[Kirjoitus julkaistu myös Savon Sanomissa 28.5.2025]

Viime viikolla eduskunnassa käytiin niin sanottu Gaza-keskustelu, jossa paneuduttiin Lähi-idän nykyhetkeen. Värikkäistä puheenvuoroista huolimatta tilanteen kokonaiskuva ja perimmäiset syyt tuntuvat olevan monella hukassa.

Terroristijärjestö Hamasin ja Israelin armeijan sotatoimet sekä siviilien kärsimys niputettiin yhteen palestiinalaisalueiden itsenäisyyden tunnustamisen kanssa. On selvää, että ruoan, lääkkeiden, vaatetuksen ja muun humanitaarisen avun vieminen alueen siviileille on taattava ja turvattava.

Lähi-idässäon nähty vuosikymmenten ajan lukuisia sotia, pienempiä konflikteja ja kansannousuja. Harva kuitenkaan muistaa, että vuonna 1947 YK:n turvallisuusneuvosto äänesti kahden valtion mallin puolesta. Israelin edustajat hyväksyivät ja arabit hylkäsivät suunnitelman. Valtaosa naapurimaista ei tänäkään päivänä tunnusta Israelin oikeutta olemassaoloon, ja lisäksi alueella toimii useita Israelin hävittämiseen tähtääviä terroristijärjestöjä.

Viimeisimmän sodan alkupisteenä toimi terrorijärjestö Hamasin silmitön hyökkäys Israeliin 7.10.2023. Yli 1200 ihmistä murhattiin armotta ja brutaalisti, naisia raiskattiin, lapsia pahoinpideltiin ja 250 panttivankia vietiin Gazaan. Israelin vastareaktio on seurausta pitkään jatkuneesta konfliktista, tuhansista Gazasta ammutuista raketeista ja Hamasin terrori-iskusta lokakuussa 2023.

Vaikka Israelin toiminnassa olisi moitittavaa, se ei ole peruste tunnustaa terrorijärjestön edes osin hallitsemaa Palestiinaa. Hamas on noussut Gazassa valtaan vaaleilla, Länsirannalla vaaleja ei ole järjestetty vuosikausiin. Symbolinen tunnustaminen olisi palkinto terrorismista ja kasvattaisi ääriryhmien kannatusta alueella entisestään.

Terroristijärjestö Hamas ei myöskään piittaa hallitsemansa alueensa siviileistä. Se on toistuvasti käyttänyt siviilejä ihmiskilpinä ja sijoittaa taistelijoiden tunneleita kouluihin ja sairaaloihin. Länsirannan johtaja Mahmud Abbas on toistuvasti syyttänyt Hamasia siviileille tarkoitettujen ruokakuljetusten varastamisesta.

Tunnustamista vaativat tahot eivät halua vastata siitä seuraaviin kysymyksiin: Minkä hallinnon ja alueen tunnustaisimme, kuka alueella jatkossa pitäisi valtaa, miten Israelin turvallisuus taattaisiin? Oslon rauhansopimuksessa aikoinaan linjattiin, että osapuolet sopivat kiistakysymyksistä keskenään ja niitä ei tule sanella ulkoapäin.

Kristillisdemokraatit haluavat rauhaa kaikkialle, myös Lähi-itään. Siksi symbolisten ratkaisuehdotusten sijaan olisi ymmärrettävä pitkään jatkuneen konfliktin perimmäiset syyt ja etsittävä samalla ratkaisua, joka toisi alueelle kestävän rauhan.