Maakuntauudistuksessa työllisyys- ja yrityspalvelut siirtyvät maakuntien järjestämisvastuulle. Asia on jäänyt pahasti sote-keskustelun varjoon, vaikka kyseessä on koko kansantalouden kannalta aivan keskeisistä palveluista. Hallituksen sopima kasvupalveluiden allianssimalli on sekava kokonaisuus, jonka käsittely on eduskunnassa vasta alkamassa.
Käytännössä malli jättää auki maakuntien ja kuntien roolin kasvu- ja työllisyyspalveluiden järjestäjänä ja toteuttajana. Tarkoitus on myöhemmin sopia myös kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin roolit kokonaisuudessa. Säädöksiä ei ole sen paremmin nykyisiä TE-keskuksia vastaavista asiointipisteistä kuin määräajoista, miten nopeasti työttömän tulisi palveluihin päästä. Sen sijaan puhelin- ja internetpalveluihin ohjeistetaan.

Itse pelkään, että heikommassa työmarkkina-asemassa olevat jäävät ”nettityökkäreissä” jalkoihin puhumattakaan niistä, jotka tarvitsisivat rinnalle myös sosiaalipalveluja. On myös jokseenkin nurinkurista, että työttömien palveluja ollaan viemässä enenevässä määrin etäpalveluiksi, kun kasvokkain tapahtuvaan asiointiin perustuva kokeilu tuottaa parasta tulosta.
Pirkanmaalla on nimittäin toteutettu kokeilu, jossa jokaisella työttömällä on mahdollisuus saada oma ohjaaja henkilökohtaisena lähipalveluna. Kunnat ovat myös saaneet tehdä siinä itsenäisiä työllistämispäätöksiä. Jos asiakas ei ole päässyt työhön tai koulutukseen, hän pääsee sellaiseen työllistämistä edistävään palveluun, joka auttaa häntä eteenpäin. Pitkäaikaistyöttömien aktivointiasteet ovatkin tällä palveluiden tukimallilla nousseet joissakin kunnissa jopa yli 50 prosentin. Tuki ja palvelut näyttäisivät aktivoivan paremmin kuin hallituksen aktiivimallin keppilinja.

Kolmannen sektorin rooli työllistämispalveluiden tarjoajana tulee myös selkeyttää. Yhdistys- tai säätiöpohjalta toimivat työttömien yhdistykset, työpajat ym. tekevät arvokasta työtä osa-työkykyisten ja pitkäaikaistyöttömien osallistamiseksi. Näyttää siltä, että näiden toimijoiden on oltava mukana markkinaehtoisesti tai muuten aiheutetaan tässä allianssimallissa kilpailuneutraliteettiongelmia.

Välityömarkkinoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai osatyökykyisten ihmisten tarpeisiin räätälöityjä toimenpiteitä ja yritysmuotoja, joilla autetaan ihmisiä takaisin työelämään. Heikentyneestä työkyvystä huolimatta monilla on hyvät mahdollisuudet työntekoon pysyvästi räätälöityjen tehtävien, työtehtävien mukauttamisen ja työaikajärjestelyjen kautta. Välityömarkkinat ovat parhaimmillaan voimavara alueellisen elinkeinotoiminnan ja työllisyyspolitiikan kehittämisessä.
Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan 63 prosenttia pk-yrityksistä työllistäisi enemmän, jos normeja olisi vähemmän. Alle kymmenen hengen mikroyrityksiä on Suomen yrityksistä yli 93 prosenttia. Näihin yrityksiin velvoitteet osuvat kaikkein kipeimmin. Yrittäjien palvelut tulisikin järjestää maakunnissa edullisina ja yhden luukun periaatteella yrityspalvelupisteessä, joka voi olla kuntien kanssa yhteinen. Halukkuus investointeihin ja kasvuun ei saa kaatua turhaan byrokratiaan ja luukulta toiselle juoksemiseen.
Elinvoimapalveluissa yhteistyö kuntien ja maakunnan välillä on avain koko alueen menestykseen. Tämä koskee erityisesti työvoima-, koulutus- ja osaamispalveluita sekä kaavoitus ja lupa-asioita, joissa alueen yritysten tarpeita on kuunneltava tarkasti. Koulutukseen, kotoutumiseen ja työllistämisvalmiuksiin liittyvissä kasvupalveluissa mm. vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat olla yksi palvelun tuottajista.

Työllisyys- ja elinkeinopalveluissa on oltava selkeä rakenne, mikä takaa asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun ja palvelut eri puolilla maatamme. Työllisyys- ja yrityspalvelut ovat koko kansantalouden pohja; niiden järjestäminen ei saa jäädä sekavien yhteistyötoiveiden varaan.