Kirjoitukset

RSS

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa katseen pitää olla tavoitteissa ja päämäärissä − keinoissa tarvitaan liikkumatilaa

Ilmastotavoitteita ei voi jättää maankäyttösektorin nielujen varaan, sillä nieluihin liittyy suurta epävarmuutta, jota ilmastonmuutos osaltaan lisää.

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta on tullut keskeinen ja ehkä puhutuin EU:n politiikan osa-alue etenkin työnsä päättävän komission kaudella. Valitettavasti monet ns. hyvää tarkoittavat esitykset kuten vaikkapa metsäkatoasetus kääntyvät onnettomasti toteutettuna itseään vastaan.

On käsittämätöntä, miten alun perin Amazonin laittomien hakkuiden hillitsemiseen markkinoidusta asetuksesta onnistuttiin vääntämään esitys, joka estää maailman metsäisimpien maiden viljelijöiden navettainvestoinnit. Tuottajien lisäksi pienille metsäalan yrityksille byrokratia ja kustannukset voivat pahimmilla kohota mahdottomiksi. Komissio tuntuu olevan sormi suussa, miten säädettyä asetusta pitäisi tulkita ja on jättänyt niin viljelijät, metsänomistajat kuin jäsenvaltiot oikeudelliseen epävarmuuteen.

Viime hallituskaudella hyväksytyn esityksen korjaamiseksi on nyt tehtävä kaikki voitava, ja onneksi Suomi ei ole tässä asiassa yksin, vaan kritiikkiä asetuksesta kuultiin lähes parinkymmenen ministerin suunnalta viime maatalousneuvostossa.

Myös luonnon monimuotoisuuteen tarkoitettua ennallistamisasetusta ollaan härkäpäisesti puskemassa maaliin, vaikka vaikutusarvioista ja kustannuksista ei edelleenkään ole selvyyttä. Biodiversiteettiä pystyttäisiin edistämään tehokkaammin, jos omat olosuhteensa parhaiten tuntevat jäsenmaat päästettäisiin kuskin paikalle Brysselin byrokraattien sijaan.

Samalla tavoin lukuisissa tämän komission kaudella annetuissa ilmastotoimien esityksissä tarvitaan nyt realismia ja järjen käyttöä. Euroopan globaalia johtajuutta ilmasto- ja ympäristötavoitteiden edistämisessä ei voida viedä eteenpäin irrallaan ihmisten arjesta ja perustarpeista tai eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn ja yhteiskunnan toimivuuden varmistamisesta.

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa katseen tulee olla tavoitteissa ja päämäärissä. Keinojen suhteen EU:n tulee jättää liikkumavaraa jo siksikin, että teknologia kehittyy hyvin nopeasti.

Ilmastotavoitteita ei voi jättää maankäyttösektorin nielujen varaan, sillä nieluihin liittyy suurta epävarmuutta, jota ilmastonmuutos osaltaan lisää. Tärkein tavoite ilmastonmuutoksen hillinnässä on vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Tämä on myös Suomen ja koko EU:n taloudellisten etujen mukaista, sillä fossiilipolttoaineet ovat tuontienergiaa.

Luopuminen fossiilisista polttoaineista ja ns. vihreä siirtymä ei saa kuitenkaan pahentaa riippuvuuttamme EU:n ulkopuolelta tuoduista komponenteista ja sähköjärjestelmän altistamista haavoittuvuuksille. Eurooppa tarvitsee lisää energiantuotantoa ja energiaomavaraisuuden parantamista, mm. bioenergian järkevää käyttöä. Suomen on puolustettava EU:ssa mm. bioenergian järkevää käyttöä ja biotalouden kehittämistä.

Realististen tulevaisuuksien kartoittamisessa otetaan huomioon tekniset kykymme, materiaalivaramme, taloudelliset mahdollisuutemme ja sosiaaliset tarpeemme. Paniikkimielialaa luomalla tällaista rauhallista analyysia ei kyetä tekemään.

Alkuperäinen kolumni luettavissa Maaseudun Tulevaisuudesta.

Suomi ajaa pikaisia ja laajoja toimia viljelijöiden tueksi: EU:n yhteinen maatalouspolitiikka uhkaa erkaantua byrokraattiseksi näpertelyksi

Viime viikko ministeripestissä piti sisällään niin juhlaa kuin arkea. Suomen tasavallan kolmastoista presidentti Alexander Stubb asetettiin perjantaina virkaansa asiaankuuluvin muotomenoin. Voimia ja siunausta uudelle presidentillemme vaativaan tehtävään.

Väitän, että maaseudun äänet olivat lopulta ne, jotka ratkaisivat vaalit. Joten en liene ainut, joka toivoo maaseudun elinvoiman merkityksen muistamista jatkossakin valtakunnan ykkösketjun arvokeskustelijalta.

Sen sijaan arkea oli tarjolla alkuviikosta, kun Brysselin kaduilla lainehti ihan sitä itseään. Eurooppalaisia maanviljelijöitä oli kokoontunut lantakärryin ja traktorein hätähuutoon maatalouden kriisitilanteesta. Turhautumisen syyt ovat samoja ympäri Eurooppaa. Kasvaneet kulut, alhaiset tuottajahinnat ja heikko kannattavuus.

Tähän päälle epäterveet kauppatavat, vinksahtanut tulonjako elintarvikeketjussa ja kolmansista maista vyöryvät epäeettiset, halvat tuontituotteet. Yhteinen maatalouspolitiikka, jolla ratkaisuja haasteisiin pitäisi löytää, uhkaa erkaantua byrokraattiseksi näpertelyksi ja yhä kauemmaksi ruuan tuotannon tukemisesta.

Väitän, että maaseudun äänet olivat lopulta ne, jotka ratkaisivat vaalit.

EU-vaalien läheisyys varmaan on vihdoin saanut vauhtia myös komissioon, joka on luvannut etsiä keinoja kriisitilanteeseen vastaamiseksi.

Puheenjohtajamaa Belgian johdolla kerättiin helmikuussa jäsenmailta yli 400 ehdotusta siitä, miten voitaisiin nopeasti toteuttaa tilatason hallinnollista taakkaa keventäviä toimenpiteitä.

Samassa yhteydessä nousi esille korjausehdotuksia, jotka vaatisivat cap:n perusasetusten uusimista ja myös ulkopuolisia, maatalousalan tilannetta helpottavia toimia.

Tällaisia ehdotuksia olivat muun muassa metsäkatoasetuksen toimeenpanon keventäminen tai lykkääminen ja elintarvikeketjun epäreilujen kauppatapojen direktiivin pikainen uudistaminen.

Suomen puheenvuorossa toin esille, että maanviljelijöiden tilanteeseen vastaamiseksi tarvitaan sekä nopeita toimia että pitkäjänteistä työtä.

Nopeasti toteutettavia ovat toimet, joilla vähennetään viljelijöiden rasitusta valvonnoissa ja seuraamuksissa; toimeenpanosäännökset ja ohjeistus on saatava joustavammaksi.

Myös tukien ennakkomaksujen nykyistä joustavampaa soveltamista tarvitaan, sillä syksyllä rahoja eniten kaivattaisiin.

Cap:n sisällä on pystyttävä tekemään nopeampia ja useampia muutoksia muun muassa erilaisiin kriiseihin ja sään ääriolosuhteisiin reagoimiseksi.

Näinä geopoliittisesti epävakaina aikoina keskiössä on oltava ruokaturva eli maataloustukien on kohdistuttava nykyistä paremmin varsinaiseen ruuantuotantoon.

Näihin esityksiin odotan nyt komissiolta pikaisia vastauksia muiden EU:n maatalousministereiden kanssa. Suomessa emme ole kuitenkaan jääneet tumput suorana odottamaan, vastaako komissio huutoomme.

Hallitusohjelman mukaisesti valmistelemme ja toteutamme kansallisesti kaikkia niitä maatalouden kannattavuuteen, viljelijän aseman kohentumiseen ja suomalaisen tuotannon aseman parantumiseen ruokaketjussa tähtääviä toimia, jotka vain ovat omissa käsissämme yhteisen maatalouspolitiikan aikana.

Kolumni luettaessa Maaseudun Tulevaisuudessa.

Et ole yksin, et jää yksin -presidentti vaikeidenkin asioiden sanoittajana

”Presidentti voi arvokeskustelijana olla vähentämässä stigmaa ja häpeää sanoittamalla vaikeitakin asioita”

Presidentti arvokeskustelijana nostaa esiin aiheita, jotka koskettavat kansalaisiamme ja sitä kautta yhteiskuntaamme monin eri tavoin. Parhaimmillaan syntyy kokemus, että minua koskettava asia on merkityksellinen ja tärkeä.

Arkielämä haastaa meitä kuitenkin monin tavoin. Saatamme monesti ajatella, että vaikeista ja meille hävettävistä asioista puhuminen vain entisestään lisää häpeää. Elämä on kuitenkin näyttänyt, että häpeä päinvastoin hälvenee vaikeista asioista puhumalla.

Yksi suurimmista mielenterveyteen ja päihderiippuvuussairauteen liittyvistä asioista lienee syvä yksinäisyyden, häpeän, ehkä avuttomuudenkin kokemus. Älä puhu, älä kysy, älä tunne, lienee monelle silloin tuttu. Presidentti voi arvokeskustelijana olla vähentämässä stigmaa ja häpeää sanoittamalla vaikeitakin asioita. Mielenterveys- tai päihderiippuvuussairaus tuntuu edelleen olevan aihe, jonka ympärillä puhumattomuuden kulttuuri on juurtunut syvään.

Joka neljäs suomalainen lapsi elää perheessä, jossa vanhempi sairastaa mielenterveys- tai päihderiippuvuussairautta. Kun perheessä tai lähiyhteisössä on haasteita mielenterveyden tai päihderiippuvuuden kanssa, koko lähiyhteisö on silloin kovilla.

Kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu.

Voisikin sanoa, että koko perhe sairastaa tavallaan ja läheiset ottavat omia roolejaan selviytyäkseen arjesta. Jotta voi auttaa muita, on pidettävä omasta jaksamisesta huolta. Kansalaisten tulee voida luottaa siihen, että yhteiskunnan tuki on vahvimmillaan silloin, kun yksilö on heikoimmillaan.

Olen iloinen, että julkisuudessa yhä useampi, nuorikin, on uskaltautunut jakamaan oman tarinansa. Esiin nostetut asiat voivat parhaimmillaan madaltaa kynnystä hakeutua mielenterveysavun piiriin.

Vaikeassa elämäntilanteessa tosielämän kertomukset voivat tuoda valon pimeään. En ole yksin, en jää yksin.

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme ja voimme yhteiskunnassa juuri niin hyvin kuin voimme perheissämme sekä lähiyhteisössämme.

Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa. Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään.

Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeri, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja presidenttiehdokas. Alkuperäinen kirjoitus julkaistu FinFamin sivuilla.

Osallisuuden kokemus suomalaisessa yhteiskunnassa

Osallisuuden kokemuksen tarve on kirjoitettuna ihmiselämän ytimeen – meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Kaipaamme rakkautta ja rakastetuksi tulemista. Yhteiskunta on kykenemätön rakastamaan ja tarjoamaan osallisuuden kokemuksia, jotka rakentuvat vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Osattomuuden kokemukset puolestaan rikottavat meitä monin tavoin.

Haasteet on ensin tunnistettava ja sitten tunnustettava – on nähtävä mitä me olemme kansakuntana yhteisöllisyydestä menettäneen, jotta voimme ymmärtää, minkä palauttamiseksi meidän on tehtävä työtä.

Historia osoittaa, ettei yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemus ole kiinni edes ulkoisista olosuhteista. Kansakuntamme haastavat ajat ovat jopa vahvistaneet osallisuuden kokemustamme ja vastaavasti yltäkylläisyyden keskellä yksilökeskeisyys on kasvanut ja osallisuuden kokemuksemme ovat päin vastoin heikentyneet.

Presidentillä on merkittävä rooli kansakunnan yhtenäisyyden vaalijana ja arvokeskustelijana. Tarvitsemme toisia kunnioittavaa keskusteluilmapiiriä. Yhteiskunnallinen luottamus on tärkeä ja varjeltava asia. Jos menetämme luottamuksen, se heijastuu ihmisten hyvinvoinnista kansantalouteen ja yhteiskuntarauhaan saakka.

Osallisuuden kokemus on myös merkittävä Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttava tekijä yhdessä ulkoisen turvallisuuden kanssa. Toisia kunnioittava keskusteluilmapiiri ja osallisuuden kokemukset luovat uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta kehittää ja luoda uutta, kokeilla asioita. Kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas, koemme kuuluvuutta ja koemme olevamme turvassa. Tämä luottamus on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien vahva liima.

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme ja ympäristöstä. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Yhteisvastuu nousee jokaisen meidän asenteistamme ja elämänratkaisuista, ja se ulottuu myös kotimaan rajojen yli. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme ja itsekkään elämäntavan seuraukset ovat nähtävissä.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat yhteen. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten rakastavaa huolenpitoa. Vastuunkantaminen omasta elämästä edellyttää huolenpitoa omasta terveydestä, perheestä, lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä ympäristöstä. Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa sekä osallisuuden kokemuksia.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään. Tämän olen saanut itsekin elämässä oppia nyt jo edesmenneen kehitysvammaisen kasvattisisareni Liisan kautta. Spontaani vastaus alakoululaisena kaverini kysymykseen: ”Haluaisit varmaan, että teidän Liisa olisi terve?” oli: ”En, eihän Liisa silloin olisi Liisa!”. Vammaisuus ei ole virhe, vaan yksi osa sitä ominaisuuksien joukkoa, joka muodostaa meistä itse kustakin persoonia.

Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Heidän oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.

Pidän tärkeänä, että monenlaisen kriisipuheen rinnalla pystymme luomaan toivon näköaloja ja luottamusta siihen, että tuleville sukupolville käy hyvin. Tässä työssä yhteiskunta ei yksin pärjää, vaan tarvitsee kumppanikseen vahvat ja välittävät perheet sekä kansalaisyhteiskunnan. Tarvitsemme vallankumouksen takaisin luottamusyhteiskunnan palauttamiseksi, jotta osallisuudenkin kokemuksemme suomalaiseen yhteiskuntaan voivat vahvistua.

Uskon, että yhteisöllisyyttä vahvistamalla tulevaisuuden Suomi on sosiaalisesti oikeudenmukainen, turvallinen, perheystävällinen, yritteliäs, innovatiivinen, kilpailukykyinen ja taloudellisesti menestyvä, yhteisöllinen, ja kestäville arvoille rakentuva lähimmäisyhteiskunta.

 

Ruoka-ala tarvitsee kasvua – viennin edistäminen on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta käytännön toteutukseen tarvitaan innovatiivisia yrityksiä

Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille.

Hallituksemme on vahvasti sitoutunut suomalaisen ruokajärjestelmän ja elintarvikesektorin aseman parantamiseen ja ruokaviennin lisäämiseen. Tavoitteeksi hallitusohjelmaan on kirjattu suomalaisen ruoan vientipotentiaali hyödyntäminen nykyistä paremmin ja viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2031.

Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille. Kotimainen kulutus ei ole kasvanut ja kotimaanmarkkina muutenkin on rajallinen. Siksi elintarvikeviennillä on suuri strateginen merkitys sekä suomalaisen maatalouden että elintarvikeyritysten kasvulle ja kannattavuudelle sekä huoltovarmuudellemme. Pahan päivän koittaessa vientivirrat voidaan kääntää kotimaiseen kulutukseen.

Viennin arvoa pitää kasvattaa myös kohdemarkkinoille räätälöityjen korkean jalostusasteen tuotteiden kautta. Viennin pitää olla mahdollista kaikenkokoisille yrityksille, jos kohdemarkkinat ja tuote kohtaavat.

Yrityksillä on vastuu oman vientinsä kasvattamisesta. On nähtävä viennin mahdollisuudet ja nostettava vienti myös yrityksen strategiseksi kärjeksi. Valtio mahdollistaa vientiä avaamalla erinomaiseen eläintauti- ja elintarvikehygieniatilanteeseemme perustuen elintarvikkeillemme ovia markkinoillepääsyhankkeiden kautta. Yritykset ovat niitä, jotka näistä ovista maailmalle käyvät.

Vieraillessani marraskuun alussa Kiinassa allekirjoitettiin siipikarjanlihan vientiehtoja koskeva sopimus. Sovimme myös elintarviketurvallisuusyhteistyön aloittamisesta. Lisääntyvä yhteistyö mahdollistaa elintarvikeviennin lupaprosessien etenemisen ja toivottavasti tiivistää yhteistyötä tulevaisuudessa muutenkin. Meille vakuutettiin suomalaisten laadukkaiden tuotteiden olevan tervetulleita markkinoille.

Hallitusohjelman mukaisella uudella kasvuohjelmalla voidaan lisätä mahdollisuuksia viennin kasvulle, mutta lopulta vain yritykset itse voivat näihin mahdollisuuksiin tarttua. Kasvuohjelma on osa Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuutta, jonka ohjausryhmä on asetettu ja ensimmäinen kokouskin on pidetty.

Suomen ruokajärjestelmällä ja elintarvikeviennillä on suuri kasvu-, työllistämis- ja vientipotentiaali. Potentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää nykyistä vahvempaa panostusta julkiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitukseen sekä investointeihin koko ruokajärjestelmässä.

Työtä omavaraisuuden säilyttämisen ja parantamisenkin eteen on tehtävä jatkuvasti. Keskeistä ovat tietysti toimet, joilla pyritään luomaan vakaampia kannattavuusnäkymiä alkutuotantoon, jotta nuoret uskaltavat lähteä alalle. Ilman sitä loistavilta elintarvikkeilta häviää kotimainen raaka-aine.

Kolumni on julkaistu alkuperäisenä Maaseudun tulevaisuudessa.

Hoitajamitoitus karkaa käsistä – pelkät lakipykälät eivät auta

Kulunut kesä on viimeistään paljastanut, millaisessa kriisissä terveydenhoitomme rämpii. Ruuhkat päivystyksissä ja sairaaloissa sekä vanhustenhuollon suuri hoitajapula ovat johtaneet siihen, että henkilöstövajeen takia hoivapaikkoja joudutaan sulkemaan. Tämä pahentaa tilannetta entisestään, ja osaa vanhuksista pyöritellään päivystyksen ja kodin väliä, kun sopivaa sijaa ei löydy. Tilanne paljastaa karusti, etteivät pelkät lakipykälät auta, jos saman aikaisesti ei pidetä huolta henkilöstö- ja talousresursseista. Henkilöstömitoituksen toteutus astuu täysimääräisenä voimaan ensimmäinen huhtikuuta, ja aprillipilaksi sen on jo moni ehtinyt leimata. Jotkut haluavat romuttaa mitoituksen noston täysin, ja osa vaatii ainakin löysempää tulkintaa. Tilannetta ei ainakaan helpota vuodenvaihteessa starttaavat alirahoitetut hyvinvointialueet, joista iso osa on jo anonut hallitukselta hoitajamitoituksen lykkäystä, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole. Pohjois-Savossakin kaipaamme satoja käsipareja lisää.

Osa hyvinvointialueista perii lisäksi miljoonavelat sairaanhoitopiireiltään, eikä ministeriön laskentamallit lainanottovaltuudesta tunne armoa, joten Pohjois-Savokin näyttäisi päätyvän ministeriön holhoukseen heti lähtiessään; valitettavasti. Kristillisdemokraattien mielestä hoitajamitoituksesta ei tule luopua, sillä sehän tarkoittaisin huonompaa hoitoa ja vähentäisi alan vetovoimaa entisestään. Ainoana oppositiopuolueena olemme pitäneet esillä alan rahoituksen riittävyyttä koko vaalikauden ajan. Viimeksi viime syksynä KD esitti vaihtoehtobudjetissaan puolen miljardin euron panostusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkamiseen, mutta hallitus ei tätä viestiä kuunnellut.

Hallitus on esittänyt rahoituksen paikkaamiseen Kela-korvausten leikkausta, joka tässä tilanteessa kuulostaa enemmän hölmöläisen peiton jatkamiselta. Päätös merkitsee julkisen puolen ruuhkautumista entisestään, ja heikentäisi erityisesti pienituloisten pääsyä erikoislääkäreille. Tavoitellut säästöt noin 64 miljoonaa voivat hyvin helposti kääntyä lisäkustannuksiksi, kun vaivat jonoissa pahenevat ja sairauspäivärahakaudet pitenevät. Leikkaukset kohdistuvat erityisesti gynekologi- ja silmälääkäripalveluihin, joita ei edes julkisella puolella ole juuri tarjolla.

 

Kirjoitus on julkaistu alkuperäisesti Warkauden lehdessä 16.8.2022.

EU-budjetista ”cappi” nurin!

Edessä on  Suomelle tärkein neuvotteluvuosi sitten EU-liittymissopimuksen

EU:n komission esitys vuoden 2020 jälkeen noudatettavasta rahoituskehyksestä on täydentynyt nyt yksityiskohdittain sekä koheesiorahojen että maatalouden osalta.

Vääntö jäsenmaiden kesken ja Euroopan parlamentin kanssa tulee olemaan vaikea. Brexitin myötä Ison-Britannian, toiseksi suurimman nettomaksajamaan, osuus EU-budjettiin poistuu.

Samanaikaisesti uusia rahareikiä ilmaantuu, kun yhteiseen turvallisuuteen ja erilaisiin rakenneuudistuksia vauhdittaviin tukiin haluttaisiin lisää rahaa. Komission ratkaisu on kasvattaa budjettia, ja myös leikata reilusti sekä aluetuesta että maataloudesta.

Suomelle esitys on monella tapaa ongelmallinen. Komission esittämä budjetin kokonaistaso merkitsisi jopa miljardin lisälaskua tulevalla kehyskaudella. Koheesiorahoista ennakoitu 100 miljoonan euron lisäys on laiha lohtu maataloustukia uhkaavan
lähes 500 miljoonan tukitason leikkauksen rinnalla.

Tähän asti hallituksen pehmeämpää linjaa kokonaistasoon on perusteltu sillä, että keskeistä on säilyttää saanto meille tärkeissä rakennerahoissa ja maaseudun kehittämisessä. Nyt uhkaa toteutua juuri päinvastainen: EU-maksut sen kun kasvavat ja tukien saanto heikkenee!

Lisäksi tarkempi tutustuminen maatalouspolitiikan uudistukseen paljastaa, että uhkaava tukitason leikkaus ei ole ainut huoli. Uudet ympäristövaatimukset vaikuttaisivat olevan byrokraattiasia ja suoraan tulonmuodostukseen vaikuttavia.

Sinällään hyvää tarkoittavat linjaukset tukien ohjaamisesta vain aidoille viljelijöille ja tilakohtaisten suorien tukien katot aiheuttanevat vain erilaisten ”luovien” omaisuusjärjestelyjen aallon.

Komission lempilapsi ”turvemaiden suojelu” näyttää sekin jälleen putkahtaneen cap-esitykseen. Moni EU-maa ei tämän kohdan tärkeyttä Suomelle ymmärrä, sillä määrittelystä riippuen jopa kaksi kolmasosaa pelloistamme lepää turvemaan päällä.

Tässä vaiheessa jo muistutan Suomen edunvalvojia, että viime cap-kauden neuvotteluissa uusien turvemaiden kyntökielto ministeritasolla neuvostossa hävittiin. Pelastus tuli suomalaismeppien hyvän yhteistyön ansiosta, kun kielto saatiin kumottua Euroopan parlamentin kannassa ja väännettyä sillä vipuvarrella lopulliseen esitykseen.

Maatalouden kustannuksella budjetissa on tehty avauksia politiikka-alueilla, jotka aiemmin on selkeästi haluttu pitää jäsenmaiden kompetenssissa. Nyt komission uudet avaukset lähtevät ”erityistarpeiden kuten kilpailukyvyn, nuorisotyöttömyyden ja pankkiunionin varautumisjärjestelyiden” tukemisesta yhteisestä budjetista. Kalliit
ja poliittisesti vaikeat rakenneuudistukset haluttaisin ainakin osin maksattaa muilla yhteisistä rahoista.

Budjetissa on toki kannatettaviakin kohtia kuten tutkimukseen, innovaatioihin, yhteiseen turvallisuuteen ja rajavalvonnan toimintakyvyn parantamiseen tähtääviä esityksiä, jotka auttavat jäsenmaita saamaan yhdessä enemmän aikaan kuin yksin.

Budjettia yritetään myös pitkästä aikaa yksinkertaistaa muun muassa poistamalla erilaisia poikkeuksia ja jäsenmaiden sinne aikoinaan neuvottelemia ”maksualennuksia”. Samoin budjetin tulopuolelle yritetään löytää uudella tavalla
tuottoja muun muassa kierrätykseen perustuen.

Joka tapauksessa edessä on sekä suomalaiselle maataloudelle että sitä kautta koko Suomelle tärkein neuvotteluvuosi sitten EU-liittymissopimuksen, ja monet näistä haasteellisista kysymyksistä venyvät Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle 2019.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 8.6.2018

Unohtaako kasvupalvelut osatyökykyiset?

Sote-keskustelu on lähes haudannut alleen maakunnille kaavaillun toisen merkittävän tehtävän, Suomen työllisyydenhoidon järjestämisen. Osana maakuntauudistusta työllisyys- ja yrityspalvelut nimittäin siirtyvät valtiolta maakuntien järjestämisvastuulle.

Kasvupalveluiden allianssimalliksi kutsutussa kokonaisuudessa sekavaa on muukin kuin nimi. Käytännössä se jättää auki maakuntien ja kuntien roolin kasvu- ja työllisyyspalveluiden järjestäjänä ja toteuttajana. Tarkoitus on myöhemmin sopia myös kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin roolit kokonaisuudessa. Hallitus uskoo, että yhteistyö ja toimijoiden roolit hoituvat itsestään yhteistyöllä, mutta sitä sopii epäillä. Itse pelkään, että mm. sosiaalipalveluja tarvitsevat heikommassa työmarkkina-asemassa olevat jäävät helposti jalkoihin. Tärkeiden kasvupalveluiden järjestämistä ja niihin liittyviä viranomaispäätöksiä, kun ei voi jättää myöhemmin sovittavaksi tai yksinomaan maakuntien ja kuntien yhteistyön varaan.

Erityisesti kolmannen sektorin rooli työllistämispalveluiden tarjoajana kaipaa selkeytystä. Yhdistys- tai säätiöpohjalta toimivat työttömien yhdistykset, työpajat ym. tekevät arvokasta työtä osa-työkykyisten ja pitkäaikaistyöttömien osallistamiseksi. Allianssimallissa jää epäselväksi, onko mukana oltava markkinaehtoisesti tai aiheuttaako yhteiskunnalta saatu tuki kilpailuneutraliteettiongelmia. Hallitus tuntuu sivuuttavan kasvupalvelu-mallissa koko tarpeen ns. välityömarkkinoiden kehittämiseksi, vaikka samaan aikaa myönnetään työttömissä työnhakijoissa olevan suuren joukon ihmisiä, joille tavallinen työmarkkina ei aukea.

Välityömarkkinoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai osatyökykyisten ihmisten tarpeisiin räätälöityjä toimenpiteitä ja yritysmuotoja, joilla autetaan ihmisiä takaisin työelämään. Monesti tämä toiminta on ainut mahdollisuus myös pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikommassa työmarkkina-asemassa olevien osallistumiseen työmarkkinoille. ”Väliaikaisuudesta” puhuminen on siinä mielessä harhaanjohtavaa, että monelle heikentyneestä työkyvystä huolimatta on usein hyvät mahdollisuudet työntekoon pysyvästi räätälöityjen tehtävien, työtehtävien mukauttamisen ja työaikajärjestelyjen kautta. Välityömarkkinat ovat parhaimmillaan voimavara alueellisen elinkeinotoiminnan ja työllisyyspolitiikan kehittämisessä.

Kun katsotaan Eurooppaa, niin mm. sosiaaliset yritykset ja yhteiskunnallinen yrittäjyys ovat juuri sitä, mikä antaa työntekomahdollisuuksia työttömille vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille. Useassa EU-maassa on myös olemassa tai valmisteilla erityinen oikeudellinen muoto yhteiskunnalliselle yritykselle. Suomessakin olisi kiireesti myönnettävä, että korkeampi työllisyysaste edellyttää kaikille, myös osatyökykyisille, mahdollisuutta olla mukana työmarkkinoilla. Yhteiskuntakin säästää, kun pienien eläkkeiden tai pelkkien tukien varassa sinnittelevä vammainen tai osatyökykyinen pääsee työhön ja sen sosiaalisiin verkostoihin mukaan; siispä sitä kuuluisaa win-win-tavoitetta kohden.

 

Sari Essayah, kansanedustaja, pj. KD

[email protected]

Biokaasu kiertotaloutta parhaimmillaan

Luonnonvarojen säästäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta on synnyttänyt tarpeen uudelleen käyttää ja säilyttää resurssit ja materiaalit taloudessa mahdollisimman pitkään. Tuote suunnitellaan jo lähtökohtaisesti niin, että raaka-aineita kuluu mahdollisimman vähän ja ne voidaan erotella ja käyttää uudelleen. Tämä on synnyttänyt jo lähes hypeksi muodostuneen ilmiön kiertotalous, vaikka matonkuteita leikkaava mummo on ollut sen ytimessä iät ajat.

Sitra on laskeskellut, että kiertotalous on Suomelle 1,5-2,5 miljardin euron mahdollisuus, sillä vahva teknologiaosaaminen, hyvä koulutustaso ja cleantech-taito entuudestaan antaa eväät pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. Hyvä niin, mutta ennen maailman valloitusta olisi laitettava kotipesä kuntoon.

Maatalouden sivutuotteet kuten lanta ja kasvijätteet ovat erinomaisia kotimaisen uusiutuvan energian biokaasun lähteitä. Biokaasun tuotannon lisäämistä vaikeuttavat kuitenkin merkittävästi eräät säännökset. Ministeriö on viisaudessaan katsonut, että energiantuotantotukea voidaan myöntää maatilan energiantuotannossa tarvittavaan rakentamisinvestointiin vain siltä osin kuin tuotettu energia käytetään maatalouden omassa tuotantotoiminnassa.

Tämä on käytännössä johtanut siihen, ettei tukea heru biokaasulaitosten rakentamiseksi, jos sitä tuotettaisiin yli oman tarpeen myyntiin vaikkapa lähialueen kiinteistöjen lämmittämiseksi tai liikennepolttoaineeksi. Tukilogiikka ontuu, sillä ei kai kaikkea navetassa tuotettua maitoakaan tilalla itse kuluteta.

Prosessissa syntyvän mädätteen käyttö on myös tehty lähes mahdottomaksi, vaikka ravinnekierrossa se korvaisi hyvin usein ulkomailta tuotua keinolannoitetta. Biokaasun tuotantoinvestoinnin tuen ehdoksi tulisi asettaa hygienisointivaatimukset, joilla mädätteen ravinteiden hyödyntäminen olisi järkevämpää kuin kärrääminen jäteveden puhdistuslaitokselle.

Biokaasun käyttöä voitaisiin edistää myös säätösähkön tuotannossa eriyttämällä tuotanto- ja kulutustarkoituksiin mitoitettujen liittymien hinnoittelua ja poistamalla omakäyttösähkön valmisteveron osuus.

Samoin liikennebiokaasun tuotannon edistäminen olisi mahdollista verotusta muuttamalla. Vuonna 2013 liikennebiokaasulle asetettiin käyttövoimavero. Sen poistaminen tai alentaminen auttaisi biokaasun tuotannon laajentamista, koska se tekisi liikennebiokaasun käytön autojen käyttövoimana nykyistä edullisemmaksi. Autoverossa ja ajoneuvoverossa tulisi hiilidioksidipäästöihin perustuvassa verotuksessa huomioida koko elinkaaripäästöjen taso. Tuotantotavasta riippuen biokaasu on joko lähes ilmastoneutraalia tai jopa vähentää ilmastokaasujen määrää.

Jätin edellä mainituista asioista laki- ja toimenpidealoitteet eduskunnan käsiteltäväksi. Maatalous on nyt niin syvässä ahdingossa, että pienetkin kädenojennukset vaikkapa energiatalouden puolelta olisivat enemmän kuin tarpeen.

Kirjoitus Töllöttimessä 31.3.2016

Kuuma kesä tiedossa

Tuoreen hallituksen hallitusohjelmaa lukiessa on kaksijakoiset fiilikset. Esityksissä ja tavoitteissa on paljon kannatettavaa, kristillisdemokraattienkin vaaliohjelman sivuilta löytyneitä linjauksia. Pidän myönteisenä kasvupaketin 1,6 mrd. panostuksia, jotka on tarkoitus suunnata talouskasvua ja työllisyyttä tukeviin hankkeisiin mm. liikenneväylien korjaukseen. Rapistuvasta tiestöstä kärsivät yritysten lisäksi kaikki tiellä liikkujat. Samoin muut panostukset yrittäjyyteen ja byrokratian karsiminen ovat oikeita toimenpiteitä.

Myös talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta paikkaa leikkauslistan kärkipäässä en soisi hallitusohjelman tavoin lapsiperheille ja eläkeläisille. Päivähoidon ja vanhustenhuollon leikkaukset ja sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelumaksujen korotukset sekä eläkeläisten asumistuen yhtenäistämiset nipistävät ennenkin niukasta toimeentulosta.

Tänään kaikki koulunsa päättävät, ylioppilaat ja ammattiin valmistuvat ovat juhlapäivänsä ansainneet. Siksi en halua liikaa synkistellä hallitusohjelman koulutuspoliittisilla kirjauksilla. Kuitenkin ihmetyttää koulutukseen kohdistettujen leikkausten 600 milj. euron kokoluokka, etenkin kun kaikki puoluejohtajat lupasivat ennen vaaleja, ettei koulutuksesta enää leikata. Maistereiden määrän rajaaminen, yliopistojen indeksijäädytykset, Akatemian tutkimusrahoista eli korkeimmasta tieteestä leikkaaminen johtavat Suomen tärkeimmän resurssin eli osaamistason laskuun.

Sen sijaan haluan suhtautua avoimin mielin mm. oppisopimuskoulutuksen uudistamiseen ja jopa toisen asteen ammatillisen koulutuksen perusteelliseen remonttiin. Jos säästöt todella haetaan hallinnon ja rakenteiden uudistamisen kautta eikä opetuksen laatu kärsi ja jatko-opinto mahdollisuudet taataan, niin parhaimmillaan saadaan nykyistä tiiviimpiä urapolkuja. Tosin kaavailtu opintotuen leikkaaminen ja indeksisidonnaisuuden purkaminen lyövät korville tätä nopeamman valmistumisen tavoitetta.  Toimeentulon järjestäminen viikonloppu- ja iltatöin kun pakkaa venyttämään opintoja.

Kaikkein erikoisin piirre Sipilän hallituksen ohjelmassa on kuitenkin ns. ehdollinen leikkauslista. Jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse kesän aikana sopuun hintakilpailukykyä parantavista toimenpiteistä, niin seuraavat 1,5 mrd. lisäsopeutukset. Sitten viedään – ja paljon – lapsilisistä, maataloustuista, työttömyysturvasta, eläkkeistä ym. Tiedossa on, että kukaan ei halua näiden rajujen leikkausten syntipukiksi, joten edessä on sekä työmarkkinaosapuolille että hallitukselle kuuma kesä ihan ilmoista riippumatta.

(Kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa 30.5.2015)