Blogi

RSS

Kasvupalvelut kaipaavat selkeyttä

Maakuntauudistuksessa työllisyys- ja yrityspalvelut siirtyvät maakuntien järjestämisvastuulle. Asia on jäänyt pahasti sote-keskustelun varjoon, vaikka kyseessä on koko kansantalouden kannalta aivan keskeisistä palveluista. Hallituksen sopima kasvupalveluiden allianssimalli on sekava kokonaisuus, jonka käsittely on eduskunnassa vasta alkamassa.
Käytännössä malli jättää auki maakuntien ja kuntien roolin kasvu- ja työllisyyspalveluiden järjestäjänä ja toteuttajana. Tarkoitus on myöhemmin sopia myös kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin roolit kokonaisuudessa. Säädöksiä ei ole sen paremmin nykyisiä TE-keskuksia vastaavista asiointipisteistä kuin määräajoista, miten nopeasti työttömän tulisi palveluihin päästä. Sen sijaan puhelin- ja internetpalveluihin ohjeistetaan.

Itse pelkään, että heikommassa työmarkkina-asemassa olevat jäävät ”nettityökkäreissä” jalkoihin puhumattakaan niistä, jotka tarvitsisivat rinnalle myös sosiaalipalveluja. On myös jokseenkin nurinkurista, että työttömien palveluja ollaan viemässä enenevässä määrin etäpalveluiksi, kun kasvokkain tapahtuvaan asiointiin perustuva kokeilu tuottaa parasta tulosta.
Pirkanmaalla on nimittäin toteutettu kokeilu, jossa jokaisella työttömällä on mahdollisuus saada oma ohjaaja henkilökohtaisena lähipalveluna. Kunnat ovat myös saaneet tehdä siinä itsenäisiä työllistämispäätöksiä. Jos asiakas ei ole päässyt työhön tai koulutukseen, hän pääsee sellaiseen työllistämistä edistävään palveluun, joka auttaa häntä eteenpäin. Pitkäaikaistyöttömien aktivointiasteet ovatkin tällä palveluiden tukimallilla nousseet joissakin kunnissa jopa yli 50 prosentin. Tuki ja palvelut näyttäisivät aktivoivan paremmin kuin hallituksen aktiivimallin keppilinja.

Kolmannen sektorin rooli työllistämispalveluiden tarjoajana tulee myös selkeyttää. Yhdistys- tai säätiöpohjalta toimivat työttömien yhdistykset, työpajat ym. tekevät arvokasta työtä osa-työkykyisten ja pitkäaikaistyöttömien osallistamiseksi. Näyttää siltä, että näiden toimijoiden on oltava mukana markkinaehtoisesti tai muuten aiheutetaan tässä allianssimallissa kilpailuneutraliteettiongelmia.

Välityömarkkinoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai osatyökykyisten ihmisten tarpeisiin räätälöityjä toimenpiteitä ja yritysmuotoja, joilla autetaan ihmisiä takaisin työelämään. Heikentyneestä työkyvystä huolimatta monilla on hyvät mahdollisuudet työntekoon pysyvästi räätälöityjen tehtävien, työtehtävien mukauttamisen ja työaikajärjestelyjen kautta. Välityömarkkinat ovat parhaimmillaan voimavara alueellisen elinkeinotoiminnan ja työllisyyspolitiikan kehittämisessä.
Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan 63 prosenttia pk-yrityksistä työllistäisi enemmän, jos normeja olisi vähemmän. Alle kymmenen hengen mikroyrityksiä on Suomen yrityksistä yli 93 prosenttia. Näihin yrityksiin velvoitteet osuvat kaikkein kipeimmin. Yrittäjien palvelut tulisikin järjestää maakunnissa edullisina ja yhden luukun periaatteella yrityspalvelupisteessä, joka voi olla kuntien kanssa yhteinen. Halukkuus investointeihin ja kasvuun ei saa kaatua turhaan byrokratiaan ja luukulta toiselle juoksemiseen.
Elinvoimapalveluissa yhteistyö kuntien ja maakunnan välillä on avain koko alueen menestykseen. Tämä koskee erityisesti työvoima-, koulutus- ja osaamispalveluita sekä kaavoitus ja lupa-asioita, joissa alueen yritysten tarpeita on kuunneltava tarkasti. Koulutukseen, kotoutumiseen ja työllistämisvalmiuksiin liittyvissä kasvupalveluissa mm. vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat olla yksi palvelun tuottajista.

Työllisyys- ja elinkeinopalveluissa on oltava selkeä rakenne, mikä takaa asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun ja palvelut eri puolilla maatamme. Työllisyys- ja yrityspalvelut ovat koko kansantalouden pohja; niiden järjestäminen ei saa jäädä sekavien yhteistyötoiveiden varaan.

Lapset ja nuoret sote-maku-landiassa

Maakunta- ja sote-uudistusta on tarkasteltu pitkälti terveydenhuollon näkökulmasta. Toki se sektori valtaosassa kustannusten suhteen onkin, ja esimerkiksi ikäihmisten kohdalla sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon yhteensovittaminen on keskeistä. Lapsille ja nuorille on kuitenkin ratkaisevaa, saadaanko sivistyspalveluiden ja soten yhteistyö toimivaksi.

Maakuntauudistuksessa lasten ja nuorten arjen palvelut jäävät kuntiin. Päiväkodit, koulut, kirjastot, liikuntapaikat ja puistot ovat lasten tärkeimpiä lähipalveluita. Lasten ja nuorten kannalta sote-integraatio ei siis riitä, jos halutaan sopivaa tukea oikeaan aikaan.

Tulevaisuudessa maakunnan vastuulla on koota toimivat palvelukokonaisuudet niin, että esimerkiksi neuvola, kotipalvelu, perhetyö, vanhemmuuden ja parisuhteen tuki, lastensuojelu sekä lasten- ja nuorisopsykiatria toimivat yhdessä lapsi- ja perhelähtöisesti.

Tuen pitää tulla mieluiten kotiin, kouluun ja varhaiskasvatukseen eli lapsen arkiympäristöön.

Perhekeskuksissa tulee olla joustavasti saatavissa perheiden tarpeiden mukaista tukea neuvoloista ja perheneuvonnasta matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Perhekeskuksissa tulee yhdistyä maakunnan, kuntien, järjestöjen ja seurakuntien perheiden hyvinvointiin tähtäävää toimintaa.

Tärkeimpiä maakunnan linjauksia lasten ja nuorten palveluiden suhteen on se, ulotetanko asiakassetelit neuvolatoimintaan. Suomessa on neuvolatoiminnan ansiosta maailman terveimmät pikkulapset, ja neuvoloita tullaan edelleen opiskelemaan maailmalta Suomeen.

Raskaana olevista neuvolatoiminta kattaa 99,6 prosenttia ja alle kouluikäisten lasten perheistä lähes saman verran. Asiakassetelin myötä on vaarana, että yksityinen toimija ei ehkä otakaan puheeksi vaikeita asioita, esimerkiksi perheen alkoholinkäyttöä tai väkivaltaepäilyjä, sillä pelätään asiakkaan vaihtavan neuvolaa. Samoin yhteistyö ja tiedonkulku voi vaikeutua ja pirstaloitua, kun toimijoita on useita.

Suomen syntyvyysluvut on niin hälyttävällä tasolla, ettei lapsiperheiden tuessa ja palveluissa ole tinkimisen varaa. Maakuntastrategiaan tulisi kirjata lapsiystävällisyys mittareineen ja lapsivaikutusten arviointi kaikessa päätöksenteossa, jotta ne eivät talouspaineissa unohdu.

Maakunnissa tulisi ottaa käyttöön myös lapsibudjetointi, jolloin lapsi- ja perhepalveluiden kustannuksia tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Lapsiystävällinen toimintatapa tulisi kirjata myös kaikkiin hankintasopimuksiin.

Valtiovarainministeriö arvioi vuonna 2010, että hedelmällisyysluvun 0,5 kasvu vähentäisi kestävyysvajetta yhdellä prosenttiyksiköllä eli tuolloin kahdella miljardilla eurolla.

Trendi on kuitenkin päinvastainen. Väestörakenteen vinouma pahenee ja sen myötä kestävyysvaje. Taloudellisia panostuksia lapsiperheiden ja nuorten etuuksiin kannattaa katsoa myös tästä näkökulmasta.

Jos voimme lisätä erilaisin toimin nuorten aikuisten halua perheen perustamiseen ja perheiden luottamusta tulevaisuuteen, se panostus kannattaa myös taloudellisessa mielessä. Lapsiperheiden tukeminen on parasta kasvupolitiikkaa.

Ratkeaako soten solmut?

Sote-uudistuksen puuttuva palanen eli perustuslakivaliokunnan noottien pohjalta uudistettu valinnanvapauslaki saapui vihdoin eduskuntaan.  Mikä sitten muuttui?

Merkittävin muutos on julkisen puolen yhtiöittämispakon poistuminen; sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt maakunnan liikelaitoksessa. Toisaalta tämä muutos voi taas olla ongelmallinen EU-valtiotukisäännösten kannalta, koska julkinen toimija ei voi mennä konkurssiin. Niinpä esitys taiteilee Suomen perustuslakivaliokunnan kannan ja EU:n kilpailuoikeuden linjausten välimaastossa. Tämä voi olla riski, jonka toteutuminen tiedetään aikaisintaan 2022. Silloin nimittäin toinen perustuslakivaliokunnan edellyttämä muutos eli vaiheittainen voimaantulon asiakasseteleiden ja hammashoidonkin osalta toteutuu.

Sote-keskuksissa on myös oltava tarjolla vähintään kahta erikoisalan palvelua maakunnan harkinnan mukaan. Lisäksi perustuslakivaliokunta linjasi, että julkiset hallintotehtävät kuuluvat viranomaisille eli lähtökohtaisesti maakunnan liikelaitokseen. Tämä puolestaan rajoittaa sote-keskusten sosiaalipalvelut neuvontaan ja ohjaukseen, ja maakunnan liikelaitoksen sosiaalityöntekijöiden vierailuihin.  Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoiteltu integraatio huolestutti jo ennen tätäkin, eikä asiantila tällä kohene.

Jo joulukuussa hallitus muutti esitystään siltä osin, että maakuntia ei lähtökohtaisesti velvoiteta tarjoamaan asiakasseteleitä erikoissairaanhoidossa. Tämä KD:nkin vastustama velvoite olisi pahimmillaan vaarantanut julkisten sairaaloiden päivystyksen. Asiakasseteliä on kuitenkin tarjottava, mikäli potilas ei pääse erikoissairaanhoidon hoitotakuun määräajassa maakunnan liikelaitoksen palveluihin. Sinällään järkevän kuuloinen linjaus on kuitenkin perustuslakivaliokunnassa vielä tiukassa syynissä, sillä se saattaa rikkoa taas maakunnan itsehallintoa.

Perustuslakivaliokunnan edellyttämien muutosten lisäksi valinnanvapauden taustalla olevaa rahoitusmallia eli asiakkaasta sote-keskukselle maksettavaa ns. kapitaatiokorvausta on matkan varrella pyritty parantamaan. Edelleen pelkona on, että malli kannustaa houkuttelemaan asiakkaaksi terveempää väestönosaa. Seurauksena voi olla sekä terveen väestönosan ylihoitamista että enemmän palveluja tarvitsevien alihoitamista. Myös vaikutusarvioissa mainitaan kermankuorinnan sekä ns. pyöröovi-ilmiön riskit. Yksityinen toimija voi säästää kustannuksia siirtämällä potilaan hyvin nopeasti eteenpäin maakunnan liikelaitoksen hoidettavaksi. Niillä alueilla ja niissä väestöryhmissä, joissa valinnanvapaus optimaalisesti toteutuu, asiakkaan asema ja oikeudet vahvistuvat.

Kristillisdemokraatit ovat suhtautuneet sote-uudistukseen rakentavalla tavalla. Viime kaudella ajamamme malli pienillä parannuksilla ei hallitukselle kelvannut, vaan mukaan tulivat maakuntahallinto ja useampaan kertaan viilattu valinnanvapausmalli. Näihin molempiin pitäisi valiokuntakäsittelyssä saada edelleen parannuksia, jotta uudistusta voi viedä eteenpäin. Kaikkien puolueiden jakamat alkuperäiset tavoitteet – yhdenvertaisuus, integraatio ja kustannusten hillintä –  eivät muuten toteudu.

Sari Essayah, kansanedustaja, pj. KD
[email protected]

 

Seuraavaksi sosiaaliturvan uudistus

Sote- ja maakuntauudistusta koskevat lait ovat eduskunnassa kesken käsittelyn; eikä uudistuksen kivikkoisella polulla näytä juuri helpommalta tuoreimman valinnanvapaus-osion valmistuttua. Niinpä poliittisen keskustelun keskiöön puolueet ovat viime viikkoina nostaneet niin työttömyys- kuin sosiaaliturvan uudistamisen.

Tästä ns. sotu-uudistuksesta uumoillaan vaalien jälkeisen tulevan hallituksen suurinta reformihanketta. Vaikeuskerroin ei ole ainakaan sote-soppaa vähäisempi. Miten yhdistää työtulot, sosiaaliturva ja verotus? Nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän ongelmia ovat edellä mainitun haasteen lisäksi erilaiset byrokratialoukut ja aikaviipeet.

Kristillisdemokraatit ovat vuodesta 2015 esittäneet kannustavan perusturvan –mallia, joka perustuu Iso-Britannian Universal Credit järjestelmään. Mallin perusidea on yhdistää erityyppiset perusturvaetuudet yhdeksi, jossa huomioidaan mm. perhetilanne ja asumisjärjestelyt. Tuki on harkinnanvarainen ja vähenee ilman kynnyksiä tulojen kasvaessa. Mallin käyttöönotto edellyttää reaaliaikaista tulorekisteriä, joka otetaan Suomessa käyttöön ensi vuonna.

Asiakkaan näkökulmasta mallin suurimpia hyötyjä on ns. yhden luukun periaate. Kymmenien eri tukilomakkeiden ja selvitysten viidakosta päästään yhteen hakemukseen, jota päivitetään vain tarvittaessa olosuhteiden tai perhetilanteen muuttuessa. Työmarkkinoille hakeutumista ei hankaloittaisi paperisota eikä aikaviipeet. Nythän työtön saattaa joutua viikoiksi tilanteeseen, jossa rahaa ei tule mistään. Harmillisesta takaisinperinnästäkin vältytään suurelta osin, kun tuet ja palkat sovitetaan yhteen jo maksettaessa.

Kannustavan perusturvan ”kannustavuus” tulee siitä, että lyhytaikaisen ja osa-aikaisenkin työn vastaanottaminen olisi kannattavaa. Nykyisessä järjestelmässähän on kannattavaa työllistyä pääosin työttömyyttä edeltäneelle palkkatasolle. Nykyään moni joutuu myös ”kikkailemaa” työsuhteiden kanssa, etteivät esimerkiksi keikkatyöt lisää tuloja yli sosiaaliturvaetuuksille määritellyn 300 euron suojaosuuden. Euronkin ylitys voi johtaa absurdiin tilanteeseen, jossa etuuksien pienentyminen, verotus ja työmatkakulut syövät työtulojen kasvun. Olisi siis kannattavampaa olla ottamatta vastaan työtä kuin työllistyä. Tämä on järjestelmän paha valuvika!

KD:n puoluesihteeri Asmo Maanselän tästä mallista kirjoittama kirjanen ”Kannustava perusturva” on saanut alan professoreilta arvostavia näkemyksiä ja kiinnostanut myös muiden puolueiden poliitikkoja. Jopa siinä määrin, että eräskin puolue yritti omia mallia vanhan hääkaavan mukaan; ”jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä”.

Tuoreessa raportissaan myös OECD ryhtyi suosittamaan vastaavaa mallia Suomelle. OECD:n laskelmien mukaan sosiaaliturvamallin muutos nostaisi jopa 90 000 ihmistä köyhyydestä. Sen sijaan hallituksen meneillään olevan kokeilun mukainen perustulo, jota mm. Vihreät ovat voimakkaasti ajaneet, ei toimi. Perinteinen perustulo itse asiassa vain siirtää kannustinloukkuja tuloasteikolla eteenpäin, on erittäin kallis ja syö mallin korkeamman verotuksen kautta maksavan keskiluokan ostovoimaa. KD vastusti hallituksen perustulokokeilua, koska meidän mielestä sekin 20 miljoonaa olisi voitu säästää toteuttamiskelpoisen mallin kokeiluun.

On selvä, että minkään maan uudistusta ei voi suoraan siirtää toiseen, mutta kannustava perusturva on varteenotettava malli reformin pohjaksi. Sosiaaliturvan uudistaminen kaipaa kaverikseen myös panostusta työttömien palveluihin, kun työttömyystuesta tulee osa yhdistettyä perusturvaa. Parjatun aktiivimallinkin suurin ongelma on, että työvoimapalveluita ja työmahdollisuuksia, joihin osallistumalla työtön voisi osittaa aktiivisuutensa, on varsin epätasaisesti eri puolilla Suomea. Tarvitaan enemmän yksilökohtaisia työllistymistä edistäviä palveluja, jotta työttömiä saataisiin ohjattua ja autettua avoimiin työpaikkoihin. Kannustava perusturva ei passivoi, vaan auttaa ihmisiä työelämään.

Minne vie Saksan tie?

Saksan vaaleja, kivuliaita hallitusneuvotteluja ja lopulta demareiden jäsenäänestystä seurattiin tarkoin joka puolella EU:ta. Kyse on Unionin suurimman talouden ja nettomaksajamaan hallitusohjelmasta, jonka linjaukset luovat askelmerkkejä koko Unionin tulevaisuudelle Brexitin jälkeisessä tilanteessa.

Kristillisdemokraattien Angela Merkel joutui taipumaan monessa, ja sosialidemokraatit saivat läpi hallitusohjelman EU-osioon merkittäviä EU:n syvenevää integraatiota ajavia linjauksia. Saksassa ollaan nyt valmiita lisäämään rahoitusta EU:n budjettiin seuraavalla rahoituskaudella ja budjetin solidaarisuutta korostetaan. Hallitussopimuksessa pyritään myös EU-komission aiemmin esittämään erilliseen euroalueen budjettilinjaan, josta muokattaisiin myöhemmin euroalueen oma budjetti. Euroopan vakausmekanismista EVM:stä halutaan Euroopan Valuuttarahasto. Lisäksi jäsenmaiden budjetteja kontrolloitaisiin ja koordinoitaisiin yhä enemmän.

Sanalla sanoen Sdp:n Martin Schulzin tavoitteena oleva Euroopan Yhdysvallat heijastuu monen linjauksen takana. Nämä ajatukset resonoivat täysin Ranskan presidentti Emmanuel Macronin suunnitelmien kanssa. Nähtävissä onkin vanhan Saksa-Ranska-akselin vahvistuminen uudelleen.

Saksan EU-linjan muutos on monella tavalla Suomelle haastavaa. Suomi on perinteisesti pystynyt nojaamaan Saksan nihkeyteen yhteisvastuun ja EU-budjetin kasvattamisessa. Nettomaksajamaiden intresseissä on ollut kansallisesta hallituspohjasta riippumatta tukea markkinatalouden perusperiaatteita, sijoittajavastuuta, markkinakuria ja oman vastuun merkitystä.

Monien EU-maiden sosiaaliturva-, työttömyys- ja eläkejärjestelmät kaipaavat kipeästi uudistuksia. Mikäs sen kätevämpää, kun vaikeat ja ennen kaikkea kalliit rakenteelliset ratkaisut voitaisiin edes osin vyöryttää muiden maksatettavaksi. Tähän saakka erilaiset sosiaaliturvaan ja koulutukseen liittyvät politiikka-alueet on selkeästi perussopimusten mukaisesti haluttu pitää jäsenmaiden kompetenssissa. Nyt Saksan tukemat komission uudet avaukset lähtevät ”erityistarpeiden kuten kilpailukyvyn, nuorisotyöttömyyden ja pankkiunionin varautumisjärjestelyiden” tukemisesta yhteisestä budjetista. On selvää, että tällaisten erityistarpeiden huomioiminen on syvästi kytköksissä jäsenmaiden poliittisiin linjauksiin kuten koulutukseen ja työmarkkinoihin.

Suomen hallitukselta tarvitaan nyt selkeitä kannanottoja. Vääntö vuoden 2020 jälkeen noudatettavasta rahoituskehyskaudesta on kova, kun Ison-Britannian vuotuinen 7 mrd:n euron nettomaksuosuus EU:n budjettiin poistuu. Suomen saanto EU-budjetista on perinteisesti ollut hyvä osasta maatalous- ja aluekehitysrahoista. Näistä komissio olisi kuitenkin valmis eniten leikkaamaan. Suomelle tämä tarkoittaa väistämättä nettomaksuosuuden kasvamista, vaikka kansallinen maksuosuus onnistuttaisiinkin pitämään nykyisessä noin prosentin tasossa BKT:sta.

Näillä linjauksilla on väistämättä aluepoliittinen ulottuvuuskin. Itä- ja Pohjois-Suomen etu on ollut pohjoisen harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien painoarvo koheesiopolitiikassa ja toisaalta elinkeinorakenteesta johtuen myös maatalousrahoilla on ollut merkityksensä. On surullista, jos rahoituskehysmuutosten suurin maksaja on maataloustuotanto ja Itä- ja Pohjois-Suomi.

Suomen on tiukasti vaadittava EU:lle laihdutuskuuria, jossa byrokratiaa ja turhaa sääntelyä karsitaan sekä virkamiesten määrää vähennetään Brexitin suhteessa. Samalla on pidettävä mielessä, että EU-budjettia huomattavasti suuremmat ”kuprut” syntyvät erilaisten yhteisvastuullisten rahastojen kautta, joissa määräenemmistöpäätösten lisääminen poistaisi pienten jäsenmaiden viimeisimmänkin mahdollisuuden; veto-oikeuden. Pienten jäsenmaiden näkökulmasta tällainen muutaman suuren jäsenmaan valta-asema uhkaa unionin jäsenmaiden kohtuullisen tasavertaisuuden toteutumista. Edessä on tärkein neuvotteluvuosi sitten EU-liittymissopimuksen.

Riskinottoa sotella

Sote-uudistuksen ennestäänkin kivikkoiselle valmistelupolulle tipahti viime viikolla varsinainen järkäle. EU-tuomioistuin nimittäin kumosi komission aiemman tulkinnan, jonka mukaan Slovakian terveydenhoitojärjestelmään ei sisältyisi taloudellista toimintaa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen tarkoittamalla tavalla. Mitä tekemistä Slovakia-päätöksellä on sitten Suomen soten kanssa?

Hallituksen jo kertaalleen muuttaman valinnanvapauslain yleisperusteluissa Slovakiaa käsitellään vastaavana mallina, jossa terveydenhuollon markkinan avaaminen mahdollistaisi verovaroin toimivan julkisen tuottajan samoilla markkinoilla. Tästä asetelmasta voi syntyä kilpailuneutraliteettiongelma, sillä verovaroin rahoitettu julkinen toimija, esimerkiksi maakunnan liikelaitos, on eri asemassa vaikkapa korko- tai konkurssiriskien suhteen yksityisten yritysten rinnalla.

Sipilän hallitus ottaa suuren riskin, kun se ei ole lähtökohtaisesti selvittänyt valitsemansa mallin yhteensopivuutta EU:n kilpailuoikeudellisten valtiontukisääntöjen kanssa. Jo valinnanvapausmallin asiantuntijalausunnoissa mm. Korkein hallinto-oikeus esitti tätä. Pahimmillaan muutaman vuoden kuluttua Suomen valtio maksaa yksityisille firmoille vahingonkorvauksia, ja julkisen puolen pakkoyhtiöittäminen on edessä.

Sosiaali- ja terveyspolitiikka politiikkasektoreina sinällään kuuluvat edelleen kansalliseen päätäntävaltaan perussopimusten pohjalta. Jos Suomi haluaisi jatkaa mallilla, missä tuottamisvastuu olisi perusterveydenhuollossa edelleen julkisella sektorilla, niin mikään mahti, edes EU, ei voi sitä estää. Sen sijaan hallitus on nyt avaamassa valitsemallaan valinnanvapausmallilla yhteisen markkinan, jolloin kaikki kilpailuneutraliteetti ym. kilpailun vapauttamiseen liittyvät säännökset astuvat kuvaan. Kun kansallista rajaamista on kerran purettu, sen jälkeen ei ole mahdollisuutta millään tavalla suosia julkista tuottajaa enemmän kuin yksityistä, tuli rahoitus mistä tahansa.

Hallituksen taholta valmistelussa on vedottu siihen, että EU-komission kannan saaminen Suomen valinnanvapausmallista ei olisi mahdollista ilman merkittävää viivytystä sote-uudistukselle. Sote-uudistuksen aikaansaaminen on toki välttämätöntä, mutta ihmetellä täytyy, miksi hallitus ei ole selvittänyt ajamansa valinnanvapausmallin kilpailuneutraliteetti-kysymyksiä. Vai näinkö tämän pitikin mennä?

Unohtaako kasvupalvelut osatyökykyiset?

Sote-keskustelu on lähes haudannut alleen maakunnille kaavaillun toisen merkittävän tehtävän, Suomen työllisyydenhoidon järjestämisen. Osana maakuntauudistusta työllisyys- ja yrityspalvelut nimittäin siirtyvät valtiolta maakuntien järjestämisvastuulle.

Kasvupalveluiden allianssimalliksi kutsutussa kokonaisuudessa sekavaa on muukin kuin nimi. Käytännössä se jättää auki maakuntien ja kuntien roolin kasvu- ja työllisyyspalveluiden järjestäjänä ja toteuttajana. Tarkoitus on myöhemmin sopia myös kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin roolit kokonaisuudessa. Hallitus uskoo, että yhteistyö ja toimijoiden roolit hoituvat itsestään yhteistyöllä, mutta sitä sopii epäillä. Itse pelkään, että mm. sosiaalipalveluja tarvitsevat heikommassa työmarkkina-asemassa olevat jäävät helposti jalkoihin. Tärkeiden kasvupalveluiden järjestämistä ja niihin liittyviä viranomaispäätöksiä, kun ei voi jättää myöhemmin sovittavaksi tai yksinomaan maakuntien ja kuntien yhteistyön varaan.

Erityisesti kolmannen sektorin rooli työllistämispalveluiden tarjoajana kaipaa selkeytystä. Yhdistys- tai säätiöpohjalta toimivat työttömien yhdistykset, työpajat ym. tekevät arvokasta työtä osa-työkykyisten ja pitkäaikaistyöttömien osallistamiseksi. Allianssimallissa jää epäselväksi, onko mukana oltava markkinaehtoisesti tai aiheuttaako yhteiskunnalta saatu tuki kilpailuneutraliteettiongelmia. Hallitus tuntuu sivuuttavan kasvupalvelu-mallissa koko tarpeen ns. välityömarkkinoiden kehittämiseksi, vaikka samaan aikaa myönnetään työttömissä työnhakijoissa olevan suuren joukon ihmisiä, joille tavallinen työmarkkina ei aukea.

Välityömarkkinoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai osatyökykyisten ihmisten tarpeisiin räätälöityjä toimenpiteitä ja yritysmuotoja, joilla autetaan ihmisiä takaisin työelämään. Monesti tämä toiminta on ainut mahdollisuus myös pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikommassa työmarkkina-asemassa olevien osallistumiseen työmarkkinoille. ”Väliaikaisuudesta” puhuminen on siinä mielessä harhaanjohtavaa, että monelle heikentyneestä työkyvystä huolimatta on usein hyvät mahdollisuudet työntekoon pysyvästi räätälöityjen tehtävien, työtehtävien mukauttamisen ja työaikajärjestelyjen kautta. Välityömarkkinat ovat parhaimmillaan voimavara alueellisen elinkeinotoiminnan ja työllisyyspolitiikan kehittämisessä.

Kun katsotaan Eurooppaa, niin mm. sosiaaliset yritykset ja yhteiskunnallinen yrittäjyys ovat juuri sitä, mikä antaa työntekomahdollisuuksia työttömille vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille. Useassa EU-maassa on myös olemassa tai valmisteilla erityinen oikeudellinen muoto yhteiskunnalliselle yritykselle. Suomessakin olisi kiireesti myönnettävä, että korkeampi työllisyysaste edellyttää kaikille, myös osatyökykyisille, mahdollisuutta olla mukana työmarkkinoilla. Yhteiskuntakin säästää, kun pienien eläkkeiden tai pelkkien tukien varassa sinnittelevä vammainen tai osatyökykyinen pääsee työhön ja sen sosiaalisiin verkostoihin mukaan; siispä sitä kuuluisaa win-win-tavoitetta kohden.

 

Sari Essayah, kansanedustaja, pj. KD

[email protected]

Porkkanaa aktivointiin

Työllisyyden aktiivimalli on saanut osakseen arvostelua, ja osin ihan syystä. Suurin ongelma on, että työvoimapalveluita ja työmahdollisuuksia, joihin osallistumalla työtön voisi osittaa aktiivisuutensa, on varsin epätasaisesti eri puolilla Suomea.

Sen sijaan en jaa sitä osan viher-vasemmisto-opposition kritiikkiä, jossa työttömyydestä on tehty ikään kuin saavutettu etu, johon vaipuneen rauhaa ei tule häiritä. Aktiivimallin perimmäinen tavoite on estää työttömyyden pitkittymistä tai ainakin auttaa työelämäkytkennän säilymistä työttömyyden jatkuessa. Joutuu kuitenkin epäilemään, onnistuuko se tällä hallituksen mallilla.

Työttömyyden suurimmat syyt ovat kuitenkin työpaikkojen puute, työelämän rakenteelliset ongelmat eli työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, ja osa-aikatöiden kannustinloukut. Tarvitaan enemmän yksilökohtaisia työllistymistä edistäviä palveluja, jotta työttömiä saataisiin autettua avoimiin työpaikkoihin. Aktiivimalliin on haettu esimerkkiä muista Pohjoismaista. Näissä malleissa työttömyysetuudet ovat kestoltaan lyhemmät, mutta työllistymispalvelut ovat merkittävästi paremmat. Ruotsin työvoimatoimistoissa työskentelee yli 14 000 virkailijaa tilanteessa, jossa työttömien määrä on sama kuin Suomessa. Täällä TE-toimistojen työntekijöiden määrä on nyt 2200 henkilöä.

Lisäksi meillä myös sitkeästi työnhakijoina pyöritellään päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä, joiden elämän haasteista työttömyys on loppujen lopuksi pienimpiä. Heidän kohdallaan sosiaali- ja terveyspuolen päihde- ja mielenterveyspalveluihin pääsy on ensisijaista. Osa-työkykyisten ja vajaakuntoisten kohdalla taas tarvitaan välityömarkkinoita eli esimerkiksi sosiaalisia yrityksiä ja kolmannen sektorin työllistämistuella tapahtuvaa toimintaa.

Aktiivimallin yhteydessä ei ole tarpeeksi puhuttu kannustinloukuista, joiden purkaminen olisi myös aloitettava. Määräaikaisia, osa-aikaisia tai tuntitöitä voi olla tarjolla, mutta työllistyminen ei ole työttömälle taloudellisesti kannattavaa. Henkilö, joka on joutunut ”työttömyysturvan-asumistuen ja toimeentulotuen- Bermudan kolmioon, ei sieltä hevin ulos pääse. Useassa tapauksessa, kun työtön siirtyy tuen varasta työelämään, hänen käteen jäävät tulot sosiaalitukien leikkaantumisen, työmatkojen ja verotuksen takia eivät lisäänny juurikaan, tai voivat jopa pienentyä. Lisäksi byrokratia vie aikansa, ja työtön saattaa joutua viikoiksi tilanteeseen, jossa rahaa ei tule mistään.

Työnteon heikko kannattavuus kannustinloukkutilanteessa ei ole yksilön vika, vaan järjestelmän paha valuvika. Sellaista järjestelmää, jossa et hyödy euroakaan siitä, että teet kovemmin töitä, ei pitäisi nykymaailmassa olla. Tarvitsemme tukijärjestelmän uudistusta, jotta työllistämistoimenpiteet toimisivat. KD:n malli, kannustava perusturva yhdistää perustukimuodot ja huolehtii reaaliaikaisen tulorekisterin kautta vähenemisasteesta, joka jättää jokaisesta ansaitusta eurosta enemmän käteen. Kannustava perusturva on keppilinjan sijaan porkkanamalli aktivointiin.

Rahaliittoa pusketaan yhteisvastuisiin

EU komissio antoi itsenäisyyspäivänä ehdotuksensa rahaliiton syventämiseksi aimo harppauksin. Monet EMU:n kehittämiseen tähtäävistä avauksista ovat Suomen kannalta vähintään haasteellisia, osa jopa vahingollisia.

Komissiossa ajateltaneen EU:n perussopimusten muuttamisen olevan sen verran työlästä, että on helpompaa asettaa euroalue EU:n syventymiskehityksen tienraivaajaksi. Kahden nopeuden unioni jakaa kuitenkin jäsenmaan keskenään ja kasvattaa painetta euroalueen omaan budjettilinjaan EU-budjetin sisälle, mikä sisältyykin komission uusiin avauksiin. Brexitin myötä Suomen nettomaksuosuus uhkaa muutenkin nousta ilman, että muiden euromaiden rakenneuudistuksia tai pankkiunionin varautumisjärjestelyjä ruvetaan maksamaan yhteisestä kassasta.

Suomen hallituksen olisi topakasti torjuttava myös euroon halaavien maiden ns. lähentymisväline sekä vakautusväline, jolla taasen taantumaan joutuneita maita tuettaisiin investointilamassaan. Vakautusväline on juuri sellainen suhdannepuskuri, joka tähtää tulonsiirtounioniin jäsenmaiden välillä. Rahoitus olisi kaiken lisäksi tarkoitus kaivaa nykykehyksistä budjettisiirtoina sekä koheesiorahastosta. Tämä tarkoittaisi väistämättä lovea meille tärkeisiin maatalouden ja pohjoisen harvan asutuksen tuen osuuksiin.

Suomelle periaatteellisesti kaikkein hankalin esitys on kuitenkin komission paketin kärkihanke Eurooppalainen valuuttarahasto, EVR. Tämä korvaisi nykyisen velkajärjestelyyn erikoistuneen Euroopan vakausmekanismin, EVM:n, joka on jäsenmaiden keskinäinen ja vaatii päätöksissään yksimielisyyttä. Suomi on pääomitanut EVM:ää noin 1,4 mrd:lla eurolla ja sen jokainen tukipäätös tulee hyväksyttää eduskunnassa kuten Kreikan kriisin yhteydestä muistetaan.

Nyt komissio haluaa ”nopeuttaa kriisitilanteen päätöksentekoa” ja tuoda järjestelyn EU-lainsäädännön sisälle. Tällöin varautumismenettelyn käyttöä koskevissa äänestyksissä siirryttäisiin 85 prosentin vahvistettuun määräenemmistöön. Suomen kaltaisen maa vikinä ei paljon painaisi, kun valtion vastuut muiden päätöksellä kasvaisivat. Kaavailtu menettely rikkoo Suomen omaa budjetti suvereniteettia, ja saattaisi jopa olla ristiriidassa perustuslain kanssa.

Budjetin ja EVR:n lisäksi kolmas Suomelle päänsärkyä aiheuttava avaus liittyy pankkiunionin loppuunsaattamisen aikatauluun ja tapaan. Valtioiden ja pankkien kohtalonyhteyden katkaisemiseen ja sijoittajavastuun lisäämiseen tähtäävä pankkiunioni voi kompastua yhteiseurooppalaiseen talletussuojaan. Moraalikato on ilmeinen, jos jäsenvaltiot eivät hoida omia riskipankkejaan ja tervehdytä pankkisektoriaan, vaan lykkäävät ongelmansa asiansa hoitaneiden pankkien, tai paremminkin niiden palvelumaksuja maksavien asiakkaiden, kontolle.

Etelä-Euroopan pankkien ongelmaluottojen määrät huitelevat 15-30 prosentin tietämillä, kun Suomessa jäädään prosenttiin lainakannasta. Vie vuosikymmeniä ennen kuin päästään riittäväksi katsottavaan riskittömyyteen, niin että talletussuojajärjestelmä voisi toimia tasapuolisesti. Komission mielestä valmista on kesään 2019 mennessä!

Komission esityksissä on lisäksi paljon institutionaalista sälää kuten yhteistä valtiovarainministeriä, euroryhmän asemaa ym., joihin huomio helposti kiinnittyy. Sen sijaan varsinainen agenda on vahva yhteisvastuun rakentaminen erilaisten mekanismien ja rahastojen kautta. Tämä on ongelmallista, sillä
paine tehdä tarvittavat uudistukset jäsenmaissa heikkenisi merkittävästi. Markkinaehtoisuudesta ei pidä siirtyä yhä kauemmaksi, vaan jokaisen jäsenmaa tulisi ensisijaisesti omin toimin kantaa vastuuta omasta taloudestaan.

EMU:a on kehitettävä harkiten ja vähitellen. Ensi alkuun riittäisi, että kaikki jäsenmaat noudattaisivat kasvu- ja vakaussopimuksen sääntöjä ja alentaisivat hyvinä vuosina velkojen suhdetta kansantuotteeseensa, jotta kriisivuosina on käytettävissä kansallisesti kerättyjä varastoja. Opetus vertauskuvan seitsemästä lihavasta ja laihasta lehmästä olisi komissiollekin paikallaan.

Onnea Suomelle!

Tämä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi antaa monta aihetta kiitollisuuteen.

Kaksi vuotta sitten kävin rajavartiolaitoksen vieraana Ilomantsissa, ja sain muistoksi Suomen itäisimmän pisteen ja samalla manner-EU:n itäisimmän rajapaalun numero 577:n pienoismallin. Olimme päivän aikana tutustuneet rajavalvonnan tehokkuuteen, uusimpaan tekniikkaan ja automaattihälytysjärjestelmiin ja nähneet kuinka jokainen rajavyöhykkeen ylittänyt kettu ja hirvikin löytyivät tilastoista.

Kuitenkin paikalla ollut rajavartiolaitoksen edustaja totesi, että häntä puhuttelee rajalla uusimman tekniikan sijaan tuon rajapaalun numero 577, sillä virsikirjassa se on Runebergin virsi ”Sun kätes Herra voimakkaan, suo olla turva Suomenmaan niin sodassa kuin rauhassa ja murheen, onnen aikana”.

Olen istunut tällä kaudella oman puolueeni edustajana niin ulko-, turvallisuus- kuin puolustuspoliittisten selontekojen seurantaryhmässä, ja pitänyt pienoismallia kirjoituspöydälläni, jotta sen sanoma ei unohdu.

Jokaisen sukupolven on vuorollaan vastattava sekä kansallisesta turvallisuudesta että hyvän yhteiskunnan rakentamisesta. Turvallisuuspolitiikassa meillä on Suomessa perinteisesti pyritty löytämään konsensus eli yhteinen linja, johon sitoudutaan jopa vaalikausien yli. Sen sijaan hyvän yhteiskunnan rakentamisessa poliittisilla puolueilla on jo huomattavasti enemmän eroavaisuuksia.

Arvoilla ja keskinäisellä osallisuudella ja luottamuksella on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Jokaisen tulisi saada kokea, että on arvokas ja tarpeellinen, ja että jokaisen panosta tarvitaan. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Veteraanisukupolvi opetti sen meille ”Kaveria ei jätetä”- hengellä. Se on sovellettavissa jokaisen sukupolven kohdalla.

Tämän päivän ”kaveri”, joka on vaarassa jäädä yhteisvastuun puutteen jalkoihin, voi olla syrjäytynyt työtön, yksinäinen, päihdeongelmainen, dementoitunut vanhus, vammainen tai huostaan otettu lapsi. Nämä ihmiset haastavat kilpailullisia ja yksilön vahvuutta korostavat arvot sekä viestittävät toisista huolehtimisen ja välittämisen tarpeesta.

Arvot, joita haluamme yhteiskunnassamme vaalia, eivät kuitenkaan siirry seuraavalle sukupolvelle huoneentauluista tai moraalisaarnoista, vaan ainoastaan siten, että me itse elämme arvomme todeksi ja kasvatamme lapsemme kunnioituksella niitä kunnioittamaan.

Juhlavuotta ei suotta vietetä teemalla ”yhdessä – tillsammans”, sillä vain yhdessä ja yhtenäisenä me pärjäämme kansakuntana, emme riitaisina, jakautuneena tai eripuraisina.