Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille.

Hallituksemme on vahvasti sitoutunut suomalaisen ruokajärjestelmän ja elintarvikesektorin aseman parantamiseen ja ruokaviennin lisäämiseen. Tavoitteeksi hallitusohjelmaan on kirjattu suomalaisen ruoan vientipotentiaali hyödyntäminen nykyistä paremmin ja viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2031.

Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille. Kotimainen kulutus ei ole kasvanut ja kotimaanmarkkina muutenkin on rajallinen. Siksi elintarvikeviennillä on suuri strateginen merkitys sekä suomalaisen maatalouden että elintarvikeyritysten kasvulle ja kannattavuudelle sekä huoltovarmuudellemme. Pahan päivän koittaessa vientivirrat voidaan kääntää kotimaiseen kulutukseen.

Viennin arvoa pitää kasvattaa myös kohdemarkkinoille räätälöityjen korkean jalostusasteen tuotteiden kautta. Viennin pitää olla mahdollista kaikenkokoisille yrityksille, jos kohdemarkkinat ja tuote kohtaavat.

Yrityksillä on vastuu oman vientinsä kasvattamisesta. On nähtävä viennin mahdollisuudet ja nostettava vienti myös yrityksen strategiseksi kärjeksi. Valtio mahdollistaa vientiä avaamalla erinomaiseen eläintauti- ja elintarvikehygieniatilanteeseemme perustuen elintarvikkeillemme ovia markkinoillepääsyhankkeiden kautta. Yritykset ovat niitä, jotka näistä ovista maailmalle käyvät.

Vieraillessani marraskuun alussa Kiinassa allekirjoitettiin siipikarjanlihan vientiehtoja koskeva sopimus. Sovimme myös elintarviketurvallisuusyhteistyön aloittamisesta. Lisääntyvä yhteistyö mahdollistaa elintarvikeviennin lupaprosessien etenemisen ja toivottavasti tiivistää yhteistyötä tulevaisuudessa muutenkin. Meille vakuutettiin suomalaisten laadukkaiden tuotteiden olevan tervetulleita markkinoille.

Hallitusohjelman mukaisella uudella kasvuohjelmalla voidaan lisätä mahdollisuuksia viennin kasvulle, mutta lopulta vain yritykset itse voivat näihin mahdollisuuksiin tarttua. Kasvuohjelma on osa Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuutta, jonka ohjausryhmä on asetettu ja ensimmäinen kokouskin on pidetty.

Suomen ruokajärjestelmällä ja elintarvikeviennillä on suuri kasvu-, työllistämis- ja vientipotentiaali. Potentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää nykyistä vahvempaa panostusta julkiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitukseen sekä investointeihin koko ruokajärjestelmässä.

Työtä omavaraisuuden säilyttämisen ja parantamisenkin eteen on tehtävä jatkuvasti. Keskeistä ovat tietysti toimet, joilla pyritään luomaan vakaampia kannattavuusnäkymiä alkutuotantoon, jotta nuoret uskaltavat lähteä alalle. Ilman sitä loistavilta elintarvikkeilta häviää kotimainen raaka-aine.

Kolumni on julkaistu alkuperäisenä Maaseudun tulevaisuudessa.

Kulunut kesä on viimeistään paljastanut, millaisessa kriisissä terveydenhoitomme rämpii. Ruuhkat päivystyksissä ja sairaaloissa sekä vanhustenhuollon suuri hoitajapula ovat johtaneet siihen, että henkilöstövajeen takia hoivapaikkoja joudutaan sulkemaan. Tämä pahentaa tilannetta entisestään, ja osaa vanhuksista pyöritellään päivystyksen ja kodin väliä, kun sopivaa sijaa ei löydy. Tilanne paljastaa karusti, etteivät pelkät lakipykälät auta, jos saman aikaisesti ei pidetä huolta henkilöstö- ja talousresursseista. Henkilöstömitoituksen toteutus astuu täysimääräisenä voimaan ensimmäinen huhtikuuta, ja aprillipilaksi sen on jo moni ehtinyt leimata. Jotkut haluavat romuttaa mitoituksen noston täysin, ja osa vaatii ainakin löysempää tulkintaa. Tilannetta ei ainakaan helpota vuodenvaihteessa starttaavat alirahoitetut hyvinvointialueet, joista iso osa on jo anonut hallitukselta hoitajamitoituksen lykkäystä, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole. Pohjois-Savossakin kaipaamme satoja käsipareja lisää.

Osa hyvinvointialueista perii lisäksi miljoonavelat sairaanhoitopiireiltään, eikä ministeriön laskentamallit lainanottovaltuudesta tunne armoa, joten Pohjois-Savokin näyttäisi päätyvän ministeriön holhoukseen heti lähtiessään; valitettavasti. Kristillisdemokraattien mielestä hoitajamitoituksesta ei tule luopua, sillä sehän tarkoittaisin huonompaa hoitoa ja vähentäisi alan vetovoimaa entisestään. Ainoana oppositiopuolueena olemme pitäneet esillä alan rahoituksen riittävyyttä koko vaalikauden ajan. Viimeksi viime syksynä KD esitti vaihtoehtobudjetissaan puolen miljardin euron panostusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkamiseen, mutta hallitus ei tätä viestiä kuunnellut.

Hallitus on esittänyt rahoituksen paikkaamiseen Kela-korvausten leikkausta, joka tässä tilanteessa kuulostaa enemmän hölmöläisen peiton jatkamiselta. Päätös merkitsee julkisen puolen ruuhkautumista entisestään, ja heikentäisi erityisesti pienituloisten pääsyä erikoislääkäreille. Tavoitellut säästöt noin 64 miljoonaa voivat hyvin helposti kääntyä lisäkustannuksiksi, kun vaivat jonoissa pahenevat ja sairauspäivärahakaudet pitenevät. Leikkaukset kohdistuvat erityisesti gynekologi- ja silmälääkäripalveluihin, joita ei edes julkisella puolella ole juuri tarjolla.

Kirjoitus on julkaistu alkuperäisesti Warkauden lehdessä 16.8.2022.

Luonnonvarojen säästäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta on synnyttänyt tarpeen uudelleen käyttää ja säilyttää resurssit ja materiaalit taloudessa mahdollisimman pitkään. Tuote suunnitellaan jo lähtökohtaisesti niin, että raaka-aineita kuluu mahdollisimman vähän ja ne voidaan erotella ja käyttää uudelleen. Tämä on synnyttänyt jo lähes hypeksi muodostuneen ilmiön kiertotalous, vaikka matonkuteita leikkaava mummo on ollut sen ytimessä iät ajat.

Sitra on laskeskellut, että kiertotalous on Suomelle 1,5-2,5 miljardin euron mahdollisuus, sillä vahva teknologiaosaaminen, hyvä koulutustaso ja cleantech-taito entuudestaan antaa eväät pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. Hyvä niin, mutta ennen maailman valloitusta olisi laitettava kotipesä kuntoon.

Maatalouden sivutuotteet kuten lanta ja kasvijätteet ovat erinomaisia kotimaisen uusiutuvan energian biokaasun lähteitä. Biokaasun tuotannon lisäämistä vaikeuttavat kuitenkin merkittävästi eräät säännökset. Ministeriö on viisaudessaan katsonut, että energiantuotantotukea voidaan myöntää maatilan energiantuotannossa tarvittavaan rakentamisinvestointiin vain siltä osin kuin tuotettu energia käytetään maatalouden omassa tuotantotoiminnassa.

Tämä on käytännössä johtanut siihen, ettei tukea heru biokaasulaitosten rakentamiseksi, jos sitä tuotettaisiin yli oman tarpeen myyntiin vaikkapa lähialueen kiinteistöjen lämmittämiseksi tai liikennepolttoaineeksi. Tukilogiikka ontuu, sillä ei kai kaikkea navetassa tuotettua maitoakaan tilalla itse kuluteta.

Prosessissa syntyvän mädätteen käyttö on myös tehty lähes mahdottomaksi, vaikka ravinnekierrossa se korvaisi hyvin usein ulkomailta tuotua keinolannoitetta. Biokaasun tuotantoinvestoinnin tuen ehdoksi tulisi asettaa hygienisointivaatimukset, joilla mädätteen ravinteiden hyödyntäminen olisi järkevämpää kuin kärrääminen jäteveden puhdistuslaitokselle.

Biokaasun käyttöä voitaisiin edistää myös säätösähkön tuotannossa eriyttämällä tuotanto- ja kulutustarkoituksiin mitoitettujen liittymien hinnoittelua ja poistamalla omakäyttösähkön valmisteveron osuus.

Samoin liikennebiokaasun tuotannon edistäminen olisi mahdollista verotusta muuttamalla. Vuonna 2013 liikennebiokaasulle asetettiin käyttövoimavero. Sen poistaminen tai alentaminen auttaisi biokaasun tuotannon laajentamista, koska se tekisi liikennebiokaasun käytön autojen käyttövoimana nykyistä edullisemmaksi. Autoverossa ja ajoneuvoverossa tulisi hiilidioksidipäästöihin perustuvassa verotuksessa huomioida koko elinkaaripäästöjen taso. Tuotantotavasta riippuen biokaasu on joko lähes ilmastoneutraalia tai jopa vähentää ilmastokaasujen määrää.

Jätin edellä mainituista asioista laki- ja toimenpidealoitteet eduskunnan käsiteltäväksi. Maatalous on nyt niin syvässä ahdingossa, että pienetkin kädenojennukset vaikkapa energiatalouden puolelta olisivat enemmän kuin tarpeen.

Kirjoitus Töllöttimessä 31.3.2016

Tuoreen hallituksen hallitusohjelmaa lukiessa on kaksijakoiset fiilikset. Esityksissä ja tavoitteissa on paljon kannatettavaa, kristillisdemokraattienkin vaaliohjelman sivuilta löytyneitä linjauksia. Pidän myönteisenä kasvupaketin 1,6 mrd. panostuksia, jotka on tarkoitus suunnata talouskasvua ja työllisyyttä tukeviin hankkeisiin mm. liikenneväylien korjaukseen. Rapistuvasta tiestöstä kärsivät yritysten lisäksi kaikki tiellä liikkujat. Samoin muut panostukset yrittäjyyteen ja byrokratian karsiminen ovat oikeita toimenpiteitä.

Myös talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta paikkaa leikkauslistan kärkipäässä en soisi hallitusohjelman tavoin lapsiperheille ja eläkeläisille. Päivähoidon ja vanhustenhuollon leikkaukset ja sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelumaksujen korotukset sekä eläkeläisten asumistuen yhtenäistämiset nipistävät ennenkin niukasta toimeentulosta.

Tänään kaikki koulunsa päättävät, ylioppilaat ja ammattiin valmistuvat ovat juhlapäivänsä ansainneet. Siksi en halua liikaa synkistellä hallitusohjelman koulutuspoliittisilla kirjauksilla. Kuitenkin ihmetyttää koulutukseen kohdistettujen leikkausten 600 milj. euron kokoluokka, etenkin kun kaikki puoluejohtajat lupasivat ennen vaaleja, ettei koulutuksesta enää leikata. Maistereiden määrän rajaaminen, yliopistojen indeksijäädytykset, Akatemian tutkimusrahoista eli korkeimmasta tieteestä leikkaaminen johtavat Suomen tärkeimmän resurssin eli osaamistason laskuun.

Sen sijaan haluan suhtautua avoimin mielin mm. oppisopimuskoulutuksen uudistamiseen ja jopa toisen asteen ammatillisen koulutuksen perusteelliseen remonttiin. Jos säästöt todella haetaan hallinnon ja rakenteiden uudistamisen kautta eikä opetuksen laatu kärsi ja jatko-opinto mahdollisuudet taataan, niin parhaimmillaan saadaan nykyistä tiiviimpiä urapolkuja. Tosin kaavailtu opintotuen leikkaaminen ja indeksisidonnaisuuden purkaminen lyövät korville tätä nopeamman valmistumisen tavoitetta.  Toimeentulon järjestäminen viikonloppu- ja iltatöin kun pakkaa venyttämään opintoja.

Kaikkein erikoisin piirre Sipilän hallituksen ohjelmassa on kuitenkin ns. ehdollinen leikkauslista. Jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse kesän aikana sopuun hintakilpailukykyä parantavista toimenpiteistä, niin seuraavat 1,5 mrd. lisäsopeutukset. Sitten viedään – ja paljon – lapsilisistä, maataloustuista, työttömyysturvasta, eläkkeistä ym. Tiedossa on, että kukaan ei halua näiden rajujen leikkausten syntipukiksi, joten edessä on sekä työmarkkinaosapuolille että hallitukselle kuuma kesä ihan ilmoista riippumatta.

(Kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa 30.5.2015)

Hevosenlihakohu nostatti elintarvikehuijaukset ja laajemminkin elintarvikeketjujen valvonnan rakenteelliset ongelmat ja puutteet esille koko EU:n alueella. Euroopan Parlamentti hyväksyi alkuvuodesta mietinnön, jossa vaadittiin mm. elintarvikkeiden jäljitettävyyden parantamista, valvontaviranomaisten resurssien lisäämistä ja laajentamista, ruokaväärennöksille yhtenäistä määrittelyä ja tiukempia rangaistuksia sekä rajat ylittävien ruokarikosten tehokkaampaa selvittämistä.

Paradoksaalista tilanteessa on, että EU:n elintarvikelainsäädäntö on erittäin yksityiskohtainen elintarviketurvallisuuden kohdalla, mutta käytössä ei ole lainsäädäntökehystä erityisesti elintarvikepetoksiin, ellei oteta lukuun yleistä säännöstä, joka kieltää kuluttajien harhaanjohtamisen. Niinpä elintarviketurvallisuus on paremmalla tasolla kuin koskaan aiemmin – esimerkiksi ihmiset sairastuvat ruokamyrkytyksiin yhä harvemmin – mutta kuitenkin kuluttajien luottamus elintarvikeketjun merkintöihin on erittäin heikko.

Elintarvikkeita myydään nimenomaan mielikuvilla puhtaudesta, alkuperästä, tuotantotavasta, ja siksi niitä väärentämällä pyritään hankkimaan taloudellista hyötyä. Tunnettua on myös raaka-aineiden vaihtaminen, laimentaminen tai vieraalla ainesosalla ”jatkaminen”.

Eipä siis ihme, että luomutuotteet ovat myös väärennettyjen ruoka-aineiden listan kärkipäässä yhdessä oliiviöljyn ja kalan kanssa. Vaikka EU:n kattavaa tilastointia ruokahuijauksista ei ole, niin viimeaikaisista huijaustapauksista nostettiin mietinnössä esiin räikeimpiä. Tavanomaisia jauhoja on myyty luomujauhoina, häkkikanojen munia markkinoitu luomumunina, kasvattamokalaa villikalana ja maantiesuolaa kaupattu ruokasuolana, hevosenlihasotkuista puhumattakaan. Elintarvikkeissa on myös vääriä alkuperä- ja hyvinvointimerkintöjä.

Luomutuotteiden kohdalla kyse alkuperästä on erityisen tärkeä, sillä koko ostopäätös voi perustua siihen. Luonnonmukaisen tuotannon kriteerejä ollaan kiristämässä ja mm. kansallisista luomumerkeistä luopumassa.

Vaikka EU-asetuksella on säädetty pakkausmerkinnöistä ja siitä, että ne eivät saa johtaa kuluttajia harhaan, käytännössä tämän säännöksen soveltaminen vaihtelee kuitenkin huomattavasti maasta toiseen, samoin tarkastusten tiheys. Valvonnan tulisikin siis koskea terveyden ja turvallisuuden lisäksi myös elintarvikepetoksia. Jokainen meistä kuluttajana haluaa saada sitä, mitä tilaa!

(5.3. netissä julkaistu Sari Essayah´n kirjoitus on osa Pro Luomun Eurovaalit 2014 -sarjaa, jossa suurimpien suomalaispuolueiden euroehdokkaat kertovat näkemyksiään luomusta ja ruoasta.)

Itse näen boikotit huonona tapana puolustaa ihmisoikeuksia. Tällöin väärän politiikan uhreiksi tulisivat myös urheilijat, joilla ei ole osaa eikä arpaa maan linjauksiin. Jos maan ihmisoikeuskysymyksistä ollaan oikeasti huolissaan, niin kauppaboikotit ja taloudelliset sanktiot ovat paljon tehokkaampia kuin nyt valtiojohtajatasollakin virinneet ”jäädään pois avajaisista”-uhkailut. Kaksinaismoralistisesti kaasuputki tms. intressejä ei kuitenkaan olla valmiita vaarantamaan, vaikka talouden vääntöruuvi on varmasti urheiluaatetta tehokkaampi.

Kansainväliset arvokisat ovat aina olleet haluttaja tapahtumia järjestäjilleen, sillä niillä on valtava julkisuusarvo. Siksi kisoja ei pitäisi alun perinkään myöntää maille, joissa on vakavia ihmisoikeusongelmia. Euroopan parlamentissa vetosimme useaan otteeseen mm. Kansainväliseen jääkiekkoliittoon, jotta kevään MM-kisoja ei annettaisi Valko-Venäjän diktaattori Lukašenkan arvovallan pönkittämiseen. Kun kisat nyt kaikesta huolimatta siellä järjestetään, niin boikotin sijasta pidetään kaukalossa huolta siitä, että Lukašenka ei pääse tuulettelemaan.

(Sari Essayah´n mielipide julkaistu Ilkassa 15.1.2014)

EU-jäsenyyden alusta lähtien suomalaisille on ollut tärkeää säilyttää metsäpolitiikka kansallisessa päätösvallassa. ”Brysseliä” ei ole kaivattu sotkeentumaan kestävään metsäpolitiikkaamme, jossa on ollut tilaa suojelun ja jokamiehen oikeuksien lisäksi metsä- ja biotalouden tarpeille. Pitkin matkaa on ollut pakko huomata, että EU:n ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikat vaikuttavat yhä vahvemmin metsiemme monimuotoiseen käyttöön. Halusimme tai emme, EU on luikerrellut metsäpolitiikkaan takaoven kautta.

Viime istuntoviikolla Strasbourgissa käsittelimme Suomen kannalta merkittävän direktiivin epäsuoran maankäytön vaikutuksista biopolttoaineiden tuotantoon (ILUC). Parlamentin kannassa pystyttiin puolustamaan kestävän metsätalouden periaatteita ja puun jalostusarvon huomioimista. Bioenergiaa ei pidä jatkossa valmistaa niinkään ruuasta, vaan suunnata panostukset mm. jätteistä ja metsätähteistä ja sivuvirroista valmistettaviin toisen sukupolven biopolttoaineisiin, joissa Suomella on mahdollisuus nousta innovaatiojohtajaksi. Myös raskas ja byrokraattinen kestävyyskriteerien verifiointijärjestelmä torjuttiin.

Erävoitosta huolimatta työn alla on esitys biomassa kestävyyskriteereistä, joka voi huonosti muotoiltuna antaa komission käsiin paljon valtaa metsänkäytöstä. Suomi on suhtautunut kriittisesti sellaisen kestävän käytön sertifiointiin, jossa mennään raaka-aine erien metsätilakohtaiseen raportointiin. Vaikka uutisankkana esiintyneeseen sauna-klapien sääntelyyn asti ei olla menossa, niin tiedossa olisi massiivinen ja kallis byrokratia. Kestävyyttä on meillä perinteisesti tarkasteltu maa- ja aluekohtaisesti, jolloin on pidetty huolta riittävästä suojelupinta-alasta ja arvokkaiden metsätyyppien säilyttämisestä. Myös olemassa olevia todentamisjärjestelmiä olisi voitava hyödyntää. Komissio haluaisi jatkossa ohjailla keinoja, joilla jäsenmaat pyrkivät kansallisiin bioenergiatavoitteisiin. Tähän esitykseen vaikuttaminen ja tarvittavien muutosten aikaansaaminen on suomalaistoimijoille EU:ssa varmaankin loppukauden tärkeimpiä tehtäviä.

Kolmaskin metsätaloutta säätelevä paperi eli EU:n uusi metsästrategia on jo valmiina, mutta ilmeisesti komission politiikkaosastojen väliset näkemyserot ovat jarruttaneet sen julkaisua.

Olin heinäkuussa tilaisuudessa, jossa sitä komission virkamiehen toimesta raotettiin, mutta yksityiskohdat jäivät piiloon. Tuskin kenelläkään on mitään sitä yleistavoitetta vastaan, että kaikkia EU:n alueen metsiä hoidetaan kestävän metsänhoidon periaattein vuoteen 2020 mennessä. Miten sitten ”kestävä metsänhoito” määritellään ja mitä ”periaatteet” käytännössä ovat, aiheuttaakin jo erimielisyyttä paitsi jäsenmaiden myös yksityisten ja julkisten metsänomistajien, ympäristöjärjestöjen, teollisuuden ja tutkijoiden keskuudessa.

Metsäteollisuus on Suomessa kokenut valtavia mullistuksia ja globaali kilpailutilanne on ajanut saneerauksiin ja irtisanomisiin. Kaikesta huolimatta metsät ovat meille edelleenkin ”Pohjolan vihreä kulta” ja biotalouden kautta merkittävä resurssi ehkäpä valmisteina, joita ei ole vielä edes keksitty. Siksi metsäpolitiikan kaitseminen pitää olla EU-politiikkamme prioriteetteja – näissä asioissa ei ole vara ”mennä metsään”!

Kolumni Savon Sanomissa 21.9.2013