Torstaina komission nimeämiskierros pääsi todenteolla alkuunsa kun neuvoston puheenjohtajan ja ulkosuhdekomissaarin salkut saatiin jaettua. Belgialaisen kristillisdemokraatin Herman van Rombuyn valinta ensimmäiseksi Eurooppa neuvoston presidentiksi on rohkaiseva valinta pienten jäsenmaiden näkökulmasta. Oli oikea ratkaisu korostaa EU-instituutioiden roolia ja jäsenmaiden yhteistyön merkitystä henkilöitymisen sijaan.

Itse pidän arvokkaana sitä, että valittu neuvoston presidentti on puheissaan korostanut Euroopan kristillisen arvopohjan merkitystä mm. Turkin EU-jäsenyyteen liittyen. Ekonomitaustaisella Rompuylla on hyvää näyttöä paitsi talouden asiantuntemuksesta, myös sovittelijan ja kansan yhdistäjän taidoista.

Englantilaisen kauppakomissaari Catherine Ashtonin valinta EU:n korkeaksi edustajaksi viestii siitä, että tasa-arvonäkökulma on yritetty ottaa huomioon tärkeimpiä tehtäviä jaettaessa. On hyvä, että tämän EU:n toiseksi tärkeimmän salkun voi saada myös euro- ja Schengen-alueen ulkopuolella olevan jäsenmaan edustaja.

Monet suuret kysymykset ulkosuhdehallinnon järjestämisestä ovat edelleen auki. Samoin hallinnon avainpaikat ovat olleet jaossa. Suomen kannalta näillä ratkaisuilla on pitkällä aikajänteellä enemmän merkitystä kuin paljon julkisuutta saaneilla valinnoilla. Tärkeät päätökset jäävät politiikan henkilöitymisen varjoon. Itse äänestin EU-parlamentin mietintöä vastaan, jossa myös uusi laajentuva ulkosuhdehallinto haluttiin kokonaisuudessaan sijoittaa komission alle. Mielestäni ulkosuhteet tulisi pitää jäsenvaltioiden ja siten myös neuvoston alaisuudessa.