Normi- vai neutriliitot

Tiistai 3.8.2010 klo 14:43 - Sari Essayah

Kesähelteiden keskellä virinnyt keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista on niin sanotusti karannut käsistä. Suuri yleisö seuraa hämmentyneenä kun kirkkokunnat pohtivat vihkimisoikeuksistaan luopumista, oikeusministeri singahtaa kesälomilta lupailemaan pikaista selvitystyötä, jota pääministeri omiensa pelossa toppuuttelee ja usea muukin poliitikko äänestäjien mielipiteitä arvuutellessaan kiemurtelee päättämättömänä.

Kiihkeän keskustelun keskellä tuntuu kuin meillä olisi jäänyt huomaamatta, että samaa sukupuolta olevia pareja varten on ollut voimassa oma parisuhdelaki jo vuodesta 2002 lähtien. Lisäksi sen jälkeen eduskunnassa on hyväksytty lait niin naisparien hedelmöityshoidoista kuin perheen sisäisestä adoptiostakin.

Rekisteröidyn parisuhteen ainoat erot juridisissa oikeuksissa ja velvollisuuksissa verrattuna avioliittoon rajaavat ulos oikeuden yhteiseen sukunimeen ja perheen ulkopuoliseen adoptio-oikeuteen.

Ja vaikka parisuhteen rekisteröinti ei automaattisesti oikeuta yhteiseen sukunimeen, niin käytännössä maistraatti sen hakemuksesta parisuhteen perusteella aina myöntää. Joten todelliseksi eroksi jää vain parisuhteen osapuolten yhteisen ottolapsen saaminen, jossa suomalaista lainsäätäjää suurempi este on valtaosan maailman maista asettama kielto lapsen luovuttamiselle samaa sukupuolta oleville pareille tai maihin, joissa ko. adoptio-oikeus on.

Kukaan ei ole kuitenkaan kysynyt sukupuolineutraalin liiton kannattajilta sitä, miksi he eivät halua edistää vaatimiaan muutoksia parisuhdelaissa, vaan haluavat muuttaa nimenomaan miehen ja naisen välistä liittoa koskevan avioliittolain. Todellinen syy onkin se, että mikäli sukupuolineutraali avioliittolaki toteutuisi, se pakottaisi kirkon joko vihkimään homoparit tai luopumaan vihkioikeudestaan.

Bjarne Kalliksen nostettua esille tämän faktan, sukupuolineutraalin liiton edistäjät kiirehtivät vakuuttamaan, etteivät he ole halunneet ottaa kantaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeuteen, vaan jättävät sen niiden "sisäiseksi asiaksi".

Perustelu ontuu pahasti, sillä ainoastaan maistraatissa solmittujen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden myöhempi kirkollinen siunaaminen tai siunaamatta jättäminen on sisäinen asia, ei vihkioikeuden epääminen mahdollisen sukupuolineutraalin lain siihen velvoittaessa.

Allekirjoittaneeltakin on usein kysytty, mikä tässä ns. sukupuolineutraalissa liitossa sitten kristillisiä piirejä närästää? Kysymys ei todellakaan ole näiden parisuhteiden määrän "pelätystä kasvusta" tai muusta kuvitellusta skenaariosta. Kirkon vihkikaava ilmaisee asian ytimen: "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta…"

Kristitty tekee avioliittolupauksensa paitsi lain edessä niin ennen kaikkea Jumalan ja oman yhteisönsä edessä sitoutuen sen ihanteeseen, opetukseen ja traditioon avioliitosta. Siksi avioliittokäsitteen avaaminen samaa sukupuolta oleville osuu uskon ja opin reviirille eikä jääkään "sisäisen asian" ulkopuolelle.

Kääntäen voisi kai miettiä, rajoittaisiko laki sukupuolineutraalista liitosta uskonnonvapautta pakottaessaan kirkot joko luopumaan opetuksestaan ja traditiostaan tai vihkioikeudestaan.

Pattitilanteesta on kuitenkin mielestäni luonteva ulospääsy; kehitetään avioliitto- ja parisuhdelakia erillisinä kuten tähänkin saakka.

Näin toteutuvat sekä yksilön yhdenvertaisuus lain edessä kuin myös uskonnollisen yhteisön oikeus avioliittonäkemykseensä.

 

Kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa 3.8.2010

"Ken söi kesävoin..."

Perjantai 30.7.2010 klo 10:18 - Sari Essayah

Venäjän ja Suomen välinen elintarvikkeiden tuontiselkkaus iski keskelle helteisen heinäkuun syvintä poliittista uneliaisuutta. Kun ”ruokanootin” ajoituskin osui sopivasti presidentti Medvedevin vierailun alle, oli kiire kaivella päivystävät dosentit kesälaitumiltaan ja kremlologit riippumatoistaan kertomaan, mistä tässä yya-henkisessä näytöksessä mahtaa oikein olla kyse.  Tuontikiellon perusteina esitettyjä puutteita venäläisten laatuvaatimusten täyttämisessä kun oli jokseenkin vaikea selityksenä niellä. Pikemminkin meidän suomalaisten takaraivoihin nousi elintarvikeaihepiiriin sopiva sanonta, jossa puhutaan rakkaista itänaapureistamme voissa paiston yhteydessä.

Tuontikiellon taustasyinä on arvuuteltu Venäjän halua edistää omaa elintarviketuotantoaan ja pyrkimyksiä painostaa suomalaisia elintarvikeyrityksiä tuonnin sijasta asettumaan maahan, samoin lennokkaimmat näkevät tässä Venäjän halua näpäyttää Suomea liian innokkaista Nato-keskusteluista tai painostaa Suomea venäläisvähemmistön ongelmissa. Villien arvailujen keskellä ytimekkäimmän analyysin lausui mielestäni pitkänlinjan venäjäasiantuntija Tauno Tiusanen: ”Lännessä talous on pääasia ja politiikka sovitetaan siihen. Moskovassa asia on juuri päinvastoin”. Olivatpa syyt niitä tai näitä, niin selväksi on taas käynyt, että naapurisuhteita ei hoideta Brysselin kautta. Tätäkin vyyhteä asettuvat purkamaan suomalaiset ja venäläiset viranomaiset keskenään. 

Pelkän poliittisen teatterin näyttämöksi joutumista ei elintarvikealalle soisi - se on yksinkertaisesti liian kallista. Venäjä on sen tärkein vientimaa ja viennin osuus puolestaan useita kymmeniä prosentteja suurimpien elintarvikeyhtiöiden liikevaihdosta. Lapinlahtelaisittain ehti jo säikähtää sitäkin, miten käy Valion suunniteltujen miljoonasatsausten, jos vienti pidemmällä tähtäyksellä tyrehtyy. Vaikka ala on vakuutellut, että selkkauksesta ei vielä ole aiheutunut suoranaisia seuraamuksia, niin esimerkiksi kotimaiset maitotuotteet ovat olleet marketeissa ”kesäkampanjahinnoissa” – sattumaa tai sitten ei.

Elintarviketeollisuus hikoilee paitsi vientiongelmien niin myös kasvavien tuontipaineiden ja muuttuvien kulutustottumusten kanssa. Kotimainen elintarvike ja lähiruoka ovat aina olleet korkeassa kurssissa juhlapuheissa ja gallup-kyselyissä, mutta kuluttajan valinnat kaupassa kertovat muuta. Kotimaisen ruuan osuus kaupan hyllyissä on enää puolet, kun se vajaat parikymmentä vuotta sitten oli lähes 80%.  

Mediallakin on oma roolinsa; koko Suomen EU-jäsenyyden ajan se on kertonut kuinka syömme Euroopan kalleinta ruokaa. Kuitenkin ostovoimaan ja tulotasoon suhteutettuna se on kilpailukykyistä. Merkillistä olisikin jos bulgaarin ruokakassille kertyisi sama hinta kun tulotkin jäävät neljännekseen suomalaisten keskiansioista.  

Maailman kaupan ristipaineissa Suomi ei avoimena taloutena voi kuitenkaan turvautua edes väliaikaisiin tuontikieltoihin oman tuotannon suojaamiseksi. Kuluttaja ja kaupan porras on vakuutettava muilla keinoin tekemään kotimaisuutta tukevia ostopäätöksiä.

 

(Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 30.7.2010)

Gazan tilanne puitavana parlamentissa

Keskiviikko 16.6.2010 klo 22:41

Tänään parlamentti kävi varsin ristiriitaisen keskustelun toukokuun lopun tapahtumista Gazan avustuslaivueilla. Useissa puheenvuoroissa tuotiin esille huoli alueen turvallisuustilanteen nopeasta heikentymisestä, sekä valittelut tapahtumaketjusta, joka johti kuolonuhreihin ja loukkaantuneisiin.

Tänään tiedämme, että avustussaattueen tarkoitusperät eivät olleet niin humanitaariset kuin aluksi oletettiin, vaan mukana oli marttyyriuteen tähtääviä turkkilaisaktivisteja. Avustussaattueella oli pitkälti poliittiset tarkoitusperät, olkoonkin että mukana oli monia hyvää tahtovia länsimaiden kansalaisia, jotka tuskin olivat projektin koko luonteesta selvillä.

Huomionarvioista on myös se, että avustuslaivue saapui Israelin aluevesien tuntumaan juuri kun oli tarkoitus jatkaa rauhanneuvotteluja israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Hamas ei halua rauhanneuvottelujen jatkamista ja halusi osaltaan sekoittaa tilannetta. Se kieltäytyi vastaanottamasta laivueen tarkastettuja lasteja maateitse ja tähtää näin vain saarron purkamiseen. Ne humanitaariset avustuserät, jotka Gazaan tulevat Israelin rajanylityspaikan kautta, jaetaan Hamasin toimesta etupäässä sen omille kannattajille.

Tuoreimmat viestit siitä, että Israel on valmis helpottamaan Gazan saartoa lähitulevaisuudessa. Se on perustanut tutkimuskomitean, jossa on mukana myös kaksi kansainvälistä tarkkailijaa. Nämä toimet luovat toivoa siitä, että kärjistynyt tilanne saadaan rauhoittumaan.

 Uutiset siitä, että Iran ja Saudi-Arabia olisivat halukkaita lähettämään alueelle lisää "humanitaarisia" saattueita ei nimittäin tunnu kovin rauhaa rakentavalta ja Israel on kertonut etukäteen, että tulee pysäyttämään saattueet ja ohjaamaan ne Israelin satamiin. Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, Israelin merisaarto ei riko kansainvälistä oikeutta, ja on täysin oikeutettua, että Israel haluaa takuut siitä, etteivät hamas-taistelijat saa samalla aseita ja raketteja.

Kansainvälinen yhteisö riensi hyvin nopeasti tuomitsemaan Israelin toimet, ja samalla tahtomattaan loi asetelman, jossa Hamas tavoitteineen kokee olevansa koko maailman tukema ja saa sitä juhlia. Olisi ymmärrettävä, että todellista rauhaa ja hyvinvointia ei alueelle saada luomalla tilanne, jossa Hamas vahvistuu ja saa niin poliittista arvovaltaa kuin sotilaallista voimaa. Hamasin julkisuuden valokeilassa paistattelu on kylmä suihku maltillisemmalle palestiinalaishallinnolle ja pyrkimyksille rakentaa luottamusta alueella.

Parlamentin tulisi päätöslauselmassaan selväsanaisesti vaatia sitä, että Hamasin tulee luopua terrorista, tunnustaa aiemmat PLO:n allekirjoittamat sopimukset ja Israelin valtion oikeuden olemassaoloon sekä vapauttaa välittömästi 4 vuotta sitten sieppaamansa Gilad Shalit.

Kuljettajien työaikadirektiivin käsittely loppusuoralla

Tiistai 15.6.2010 klo 13:57

Osallistuin tänään täysistunnossa keskusteluun kuljettajien työaikadirektiivistä. Euroopan komissio on esittänyt, että kuljetusyrittäjien työaikarajoituksista luovuttaisiin. Asiasta äänestetään täysistunnossa huomenna keskiviikkona. Äänestyksestä on tulossa ilmeisesti hyvin täpärä.

Kyseessä on jo voimassa oleva direktiivi, jonka työaikamääräykset ovat koskeneet palkkakuljettajien lisäksi myös niin sanottuja itsenäisiä kuljettajia 23.3.2009 lukien. Kuitenkaan jäsenmaat, kuten Suomi, eivät ole säännöksiä vielä soveltaneet, kun on odoteltu, kuinka komission muutosesitykselle lopulta käy.

Asian käsittely on ollut vaivalloista ristiriitojen vuoksi ja esimerkiksi parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunta (EMPL) on äänestänyt asiasta vuoden sisällä kolmesti. Enemmistön mielipide on äänestysten välillä vaihtunut.

Suomi on koko asian käsittelyn ajan kannattanut itsenäisten kuljettajien jättämistä direktiivin työaikasääntelyn ulkopuolelle. Itse olen pyrkinyt aktiivisesti toimimaan tämän näkemyksen puolesta.

Totesin tänään täysistuntokeskustelussa, että yrittäjäkuljettajien muuta työaikaa kuin ajoaikaa ei tule rajata. Liikenneturvallisuudesta huolehditaan ajoaikoja rajoittamalla ja pakollisilla lepoajoilla, joista on voimassa Parlamentin ja neuvoston asetus 561/2006 tieliikenteen ajo- ja lepoaikasäännöksistä. Se koskee kaikkia - siis kaikkia - kuorma- ja linja-autonkuljettajia, myös yrittäjiä. Väsymysonnettomuuksien estämisessä parempi tulos saataisiin voimassa olevien ajo- ja lepoaikojen tehokkaammalla valvonnalla. Nyt siis yrittäjäkuljettajien työaikarajoitusten piiriin haluttaisiin lastaus ja purkaminen, ajoneuvon puhdistustyö, tekninen huolto sekä mm. kuormakirjojen täyttäminen. Käsittämätöntä, sillä eihän muidenkaan yrittäjien työaikaa ole rajoitettu. Kuka sitten valvoo, peseekö yrittäjäkuljettaja kotipihassaan vaimonsa autoa vai rekkaansa?

Suomessa kuljetusala on pienyrittäjäpohjainen, yhden-kahden ajoneuvon yrityksiä. Yrittäjien työaikarajoitukset suosisivat suuria, ylikansallisia kuljetusyrityksiä ja vaikeuttaisivat uusien kuljetusyritysten syntymistä. Nuoria ala ei kiinnosta, jos tulon hankkimismahdollisuuksia aletaan keinotekoisesti rajata. Tämä tarkoittaisi kapasiteettipulaa ja kustannusten lisääntymistä. Pohjoismaissa logistiikkakustannukset ovat nyt jo korkeammat pohjoisen sijainnin ja harvan asutuksen vuoksi kuin Euroopassa keskimäärin.

Mikäli parlamentti huomenna päätyy siihen, että itsenäiset kuljettajat sisällytetään direktiivin työaikasääntelyn piiriin, olisi tämä ennakkotapaus yrittäjien työaikasääntelyssä.

Uhkarohkeaa sähköpostiparlamentarismia

Maanantai 10.5.2010 klo 14:40

Kasvu- ja vakaussopimusta rikkoneet maat haluavat paeta vastuutaan ja vaikeita ratkaisuja sysäämällä ongelmansa toisten hoidettavaksi. Maanantain vastaisena yönä EU:n sorvaama 750 mrd:n vakautuspaketti toimii juuri näin. Se antaa komissiolle valtuudet nostaa rahaa markkinoilta vaikeuksiin joutuneille maille ja muut euromaat takaavat lainat. Suomi on astumassa tähän vastuiden suohon reilulla 8 mrd:n osuudella.

Julkisuuteen on painotettu, että rahaa lainaavat maat joutuvat alistumaan tiukkiin lainaehtoihin ja tasapainottamaan taloutensa. Näyttää kuitenkin todellisuudessa siltä, että lainavuoret yritetään sulattaa pois kiihdyttämällä tarkoituksellisesti inflaatiota. Keskuspankit Yhdysvalloissa, Kanadassa, Sveitsissä ja Britanniassa ilmoittivat aikovansa helpottaa dollariluotonantoa, jotta rahoitusmarkkinat pysyisivät toiminnassa. Samanaikaisesti EKP ilmoitti aloittavansa valtioiden velkapapereiden oston ja löysäävänsä keskuspankkirahoitusta pankeille. Massiivinen lisälikvideetti laskee kyllä korkoja ja rauhoittaa pörssimarkkinat, mutta väistämättä kiihdyttää inflaatiota ja laskee tavallisten kansalaisten ostovoimaa. EKP nyt siis omilla toimillaan edesauttaa inflaatiokehitystä, jota vastaan koko sen rahoituspolitiikka oli alunperin luotu!

Kokonaan oma lukunsa on näiden yön selässä tehtyjen kiireellisten ratkaisujen laillisuus. Lissabonin sopimusta on vähintäänkin venytetty, sillä unionilla sen paremmin kuin jäsenmaallakaan ei oikeutta ottaa vastatakseen toisen jäsenmaan sitoumuksia. Menettelytavoissakin on mutkat pistetty suoriksi, sillä Suomi kuulemma teki sitovat ratkaisunsa viikonloppuna Suuren valiokunnan ”sähköpostiparlamentarismilla”. Perussopimus ja jäsenvaltioiden perustuslait ovat siis kevyttä tavaraa kun rahoitusmarkkinoita pidetään pystyssä.

Kreikan kriisistä Troijan hevonen kohti yhteistä talous- ja finanssipolitiikkaa

Lauantai 8.5.2010

Talouskriisin pitkittyessä äänenpainot EU:n yhteisen talouspolitiikan puolesta tuntuvat kasvavan. Rahaliitto kuulemma kaipaa tuekseen yhteisen talous- ja finanssipolitiikan. Ajatuksena lienee, että Euroopan tason käskytysvallalla saadaan holtittomat jäsenvaltiot paremmin kuriin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jäsenvaltioiden pitäisi luopua itsemääräämisoikeudesta muun muassa budjettipolitiikan ja verotuksen osalta. Vaikuttaa vahvasti siltä, että Kreikan kriisiä ollaan käyttämässä liittovaltiokehityksen voimistamiseen EU:ssa.

Historia on opettanut, että talouskriisien aikana voidaan ajaa läpi muutoksia, jotka olisivat muutoin poliittisesti mahdottomia toteuttaa. Kreikan kriisistä on tullut Troijan hevonen, jonka varjolla ollaan tuomassa kansalaisten vieroksuma liittovaltiokehitys talous- ja finanssipolitiikkaan. Käsittämätöntä, että tähän Bryssel-johtoista finanssipolitiikkaa vaativien kuoroon on Suomen hallituskin liittymässä, viimeksi torstaina ulkoministeri Alexander Stubbin suulla.

Yhteiseen talous- ja finanssipolitiikkaan ajaminen ei poista Euroalueen maiden holtittomia alijäämiä, vaan sosialisoi ne toisten hoidettaviksi. Kasvu- ja vakaussopimusta rikkoneet maat haluavat paeta vastuutaan ja vaikeita ratkaisuja sysäämällä ongelmansa toisten hoidettavaksi. Kunkin jäsenvaltion on kuitenkin paras hoitaa taloutensa kuntoon jo oman etunsa vuoksi. Sopimuksia rikkoville euromaille olisi saatava riittävät sanktiot. Suomea ei pidä ajaa rajoittamattomien vastuiden suohon.

Eurooppa jumissa

Tiistai 20.4.2010 - Sari Essayah

Viime päivien lentoliikenteen jumiutuminen Euroopassa ja tuhansien matkustajien kaaos on kuin metafora edelleen taloustaantuman kanssa painivan EU:n tilanteesta.

Hetken jo luultiin näkymien kirkastuvan, vaan eikös mitä; Kreikan holtiton alijäämä pitää koko euroaluetta pihdeissään ja julkisten talouksien velkasyöksyjä on sen jälkeen nähty niin Latviasta Portugaliin kuin Unkarista Irlantiinkin. Espanjan valtavasta kiinteistökuplasta ei uskalleta vasta kuin kuiskia.

Kreikan maksukyvyttömyyttä helpottamaan kyhätty EU-maiden takauspaketti yhdistettynä IMF:n talouden tervehdyttämiskuuriin näyttää hetkellisesti vakuuttaneen rahoitusmarkkinat. Kreikalla on kuitenkin edessään taloushistorian rankimpia leikkausohjelmia, jossa budjettialijäämä tulisi supistaa 12,7 prosentista alle 3 prosenttiin.

Käytännössä tällainen hevoskuuri tarkoittaa palkkojen ja hintojen jäädyttämistä ja eläkkeiden ja sosiaalimenojen rajua leikkaamista. Mikään hallitus ei selviä tästä ilman äänestäjien protesteja.

Kreikan sisällä paineet euroalueen jättämiseen tässä tilanteessa kasvavat. Palaamalla omaan valuuttaan Kreikka voisi käyttää takavuosien talouskurimusten patenttilääkettä; devalvoida valuuttansa ja korjata alijäämänsä.

Se loisi varmasti paineita muillekin ongelmiin joutuneille maille jättää euroalue, ja lopulta jäljellä olisi joko uskottavuutensa menettänyt tynkä-euro tai hyvästijättö koko yhteisvaluutalle. Tämän skenaario taas olisi poliittisesti vakavin takaisku EU:lle, joten ennustan, että erilaisia tukipaketteja tullaan pitkin hampain väsäilemään ahdingossa olevien maiden avuksi jatkossakin.

Talouskriisin pitkittyessä äänenpainot EU:n yhtenäisemmän talouspolitiikan puolesta tuntuvat kasvavan. Rahaliitto kuulemma kaipaa tuekseen yhteisen finanssipolitiikan.

Käytännössä jäsenvaltioiden pitäisi luopua itsemääräämisoikeudesta muun muassa verotuksen osalta, joka puolestaan johtaisi esimerkiksi yhtenäiseen sosiaali- ja koulutuspolitiikkaan. Eräs taloustieteilijä sarkastisesti totesikin valiokuntakuulemisessa, että talouskriisin aikana voidaan ajaa läpi muutoksia, jotka olisivat muutoin poliittisesti mahdottomia toteuttaa.

Paikallaan polkevan talouskasvun, kasvavan työttömyyden, velkaantuvan julkisen talouden ja ikääntymisen kurimuksessa Eurooppa kaipaa joka tapauksessa kipeästi uutta suuntaa.

Nopeasti kehittyvät Aasian maat Kiinan ja Intian johdolla ovat ohittaneet Euroopan globaalissa kilpailukyvyssä ja uudet investoinnit ja työpaikat suuntaavat sinne.

On esitetty arvioita, että EU:n osuus maailmantaloudesta laskee 15 prosenttiin vuosiin 2040-2050 mennessä ja Kiina nousee viiden prosentin bkt-osuudesta 20 prosenttiin USA:n rinnalle maailman suurimmaksi taloudeksi. Tällä on merkittäviä taloudellisia ja poliittisia vaikutuksia.

Siksi EU elää nyt ratkaisevia vuosia. Talouskehitys tulee saada terveelle pohjalle olosuhteissa, joissa julkisten talouksien liikkumavara on pieni. Selvää on ainakin, että tarvittavat päätökset eivät tule saamaan taputuksia kaikilta.

Yliopistojen pääsykokeista luopumisen sijaan ne tulisi järjestää kahdesti vuodessa

Maanantai 29.3.2010 klo 13:33

Hallitus patistelee nyt kansalaisia pidentämään työuriaan monella keinolla. Uusin esitys putkahti julkisuuteen viikonloppuna, kun hallitus kaavailee luopumista kokonaan yliopistojen pääsykokeista. Tarkoitus on nopeuttaa lukioista ja muilta toisen asteen oppilaitoksista yliopistoihin ja korkeakouluihin siirtymistä. Epäilen vahvasti, että pääsykokeista luopuminen toisi haluttua lopputulosta.

Ensinnäkin pääsykokeiden poistaminen ei sinällään takaa nopeampaa valmistumisvauhtia, vaan alalle saattaa päätyä opiskelemaan opintoalaan pettyviä ja opiskelunsa keskeyttäviä. Näinhän on käynyt toisen asteen ns. ”pakkohaun” kohdalla.  Toisaalta pääsykokeiden poistaminen lisäisi ylioppilaskoettaan uusivien määriä, kun arvosanoja pyrittäisiin kohottamaa suosittujen alojen sisäänpääsyn varmistamiseksi. Miten sitten meneteltäisiin soveltuvuutta vaativien alojen kuten vaikkapa kasvatustieteen kanssa? Valittaisiinko jumppamaikat tulevaisuudessa terveystiedon laudaturilla vaikka kuperkeikkakin jäisi tekemättä?

Opiskelijoiden siirtymistä toiselta asteelta yliopistoihin ja korkeakouluihin voidaan kuitenkin nopeuttaa muutoinkin. Yliopistojen ja korkeakoulujen tulisi kehittää opiskelijavalintaa siten, että pääsykokeita järjestettäisiin kahdesti vuodessa (alkuvuodesta ja kesällä) nykyisen yhden kerran sijaan. Ylioppilastutkinnon hajauttamisen myötä yhä useampi ylioppilas valmistuu syksyllä. Opiskelijaksi pyrkivä saisi näin vuoden sisällä kaksinkertaisen määrän mahdollisuuksia pääsykokeisiin ja toisaalta uudelleen yrittävän ei tarvitsisi odottaa vuotta pyrkiäkseen haluamalleen alalle. Yliopistoille ja korkeakouluille pääsykokeiden määrän lisääminen ei olisi suuri kustannus. Lisäksi tämä ei edellyttäisi muutoksia lukukausien alkamiseen tai kestoon. Nopeammalla opiskelijavalinnalla päästäisiin siis samaan haluttuun tavoitteeseen. Motivoituneella opiskelijalla myös valmistumisajat nopeutuvat ja keskeyttämisten määrät vähenevät.

Pääsykoeremontti ei kuitenkaan yksin riitä opintojen nopeuttamiseen. Nykyistä paremmin on pidettävä huolta toisen asteen opinto-ohjauksen riittävästä resursoinnista, jolloin opiskelijan opintotoiveet, osaaminen ja opintoalan vaatimukset kohtaisivat paremmin ja yhä useampi löytää nopeammin itselle sopivan opiskelupaikan. Samoin opintososiaalisten etujen on mahdollistettava keskittyminen opintojen nopeaan loppuun saattamiseen. Eli muitakin konsteja opintoaikojen nopeuttamiseen löytyy kuin hätiköidyltä tuntuva pääsykokeista luopuminen.

Direktiiviesitys yhdistelmäluvasta uhkaa Suomen asumisperusteista sosiaaliturvaa

Perjantai 26.3.2010 klo 11:39

Suomessa olisi syytä kiinnittää huomiota ongelmiin, joita EU:n ulkopuolelta tuleville kansalaisille myönnettävän yhdistelmäluvan laajennettu soveltumisala aiheuttaa sosiaaliturvajärjestelmällemme. Asiaa koskevan direktiiviehdotuksen Suomen kannalta kriittiset pykälät ovat parhaillaan käsittelyssä EU-parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa, jossa työskentelen varsinaisena jäsenenä.

Direktiiviesitys yhdistelmäluvasta uhkaa Suomen asumisperusteista sosiaaliturvajärjestelmää. Ongelmaa ei olisi syntynyt, jos direktiiviesityksessä olisi pitäydytty alkuperäisessä tarkoituksessa eli byrokratian vähentämisessä. Suomessa työ- ja oleskeluluvat myönnetään jo nyt ns. yhden luukun periaatteella.

Neuvoston enemmistö kannattaa sitä, että täyteen sosiaaliturvaan oikeuttaisi EU:n ulkopuolelta maahan tulevilla muukin työnteon salliva oleskelulupa, vaikkei henkilö ole tullut maahan työskentelytarkoituksessa tai oleskelu on lyhytaikaista. Kuntien rahoittamien julkisten terveyspalvelujen osalta direktiivi tarkoittaisi sitä, että työntekoon oikeutetulla ja hänen mukanaan olevilla perheenjäsenillään on oikeus samoihin terveyspalveluihin samoin ehdoin kuin maassa asuvilla siinäkin tapauksessa, ettei heillä ole kotikuntaa Suomessa.

Esimerkiksi Suomeen opiskelemaan tulevalla on oikeus myös työntekoon, vaikka se ei olekaan hänen oleskelunsa päätarkoitus. Direktiiviesityksen mukaan hän olisi siten oikeutettu täysiin sosiaalietuihin, kuten opintotukeen, asumistukeen, kunnan tarjoamiin sosiaali- ja terveydenhoitopalveluihin jne. Direktiivin myötä hallitus joutuu myös uudelleen arvioimaan suunnitelmiaan myydä koulutuspalveluja EU:n ulkopuolelta tuleville.

Direktiivin ydinongelma menee kuitenkin pidemmälle, sosiaaliturvajärjestelmämme ytimeen. Asumisperusteisen järjestelmän perusperiaate on myöntää sosiaaliturvaoikeuksia maassa asuville. Direktiivi rajaisi Suomen kansallista liikkumavaraa edellyttää asumista sosiaaliturvan perusteena.

Jätin keskiviikkona direktiiviesitykseen neljä muutosesitystä, jotka rajoittaisivat kolmansista maista tulevien maahanmuuttajien osalta yhdenvertaisen oikeuden sosiaaliturvaan koskemaan yhdistelmäluvan haltioita. Direktiivi itsessään ei koske mm. turvapaikan hakijoita eikä sillä sinällään ole tarkoitus vaikuttaa kansallisiin oleskelulupajärjestelmiin. Carl Haglund (RKP, ALDE) yhtyi allekirjoituksellaan muutosesityksiin.

Mielestäni on perussopimusten vastaista, jos direktiivi näin radikaalisti murentaisi Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän pohjaratkaisuja. On jokaisen jäsenmaan oma asia miten se järjestää sosiaaliturvansa. Se ei kuulu EU:n toimivaltaan. Myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ovat pitäneet sosiaaliturva-artiklaa ongelmallisena.

Yritämme saada näkemyksillemme kannatusta muista maista tulevien edustajien parissa, ja tarvitsemme tähän työhön laajaa poliittista taustatukea. Sosiaaliturvan järjestämistavat vaihtelevat Euroopassa. Monilla mailla on käytössään ns. vakuutusperusteinen malli, ja siksi heillä on vaikeuksia ymmärtää, millaisia vaikutuksia direktiivillä tässä muodossaan olisi sosiaaliturvajärjestelmäämme.

Maailman melskeissä

Keskiviikko 17.3.2010 klo 14:49

Euroopan parlamentissa ihmisoikeuksien julmat loukkaukset ja räjähtämisvaarassa olevat ruutitynnyrialueet eri puolilla maailmaa tuntuvat olevan lähempänä kuin koto-Suomessa.

Jokaisella istuntoviikolla käsitellään aina muutamia kiireellisiä ihmisoikeusvetoomuksia ja toivotaan niiden pohjalta syntyvien yhteisten julkilausumien luovan ainakin moraalista painetta kulloisenkin kriisin ratkaisemiseen. Monet toivovat, että EU:n ääni maailman melskeiden keskellä kaikuisi yhä vahvemmin ja selkeämpänä, vaikka 27 jäsenmaan näkemysten sovittelu ei aina helppoa olekaan.

Yksi kovimmista haasteista EU:lle on jo monien vuosikymmenten tapaan Lähi-itä. Elämme tärkeitä aikoja Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin osalta. Siihen myös EU:n parlamentti on vähän väliä paneutunut - viimeksi parlamentin käsiteltäväksi esittämäni ihmisoikeuskannanoton muodossa.

Kannanotto koski Hamasin lähes neljä vuotta sitten sieppaamaa nuorta juutalaissotilasta Gilat Shalitia, jota on siitä saakka pidetty tuntemattomassa paikassa Gazassa ilman minkäänlaisia yhteyksiä ulkomaailmaan.

Tavallisesti, kun EU-parlamentti tekee päätöslauselmaa aiheesta, jolla on pienikin yhteys Lähi-idän tilanteeseen, on yhteisen näkemyksen löytyminen äärimmäisen vaikeaa. Tässä tapauksessa kuitenkin eri poliittiset ryhmät näkivät selkeän humanitäärisen rikkomuksen ja saimme aikaan yhteisen julkilausuman, joka vaati Gilat Shalitin välitöntä vapauttamista

Varmasti tässäkin inhimillisen näkökulman löytyminen auttoi poliittisen solmun avaamisessa.

Toinen Lähi-idän jännitepesäke on omaa ydinasetta havitteleva Iran.

Maan nykyhallinto on voinut Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n kannoista piittaamatta kehittää sotilaallista ydinaseohjelmaansa ja toistuvasti uhkailla Israelin olemassaoloa. Iranin nykyhallinto rikkoo myös räikeästi ihmisoikeuksia ja polkee omien kansalaistensa perusvapauksia. Iranin uhka ei kuitenkaan ulotu vain lähialueille, vaan myös pitkälle Eurooppaan.

Myös meidän suomalaisten on syytä olla kiinnostunut siitä, mihin suuntaan Iranin kehitys jatkuu. Uskon, että yhtenäinen ja päättäväinen, vahvoihin kohdennettuihin talouspakotteisiin tukeutuva politiikka purisi parhaiten sisäpoliittisista ongelmista ja kansalaisten lisääntyvästä tyytymättömyydestä kärsivän Iranin johtoon.

Eurooppalaisille on lyhytnäköistä politiikkaa harjoittaa vilkasta kauppaa Iranin kanssa ja taloudellisiin seikkoihin viitaten sivuuttaa tarve kauppapakotteisiin. Toki aiheellinen huoli on, että esimerkiksi Kiina todennäköisesti mielellään ryhtyy yhä enemmän Iranin kauppakumppaniksi, jos länsimaiset kumppanit joukolla vetäytyvät sieltä.

Ihmisoikeuksiin ei saisi soveltaa rajahyötyajattelua, jossa niiden kunnioittamista vaaditaan vain, jos omat taloudelliset edut eivät kärsi. Valitettavan useinhan me juuri näin menettelemme.

Joskus tuntuu, että maailman tuskan ja räikeiden ihmisoikeusloukkausten vastaan kävellessä yhden ihmisen panos on pieni, mutta yritän aina muistuttaa itseäni vanhalla viisaudella: "Ongelma ei ole niinkään pahan paljous vaan hyvän hiljaisuus".

(Kolumni julkaistu 17.3. Savon Sanomissa)

Työtä Gilad Shalitin puolesta

Torstai 4.3.2010 klo 22:16

Pari viikkoa sittenolin mukana EU:n Israel-valtuuskunnan matkalla Tel Avivissa ja Jerusalemissa. Meitä oli reissussa kymmenkunta meppiä ja nelipäiväisen tiiviin vierailuohjelman aikana tapasimme varsin erilaisia tahoja huippupolitikoista it-yrittäjiin ja kiertelimme eri puolilla maata.

Koskettavin tapaaminen oli Gilad Shalitin isän, Noam Shalitin kanssa.

Hamas sieppasi 19-vuotiaan juutalaisen korpraalin Gilad Shalitin kesäkuussa 2006 Israelissa. Hän on ollut vankina täysin eristyksissä siitä saakka tuntemattomassa paikassa Gazassa.

Hamas on kieltänyt mm. Punaisen Ristin edustajia tapaamasta Shalitia. Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat jyrkästi tuominneet tämän pidättämisen olevan vastoin kaikkia humanitäärisiä sääntöjä. Sotilaana hänelle kuuluisisotavangin asema ja sen mukana tulevat kansainväliset oikeudet. Kuitenkin häneltä on riistetty kaikki nämä perusoikeudet, emmekä voi tietää, miten häntä päivittäin kohdellaan, mahdollisesti kidutetaan tai alistetaan. Joitakin kertoja Hamas on julkistanut hänen vetoomusnauhojaan todisteena siitä, että poika olisi elossa. Nauhojen vastineeksi Hamas on aina vaatinut useiden terroristivankien
vapauttamista Israelin vankiloista.

Gilad Shalitin vapauttamisesta on neuvoteltu monia kertoja, mutta aina Hamas on vaatinut vapauttamisen vastineeksi yhä enemmän palestiinalaisia vankeja. Viimeksi vaadittujen vapautettavien määrä oli jo 1000 palestiinalaista, joiden joukossa mukana monia veristen terroristihyökkäysten toteuttajia.

Gilad Shalit on sekä Israelin että Ranskan kansalainen. Ranskan ja EU-maiden vetoomukset ovat ainakin tähän saakka kaikuneet Gazassa valtaa pitävän terroristijärjestön, Hamasin, kuuroille korville. Shalit on heille niin kovin arvokas kaupankäynnin väline. Mikäli Israel vapauttaisi vastineeksi hänestä vaaditut tuhat vankia, olisi se varmaankin terroristiliikkeen suurin voitto kautta historian.

Nyt jo 23-vuotias Gilad ei kuitenkaan ole mikään kauppatavara, eikä hän ole siepattuna ja vangittuna tekemiensä rikosten vuoksi. Lupasimme Giladin isälle, että teemme parhaamme, jotta Euroopan parlamentti tekee osansa Giladin vapauttamiseksi ja hänen humanitääristen oikeuksiensa turvaamiseksi.

Esitin omalle poliittiselle ryhmälleni EPP:lle Gilad Shalitin tapauksesta ns.
päätöslauselmaesityksen (urgency resolution), jollaisia Euroopan parlamentti tekee ihmisoikeuksien sekä demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden loukkauksia koskevista tapauksista työjärjestyksen 122 artiklan mukaisesti. EPP hyväksyi luonnoksen ja esitti sitä edelleen ensi viikon täysistuntokäsittelyyn.

Tukea ehdotukselle löytyi niin paljon myös muista ryhmistä, että aihe on nyt tänään virallisesti otettu ensi torstaina Strasbourgin täysistunnossa käsiteltäväksi. Toivon hartaasti, että mahdollisimman monet ryhmät ja yksittäiset edustajat lähtisivät kannanottoa tukemaan.

Odotamme Giladin isää myös vierailulle Strasbourgiin, jotta hän voi kertoa yhä useammalle eurooppalaiselle poliitikolle hätähuutonsa ja saada siihen myös vastakaikua.

Israelissa tavatessamme Noam Shalit antoi omistuskirjoituksen tyttäreni kirjaan. Tämä lastenkirja on pienen Giladin käsialaa, ja perustuu hänen lastentarhan aikaiseen kertomukseen ilkeästä kalasta, joka kiusaa ja uhkaa pientä kalaa. Noam-isä kirjoitti kirjaan tyttärelleni: "Kun luet tätä, muista minun poikaani Giladia".  Samoin minäkin haluan vedota: Muista sinäkin Giladia ja hänen perhettään!

Merkillistä tasa-arvokeskustelua

Tiistai 23.2.2010 klo 12:44

Helmikuun täysistuntoviikolla Euroopan parlamentissa keskusteltiin naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumisesta parlamentin jäsenen laatiman tasa-arvoraportin ja komission tasa-arvokatsauksen pohjalta.  Olen vankasti sitä mieltä, että naisten ja miesten yhdenvertainen kohtelu elämän eri osa-alueilla on ensiarvoisen tärkeätä. Eräät kohdat näissä asiakirjoissa aiheuttivat kuitenkin hämmennystä.

Kristillisdemokraattina koen kiusallisena, kuinka Euroopan parlamentissa sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen liittyviin mietintöihin lähes poikkeuksetta liitetään sellaisia sanamuotoja lisääntymisoikeuksien edistämisestä, jotka tosiasiallisesti tarkoittavat sitä, että syntymättömän lapsen oikeus elämään kielletään. Tämä oli valitettavasti myös viimeisimmän tasa-arvoraportin laita.

Nämä sanamuodot ovat ongelmallisia myös toimivaltakysymysten valossa. On muistettava, että aborttilainsäädäntö ei edes kuulu Unionin toimivaltaan, vaan jäsenvaltioille. Niinpä EPP-ryhmämme suositti koko raportin hylkäämistä äänestyksessä, vaikka tiesimme, että poliittiset vastustajat kääntävät sen tasa-arvon vastustamiseksi.

Kaikkein harmillisintahan tässä oli se, että itse asia – tasa-arvon edistäminen – kärsi eniten. Äänestystulosta kun voi halutessaan väännellä juuri niin, että yli kolmannes parlamentista ei tue tasa-arvoponnisteluja. Niinpä itselläkin oli mennä aamukahvi väärään kurkkuun viime sunnuntain Hesaria lukiessa, kun lehden kokenut, EU-asioita tunteva toimittaja Annamari Sipilä oli antautunut juuri tällaisen tarkoitushakuisen leimapolitiikan käsikassaraksi.

Kolumnissaan ”EU ja naisen ruumis” jokainen suomalaismeppi, joka ei tukenut tasa-arvomietinnön sanamuotoja abortista osana ”lisääntymisterveyspalveluja” sai otsaansa tasa-arvon vastustajan leiman. Tuli mieleeni, että osuvampi otsikko kolumnille olisi ollut ”EU ja lapsen ruumis”, koska heikoimmassa asemassa olevan syntymättömän lapsen oikeudet sivuutetaan aina näissä painotuksissa tyystin. Kristillisdemokraattinen lähtökohta tasa-arvon edistämiseen taas on jokaisen ihmisen korvaamaton ihmisarvo Jumalan luomana ja ainutlaatuisena yksilönä ja siitä arvopohjasta pidän kiinni.

Pohjoisesta ulottuvuudesta arktiseen strategiaan

Perjantai 12.2.2010 klo 10:09

Arktinen alue herättää kasvavaa kiinnostusta kaikkialla maailmassa. Lämpiävän Jäämeren sulavan jään alta paljastuu raaka-aine- ja energiavaroja, jotka vetävät puoleensa alueen rantavaltioita ja suurvaltoja yhtälailla. Ennusteet, joiden mukaan alueella saattaa sijaita jopa 30 % maailman vielä löytymättömistä kaasuvaroista ja 13 % öljyvaroista - avautuvia uusia kalastusalueita unohtamatta - houkuttavat kilpajuoksuun luonnonvarojen hallinnoinnista ja hyödyntämisestä. Niinpä ei ole ihme, että jopa ympäristö- ja tutkimusyhteistyöhön keskittyvän Arktisen neuvoston tarkkailijajäseniksi on pyrkinyt ei-arktisia toimijoita, kuten Kiina ja EU.

Tähän saakka arktisen merialueen ja merenpohjan luonnonvarojen sääntelyyn on riittänyt YK:n merioikeusyleissopimus ja kalakantasopimus, jotka ovat taanneet jokaiselle rantavaltiolle oikeuden luonnonvaroihin talousvyöhykkeellään kuin myös sen ulkopuoliseen mannerjalustaan perustuviin aluevaateisiin.  Näiden luonnonrikkauksien käyttöönottoon keskittyvien sopimusten rinnalle on kasvanut tarve kehittää alueen kansainvälistä hallinnointia, jotta arktisen luonnon äärimmäinen herkkyys ja alkuperäiskansojen oikeudet voitaisiin myös turvata.

Suomella on nyt tuhannen taalan paikka nousta EU:n arktisen politiikan keskiöön. Ensimmäisen kerran tarve EU:n arktisesta informaatiokeskuksesta nousi esille jo komission arktisessa tiedonannossa syksyllä 2008. Lapin yliopiston Arktinen keskus on onneksi jo ilmaissut valmiutensa asettua tähän toimeen, vaikka informaatiokeskuksen muoto, sijainti ja tehtävät ovat vielä auki eikä perustamisestakaan ole varsinaista päätöstä.  Kyseessä on kuitenkin kansallisesti niin merkittävä tavoite, että aikailuun tai suomalaiskansalliseen kursailuun ei ole nyt varaa.

Se, ettei Suomi ole Jäämeren rantavaltio saattaakin tässä kilpailutilanteessa olla pikemminkin etu kuin haitta. Suomi koetaan tässä tilanteessa neutraalina toimijana, jolla ei ole omia aluevaatimuksia luonnonvarojen hyödyntämisen suhteen. Suomi pystyy kuitenkin hyötymään alueen kehityksestä tarjoamalla osaamistaan arktisessa teknologiassa, kommunikaatiojärjestelmissä, aluksissa ja jäänmurtajissa sekä omaamalla jäänavigointiin koulutettua miehistöä. Parlamentin varapuhemies Diana Wallis rohkaisi Suomea hakeutumaan EU:n arktisen politiikan koordinaattoriksi ja korosti myös Suomen pitkää historiaa ja asiantuntemusta Venäjä-yhteistyössä.

Suomen hallituksen on nyt kiireesti tehtävä poliittinen päätös arktisesta strategiasta ja siihen sitoutumisesta. Suomalaisten poliitikkojen lempilapsi "pohjoinen ulottuvuus" on hautautunut EU:n lukuisten hyvien aikomusten joukkoon. Ilman selkeää strategiaa, rahoitusta ja sitoutumista lopputulos oli odotettu. Tämä ei saa toistua arktisen strategian kohdalla. Tarvitsemme eduskunnan, EU-parlamentaarikoiden ja kaikkien osapuolten yhteistyötä, jotta Suomi saataisiin arktisen työn keskukseksi.

Kasvua, komissaarit!

Tiistai 12.1.2010 klo 10:35

Europarlamentti kokoontuu tällä viikolla komissaariehdokkaiden piinaviikolle. Kaikki poliittiset ryhmät eri valiokunnissa ovat valmistelleet huolella kysymyksiä, joiden toivotaan varmistavan paitsi komissaarin pätevyyden toimialallaan myös hänen valmiudet työskennellä yhdessä jäsenmaiden ja parlamentin kanssa. "Verta kentälle" -huhuista huolimatta suuret ryhmät ovat sopineet komissaarikuulemisten reilusta pelistä; henkilökohtaisuuksiin ei mennä eikä syytöksiin kommunismimenneisyydestä juututa. Viime mainitussa aihepiirissä kun monella itäeurooppalaisella mepillä itsellään "hirsi" saattaisi pilkottaa silmäkulmasta. Silti on odotettavissa jännitystä muutaman etukäteen heikoimmaksi lenkiksi veikatun komissaarin "grillauksesta".

Kovin kummoinen ennustaja ei tarvitse olla veikatakseen valtaosan valiokuntien kysymyksistä liittyvän tavalla tai toisella EU:n uuteen kasvu- ja työllisyysstrategiaan eli ns. 2020-strategiaan. Paikallaan polkevan talouskasvun, kasvavan työttömyyden, velkaantuvan julkisen talouden ja ikääntymisen myötä lisääntyvän hoivatarpeen kurimuksessa Eurooppa kaipaa kipeästi uutta suuntaa. Nopeasti kehittyvät Aasian maat Kiinan ja Intian johdolla ovat pesseet Euroopan globaalissa kilpailukyvyssä ja uudet investoinnit ja työpaikat suuntaavat sinne.

Taannoin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa pidetyssä Lissabonin strategian välitarkastelussa kuultiinkin siitä syystä harvinaisen suoria puheenvuoroja. Pettyneinä ja kaukana EU:n tavoitteesta nousta maailman kilpailukykyisimmäksi taloudeksi vuoteen 2010, todettiin strategian olevan pikemminkin tragedia tai komedia- ellei peräti farssi; kuin tuloksellinen ja toimintaa ohjaava linjaus. Lisäksi monet strategian puitteissa toteutetut toimenpiteen olisi toteutettu ilmankin sitä omien kansallisten agendojen pohjalta. Näin myös Suomen välitarkastelusta kävi ilmi.

Päävastuu strategian uudistustyöstä ja sen koordinoinnista on talouskomissaari Olli Rehnillä. On tärkeää, että uudistustyössä pidetään tasapaino taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden välillä. Pelkällä bruttokansantuotteella mitattu taloudenpito menee helposti harhaan. Rahatalous voi kasvaa vaikka luontoa tuhotaan kiihtyvää vauhtia. Monien toimialojen muutkin haittakustannukset jäävät myös huomioimatta, mm. alkoholi- ja tupakkateollisuuden tuotoista aikanaan lankeavat laskut kansanterveydelle. Uusi tilanne on kiihdyttänyt keskusteluja bkt:n rajallisuudesta hyvinvoinnin mittaamisessa ylipäätään.

Tilastollisten keskiarvojen taakse piiloutuu helposti ns. hiljaisia signaaleja, joihin olisi osattava ajoissa tarttua. Yksi sellainen on vielä kohtuullisten työttömyyslukujen taakse kätkeytyvä nuorisotyöttömyys. EU-alueen keskimääräinen n. 10 % työttömyys pitää sisällään mm. Espanjan ja Kreikan yli 40 %:n nuorisotyöttömyyden, eikä Suomenkaan 23 % ole hurraamista.

Millaisia vaikutuksia läpi EU:n korkealla nuorisotyöttömyydellä on pidemmällä tähtäimellä maanosallemme, joka tulee kärsimään muutoinkin vakavasta huoltosuhteen vinoumasta? Uhkana on muutoinkin harvalukuisen sukupolven syrjäytyminen työelämästä väärille raiteille. Jos heitä jää suurin joukoin ulos työelämästä, ei hyvinvointivaltion rahoituspohja sitä kestä, muusta kärsimyksestä puhumattakaan. Tähän meillä ei todellakaan ole varaa. Niinpä uuden komission tärkein tehtävä on kaivaa esille eurooppalaisen talouskasvun eväät.  

(julkaistu Iisalmen Sanomien Paekan Piältä -kolumneissa 12.1.2010)

Joulun odotusta Brysselissä

Keskiviikko 16.12.2009 klo 10:02

Belgialaisten jouluun virittäytyminen alkaa jo marraskuun puolella. Syykin on selvä, sillä lasten kiltteyttä seuraavan veljeskunnan edustaja tunnetaan täällä Pyhänä Nikolauksena ja hänen päiväänsä vietetään jo 6. joulukuuta. Ranskankielisellä alueella vierailee useimmiten Pere Noël kaverinsa Pere Fouettardin kanssa. Kiltit lapset saavat tuolloin lahjoja ja karamelleja, tuhmille tarkoitetut risut ovat täälläkin rekvisiittaa.

Vanhan kaupungin keskusaukio Grand Place lähiseutuineen on joulunalustapahtumien keskus. Aukiolle on pystytetty komean kuusen lisäksi jouluseimi elävine lampaineen. Huvittelua tarjoavat karuselli, maailmanpyörä ja pikkuruinen luistinrata. Joulumarkkinoiden yli kaksisataa kojua myyvät päivittäin kaikenlaisia jouluun liittyviä herkkuja, leluja käsitöitä ja koristeita. Koko joulukuun ajan esitetään iltaisin myös ääni- ja valoshow, joka kokoaa tuhansia kävijöitä.

Keskieurooppalaiseen tapaan jouluseimiä on kaupan kaikkialla. Kuusen täkäläiset pystyttävät usein jo joulukuun alussa, ja se on useimmiten jalokuusi, ellei sitten Kiinasta rantautunut muovinen versio. Joulupäivänä kuusen alta saattaa löytyä jokunen paketti, mutta päivän ilosanoma on tuolloin lahjoja keskeisempi.

Belgialainen joulupöytä katetaan aattoiltana ja se alkaa yleensä merellisellä alkuruualla, jonka jälkeen tarjoillaan täytetty kalkkuna. Pöydän makea leipä "cougnolle" leivotaan joulunlapsen muotoon. "La bûche de Noël" eli kermainen suklaakääretorttu, "jouluhalko", on tuttu jälkiruoka myös naapurimaassa Ranskassa. Brysselin kansainvälisyys on tuonut joulupöytään monia muitakin herkkuja.

Kokonaan oma lukunsa on sitten meidän ulkomailla asuvien suomalaisten jouluun valmistautuminen. Se on sekoitus suomalaisia perinteitä ja yleiseurooppalaisia sovelluksia. Tinkimättömimpiä taidamme olla jouluruokien suhteen, vaikka laatikko- ja rosolliainesten kasaan haaliminen paikallisten kauppojen valikoimista käy kyllä työstä. Perheenäidit jakavat vinkkejä, mistä löytää luumuhillon ja kuinka korvata korppujauhot. Onneksi Merimieskirkon Suomi-kaupan hyllyiltä löytää yhtä ja toista ja hätätilassa ikealainenkin pipari käy.

Brysselin suomalaisyhteisö on EU-virastojen myötä kasvanut useisiin satoihin perheisiin. Niinpä ei ollut ihme, että viime sunnuntaina Brysselin ekumeeniseen Ylösnousemuskappeliin kertyi kaksi täyttä kirkollista väkeä laulamaan kauneimpia joululauluja ja jakamaan adventin tunnelmaa. Viimeistään Sylvian joululaulun tunnelma kostutti ekspatrioottien silmäkulmat. Topeliuksen tekstin sanomaan kun ei edes EU-integraatio pysty: "Sa siunaa se maa muistojen! Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull´ ain Suomenmaa!".

Jerusalem - silmäterä

Keskiviikko 9.12.2009 klo 16:14

Kolmen valtauskonnon pyhä kaupunki nousi jälleen otsikoihin, kun Ruotsi EU-puheenjohtajuus kautensa päätteeksi päätti yrittää sorvata 27 jäsenmaan yhteisen päätöslauselman, jossa se olisi muitta mutkitta "vaatinut neuvotteluja Palestiinan valtion perustamiseen Länsirannalle ja Gazaan pääkaupunkinaan Itä-Jerusalem".  Ruotsi luuli kerralla pääsevänsä maailman historiaan Lähi-idän kriisin ratkaisijana, mutta aiheuttikin super-haasteen kansainväliselle diplomatialle. EU:n jäsenmaina on onneksi niitäkin, jotka ovat sodan karvaiden kokemusten kautta oppineet, että neuvotteluihin tarvitaan myös siihen halukkaat osapuolet. Pitkälti Italian, Tsekin, Puolan, Ranskan ja Saksan myötävaikutuksella päätöslauselma saatiin muotoon, joka "vaatii neuvottelujen aloittamista, jotka ratkaisisivat Jerusalemin aseman kahden valtion pääkaupunkina".

Päällisin puolin tekstien ero ei näytä suurelta, mutta diplomatian kieli on hyvin sensitiivistä ja rivien välitkin pitäisi osata tulkita. Hyväksytty lausunto korostaa nimenomaan neuvotteluja eikä ota kantaa siihen, miten Jerusalemia kohdellaan. Israelhan haluaa pitää pääkaupunkinsa nimenomaan jakamattomana ja yhtenäisenä kaupunkina, jonka pyhille paikoille kaikkien uskontojen edustajilla on vapaa pääsy. Jokainen Jerusalemissa vieraillut tietää, että kaunis kaupunki on täynnä nykypäivän elämää ja elettyä historiaa käsi kädessä. Olisi todella surullista, jos kaupunki pirstottaisiin ja "kansojen Jerusalem" ei sitä enää olisi.

Maailmalla EU:n sanataiteilua on kummasteltu. Israel on suhteellisen tyytyväinen lopulliseen tekstiin, joka ei "kuitenkaan sisällä mitään uutta, eikä anna toiveita neuvottelujen jatkamisesta", koska siinä ei vaadita palestiinalaisia palaamaan neuvottelupöytään, mistä he ovat toistuvasti kieltäytyneet. Palestiinalaispuolella odotetusti teksti on "vesittynyt" siitä, mitä se oli ja USA toteaa realistisesti, että "Jerusalemin asema on päätettävä vain osapuolten keskinäisissä neuvotteluissa". Jerusalemin pormestari muistuttikin eurooppalaisia juuri vietetystä Berliinin yhdistämisen 20-vuotisjuhlasta todeten, ettei minkään kaupungin jakaminen ole osoittautunut onnistuneeksi.

Oma lukunsa on ollut päätöslauselman uutisointi Suomessa. STT:n "Jerusalem jaettava" -uutissähke osoitti lähinnä sen, että menee se viisaskin vipuun. EU-ulkoministerit eivät todellakaan "kehottaneet kokouksessaan Israelia jakamaan Jerusalemia palestiinalaisten kanssa", johon linjaukseen "sekä Israel että palestiinalaiset ilmoittivat olevansa tyytyväisiä". Ilman ulkomaisia uutislähteitä koko asiasta olisi syntynyt väärä tulkinta vai liekö se ollut jopa tarkoituksellista.

EU-valinnoissa korostui henkilöitymisen sijaan instituutioiden rooli

Lauantai 21.11.2009 klo 9:53

Torstaina komission nimeämiskierros pääsi todenteolla alkuunsa kun neuvoston puheenjohtajan ja ulkosuhdekomissaarin salkut saatiin jaettua. Belgialaisen kristillisdemokraatin Herman van Rombuyn valinta ensimmäiseksi Eurooppa neuvoston presidentiksi on rohkaiseva valinta pienten jäsenmaiden näkökulmasta. Oli oikea ratkaisu korostaa EU-instituutioiden roolia ja jäsenmaiden yhteistyön merkitystä henkilöitymisen sijaan.

Itse pidän arvokkaana sitä, että valittu neuvoston presidentti on puheissaan korostanut Euroopan kristillisen arvopohjan merkitystä mm. Turkin EU-jäsenyyteen liittyen. Ekonomitaustaisella Rompuylla on hyvää näyttöä paitsi talouden asiantuntemuksesta, myös sovittelijan ja kansan yhdistäjän taidoista.

Englantilaisen kauppakomissaari Catherine Ashtonin valinta EU:n korkeaksi edustajaksi viestii siitä, että tasa-arvonäkökulma on yritetty ottaa huomioon tärkeimpiä tehtäviä jaettaessa. On hyvä, että tämän EU:n toiseksi tärkeimmän salkun voi saada myös euro- ja Schengen-alueen ulkopuolella olevan jäsenmaan edustaja.

Monet suuret kysymykset ulkosuhdehallinnon järjestämisestä ovat edelleen auki. Samoin hallinnon avainpaikat ovat olleet jaossa. Suomen kannalta näillä ratkaisuilla on pitkällä aikajänteellä enemmän merkitystä kuin paljon julkisuutta saaneilla valinnoilla. Tärkeät päätökset jäävät politiikan henkilöitymisen varjoon. Itse äänestin EU-parlamentin mietintöä vastaan, jossa myös uusi laajentuva ulkosuhdehallinto haluttiin kokonaisuudessaan sijoittaa komission alle. Mielestäni ulkosuhteet tulisi pitää jäsenvaltioiden ja siten myös neuvoston alaisuudessa.

Ulkosuhdehallinto sekaisin

Tiistai 27.10.2009 klo 16:34

Kekkonen oli aikoinaan sitä mieltä, että jos on pakko valita, kumpi - sisä- vai ulkopolitiikka – on rempallaan niin ”olkoon se sitten sisäpolitiikka”. Suomen suhteet ulkovaltoihin ovat onneksi hyvällä tolalla, vaikka niiden hallinnointi tuntuu olevan sekaisin kuin seinäkello. Afganistanin rauhanturvaajien kotouttamisjupakka on vain yksi esimerkki ulkosuhdehallinnon sisäisestä ristivedosta, johon hyistä viimaa tuo samanaikainen perustuslain uudistaminen, lue presidentinvaltaoikeuksien riisuminen. Ulkoministeriössä ei ole enää edes yritetty peitellä pysyvää skismaa kahden eri sukupolven miniestereiden välillä; virkamiesraukat yrittävät vain uumoilla, milloin kenenkin pillin mukaan mennään.

Suomalainen saivartelu siitä, johtaako ulkopolitiikkaa presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa vai päinvastoin on jälkijättöistä. Strasbourgin istuntoviikolla parlamentin enemmistö - pois lukien me antifederalistit - vaati, että tulevan EU:n ulkosuhdehallinnon tulisi olla osa komission rakennetta ja sen budjettia. Meillä haikaillaan pääministerijohtoiseen ulkopolitiikkaan ja neuvoston aseman vahvistamiseen, kun EU:ssa halutaan koko ulkopolitiikka jäsenmaiden ulottumattomiin eli komission näppeihin.

EU:n oltava tinkimätön ihmisoikeuksista Turkin jäsenyysneuvotteluissa

Torstai 8.10.2009 klo 11:57

Eilen oli suuria vaikeuksia päästä kotiin, kun raju ukkonen ja rankkasade oli saanut Kraainemin kylän tekolammen tulvimaan yli äyräiden. Paikallinen palokunta, poliisi ja tiesulut saivat tilanteen näyttämään paljon dramaattisemmelta kuin se olikaan.

Tänään päivän aluksi Suomen EPP-delegaatio järjesti aamiaisinfon Brysselissä työskenteleville suomalaistoimittajille. Kävimme tilaisuudessa läpi ajankohtaisia asioita, kuten komission muodostamiseen liittyviä kysymyksiä ja valiokunta-asioita. Mainitsin tilaisuudessa myös eilen komissiolle jättämästäni kirjallisesta kysymyksestä koskien uskonnonvapaustilannetta Turkissa. 

EU-jäsenyydestä neuvottelevan Turkin tulee pikaisesti parantaa ihmisoikeustilannetta maassaan. Unionin tinkimättömiin vaatimuksiin tulee kuulua, että kaikki vähemmistöjen syrjintä on lopetettava ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia on noudatettava.

Turkissa 6.10. vieraillut pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi lehtitietojen mukaan olevansa vakuuttunut siitä, että Turkki täyttää siltä vaaditut uudistukset pyrkiessään EU:n jäsenmaaksi. Lausunto tuntuu hyvin optimistiselta.

Ihmisoikeuskysymyksissä Turkilla on paljon parannettavaa. Esimerkiksi Turkin ortodoksisen kirkon kokemukset ovat erittäin huonoja. Turkin on nostettava omaisuudensuoja länsimaiselle tasolle. Laittomasti haltuun otettu omaisuus, kuten kirkot, on palautettava. Pappiskoulutus tulee sallia. Kristittyjen tulee saada pysyviä viisumeita ilman syrjintää.

Mikäli ihmisoikeudet Turkissa eivät pikaisesti parane, vaarantuu entisestään Turkin kehittyminen länsimaiset mitat täyttäväksi oikeusvaltioksi ja on edelleen mahdotonta ajatella Turkin jäsenyyttä Euroopan Unionissa. Olenkin juuri jättänyt komissiolle kysymyksen koskien erityisesti ortodoksisen kirkon asemaa ja kristittyjen kokemaa syrjintää Turkissa.

Kristittyinä takaamme muslimeille uskonnonvapauden EU:n alueella. Vastaavasti muslimienemmistöisten maiden on taattava kristityille vähemmistöille uskonnonvapaus ja sallittava kristittyjen myös vapaasti julistaa uskonsa perusteita.

Mikäli Turkista kehittyy aito oikeusvaltio, jossa vähemmistöjen ihmisoikeudet ovat turvatut, sillä olisi merkittävä vaikutus muuhun muslimimaailmaan. Turkin on nyt valittava tiensä.

Valiokunnassa tuki yrittäjäkuljettajille

Keskiviikko 30.9.2009 klo 10:28

Olen tyytyväinen yrittäjäkuljettajien asian positiiviseen etenemiseen työllisyys- ja sosiaaliasiain valiokunnassa Emplossa. Asia on suomalaisen kuljetusyrittäjyyden ja yleisemminkin yrittäjyyden kannalta ensiarvoisen merkittävä. Itse olen koko ajan lähtökohtaisesti ollut sitä mieltä, että kokonaistyöaikaa ei voi rajoittaa itsenäisten yrittäjien osalta. 

Liikenneturvallisuus on jo taattu kaikkia eli myös yrittäjäkuljettajia koskevalla EU:n ajo- ja lepoaika-asetuksella ja niiden noudattamista tulee Suomessakin valvoa tehokkaasti. Sen sijaan olisi mahdotonta valvoa yrittäjien työ- tai vapaa-aikaa tuon ajan ulkopuolella. Kun ajo on ohitse, olisi hankalaa, jos rekan nuppia ei saisi siivota, kuormakirjoja täyttää tai tarjouksia laittaa maailmalle. Kenellä itse ajavalla yrittäjällä olisi vara palkata näihin hommiin ulkopuolinen.

Mikäli yrittäjäkuljettajien työaikaa olisi lähdetty rajoittamaan, olisi se avannut arvaamattomat näkymät yrittäjien työajan sääntelyyn muutoinkin, mikä olisi ollut vastoin koko yrittäjyyden käsitettä.

Äänestykseen liittyi dramatiikkaa: sähköinen järjestelmä petti ja jouduttiin perinteiseen kädennostoäänestykseen. Ensimmäisessä äänestyksessä oli liikaa väkeä, kun kaikki varaedustajatkin nostelivat käsiään ja mentiin uusintaan. Lopulta asia ratkesi mahdollisimman pienellä erolla eli yhdellä äänellä 25-24. Näin asia eteni pienyrittäjien edun ja koko Suomen kuljetuselinkeinon toiveiden mukaisesti. Hyvä alku valiokuntatyölle!