Blogi

RSS

Itä-Suomesta EU:n maaseutumuseo?

Kirjoitettu kirjoittajana

Eduskunta on saanut omaa kannanmuodostustaan varten Euroopan komission esityksen ennallistamisasetuksesta eri luontotyypeille. Esitys on yksi omituisimmista, mitä Brysselin säädösapparaatti on ulos suoltanut.

Ehdotus voi johtaa siihen, että noin neljännes Suomen pinta-alasta tulisi palauttaa luonnontilaan ja se aiheuttaisi vähintään 930 miljoonan euron kustannukset vuosittain. Tämä olisi 12,6 prosenttia kaikista jäsenmaille aiheutuvista kustannuksista, ja maksaisimme ennallistamisesta bruttokansantuotteeseen suhteutettuna kaikkein eniten.

Tämä on käsittämätöntä lisätaakkaa maalle, jossa yli on yli puolet Euroopan tiukasti suojelluista metsistä. Meillä on jo pitkään tehty ennallistamistyötä kuten METSO- ja NOUSU- sekä Helmi-elinympäristöohjelmat.

Esityksellä olisi erityisen haitallisia suoria vaikutuksia sekä maa- että metsätalouteen. Vieläpä aikana, jolloin turvepeltoja tarvitaan ruokaturvan varmistamiseen ja fossiilisista luopumista tulisi vauhdittaa bioenergialla. Noin neljäsosa metsätalouden puusta tulee suopohjaisilta alueilta ja lisäsuojelun veisi vähintään 1600–1700 työpaikkaa.

Lisäksi turvepohjaisen maa- ja metsätalouden ennallistaminen tarkoittaisi erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen muuttumista jonkin sortin reservaateiksi, näiden elinkeinojen harjoittaminen olisi käytännössä hyvin rajattua.

Komissio, eikä mikään muukaan taho, ole pystynyt avaamaan, mihin esityksen laskennalliset 10 miljardin hyödyt perustuvat ja muutkin vaikutusarviot ovat puutteellisia. On aika vaikea nähdä esimerkiksi luontomatkailun miljardien kasvua alueella, jossa on jo laajat luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot sekä toimivat joka miehen oikeudet.

Tähän tolkuttomaan esitykseen Marinin hallituksen kanta oli jälleen niin ympäripyöreä, ettei siitä saa selvää, ollaanko puolesta vai vastaan vai pikemmin päinvastoin. Ruotsi jo hyvissä ajoissa ilmaisi, että esitys rikkoo läheisyysperiaatetta, ja vastustaa sitä.

On käsittämätöntä, että Suomi ei pysty tässä tilanteessa ottamaan mallia länsinaapurista ja ottamaan samaa jämäkkää kantaa. Ruotsissa kyllä ymmärretään, että sen maa- ja metsätalouden parhaat asiantuntijat löytyvät sieltä. Marinin hallitus näköjään katsoo, että Brysselissä nämäkin hommat osataan paremmin.

 

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa 21.10.2022

Museoidaanko maaseutu?

Kirjoitettu kirjoittajana

Eduskunta on saanut omaa kannanmuodostustaan varten Euroopan komission esityksen ennallistamisasetuksesta. Esitys on yksi omituisimmista, mitä Brysselin säädösapparaatti on ulos suoltanut. Väkisinkin tulee mieleen, että jonkinlainen rousseaulaisen romanttisen maalaisidyllin kaipuu on iskenyt lasitornitalojen byrokraatteihin. Ja kuten silloinkin valistuksen ajan ihannoima järki on jälleen heitetty romukoppaan.

Esityksen tarkoituksena on antaa EU:lle valtaa aloittaa ekosysteemien ennallistaminen mitattavien ja seurattavien sitovien tavoitteiden ja velvoitteiden pohjalta. Ennallistamisvaateet tähtäävät sinällään tärkeään luonnon monimuotoisuuden edistämiseen, mutta asiantuntijoiden mukaan edes ilmastovaikutukset eivät ole yksiselitteisiä

Komission syyniin tulevat kansallisen suunnitelman kautta suot, metsät, maatalousmaa, tunturit, rannat, meret, sisävedet ja myös kaupunkiympäristöt. Ehdotus voi johtaa siihen, että noin neljännes Suomen pinta-alasta tulisi palauttaa luonnontilaan.

Suomelle esitys on siten erityisen raskas. Komission arvioiden mukaan ehdotus aiheuttaisi meille noin 930 miljoonan euron kustannukset vuosittain. Tämä olisi 12,6 % kaikista jäsenmaille aiheutuvista kustannuksista, ja maksaisimme ennallistamisesta bruttokansantuotteeseen suhteutettuna kaikkein eniten.

Tämä on käsittämätöntä lisätaakkaa maalle, jossa yli on yli puolet Euroopan tiukasti suojelluista metsistä eli niissä ei saa tehdä mitään metsätaloustoimia. Lisäksi Suomessa on jo pitkään tehty ennallistamistyötä kuten METSO- ja NOUSU-suojelutyötä ja käynnistetty Helmi-elinympäristöohjelmaa.

Esityksellä olisi erityisen haitallisia suoria vaikutuksia sekä maa- että metsätalouteen. Vieläpä aikana, jolloin turvepeltoja tarvitaan ruokaturvan varmistamiseen ja fossiilisista luopumista tulisi vauhdittaa bioenergialla. Noin neljäsosa metsätalouden puusta tulee suopohjaisilta alueilta ja lisäsuojelun veisi vähintään 1600–1700 työpaikkaa.

Lisäksi turvepohjaisen maa- ja metsätalouden ennallistaminen tarkoittaisi erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen muuttumista jonkin sortin reservaateiksi, näiden elinkeinojen harjoittaminen olisi käytännössä rajattua.

Komission arvioi Suomelle syntyvä laskennallista hyötyä ekosysteemipalvelujen kasvun myötä lähes 10 miljardia euroa Komissio, eikä mikään muukaan taho, ole pystynyt avaamaan, mihin nämä laskelmat perustuvat ja muutkin vaikutusarviot ovat puutteellisia. On aika vaikea nähdä esimerkiksi luontomatkailun miljardien kasvua alueella, jossa on jo laajat luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot sekä toimivat joka miehen oikeudet.

Tähän tolkuttomaan esitykseen Marinin hallituksen kanta oli jälleen niin ympäripyöreä, ettei siitä saa selvää, ollaanko puolesta vai vastaan vai pikemmin päinvastoin. Ruotsi jo hyvissä ajoissa ilmaisi, että esitys rikkoo läheisyysperiaatetta, ja vastustaa sitä.

On käsittämätöntä, että Suomi ei pysty tässä tilanteessa ottamaan mallia länsinaapurista ja ottamaan samaa jämäkkää kantaa. Ruotsissa kyllä ymmärretään, että sen maa- ja metsätalouden parhaat asiantuntijat löytyvät sieltä. Marinin hallitus näköjään katsoo, että ”Brysselin rousseaulaiset” osaavat nämäkin hommat paremmin.

Museoidaanko maaseutu?

Kirjoitettu kirjoittajana

Eduskunta on saanut omaa kannanmuodostustaan varten Euroopan komission esityksen ennallistamisasetuksesta. Esitys on yksi omituisimmista, mitä Brysselin säädösapparaatti on ulos suoltanut. Väkisinkin tulee mieleen, että jonkinlainen rousseaulaisen romanttisen maalaisidyllin kaipuu on iskenyt lasitornitalojen byrokraatteihin. Ja kuten silloinkin valistuksen ajan ihannoima järki on jälleen heitetty romukoppaan.

 

Esityksen tarkoituksena on antaa EU:lle valtaa aloittaa ekosysteemien ennallistaminen mitattavien ja seurattavien sitovien tavoitteiden ja velvoitteiden pohjalta. Ennallistamisvaateet tähtäävät sinällään tärkeään luonnon monimuotoisuuden edistämiseen, mutta asiantuntijoiden mukaan edes ilmastovaikutukset eivät ole yksiselitteisiä

 

Komission syyniin tulevat kansallisen suunnitelman kautta suot, metsät, maatalousmaa, tunturit, rannat, meret, sisävedet ja myös kaupunkiympäristöt. Ehdotus voi johtaa siihen, että noin neljännes Suomen pinta-alasta tulisi palauttaa luonnontilaan.

 

Suomelle esitys on siten erityisen raskas. Komission arvioiden mukaan ehdotus aiheuttaisi meille noin 930 miljoonan euron kustannukset vuosittain. Tämä olisi 12,6 % kaikista jäsenmaille aiheutuvista kustannuksista, ja maksaisimme ennallistamisesta bruttokansantuotteeseen suhteutettuna kaikkein eniten.

 

Tämä on käsittämätöntä lisätaakkaa maalle, jossa yli on yli puolet Euroopan tiukasti suojelluista metsistä eli niissä ei saa tehdä mitään metsätaloustoimia. Lisäksi Suomessa on jo pitkään tehty ennallistamistyötä kuten METSO- ja NOUSU-suojelutyötä ja käynnistetty Helmi-elinympäristöohjelmaa.

 

Esityksellä olisi erityisen haitallisia suoria vaikutuksia sekä maa- että metsätalouteen. Vieläpä aikana, jolloin turvepeltoja tarvitaan ruokaturvan varmistamiseen ja fossiilisista luopumista tulisi vauhdittaa bioenergialla. Noin neljäsosa metsätalouden puusta tulee suopohjaisilta alueilta ja lisäsuojelun veisi vähintään 1600–1700 työpaikkaa.

 

Lisäksi turvepohjaisen maa- ja metsätalouden ennallistaminen tarkoittaisi erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen muuttumista jonkin sortin reservaateiksi, näiden elinkeinojen harjoittaminen olisi käytännössä rajattua.

 

Komission arvioi Suomelle syntyvä laskennallista hyötyä ekosysteemipalvelujen kasvun myötä lähes 10 miljardia euroa Komissio, eikä mikään muukaan taho, ole pystynyt avaamaan, mihin nämä laskelmat perustuvat ja muutkin vaikutusarviot ovat puutteellisia. On aika vaikea nähdä esimerkiksi luontomatkailun miljardien kasvua alueella, jossa on jo laajat luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot sekä toimivat joka miehen oikeudet.

 

Tähän tolkuttomaan esitykseen Marinin hallituksen kanta oli jälleen niin ympäripyöreä, ettei siitä saa selvää, ollaanko puolesta vai vastaan vai pikemmin päinvastoin. Ruotsi jo hyvissä ajoissa ilmaisi, että esitys rikkoo läheisyysperiaatetta, ja vastustaa sitä.

 

On käsittämätöntä, että Suomi ei pysty tässä tilanteessa ottamaan mallia länsinaapurista ja ottamaan samaa jämäkkää kantaa. Ruotsissa kyllä ymmärretään, että sen maa- ja metsätalouden parhaat asiantuntijat löytyvät sieltä. Marinin hallitus näköjään katsoo, että ”Brysselin rousseaulaiset” osaavat nämäkin hommat paremmin.

Vaalikauden viimeinen budjetti

Kirjoitettu kirjoittajana

Eduskunta aloittaa tiistaina vaalikauden viimeisen budjetin käsittelyn. Sitä edelsi Marinin hallituksen elokuussa pitämä ennätyslyhyt budjettiriihi. Koiranleuat väittivät, ettei hallituksella ollut keskenään mitään puitavaa, kun yhdestäkään menokohteista ei tarvinnut neuvotella: kaikki kuitattiin velalla.

Niin tai näin – poikkeuksellinen tulevan vaalivuoden budjetti on monessakin mielessä. Sote-toimen siirtyminen kunnilta valtion budjetin kautta hyvinvointialueille paisutti koon ennätyssuureksi yli 80 miljardiin euroon ja ei yli kahdeksan miljardia euroa suurempia alijäämiäkään ole monesti nähty.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että koko vaalikauden massiiviseksi paisuneen valtion velan hoitomenojen maksun aika on alkanut toden teolla korkotason noustessa. Pelkkiin korkoihin menee ensi vuonna miljardi enemmän rahaa, eli velan hoitomenoihin hupenee yhteensä koko lailla sama summa kuin aloittavat hyvinvointialueet tarvitsisivat alirahoituksensa kattamiseksi. Velka on tosiaan veli otettaessa, vaan velipuoli maksettaessa.

Budjetin hurjia lukuja siloteltiin ostovoima- ja sähköpaketeiksi nimetyillä kädenojennuksilla kansalaisten hätään kohtuuttomien sähkölaskujen ja laukkaavan inflaation keskellä. Totta kai arvonlisänveron alennus, sähkövähennys kotitalousvähennyksen kylkeen ja pienituloisimpien sähkötuki asumismenoja tasoittamaan ovat tarpeen. Itä-Suomi-pakettiakaan en moiti, vaikka pohjoissavolaisen ministerin puuttuminen kiepauttikin rahat enemmän Ohtaansalmen toiselle puolelle.

Sen sijaan eniten hämmästystä aiheuttaa se, ettei miljardeja jaellessa mitään riittänytkään pk-yritysten ja maatilojen sähkökriisiin. Tilat ja yritykset ovat ajautumassa maksuvalmiusongelmiin, koska niiden on vaikea siirtää kovaa kustannusten nousua hintoihin. Jos maataloutta ei tässä tilanteessa tueta, meillä on energiakriisin lisäksi käsillä vielä ruokakriisikin.

Sisällöstä riippumatta budjettia käsitellään eduskunnassa koko syksy satoja asiantuntijoita valiokunnissa kuullen ennen joulunalusviikkojen lopullisia äänestyksiä. Perusteellinen läpikäynti puoltaa nytkin paikkansa, jotta kaikille eduskunnassakin käy selväksi julkisen talouden koko kuva ja istuvan hallituksen painotukset.

Hoitajamitoitus karkaa käsistä

Kirjoitettu kirjoittajana

Kulunut kesä on viimeistään paljastanut, millaisessa kriisissä terveydenhoitomme rämpii. Ruuhkat päivystyksissä ja sairaaloissa sekä vanhustenhuollon suuri hoitajapula ovat johtaneet siihen, että henkilöstövajeen takia hoivapaikkoja joudutaan sulkemaan. Tämä pahentaa tilannetta entisestään, ja osaa vanhuksista pyöritellään päivystyksen ja kodin väliä, kun sopivaa sijaa ei löydy.

 

Tilanne paljastaa karusti, etteivät pelkät lakipykälät auta, jos saman aikaisesti ei pidetä huolta henkilöstö- ja talousresursseista. Henkilöstömitoituksen toteutus astuu täysimääräisenä voimaan ensimmäinen huhtikuuta, ja aprillipilaksi sen on jo moni ehtinyt leimata. Jotkut haluavat romuttaa mitoituksen noston täysin, ja osa vaatii ainakin löysempää tulkintaa.

 

Tilannetta ei ainakaan helpota vuodenvaihteessa starttaavat alirahoitetut hyvinvointialueet, joista iso osa on jo anonut hallitukselta hoitajamitoituksen lykkäystä, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole. Pohjois-Savossakin kaipaamme satoja käsipareja lisää.

 

Osa hyvinvointialueista perii lisäksi miljoonavelat sairaanhoitopiireiltään, eikä ministeriön laskentamallit lainanottovaltuudesta tunne armoa, joten Pohjois-Savokin näyttäisi päätyvän ministeriön holhoukseen heti lähtiessään; valitettavasti.

 

Kristillisdemokraattien mielestä hoitajamitoituksesta ei tule luopua, sillä sehän tarkoittaisin huonompaa hoitoa ja vähentäisi alan vetovoimaa entisestään. Ainoana oppositiopuolueena olemme pitäneet esillä alan rahoituksen riittävyyttä koko vaalikauden ajan. Viimeksi viime syksynä KD esitti vaihtoehtobudjetissaan puolen miljardin euron panostusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkamiseen, mutta hallitus ei tätä viestiä kuunnellut.

 

Hallitus on esittänyt rahoituksen paikkaamiseen Kela-korvausten leikkausta, joka tässä tilanteessa kuulostaa enemmän hölmöläisen peiton jatkamiselta. Päätös merkitsee julkisen puolen ruuhkautumista entisestään, ja heikentäisi erityisesti pienituloisten pääsyä erikoislääkäreille. Tavoitellut säästöt n. 64 miljoonaa voivat hyvin helposti kääntyä lisäkustannuksiksi, kun vaivat jonoissa pahenevat ja sairauspäivärahakaudet pitenevät. Leikkaukset kohdistuvat erityisesti gynekologi- ja silmälääkäripalveluihin, joita ei edes julkisella puolella ole juuri tarjolla.

Kansa tahtoo tolkkua taloudenpitoon

Kirjoitettu kirjoittajana

Taloustutkimus julkaisi viime viikolla Elinkeinoelämän keskusliiton tilaamaan Talouden korjauskeinot -kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin muun muassa kansalaisten huolestuneisuutta julkisen talouden tilasta. Tulokset paljastavat, että kansa on päättäjiään enemmän harmistunut nykymenoon. Vähintään melko huolissaan julkisen talouden tilasta on valtaosa eli 74 prosenttia suomalaisista, ja lähes 60 prosenttia on valmis leikkaamaan menoja talouden tasapainottamiseksi.

 

Marinin hallituksen uusi talousdoktriini siitä, ettei valtion velalla ole niin väliä, ei näytä suomalaisiin uponneen; ja hyvä niin. Miljardivelkaantumisen lasku alkaa toden teolla näkyä nyt, kun korkokehitys on kääntynyt nousuun. Valtion velanhoitokulut ovat jo tänä vuonna reilut 600 miljoonaa euroa, ja ensi vuoden arvio tuplaa ne 1,2 miljardiin euroon. Rahasummalla saisi paljon aikaan esimerkiksi maatalouden ahdingon helpottamiseksi, mutta se nyt ei ole hallituksen prioriteetteihin kuulunut muutenkaan.

 

Korona-aika velkaannutti valtiota ja viime ajat on investoitu kansalliseen turvallisuuteen. Näille menoille löytyy ymmärrystä oppositiota myöden, mutta tuskastuminen liittyy julkisen hallinnon ja pysyvien menojen paisumiseen ja kyvyttömyyteen priorisoida menoja. Tuntuu siltä, että hallitus ei edes etsi keinoja kehityksen kääntämiseksi.

 

Kokonaan oma lukunsa on hallituskaudella tehdyt päätökset, joiden hintalappu alkaa vasta nyt paljastua. Oppivelvollisuusiän nostaminen on kaatanut kuntataloudelle lisälaskua, vaikka niin ei pitänyt käydä. Kokoluokassaan vielä suurempi kupru on tulossa sekä talouden että henkilöstön suhteen alirahoitetusta sote-uudistuksesta.

 

Vuoden vaihde häämöttää ja iso osa hyvinvointialueista anoo hallitukselta hoitajamitoituksen lykkäystä tai uutta tulkintaa, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole. Yksiköitä joudutaan henkilöstövajeen takia sulkemaan, ja sehän pahentaa ongelmaa entisestään. Osa hyvinvointialueista perii miljoonavelat sairaanhoitopiireiltään, eikä ministeriön laskentamallit tunne armoa, joten ensi töinään päästään leikkaamaan palveluja ja nostamaan asiakasmaksuja.

 

Monen pienituloisen suomalaisen huoli kohdistuu julkisen talouden lisäksi omaan kukkaroon. Miten selvitä kasvavista perushyödykkeiden kuten ruuan, liikkumisen ja asumisen kustannuksista? Kokoomuksen lääke tuntuu olevan miljardiveroale kaikille, ja isoimman hyödynhän siitä korjaavat suurituloiset, joille inflaatio tuntuu vain vähän.

 

Kristillisdemokraattien mielestä tarvitaan tasapainotettuja täsmätoimia.  Valtio on saanut esimerkiksi polttoaineiden ja sähkön hintojen nousun myötä lisää verotuloja välillisistä veroista. Järkevää olisi kompensoida näitä kansalaisille pieni- ja keskituloisten veronalennuksin ja sosiaaliturvan parannuksin.

 

Sähkön alv:n alentaminen vaikuttaa ennen kaikkea vanhoihin sähkösopimuksiin ilman vaaraa valumisesta yhtiöiden katteisiin. Tämän lisäksi sähkövero tulisi laskea ja alueellista porrastamista Ruotsin mallin mukaan tulisi harkita. Tämä helpottaisi haja-asutusalueilla korkeampia siirtohintoja maksavia talouksia ja yrityksiä. Tolkun keinoja taloudenpitoon siis on, eri asia, löytyykö tahtoa niitä toteuttaa.

Kenen energialaskuja hallitus tukee?

Kirjoitettu kirjoittajana

Suomalaisesta veronmaksajasta on tulossa muiden eurooppalaisten energialaskujen maksajia.

Keväällä pääsimme ensin ällistelemään, että koronan varjolla kyhätyn elpymispaketin rahoilla italialaiset kotitaloudet remontoivat talojaan ilmaiseksi. Voitte arvata, että suomalaisten maksama tukiraha on kelvannut, kun luigit ja piedrot ovat nostaneet rakennuskantansa arvoa energiatehokkuuden varjolla.

Jopa Italiassa on pohdittu, onko remonttiavustus ollut turhankin avokätinen ja lieneekö se onnistunut muuttamaan asumista sen kestävämmäksi. Kirsikkana tämän kakun päälle selvisi sekin, että Suomen nettomaksu elpymisrahastosta kasvaa jo toisen kerran – kas kun olemme kuulemma toipuneet koronasta muita maita nopeammin.

Kesäkuussa pääsimme sitten toteamaan, että EU:n ilmastotoimien sosiaalirahasto etenee ja vieläpä suoran sosiaalituen suuntaan, minkä piti olla Marinin hallitukselle täysin mahdotonta hyväksyä. Toki neuvottelujen edetessä kävi jo selväksi, että päästökaupan laajentaminen tieliikenteeseen ja rakennusten lämmittämiseen oli hallitukselle tärkeämpää kuin varjella sosiaalipolittikan avaamista EU-päätöksentekoon.

Nyt ”haavoittuvien kotitalouksien” suoraan tulotukeen jäsenmaa voi käyttää 35 % kokonaiskustannuksista. Näissä tulonsiirtotalkoissa Puola näyttäisi nappaavan mehevimmän siivun, noin 10 miljardia euroa, ja nettonakin 5 miljardia euroa, eli halutessaan maa voi tukea kotitalouksiaan 3,5 miljardilla eurolla.

Ympäristöministeri Ohisaloa voi kiittää rehellisyydestä, kun hän totesi, ettei tällaisen tulonsiirtojärjestelmän kautta jaetut tulotuet ihmisille auta meitä mitenkään ilmastotoimissa. Ministerin lausuma myös paljastaa hallituksen toimineen vastoin eduskunnan elpymisvälineen käsittelyssä ilmaisemaa tahtoa eli ”olla sitoutumatta toimiin, jotka muokkaavat Euroopan unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan”.

Suomen nettomaksu tähän uuteen 59 miljardin euron rahastoon on yli 200 miljoonaa. Tämä on kylmän ilmaston, pitkien välimatkojen ja kalliin energian maan näkökulmasta käsittämätön tulosiirto eteläisimmille Euroopan maille. Sosiaalirahasto on ongelmallinen myös siksi, että osalle EU-jäsenmaista on annettu poikkeus venäläisestä energiasta irrottautumiseen. Energian hintojen kompensoiminen sosiaalirahaston kautta tarkoittaa näin välillisesti tukea Venäjän sotatoimien edelleen rahoittamiselle. Mahtaa Putin naureskella EU-politiikan hölmöydelle!

Viimeisin ja potentiaalisesti kallein lasku suomalaiselle veronmaksalle on lankeamassa valtion enemmistöyhtiö Fortumin Uniper-omistusten kautta. Valtio on jo tukenut miljardeilla Uniperin pystyssä pysymistä ja lisälaskua on muodossa tai toisessa tulossa. Saksalaisten kuluttajien kaasulaskuja kompensoidaan nyt suoraan suomalaisen valtio-omistajan kassasta, kun poliittista painetta Saksaa kohtaan ei saada aikaiseksi. Marinin hallitus väisteli pitkään vastuuta ja totesi kyseessä olevan pörssiyhtiön asia. Ministeri saatiin liikkeelle vasta kun se kuuluisa sokea Reettakin jo näki, että Uniper uhkaa Venäjä-seikkailuissaan muutenkin kriisiytyneen Fortumin pääomia.

Syksyn budjettiriihen lähestyessä kaino toivomus täältä oppositiosta. Olisiko hallituksella mahdollisuus muiden eurooppalaisten energialaskujen maksamisen lisäksi hivenen kompensoida suomalaistakin energiankuluttajaa?

 

”Herää pahvi!”

Kirjoitettu kirjoittajana

Nyt on tosi kyseessä! Niinhän ysärinuorten hokema kuului. Täytyy tunnustaa, että on ollut pientä kiusausta hihkaista se eduskunnan suuressa salissa, kun hallituksen maantalouden tueksi aiottuja lakiesityksiä on käsitelty. Niin tarpeellisia kuin energiaverojen ja maatalousrakennusten kiinteistöverojen määräaikaiset palautukset ovatkin, niin näpertelyksi se jää tämän kriisin syvyydessä.

Energian hinta on moninkertaistunut. Lannoitteita saa huonosti ja hinnat huitelevat pilviä. Eläinten rehu on vähissä. Pankit eivät jousta tilojen rahoituksessa. Pellot uhkaavat jäädä viljelemättä. Joka päivä kahdesta kolmeen tilaa pistää ovet säppiin. Kauppa ja pankit tahkoavat ennätystuloksia.

Tämä kaikki tilanteessa, jossa sota Euroopassa on käynnistänyt globaalin ruokakriisin. Pohjois-Afrikassa säännöstellään leipää, Keski-Euroopassa kaupat rajoittavat ostomääriä. Ruuan ja energian hinta nousee kaikkialla.

Nyt on herättävä siihen, että ruuantuotannon turvaaminen on yksi valtion tärkeimmistä tehtävistä ja osa kansallista turvallisuutta. Logistisesti Suomi sijaitsee Euroopan kaukaisimmilla perukoilla. Tämä haaste korostuu aivan erityisesti geopoliittisen kriisin aikana. Omavaraisuudesta tinkiminen ei ole meille vaihtoehto. Tällä menolla monista kotimaisista peruselintarvikkeista tulee pulaa jo ensi talvena.

Heikot yrittäjätulot, kaupan vahva neuvotteluasema sekä kilpailu tuontiruoan kanssa ovat painaneet tilojen kannattavuuden alas ja johtaneet tilakokojen kasvuun. Se on tarkoittanut tiloille valtavaa velanottoa, joka korkojen nyt noustessa entisestään horjuttaa kannattavuutta.

Tuotantokustannukset ovat nousseet hyvin nopeasti jopa moninkertaisiksi, mutta tuottajahinnoissa se ei näy. Kaupan kanssa solmitut sopimukset ovat tyypillisesti hyvin pitkiä, eivätkä huomioi alkutuotannon riskejä.

Tärkeintä viljelijöille on saada työstään riittävä tulo, ei elää satunnaisten pelastuspakettien varassa. Siksi maatalouteen tarvitaan myös pitkäjänteisiä muutoksia. Osa näistä tapahtuu markkinaehtoisesti. Monet maataloustukiin ja verotukseen liittyvät asiat ovat kiinni Euroopan Unionista ja siksi vaikuttamista maatalouteen on entistä tarmokkaammin tehtävä myös siellä.

Sodalla on valtava vaikutus etenkin köyhimpien maiden elintarvikehuoltoon. Ruoan hinta nousee kaikkialla maailmassa. Viljelyalan vähentyessä monin paikoin ilmastonmuutoksen seurauksena on entistäkin tärkeämpää, että Suomi säilyttää ruuantuotantokykynsä. Nyt on tehtävä oikeita asioita, jotta Suomi voi olla tulevaisuudessa tukemassa myös globaalia ruokaturvaa.

Koronakriisin alussa Business Finlandin kautta jaettiin tukia suomalaisille yrityksille ripeästi ja varsin kevein perustein. Nykyinen kriisi uhkaa maatalousyritysten lisäksi ruokaturvaa. Akuutissa tilanteessa kaikki keinot on otettava käyttöön. Maataloutta on nyt tarkasteltava nimenomaan ruuantuotannon näkökulmasta – tukisäännöt eivät lohduta, jos leipä loppuu. Maatalous on innovatiivinen ala, joka on ennenkin selvinnyt kriiseistä. Siihen on vain annettava mahdollisuus.

Suomi tarvitsee kestävää kasvua

Kirjoitettu kirjoittajana

Eduskunnan kevätkauden keskiössä on ollut ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi julkisen talouden suunnitelma tuleville vuosille. Valitettavasti Suomen talouden näkymät ovat huolestuttavat.

Koronaan ja turvallisuustilanteen muuttumiseen on toki tarvittu panostuksia ja elvyttävää politiikkaa. Ongelma on, että pohjalla on suuri rakenteellinen alijäämä, jota hidas talouskasvu, kasvava velka-aste ja ikääntyvän väestön palvelutarpeen lisääntyminen pahentavat.

”Ongelma on, että pohjalla on suuri rakenteellinen alijäämä, jota hidas talouskasvu, kasvava velka-aste ja ikääntyvän väestön palvelutarpeen lisääntyminen pahentavat.”

Hallituksen olisi syytä aloittaa sopeutustoimien etsiminen esimerkiksi hallituskauden alussa varsin hövelisti tehdyistä julkisen talouden pysyvistä menonlisäyksistä. Ilman välittömiä rakenteellisia toimia hyvinvointipalveluilta katoaa rahoituspohja.

Pelkillä säästölistoilla emme kuitenkaan pärjää. Jos emme saa Suomessa aikaiseksi kasvupolitiikkaa, joudumme kurjistumisen kierteeseen ja säästämään itsemme hengiltä. Samoin kokonaisveroasteen kiristämisellä olisi taloudellista toimeliaisuutta heikentävä vaikutus.

Työllisyystoimien rinnalle tarvitaan siis vahvaa elinvoimapolitiikkaa – se tarkoittaa tutkimus- ja kehityspanostusten lisäämistä, yritysten nykyistä houkuttelevampaa investointiympäristöä sekä aktiivista elinkeinopolitiikkaa.

Maataloutta ja elintarviketuotantoa ei tässäkään sovi unohtaa. Uskon, että yhä enemmän kasvu perustuu uusiutuviin luonnonvaroihin, kiertotalouteen sekä uusiutumattomien luonnonvarojen säästeliääseen käyttöön.

”Uskon, että yhä enemmän kasvu perustuu uusiutuviin luonnonvaroihin, kiertotalouteen sekä uusiutumattomien luonnonvarojen säästeliääseen käyttöön.”

Vahva kestävä kasvu mahdollistaa hyvät julkiset palvelut sekä tulonsiirrot, jotka vähentävät eriarvoisuutta ja rakentavat luottamusta yhteiskunnassa. Tämä olisi nyt tarpeen, kun energian hinnan nousu aiheuttaa kotitalouksissa nopeaa ostovoiman alentumista.

Meille kristillisdemokraateille panostukset hyvinvointipolitiikkaan ovat myös investointeja, jotka tuottavat jatkossa säästöjä. Terapiatakuu, lasten ja nuorten sekä perheiden matalan kynnyksen palvelut sekä toimiva kotipalvelu ennaltaehkäisisivät ja säästäisivät raskaammilta toimenpiteiltä.

Kaiken kaikkiaan KD:n ajama aktiivinen väestö- ja perhepolitiikka rohkaisee perheellistymään, tukee tarvittaessa ja mahdollistaa menestymään; sitä Suomi tarvitsee nyt.

Onnea valmistuneille!

Kirjoitettu kirjoittajana

Onnittelut noin 25 000 uudelle ylioppilaalle ja 43 000 ammatillisen tutkinnon suorittaneelle. Tänä keväänä lisäksi peruskoulun päättötodistuksen saa lähes 61 000 nuorta.

Koulun merkitys lapsen ja nuoren elämässä on suuri, mutta merkittävä se on myös koko yhteiskunnan menestyksen kannalta. OECD:n vertailu osoittaa, että hyvät PISA-tulokset kasvattavat huomattavasti maan taloutta ja hyvinvointia pitkällä aikavälillä. Tämä ei liene kellekään yllätys. Koulusäästöjen sijaan kannattaa siis panostaa koulutuksen laatuun.

Myös kuntien säästöpaineissa koulujen luokka- ja ryhmäkoot ovat kasvaneet. Kristillisdemokraatit haluavat panostaa pienempiin luokkakokoihin ja kasvattaa tuntikehyksiä kunnissa niin, että opettajilla on mahdollisuuksia tuki- ja jakotunteihin sekä pienryhmäopetukseen silloin, kun se on tarpeen.

Yhtä vakava huoli on lasten riittämätön tuki. Riittämätöntä tukea saavat lapset ja nuoret ovat huomattavasti kalliimpien ja mittavampien tukitoimien kohteina aikuisiässä, mikäli asiaan ei puututa.

Lähikoulu- ja inkluusioperiaatteet ovat lähtökohtaisesti hyviä periaatteita. On hyvä, että lapset saavat käydä kouluaan lähellä ja eriyttämistä erityistarpeisten oppilaiden omiin ryhmiin tapahtuu mahdollisimman vähän. Inkluusiomalli vaatii kuitenkin onnistuakseen merkittävästi nykyistä enemmän lisäresursseja oppilaiden tarpeisiin vastaamiseen.

Liian monessa kunnassa inkluusiosta tuli säästökeino. Erityisen tuen tai tehostetun tuen tarpeessa olevat oppilaat eivät saa tarvitsemaansa tukea isossa lähikoululuokassaan, kaikkien oppilaiden opetus häiriintyy, vanhemmat ovat tyytymättömiä ja opettajat uupuvat riittämättömyyteen ja keinottomuuteen.

OAJ:n selvityksen mukaan 97 prosenttia opettajista oli sitä mieltä, ettei tuki toimi lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Muutosprosessissa keskitetyn järjestelmän vahva ja yksilöllistetty tuki ei siirtynyt lähikouluihin kuin pieneltä osaltaan. Riittämätöntä tukea saavat lapset ja nuoret ovat huomattavasti kalliimpien ja mittavampien tukitoimien kohteina aikuisiässä, mikäli asiaan ei puututa.

Valmistujaisjuhliin on yhä vähemmän mahdollisuuksia tulevaisuudessa, ellei koulu saa arkisen koulutyön edellyttämiä resursseja käyttöönsä. Opettajien hätähuuto on otettava tosissaan!