Opiskelijaliikkuvuuden edistäminen on noussut eurooppalaisen koulutuspolitiikan keskiöön. Nelisen vuotta sitten opetusministerit asettivat tavoitteen, jonka mukaan vuonna 2020 vähintään 20 % Euroopan korkeakoulutusalueelta valmistuneista on tehnyt osan opinnoista ulkomailla. Myös vaihto-opintojen laatua ja monipuolisuutta haluttiin lisätä, ja parantaa eri opiskelijaryhmien osallistumismahdollisuuksia. Vauhdittaakseen tämän tavoitteen saavuttamista viime vuoden Bukarestin ministerineuvosto lanseerasi liikkuvuusstrategian ”Mobility for better learning” ja kannusti jäsenmaita kansallisten strategioiden kautta liikkuvuuden esteiden vähentämiseen.
Opiskelijaliikkuvuudella on aina haettu akateemista lisäarvoa opintoihin ja arvokasta kulttuurivaihtoa, mutta talouskriisin myötä työllistymisnäkökulma on vahvistunut. Liikkuvuusjakso antaa valmiuksia pärjätä 2000-luvun globaaleilla, alati muuttuvilla työmarkkinoilla, joilla työyhteisöt ovat entistä monikulttuurisempia. Eikä vaihto-opiskelijaksi haluavan tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan EU:n eri koulutusohjelmat tarjoavat valmiita väyliä ja tuettuja mahdollisuuksia suorittaa opintoja toisessa jäsenmaassa.
Houkuttelevuudestaan huolimatta opiskelijavaihto on edelleen liian harvojen ulottuvilla. Merkittävin syy on vaihto-opintojen taloudellisen tuen pienuus. Esimerkiksi Erasmus-ohjelman nykyinen apuraha on 250 euroa kuukaudessa, mikä takaa lähinnä tonnikalamakaroni –painotteisen ruokavalion. Lisäksi useimmissa maissa opintososiaaliset etuudet eivät liiku yli rajan, vaan ulkomaille suuntaava menettää tuet, vaikka hankkisi vaadittavat opintopisteet toisaalla.
Talouskriisin vaikutuksista liikkuvuuteen huolestunut komissio lähti etsimään tähän ongelmaan vastausta samoin eväin kuin eurokriisiin ylipäätään: lisää velkaa! Kansallisten opintotukijärjestelmien päälle rakennettavalla korkeakouluopiskelijoiden lainatakuujärjestelmällä ei pyrkimyksistä huolimatta mielestäni tehdä vaihto-opinnoista houkuttelevampia. Euroopan Investointipankin tuella toteutettava liikepankeista haettavan lainan lainatakuujärjestelmä kiihdyttää opiskelijoiden velkaantumista epävarmassa talous- ja työllisyystilanteessa, ja saattaa syrjäyttää nykyisen apurahajärjestelmän kokonaan.
Eurooppalaiset opiskelijajärjestöt kuten 11:tä miljoonaa opiskelijaa edustava European Students’ Union ilmaisivat Euroopan Parlamentissa vieraillessaan pettymyksensä siihen, ettei heitä edes kuultu hankkeen valmisteluvaiheessa. Opiskelijajärjestöjen viesti oli selvä: lainan sijaan jäsenvaltioita tulisi pikemmin kannustaa kehittämään kansallisia opintotukijärjestelmiään ja niiden liikkuvuutta kansainvälisiin opintoihin. Olisi järkevämpää, että nämä maisterivaiheen lainatakuujärjestelmään suunnitellut rahat yli 700 milj. euroa käytetään apurahajärjestelmien vahvistamiseen tai luomiseen mieluummin kuin liikepankkien lainasaamisten varmistamiseen.
Suomalaiset opiskelijajärjestöt ovat lisäksi kiinnittäneet erityistä huomiota liikkuvuusmahdollisuuksien laajentamiseen aiemmin aliedustetuille ryhmille kuten alemman sosioekonomisen taustan omaaville opiskelijoille sekä perheellisille ja vammaisille opiskelijoille, mikä on erittäin kannatettavaa. Talousesteiden lisäksi heidän lähtemisen tiellä saattavat olla tukipalveluiden puute ja asunnon saannin vaikeus.
Suomesta lähti opiskelijavaihtoon vuonna 2011 lähes 10 000 ja saapuvia opiskelijoita oli 9 000. Meillä opiskelijavaihto näyttäisi olevan kutakuinkin tasapainossa, mutta tutkinto-opiskelijoiden suhteen on huonommin. Meillä opiskelee lähes 18 00 ulkomaalaista, kun suomalaisia opintotukea saavia on ulkomaisissa korkeakouluissa vain 5 000.
Liikkuvuuden uudeksi uhkaksi on noussut huolestuttavan korkea nuorisotyöttömyys monissa EU-maissa. Se, jos mikä, nakertaa nuorten luottamusta koulutuksen kannattavuuteen ylipäätään. Opiskelijaliikkuvuuden esteiden poistamisessa riittää siis vielä paljon tehtävää, ja näpertelyn ja lainaluukun sijaan tarvitaan kokonaisvaltaisempaa nuorten elämäntilanteen ymmärtämistä.
Kirjoitus on julkaistu Eurooppanuorten Tähdistö -lehdessä.