Federalistien liittovaltiointo ajoi Brexitiin

Iso-Britanian kansanäänestystä ja lopputulokseen johtaneita syitä on arvioitu monelta kannalta. Olisiko EU:ssa syytä katsoa peiliin ja pohtia, onko harjoitetulla politiikalla osansa Brexitissä? Itse olen sitä mieltä, että  Iso-Britannian EU-eron taustalla on unionissa, etenkin erilaisten kriisien yhteydessä, harjoitettu federalistinen politiikka. Talous- ja maahanmuuttokriisien yhteydessä sama kuvio on toistunut. Liittovaltiota ajavien vastaus jokaiseen kriisiin on aina enemmän EU:ta, enemmän yhteisvastuuta ja komission valtaa, ilman että näitä yhteisvastuun elementtejä on kunnolla määritelty. Kansalaisille jää se kuva, että enemmän EU:ta tarkoittaa aina sitä, että asiansa hoitavat maat ottavat vastuulleen muiden ongelmat. Talousasioiden lisäksi tämä on nähtävissä pakolaiskriisin hoidossa.

Euroopan unionin kehittäminen liittovaltioksi ei ole sen paremmin euro- kuin pakolaiskriisin ratkaisu, vaan päinvastoin syventää ongelmia ja vieraannuttaa kansalaisia eurooppalaisesta yhteistyöstä, jota niin monessa asiassa kuitenkin tarvitsemme. Jos EU aikoo pysyä hengissä, niin suunnan on muututtuva.

Britannian erolla EU:sta on laajoja taloudellisia ja ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Kristillisdemokraatit ihmettelivät jo tiistaisessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, miten hallituksen selonteossa hädin tuskin mainittiin asiaa ja penäsivät hallitukselta suunnitelmaa myös mahdollisen Britannian EU-eron varalle. Maanantaina on suuren valiokunnan seuraava kokous, jossa evästämme pääministerin tiistain ja keskiviikon EU-kokoukseen, mielenkiintoa ei tuosta kokouksesta tule puuttumaan.

Kommentteja kirjoituksesta (1)

  1. Martti Lehikoinen sanoo:

    Siis EU:n on alennettava kustannuksia niin ettei muiden maiden maksuosuus nouse muuten EU hajoaa. Hallintoa on supistettava tulojen mukaiseksi. Nykyäänkään ei ole mitään mieltä lähettää raha ensin Brysseliin ja sitten sieltä tulee osa takaisin muka EU:n avustuksia joihinkin kohteisiin Suomessa.

    Lisäksi Suomen pitäisi ottaa käyttöön oma valuutta sillä sen devalvoituessa vienti lisääntyisi ja kotimaisten tuotteiden menekki kasvaisi. Molemmat toisivat työtä Suomeen. Fedin entinen pääjohtaja Alan Greenspan toteaa Kauppalehden kirjoituksessaan mm. että euro on epäonnistumassa.

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.