Essayah: Laittomaan oleskeluun ei pidä kannustaa – kasvattaa ihmiskaupan riskiä

– Laittomasti maassa oleskelevat ovat turvattomassa asemassa ja vaarassa ajautua ihmiskaupan uhreiksi. Laittomaan oleskeluun ei siksi pidä kannustaa, toteaa Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah maahanmuuttopoliittisessa seminaarissa Jyväskylässä.

Essayah kommentoi Helsingin päätöstä tarjota terveyspalveluja laittomasti maassa oleskeleville. Hänen arvionsa mukaan päätöksen seurauksena yhä useampi laittomasti maassa oleskeleva suuntaa maakunnista pääkaupunkiseudulle parempien palvelujen vuoksi. Hän näkee päätöksessä myös turvallisuusriskejä.

– Suomessa kaikille kuuluu kiireellinen ja välitön sairaanhoito joka tapauksessa. Helsingillä on tietysti täysi oikeus tarjota erilaisia palveluita eri ihmisryhmille. On kuitenkin suuri riski, että tämän päätöksen seurauksena esimerkiksi ihmiskaupan tilanne pahenee Helsingissä. Laittomien maassa oleskelevien ja samalla pimeän työvoiman määrä kasvaa. Ihmiskauppaa käyvä voi luottaa, että julkiset palvelut pelaavat. Laillisesta työvoimasta taas tarvitsee maksaa kunnon palkan ja verojen lisäksi myös työterveyshuolto, Essayah toteaa.

Laittoman oleskelun torjumiseen Essayah tarjoaa tehokkaampaa viranomaistoimintaa.

– Kun oleskelun perusteet on huolellisesti tutkittu ja on todettu, että oleskelulle ei ole perustetta, silloin kannustava vapaaehtoisen paluun järjestelmä sekä tehokkaat palautukset ovat olennainen osa hallittua maahanmuuttopolitiikkaa, hän sanoo.

– Eri asia on, jos on tehty selvästi virheellinen kielteinen päätös oleskeluluvasta ja olennaisia asioita on jäänyt huomiotta. Ne pitää tietysti oikaista oikeusasteissa tai uudella lupaprosessilla. Valtaosa päätöksistä on edelleen oikeita. Suomen hallinto kuuluu maailman parhaimpiin ja siihen on voitava pääsääntöisesti luottaa, Essayah sanoo.

– On vaarallista, jos maahamme tietoisesti luodaan kaksoisstandardeja ja laittomaan maahanmuuttoon perustuvaa alakulttuuria. Näissä ihmiset ovat todella heikoilla. Tämä kehitys heikentää kasvavan rikollisuuden kautta kaikkien turvallisuutta. Laittomasti maassa oleskelua pitää tehokkaasti torjua, hän toteaa.