Kirjoitukset

RSS

Maa- ja metsätaloudelle kasvua puoliväliriihestä

Kirjoitettu kirjoittajana

[Kirjoitus julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuudessa 12.5.2025]

Hallituksen puoliväliriihen ehdottomasti merkittävimmät päätökset liittyivät talouskasvun vauhdittamiseen eli suomalaisen työn ja osaamisen korostamiseen. Kokonaisuudessa on lukuisia kohtia, joissa KD:n kädenjälki näkyy vahvasti. Näkyvimpänä työtulovähennyksen lapsikorotuksen tuplaus ja omaishoidon alimpien palkkioiden korotus sekä maa- ja biotalouden kasvutoimet.

Riihipäätökset turvaavat kotimaista ruoantuotantoa ja luovat näköalaa tulevaisuuteen. Viljelijöiden aseman ja alkutuotannon toimintaedellytysten parantamiseksi osoitetaan korvauskelpoisuutta nuorten viljelijöiden korvauskelvottomille aloille ja varmistetaan maatilojen investointeja nostamalla valtiontakauksia ja pääomitetaan valmisteilla oleva salmonellarahasto. Edelleen elintarvikevientiä vahvistetaan, ja se on pilottitoimiala Team Finland-uudistuksessa.

Huoltovarmuutta turvataan mm. säilyttämällä 9 kuukauden viljavarastot ja omistajaohjauksella varmistetaan kotimaisen ruuan osuutta julkisen sektorin hankinnoissa. Lisäksi valmistellaan toimia itäisen Suomen viljelijöille juuri kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi. Kasvu- ja kuiviketurve määritellään hallitusohjelman mukaisesti strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi, ja turvepeltoja käytetään jatkossakin huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamiseksi. Omavaraisuutta parantaa myös satsaukset ravinteiden kierrätykseen ja biokaasun tuotantoon jatkamalla ravinnekiertotuen toimeenpanoa ja laajentamalla se teknologianeutraaliksi.

Metsien kasvua vahvistetaan laajalla 15 miljoonan toimenpidepaketilla, johon kuuluu muun muassa informaatio-ohjausta, metsänuudistamisen vauhdittamista, puuston kasvattamista tiheämpänä, metsäpinta-alan lisäämistä, metsälannoituksen edistämistä sekä parempaa varautumista metsätuhojen ennaltaehkäisyyn.

Muidenkin kasvutoimien – kuten verojen alentamisen – tärkein tehtävä on antaa talouteen signaali siitä, että Suomessa kannattaa edelleen elää, asua ja yrittää. Olen myös tyytyväinen, että kasvutoimilla huolehditaan koko maasta mm. Itäisen ja Pohjoisen Suomen – ohjelmien edistämisellä.

Yhteisöveron kevennys kohdistuu kaikkiin yrityksiin. Samoin ansiotuloveronalennukset kohdistettiin laajasti. Ylimmän marginaaliveron maltillistaminen on samaa kokoluokkaa, kuin mitä Ruotsissa tehtiin sosialidemokraattien johdolla vuosia sitten. Lisäksi pienimpien perintöjen veron alaraja nousee 30 000 euroon ja perintöveron verosaatavasta maksettavaa korkoa pienennetään. Samoin ruoan ja lääkkeiden arvonlisäveron alennus vahvistaa kaikkien ostovoimaa, suhteessa eniten pienituloisten, joilla ruoka ja lääkkeet ovat isompi osa kulutusmenoja.

Riihipäätösten lisäksi kannattaa tarkastella sitäkin, mitä VM:n virkamiespohjan esityksiä saatiin topattua, kuten vaikkapa 60 miljoonan euron leikkaukset maatalouteen. Puoliväliriihi osoitti jälleen, että hallitus ymmärtää maa- ja metsätalouden strategisen merkityksen Suomen turvallisuudelle ja kasvulle.

Sari Essayah pj. KD, Maa- ja metsätalousministeri
[email protected]

Kunta- ja aluepäättäjä on paljon vartijana – tosiasioilta ei pidä sulkea silmiä

Kirjoitettu kirjoittajana

[Julkaistu alun perin Maaseudun Tulevaisuudessa 18.3.2025]

Suomessa on 308 kuntaa ja 21 hyvinvointialuetta; kaikki ne ovat omanlaisiaan. Erilaisuus on itseasiassa voimavara, sillä menestyksen mahdollisuudet luodaan omien vahvuuksien pohjalta. Koko Suomen säilyminen elinvoimaisena on tärkeää huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta, ja se edellyttää myös rohkeutta uudistua toimintatavoissa.

Tosiasioilta ei pidä sulkea silmiä: monin paikoin tilanne on haasteellinen. Alhainen syntyvyys, muuttoliike, taloudelliset paineet ja geopoliittinen tilanne kasvattavat tehtävälistaa. Moni hyvinvointialue peri sairaanhoitopiireiltä mittavat vastuut ja keskeneräiset rakennushankkeet.

Vaikeissakaan tilanteissa tärkeimmistä ei kuitenkaan pidä tinkiä, vaan on satsattava olennaiseen. Resurssit tulee suunnata ihmisiin ja peruspalveluihin, ei turhaan hallintoon, ryhmärahoihin tai tehottomiin seiniin.

Oma puolueeni kannustaa panostamaan kunnissa varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Kotihoidon kuntalisät tukevat perheen omia päätöksiä lastenhoidosta. Lapsille ja nuorille on mahdollistettava arvokasvatus ja kasvurauha; kristillistä kulttuuriperintöä ei pidä piilottaa. Maksuttomat kirjasto- ja liikuntapalvelut sekä kansalaisopistojen tarjonta tuovat harrastusmahdollisuuksia ihmisten arkeen.

Hyvinvointialueilla korostamme lähipalveluita; peruspalvelut tulee löytyä jokaisesta kunnasta, läheltä ihmistä. Toimivat ja saavutettavat sote-palvelut näkyvät myös alueen kuntien elinvoimassa ja houkuttelevuudessa.

Kiinnitämme erityisesti huomiota ikääntyneiden kotona pärjäämiseen, mielenterveyspalveluiden parantamiseen ja lapsiperheiden tukemiseen. Myös hoidon jatkuvuuteen tulee panostaa, ja tuemme omalääkäri- ja omatiimijärjestelmää.

Terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiseen suunnattu euro säästää vähentyneinä sairaskuluina. Samoin työntekijöiden osaamisen ja työnhyvinvoinnin arvostus tukevat työssä jaksamista. Aivan kuten maan hallituksessa puolueeni haluaa rakentaa kuntia ja hyvinvointialueita kestävälle pohjalle.

Haluamme lähiruokaa lautasille ja muutenkin julkisissa hankinnoissa suosimme lähellä tuotettua, sillä se vahvistaa oman alueen elinvoimaa. Työn ja yrittämisen hyvät edellytykset ovat tae elinvoimaiselle kotiseudulle.

Kevään vaaleissa ei tosiaan ole samantekevää, ketä kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustoihin valitaan; se porukka on paljon vartijana. Kunnissa ja hyvinvointialueilla mikään porukka ei päätä yksin.

Luottamushenkilöinä tarvitaan yhteistyöhaluisia ja -kykyisiä ihmisiä, jotka pyrkivät rakentamaan siltoja pikemmin kuin vastakkainasettelua. Joten hyvä äänestäjä, tutustu huolella ehdokkaisiin ja tee järkevä ja luotettava valinta sen pohjalta, että kotiseutusi asioita hoidetaan arvo- ja asiapohjalta – tärkeimmistä tinkimättä!

Kauas nielut karkaavat

Kirjoitettu kirjoittajana

[Julkaistu alun perin Maaseudun Tulevaisuudessa 17.2.2025]

Viime aikojen keskustelu metsien muuttumisesta päästölähteeksi, miljardilaskuista kansantaloudelle ja lopulta vielä hakkuurajoituksista on varmasti saanut päät pyörälle ja pulssin kohoamaan muillakin kuin metsänomistajilla.

Nuori kasvava metsä sitoo edelleenkin hiiltä, ja metsien puusto on hiilinielu. Sen sijaan uusimmat tutkimukset osoittavat maaperäpäästöjen voimakkaan kasvun, kun maaperän hajoaminen kiihtyy lämpenemisen myötä.

Uusin tutkimustieto maaperäpäästöistä viimeistään osoittaa sen, että EU:n ja Suomen ilmastopolitiikassa on tehty iso virhe, kun ilmastotavoitteiden saavuttamisessa on nojauduttu liiaksi nielujen varaan. Tietoa on tullut lisää ja nieluihin liittyvät epävarmuudet ja riskit ovat nyt monessa maassa toteutuneet. Samalla on käymässä selväksi, ettei nieluvelvoitteen vajetta pystytä kattamaan esimerkiksi ostamalla nieluyksiköitä muilta mailta, koska maaperäpäästöjen kasvu koskettaa kaikkia eikä sellaisia markkinoita ole tiedossa.

Koko ajatus nieluyksiköiden ostamisesta on mielestäni muutenkin täysin kuolleena syntynyt, sillä regulaatiohaaste on viime kädessä koko EU:n yhteinen, ja ilmastohaaste globaali. Tutkimukset myös osoittavat, että vaatimus hakkuiden rajoittamiseen Suomessa tai EU:ssa johtaa hakkuiden lisääntymiseen toisaalla eli seurauksena olisi ns. hakkuuvuotoa alueille, joissa vastuullinen metsänhoito ei välttämättä toteudu laisinkaan.

LULUCF-laskennassa taas jokainen maa käyttää omia mallejaan ja mittaustapoja, niin minkäänlaista yhteismitallisuutta ei ole. Silti on tahoja, joiden mielestä Suomen pitäisi mennä satojen miljoonien nieluostoksille mm. Romaniaan, jonka mallinukset ovat kauniisti sanottuna kehittymättömiä.

Väärille oletuksille perustunutta ilmastopolitiikkaa on siis pystyttävä arvioimaan uudelleen myös EU-tasolla. Mielestäni tässä ei ole kenelläkään mitään hävittävää: vuonna 2019 päätöksiä tehtiin sen aikaisten tietojen varassa, ja nyt tutkimustiedot ovat muuttuneet. Vääriin oletuksiin ei pidä ideologisesti hirttäytyä.

Tässä tilanteessa hyvä suomalainen metsänhoidon malli korostuu entisestään. Paras keino ylläpitää hiilinieluja on edelleenkin lisätä puuston kasvua ja vähentää metsämaan hiilipäästöjä hyvän metsänhoidon avulla. Ratkaisukeinot tähän ovat jo tuttuja: jalostetun metsänviljelymateriaalin käyttö, tehokas metsän uudistaminen, varhaishoito, voimakkaiden harvennusten välttäminen sekä oikea-aikaiset hakkuut. Myös kasvatuslannoitus voi merkittävästi lisätä kasvua siellä, minne se soveltuu.

Tilanteessa, jossa globaali kauppapolitiikka ja turvallisuustilanne on kiristymässä, Suomen on pidettävä kiinni vahvuuksistaan. Väärille oletuksille perustuvien rajoitusten vaatiminen toisi väistämättä isoja seurauksia metsäelinkeinoihin ja koko kansantalouteen, mukaan lukien työpaikkoihin ja harvemmin asuttuihin alueisiin.  Suomen elinvoimalle metsä- ja biotaloudella on ratkaiseva suuri merkitys, ja uusien biopohjaisten innovaatioiden löytyminen kasvattaa arvonlisää koko EU:ssa. Panostetaan siis biotalouteen eikä reguloida sitä hengiltä!

Palveluja yhteistyössä – tärkeimmistä tinkimättä

Kirjoitettu kirjoittajana

[Kirjotus julkaistu Lääkäripalvelut ry:n blogisarjassa 12.2.2025]

Julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto ei selviä ilman järkevää ja tasapainoista kumppanuutta yksityisten palveluntuottajien ja kolmannen sektorin kanssa. Palvelustrategiassaan hyvinvointialue linjaa pitkän aikavälin tavoitteet ja sen, miten hyvinvointialueen palvelut parhaiten toteutetaan eri tekijät huomioiden.

Me kristillisdemokraatit kannatamme monituottajamallia, jossa hyödynnetään useita palveluntuottajia. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö sote-järjestelmässä voi tuoda merkittäviä etuja, kuten tehokkuuden lisäämistä, palvelujen monipuolistumista ja innovaatioiden tuomista. Hyvinvointialueen palveluja järjestettäessä on tuottajaksi valittava paikallisen arvion mukaan paras, laadukkain ja kustannuksiltaan järkevin toimija.

Kela-korvauksia tulee puolestaan suunnata palveluihin, joita saa heikommin julkiselta terveydenhuollolta. Näitä ovat esimerkiksi silmälääkäreiden, gynekologien, fysioterapeuttien ja hammashoidon palvelut.

Yhteistyön onnistuminen edellyttää selkeitä sääntöjä ja valvontaa, jotta voidaan varmistaa, että palvelut ovat laadukkaita, tasa-arvoisia ja kestäviä. Liian tiukat rajoitukset ostopalvelusopimuksiin ovat kuitenkin voineet lisätä vuokratyövoiman käyttöä, mikä on sekä kustannusten että palvelutuotannon kannalta huonoin vaihtoehto.

Ostopalvelujen lisäksi tarvitaan palvelusetelien nykyistä laajempaa käyttöä. Palvelusetelijärjestelmien laajemmasta hyödyntämisestä tarvitaan myös lisää ohjeistusta ja tietoa. Yritysten ohella kolmannen sektorin toimijat, kuten sosiaali- ja terveysjärjestöt, ovat hyvinvointialueiden keskeisiä kumppaneita.

Julkisissa hankinnoissa on varmistettava, että pienillä ja keskisuurilla palveluntuottajilla on aidosti mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuihin. Tämä edellyttää laadulla kilpailuttamista, hankintojen osittamista ja tarkoituksenmukaisten kriteerien käyttöä. Kilpailutuksissa on käytettävä todellisia hintoja. Vaikuttavuuskriteerien käyttöä tulee lisätä, jotta saavutetaan tuloksellisia ja tehokkaita palveluja.

Paikallisten pk-yritysten osallistumista julkisiin hankintoihin on edistettävä riittävän varhaisella markkinavuoropuhelulla. Tarvitaan konkreettista tukea ja neuvontaa hankintojen laatimiseen. Terve kilpailu eri toimijoiden välillä varmistaa kustannustehokkaan toiminnan ja laadukkaat palvelut.

Hallitus valmistelee parhaillaan hankintalain uudistusta, joka tuo merkittäviä muutoksia hyvinvointialueiden hankintaprosesseihin. In house -yhtiöitä ei tule käyttää hankintalain kiertämiseen, vaan ainoastaan tilanteissa, joissa niiden käyttö on esimerkiksi potilasturvallisuuden tai huoltovarmuuden kannalta perusteltua.

Käynnissä olevan yksikkökustannushankkeen myötä sote-palvelujen yksikkökustannuksia voidaan vertailla hyvinvointialueiden välillä. Tämä mahdollistaa parhaiden toimintamallien tunnistamisen ja hyödyntämisen, kuten palvelusetelijärjestelmien laajentamisen.

Jokaisella hyvinvointialueen asukkaalla on oikeus mahdollisimman hyvään ja laadukkaaseen sote-palveluun tuottajasta riippumatta ja tärkeimmistä tinkimättä!

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa katseen pitää olla tavoitteissa ja päämäärissä − keinoissa tarvitaan liikkumatilaa

Kirjoitettu kirjoittajana

Ilmastotavoitteita ei voi jättää maankäyttösektorin nielujen varaan, sillä nieluihin liittyy suurta epävarmuutta, jota ilmastonmuutos osaltaan lisää.

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta on tullut keskeinen ja ehkä puhutuin EU:n politiikan osa-alue etenkin työnsä päättävän komission kaudella. Valitettavasti monet ns. hyvää tarkoittavat esitykset kuten vaikkapa metsäkatoasetus kääntyvät onnettomasti toteutettuna itseään vastaan.

On käsittämätöntä, miten alun perin Amazonin laittomien hakkuiden hillitsemiseen markkinoidusta asetuksesta onnistuttiin vääntämään esitys, joka estää maailman metsäisimpien maiden viljelijöiden navettainvestoinnit. Tuottajien lisäksi pienille metsäalan yrityksille byrokratia ja kustannukset voivat pahimmilla kohota mahdottomiksi. Komissio tuntuu olevan sormi suussa, miten säädettyä asetusta pitäisi tulkita ja on jättänyt niin viljelijät, metsänomistajat kuin jäsenvaltiot oikeudelliseen epävarmuuteen.

Viime hallituskaudella hyväksytyn esityksen korjaamiseksi on nyt tehtävä kaikki voitava, ja onneksi Suomi ei ole tässä asiassa yksin, vaan kritiikkiä asetuksesta kuultiin lähes parinkymmenen ministerin suunnalta viime maatalousneuvostossa.

Myös luonnon monimuotoisuuteen tarkoitettua ennallistamisasetusta ollaan härkäpäisesti puskemassa maaliin, vaikka vaikutusarvioista ja kustannuksista ei edelleenkään ole selvyyttä. Biodiversiteettiä pystyttäisiin edistämään tehokkaammin, jos omat olosuhteensa parhaiten tuntevat jäsenmaat päästettäisiin kuskin paikalle Brysselin byrokraattien sijaan.

Samalla tavoin lukuisissa tämän komission kaudella annetuissa ilmastotoimien esityksissä tarvitaan nyt realismia ja järjen käyttöä. Euroopan globaalia johtajuutta ilmasto- ja ympäristötavoitteiden edistämisessä ei voida viedä eteenpäin irrallaan ihmisten arjesta ja perustarpeista tai eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn ja yhteiskunnan toimivuuden varmistamisesta.

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa katseen tulee olla tavoitteissa ja päämäärissä. Keinojen suhteen EU:n tulee jättää liikkumavaraa jo siksikin, että teknologia kehittyy hyvin nopeasti.

Ilmastotavoitteita ei voi jättää maankäyttösektorin nielujen varaan, sillä nieluihin liittyy suurta epävarmuutta, jota ilmastonmuutos osaltaan lisää. Tärkein tavoite ilmastonmuutoksen hillinnässä on vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Tämä on myös Suomen ja koko EU:n taloudellisten etujen mukaista, sillä fossiilipolttoaineet ovat tuontienergiaa.

Luopuminen fossiilisista polttoaineista ja ns. vihreä siirtymä ei saa kuitenkaan pahentaa riippuvuuttamme EU:n ulkopuolelta tuoduista komponenteista ja sähköjärjestelmän altistamista haavoittuvuuksille. Eurooppa tarvitsee lisää energiantuotantoa ja energiaomavaraisuuden parantamista, mm. bioenergian järkevää käyttöä. Suomen on puolustettava EU:ssa mm. bioenergian järkevää käyttöä ja biotalouden kehittämistä.

Realististen tulevaisuuksien kartoittamisessa otetaan huomioon tekniset kykymme, materiaalivaramme, taloudelliset mahdollisuutemme ja sosiaaliset tarpeemme. Paniikkimielialaa luomalla tällaista rauhallista analyysia ei kyetä tekemään.

Alkuperäinen kolumni luettavissa Maaseudun Tulevaisuudesta.

Suomi ajaa pikaisia ja laajoja toimia viljelijöiden tueksi: EU:n yhteinen maatalouspolitiikka uhkaa erkaantua byrokraattiseksi näpertelyksi

Kirjoitettu kirjoittajana

Viime viikko ministeripestissä piti sisällään niin juhlaa kuin arkea. Suomen tasavallan kolmastoista presidentti Alexander Stubb asetettiin perjantaina virkaansa asiaankuuluvin muotomenoin. Voimia ja siunausta uudelle presidentillemme vaativaan tehtävään.

Väitän, että maaseudun äänet olivat lopulta ne, jotka ratkaisivat vaalit. Joten en liene ainut, joka toivoo maaseudun elinvoiman merkityksen muistamista jatkossakin valtakunnan ykkösketjun arvokeskustelijalta.

Sen sijaan arkea oli tarjolla alkuviikosta, kun Brysselin kaduilla lainehti ihan sitä itseään. Eurooppalaisia maanviljelijöitä oli kokoontunut lantakärryin ja traktorein hätähuutoon maatalouden kriisitilanteesta. Turhautumisen syyt ovat samoja ympäri Eurooppaa. Kasvaneet kulut, alhaiset tuottajahinnat ja heikko kannattavuus.

Tähän päälle epäterveet kauppatavat, vinksahtanut tulonjako elintarvikeketjussa ja kolmansista maista vyöryvät epäeettiset, halvat tuontituotteet. Yhteinen maatalouspolitiikka, jolla ratkaisuja haasteisiin pitäisi löytää, uhkaa erkaantua byrokraattiseksi näpertelyksi ja yhä kauemmaksi ruuan tuotannon tukemisesta.

Väitän, että maaseudun äänet olivat lopulta ne, jotka ratkaisivat vaalit.

EU-vaalien läheisyys varmaan on vihdoin saanut vauhtia myös komissioon, joka on luvannut etsiä keinoja kriisitilanteeseen vastaamiseksi.

Puheenjohtajamaa Belgian johdolla kerättiin helmikuussa jäsenmailta yli 400 ehdotusta siitä, miten voitaisiin nopeasti toteuttaa tilatason hallinnollista taakkaa keventäviä toimenpiteitä.

Samassa yhteydessä nousi esille korjausehdotuksia, jotka vaatisivat cap:n perusasetusten uusimista ja myös ulkopuolisia, maatalousalan tilannetta helpottavia toimia.

Tällaisia ehdotuksia olivat muun muassa metsäkatoasetuksen toimeenpanon keventäminen tai lykkääminen ja elintarvikeketjun epäreilujen kauppatapojen direktiivin pikainen uudistaminen.

Suomen puheenvuorossa toin esille, että maanviljelijöiden tilanteeseen vastaamiseksi tarvitaan sekä nopeita toimia että pitkäjänteistä työtä.

Nopeasti toteutettavia ovat toimet, joilla vähennetään viljelijöiden rasitusta valvonnoissa ja seuraamuksissa; toimeenpanosäännökset ja ohjeistus on saatava joustavammaksi.

Myös tukien ennakkomaksujen nykyistä joustavampaa soveltamista tarvitaan, sillä syksyllä rahoja eniten kaivattaisiin.

Cap:n sisällä on pystyttävä tekemään nopeampia ja useampia muutoksia muun muassa erilaisiin kriiseihin ja sään ääriolosuhteisiin reagoimiseksi.

Näinä geopoliittisesti epävakaina aikoina keskiössä on oltava ruokaturva eli maataloustukien on kohdistuttava nykyistä paremmin varsinaiseen ruuantuotantoon.

Näihin esityksiin odotan nyt komissiolta pikaisia vastauksia muiden EU:n maatalousministereiden kanssa. Suomessa emme ole kuitenkaan jääneet tumput suorana odottamaan, vastaako komissio huutoomme.

Hallitusohjelman mukaisesti valmistelemme ja toteutamme kansallisesti kaikkia niitä maatalouden kannattavuuteen, viljelijän aseman kohentumiseen ja suomalaisen tuotannon aseman parantumiseen ruokaketjussa tähtääviä toimia, jotka vain ovat omissa käsissämme yhteisen maatalouspolitiikan aikana.

Kolumni luettaessa Maaseudun Tulevaisuudessa.

Et ole yksin, et jää yksin -presidentti vaikeidenkin asioiden sanoittajana

Kirjoitettu kirjoittajana
”Presidentti voi arvokeskustelijana olla vähentämässä stigmaa ja häpeää sanoittamalla vaikeitakin asioita”

Presidentti arvokeskustelijana nostaa esiin aiheita, jotka koskettavat kansalaisiamme ja sitä kautta yhteiskuntaamme monin eri tavoin. Parhaimmillaan syntyy kokemus, että minua koskettava asia on merkityksellinen ja tärkeä.

Arkielämä haastaa meitä kuitenkin monin tavoin. Saatamme monesti ajatella, että vaikeista ja meille hävettävistä asioista puhuminen vain entisestään lisää häpeää. Elämä on kuitenkin näyttänyt, että häpeä päinvastoin hälvenee vaikeista asioista puhumalla.

Yksi suurimmista mielenterveyteen ja päihderiippuvuussairauteen liittyvistä asioista lienee syvä yksinäisyyden, häpeän, ehkä avuttomuudenkin kokemus. Älä puhu, älä kysy, älä tunne, lienee monelle silloin tuttu. Presidentti voi arvokeskustelijana olla vähentämässä stigmaa ja häpeää sanoittamalla vaikeitakin asioita. Mielenterveys- tai päihderiippuvuussairaus tuntuu edelleen olevan aihe, jonka ympärillä puhumattomuuden kulttuuri on juurtunut syvään.

Joka neljäs suomalainen lapsi elää perheessä, jossa vanhempi sairastaa mielenterveys- tai päihderiippuvuussairautta. Kun perheessä tai lähiyhteisössä on haasteita mielenterveyden tai päihderiippuvuuden kanssa, koko lähiyhteisö on silloin kovilla.

Kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu.

Voisikin sanoa, että koko perhe sairastaa tavallaan ja läheiset ottavat omia roolejaan selviytyäkseen arjesta. Jotta voi auttaa muita, on pidettävä omasta jaksamisesta huolta. Kansalaisten tulee voida luottaa siihen, että yhteiskunnan tuki on vahvimmillaan silloin, kun yksilö on heikoimmillaan.

Olen iloinen, että julkisuudessa yhä useampi, nuorikin, on uskaltautunut jakamaan oman tarinansa. Esiin nostetut asiat voivat parhaimmillaan madaltaa kynnystä hakeutua mielenterveysavun piiriin.

Vaikeassa elämäntilanteessa tosielämän kertomukset voivat tuoda valon pimeään. En ole yksin, en jää yksin.

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme ja voimme yhteiskunnassa juuri niin hyvin kuin voimme perheissämme sekä lähiyhteisössämme.

Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa. Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään.

Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeri, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja presidenttiehdokas. Alkuperäinen kirjoitus julkaistu FinFamin sivuilla.

Osallisuuden kokemus suomalaisessa yhteiskunnassa

Kirjoitettu kirjoittajana

Osallisuuden kokemuksen tarve on kirjoitettuna ihmiselämän ytimeen – meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Kaipaamme rakkautta ja rakastetuksi tulemista. Yhteiskunta on kykenemätön rakastamaan ja tarjoamaan osallisuuden kokemuksia, jotka rakentuvat vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Osattomuuden kokemukset puolestaan rikottavat meitä monin tavoin.

Haasteet on ensin tunnistettava ja sitten tunnustettava – on nähtävä mitä me olemme kansakuntana yhteisöllisyydestä menettäneen, jotta voimme ymmärtää, minkä palauttamiseksi meidän on tehtävä työtä.

Historia osoittaa, ettei yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemus ole kiinni edes ulkoisista olosuhteista. Kansakuntamme haastavat ajat ovat jopa vahvistaneet osallisuuden kokemustamme ja vastaavasti yltäkylläisyyden keskellä yksilökeskeisyys on kasvanut ja osallisuuden kokemuksemme ovat päin vastoin heikentyneet.

Presidentillä on merkittävä rooli kansakunnan yhtenäisyyden vaalijana ja arvokeskustelijana. Tarvitsemme toisia kunnioittavaa keskusteluilmapiiriä. Yhteiskunnallinen luottamus on tärkeä ja varjeltava asia. Jos menetämme luottamuksen, se heijastuu ihmisten hyvinvoinnista kansantalouteen ja yhteiskuntarauhaan saakka.

Osallisuuden kokemus on myös merkittävä Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttava tekijä yhdessä ulkoisen turvallisuuden kanssa. Toisia kunnioittava keskusteluilmapiiri ja osallisuuden kokemukset luovat uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta kehittää ja luoda uutta, kokeilla asioita. Kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas, koemme kuuluvuutta ja koemme olevamme turvassa. Tämä luottamus on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien vahva liima.

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme ja ympäristöstä. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Yhteisvastuu nousee jokaisen meidän asenteistamme ja elämänratkaisuista, ja se ulottuu myös kotimaan rajojen yli. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme ja itsekkään elämäntavan seuraukset ovat nähtävissä.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat yhteen. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten rakastavaa huolenpitoa. Vastuunkantaminen omasta elämästä edellyttää huolenpitoa omasta terveydestä, perheestä, lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä ympäristöstä. Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa sekä osallisuuden kokemuksia.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään. Tämän olen saanut itsekin elämässä oppia nyt jo edesmenneen kehitysvammaisen kasvattisisareni Liisan kautta. Spontaani vastaus alakoululaisena kaverini kysymykseen: ”Haluaisit varmaan, että teidän Liisa olisi terve?” oli: ”En, eihän Liisa silloin olisi Liisa!”. Vammaisuus ei ole virhe, vaan yksi osa sitä ominaisuuksien joukkoa, joka muodostaa meistä itse kustakin persoonia.

Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Heidän oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.

Pidän tärkeänä, että monenlaisen kriisipuheen rinnalla pystymme luomaan toivon näköaloja ja luottamusta siihen, että tuleville sukupolville käy hyvin. Tässä työssä yhteiskunta ei yksin pärjää, vaan tarvitsee kumppanikseen vahvat ja välittävät perheet sekä kansalaisyhteiskunnan. Tarvitsemme vallankumouksen takaisin luottamusyhteiskunnan palauttamiseksi, jotta osallisuudenkin kokemuksemme suomalaiseen yhteiskuntaan voivat vahvistua.

Uskon, että yhteisöllisyyttä vahvistamalla tulevaisuuden Suomi on sosiaalisesti oikeudenmukainen, turvallinen, perheystävällinen, yritteliäs, innovatiivinen, kilpailukykyinen ja taloudellisesti menestyvä, yhteisöllinen, ja kestäville arvoille rakentuva lähimmäisyhteiskunta.

 

Ruoka-ala tarvitsee kasvua – viennin edistäminen on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta käytännön toteutukseen tarvitaan innovatiivisia yrityksiä

Kirjoitettu kirjoittajana

Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille.

Hallituksemme on vahvasti sitoutunut suomalaisen ruokajärjestelmän ja elintarvikesektorin aseman parantamiseen ja ruokaviennin lisäämiseen. Tavoitteeksi hallitusohjelmaan on kirjattu suomalaisen ruoan vientipotentiaali hyödyntäminen nykyistä paremmin ja viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2031.

Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille. Kotimainen kulutus ei ole kasvanut ja kotimaanmarkkina muutenkin on rajallinen. Siksi elintarvikeviennillä on suuri strateginen merkitys sekä suomalaisen maatalouden että elintarvikeyritysten kasvulle ja kannattavuudelle sekä huoltovarmuudellemme. Pahan päivän koittaessa vientivirrat voidaan kääntää kotimaiseen kulutukseen.

Viennin arvoa pitää kasvattaa myös kohdemarkkinoille räätälöityjen korkean jalostusasteen tuotteiden kautta. Viennin pitää olla mahdollista kaikenkokoisille yrityksille, jos kohdemarkkinat ja tuote kohtaavat.

Yrityksillä on vastuu oman vientinsä kasvattamisesta. On nähtävä viennin mahdollisuudet ja nostettava vienti myös yrityksen strategiseksi kärjeksi. Valtio mahdollistaa vientiä avaamalla erinomaiseen eläintauti- ja elintarvikehygieniatilanteeseemme perustuen elintarvikkeillemme ovia markkinoillepääsyhankkeiden kautta. Yritykset ovat niitä, jotka näistä ovista maailmalle käyvät.

Vieraillessani marraskuun alussa Kiinassa allekirjoitettiin siipikarjanlihan vientiehtoja koskeva sopimus. Sovimme myös elintarviketurvallisuusyhteistyön aloittamisesta. Lisääntyvä yhteistyö mahdollistaa elintarvikeviennin lupaprosessien etenemisen ja toivottavasti tiivistää yhteistyötä tulevaisuudessa muutenkin. Meille vakuutettiin suomalaisten laadukkaiden tuotteiden olevan tervetulleita markkinoille.

Hallitusohjelman mukaisella uudella kasvuohjelmalla voidaan lisätä mahdollisuuksia viennin kasvulle, mutta lopulta vain yritykset itse voivat näihin mahdollisuuksiin tarttua. Kasvuohjelma on osa Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuutta, jonka ohjausryhmä on asetettu ja ensimmäinen kokouskin on pidetty.

Suomen ruokajärjestelmällä ja elintarvikeviennillä on suuri kasvu-, työllistämis- ja vientipotentiaali. Potentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää nykyistä vahvempaa panostusta julkiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitukseen sekä investointeihin koko ruokajärjestelmässä.

Työtä omavaraisuuden säilyttämisen ja parantamisenkin eteen on tehtävä jatkuvasti. Keskeistä ovat tietysti toimet, joilla pyritään luomaan vakaampia kannattavuusnäkymiä alkutuotantoon, jotta nuoret uskaltavat lähteä alalle. Ilman sitä loistavilta elintarvikkeilta häviää kotimainen raaka-aine.

Kolumni on julkaistu alkuperäisenä Maaseudun tulevaisuudessa.

Hoitajamitoitus karkaa käsistä – pelkät lakipykälät eivät auta

Kirjoitettu kirjoittajana

Kulunut kesä on viimeistään paljastanut, millaisessa kriisissä terveydenhoitomme rämpii. Ruuhkat päivystyksissä ja sairaaloissa sekä vanhustenhuollon suuri hoitajapula ovat johtaneet siihen, että henkilöstövajeen takia hoivapaikkoja joudutaan sulkemaan. Tämä pahentaa tilannetta entisestään, ja osaa vanhuksista pyöritellään päivystyksen ja kodin väliä, kun sopivaa sijaa ei löydy. Tilanne paljastaa karusti, etteivät pelkät lakipykälät auta, jos saman aikaisesti ei pidetä huolta henkilöstö- ja talousresursseista. Henkilöstömitoituksen toteutus astuu täysimääräisenä voimaan ensimmäinen huhtikuuta, ja aprillipilaksi sen on jo moni ehtinyt leimata. Jotkut haluavat romuttaa mitoituksen noston täysin, ja osa vaatii ainakin löysempää tulkintaa. Tilannetta ei ainakaan helpota vuodenvaihteessa starttaavat alirahoitetut hyvinvointialueet, joista iso osa on jo anonut hallitukselta hoitajamitoituksen lykkäystä, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole. Pohjois-Savossakin kaipaamme satoja käsipareja lisää.

Osa hyvinvointialueista perii lisäksi miljoonavelat sairaanhoitopiireiltään, eikä ministeriön laskentamallit lainanottovaltuudesta tunne armoa, joten Pohjois-Savokin näyttäisi päätyvän ministeriön holhoukseen heti lähtiessään; valitettavasti. Kristillisdemokraattien mielestä hoitajamitoituksesta ei tule luopua, sillä sehän tarkoittaisin huonompaa hoitoa ja vähentäisi alan vetovoimaa entisestään. Ainoana oppositiopuolueena olemme pitäneet esillä alan rahoituksen riittävyyttä koko vaalikauden ajan. Viimeksi viime syksynä KD esitti vaihtoehtobudjetissaan puolen miljardin euron panostusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkamiseen, mutta hallitus ei tätä viestiä kuunnellut.

Hallitus on esittänyt rahoituksen paikkaamiseen Kela-korvausten leikkausta, joka tässä tilanteessa kuulostaa enemmän hölmöläisen peiton jatkamiselta. Päätös merkitsee julkisen puolen ruuhkautumista entisestään, ja heikentäisi erityisesti pienituloisten pääsyä erikoislääkäreille. Tavoitellut säästöt noin 64 miljoonaa voivat hyvin helposti kääntyä lisäkustannuksiksi, kun vaivat jonoissa pahenevat ja sairauspäivärahakaudet pitenevät. Leikkaukset kohdistuvat erityisesti gynekologi- ja silmälääkäripalveluihin, joita ei edes julkisella puolella ole juuri tarjolla.

 

Kirjoitus on julkaistu alkuperäisesti Warkauden lehdessä 16.8.2022.