HS 27.8: Sari Essayah tivaa rohkeita uudistuksia

Kristillisdemokraatit mylläävät johtonsa uuteen uskoon puoluekokouksessa tämän viikon perjantaina. Sari Essayah vastustelee vain hiukan, kun häntä puhuttelee seuraavaksi puheenjohtajaksi. Hänellä on perjantain äänestyksessä vain yksi kilpailija, ensimmäisen kauden kansanedustaja Sari Tanus, jonka poliittinen pääoma tuskin vielä riittää puolueen johtopaikalle.

”Johtajuuteen ei pidä rakastua. Jos minut valitaan puheenjohtajaksi, kauteni on katkolla jo kahden vuoden päästä. Keskitynkin ensin vuoden 2017 kuntavaaleihin. Vaalien jälkeen pitää vakavasti pohtia, olenko yhä sopivin ihminen puolueen johtoon”, Essayah sanoo.

Yli vuosikymmenen puoluetta johtanut Päivi Räsänen kertoi kevään vaalitappion jälkeen jättävänsä puheenjohtajan paikan.

Essayah myöntää auliisti, että häntäkin on kosiskeltu moneen puolueeseen. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei jahtaa ministerinsalkkua silmät kiiluen.

”Monenlaista paikkaa on ollut tyrkyllä, mutta minulla ei ole aikomustakaan vaihtaa puoluetta. Olen siinä mielessä vanhanaikainen poliitikko, että yritän parantaa yhteiskuntaa ja edistää arvojani. Opportunisti en ole.”

Hän kuvaileekin itseään sitoutuvaksi ihmiseksi.

”Edustin koko urheilu-urani kotiseuraani Lapinlahden Vetoa, vaikka matkan varrella tulikin taloudellisesti suurempia tukitarjouksia isoista seuroista. Olen myös viihtynyt saman miehen kanssa jo pitkään. Ensi vuonna on edessä hopeahääpäivä.”

Lue Helsingin Sanomien henkilöhaastattelu 27.8.2015 kokonaisuudessaan  tästä linkistä