Jälkipuinnit

Perjantai 3.2.2012 klo 11:08

Presidentinvaalit ovat vielä käynnissä, mutta omalta osaltani on jo jälkipuintien aika. Enkä voi vastustaa kiusausta kommentoida muidenkin kampanjoita, vaikka näkökulma on ehdottoman subjektiivinen. Kaiken kaikkiaan voi vain todeta kampanjoinnin pysyneen varsin asiallisena ja erilaisten "likaisten temppujen osastojen" pysyneen aisoissa lukuun ottamatta nettiä, josta on tullut ajatusten Tonavan sijasta paikoin löyhkäävä likaviemäri!

Ensin lienee syytä arvioida Paavot, joista jokainen teki lähtökohtiin nähden kelpo kampanjan. Lipposen kampanja ei tosin oikein missään vaiheessa lähtenyt lentoon, ja kokenut poliitikko tajusi sen joulun jälkeen itsekin. Niinpä esille kuoriutui vanhempi valtiomies, joka hyväntuulisesti kannusti meitä nuorempia ja hauskutti "BÖÖ" tokaisuilla paneeliyleisöjä. Väitän, että Lipposen kampanjan suurin ongelma oli SDP:n innottomuus ehdokkaansa suhteen. Missä olivat Haaviston taakse näkyvästi ilmoittautuneet nuoret naisministerit ja puoluesihteerin vaimo Paavon kampanjan aikana?

Väyrynen taas teki kampanjallaan valtaisan palveluksen puolueelleen ja palautti monen keskustalaisen uskon maalaisliittolaiseen arvotaustaan. Ymmärtääköhän vain puolueen nykyjohto tämän? Ensi kesän puheenjohtajakisaan lähtemistä harkitaan nyt Brysseliä myöden.

Nuorin Paavo hoiti pressan vaalikampanjan ministerikiireiden, häiden ja vauvan odotuksen lomassa hakien kokemusta tulevaan. Merkillepantavaa on Paavon kova fanitus nuorissa ikäluokissa, joille aatteen synkemmät vuosikymmenet eivät ole tuttuja.

Soinin tulosta on jo arvioitu Perussuomalaisten lopun alkuna. Ennen aikaista, mutta pohdittavaa puolue silti saa. Puoluetoiminta ei ole yhden miehen tai naisen show, vaikka nykymedia politiikkaa personoikin. Ääriään täynnä olevat kuulijasalit eivät muutu automaattisesti ääniksi, sillä moni tuli kuulemaan Timon heittämän "setin", niin kuin hän viestiään kutsui. Timo uskoi loppuun saakka "yllätyksen muhivan uurnissa" - sitä ei tullut.

Eva tippui poliittisen viestinsä kanssa Pekan ja vasemmisto-Paavojen väliin ja Lillan-ilmiö jäi kokematta. Toisaalta nostan hattua toiselle naisehdokkaalle, sillä monessa tentissä tsemppasimme takahuoneissa toisiamme kohtaamaan valmiiksi asenteellisia toimittajia.

Jatkoon menijöistä Niinistö on ollut koko ajan jotenkin vaisu ja kuusi vuotta sitten ollut haastajan asenne ja palo on varmaan mediakonsulttien toimesta latistettu varmisteluksi. Varatuomarin osaamisessa ei ole moitetta, mutta nyt into esille, jos mielii Mäntyniemeen! Uutuudenviehätyksellään Haavisto on saanut näissä vaaleissa samanlaista median vetoapua kuin Soini eduskuntavaaleissa. Uskottavuuden kannalta kaikkiin suuntiin ei silti kannattaisi kumarrella, sillä oman tien kulkijana Pekka on tähänkin asti nähty. 

Lopuksi sananen omastakin osuudesta. Kampanja oli kokonaisuutena onnistunut ja myönteistä palautetta on tullut myös puolueen ulkopuolelta ja kilpailijoiden leireistä. Resursseihin nähden äänisaalis oli tyydyttävä, ja KD:n lähihistorian paras presidentinvaalitulos. Siis lämpöinen kiitos jokaiselle äänestäjälleni, kaikille tukijoille ja vaalityötä tehneille! Hyvillä mielin eteenpäin!

Ehdokaselämää - osa kaksi

Tiistai 17.1.2012 klo 11:02

Presidentinvaalien tuloksen kannalta tärkeimmät päivät ovat menossa.  Me ehdokkaat olemme tukiryhminemme baanalla ympäri Suomea ja ihmisten olohuoneissa harva se ilta. Jonkin sortin solidaarisuus tässä kanssakilpailijoita kohtaan kehittyy, kun näemme keskenämme jo useammin kuin keskimäärin kotijoukkojamme. Flunssat on tartutettu toisiimme ja parannuskeinot kolotuksiin auliisti jaettu.  Toistemme vitsitkin jo osataan, eri asia jaksaako niille enää nauraa.

Mistä näissä vaaleissa on sitten keskusteltu ja mitä aiheita vältelty? Suvaitsevaisuus on noussut näiden vaalien kestoaiheeksi tentistä toiseen. Vastoin joulun alla julkaistua tutkimusta suurin osa ehdokkaista väittää, että rasismi ja suvaitsemattomuus Suomessa on lisääntynyt.  Aika vaikea uskoa todeksi jo sillä perusteella, kun katsoo meidän ehdokasjoukkoa: mukana on kielellistä, seksuaalista ja uskonnollista vähemmistöä ja loput muuten vain originelleja ihmisiä. Ja tästä joukosta suomalaiset ovat valmiita valitsemaan itselleen presidentin ja muitakin äänestämään, joten kovin suvaitsematonta väki ei voi olla!

Rasismille on oltava nollatoleranssi – se on selvää, mutta jospa edes joka toisessa paneelissa nousisi esille alueellisen yhdenvertaisuuden vaatimus. Arvokeskustelu Suomen säilymistä asuttuna ja haja-asutusalueiden ihmisten palvelujen turvaamisesta on loistanut poissaolollaan. Presidentti voi halutessaan arvokeskustelijana puolustaa ihmisten oikeutta asua myös ruuhka-Suomen ulkopuolella. Perustuslainkin mukaan julkisen vallan velvoite on huolehtia yhdenvertaisista palveluista asuinpaikasta riippumatta. Niinpä tulevan kuntauudistuksen ainut motiivi tulisi olla palvelujen turvaaminen jokaiselle suomalaiselle.

Jokseenkin tarkoitushakuista on ollut lykätä niin kunta- kuin puolustusvoimauudistuksen suuntaviivojen julkaisemista presidentin vaalien yli. Molemmat ovat kuitenkin asioita, jotka vaikuttavat suomalaisten arjen turvallisuuteen ja hyvinvointiin kaikkein eniten, puhumattakaan näkemyksistä puolustusvoimien ylipäällikön roolissa. Suomen Kuvalehden ”kuntaleaks” oli siis siihen nähden oikeutettu, toivottavasti myös keskustelu aiheesta käynnistyy.

Jokaista meitä ehdokasta tiukataan lisäksi tahoillamme omilla vakioaiheilla. Kristillisdemokraattina on jo tottunut siihen, että haastattelusessiot muistuttavat kysymyslistoineen taannoista radio-ohjelmaa ”Sukupuolielämän kirjelaatikko”, jonne peräkammareiden aikamiespojat saivat laittaa mieltään askarruttavia kysymyksiä. Voin vielä eettisen keskustelun pohjalta ymmärtää presidenttiehdokkaille esitetyt kysymykset abortista ja eutanasiasta, mutta miksi ihmeessä pitäisi ottaa kantaa esiaviolliseen suhteisiin tai ehkäisyvälineiden käyttöön. Ja miksei näitä yhdenvertaisuuden nimissä kysytä myös Paavoilta. Voi olla, että ainakin yksi vastaisi ”BÖÖ” äänensävyllä, josta itsesuojeluvaistoa vähääkään omaava toimittaja älyäisi pelätä.

Tärkeintä kuitenkin olisi, että näkemyksemme ja arvomme presidentin tehtävän hoitamisen kannalta tulisivat esille.  Oma sanomani on elämänmyönteinen arvopohja, jolla isänmaa on selvinnyt ja selviää myös tulevista haasteista!

Mukaan politiikkaan kuntavaikuttamisen kautta

Torstai 5.1.2012 klo 12:26

Presidentinvaalikampanjan aikaan minulta on kysytty useampaan otteeseen, miten ja milloin olen lähtenyt mukaan politiikkaan. Miksi urheilijatyttö kiinnostui poliittisesta vaikuttamisesta?

Uskon, että vaikuttaminen kuntatasolla ihmisiä lähellä oleviin asioihin on ollut se, miksi myöhemmin vastasin myös kysymykseen eduskuntavaaliehdokkuudesta "kyllä". Nytkin kun kuntarakenne on voimakkaassa murroksessa ja huoli palvelujen säilymisestä painaa monien mieltä, on vaikuttaminen kuntakentässä ymmärrettävä hyvin tärkeäksi tehtäväksi.

Mutta minun stoorini? On vaikea nimetä yhtä sellaista hetkeä, joka olisi ratkaissut lähtemiseni mukaan politiikkaan. Jo kouluaikana olin mukana aktiivisesti yhteisessä vaikuttamisessa, mm. luokan puheenjohtajana, tukioppilaana, oppilaskunnan puheenjohtajana ja oppilaiden valitsemana kouluneuvoston jäsenenä. Silloinen yläasteen rehtori ja yhteiskuntaopin opettajani Pentti Seppänen piti tärkeänä, että koulussa opetellaan demokratiaa käytännössä.

Varsinainen tutustuminen puoluepolitiikkaa tuli, kun entinen opettajani pyysi minua 19-vuotiaana ehdolle kunnallisvaaleihin. Mukaan hän houkutteli, kun paikkakunnalle valmistumassa olleisiin nuorisotiloihin tarvittiin näkemyksiä nuorten edustajilta. Osallistuin sitoutumattomana Keskustan listalla vaaleihin ja kunnallisvaalien myötä paikka aukesi Lapinlahden nuoriso- ja raittiuslautakunnassa.

Lautakuntatyö tuntui mielekkäältä, sillä siellä hoidettiin monia nuorten elämään konkreettisesti vaikuttavia asioita, jaettiin toiminta-avustuksia, sisustettiin bänditiloja ja toteutettiin nuorten tilaisuuksia. Lautakuntauudistus vei kuitenkin paikan kauden lopussa, kun pienemmät lautakunnat sulautettiin sivistyslautakuntaan. Vaikuttamisesta jäi hyvä mieli, mutta samanaikaisesti tiivistynyt ura huippu-urheilijana teki ajankäytöllisesti mahdottomaksi osallistua kunnalliselämään. Politiikka sai jäädä sivuun muutamiksi vuosiksi, vaikka niidenkin aikana kyseltiin mukaan mm. eduskuntavaaleihin.

Urheilu-uran päätyttyä olin kuitenkin jälleen valmis mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Opiskeluvuosina tapahtuneen hengellisen heräämisen ja uskoontulon myötä Kristillisdemokraatit - tuolloin vielä Kristillinen Liitto - tuntui oikealta vaihtoehdolta. Tosin epäröin lähtöä ehdokkaaksi, sillä kaikki eivät pitäneet uskoville sopivana sekaantua politiikkaan. Rohkaisua lähteä mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan tuli kuitenkin kristityiltä useampia kertoja. Se kypsytti myönteiseen päätökseen. Kristillisdemokraateissa vetosi nimenomaan arvopohja, joka korostaa ihmisarvon kunnioittamista, perheen ja lähiyhteisöjen merkitystä, heikossa asemassa olevien puolustamista, yritteliäisyyttä sekä vastuunottoa paitsi itsestä myös lähimmäisistä ja luomakunnasta.

Niinpä paluu kunnallispolitiikkaan vuonna 1996 toi mukanaan valtuustopaikan ja sivistys- ja tarkastuslautakuntien paikat. Muutto Varsinais-Suomeen vuonna 2000 toi taas muutaman vuoden tauon vaikuttamiseen. Paikalliset kristillisdemokraatit pyysivät jälleen kunnallisvaaleihin. Olimme juuri keväällä muuttaneet, olin uudessa työssä ja odotin meidän toista lasta; tuntui, että haasteita oli kylliksi, joten ”skippasin” ne vaalit. Varsinaissuomalaiset eivät kuitenkaan hellittäneet, vaan vuonna 2003 minua pyydettiin ehdolle eduskuntavaaleihin, ”listan täytteeksi”, niin kuin se vielä alkusyksystä näytti. Tilanne kuitenkin muuttui vaaliasetelmien myötä, ja olinkin vaaliliittolistan ainut kd-ehdokas. Tulin valittua eduskuntaan vajaalla 10 000 äänellä. Ja siitä vaikuttaminen valtakunnan politiikassa sitten alkoi.

Näin jälkeenpäin katsottuna juuri vuodet kunnallispolitiikassa olivat ne, jotka innostivat jatkamaan eteenpäin. Nytkin europarlamentaarikkona istun kotikuntani Paimion valtuutettuna, sillä paikallistasolla tehdään ihmisten arjen peruspalveluihin vaikuttavat keskeiset päätökset. Mikäli ovet Mäntyniemeen avautuvat, haluan myös presidenttinä tehdä työtä sen puolesta, että jokainen suomalainen voisi löytää tärkeät peruspalvelut läheltään.

Hyvää (k)uutta vuotta!

Maanantai 2.1.2012 klo 11:45

Presidentinvaalikampanja on jo reilusti yli puolen välin, mutta kaikkein ratkaisevimmat 2,5 viikkoa edessä. Joulun alla monella äänestäjällä pyöri vielä mielessä päällimmäisenä kinkut ja rosollit, mutta nyt on aika ottaa kantaa siihen, kuka on tasavallan presidenttinä seuraavat kuusi vuotta.

Kuuntelin Tarja Halosen viimeisen uudenvuodenpuheen huolella ja iloisesti yllättyneenä. Siinähän tulivat kiteytettynä ”askelmerkkeinä” seuraajalle vaaliohjelmamme kaikki keskeiset teemat. Tarvitsemme lähimmäisyhteiskuntaa kantamaan vastuuta heikoimmistakin ja toteuttamaan oikeudenmukaista hyvinvointia, kestävämpi elämäntapa on puolestaan ratkaisu niin julkisen talouden velkaantumiseen kuin ympäristöongelmiin, toimivampi EU on jäsenvaltioiden yhteistyöelin ja arvopohjainen ulkopolitiikka korostaa Suomen roolia rauhanvälittäjänä, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajana. Jokaisessa on siis ripaus krideä!

Nyt pääsemme jälleen näyttämään vahvuutemme vaalityössä; suurella sydämellä ja talkoohengellä pistämme kampoihin miljoonabudjettien ja mainostoimistojen imagokampanjoille. Sanomamme on elämänmyönteinen arvopohja, jolla isänmaa on selvinnyt ja selviää myös tulevista haasteista!

Joulun rauhaa!

Keskiviikko 21.12.2011 klo 16:42

"Kansa joka tänäänkin vaeltaa pimeydessä, on näkevä suuren valkeuden.
sillä meille lapsi syntynyt on Betlehemissä, on annettu poika ihmeellinen.

Hän on rauhan ruhtinas. Hän on Herra, hän on kuningas.
Hän on maailman valkeus. Hän on toivo, hän on pelastus!"

San. & säv. Lasse Heikkilä

Elämme niin Euroopassa kuin laajemmin koko maailmassa koettelemuksissa ja isojen haasteiden keskellä. Kuulemme päivittäin uutisia talouskriisistä, levottomuuksista ja luonnonkatastrofeista. 

Kristillisdemokraatteina emme ole halunneet laittaa päätämme pensaaseen emmekä vetäytyä syrjään vastuusta, vaan näyttää rohkeasti suuntaa. Työskentelemme vastuuta kantavana hallituspuolueena ja aktiivisesti vaikuttaen Euroopan parlamentissa. Olemme myös mukana presidentinvaaleissa. Olen elämässä oppinut, että vähintään toisen jalan on oltava kiinni maassa. Tavoite saa - ja sen tuleekin - olla haastava ja korkealla. Katseen ja askelten on oltava eteenpäin. Niin nytkin.

Taloutemme on raskaasti velkaantunut ja olemme ennennäkemättömien ekologisten haasteiden äärellä. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä myös lähimmäisistämme. Kuitenkaan lähimmäisenrakkautta ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle. Vastuunkantaminen merkitsee paitsi huolenpitoa omasta terveydestä ja ympäristöstä, myös perheestä ja lähimmäisistä lähellä ja kaukana. Kalliilta ongelmien korjaamistoimilta vältytään, kun annetaan apua ja ohjausta ajoissa.

Kun edessä on kenties vuosikymmen hidasta kasvua ja kriisin hoitoa, yhteiskunnan henkinen kestävyys tulee ratkaisevaksi. Parasta on rakentaa arvopohja meille niin tuttuihin kymmeneen käskyyn ja ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään.

Suomi tarvitsee selkeän suunnan, joka turvaa tuleville sukupolville edellytykset hyvään ja tasapainoiseen elämään. Suunnan lähimmäisyhteiskuntaan, jossa otetaan vastuuta koko yhteisöstä ja pidetään huolta heikoimmistakin.

Joulu vie meidät kestävän toivon ja rauhan sanoman äärellä. Maailman melskeisiin ja pimeyteen on tarjolla ratkaisu - rauhan ruhtinas ja maailman valkeus.

Siunattua joulunaikaa!

Ehdokaselämää!

Tiistai 13.12.2011 klo 12:38

Presidenttiehdokkaaksi nimittämisen jälkeen elämässäni on alkanut hämmentävä vaihe. Osasin kyllä etukäteen varautua ajankäytön mullistumiseen, median yhteydenottoihin, seisomiseen sateisilla toreilla, rahanmenoon ja univajeeseen – tämähän on peruskauraa kaikissa vaalikampanjoissa. Oletettavaa myös oli, että joku saattaa olla kiinnostunut näkemyksistäni koskien presidentin valtaoikeuksia ja ulkopolitiikan painopistealoja.

Auliisti kuitenkin myönnän, että olen ollut huonosti varautunut jakamaan perheen kakkureseptejä, nimeämään suosikkitoimittajia ja kertomaan mieliruuista, -taideteoksista, -lauluista ja -kirjoista. Kaikista näistä ja sadoista muista samankaltaisista näkemyksistä on kumminkin presidenttiehdokkaan tehtävä selkoa median sekä etu– ja kansalaisjärjestöjen kyselyissä.

Itsetuntemus tässä kyllä myös kehittyy, sillä enpä ollut koskaan kovin syvällisesti pohtinut sitäkään, mitä sanaa inhoan eniten ja uskonko kansanparantajiin. Kysymyksessä, voiko tasavallan presidentin puoliso jatkaa siviilityössä, päätin ”kilauttaa kaverille”. Jostain syystä 20 vuodenkaan avioliitto ei ollut valmistanut tähän – myönnän, emme ole asiaa parisuhteessamme käsitelleet.

Illat menevät nykyisin rattoisasti vastailemalla paitsi näihin vaalikyselyihin niin median pikkuhiljaa käynnistämiin vaalikoneisiin. Jokainen ehdokasta lähestyvä taho vakuuttaa, kuinka helppoa heidän 15/35/55-kohtaiseen kysymyspatteristoonsa vastaaminen on, ja kuinka siihen kuluu aikaa vain vaivainen vartti.  

Katin kontit! Edes tilastotieteen jatko-opinnot eivät avaa niitä todennäköisyyksiä, joilla erilaisiin valmisväitepohjiin ja vastausruudukoihin olisi viisainta vastata. Ei riitä, että on samaa tai eri mieltä parveketupakoinnista tai siitä, tuleeko presidentillä olla virallinen puoliso. Vielä olisi arvioitava, onko asia tärkeä tai vähemmän tärkeä, puhumattakaan kolmen lauseen "kattavista" perusteluista kannalleen.

Ajatella, jos parin millin ero vastausruudukossa heittää minut pahimmillaan totaalisen väärään mielipideilmastoon ajatellen potentiaalista äänestäjääni. Mielessä käväisee se satunnainen surffailija, joka tuskin käy syväanalyysiä vastauspompulansa paikasta, vaan sijoittaa sen akselilla samaa/ eri mieltä… joten taidan minäkin luopua logaritmipaperin tarkasta syynäyksestä.

Ajankäytöstä vaalikoneiden parissa totean vain, että erään 50-kohtaisen kysymyspatteriston parissa ähersin lähes kaksi tuntia. Rukouselämäni on myös vauhdittunut, kun pelkään vastausten tallennuksen epäonnistuvan ja tuntien työn katoavan bittiavaruuteen. Laskujeni mukaan alun 60 kyselyä takanapäin ja vaalikampanja ei ole vielä puolessa välissä.

Kaikesta huolimatta nettidemokratia on tullut jäädäkseen ja hyvä niin. Tupaillat eivät entisaikojen tapaan enää vedä ja toreillakin tapaa vain osan äänestäjäkuntaa. Nykyään yhä suurempi joukko eri-ikäisiä ihmisiä surfailee netissä ja hakee haluamansa vaalitiedon siellä. Harva äänestää vain vaalikoneen perusteella, mutta monelle se antaa sykäyksen etsiytyä hankkimaan ehkä yllättävästäkin ehdokkaasta lisätietoa.

Jos vaalikone saa yhdenkin nukkuvan puolueen kannattajan uurnille, niin vaivannäkömme ei ole turha. Joten eikun klikkailemaan…

Näin naapurissa

Maanantai 5.12.2011 klo 15:17

Venäjän duumanvaalien tulos ja erityisesti Yhtenäinen Venäjä-puolueen saama enemmistö eivät olleet mitenkään erityisen yllättäviä. Yllätys ei ollut sekään, että Dmitri Medvedev ja Vladimir Putin vähättelivät vaalitappiotaan ja korostivat sitä, että puolue edustaa yhä noin puolta venäläisistä. Puolue kuitenkin menetti aiemman kahden kolmasosan enemmistönsä, mitä voidaan pitää merkittävänä Venäjän sisäpoliittinen tilanne huomioon ottaen. Valtapuolueella ei esimerkiksi enää ole mahdollisuutta muuttaa yksin perustuslakia. Jonkinasteisena epäluottamuksen osoituksena tulosta voidaan joka tapauksessa pitää. Venäjän demokratia ei silti edelleenkään vastaa länsimaista käsitystämme demokratiasta.

Huomionarvoista vaalituloksessa on se, että kansalaisten tyytymättömyys nykyisiä vallanpitäjiä kohtaan on kasvussa Venäjällä. Vaalituloksesta voidaan päätellä myös, että kriittisten kansalaisten äänet ovat kanavoituneet vasemmistopuolueille, mikä ei välttämättä kerro haikailusta kommunismin perään. Varsinaiset opposition edustajat, kuten yksi merkittävimmistä oppositiopuolueista, Kansan vapauden puolue Parnas, eivät kuitenkaan ole onnistuneet rekisteröitymään.

Oppositio ja Venäjän itsenäinen vaalitarkkailujärjestö Golos ovat arvostelleet vaalien läpinäkyvyyttä. Presidentti Medvedev on kiistänyt syytökset vaalivilpistä. Pidän kuitenkin tärkeänä, että Venäjällä tutkittaisiin asianmukaisesti vaalivilpistä tehdyt ilmoitukset. Myös Venäjän kritiikki kansainvälisiä vaalitarkkailuperiaatteita ja Etyjiä kohtaan on huolestuttava piirre.

Yhtenäisen Venäjän vaalitappiosta huolimatta maaliskuun presidentinvaalien tulos on jo ilmeisen selvä. Mitään "venäläiskevättä" arabikevään malliin tuskin on näköpiirissä. Vladimir Putinilla on laaja kannatus, eikä Venäjän sisäpoliittisessa linjassa ole odotettavissa suuria muutoksia lähitulevaisuudessa.

Liittovaltio olisi Suomelle epäedullinen

Keskiviikko 23.11.2011 klo 14:13

Helsingissä vieraillut Euroopan parlamentin puhemiehen Jerzy Buzek ehdotti, että EU:n komissio pitäisi valita parlamentin jäsenistä ja muuttaa sen luonne EU:n hallitukseksi.

Tähän ehdotukseen on mahdoton yhtyä. Liittovaltio, johon ehdotus tähtää, olisi Suomelle epäedullinen. Buzekin malli suosisi suuria jäsenmaita. On tärkeää, että jokaisella jäsenmaalla tulevaisuudessakin on oma komissaarinsa ja että komissio toimii myös jatkossa virkamieselimenä, joka tekee lainsäädäntöehdotuksia ja valvoo lainsäädännön toimeenpanoa.

Euroopan parlamentissa ei ole hallituspuolue-oppositiopuolue asetelmaa. Se on hyvä, koska ratkaisuihin voidaan etsiä enemmistöjä asiakohtaisesti.

Buzek ehdotti myös komission puheenjohtajan valitsemista suoralla koko Euroopan laajuisella kansanvaalilla ja hänen valtansa lisäämistä antamalla hänelle myös EU:n huippukokouksen puheenjohtajan tehtävät. Tällainen superpoliitikko vastaisi lähes USA:n presidenttiä ja tulisi aina väkirikkaimmista maista.

Minusta on hyvä, että tämänkin kannanoton myötä Suomessa tulee esiin, kuinka laaja kannatus Euroopan parlamentissa löytyy kaikenlaisille esityksille, joilla harpattaisiin liittovaltion suuntaan. Poliitikkojen ja tiedonvälityksen avoimuutta tulee tässä suhteessa parantaa. Suomalaisilla on oikeus olla perillä siitä, mitä on suunnitteilla.

Meillä Euroopan parlamentissa on valitettava työsarka torjua tällaisia esityksiä. Viimeksi torjuimme Duffin mietinnön etenemistä, jonka mukaan osa parlamentin jäsenistä valittaisiin yleiseurooppalaisilta listoilta ja kriisivaliokunnan esitystä 5-10% bkt-osuuden siirtämisestä kansallisista budjeteista EU:n budjettiin.

Lisäksi talouden syöksykierteessä ajetaan ratkaisuja, joissa velka tulee tavalla tai toisella yhteisvastuuseen. Näin tapahtuu eurobondienkin kohdalla, joita komissio esittää. Ne voivat saada enemmistön parlamentissa, koska täällä enemmistönä ovat saajamaiden edustajat. Asiansa paremmin hoitaneiden maiden keskuudessa on jakolinja. Yleensä vasemmisto ajaa tulonsiirtoliittovaltiota, keskusta-oikeisto ajaa maiden omaa vastuuta.

Saksalla ja Suomella on paljon hävittävää velkojen yhteisvastuissa. Joudumme yhä enemmän maksumiehiksi, kun korkotasomme nousee. Vastaavasti saajamailta vähenee pakko alkaa hoitaa talouttaan paremmin. Tätä askelta liittovaltion suuntaan Suomen hallitus on tähän asti vastustanut. 

Mieluummin lisää "luottoluokitus"-meppejä

Lauantai 19.11.2011 klo 10:05

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin esitys lisätä valtaa parhaan eli kolmen A:n luottoluokituksen omaaville maille ei ole saanut järin innostunutta vastaanottoa. Vaikka nettomaksajamaiden äänen parempi kuuluminen talouspoliittisessa päätöksenteossa on aivan oikeutettu vaatimus, Stubb käärii tämänkin esityksen federalistiseen pakettiin.

Euroalueen kuuden maan, joilla on kolmen A:n luottoluokitus, tulisi hänen mukaansa tiivistää talouspolitiikkansa yhtenäiseksi.  Ajatus on outo. Tähän mennessä talouden ohjaukseen liittyvää lainsäädäntöä on kehitetty siltä pohjalta, että nimenomaan talouden vastuullinen hoito takaa päätösvallan pysymisen omissa käsissä ilman joutumista komission ohjaukseen. Nämä kuusi maata muodostaisivatkin tulevan liittovaltion ytimen. Lisäksi Stubb haluaa EU:lle varsinaisen ”super”-presidentin, kun neuvoston, euromaiden ja komission puheenjohtajuudet lykättäisiin yhden ihmisen hoitoon. Siinä sitä olisi varsinainen ”piällysmiesten piällysmies”.

Stubbin esitys kiinnittää kyllä huomiota aivan oikeaan ongelmaan eli nettomaksajien – ja saajien valtasuhteiden vääristymiseen. Tämä vääristymä alkaa näkyä mm. Euroopan parlamentin päätöslauselmissa. Velkaantuneimpien jäsenmaiden mepit tulevat myös väkirikkaimmista maista ja muodostavat näin enemmistön eri poliittisissa ryhmissä. He ajavat innolla lisää yhteistä velkaa mm. eurobondien ja uusien rahastojen muodossa sekä kasvattamalla EU:n budjettia.

Talouskuria ajavat mepit tulevat taas Saksaa lukuun ottamatta vähäväkisimmistä jäsenmaista eli numeraalisesti me nettomaksajamaiden mepit olemme alakynnessä.  Tulevaisuudessa tämä suhdeluku heikkenee jokaisen uuden EU-jäsenmaan myötä. Tämä asetelma muodostaa jatkossa yhä suuremman haasteen, kun parlamentin kantoja talouspäätöksiin muodostetaan nettosaajien johdolla.

Eurovaalien uudistamiseksi EU-parlamentissa on väläytelty varsin lennokkaita ajatuksia mm. yleiseurooppalaisia vaalilistoja, joilta valittaisiin jatkossa 25 parlamentin jäsentä. Esitys vääristäisi suurten ja pienten jäsenmaiden suhteita, sillä yhden ”yleiseurooppalaisen” mepin valintaan tarvittaisiin n. 20 miljoonaa ääntä. Mieluummin heittäisin ajatuksena kehään, että seuraavissa EU-vaaleissa parhaimman luottoluokituksen saaneet maat saisivat lisäpaikkoja parlamenttiin – olkoot sitten vaikka kolmen A:n meppejä!

Avustusjärjestelyn uskottavuus koetuksella

Maanantai 7.11.2011 klo 12:41

Eurooppa on paniikissa. Useampi maa horjuu taloudellisen kriisin partaalla. Pankkisektori on vakavissa vaikeuksissa ja ratkaisut myöhässä. Maailman johtavien talousmahtien G-20 kokous päättyi sekavissa tunnelmissa, sillä valtionpäämiehet eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, miten Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF) voitaisiin käyttää euroalueen tukemiseen.

Miten tähän tilanteeseen on tultu? Euron ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun sen takeeksi solmittua kasvu- ja vakaussopimusta ei enää noudatettu, ja jäsenmaiden velkaantumiset karkasivat holtittomille urille. Kreikan tilastopimittelyyn taas mikään taho ei ollut varautunut.

Velkaantumisesta ei pidä syyttää yksin USA:n asuntomarkkinoiden kuplasta 2008 alkanutta finanssikriisiä. Vuosien ajan hallitukset jäsenmaissa ovat halunneet miellyttää äänestäjiä ja ikäviä talouspäätöksiä on lykätty eikä edes talouskasvun vuosina ole laitettu tarpeeksi syrjään pahan päivän varalta. Näin myös Suomessa, vaikka tilanteemme on toki parempi useimpiin euromaihin verrattuna.

Maksukyvyttömyyden uhkaamia maita on pyritty auttamaan rakentamalla pelastuspaketteja rahoitusvakausvälineen kautta, jota euromaat rahoittavat ja takaavat. Kuitenkaan nämä erilaiset pelastuspaketit, väliaikaiset ja pysyvät mekanismit eivät ole palauttaneet rahoitusmarkkinoiden luottamusta. Velkainstrumentit kun eivät poista ongelmamaiden holtittomia alijäämiä. Avustusjärjestelyn uskottavuus on koetuksella myös siksi, että takaajina on euromaita, joiden oma velkaisuus ylittää niiden BKT:n ja valtiontalous on pakkasella.

Talouskriisin myötä on myös alkanut talouspolitiikan vahvempi yhteinen ohjaus. Se sisältää osin sinällään kannatettavia toimia esimerkiksi finanssimarkkinoiden ja rahoitusinstrumenttien tiukempaa sääntelyä ja parempaa valvontaa sekä esityksiä pankkisektorin suuremmasta vastuusta kriisien hoidossa. Samoin osalla taloushallintopaketin esityksistä halutaan - aivan oikein - tehostaa voimassa olevan vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista. Kuitenkin mukana on esityksiä, joilla otetaan askeleita yhä syvempään talousintegraatioon ja liittovaltiokehitykseen.

Nyt taloushallintopaketti keskittää talouspolitiikan ohjauksen komission käsiin. Komissiolle on ehdotettu mm. vapaa toimivalta taloutta seuraavien indikaattoreiden valinnassa ja tunnuslukujen arvioinnissa sanktiointia myöden. On aivan selvä, että jos ns. kilpailukykyseurantaan valitaan palkka- ja hintakehityksen tunnuslukuja, nämä pitävät sisällään poliittisia valintoja. Kun pohjoismaisen mallin kilpailukyky ei ole koskaan perustunut alhaisiin työvoimakustannuksiin ja ohueen julkiseen sektoriin, niin tiedossa voi olla meille kylmää kyytiä. Voidaan myös kyseenalaistaa, miten hallituksia saadaan sanktioida esimerkiksi työmarkkinaosapuolten palkkasopimuksista tai vaihtotaseen alijäämistä? Tämä on suuri periaatteellinen päätös, sillä tähän mennessä budjettipolitiikka on ollut kansallisessa päätäntävallassa.

Talouspolitiikan syvenevää integraatiota on tarkasteltava paitsi suvereniteetin myös demokratian näkökulmasta. Jos jäsenvaltioista tulee vahvan ohjauksen ja sanktioinnin kautta komission käskyläisiä ja sen talouspolitiikan myötäjuoksijoita, onko jatkossa väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään? Kansalaisten kokemus siitä, ettei oikeasti voi vaikuttaa politiikan suuntaan vaan valta on keskittynyt harvoille ja avoimuus puuttuu, voi pahimmillaan johtaa vakaviin seurauksiin yhteiskunnassa. Koen siksi, että keskustelu EU:n kehityksestä ja maamme suunnasta siinä kuuluu myös presidentinvaaleihin.

Jälleen "kisoihin"

Maanantai 31.10.2011 klo 15:13

Viimeisen puolen vuoden ajan olen yhä tihenevästi saanut yhteydenottoja – on tiedusteltu, voisinko asettua Kristillisdemokraattien presidenttiehdokkaaksi. Elokuun puoluekokous Kokkolassa päätti delegoida päätöksenteon, mutta linjasi hyvin selkeästi, etteivät Kristillisdemokraatit asetu puolueena minkään muun puolueen ehdokkaan taakse. Kysymystä ehdokkuudesta olen punninnut koko tämän ajan.

Presidenttiehdokkuuteen ei voi hypätä puolihuolimattomasti eikä se ole esikampanja joihinkin muihin vaaleihin. Kampanjoissa ei myöskään ole ”light”-versioita, vaan peliin on laitettava koko persoona, puhumattakaan ajasta ja rahasta. Lisäksi näissäkin ”kisoissa” semifinaalista tähdätään eteenpäin, vaikka jokainen osallistuva ehdokas tuo oman lisänsä arvokeskusteluun. Pystyin siis helposti listaamaan A-4:n verran perusteluita poisjäännille. 

Vakaan harkinnan jälkeen olen kuitenkin päättänyt olla käytettävissä Kristillisdemokraattien ehdokkaana presidentin vaaleissa, mikäli KD:n puoluevaltuusto niin päättää.  Koin, että on ainakin kaksi sellaista syytä, miksi tulee olla mukana: Suomen suunta ja arvopohja.

Koko Euroopan ja maailmankin eläessä koettelemuksissa ja isojen haasteiden keskellä vastuullinen poliittinen liike ei saa jäädä sivustakatsojaksi, kun keskustellaan Suomen tulevaisuudesta. Kristillisdemokraattista ei ole vetäytyä vastuusta, vaan on käytettävä kaikki ne mahdollisuudet, mitä on olemassa kehityksen kankeamiseksi paremmalle uralle.

Kriisiytyneen Euroopan hullua vuotta sen päätöksenteon ytimessä seuratessa on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että nyt tarvitaan selväjärkisiä poliittisia linjauksia, joiden avulla Euroopan pankki- ja velkakriisistä päästäisiin eteenpäin. Suomalainen keskustelu ei saa jäädä pelkästään siihen poteroon, kuka teki 1990-luvun virhepäätöksiä. EU:n muutosvauhti on nyt huima. Integraatio on talouskriisin oloissa paljon nopeampaa ja menee syvemmälle kuin pelkin poliittisin askelin olisi tapahtunut. On perusteellisesti arvioitava maamme suuntaa EU:n kehityksessä ja siksi se keskustelu kuuluu myös presidentinvaaleihin.

Presidentti on myös keskeinen arvokeskustelija. Yhteiskunnan arvot näkyvät siinä, miten se kohtelee heikoimpia jäseniään. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Yhteisvastuu nousee jokaisen meidän asenteista ja elämänratkaisuista ja se ulottuu myös kotimaan rajojen yli. Kehitysapu ja toisaalta eriarvoisuuden ja syrjäytymisen torjunta täällä kotimaassa eivät ole millään tavoin vastakkaisia tavoitteita.

Kansainväliseen vastuuseen kuuluu toimia ulkopolitiikassa siten, että ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamista edistettäisiin kaikissa maissa ja että sekä naisilla että miehillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Näistä arvoista kiinnipitäminen on erityisen tärkeää nyt, kun esimerkiksi arabimaailma käy läpi suuria muutoksia. Länsimaat ovat tietoisesti sulkeneet silmänsä ihmisoikeuksien puuttumiselta, ja tukeneet kulissivakautta armeijan avulla ylläpitäneitä yksinvaltiaita. Valitettavan usein ihmisoikeuksiin sovelletaan rajahyötyajattelua, jossa niiden kunnioittamista vaaditaan vain, jos omat taloudelliset edut eivät siitä kärsi.

Oikeudenmukaista ja välittävää maailmaa eikä lähimmäisyhteiskuntaa synny, elleivät yksittäiset kansalaiset itse valinnoissaan ota huomioon lähimmäisiään niin lähellä kuin kaukanakin. Jokainen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen yhteisesti hyväksytyt arvot. Lähimmäisyhteiskunta on arvopohja, jota voi kunnioittaa kulttuuritaustasta riippumatta.  Sillä muuttuvassa maailmassa on kuitenkin vielä tinkimättömiä elämänarvoja – lähimmäisen ihmisarvo on niistä keskeisimpiä.

Schengen sentään!

Perjantai 14.10.2011 klo 6:00

Vapaa liikkuvuus on EU:n perusarvo, joka pohjautuu luottamukseen. Tämä luottamus on ollut syksyn aikana kovilla, kun EU:ssa on pohdittu Romanian ja Bulgarian valmiutta liittyä sisärajatarkastuksista vapaaseen Schengen-alueeseen. Suomen ja Hollannin veto-oikeus neuvostossa on saanut ehdokasmaiden kiukkuiset mepit sorvaamaan täällä parlamentin puolella päätöslauselman, jonka hyväksyttämisellä he hakevat poliittista näpäytystä vastustajille.

Ongelma juontaa juurensa siihen, että Romanian ja Bulgarian liittyessä vuonna 2007 EU:n jäseniksi liittymiskriteerejä katsottiin läpi sormien. Korruptio, järjestäytynyt rikollisuus ja puutteet tuomioistuinlaitoksessa huolettivat jo silloin. Kuitenkin aivan kuten Kreikan liittyessä euroon poliittinen päämäärä oli tuolloinkin tärkeämpi kuin tiedossa olevat tosiseikat.

Päätöksen jälkeen perustettiin oikeus- ja sisäasioiden mekanismi (CVM), jonka kautta komissio ja neuvosto voivat seurata jäsenmaiden edistymistä. Se on kuitenkin Schengen-arviointimenettelystä erillinen eivätkä havaitut puutteet aiheuta poliittista painetta kummempia seuraamuksia.

Bulgarian ja Romanian ongelmana on, että ne täyttävät Schengenin säännöstön mukaiset tekniset edellytykset liittymiselle, mutta käytännössä – kuten kesän CVM-raportistakin voidaan lukea – tilanne korruption, järjestäytyneen rikollisuuden ja oikeuslaitoksen osalta on sellainen, että Schengenin säännöstön asianmukainen täytäntöönpano ja sisäinen turvallisuus eivät ole luotettavalla tavalla taattuja.

Siksi Suomen ja Hollannin johtopäätökset ovat mielestäni selkeät. Tekniset valmiudet eivät riitä, jos emme voi vakuuttua siitä, ettei rajavalvojia voida lahjoa. Brittilehti ”International Herald Tribune” kertoi Romanian keväisestä CVM-raporttia edeltäneestä ”ryhtiliikkeestä”, jossa pidätettiin lähes 300 korruptiosta epäiltyä rajavartijaa. Näppärimmät viranhaltijat olivat päässeet 5 800 euron työvuoro ansioille, ja hinnoittelutaksa oli 500 euroa per päänkäännös. Valokuvat rajavartioiden hulppeista luksusasunnoista olivat korutonta kertomaa.

Käydyn keskustelun yhteydessä Suomessa on huomiota kiinnitetty myös maiden vähemmistöjen – erityisesti romaanien - kohteluun. Ihmisarvoisen elämän edellytysten puuttuminen on johtanut siihen, että ihmisiä on joutunut lähtemään mainituista maista hakemaan turvapaikkaa tai kerjäämään muualle Eurooppaan. Schengen-kriteereihin tämä ei tietenkään kuulu, mutta kertoo politiikan linjauksista yleensä.

Suomen ja Hollannin linja tulisikin nähdä kannustuksena Romanialle ja Bulgarialle ponnisteluihin, jotta liittyminen olisi mahdollista tulevaisuudessa. Vapaan liikkuvuuden alueen turvallisuuden kannalta on varmistettava, että yhteisiä sääntöjä noudatetaan. Silloin voimme tulevaisuudessakin nauttia vaivattomasta liikkumisesta yli rajojen.

Naisjohtajia kiintiöillä vai ilman

Torstai 6.10.2011 klo 12:46

Euroopan Parlamentin viimekesäinen päätöslauselma kannustaa jäsenmaita huolehtimaan eri toimenpitein siitä, että naisten nykyinen vain kymmenen prosentin osuus suurimpien pörssiyhtiöiden johdossa saadaan nostettua vähintään 30 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Mikäli naisten osuutta ei saada nousemaan vapaaehtoisin toimin, asiasta uhataan esittää topakan komissaari Vivianne Redingin toimesta sitovaa EU-tason kiintiösääntelyä.

Tavoitteen tärkeydestä ollaan yksimielisiä. Naisten määrä yritysten hallituksissa kasvaa tällä hetkellä vain puoli prosenttiyksikköä vuodessa, joten ?tasaisenvauhdintaulukolla? kestää 50 vuotta ennen kuin yritysten hallituksissa kummallakin sukupuolella on vähintään 40 prosentin edustus.

Kiintiölaki on varmasti nopein tapa lisätä naisten osuutta yritysten johdossa, mutta ei kuitenkaan ongelmaton. Mielestäni yritysten johtoelinten tehtäviin perusteena on oltava aina vaadittu pätevyys niin tutkintojen kuin kokemuksenkin osalta; ketään ? sen paremmin naista kuin miestä - ei tulisi sivuuttaa kiintiöiden tähden. Ja toisaalta, kuka haluaa olla ?kiintiöhenkilö??

Joissakin maissa kiintiö saattavat olla ainut tapa edetä, mutta parlamentin päätöslauselmassakin tunnustettiin Suomen käyttöönottaman hallinnointikoodin teho.. Vuodesta 2008 pörssiyhtiöiden hallinnointikoodin suosituksen mukaisesti yhtiöiden johtoon on pitänyt valita molempia sukupuolia tai yrityksen on annettava säännöksen vastaisesta toiminnasta julkinen selvitys. Näin hallitusten ja hallintoneuvostojen naisten osuus on noussut 25 prosenttiin ja molempia sukupuolia hallituksissaan omaavien yritysten osuus on noussut 51 prosentista 70:een.

Paras argumentti naisten lisäämiseksi yritysten hallinnossa löytyy kuitenkin talouden faktaluvuista. Eurooppalaiset tutkimukset nimittäin osoittavat, että naisten huomattava edustus johtoasemissa on yritykselle taloudellista tulosta ja kilpailukykyä edistävä väline. Sama tulos saatiin Suomessa Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tutkimuksessa jo neljä vuotta sitten. Naisten johtamat yritykset ovat kannattavampia kuin miesjohtajien ohjauksessa olevat. Eikä kyse ole marginaalieroista, vaan yli 14 000 tuhannen osakeyhtiön otoksessa sijoitetun pääoman tuottoaste ero oli keskimäärin peräti 10 %.

Mikä siis voi selittää havaitut erot? Naisena tietysti mieluusti kallistuisin puolustamaan näkemystä, että naiset voivat olla miehiä parempia johtajia. Monesti kotihärdellin ja työn yhteensovittaminen vaatii selkeitä suunnitelmia, rautaista ajanhallintaa ja silloin tällöin hyviä äänijänteitä. Ehkäpä objektiivisempaa on kuitenkin arvioida, että ylimmän liikkeenjohdon naiset ovat vähyydestään johtuen jo valmiiksi valikoitunut huippuosaajien joukko. Tai sitten naiset vain hakeutuvat paremmin kannattaviin yrityksiin. Oli niin tai näin, tutkimus ainakin rohkaisee yrityskulttuuriin, jossa eteneminen ja nimitykset perustuvat pätevyyteen, eivät hyvä veli-verkostoihin. Osaava nainen hallituksessa ei ole imagokoriste, vaan liiketaloudellinen kilpailuetu.

Lähi-Idän pattitilanne

Tiistai 27.9.2011 klo 19:44

Symbolinen itsenäisyyshanke ei ikävä kyllä ratkaise mitään niistä kiistakysymyksistä, jotka ovat alueella vuosia hiertäneet osapuolten välejä. Ennen kuin todellista rauhaa ja mahdollisuutta rinnakkaineloon löytyy, on osapuolten pystyttävä sopimaan keskenään turvallisten rajojen lisäksi mm. siirtokunnista, paluuoikeudesta, vedestä ja uskontojen pyhistä paikoista.

Alueen epätasapaino ja lähitulevaisuuden muutokset ovat ratkaisevia. Netanjahun hallinto on tietyssä mielessä myös viivyttelytaktiikan vanki. Israel joutuu seuraamaan sivusta kansannousuja ja kumouksia sekä odottamaan olosuhteisiin nähden parasta, mutta pelkäämään pahinta. Välit palestiinalaisosapuolen kanssa voivat tietenkin nopeasti kärjistyä ja konflikteja voi tulla, mutta suurin uhka alueella olisi sittenkin arabimaiden hallintojen karkaaminen extremistien käsiin.

Yleisesti arvioidaan, että EU:n rooli ja painoarvo Lähi-idän rauhanprosessissa on tämän syksyn aikana kasvamassa. Tämä johtuu siitä, että Yhdysvaltojen huomio on kiinnittynyt sisäpoliittisiin kysymyksiin, etupäässä lähestyviin vaaleihin. Myös Egyptillä oli ennen keskeinen rooli välittämisessä, mutta nyt mahdotonta arvioida maan kykyä ja halua jatkaa tässä tehtävässä.

EU:n ainoan viestin tässä tilanteessa on sen tähden puollettava rauhanneuvottelujen jatkamista. EU ei voi tukea yksipuolista julistusta, koska se rikkoisi itse "kätilöimäänsä" Oslon sopimukseen sisältyvää yksipuolisista julistautumisista pidättäytymistä.

Yksipuolisen julistuksen tukeminen olisi edesvastuutonta myös sen tähden, että tällä hetkellä kilpailevat palestiinalaisjärjestöt Fatah ja Hamas ovat tehneet aiesopimuksen yhtenäishallituksesta. Syksyn aluevaalien jälkeen on hyvin mahdollista, että palestiinalaisalueitten valta liukuu terroristijärjestö Hamasille.

Rauhanneuvottelujen vaikeimpia kohtia on Jerusalemin asemasta päättäminen. Olisi suuri tragedia, ei vain Israelille ja palestiinalaisille vaan koko maailmalle jos Jerusalem jaettaisiin. Mielestäni Jerusalemin tulee olla yksi, yhtenäinen kaupunki ja säilyä sellaisena kuin se tänä päivänä Israelin hallinnon alla tunnetaan. On hyvä muistaa, että viimeksi Jordanian hallinnoidessa Itä-Jerusalemia juutalaisilla ei ollut mitään asiaa Itkumuurille.

Jerusalem on Israelin pääkaupunki mutta se on tietyllä tavalla myös koko maailman ainutlaatuinen ”maailmanperintökohde”. Jerusalemissa tulee kaikkien kansojen, kuten Raamattu sanoo, voida ylistää Jumalaa. Jerusalemin asema on kolmen maailmanuskonnon kohtauspaikka ja siksi kriittisen tärkeä.

Arabikeväästä epävakaiseen syksyyn

Maanantai 12.9.2011 klo 12:07

Euroopan parlamentin syyskausi on alkanut samojen asioiden parissa kuin mihin heinäkuussa lopeteltiin. Taloushuolet EU:n yllä eivät ota väistyäkseen ja koettu arabikevät ja yhä käynnissä olevat kriisit mm. Syyriassa ja Libyassa pitävät eteläisen naapuruston myös tiiviisti agendalla. Edessä on kauas kantoisten päätösten syksy.

Syksyllä monessa kansannousun kokeneessa arabimaassa on tiedossa vaalit; uutta hallintoa ja kansalaisyhteiskuntaa rakennetaan. Kuitenkaan demokratia ilman rauhaa ja ihmisoikeuksien toteutumista ei ole todellista demokratiaa. Kehittymätön poliittinen järjestelmä saattaa mahdollistaa vallan liukumisen myös ääriliikkeille.

Suunnitelmat Palestiinan valtion yksipuolisesta itsenäiseksi julistautumisesta YK:n yleiskokouksessa syyskuussa ovat vireillä. Vielä ei ole selvyyttä siitä, mitä palestiinalaisten edustajat aikovat esittää. Monissa maissa nähdään ne ongelmat, mitä symbolinen julistautuminen ilman rauhansopimusta voi helposti aiheuttaa, kun arjen todellisuus ei paranekaan, vaan pikemmin pahenee: lisää pettymystä, epäluottamusta, väkivaltaa ja neuvottelujen täydellinen umpikuja.

Heinäkuussa kokoontuneet EU:n ulkoministeri vetosivat - aivan oikein – rauhanneuvottelujen jatkamisen puolesta. Edellytyksenä kestävälle rauhalle ja luottamuksen kasvamiselle on se, että palestiinalaiset ja israelilaiset sopivat kiistakysymyksistä keskenään eikä rauhanehtoja sanella ulkoapäin. Israelin solmimat rauhansopimukset Egyptin ja Jordanian kanssa osoittavat, että vain neuvotteluteitse voidaan saavuttaa todellinen rauha Lähi-idässä.

Israelin on vain hivenen Pohjois-Savoa suurempana alueena kyettävä luottamaan siihen, että palestiinalaisten aluetta pystytään hallinnoimaan luotettavasti ja kummankin alueen kansalaisten turvallisuudesta huolehtien. Fatahin ja Hamasin vielä konkretisoitumaton sopimus yhteistyöstä ja yhtenäishallinnon perustamisesta ei tue tätä tavoitetta. Hamas on sekä periaatteiltaan että toimintatavoiltaan edelleenkin terrorijärjestö - niin EU:n kuin YK:n näkemyksen mukaan.

Alueen maiden kesken olisi ongelmakeskeisyydestä päästävä ratkaisukeskeisyyteen. Viime maanantaina osallistuin Tel Avivissa ensimmäiseen kansainväliseen alueellisen yhteistyön konferenssiin, jossa osallistujat presidentti Peresistä ja erityislähettiläs Tony Blairista alkaen aina suurlähettiläisiin ja palestiinalaisiin liikemiehiin asti korostivat alueen valtavia mahdollisuuksia niin talouden, matkailun kuin kulttuurinkin alueella. Laaja-alainen yhteistyö alueella esimerkiksi aurinkoenergiapotentiaalin kehittämisessä ja hupenevien vesivarojen tehokkaammassa käytössä sekä Jordan-joen elvyttämisessä ja juomaveden tislaamisessa merivedestä edistäisivät hyvää kanssakäymistä kaunaisuuden sijaan.

Lähi-idän tapahtumia seuratessa nousevat mieleen Ison Kirjan tekstit Jerusalemista ”juovuttavana maljana” ja ”väkikivenä kaikille kansoille”. Maailmassa on tuskin toista kaupunkia, joka olisi vallattu ja hävitetty niin monta kertaa lähes perustuksiaan myöten kuin Jerusalem. Ja jälleen kerran kaupungin kohtalo on maailman huomion kohteena. Sen sijaan, että ”repisimme” itsemme tähän kiveen, meidän tulee olla edistämässä rauhanneuvottelujen jatkumista. Niin Israelilla kuin sen arabinaapureillakin tulisi olla mahdollisuus turvalliseen ja rauhalliseen elämään - sellaiseen arkeen, johon me eurooppalaiset olemme sotien jälkeen etenkin rautaesiripun ja kylmän sodan päätyttyä ehtineet jo pitkälti tottua.

Talousturbulenssi jatkuu

Tiistai 9.8.2011 klo 16:43

Talouskriisi ei ota laantuakseen. Viikonlopun aikana linjat kävivät kuumina kun sekä Euroopan Keskuspankki (EKP) että johtavien teollisuus- ja kehittyvien maiden G-20 järjestö pitivät omia puhelinkokouksiaan markkinoita rauhoittaakseen.

Euroopan ongelmien lisäksi viikonlopun talouspaniikin toinen syy on se, että luottoluokittaja Standard & Poor's pudotti Yhdysvaltain luottoluokitusta, mitä on pidetty ennenkuulumattomana. Aasian pörssit hermostuivat, sillä mm. Kiina ja Japani omistavat yhdessä yli 40 % USA:n velkakirjalainoista.

EKP ryhtyy jälleen ”poikkeukselliseen väliintuloon” ja haalii markkinoilta Italian ja Espanjan joukkovelkakirjoja rauhoittaakseen korkopainetta näitä maita kohtaan. Atlantin toisella puolella nostettiin puolestaan velkakattoa, jotta USA:n liittovaltio ei ajaudu akuuttiin maksukriisiin. Velkaa on siis paikattu velalla joka puolella; ei ihme, jos markkinoiden luottamus on lujilla.

Euroopan Keskuspankki on jo aikaa sitten jättänyt hyvästit periaatteilleen riippumattomana toimijana, jonka ainut tarkoitus piti olla euron hintavakauden varmistaminen. Ongelmaluottoja tukemalla EKP on itse luonut tilanteen, joka houkuttelee spekuloimaan jäsenvaltioiden velkakirjoilla. Miljardien väliintulot lainamarkkinoilla ovat huojuttaneet EKP:n omaa uskottavuutta, ja käynnistäneet arvailut, koska moinen ”roskapankki” mahtaa tarvita lisää pääomittamista jäsenmaidensa keskuspankeilta; näinhän tapahtui jo vuoden 2010 lopussa.

Espanja ja Italia ovat mittaluokaltaan EU:n suurempia talousalueita. On selvää, että euromailla ei ole varaa rakentaa niille samanlaisia pelastuspaketteja kuin pienille kriisimaille, sillä rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Mikä siis neuvoksi?

Monesti tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Myönnetään, että esim. Kreikan lainat on parasta kirjata luottotappioihin ja valmistaudutaan hallittuun velkasaneeraukseen. Rahoitusvakausvälineellä ei enää yritettäisikään taata ongelmavaltioiden velkoja, vaan pääomitettaisiin sillä osakkeita vastaan suoraan niitä pankkeja, joilla olisi riski joutua velkasaneerauksen seurauksena ongelmiin. Osittainen pankkien omistaminen turvaisi pankkituen takaisin saannin ja pidemmällä tähtäimellä toivon mukaan myös veronmaksajien edun. EU:n olisi siis järkevämpää yrittää keskittyä puhtaasti pankkikriisin dominoefektin estämiseen kuin ruokkia takausmekanismeilla ongelmavaltioiden velkakierrettä. Jäsenvaltiot hoitakoot kukin oman holtittoman talouspolitiikkansa kuntoon.

Toisaalta into rakentaa yhteisiä velkavastuita selittyy pitkälti liittovaltiokehitystä ajavien poliittisilla pyrkimyksillä, joten vaihtoehtoisia malleja ei edes haeta. Eläkkeelle jäävä EKP:n pääjohtaja Trichet maalaili jo alkuvuodesta federalistin unelmaa: yksi valtiovarainministeriö koko EU:hun, ja yhteiset eurobondit liikkeelle. Näinhän ne velatkin muuttuu saataviksi!

Yritysten kannalta sekavan tilanteen ongelma on, että raha pakenee tällä hetkellä talouselämää vauhdittamasta reaaliomaisuuteen mm. kultaan. Pahaa vain pelkään, että kriisin syvetessä myös maiden kultavarantoja aletaan myydä ja sen sääntelymekanismi saattaa pettää. Vanha sijoitusvinkki saattaa taas pian pitää paikkansa: maa säilyttää arvonsa aina, sillä sen valmistus on toistaiseksi lopetettu!

EU-ruoka-apu vaarassa?

Perjantai 1.7.2011 klo 10:39

Viime vuosina Suomessa on jaettu EU:n ruoka-apuna seurakuntien ja avustusjärjestöjen vapaaehtoistyön kautta tuhansille tarvitseville ruokakasseja, jotka ovat tuoneet kaivattua leivän jatketta monen vähävaraisen ruokapöytään. Nyt koko avustusjakelun tulevaisuus on vaakalaudalla, sillä vuoden 2012 jakelusuunnitelman mukaan Suomelle ei ole osoitettu jakeluun lainkaan viljatuotteita, pelkästään maitojauhetta.

EU:n interventiovarastoissa on tällä hetkellä viljaa vain 6 prosenttia siitä määrästä, jota on haettu jäsenmaista EU:n ruoka-apuohjelmaan liittyen. Interventiovarastoja käytetään tiettyjen EU:ssa tuotettujen tuotteiden hintatason vakauttamiseen markkinaheilahteluilta. Nyt ylijäämiä ei juuri enää ole, koska ruoan kysyntä on kohonnut. Niinpä ruoka-avun viljatuotteet on nyt osoitettu maille, joissa tarve on suurin. Aiemmin näitä ylijäämävarastoista tulevia määriä on voitu täydentää määrärahaostoilla markkinoilta, mutta keväinen EU:n tuomioistuimen päätös kieltää ostot markkinajärjestelyä koskevan asetuksen vastaisena. Tuomioistuimen päätös katsoo, että jaettavat tuotemäärät on sopeutettava interventiovarastojen määriin.

EU:n ruoka-apuna on jaettu kymmenkuntaa eri tuotetta mm. pastaa, mysliä, jauhoja ja näkkileipää. Nyt on suuri huoli siitä, että vain yhden tuotteen – maitojauheen- jakaminen ei toimi. Ruoka-apuohjelman tuotevalikoiman voimakas supistuminen saattaa näivettää koko ruokajakelutoiminnan. Pahimmillaan voi käydä niin, että EU:n ruoka-avun rinnalla jaettu, muualta lahjoituksena saatu ruoka ja ateriat jäävät nekin jakamatta. Myöskään EU:n ruoka-apuun liittyvän kirjanpidon ja byrokratian tähden yhden tuotteen jakaminen ei ole järkevää.

Vuodenkin tauko ruokajakelussa voi olla kohtalokas myös vapaaehtoisorganisaatioiden kannalta. Suomessa EU:n ruoka-apua jakavat mm. evankelisluterilainen kirkko, pelastusarmeija, helluntai-, vapaa- ja adventtiseurakunnat sekä useat järjestöt kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto, jotka ovat järjestäneet jakelun pääosin vapaaehtoistyön kautta. Nämä järjestöt ovat vuosien aikana rakentaneet ruoka-aputyöhön eri paikkakunnat kattavan laajan vapaaehtoisorganisaation. Vapaaehtoisorganisaatioiden uudelleen kokoaminen keskeytyksen jälkeen voi olla erittäin haasteellista.

Köyhyys koskettaa noin 85 miljoonaa ihmistä EU:ssa. Näistä lähes puolella ei ole varaa syödä lihaa tai kalaa edes joka toinen päivä. Olen jättänyt komissiolle kirjallisen kysymyksen kehottaen pikaisiin toimenpiteisiin, jotta myös ensi vuonna kaikissa jäsenvaltioissa voidaan ruoka-apuna vähävaraisille kansalaisille jakaa maitojauheen ohella myös erilaisia viljatuotteita.

Ruoan hinnan kallistuminen on iskenyt kipeimmin juuri EU-maiden vähäosaisiin. Irvokkaaksi EU:n tuomioistuimen päätöksen tekee se, että peräkkäin vietämme EU:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista ja vapaaehtoistoiminnan teemavuosia. Niinpä, niin…

Juhannuksen six-pack EU:n malliin

Perjantai 24.6.2011 klo 14:14

Europarlamentin täysistunto hyväksyi 23.6. juhannuksen alla kantansa kuuteen talouden koordinaatiota koskevaan esitykseen eli ns. six-packistä - osa esityksistä hyvin niukalla ääntenerolla. Tämän talouspolitiikan koordinaatiopaketin avulla halutaan tehostaa voimassa olevan vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista. Samalla osalla esityksistä tullaan ottaneeksi askeleita yhä syvempään talousintegraatioon ja liittovaltiokehitykseen.

Itse olin esitysten valiokuntakäsittelyyn tehnyt monia muutosesityksiä. Täysistunnossa äänestin lopulta vain yhden esityksen puolesta, muissa tyhjää tai vastaan. Jäsenvaltioiden budjettikurin tiukentamisesta vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamisen suhteen olen paljolti samaa mieltä parlamentin enemmistön ja esityksen tehneen komission kanssa.

Euron ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun sopimusta ei enää noudatettu, ja jäsenmaiden velkaantumiset karkasivat holtittomille urille. Puhumattakaan Kreikasta, jonka tilastopimittelyyn mikään taho ei ollut varautunut. Vika ei siis ole vakaus- ja kasvusopimuksessa itsessään, vaan sen noudattamatta jättämisessä. Siksi komission tiukentavat esitykset ovat näiltä osin perusteltuja.

Paketin makrotalousosiosta olin eri kannalla komission ja hyväksytyn esityksen kanssa. Komissiolle oli ehdotettu mm. vapaata toimivaltaa taloutta seuraavien indikaattoreiden valinnassa ja tunnuslukujen arvioinnissa puoliautomaattista sanktiointia myöden.

Talouspolitiikan koordinaatio herättää kysymyksiä jäsenvaltioiden suvereniteetin ja demokratian näkökulmasta. Onko jatkossa mitään väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään, jos niistä kumminkin tulee vahvan ohjauksen ja sanktioinnin kautta komission käskyläisiä ja sen talouspolitiikan myötäjuoksijoita?

Muistutin täysistuntokeskustelussa, että jokainen euro, joka käytetään julkisen velan korkojen lyhennykseen, on pois investoinneista koulutukseen, sosiaaliturvaan ja muista tärkeistä elementeistä, jotka toimivat perustana olosuhteille ja jotka mahdollistavat talouden kehityksen ja ihmisten hyvinvoinnin. Siksi on tärkeää, että jäsenvaltioiden liiallinen velkaantuminen saadaan kääntymään mahdollisimman nopeasti.

Ne jäsenvaltiot, joiden talouspolitiikka on ollut kurinalaisinta pärjäävät tällä hetkellä parhaiten. Tämä on todiste siitä, että taloudellinen vakaus johtaa kasvuun ja työllisyyteen.

Hallitusonnittelut Ruotsin kristillisdemokraateilta

Keskiviikko 22.6.2011 klo 17:26

Mepin toimistoon pujahti tänään yllätysvieraita kauniin kukkakimpun kanssa. Ruotsin kristillisdemokraattien meppi Alf Svensson avustajineen tuli juhlistamaan Suomen hallituksen alkutaivalta.
- Olemme niin iloisia siitä, että Suomen kristillisdemokraatit ovat pitkän oppositiotaipaleen jälkeen päässeet mukaan hallitukseen, totesi Svensson, puolueensa aiempi pitkäaikainen puheenjohtaja, joka on myös itse toiminut ministerinä.

Svensson onnitteli ja toivotti veljespuolueelle siunausta ja menestystä hallitustyöhön. Terveiset lähetettiin myös uudelle sisäministerille, Päivi Räsäselle.

Säädytöntä menoa

Lauantai 28.5.2011 klo 6:00

Hallitusneuvottelut Säätytalolla jatkuvat alun toista viikkoa. Oppositioon jääneen Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen vitsailikin jo, että neuvotteluissa on siirrytty ns. Tukholman syndrooman vaiheeseen.  Demareiden ja Kokoomuksen kaappaamat pienpuolueet ovat kuulemma alkaneet samaistua kidnappaajiinsa niin, etteivät enää halua pois vaikka mitä joutuisivat hallitusohjelmaan nielemään. No, jos asia noin olisi, niin tuskinpa täällä edelleen sanamuodoista, tulkinnoista ja pilkunpaikoista väännettäisiin.

Hallitusneuvottelut ovat nimittäin varsin proosallista toimintaa sanan täydessä merkityksessä. Eri politiikkasektoreiden työryhmillä on vastuullaan kirjoittaa omat kappaleensa hallitusohjelmapaperiin. Tuotoksena on turhan usein ”kehittämistä, parantamista, selvittämistä ja edistämistä” ja kun ”hallitus edistää aktiivisesti strategian toimeenpanoa ja sen painotusten huomioimista”, niin eihän näillä teksteillä kirjallisuuspalkintoja voiteta. Kun edes virkamiesparat selvän saisivat!

Paikkana Säätytalo antaa kieltämättä juhlalliset puitteet neuvotteluille. Historiallisessa talossa on nähty suomalaisen demokratian sarastus, kun aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat kokoontuivat siellä valtiopäiville aina vuoteen 1906 asti, jolloin valittiin ensimmäisen kerran yksikamarinen eduskunta. Synkeitäkin hetkiä seinät ovat nähneet; valtakunnanoikeus on kokoontunut siellä neljästi ja myös sotasyyllisyysoikeudenkäynti pidettiin siellä. Nykyään talon tavaksi on tullut todistaa tätä eduskuntavaalien jälkeistä ”säädytöntä menoa”, jota hallitusneuvotteluksikin kutsutaan. Muuna aikana tila toimii pääasiassa kokous- ja juhlahuoneistona.

Hallitusneuvotteluihin ladataan aina suurta draaman odotusta. Media toivoo puolueilta valtataisteluita ja teatraalisia ulosmarsseja, vähintään ”jäsentenvälisiä” salkkuruletteja. Näidenkin hallitusneuvotteluiden ajaksi on kuitenkin julistettu ns. ”täysi radiohiljaisuus” eli sovittu yhdessä siitä, ettei sen paremmin etenemistä kuin mahdollisia kipupisteitäkään kommentoida.

Niinpä median kärkkymät kommentit ovat liikkuneet tasolla ”ruoka on hyvää, ja sitä on riittävästi”. Kiusaus tuntuu tosin aika-ajoin käyvän ylivoimaiseksi. Etenkin kun vanhat hallitusneuvottelukonkarit vielä kertovat, että menneinä vuosikymmeninä ”vuotaminen” oli suorastaan maan tapa pyörittää neuvotteluja haluttuun suuntaan. Vinkki hankalasta asiasta luottotoimittajalle ja sitä seurannut uutisointi kansalaispalautteineen takasi jo jonkinmoisen selkänojan.

Näidenkin neuvottelujen tuloksena on lopulta hallitusohjelma, jossa on koko joukko kompromisseja ja paljon hyviä tarkoitusperiä. Sitten alkaa ns. ”pitkien puukkojen yö”, jolloin ministerisalkut jaetaan puolueen sisällä. Ai olenko itse kiinnostunut? Selitin eräälle ryhmälle, etten ole ja kuinka on puolueen edun mukaista, että jatkan meppinä, koska vaaliliiton takia paikkani menisi toiselle puolueelle ja tilalleni nousisi – kukas muu kuin ”Veltto” Virtanen! Sinä vaiheessa ääni joukosta totesi: ”Pysyt Brysselissä; kyseessä ei ole enää puolueen, vaan isänmaan etu!