Blogi

RSS

Vaihtoehtoisia totuuksia

Vaihtoehtoisia totuuksia

Lehtopöllön poikasella ja Pori Jazzien entisellä toimitusjohtajalla ei äkkipäätä tuntuisi olevan yhteistä, vaan on. Vaihtoehtoisten totuuksien vallitessa kumpikin päätyi some -hyväksikäytetyiksi. Sähköisen median aikakaudella tärkeintä on nostattaa tunteet pintaan, vaikka osatotuuksilla. Sosiaalinen media hoitaa loput.

Pori Jazzien toimitusjohtajaan Aki Ruotsalaan kohdistunut some-lynkkaus lähti liikkeelle yhden toimittajan ivallisesta kolumnista ja toisen tekemästä tarkoitushakuisesta haastattelusta ja tahallisesta väärinymmärtämisestä.

Ruotsalasta leivottiin kuvaa homofobisena pikku-kunnan virkamiehenä, jota porilaisten parhaaksi ei tulisi merkittävän kulttuurifestivaalin johtoon valita. Ruotsalan taustasta löytyi niinkin epäilyttävä juttu, että hän oli vuonna 2011 KD-Nuorten puheenjohtajana puolustanut erään kristillisen median Älä alistu –kampanjan olemassaolon oikeutusta sanan- ja ilmaisunvapauden nimissä. Tuossa kampanjassa puolestaan nuori nainen kertoi uskoontulostaan ja seksuaalisen suuntautumisensa muutoksesta homoseksuaalista heteroseksuaaliksi.

Nuori nainen ei puhunut ”eheytymisestä” eikä Ruotsala ottanut siihen kantaa, vaan totesi ihmisen kokemasta elämänmuutoksesta: ”En minä voi sitä kyseenalaistaa, jos ihminen näin kokee”. Ruotsala vielä teroitti haastattelussa, ettei rinnasta kaverinsa huumeista vapautumista, omaa 9-vuotiaana kokemaansa hengellistä heräämistä ja Älä alistu -kampanjan muutoskertomusta; ovatpahan kaikki vain erilaisia elämänmuutoksia.

Pari tuntia haastattelun julkaisusta ja klikkiotsikot huusivat: ”Puolustaa homojen eheyttämistä; rinnastaa homouden ja huumeidenkäytön”. Sen jälkeen valveutuneet poliitikot ja kulttuuriväki twiittasivat: ”boikotoin Porin Jazzeja” ja lopulta ensimmäiset sponsorit kertoivat yhteistyön päättymisestä. Ennen iltauutisia Pori Jazzien hallitus päätti yksipuolisesti purkaa elokuussa alkavaksi sovitun työsopimuksen.

Alle kuudessa tunnissa some-ajan toverituomioistuin oli puhunut. Kahden akateemisen loppututkinnon kaveri, sisäministeriössä palvellut ja rauhanturvatehtävissä johtajaominaisuudet käytännössä testannut nuori perheenisä huomasi olevansa työtön.

Hyväntahtoisena ja fiksuna ihmisenä tunnetun Ruotsalan tueksi rientäneet saivat seuranneessa mylläkässä myös osansa. Professoritasolta entinen ministeri toivotettiin ”hevon helvettiin” ja kansanedustaja -kollega kertoi tekevänsä allekirjoittaneesta tutkintapyynnön poliisille ja vaativan edustamani puolueen lakkauttamista rasistisena järjestönä. Kollegan ryhmäpuheenjohtaja onneksi tarkensi muutaman päivän päästä, ettei ulostulo edustanut alkiolaisen kansanliikkeen näkemystä laajemmin.

Syntyi myös vastareaktio. Tukea ja rohkaisua sateli eri suunnista. Aika moni vastaamistani puheluista alkoi sanoilla: ”En ole minkään sortin uskovainen, mutta…” Ruotsalan kohtelun koettiin heijastavan julkisen keskustelun ilmapiirin muutosta laajemminkin. Suomessa suvaitaan entistä huonommin erilaisia näkemyksiä: ”on hyväksyttyä tulla ”kaapista ulos”, mutta ei toisin päin.” Viittaukset Ruotsalan taustaan irtisanomisen yhteydessä koettiin jopa kristillisen vakaumuksen vainona. Voivatko ”vääränlaiset” mielipiteet johtaa syrjintään työmarkkinoilla? Samoin mielipiteiden polarisaatiostakin USA:n malliin ja toisten ohi puhumisesta oltiin huolissaan.

Alle viikko Pori Jazz kohusta media sai jälleen tunnekuohunsa. Twitterissä levisi kuva lehtopöllönpoikasesta väitetyn tuhotun pesäpuun kannonnokassa. Siitä tuli hetkessä symboli ahneen metsätalouden piittaamattomuuden seurauksille. Sanomalehdet julkaisivat kuvan, Yle uutisoi ja valveutuneimmat poliitikot pohtivat pöllö-pololle nimeä. Sivu-uutisena muistettiin mainita yksisilmäisesti avohakkuut valtionmailla kieltävä kansalaisaloite, ja kas, allekirjoituspiikkihän siitä seurasi.

Tunteikkaan uutisen ainut huono puoli on se, ettei se ole totta. Silminnäkijöiden ansiosta paljastui, että pöllönpoikanen tuotiin oikeasta pesäpuusta lavastusta varten, ja alueella oli nimenomaan säästetty pesäpuu suojavyöhykkeineen.
Johtopäätös runsaan viikon uutisvirtaa seurattua: ei suomalaisia tarvitse varoitella ulkovaltojen hybridivaikuttamisesta ja trollaus-kampanjoista. Kyllä me tätä menoa saamme maan sekaisin ihan itse.

Jääkö järjestöille tilaa sotessa?

Maakunta- ja sote-uudistusta on moitittu pitkin matkaa heikosta valmistelusta ja asiantuntijoiden näkemysten sivuuttamisesta; eikä syyttä. Jopa aivan perustavaa laatua olevien asioiden selvittäminen on jäänyt kalkkiviivoille.

Sote-uudistuksen valinnanvapautta kehuttiin mahdollisuutena asiakkaalle valita maakunnan omistaman yhtiön, yksityisen yrityksen tai järjestön palveluista. Tätä ”kolmikanta-mantraa” hoettiin viime kevään kuntavaaleihin saakka. Viimeisessä puheenjohtajien TV-tentissä totesin, että taitaa EU:n kilpailuneutraliteettisäännökset estää julkista tukea saavien järjestöjen osallistumisen markkinamalliin. Sipilän, Orpon ja Soinin silloiset kommentit ”Mitä? Estää? EU?” paljastivat, ettei oltu tätäkään asiaa loppuun asti ajateltu.

Asia alkoi nimittäin entisenä meppinä vaivaamaan, sillä tiesin EU:n kilpailuneutraliteetti sääntöjen olleen aiemminkin ongelmallisia järjestöille kilpailutustilanteessa ja ns. de minimis eli vähäisen tuen-säännön soveltamisessa. Kilpailuneutraliteettiongelmaan itse asiassa kiertyy tämä vielä kokoluokkaa suurempikin haaste koko valinnanvapausmallin notifikaatio-tarpeesta EU:ssa. Maakuntien liikelaitokset julkisina toimijoina eivät voi mennä konkurssiin ja niillä on erilainen mahdollisuus rahoitukseen, joten koko mallin oikeellisuus on haastettu. Eilen eduskunnan kyselyntunnilla hallitus sitten kertoi, ettei asiaa aio EU-komissiosta selvittää, ja perustelut sille kuulemme ensi viikolla!

Järjestöistä puhuminen tasavertaisena toimijana maku-sote-mallissa siis lakkasi, mutta 1,3 miljoonan sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimijan panosta ei olisi vara hukatakaan. Järjestöt ovat Suomessa merkittävä sote- ja hyvinvointipalvelujen tuottajataho, joka työllistää noin 50 000 ihmistä ja toiminnassa pyörii puoli miljoonaa vapaaehtoista sekä 260 000 vertaistukijaa.
Itse asiassa hyvin merkittävä osa kaikista sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialoista on alun perin järjestöjen ja vapaaehtoisliikkeiden perustamaa, alkaen esim. seurakuntien diakoniatyöstä ja kehitysvammaisten asumispalveluista. Järjestöjen merkitys varsinaisten sote-palveluiden tuottajana on pienentynyt sitä mukaa kun hyvinvointivaltio on vahvistunut. Nykyisin järjestöt toimivat ennen kaikkea terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä ja yleishyödyllisinä toimijoina, mutta osa järjestöistä tuottaa edelleen myös sosiaali- ja terveyspalveluita. Järjestöt paikkaavat monia aukkopaikkoja ja ottavat usein koppia ihmisistä, jotka voisivat muuten päätyä esim. kalliiden sote-palveluiden piiriin. Monien harvinaisempien sairauksien potilasjärjestöt ovat saattaneet tarjota merkittävän osan ko. ihmisryhmän hoivapalveluista.

Hallituskin ymmärsi, että tätä toimijajoukkoa ei ole vara hukata maku-sote-seikkailuissa. Sydänliiton pääsihteeri, entinen kansanedustaja ja oikeusministeri Tuija Brax värvättiin nopeasti yhdennaisen selvitysryhmäksi ja huhtikuun lopulla hän julkaisikin väliraporttinsa yleishyödyllisiä yhteisöjä sote-järjestelmässä koskevasta laajasta selvityksestä. On huhuttu, että raportin sisällön takia sitä ei olisi haluttu edes julki ennen lakipaketin valmistuttua äänestettäväksi. Kompromissi lienee ollut jakaa se kahteen osaan.

Braxin väliraportistakin ymmärtää, että maakunta- ja sote-uudistus tarkoittaa isoa muutosta järjestöjen toimintaedellytyksiin. Tähän mennessä kunnat ovat olleet luontaisin yhteistyötaho paikallisesti. Nyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy maakunnille, julkisen puolen tuotanto maakuntien liikelaitoksille ja rahoituksen kanavoiminen kunnilta valtion kautta maakunnille. Oikeastaan enää hyvinvointia ja terveyttä edistävät ns. hyte-tehtävät jäävät kuntien kontolle. Muutos on herättänyt valtavasti kysymyksiä järjestöjen roolista, rahoituksesta ja muista toimintaedellytyksistä jatkossa.

Yhtiöittämispakko, joka vältettiin julkisen toimijan osalta, iskee nyt järjestöihin. Sote-uudistus vaatii järjestöjä tunnistamaan, onko järjestön työ jatkossa markkinaehtoista palvelutuotantoa vai järjestölähtöistä kansalaistoimintaa. Suuremmille järjestöille esim. sote-palveluntuotannon yhtiöittäminen varmasti onnistuu, mutta pienemmille järjestöille toimintojen eriyttäminen ja osakeyhtiön tai muun yritysmuodon pyörittäminen voi olla mahdotonta. Raportti esittää yhdistysten hallitusten vastuupaineita helpottamaan mm. yhdistyslakiin muutosta toimitusjohtajan palkkaamisen mahdollistamiseksi. Yhdellä tittelillä ei kuitenkaan kansalaisjärjestö ja yrityselämän kuilua kurota umpeen.

Rahoitus on toinen koetinkivi. Sote-järjestöjen rahoituksesta tärkeä osa on tähän asti tullut kunnilta. Järjestöjen saamat avustukset ovat rahamääräisesti olleet varsin pieniä, mutta niiden toiminnan kannalta merkittäviä. Lisäksi kunnat ovat saattaneet antaa toimitiloja järjestöjen käyttöön ilmaiseksi tai edullisesti. Järjestöjen saaman tuen pienenemisen riski on uudessa mallissa olemassa, koska sote-palvelut eivät enää kuulu kunnan toimialaan. Kunnan yhteistyö yleishyödyllisten järjestöjen kanssa painottunee jatkossa järjestöihin, jotka toimivat kunnan vastuulle jäävillä toimialoilla kuten varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa, liikunnassa ja kulttuurissa.

Raportissa todetaan, että maakunnan rooli järjestöjen paikallisen toiminnan avustamisen kannalta on ”parhaimmillaankin epäselvä”. Järjestöt ovat myös hämmästelleet, onko niiden luotava toimintaansa maakuntataso vain ollakseen mukana maakuntatason toimijoina. Lisää toiminnan tasoja ei yleensä tuo muuta kuin lisää byrokratiaa. Tärkeä kysymys on, pystyvätkö tulevat maakuntapäättäjät talouspaineiden kasvaessa ja rahoitusleikkurin iskiessä edes huolehtimaan järjestöjen toimintaedellytyksistä.

Soste ry:n uusimmassa järjestöbarometrissä yli 70% kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista arvioi, että ennaltaehkäisevä ja hyvinvointia edistävä työ ja palvelut kärsivät myös kunnissa sinne jäävien resurssien puutteen takia. Uhka on, että järjestötyön toimintaedellytykset kapenevat siis sekä kuntien että tulevien maakuntien taholta.

On suuri sääli, jos kaiken muun sekavuuden lisäksi suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kivijalka, vapaaehtoinen järjestötyö, saadaan ajettua maku-soten myötä ahtaalle. Väestön ikääntymisestä johtuen on odotettavaa, että järjestöjä ja vapaaehtoistyötä tarvittaisiin ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja työkykyä edistävässä toiminnassa tulevaisuudessa nykyistäkin enemmän. Puhumattakaan siitä alustasta, jonka järjestöt ovat tarjonneet mm. yhteisöllisyyden kokemiseen.
Raportin pohjalta lienee tunnustettava tosiasiat; vain suurimmat järjestöt pystyvät yhtiöittämisen kautta olemaan valinnanvapausmallissa palveluntuottajina mukana. Suotavaa olisi, että pienemmät toimijat säilyisivät yhdistyspohjalta edes hengissä eikä niiden toimintamahdollisuuksia täysin romutettaisi.

EU-budjetista ”cappi” nurin!

EU:n komission esitys vuoden 2020 jälkeen noudatettavasta rahoituskehyksestä on täydentynyt nyt yksityiskohdittain sekä koheesiorahojen että maatalouden osalta. Vääntö jäsenmaiden kesken ja Euroopan parlamentin kanssa tulee olemaan vaikea. Brexitin myötä Iso-Britannian, toiseksi suurimman nettomaksajamaan, osuus EU-budjettiin poistuu. Saman aikaisesti uusia rahareikiä ilmaantuu, kun yhteiseen turvallisuuteen ja erilaisiin rakenneuudistuksia vauhdittaviin tukiin haluttaisiin lisää rahaa. Komission ratkaisu on kasvattaa budjettia, ja myös leikata reilusti sekä aluetuesta että maataloudesta.

Suomelle esitys on monella tapaa ongelmallinen. Komission esittämä budjetin kokonaistaso merkitsisi jopa miljardin lisälaskua tulevalla kehyskaudella. Koheesiorahoista ennakoitu 100 miljoonan euron lisäys on laiha lohtu maataloustukia uhkaava lähes 500 miljoonan tukitason leikkauksen rinnalla. Tähän asti hallituksen pehmeämpää linjaa kokonaistasoon on perusteltu sillä, että keskeistä on säilyttää saanto meille tärkeissä rakennerahoissa ja maaseudun kehittämisessä. Nyt uhkaa toteutua juuri päinvastainen: EU-maksut sen kun kasvavat ja tukien saanto heikkenee!

Lisäksi tarkempi tutustuminen maatalouspolitiikan uudistukseen paljastaa, että uhkaava tukitason leikkaus ei ole ainut huoli. Uudet ympäristövaatimukset vaikuttaisivat olevan byrokraattiasia ja suoraan tulonmuodostukseen vaikuttavia. Sinällään hyvää tarkoittavat linjaukset tukien ohjaamisesta vain aidoille viljelijöille ja tilakohtaisten suorien tukien katot aiheuttanevat vain erilaisten ”luovien” omaisuusjärjestelyjen aallon.

Komission lempilapsi ”turvemaiden suojelu” näyttää sekin jälleen putkahtaneen cap-esitykseen. Moni EU-maa ei tämän kohdan tärkeyttä Suomelle ymmärrä, sillä määrittelystä riippuen jopa kaksi kolmasosaa pelloistamme lepää turvemaan päällä. Tässä vaiheessa jo muistutan Suomen edunvalvojia, että viime cap-kauden neuvotteluissa uusien turvemaiden kyntökielto ministeritasolla neuvostossa hävittiin. Pelastus tuli suomalaismeppien hyvän yhteistyön ansiosta, kun kielto saatiin kumottua Euroopan parlamentin kannassa ja väännettyä sillä vipuvarrella lopulliseen esitykseen.

Maatalouden kustannuksella budjetissa on tehty avauksia politiikka-alueilla, jotka aiemmin on selkeästi haluttu pitää jäsenmaiden kompetenssissa. Nyt komission uudet avaukset lähtevät ”erityistarpeiden kuten kilpailukyvyn, nuorisotyöttömyyden ja pankkiunionin varautumisjärjestelyiden” tukemisesta yhteisestä budjetista. Kalliit ja poliittisesti vaikeat rakenneuudistukset haluttaisin ainakin osin maksattaa muilla yhteisistä rahoista.

Budjetissa on toki kannatettaviakin kohtia kuten tutkimukseen, innovaatioihin, yhteiseen turvallisuuteen ja rajavalvonnan toimintakyvyn parantamiseen tähtääviä esityksiä, jotka auttavat jäsenmaita saaman yhdessä enemmän aikaan kuin yksin. Budjettia yritetään myös pitkästä aikaa yksinkertaistaa mm. poistamalla erilaisia poikkeuksia ja jäsenmaiden sinne aikoinaan neuvottelemia ”maksualennuksia”. Samoin budjetin tulopuolelle yritetään löytää uudella tavalla tuottoja mm. kierrätykseen perustuen.

Joka tapauksessa edessä on sekä suomalaiselle maataloudelle, että sitä kautta koko Suomelle tärkein neuvotteluvuosi sitten EU-liittymissopimuksen, ja monet näistä haasteellisista kysymyksistä venyvät Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle 2019.

Taivastelua kerrakseen!

Ulkoministeri Timo Soinin aborttikanta ei ole ollut kenellekään politiikkaa seuraavalle yllätys. Katollisena kristittynä hän on vuosien varrella tuonut näkemyksensä esille lukuisissa vaalikoneissa ja toimittajien tiukoissa tenteissä. Nyt hän sitten vakaumuksensa pohjalta blogissaan harmitteli Irlannin aborttia koskeneen kansanäänestyksen tulosta, ja siitäkös kalabaliikki syntyi. Asiaa tuntematon olisi voinut luulla, että Suomen hallituksella oli ollut etukäteen sovittu kanta Irlannin kansanäänestykseen, josta ulkoministeri oli mennyt lipeämään. Missään vaiheessa ulkoministeri Soini ei tainnut kirjoituksessaan myöskään kertoa muutoksista hallituksen kehityspoliittiseen linjaa. Alkoi kuitenkin nettinärkästys, johon osallistuivat twiittailevat poliitikot oikealta vasemmalle. Kun ”väärästä” vakaumuksesta on uskonnonvapauden omaan perustuslakiinsa kirjanneessa Suomessa kuitenkin vaikea muuta kuin moittia, tarvittiin lisää evidenssiä.

Löytyihän sitä; Soini oli Kanadan vierailullaan osallistunut omalla ajallaan, yksityishenkilönä Pro life –liikkeen iltavigiliaan, jossa oli rukoiltu ja poltettu kynttilöitä sikiöiden muistolle. Seuraavan päivän abortinvastaiseen mielenosoitukseen Soini ei osallistunut. Tapahtumien johdosta on vaadittu ulkoministerin eroa. Hallitusta ja presidenttiä myöden on nähty ongelmallisena Soinin rajanveto yksityishenkilönä ja ministerinä toimimisen välillä virkamatkalla. Ulkoministerin toiminnasta on jo tehty lukuisia kanteluja ylimmille laillisuusvalvojille.

Onko ministerillä oikeus ilmaista vakaumuksensa? Menikö virkamatkan aikana vapaa-ajalla olleella Soinilla raja rikki yksityishenkilönä ja ministerinä toimimisen välillä? Onko Pro life-liikkeen iltarukoukseen osallistuminen poliittinen kannanotto?

Ministerillä on oikeus ilmaista vakaumuksensa, minkä linjasi oikeusasiamies jo 2013 silloisen sisäministeri Päivi Räsäsen vapaa-aikanaan Kansanlähetyspäivillä pitämän puheen johdosta. Silloinkin oli kyse abortista, ja ministerin vakaumuksesta. Oudoimmissa tulkinnoissa sisäministerin väitettiin jopa yllyttäneen kansalaisia rikkomaan lakia. Oikeusasiamies vahvisti tuolloin uskonnon- ja sanavapauden periaatteen, joka koskee myös valtioneuvoston jäsenenä olevia henkilöitä.

Tehdäänpä ajatusleikki. Entäpä jos virkamatkalla olisi ollut aiemmassa hallituksessa hyvää työtä kehitysministerinä tehnyt Pekka Haavisto maassa, jossa seuraavana päivänä olisi järjestetty mielenosoitus sukupuolineutraalin avioliiton puolesta tulevan parlamenttiäänestyksen alla. Ministeri ei mielenosoitukseen olisi osallistunut, mutta olisi edellisenä iltana käväissyt pride-liikkeen sateenkaarimessussa. Laulaisiko twitter ja taivasteltaisiinko ministerin tekemisiä? Niinpä.

Uskonnon- ja omantunnonvapaus on jokaisella oltava; yhtä lailla timoilla, päiveillä kuin pekoilla. ”Väärän” vakaumuksen moittijoiden olisi hyvä muistaa Voltairen sanat: ”Olen kaikesta eri mieltä kanssasi, mutta taistelen loppuun asti oikeudestasi olla eri mieltä”.

Onnea valmistuneille!

Onnea valmistuneille!

Onnittelut lähes 27 000 uudelle ylioppilaalle ja 76 000 ammatillisen tutkinnon suorittaneelle. Tänä keväänä lisäksi peruskoulun päättötodistuksen saa lähes 60 000 nuorta.

Koulun merkitys lapsen ja nuoren elämässä on suuri, mutta merkittävä se on myös koko yhteiskunnan menestyksen kannalta. OECD:n vertailu osoittaa, että hyvät PISA-tulokset kasvattavat huomattavasti maan taloutta ja hyvinvointia pitkällä aikavälillä. Sijoitus koulutukseen näkyy pitkällä aikavälillä suoraan BKT:n kasvuna. Tämä ei liene kellekään yllätys. Hallituksen ajamien koulusäästöjen sijaan kannattaa siis panostaa koulutuksen laatuun.

Myös kuntien säästöpaineissa koulujen luokka- ja ryhmäkoot ovat kasvaneet. Kristillisdemokraatit haluavat panostaa pienempiin luokkakokoihin ja kasvattaa tuntikehyksiä kunnissa niin, että opettajilla on mahdollisuuksia tuki- ja jakotunteihin sekä pienryhmäopetukseen silloin, kun se on tarpeen.

Peruskoulun päättäneistä monilla on puutteelliset luku-, kirjoitus- ja matemaattiset taidot. Jopa 11 prosentilla peruskoulun päättäneistä on niin huono lukutaito, että se rajoittaa heidän elämäänsä ja estää jatko-opinto- tai työnsaantimahdollisuuksia. Lukutaito on heikentynyt erityisesti huono-osaisten perheiden lapsilla ja pojilla enemmän kuin tytöillä. Maahanmuuttajilla lukutaito on rapistunut jyrkimmin. Kouluissa tarvitaan yksilöllisempiä mahdollisuuksia luku- ja kirjoitustaidon parantamiseen ja tasa-arvon toteutumiseen.

Hallituksen toteuttamat lähikoulu- ja inkluusioperiaatteet ovat lähtökohtaisesti hyviä periaatteita. On hyvä, että lapset saavat käydä kouluaan lähellä ja eriyttämistä erityistarpeisten oppilaiden omiin ryhmiin tapahtuu mahdollisimman vähän. Inkluusiomalli vaatii kuitenkin onnistuakseen merkittävästi nykyistä enemmän lisäresursseja oppilaiden tarpeisiin vastaamiseen. Oppilaalla on lakisääteinen oikeus riittävään oppimisen ja koulunkäynnin tukeen heti tuen tarpeen ilmetessä. Pienten koululaisten diagnosointi on leimaavaa, ellei tuen tarpeeseen pystytä vastaamaan.

Käytännössä lähikoulu- ja inkluusioperiaatteet näyttävät johtaneen huomiota herättävään epäonnistumiseen joka puolella Suomea riittämättömän tuen vuoksi. Liian monessa kunnassa inkluusiosta tuli säästökeino. Erityisen tuen tai tehostetun tuen tarpeessa olevat oppilaat eivät saa tarvitsemaansa tukea isossa lähikoululuokassaan, kaikkien oppilaiden opetus häiriintyy, vanhemmat ovat tyytymättömiä ja opettajat uupuvat riittämättömyyteen ja keinottomuuteen. OAJ:n selvityksen mukaan 97 prosenttia opettajista oli sitä mieltä, ettei tuki toimi lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Muutosprosessissa keskitetyn järjestelmän vahva ja yksilöllistetty tuki ei siirtynyt lähikouluihin kuin pieneltä osaltaan. Inkluusio- ja lähikoulumallin toteutuminen tulisikin pikaisesti selvittää ja laatia toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi. Tarvittaessa erityisen ja tehostetun tuen resurssimäärät on kirjattava lainsäädännön tasolle.

Ellei koulu saa arkisen koulutyön edellyttämiä resursseja käyttöönsä, opettajat uupuvat ja menetämme ammattitaitoisen ja osaavan henkilökunnan. Opettajien hätähuuto on otettava tosissaan. Yhtä vakava huoli on lasten riittämätön tuki. Riittämätöntä tukea saavat lapset ja nuoret ovat huomattavasti kalliimpien ja mittavampien tukitoimien kohteina aikuisiässä, mikäli asiaan ei puututa.

Valmistujaisjuhliin on yhä vähemmän aihetta tulevaisuudessa, ellei suomalaisen koulujärjestelmän laadusta huolehtimista oteta tosissaan!

Onnea Israel!

Israelia voi toki tuoreesta euroviisuvoitosta onnitella, mutta suurempikin syy onnentoivotuksiin on. Toukokuun 14 päivä tasan 70 vuotta sitten David Ben-Gurion esitti Israelin itsenäisyysjulistuksen. Alku oli dramaattinen; muutama minuutti itsenäisyysjulistuksen jälkeen Yhdysvallat tunnusti Israelin valtion, Neuvostoliitto ja monet muut maat seurasivat perässä; mutta vain 5 tuntia julistuksesta ympäröivät arabimaat hyökkäsivät tuoreen valtion kimppuun. Alkoi näihin päiviin jatkunut ja edelleen voimassa oleva vihanpito Israelia kohtaan. Miten tähän tilanteeseen oli tultu?

Toisen maailman sodan holokaustin kauhut kiihdyttivät juutalaisten paluumuuttoa alueelle, jolla oli aina ollut juutalaisasutusta 70 jKr. tapahtuneesta roomalaisten suorittamasta hävityksestä ja kansan diasporaan hajoamisesta huolimatta. Tämä kiristi välejä alueella asuneiden arabien kanssa. Väkivaltaisten yhteenottojen ja monien diplomaattisten käänteiden jälkeen marraskuussa 1947 YK:n turvallisuusneuvosto äänesti Palestiinan jakosuunnitelman puolesta. Suunnitelmassa alue jaettiin kahteen itsenäiseen valtioon juutalaisten ja arabien kesken. Israelin edustajat hyväksyivät ja Palestiinan arabit hylkäsivät suunnitelman.

Itsenäisyyssodasta lähtien alueella on nähty vuosikymmenten ajan lukuisia sotia, pienempiä konflikteja ja kansannousuja. Monille arabimaille palestiinalaisten ratkaisematon konflikti on palvellut poliittisia tarkoitusperiä propagandasodassa Israelia vastaan. Samalla on voitu väistää ikävät kysymykset omien maiden lasten, naisten ja vähemmistöjen ihmisoikeuksista. Valtaosa Israelin naapurimaista ei tänäkään päivänä tunnusta valtion oikeutta olemassaoloon, ja lisäksi alueella toimii useita terroristijärjestöjä Hizbollahista Hamasiin.

Kaikesta ympärillä olevasta levottomuudesta huolimatta Israelin taival on ollut menestystarina. Maanpaon, vainojen ja kärsimysten keskeltä palannut, identiteettinsä säilyttänyt kansa kesyttää enimmäkseen suosta ja autiomaasta koostuvan maan. Maatalous, koulutus, teknologia, energia- ja innovaatiotoiminta, matkailu sekä yritystoiminta nousevat kukoistukseensa ja pian kansakunnan osaamisen hedelmistä pääsevät nauttimaan myös muut; israelilaisille on myönnetty mm. 12 Nobelin palkintoa.

Naapurimaiden suhteessa Israeliin olisikin ongelmakeskeisyydestä päästävä ratkaisukeskeisyyteen. Laaja-alainen yhteistyö alueella esimerkiksi aurinkoenergiapotentiaalin kehittämisessä, biotekniikassa ja kasvinviljelyssä edistäisi epäilemättä myös rauhan edellytyksiä alueella. Samoin yhteistyö koskien hupenevien vesivarojen tehokkaampaa käyttöä, Jordan-joen elvyttämistä ja juomaveden tislaamista merivedestä edistäisi hyvää kanssakäymistä kateuden ja kaunaisuuden sijaan.

Päivittäin Lähi-idässä tervehditään toivottamalla rauhaa; shalom, salaam. Rauha on kautta historian ollut se asia, jota alueella on kipeimmin toivottu, joten niihin toivotuksiin on helppo yhtyä.

Onnea äideille ja lykkyä perheille

Näin äitienpäivänä on hyvä pohtia sitä, miten äitiyttä ja lasten parasta voidaan kehittää. Äiti- ja lapsiystävällinen yhteiskunta kun on enemmän kuin vain nipin-napin lakisääteisten palveluiden tarjoamista. Jokainen äiti ja perhe tarvitsevat ympärilleen tukiverkoston. Pienen esikoisen kanssa sairaalasta kotiutuvat vanhemmat voivat kokea melkoista vastuuntaakkaa, ja kaivata rohkaisua osaamiselleen pienokaisen huolenpidosta. Aiempien vuosikymmenten tapaisia useamman sukupolven muodostamia perheitä ei enää juuri ole, ja harvempi on itse päässyt suurperheessä opettelemaan pienempien sisarusten hoivaamista. Isovanhemmat saattavat asua kaukana, joten nykyajan tukiverkostoon voi kuulua niin ystäviä kuin naapureitakin.

Moni on kaivannut lapsiperheiden kotipalvelua hetkellisesti uupuneiden vanhempien avuksi arkeen. Kotipalvelu voi olla tarpeen vauvan syntyessä, vanhemman tai lapsen sairastuessa, vanhempien erotilanteessa tai lapsen vamman vuoksi. Lastenhoito- tai ruoanlaittoapu voi kantaa vaikeimman yli, ja ulkopuolisen tuki auttaa elämänhallinnassa. Säästösyistä kotipalvelun ehdoksi asetettiin monissa kunnissa lastensuojelun asiakkaaksi kirjautuminen. On selvää, että tämä tuhosi ennaltaehkäisevää perhetyötä leimaantumisen pelossa. Viime hallituskaudella kristillisdemokraatit oli linjaamassa tämän vaatimuksen poistamista. Lapsierheiden kotipalveluun palvelusetelijärjestelmä sopisi hyvin, ja sen laajentaminen onnistuu tulevaisuudessakin riippumatta, onko järjestäjätaho kunta vaiko maakunta.

Sen sijaan asiakasseteleitä ei mielestäni tule laajentaa neuvoloihin. Neuvolajärjestelmämme on edelleen maailman huippua, ja tärkeä tuki äideille odotusaikana samoin kuin perheille lapsen varttuessa. Olen huolestuneena seurannut sote-lakien käsittelyä, jossa maakunnat voisivat avata neuvolat yksityisille toimijoille. On vaarana, että pitkäaikaisseuranta kärsii, hoitoketjut pirstaloituvat ja herkät kysymykset vaikkapa päihteiden käytöstä tai lapsen oireilusta jäävät kysymättä, jotta asiakas ei vaihtaisi neuvolaa. Voisin kuvitella Arvo Ylpön jyrähtävän meille nykypäättäjille: näpit irti neuvoloista!

Tämän päivän perheet ovat monimuotoisia. Yhä suurempi osa suomalaisista elää muutoin kuin perinteisen aviopuolisoista ja heidän yhteisistä biologisista lapsistaan muodostuvan ydinperheen jäseninä. Näitä ydinperheitä on enää vain 28% suomalaisista perheistä. Vuosittain noin 30 000 lasta joutuu kokemaan vanhempiensa avioeron. Eniten eroja joutuvat kokemaan alle kouluikäiset lapset. Peräti neljännes suomalaisista lapsista asuu erossa toisesta vanhemmastaan. Tämä on lapsen tasapainoiselle kasvulle riskitekijä etenkin silloin, kun vanhempien välit jäävät pysyvästi riitaisiksi ja toisen tai kummankin vanhemman sitoutuminen lapseen heikkenee.

Erojen ehkäisemiseksi ja erityisesti lasten edun huomioimiseksi perheasiain sovittelupalveluiden resursseja tulisi kasvattaa. Arvioiden mukaan jopa puolet eroista olisi ehkäistävissä. Perheneuvonnan, lastensuojelun, päihdehuollon ja mielenterveyspalvelujen toimintaresursseja ja yhteistyötä tehostamalla voidaan vaikuttaa siihen, että mahdollinen avioero tulee aikuistasolla käsitellyksi niin, etteivät vaikutukset heijastu lapsen tapaamisiin. Tutkimusten mukaan lapset selviytyvät erosta parhaiten, kun he pystyvät ylläpitämään kiinteitä suhteita molempiin vanhempiinsa eron jälkeen. Ikävä kyllä, jokaisen tuttavapiirissä on tapauksia, joissa muutoin täyspäisistä vanhemmista avioeron keskellä kuoriutuu pikkusieluisia kostajia ja ex-puolison kiusantekijöitä. Usein lapsen vieraannuttaminen laajenee vielä isovanhempiin, ja muihin sukulaisiin.

Valtaosa suomalaisista lapsiperheistä voi kuitenkin onneksi hyvin. Panostaminen äitien ja isien hyvinvointiin on ikääntyvässä Suomessa välttämätön osa kaukokatseista tulevaisuuspolitiikkaa. Tämän päivän työikäiset ovat tulevaisuuden ”suuret ikäluokat”, ellei maahamme synny enemmän lapsia. Äidit, ”nuo toivossa väkevät”; olette vieläpä kansantalouden ja eläkejärjestelmien kestävyyden kannattelijat – hyvää äitienpäivää!

Kasvupalvelut kaipaavat selkeyttä

Maakuntauudistuksessa työllisyys- ja yrityspalvelut siirtyvät maakuntien järjestämisvastuulle. Asia on jäänyt pahasti sote-keskustelun varjoon, vaikka kyseessä on koko kansantalouden kannalta aivan keskeisistä palveluista. Hallituksen sopima kasvupalveluiden allianssimalli on sekava kokonaisuus, jonka käsittely on eduskunnassa vasta alkamassa.
Käytännössä malli jättää auki maakuntien ja kuntien roolin kasvu- ja työllisyyspalveluiden järjestäjänä ja toteuttajana. Tarkoitus on myöhemmin sopia myös kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin roolit kokonaisuudessa. Säädöksiä ei ole sen paremmin nykyisiä TE-keskuksia vastaavista asiointipisteistä kuin määräajoista, miten nopeasti työttömän tulisi palveluihin päästä. Sen sijaan puhelin- ja internetpalveluihin ohjeistetaan.

Itse pelkään, että heikommassa työmarkkina-asemassa olevat jäävät ”nettityökkäreissä” jalkoihin puhumattakaan niistä, jotka tarvitsisivat rinnalle myös sosiaalipalveluja. On myös jokseenkin nurinkurista, että työttömien palveluja ollaan viemässä enenevässä määrin etäpalveluiksi, kun kasvokkain tapahtuvaan asiointiin perustuva kokeilu tuottaa parasta tulosta.
Pirkanmaalla on nimittäin toteutettu kokeilu, jossa jokaisella työttömällä on mahdollisuus saada oma ohjaaja henkilökohtaisena lähipalveluna. Kunnat ovat myös saaneet tehdä siinä itsenäisiä työllistämispäätöksiä. Jos asiakas ei ole päässyt työhön tai koulutukseen, hän pääsee sellaiseen työllistämistä edistävään palveluun, joka auttaa häntä eteenpäin. Pitkäaikaistyöttömien aktivointiasteet ovatkin tällä palveluiden tukimallilla nousseet joissakin kunnissa jopa yli 50 prosentin. Tuki ja palvelut näyttäisivät aktivoivan paremmin kuin hallituksen aktiivimallin keppilinja.

Kolmannen sektorin rooli työllistämispalveluiden tarjoajana tulee myös selkeyttää. Yhdistys- tai säätiöpohjalta toimivat työttömien yhdistykset, työpajat ym. tekevät arvokasta työtä osa-työkykyisten ja pitkäaikaistyöttömien osallistamiseksi. Näyttää siltä, että näiden toimijoiden on oltava mukana markkinaehtoisesti tai muuten aiheutetaan tässä allianssimallissa kilpailuneutraliteettiongelmia.

Välityömarkkinoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai osatyökykyisten ihmisten tarpeisiin räätälöityjä toimenpiteitä ja yritysmuotoja, joilla autetaan ihmisiä takaisin työelämään. Heikentyneestä työkyvystä huolimatta monilla on hyvät mahdollisuudet työntekoon pysyvästi räätälöityjen tehtävien, työtehtävien mukauttamisen ja työaikajärjestelyjen kautta. Välityömarkkinat ovat parhaimmillaan voimavara alueellisen elinkeinotoiminnan ja työllisyyspolitiikan kehittämisessä.
Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan 63 prosenttia pk-yrityksistä työllistäisi enemmän, jos normeja olisi vähemmän. Alle kymmenen hengen mikroyrityksiä on Suomen yrityksistä yli 93 prosenttia. Näihin yrityksiin velvoitteet osuvat kaikkein kipeimmin. Yrittäjien palvelut tulisikin järjestää maakunnissa edullisina ja yhden luukun periaatteella yrityspalvelupisteessä, joka voi olla kuntien kanssa yhteinen. Halukkuus investointeihin ja kasvuun ei saa kaatua turhaan byrokratiaan ja luukulta toiselle juoksemiseen.
Elinvoimapalveluissa yhteistyö kuntien ja maakunnan välillä on avain koko alueen menestykseen. Tämä koskee erityisesti työvoima-, koulutus- ja osaamispalveluita sekä kaavoitus ja lupa-asioita, joissa alueen yritysten tarpeita on kuunneltava tarkasti. Koulutukseen, kotoutumiseen ja työllistämisvalmiuksiin liittyvissä kasvupalveluissa mm. vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat olla yksi palvelun tuottajista.

Työllisyys- ja elinkeinopalveluissa on oltava selkeä rakenne, mikä takaa asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun ja palvelut eri puolilla maatamme. Työllisyys- ja yrityspalvelut ovat koko kansantalouden pohja; niiden järjestäminen ei saa jäädä sekavien yhteistyötoiveiden varaan.

Lapset ja nuoret sote-maku-landiassa

Maakunta- ja sote-uudistusta on tarkasteltu pitkälti terveydenhuollon näkökulmasta. Toki se sektori valtaosassa kustannusten suhteen onkin, ja esimerkiksi ikäihmisten kohdalla sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon yhteensovittaminen on keskeistä. Lapsille ja nuorille on kuitenkin ratkaisevaa, saadaanko sivistyspalveluiden ja soten yhteistyö toimivaksi.

Maakuntauudistuksessa lasten ja nuorten arjen palvelut jäävät kuntiin. Päiväkodit, koulut, kirjastot, liikuntapaikat ja puistot ovat lasten tärkeimpiä lähipalveluita. Lasten ja nuorten kannalta sote-integraatio ei siis riitä, jos halutaan sopivaa tukea oikeaan aikaan.

Tulevaisuudessa maakunnan vastuulla on koota toimivat palvelukokonaisuudet niin, että esimerkiksi neuvola, kotipalvelu, perhetyö, vanhemmuuden ja parisuhteen tuki, lastensuojelu sekä lasten- ja nuorisopsykiatria toimivat yhdessä lapsi- ja perhelähtöisesti.

Tuen pitää tulla mieluiten kotiin, kouluun ja varhaiskasvatukseen eli lapsen arkiympäristöön.

Perhekeskuksissa tulee olla joustavasti saatavissa perheiden tarpeiden mukaista tukea neuvoloista ja perheneuvonnasta matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Perhekeskuksissa tulee yhdistyä maakunnan, kuntien, järjestöjen ja seurakuntien perheiden hyvinvointiin tähtäävää toimintaa.

Tärkeimpiä maakunnan linjauksia lasten ja nuorten palveluiden suhteen on se, ulotetanko asiakassetelit neuvolatoimintaan. Suomessa on neuvolatoiminnan ansiosta maailman terveimmät pikkulapset, ja neuvoloita tullaan edelleen opiskelemaan maailmalta Suomeen.

Raskaana olevista neuvolatoiminta kattaa 99,6 prosenttia ja alle kouluikäisten lasten perheistä lähes saman verran. Asiakassetelin myötä on vaarana, että yksityinen toimija ei ehkä otakaan puheeksi vaikeita asioita, esimerkiksi perheen alkoholinkäyttöä tai väkivaltaepäilyjä, sillä pelätään asiakkaan vaihtavan neuvolaa. Samoin yhteistyö ja tiedonkulku voi vaikeutua ja pirstaloitua, kun toimijoita on useita.

Suomen syntyvyysluvut on niin hälyttävällä tasolla, ettei lapsiperheiden tuessa ja palveluissa ole tinkimisen varaa. Maakuntastrategiaan tulisi kirjata lapsiystävällisyys mittareineen ja lapsivaikutusten arviointi kaikessa päätöksenteossa, jotta ne eivät talouspaineissa unohdu.

Maakunnissa tulisi ottaa käyttöön myös lapsibudjetointi, jolloin lapsi- ja perhepalveluiden kustannuksia tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Lapsiystävällinen toimintatapa tulisi kirjata myös kaikkiin hankintasopimuksiin.

Valtiovarainministeriö arvioi vuonna 2010, että hedelmällisyysluvun 0,5 kasvu vähentäisi kestävyysvajetta yhdellä prosenttiyksiköllä eli tuolloin kahdella miljardilla eurolla.

Trendi on kuitenkin päinvastainen. Väestörakenteen vinouma pahenee ja sen myötä kestävyysvaje. Taloudellisia panostuksia lapsiperheiden ja nuorten etuuksiin kannattaa katsoa myös tästä näkökulmasta.

Jos voimme lisätä erilaisin toimin nuorten aikuisten halua perheen perustamiseen ja perheiden luottamusta tulevaisuuteen, se panostus kannattaa myös taloudellisessa mielessä. Lapsiperheiden tukeminen on parasta kasvupolitiikkaa.

Ratkeaako soten solmut?

Sote-uudistuksen puuttuva palanen eli perustuslakivaliokunnan noottien pohjalta uudistettu valinnanvapauslaki saapui vihdoin eduskuntaan.  Mikä sitten muuttui?

Merkittävin muutos on julkisen puolen yhtiöittämispakon poistuminen; sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt maakunnan liikelaitoksessa. Toisaalta tämä muutos voi taas olla ongelmallinen EU-valtiotukisäännösten kannalta, koska julkinen toimija ei voi mennä konkurssiin. Niinpä esitys taiteilee Suomen perustuslakivaliokunnan kannan ja EU:n kilpailuoikeuden linjausten välimaastossa. Tämä voi olla riski, jonka toteutuminen tiedetään aikaisintaan 2022. Silloin nimittäin toinen perustuslakivaliokunnan edellyttämä muutos eli vaiheittainen voimaantulon asiakasseteleiden ja hammashoidonkin osalta toteutuu.

Sote-keskuksissa on myös oltava tarjolla vähintään kahta erikoisalan palvelua maakunnan harkinnan mukaan. Lisäksi perustuslakivaliokunta linjasi, että julkiset hallintotehtävät kuuluvat viranomaisille eli lähtökohtaisesti maakunnan liikelaitokseen. Tämä puolestaan rajoittaa sote-keskusten sosiaalipalvelut neuvontaan ja ohjaukseen, ja maakunnan liikelaitoksen sosiaalityöntekijöiden vierailuihin.  Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoiteltu integraatio huolestutti jo ennen tätäkin, eikä asiantila tällä kohene.

Jo joulukuussa hallitus muutti esitystään siltä osin, että maakuntia ei lähtökohtaisesti velvoiteta tarjoamaan asiakasseteleitä erikoissairaanhoidossa. Tämä KD:nkin vastustama velvoite olisi pahimmillaan vaarantanut julkisten sairaaloiden päivystyksen. Asiakasseteliä on kuitenkin tarjottava, mikäli potilas ei pääse erikoissairaanhoidon hoitotakuun määräajassa maakunnan liikelaitoksen palveluihin. Sinällään järkevän kuuloinen linjaus on kuitenkin perustuslakivaliokunnassa vielä tiukassa syynissä, sillä se saattaa rikkoa taas maakunnan itsehallintoa.

Perustuslakivaliokunnan edellyttämien muutosten lisäksi valinnanvapauden taustalla olevaa rahoitusmallia eli asiakkaasta sote-keskukselle maksettavaa ns. kapitaatiokorvausta on matkan varrella pyritty parantamaan. Edelleen pelkona on, että malli kannustaa houkuttelemaan asiakkaaksi terveempää väestönosaa. Seurauksena voi olla sekä terveen väestönosan ylihoitamista että enemmän palveluja tarvitsevien alihoitamista. Myös vaikutusarvioissa mainitaan kermankuorinnan sekä ns. pyöröovi-ilmiön riskit. Yksityinen toimija voi säästää kustannuksia siirtämällä potilaan hyvin nopeasti eteenpäin maakunnan liikelaitoksen hoidettavaksi. Niillä alueilla ja niissä väestöryhmissä, joissa valinnanvapaus optimaalisesti toteutuu, asiakkaan asema ja oikeudet vahvistuvat.

Kristillisdemokraatit ovat suhtautuneet sote-uudistukseen rakentavalla tavalla. Viime kaudella ajamamme malli pienillä parannuksilla ei hallitukselle kelvannut, vaan mukaan tulivat maakuntahallinto ja useampaan kertaan viilattu valinnanvapausmalli. Näihin molempiin pitäisi valiokuntakäsittelyssä saada edelleen parannuksia, jotta uudistusta voi viedä eteenpäin. Kaikkien puolueiden jakamat alkuperäiset tavoitteet – yhdenvertaisuus, integraatio ja kustannusten hillintä –  eivät muuten toteudu.

Sari Essayah, kansanedustaja, pj. KD
[email protected]