Blogi

RSS

Välittääkö hallitus vanhusten turvallisuudesta?

Vanhusjärjestöt nostivat viime viikolla esille aiheellisen huolen vanhusten kanssa kotihoidossa työskentelevien taustojen selvittämisestä. Kymmenet tuhannet ikäihmiset ovat säännöllisen kotihoidon piirissä, ja määrä kasvaa koko ajan. Lisääntyvässä määrin on tullut ilmi myös erilaisia väärinkäytöstilanteita vanhustyön parissa.

Vanhuksen omaisuuteen kohdistuvien rikosten ohella on julkisuuteen noussut vakavia terveyttä uhkaavia tapauksia. Useissa tilanteissa vanhuspalveluita tarvitseva henkilö ei välttämättä ole itse kykenevä havaitsemaan häneen kohdistuvaa uhkaa tai tekoa eikä hän pysty terveytensä puitteissa puolustamaan itse itseään. Vanhusjärjestöt toivovat, että kotipalvelussa työskentelevien työntekijöiden rikosrekisterit voitaisiin tarkastaa samaan tapaan kuin opetus- ja kasvatustyössä. Laki on edistänyt rikostaustan säännönmukaista tarkistamista. Toki siinäkin vielä kehittämistä olisi, sillä ehdolliset vankeustuomiot, joita jopa seksuaalirikoksista voidaan usein tuomita, poistuvat rekisteristä viiden vuoden kuluessa.

Nostin vanhustyötä tekevien taustojen selvittämisen esille heti eduskuntakauden alussa kesällä 2015. Tiedustelin silloiselta oikeusministeri Jari Lindströmiltä kirjallisessa kysymyksessä ”aikooko hallitus edistää vanhusten turvallisuutta mahdollistamalla rikosrekisteriotteen vaatimisen vanhustyötä tekevältä?”. Perustelin kysymystä vielä lähestyvän sote-ratkaisun näkymillä eli sillä, että vanhuspalveluita ulkoistetaan kunnissa lisääntyvässä määrin ja että palveluntarjoajien kenttä laajenee jatkuvasti.

Ministeriön vastaus oli monipolvisia selityksiä siitä, kuinka sääntelyn laajentaminen vanhusten hoitotyöhön edellyttäisi ”perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävien ja painavien perusoikeuksien rajoitusperusteiden uudelleen arviointia sekä vanhusten parissa tapahtuvan työn erityispiirteiden huomioon ottamista.” Kaiken jargonin siunatuksi lopuksi sieltä löytyi loppukaneettina: ”Oikeusministeriön käsityksen mukaan sääntelyn muuttamiseen ei kuitenkaan edellä todetun valossa ole tarvetta.”

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä on ollut voimassa jo lähes 15 vuotta. Alussa sekin herätti närkästynyttä keskustelua siitä, etteikö koulutettuihin ihmisiin alalla luoteta. Sittemmin on ymmärretty, ettei kyse ole kenenkään ammattitaidon kyseenalaistamisesta, vaan turvallisuuden varmistamisesta. Oikeusrekisterikeskukselta tilataan vuosittain n. 60 000 lasten kanssa työskentelevien rikosrekisteritarkastusta, ja ne ovat opetusalalla ja urheiluseuroissa nykyään toiminnan rutiinia.
Viime kädessä kysymys on siis poliittisesta tahdosta. Haluaako hallitus oikeasti ottaa vastuuta haavoittuvassa asemassa olevien vanhusten turvallisuudesta? Vanhustyössä esiintyvät väärinkäytökset on uskallettava ottaa esille, ja tehtävä kaikki mahdollinen niiden ehkäisemiseksi.

Elinvoimaa vai näivetystä seutukaupungeille?

Hallituksen toimintaa aluepolitiikan vinkkelistä seuratessa tulee mieleen sanonta: ”ettei vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee”. Valtiovarainministeriö nimittäin julkaisi äskettäin selvityshenkilö Antti Rantakokon esityksen, miten seutukaupungit pääsisivät paremmin osaksi talouskasvua. Maan hallituksen samanaikaiset toimet sen sijaan toimivat selvityksen suosituksia vastaan.

Seutukaupungit ovat maakuntiensa ns. kakkos- tai kolmoskaupunkeja ja niitä ympäröivän maaseudun palvelujen sijaintipaikkoja. Yleensä ne ovat yli 15 000 asukkaan kaupunkeja, jotka kuitenkin usein menettävät väestöään maakunnan keskuskaupungille tai kasvukolmiolle Helsinki-Turku-Tampere.

Seutukaupunki-selvityksen lääkkeet ovat varsin oikeita. Toimivat liikenneyhteydet, monipuolinen ammatillinen koulutustarjonta, ketterät TE- ja kasvupalvelut, ja erikseen mainittuna aluesairaalat, jotka nähdään seutukaupungeissa laajempana työpaikka- ja vetovoimakysymyksenä.

Kuitenkin vaikuttaa siltä, että hallitus ei joko omia selvityksiään lue tai ainakin toimii ohjeiden vastaisesti. Seutukaupunkien aluesairaalat ”nukutetaan” alas, käräjäoikeusverkostoa karsitaan kovalla kädellä ja ammatillisen koulutuksen leikkaukset uhkaavat juuri seutukaupunkien opetustarjontaa.

Toimivia ja tehokkaita aluesairaaloita ajetaan alas, kun päivystysehdolla niiden anestesiaa vaativat leikkaukset ja toimenpiteen keskitetään yliopistollisiin ja keskussairaaloihin. Pietarsaari, Rauma, Kemi, Forssa, Iisalmi, Kouvola ja Varkaus ovat esimerkkejä alueellaan tärkeistä sairaaloista.

Päivystysuudistuksen myötä väistämättä näiden sairaaloiden muitakin toimintaedellytyksiä heikennetään. Heijastusvaikutuksia on poliklinikkatoimintaan mm. korva-, nenä-, kurkkutauteihin, sisätauteihin, kirurgiaan ja gynekologiaan. Edessä on monien toimintojen hiipuminen ja ammattitaitoisen henkilökunnan hakeutuminen toisaalle. Asiakkaan matkat lähimpään päivystävään sairaalaan kasvavat, yhteispäivystyspisteet kuormittuvat, potilasturvallisuus kärsii ja matkakustannukset kasvavat.

Käräjäoikeusverkoston rankalla keskittämisellä hallitus puolestaan hakee 5-7 milj. säästöjä, mutta tässäkin tapauksessa etäisyyksien kasvaessa poliisien saattokuljetuksiin käytettävä aika ja resurssi hupenevat, asiakkaiden ja todistajien matkakulut kasvavat ja henkilöstön työmatkat pitenevät. Keskittämisen myötä myös muut seutukaupunkien oikeuspalvelut hiipuvat kanslioiden lopettamisen myötä. Vaarana tässäkin on, että kaikkien oikeuspalvelujen, asianajo- ja oikeusaputoimistot mukaan luettuna, saatavuus heikkenee.

Ammatillisen koulutuksen leikkausten myötä koulutusalojen tarve ja volyymitarkastelua tehdään eri alueiden nuorisoikäluokkia tarkastellen. Tällöin mitoituksessa unohdetaan se, että opiskelijalla on mahdollisuus hakeutua mihin tahansa oppilaitokseen Suomessa. Esimerkiksi kotiseudullani Ylä-Savossa luonnonvara-ala ja mm. Hingunniemen hevosoppilaitos vetävät opiskelijoita ympäri Suomea, kokonaisuudessaan opiskelijoista noin 30% tulee 100:sta eri kunnasta. Pelkästään seutukaupunkien alueen omia, pienempiä ikäluokkia tarkasteltaessa synnytetään rahoituksen ja koulutustarjonnan supistumisen kierre. Pidä siinä sitten yllä kalliimpia koulutusaloja kuten vaikkapa ajoneuvo- ja logistiikkakoulutusta tai maa- ja metsätalouden ammatteihin tähtäävää luonnonvara-alaa.

Hallituksen näivetys-linjan on syytä loppua. Seutukaupunki-selvitys tiivistää terveisensä päättäjille; tarvitaan hyvää ja monipuolista seutukaupunkipolitiikkaa. Vastakkainasettelulla suurten kaupunkien ja maakuntakeskusten kanssa mitään ei saavuteta. Näihin terveisiin on helppo oppositiosta yhtyä.

Käräjäoikeusuudistus ihmetyttää

Sipilän hallituksen käräjäoikeusuudistus lakkauttaa seitsemän käräjäoikeutta ja sulkee 21 istuntopaikkaa nykyisestä 57 paikasta. Valiokunnan oppositiojäsenet perussuomalaisia lukuun ottamatta jättivät asiassa yhteisen vastalauseen, jossa esitetään esityksen hylkäämistä.

Rankalla keskittämisellä hallitus hakee 5-7 milj. euron säästöjä, joista ei kuitenkaan ole esitetty riittäviä selvityksiä tai kattavia laskelmia. Päinvastoin useimmilla lakkautettavilla paikkakunnilla etäisyyksien kasvaessa poliisien saattokuljetuksiin käytettävä aika ja resurssi hupenevat, asiakkaiden ja todistajien matkakulut kasvavat ja henkilöstön työmatkat pitenevät.

Erityisen absurdi tilanne on Pohjois-Savossa, jossa Iisalmen ja Varkauden lakkautettavien kanslioiden asioiden käsittelyyn ei ole riittävästi istunto- ja valmistelusaleja Kuopiossa, jonne kaikki keskitetään. Iisalmen asiakaskunnasta huomattava osa on Sukevan vankilasta, josta kuljetusmatkat, käytettävä aika ja poliisin saattoresurssi tuplaantuvat Kuopioon siirryttäessä.

Uudistuksen ajoitus on myös huono, sillä esityksessä arvioidut säästöt painottuvat tuomioistuinten digitalisointia koskevaan AIPA-uudistushankkeeseen, jota on juuri kuitenkin päätetty siirtää vuoteen 2021. Lisäksi olisi ollut tarkoituksenmukaista käsitellä ensin tuomioistuinviraston perustamista koskeva mahdollinen esitys, ja vasta sen jälkeen ottaa käsittelyyn tuomioistuinverkoston muutoksia koskevat uudistukset. Käräjäoikeusuudistuksen suunnittelu ja toteuttamisvaihtoehtojen arviointi kuuluisi nimenomaan tuomioistuinviraston ydintarkoitukseen, mikäli virasto perustetaan.

Suurin huoleni kohdistuu kuitenkin kykyyn varmistaa oikeusturvan saatavuus jatkossa. Käräjäoikeusverkoston supistamisella on vaikutuksia alueelliseen tasa-arvoon. Vastaavasti kielellisiin oikeuksiin on tulossa myös merkittäviä heikennyksiä. Keskittämisen myötä etäisyydet oikeudellisiin palveluihin kasvavat, kun myös muut paikkakunnan oikeuspalvelut näivettyvät kanslioiden lopettamisen myötä. Vaarana tässä on, että kaikkien oikeuspalvelujen, asianajo- ja oikeusaputoimistot mukaan luettuna, saatavuus heikkenee ja näin ollen kansalaisten oikeusturva vaarantuu.

Asunnottomuuteen on monta syytä

Asunnottomuus on niin Suomessa kuin muualla Euroopassa yksi kipeimpiä haasteita, johon liittyy usein moniulotteisia sosiaali- ja terveysongelmia. Asunnottomuutta ei voi määritellä täysin yksiselitteisesti. Se on ilmiö, joka saa eri aikoina ja eri maissa hyvinkin toisistaan poikkeavia sisältöjä. Tämä tekee asunnottomien lukumäärän vertailukelpoisen arvioinnin vaikeaksi, mutta ei kuitenkaan saa olla minkäänlainen tekosyy asunnottomia koskevien strategioiden ja toimenpiteiden vähäisyydelle.

Ilmasto-olomme ovat vaikuttaneet osin siihen, että Suomi on ollut vuosien ajan kuitenkin jonkinlainen edelläkävijä asunnottomuuden mittaamisessa ja vähentämisessä.

Suomen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman tavoitteena on ollut poistaa pitkäaikaisasunnottomuus. Siinä keskitytään enemmän asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen kuin tavanomaisten tukirakenteiden kuten asuntoloiden tai tilapäisen majoituksen kehittämiseen.

Suomen esimerkki osoittaa, että kolme tärkeintä osatekijää ovat asuntojen saatavuus, sosiaaliset tukijärjestelyt ja joko työllisyydestä tai sosiaaliturvasta peräisin olevat riittävät taloudelliset resurssit, jotta ihmiset pystyvät maksamaan asumisesta.

Vuonna 1987 tehtiin ensimmäinen vuotuinen asunnottomuustutkimus. Asunnottomuutta koskevien vuotuisten kansallisten tilastojen tuottaminen on erittäin hyödyllistä kohdennettujen toimien vaikutusten arvioinnissa. Ohjelmilla onnistuttiin vähentämään asunnottomien määrä miltei 20 000:sta vuonna 1987 alle 8 000:en vuoteen 2005 mennessä.

Ohjelman lähtökohtana on ollut soveltaa asunto ensin – periaatetta, jonka mukaan asumisen järjestyminen ja elämän puitteiden kohentuminen herättää myös motivaation kuntoutumiseen, mikä näkyy esimerkiksi alkoholin käytön vähenemisenä. Rakennetut uudet yksiköt ovat vähentäneet laitoshoitoa ja tuoneet säästöjä kaupungeille. Suomen ohjelmassa mm. perinteiset asuntolat muutetaan pieniksi asunnoiksi, joita on mahdollista vuokrata tavanomaisin vuokraehdoin pysyvään asumiseen.

Uudenmallisessa tehostetussa tukiasumisessa asuvat entiset asunnottomat käyttävät selvästi vähemmän erilaisia muita asumis-, päihde- ja sairaalapalveluja. Vuositasolla 15 hengen yksikössä säästöt ovat 14 980 euroa henkeä kohti. Olemassa olevassa asuntokannassa tapahtuva tukiasuminen tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin asunnottomuuden hoitaminen sairaaloissa, päihdelaitoksissa ja vankiloissa. Myös asumisneuvonta näyttää vähentävän erityisen tehokkaasti häätöjä ja säästää tätä kautta sosiaali-, kiinteistö- ja oikeustoimen menoja.

Tällä hetkellä kaikkein hankalimmat kysymykset asunnottomuudessa ovat pääkaupunkiseudun ja kasvukeskusten korkea vuokrataso, joka synnyttää sekä uutta asunnottomuutta että vaikeuttaa tukiasuntojen ja hajautetun asumisen toteuttamista.

Toinen huoli liittyy sote-uudistukseen. Sosiaalipalvelut ovat vaarassa jäädä jalkoihin muutoinkin, ja heikommassa asemassa olevien ryhmien palvelut saattavat pirstoutua entisestään, ja asiakkaat ”tippuvat” eri järjestäjien palveluiden välimaastoon.

Asunnottomien yö –tapahtumasta on tullut vuotuinen, ja se muistuttaa siitä, että katto pään päällä ei sitenkään ole itsestäänselvyys. Resursseja ja vaikuttamista tarvitaan edelleen.

Junckerin esitykset suosivat suuria jäsenmaita

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin Unionin tila –puhe oli Suomen ja muiden pienten jäsenmaiden näkökulmasta pettymys. Juncker esitteli oikeastaan kaikki integraatiokehitystä eteenpäin vievät keskeiset ideat, jotka voitaisiin toteuttaa muuttamatta perussopimuksia.

Useat esityksistä vaativat tosin jäsenmaiden yksimielisyyttä ja Suomi voi yksinkin ne torpata – ainakin toistaiseksi. Puheessa nimittäin visioitiin sen tähden yhä useamman asian – veroasioista ulkopolitiikkaan – siirtämistä määräenemmistöpäätöksiin. Määräenemmistö päätökset ovat kylmää kyytiä pienille jäsenmaille. Laskentatapa käytännössä varmistaa neljän suurimman jäsenmaan linjan Unionin linjaksi.

Sisämarkkinoiden kehittämisessä ja turvallisuusyhteistyössä oli toki kannatettavia avauksia. Teollisuuspolitiikan uudistamisessa, innovaatioiden, datatalouden ja puhtaiden ratkaisujen edistämisessä Suomella on annettavaa muillekin. Ääriliikkeiden ja terrorismin torjunnassa tarvitsemme yhteistyötä; EU:n puolustuksellinen lisäarvo tulee puolestaan suunnittelussa ja puolustusvälinehankinnoissa.

Turvapaikkapolitiikassa komissio on jo ajanut turvapaikanhakijoiden automaattisen jakomekanismin hyväksymistä. Tämä romuttaa Dublin-järjestelmän perusperiaatteen ensimmäisen vastaanottavan maan vastuusta, lisää kannusteita ihmissalakuljetukseen ja ihmiskauppaan sekä siirtää toimivallan maahanmuuttopolitiikassa jäsenmailta komissiolle.

Kehitysavun tehostaminen lähtömaihin ja kiintiöpakolaisten auttaminen suoraan pakolaisleireiltä on sen sijaan inhimillistä ja hallittu tapa vastata kriiseihin. Jokaisen YK:n pakolaissopimuksen hyväksyneen maan olisi myös sitouduttava ottamaan oman maan kansalaisensa vastaan. Nyt näistä ns. palautussopimuksista käydään kauppaa niin EU:n kuin kahdenvälisesti jäsenmaiden kanssa.

Junckerille erilaisten yhdessä asetettujen kriteerien noudattaminen ei tuntunut olevan ensisijaista. Hän peräsi pikaisia kompromisseja Bulgarian ja Romanian Schengen-alueeseen saamiseksi, ja euroa nopeutetusti loppujenkin siihen halaavien valuutaksi. Onneksi sentään Turkin jatkuva sotiminen EU:n arvoja ja jäsenyyskriteerejä vastaan on vihdoin valkenemassa sinisilmäisillemikin.

Juncker olisi muuttamassa Euroopan vakausmekanismin Euroopan valuuttarahastoksi. Rahastoon liittyen toteutettaisiin haave eurooppalaisesta valtiovarainministeristä. Euroryhmälle muodostettaisiin oma budjettilinja EU:n budjetin sisälle. Tämä avaisi tien EU:n budjetin kasvattamiseen. Näin kasvaisi Suomen nettomaksuosuus, mikä on meille epäedullinen kehityssuunta.
Yhteisvastuun sementoiminen rahastolla on vaarallinen tie, siksi nykyinenkään vakausmekanismi ei ole perussopimuksissa, vaan valtioiden välisessä erillisessä sopimuksessa. Jäsenmailla on jatkossakin oltava vastuu omasta kehityksestään ja paine tarpeellisten uudistusten tekemiseen, muutoin ulkopuoliseen tukeen turvautuen laiminlyödään rakennemuutokset ja ajaudumme väkisin kasvaviin tulonsiirtoihin unionin sisällä. Rahaliiton tulevaisuudeksi riittäisi, että edes nykyisiä sääntöjä noudatettaisiin, missä näyttää olevan monella jäsenmaalla suurta haastetta.

Demokratia-akselilla Juckerin esitykset eivät vakuuta. Komission puheenjohtaja kannattaa yhteiseurooppalaisia ehdokaslistoja ja yhdistäisi Euroopan neuvoston ja komission puheenjohtajan tehtävät. Yhteiset ehdokaslistat johtaisivat Suomen ja muiden pienten jäsenmaiden meppien määrän vähenemiseen. Myös esitys superjohtajasta vähentäisi demokraattista kontrollia.

Nyt tarvitaan Suomelta jämäköitä kantoja EU-kokouksiin, ns. ”tiekartta” on laadittava sinivalkoisin silmälasein!

Vastuullisuutta alkoholipolitiikkaan

Alkoholilain kokonaisuudistus päätyi eduskuntaan moninaisten hallituksen sisäisten vääntöjen jälkeen. Pohjaesityksen mukaan nelosolutta, vahvoja lonkeroita ja limuviinoja ollaan tuomassa vähittäiskauppoihin. Samalla jatketaan Alkojen ja ravintoloiden myyntiaikaa ja vapautetaan ulkomainen nettikauppa. Tiukka asiantuntijoiden ja osan oppositiosta vastustus vaikutti kuitenkin siihen, että edes prosenteista on tulossa äänestys ”omantunnonkysymyksenä”.

THL:n tutkijoiden ennusteen mukaan pelkkä nelosoluen tuonti kauppoihin lisäisi 1500 sairaalakäyntiä ja 165 alkoholikuolemaa vuodessa. Lääkäriliiton mukaan maassa harjoitettu alkoholipolitiikka on yksi eniten sosiaali- ja terveyskuluihin vaikuttava asia. Saatavuuden helpottamien lisää väistämättä terveyshaittoja ja alkoholikuolemien kasvua ja sitä kautta valtion nettomenot kasvavat merkittävästi. Poliisin ja lastensuojelun kustannukset nousisivat myös huomattavasti. Hyvinvointiyhteiskunnan kantokyky ja suomalaisten terveys pitäisi olla tärkeämpää kuin alkoholibisneksen voitot.

On selvää, että ihmisten elämän tapoihin ja arkisiin valintoihin poliittisesti vaikuttaminen ei ole helppoa. Harva poliitikko ottaa edes kantaa alkoholikysymyksiin, koska ei halua ”tiukkapipo”-leimaa. Kuohuviinilasia iloisesti kilisyttävällä edustajalla onkin harvoin kosketuspintaa alkoholistiperheen traagiseen arkeen tai huostaanottojen maailmaan. Alkoholikulutuksen kasvusta kaikkein kalliimman laskun maksavat tuhannet lapset ja nuoret, jotka joutuvat kärsimään lisääntyvästä vanhempien alkoholinkäytöstä, turvattomuudesta ja perheväkivallasta.

Kuten kaikessa politiikassa myös alkoholipolitiikassa olisi muistettava heikoimmassa asemassa olevat. Kenelle alkoholi ei ole ongelma, saa ruoka- ja seurustelujuomansa varmasti haettua myös Alkosta, mutta on vastuullista yrittää suojella riski- ja ongelmakäyttäjiä sekä lapsia ja nuoria alkoholin haitoilta. Vastuullista alkoholipolitiikkaa onkin syytä tehdä ennen kaikkea heidän vuokseen.

Budjetin lapsiperhe-hehkutuksella ei katetta

Ensi vuoden talousarvioon Kristillisdemokraatit linjasivat kesäkokouksessaan odottavansa hallitukselta panostuksia työllisyyteen, yrittäjyyden tukemiseen, lapsiperheiden ja eläkeläisten tilanteen helpottamiseen sekä sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen. Mielestämme talouskasvusta huolimatta valtion talouden tasapainottamisen on syytä olla edelleen budjetin keskiössä.
Hallitus toimi monessa asiassa linjaustemme mukaan, mutta osa panostuksista on aiempien isojen leikkausten takia lähinnä paikkailua.

Budjetin suurin pettymys kohdistuu lapsiperheiden kohteluun. En tiedä miksi, mutta perheministeristä huolimatta asuntovelkaiset lapsiperheet ovat Sipilän hallituksen hampaissa koko ajan. Asuntolainojen korkovähennyksen leikkaaminen, asumistuen muutos, kiinteistöveron nosto ja tuloverotuksen lapsivähennyksen poistuminen ovat tuntuvia heikennyksiä monille lapsiperheille.

Orpo lupasi budjetti-infossa, että ensi vuonna kenenkään verotus ei nouse. Hallitus ei kuitenkaan aio jatkaa verotuksen lapsivähennystä, joten pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden verotus kiristyy – siis ainoana väestöryhmänä! Verotuksen lapsivähennys luotiin viime hallituskaudella KD vaatimuksesta. Hallituksen 5 euroa kuussa yksinhuoltajille tarkoittaa nelilapsisessa perheessä 240 euroa vuodessa, kun siltä samalla viedään lapsivähennyksen muodossa 400 euroa. Tappiota siis heillekin, muille pelkkää veronkiristystä. Päivähoitomaksujen alennus on toki hyvä asia, mutta nämä plussat ja miinukset eivät välttämättä osu samaan perheeseen. Jollakin siis kompensoituu, usealla tiedossa pelkkiä veronkorotuksia.

Lapsiperheet ovat kuitenkin tulevaisuuden veronmaksajien ja eläkejärjestelmän ylläpitäjien kasvattajia eli hyvä väestö- ja perhepolitiikka on koko hyvinvointi- ja talouspolitiikan kova ydin. Vain sitä harjoittamalla voimme rohkaista suomalaisia perustamaan perheitä. Odotan, että Orpo lunastaa verolupauksensa myös lapsiperheille ja tuo eduskunnalle esityksen lapsivähennyksen jatkamisesta.

Turvallisuusuhkien torjuntaa tehostettava

Viikonlopun Kristillisdemokraattien puoluekokouksen kahta puolta tapahtui järkyttäviä, ihmisten turvallisuuden tunnetta horjuttaneita iskuja meillä ja maailmalla. Barcelonan iskun toteutustapa toisti samaa kaavaa kuin muuallakin Euroopan terrori-iskuissa. Väkijoukkoon ajettaessa satunnaisten uhrien lukumäärä on mahdollisimman suuri, ja pelko ja kauhu sen mukainen. Auto on tarvittaessa kuolemaa kylvävä ase, jota ei voida kieltää ja käyttöä on hankala rajoittaakaan.

Osanoton ilmaisu terrorismin uhrien omaisille oli hädin tuskin lausuttu, kun Turun veriteko tapahtui. Olimme juuri puhuneet siitä, että tarvitsemme kansainväistä yhteistyötä, mutta myös oman lainsäädännön pikaisia muutoksia vakavien turvallisuusuhkien torjuntaan.

Poliisin toiminta Turussa oli todella ripeää, ja myös kansalaisten siviilirohkeus auttoi tekijän pidätyksessä. Poliisihallitus ja puolustusvoimat ovat yhdessä lähteneet kehittämään reservipoliisijärjestelmää, jossa sotilaspoliisikoulutetut voisivat toimia poliisin apuna mm. liikenteen ohjauksessa, alueen eristämisessä tai yleisötilaisuuksien turvaamisessa. Kriisin yhteydessä tarvetta on myös tiedotus- ja it-osaajille.

Lainsäädäntöhankkeista kiireellisintä olisi saada viime hallituskaudella KD:n johdolla aloitettu työ Puolustusvoimien ja Suojelupoliisin tiedusteluvaltuuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta eteenpäin. Se tulisi saattaa jo tällä hallituskaudella päätökseen perustuslain nopeutetussa menettelyssä.

Lakiluonnos ehdottaa Supolle ja Puolustusvoimille lupaa Suomen rajat ylittävän tietoliikenteen yksilöityyn seurantaan. Viranomaisille tulisi lupa siepata, tallentaa, lukea ja kuunnella kohdennetusti ja luvanvaraisesti maastamme ulkomaille suuntautuvaa nettiliikennettä. Luvan myöntäisi pääsääntöisesti Helsingin käräjä¬oikeus. Jälkeenpäin tiedustelun kohteena olleelle olisi pääsääntöisesti raportoitava tiedustelusta. Massatiedusteluun lakiuudistus ei anna mahdollisuutta.

Uudistus on saanut osakseen kritiikkiä, joka ei osu oikeaan. On väitetty, ettei laajemmilla valtuuksilla pystytä estämään iskuja, koska siinä ei ole onnistuttu kaikissa laajempienkaan valtuuksien maissa. Kritiikkiä kohdistuu myös siihen, että etenkin valtakunnan rajat ylittävä verkkotiedustelu uhkaisi kansalaisten yksityisyyden suojaa, ja tyrehdyttäisi aktiivisten ihmisten mahdollisuuden kansalaiskeskusteluun.

Laajemmilla tiedusteluvaltuuksilla on tosiasiassa estetty useita terrori-iskuja esimerkiksi Ruotsissa ja Ranskassa. Mediahuomiota nämä epäonnistuneet suunnitelmat eivät toki saa samassa mittakaavassa kuin onnistuneet. Suomen viranomaisten toimivaltuudet tällaisten suunnitelmien tutkimiseen ovat myös puutteelliset. Maamme viranomaiset ovat riippuvaisia muiden maiden avusta tiedusteluissaan muiden maiden alueelle. Suomen verkkotiedustelun puutteet tulivat myös hyvin esille, kun paljastui, että vieraan valtion toimijat saivat verkkovakoilun avulla haltuunsa Suomen ulkoministeriön tietoja.

Terroristi-iskujen tavoitteena on luoda vastakkainasettelua eri yhteiskunnallisten ja uskonnollisten ryhmien välille. Vapauteen perustuva yhteiskuntajärjestelmämme halutaan murtaa luomalla pelkoa. Pelkoa vastaan taisteleminen onkin merkittävä osa taistelussamme terrorismia vastaan, mutta myös konkreettisia keinoja, kuten laajempia tiedusteluvaltuuksia tarvitaan.

Supo varoitti hiljattain Suomeen syntyneestä ”islamistisesta alamaailmasta”, joka lisää terrori-iskujen vaaraa. On siksikin syytä pohtia, haluammeko antaa mahdollisuuksia ”alamaailmalle” ja pitää kiinni omasta yksityisyydensuojastamme, vai olisiko kuitenkin viisaampaa antaa Supolle ja Puolustusvoimille parhaat keinot taistelussa terrorismia ja muita turvallisuusuhkia vastaan. Loppujen lopuksi on vaarallisinta olla varautumatta uhkiin, olla ”onnellisen tietämätön” ja maksaa kovaa hintaa viranomaisten tiedonpuutteesta.

Hallitus nipistää lapsiperheiltä

Valtiovarainministeriön pohjaesitys ensi vuoden budjetiksi pohjautuu aiemmin tehtyihin tai kehysriihessä sovittuihin päätöksiin. Hallituspuolueet aloittavat sitten tältä pohjalta poliittisen väännön ministeriöiden toiveista ja tarpeista. Hallitustaival on jo yli puolenvälin, joten jokainen puolue pyrkii löytämään myös jotain omaa äänestäjäkuntaa miellyttävää. Julkisuudessa on jo väläytetty solidaarisuusveron alarajan nostoa, mikä hyödyttäisi hyvätuloisia. Infra-rahoja ollaan panostamassa ruuhka-Suomeen, ja perhevapaauudistusta pusketaan eteenpäin enemmän työelämän kuin perheiden ehdoilla.

Jostain kumman syystä lapsiperheet näyttävät olevan Sipilän hallituksen hampaissa, ehkä osin tahattomasti. Monet yhtäaikaiset toimenpiteet vain sattuvat eniten osuvan asuntovelkaiseen lapsiperheeseen.

Kiinteistöveron alaraja nousee, ja on aivan selvää, että velkaiset kunnat tulevat käyttämän mahdollisuutta paikata tulopuoltaan. Kuntaliiton arvio keväällä oli, että reilusti yli puolet kunnista tulee korottamaan kiinteistöveroaan ensi vuonna.

Asumistukeen on tulossa leikkaus, jossa tukeen palautetaan neliövuokrakohtainen katto ja tuki sidotaan elinkustannusindeksiin. Muutos johtaa asumiskustannusten kasvuun erityisesti pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa. Asumistukijärjestelmä toki kaipaa remonttia, mutta se olisi pitänyt kytkeä yhteen sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen kanssa. Nyt yhtä elementtiä muuttamalla moni tuen saaja joutuu turvautumaan toimeentulotukeen eivätkä yhteiskunnan tukieurot kokonaisuudessaan laske.

Asuntolainan korkovähennys laskee edelleen, sillä koroista saa vähentää verotuksessa ensi vuonna enää 35 prosenttia, kun tänä vuonna määrä on vielä 45 prosenttia. Vaikka korkotaso on ollut viime vuodet matala, niin isojen asuntolainojen kanssa painiville ruuhkavuosien eläjille leikkaus tuntuu.

Vuosina 2015–2017 voimassa ollut verotuksen lapsivähennys poistuu. Verovähennys oli viime hallituksessa KD:n taistelema kompensaationa lapsilisäleikkaukselle, jotta se ei iskisi pieni- ja keskituloisiin perheisiin. Vähennys on ollut yhdelle huoltajalle 50 euroa lasta kohden. Yksinhuoltajilla vastaava summa on ollut 100 euroa. Vähennyksen on voinut saada enimmillään neljästä lapsesta, mutta se on porrastettu tulojen perusteella. Niinpä tarpeeksi pienillä tuloilla vähennys on ollut enimmillään jopa 400 euroa vuodessa.

Kristillisdemokraattien puoluehallitus lähettikin budjettiriiheen terveiset lapsivähennyksen jatkamiseksi ja mahdollisuuksien mukaan laajentamiseksi. Tällä on merkitystä paitsi tulotasoon, niin myös kannustinloukkujen purkamisessa. Päivähoidon kynnyksellä olevan lapsen huoltajan efektiivinen veroaste nousee jopa 140%:iin, mikä tekee pienillä ansiotuloilla työnteosta täysin kannattamatonta.

Korkeat efektiiviset veroasteet johtuvat siitä, että lapsiperheen saamat tuet vähenevät, päivähoitomaksu ja verotus nousevat jyrkästi jo pienillä ansiotuloilla. Kun lapsivähennysjärjestelmä on kertaalleen luotu verotukseen, niin sitä ei tule poistaa, vaan sen avulla voidaan korjata pahimpia lapsiperheiden kohtaamia epäkohtia.

Lapsiperheet ovat tulevaisuuden veronmaksajien jaa eläkejärjestelmien ylläpitäjien kasvattajia, joten heidän tukeminen olisi todellinen investointi tulevaisuuteen.

Viisaasti jaettava

Eduskunta lähti kesätauolle sekavissa ja hämmentyneissä tunnelmissa. Hallitus melkein kaatui perussuomalaisten jakaantumiseen, hallituksen sorvaama sote-malli tyrmättiin perustuslakivaliokunnassa ja maakuntauudistus vähintään lykkääntyy. Näiden jäljiltä politiikan syksystä ei ole tulossa helppo.

Alkanut talouskasvu on saanut monet tahot puhumaan ns. ”jakovarasta”, vaikka Valtiovarainministeriö siitä varoittaakin. Velkaa on edelleen, ja pitkäaikaistyöttömien ja työpaikkojen kohtaanto-ongelma ei ota laantuakseen. Syksyn liittokierros voi työmarkkinoille olla erittäin haastava.

Huonolla politiikalla alkavan talouskasvun hedelmät on äkkiä syöty. Alkoholilain läpi runnominen asiantuntijoiden varoituksia kuulematta johtaa päihdehaittojen ja kulujen hurjaan kasvuun ja pahinta kaikista, inhimillisiin tragedioihin. Kehnosti toteutettu sote-uudistus voi johtaa säästöuran sijaan lisäkuluihin. Jos vielä työllisyyspolitiikkaa hoidetaan vain markkinaehtoisesti moni pitkäaikaistyötön, mielenterveyskuntoutuja ja osatyökykyinen ei pääse talouskasvun hedelmistä edes haukkaamaan.

Hallituksen tulisikin antaa budjetti, jossa lisämäärärahoja kohdennettaisiin viisaasti heikommassa asemassa olevien auttamiseen ja samalla kansantalouden kasvun vauhdittamiseen. Takuueläkkeen korottaminen menee suoraan kulutukseen, siksi tiukilla moni ikäihminen toimeentulonsa kanssa sinnittelee. Samoin lisämäärärahat työttömyyden hoitoon erityisesti palkkatukia ja aloittaville yrittäjille myönnettäviä starttirahoja lisäämällä tulevat verotuloina takaisin.

Hallituksessa istuu perheministeri, mutta lapsiperheiden tilanne on hallitukselta jäänyt lapsipuolen asemaan. Päivähoitoon, iltapäivätoimintaan ja koulutukseen tehdyt leikkaukset kirpaisevat, mutta ennen kaikkea ne luovat ilmapiiriä, joka on kaikkea muuta kuin lapsiystävällinen. Lapset ovat monen nuoren parin suunnitelmissa, mutta taloudellinen epävarmuus lykkää lapsen hankintaa. Toisaalta THL raportoi, että on menossa kulttuurinen muutos, jossa ” kaiken pitää olla valmiina ja kaikki pitää olla koettu ennen kuin perheellistytään”.

Viime aikojen synkät raportit syntyvyyden laskusta on otettava huomioon päätöksenteossa. Tilastokeskus kertoi, että mikäli alkuvuoden trendi jatkuu myös lopun vuotta, painuu vastasyntyneiden määrä ensimmäistä kertaa alle 50 000:n sitten vuoden 1868 nälkävuoden. Suomen väkiluku oli tuolloin alle kaksi miljoonaa.

Lapsiystävällinen yhteiskunta on paras lääke syntyvyyden lisäämiseen. Kristillisdemokraateilla on pitkään ollut esillä oma taaperobonus-malli, joka takaa perheiden valinnanvapauden kotihoidontuen tapaan ja kohtelee eri hoitomuotoja tasaveroisesti. Ensi alkuun hallitus voisi budjettiriihessä jatkaa verotuksen lapsivähennystä, joka muutoin poistuu vuoden 2017 lopulla sekä korjata pikaisesti kilpailukykysopimuksen myötä syntyneen valuvian osittaisen hoitorahan osalta.

Budjetti vaatii aina perusviisautta; ei kannata säästää siten, että aiheutuu lisäkuluja, mutta kannattaa ”tuhlata” siihen, mikä jatkossa tuottaa.