Kirjoitukset

RSS

Hoitajamitoitus karkaa käsistä – pelkät lakipykälät eivät auta

Kulunut kesä on viimeistään paljastanut, millaisessa kriisissä terveydenhoitomme rämpii. Ruuhkat päivystyksissä ja sairaaloissa sekä vanhustenhuollon suuri hoitajapula ovat johtaneet siihen, että henkilöstövajeen takia hoivapaikkoja joudutaan sulkemaan. Tämä pahentaa tilannetta entisestään, ja osaa vanhuksista pyöritellään päivystyksen ja kodin väliä, kun sopivaa sijaa ei löydy. Tilanne paljastaa karusti, etteivät pelkät lakipykälät auta, jos saman aikaisesti ei pidetä huolta henkilöstö- ja talousresursseista. Henkilöstömitoituksen toteutus astuu täysimääräisenä voimaan ensimmäinen huhtikuuta, ja aprillipilaksi sen on jo moni ehtinyt leimata. Jotkut haluavat romuttaa mitoituksen noston täysin, ja osa vaatii ainakin löysempää tulkintaa. Tilannetta ei ainakaan helpota vuodenvaihteessa starttaavat alirahoitetut hyvinvointialueet, joista iso osa on jo anonut hallitukselta hoitajamitoituksen lykkäystä, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole. Pohjois-Savossakin kaipaamme satoja käsipareja lisää.

Osa hyvinvointialueista perii lisäksi miljoonavelat sairaanhoitopiireiltään, eikä ministeriön laskentamallit lainanottovaltuudesta tunne armoa, joten Pohjois-Savokin näyttäisi päätyvän ministeriön holhoukseen heti lähtiessään; valitettavasti. Kristillisdemokraattien mielestä hoitajamitoituksesta ei tule luopua, sillä sehän tarkoittaisin huonompaa hoitoa ja vähentäisi alan vetovoimaa entisestään. Ainoana oppositiopuolueena olemme pitäneet esillä alan rahoituksen riittävyyttä koko vaalikauden ajan. Viimeksi viime syksynä KD esitti vaihtoehtobudjetissaan puolen miljardin euron panostusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkamiseen, mutta hallitus ei tätä viestiä kuunnellut.

Hallitus on esittänyt rahoituksen paikkaamiseen Kela-korvausten leikkausta, joka tässä tilanteessa kuulostaa enemmän hölmöläisen peiton jatkamiselta. Päätös merkitsee julkisen puolen ruuhkautumista entisestään, ja heikentäisi erityisesti pienituloisten pääsyä erikoislääkäreille. Tavoitellut säästöt noin 64 miljoonaa voivat hyvin helposti kääntyä lisäkustannuksiksi, kun vaivat jonoissa pahenevat ja sairauspäivärahakaudet pitenevät. Leikkaukset kohdistuvat erityisesti gynekologi- ja silmälääkäripalveluihin, joita ei edes julkisella puolella ole juuri tarjolla.

 

Kirjoitus on julkaistu alkuperäisesti Warkauden lehdessä 16.8.2022.

EU-budjetista ”cappi” nurin!

Edessä on  Suomelle tärkein neuvotteluvuosi sitten EU-liittymissopimuksen

EU:n komission esitys vuoden 2020 jälkeen noudatettavasta rahoituskehyksestä on täydentynyt nyt yksityiskohdittain sekä koheesiorahojen että maatalouden osalta.

Vääntö jäsenmaiden kesken ja Euroopan parlamentin kanssa tulee olemaan vaikea. Brexitin myötä Ison-Britannian, toiseksi suurimman nettomaksajamaan, osuus EU-budjettiin poistuu.

Samanaikaisesti uusia rahareikiä ilmaantuu, kun yhteiseen turvallisuuteen ja erilaisiin rakenneuudistuksia vauhdittaviin tukiin haluttaisiin lisää rahaa. Komission ratkaisu on kasvattaa budjettia, ja myös leikata reilusti sekä aluetuesta että maataloudesta.

Suomelle esitys on monella tapaa ongelmallinen. Komission esittämä budjetin kokonaistaso merkitsisi jopa miljardin lisälaskua tulevalla kehyskaudella. Koheesiorahoista ennakoitu 100 miljoonan euron lisäys on laiha lohtu maataloustukia uhkaavan
lähes 500 miljoonan tukitason leikkauksen rinnalla.

Tähän asti hallituksen pehmeämpää linjaa kokonaistasoon on perusteltu sillä, että keskeistä on säilyttää saanto meille tärkeissä rakennerahoissa ja maaseudun kehittämisessä. Nyt uhkaa toteutua juuri päinvastainen: EU-maksut sen kun kasvavat ja tukien saanto heikkenee!

Lisäksi tarkempi tutustuminen maatalouspolitiikan uudistukseen paljastaa, että uhkaava tukitason leikkaus ei ole ainut huoli. Uudet ympäristövaatimukset vaikuttaisivat olevan byrokraattiasia ja suoraan tulonmuodostukseen vaikuttavia.

Sinällään hyvää tarkoittavat linjaukset tukien ohjaamisesta vain aidoille viljelijöille ja tilakohtaisten suorien tukien katot aiheuttanevat vain erilaisten ”luovien” omaisuusjärjestelyjen aallon.

Komission lempilapsi ”turvemaiden suojelu” näyttää sekin jälleen putkahtaneen cap-esitykseen. Moni EU-maa ei tämän kohdan tärkeyttä Suomelle ymmärrä, sillä määrittelystä riippuen jopa kaksi kolmasosaa pelloistamme lepää turvemaan päällä.

Tässä vaiheessa jo muistutan Suomen edunvalvojia, että viime cap-kauden neuvotteluissa uusien turvemaiden kyntökielto ministeritasolla neuvostossa hävittiin. Pelastus tuli suomalaismeppien hyvän yhteistyön ansiosta, kun kielto saatiin kumottua Euroopan parlamentin kannassa ja väännettyä sillä vipuvarrella lopulliseen esitykseen.

Maatalouden kustannuksella budjetissa on tehty avauksia politiikka-alueilla, jotka aiemmin on selkeästi haluttu pitää jäsenmaiden kompetenssissa. Nyt komission uudet avaukset lähtevät ”erityistarpeiden kuten kilpailukyvyn, nuorisotyöttömyyden ja pankkiunionin varautumisjärjestelyiden” tukemisesta yhteisestä budjetista. Kalliit
ja poliittisesti vaikeat rakenneuudistukset haluttaisin ainakin osin maksattaa muilla yhteisistä rahoista.

Budjetissa on toki kannatettaviakin kohtia kuten tutkimukseen, innovaatioihin, yhteiseen turvallisuuteen ja rajavalvonnan toimintakyvyn parantamiseen tähtääviä esityksiä, jotka auttavat jäsenmaita saamaan yhdessä enemmän aikaan kuin yksin.

Budjettia yritetään myös pitkästä aikaa yksinkertaistaa muun muassa poistamalla erilaisia poikkeuksia ja jäsenmaiden sinne aikoinaan neuvottelemia ”maksualennuksia”. Samoin budjetin tulopuolelle yritetään löytää uudella tavalla
tuottoja muun muassa kierrätykseen perustuen.

Joka tapauksessa edessä on sekä suomalaiselle maataloudelle että sitä kautta koko Suomelle tärkein neuvotteluvuosi sitten EU-liittymissopimuksen, ja monet näistä haasteellisista kysymyksistä venyvät Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle 2019.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 8.6.2018

Unohtaako kasvupalvelut osatyökykyiset?

Sote-keskustelu on lähes haudannut alleen maakunnille kaavaillun toisen merkittävän tehtävän, Suomen työllisyydenhoidon järjestämisen. Osana maakuntauudistusta työllisyys- ja yrityspalvelut nimittäin siirtyvät valtiolta maakuntien järjestämisvastuulle.

Kasvupalveluiden allianssimalliksi kutsutussa kokonaisuudessa sekavaa on muukin kuin nimi. Käytännössä se jättää auki maakuntien ja kuntien roolin kasvu- ja työllisyyspalveluiden järjestäjänä ja toteuttajana. Tarkoitus on myöhemmin sopia myös kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin roolit kokonaisuudessa. Hallitus uskoo, että yhteistyö ja toimijoiden roolit hoituvat itsestään yhteistyöllä, mutta sitä sopii epäillä. Itse pelkään, että mm. sosiaalipalveluja tarvitsevat heikommassa työmarkkina-asemassa olevat jäävät helposti jalkoihin. Tärkeiden kasvupalveluiden järjestämistä ja niihin liittyviä viranomaispäätöksiä, kun ei voi jättää myöhemmin sovittavaksi tai yksinomaan maakuntien ja kuntien yhteistyön varaan.

Erityisesti kolmannen sektorin rooli työllistämispalveluiden tarjoajana kaipaa selkeytystä. Yhdistys- tai säätiöpohjalta toimivat työttömien yhdistykset, työpajat ym. tekevät arvokasta työtä osa-työkykyisten ja pitkäaikaistyöttömien osallistamiseksi. Allianssimallissa jää epäselväksi, onko mukana oltava markkinaehtoisesti tai aiheuttaako yhteiskunnalta saatu tuki kilpailuneutraliteettiongelmia. Hallitus tuntuu sivuuttavan kasvupalvelu-mallissa koko tarpeen ns. välityömarkkinoiden kehittämiseksi, vaikka samaan aikaa myönnetään työttömissä työnhakijoissa olevan suuren joukon ihmisiä, joille tavallinen työmarkkina ei aukea.

Välityömarkkinoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai osatyökykyisten ihmisten tarpeisiin räätälöityjä toimenpiteitä ja yritysmuotoja, joilla autetaan ihmisiä takaisin työelämään. Monesti tämä toiminta on ainut mahdollisuus myös pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikommassa työmarkkina-asemassa olevien osallistumiseen työmarkkinoille. ”Väliaikaisuudesta” puhuminen on siinä mielessä harhaanjohtavaa, että monelle heikentyneestä työkyvystä huolimatta on usein hyvät mahdollisuudet työntekoon pysyvästi räätälöityjen tehtävien, työtehtävien mukauttamisen ja työaikajärjestelyjen kautta. Välityömarkkinat ovat parhaimmillaan voimavara alueellisen elinkeinotoiminnan ja työllisyyspolitiikan kehittämisessä.

Kun katsotaan Eurooppaa, niin mm. sosiaaliset yritykset ja yhteiskunnallinen yrittäjyys ovat juuri sitä, mikä antaa työntekomahdollisuuksia työttömille vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille. Useassa EU-maassa on myös olemassa tai valmisteilla erityinen oikeudellinen muoto yhteiskunnalliselle yritykselle. Suomessakin olisi kiireesti myönnettävä, että korkeampi työllisyysaste edellyttää kaikille, myös osatyökykyisille, mahdollisuutta olla mukana työmarkkinoilla. Yhteiskuntakin säästää, kun pienien eläkkeiden tai pelkkien tukien varassa sinnittelevä vammainen tai osatyökykyinen pääsee työhön ja sen sosiaalisiin verkostoihin mukaan; siispä sitä kuuluisaa win-win-tavoitetta kohden.

 

Sari Essayah, kansanedustaja, pj. KD

[email protected]

Biokaasu kiertotaloutta parhaimmillaan

Luonnonvarojen säästäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta on synnyttänyt tarpeen uudelleen käyttää ja säilyttää resurssit ja materiaalit taloudessa mahdollisimman pitkään. Tuote suunnitellaan jo lähtökohtaisesti niin, että raaka-aineita kuluu mahdollisimman vähän ja ne voidaan erotella ja käyttää uudelleen. Tämä on synnyttänyt jo lähes hypeksi muodostuneen ilmiön kiertotalous, vaikka matonkuteita leikkaava mummo on ollut sen ytimessä iät ajat.

Sitra on laskeskellut, että kiertotalous on Suomelle 1,5-2,5 miljardin euron mahdollisuus, sillä vahva teknologiaosaaminen, hyvä koulutustaso ja cleantech-taito entuudestaan antaa eväät pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. Hyvä niin, mutta ennen maailman valloitusta olisi laitettava kotipesä kuntoon.

Maatalouden sivutuotteet kuten lanta ja kasvijätteet ovat erinomaisia kotimaisen uusiutuvan energian biokaasun lähteitä. Biokaasun tuotannon lisäämistä vaikeuttavat kuitenkin merkittävästi eräät säännökset. Ministeriö on viisaudessaan katsonut, että energiantuotantotukea voidaan myöntää maatilan energiantuotannossa tarvittavaan rakentamisinvestointiin vain siltä osin kuin tuotettu energia käytetään maatalouden omassa tuotantotoiminnassa.

Tämä on käytännössä johtanut siihen, ettei tukea heru biokaasulaitosten rakentamiseksi, jos sitä tuotettaisiin yli oman tarpeen myyntiin vaikkapa lähialueen kiinteistöjen lämmittämiseksi tai liikennepolttoaineeksi. Tukilogiikka ontuu, sillä ei kai kaikkea navetassa tuotettua maitoakaan tilalla itse kuluteta.

Prosessissa syntyvän mädätteen käyttö on myös tehty lähes mahdottomaksi, vaikka ravinnekierrossa se korvaisi hyvin usein ulkomailta tuotua keinolannoitetta. Biokaasun tuotantoinvestoinnin tuen ehdoksi tulisi asettaa hygienisointivaatimukset, joilla mädätteen ravinteiden hyödyntäminen olisi järkevämpää kuin kärrääminen jäteveden puhdistuslaitokselle.

Biokaasun käyttöä voitaisiin edistää myös säätösähkön tuotannossa eriyttämällä tuotanto- ja kulutustarkoituksiin mitoitettujen liittymien hinnoittelua ja poistamalla omakäyttösähkön valmisteveron osuus.

Samoin liikennebiokaasun tuotannon edistäminen olisi mahdollista verotusta muuttamalla. Vuonna 2013 liikennebiokaasulle asetettiin käyttövoimavero. Sen poistaminen tai alentaminen auttaisi biokaasun tuotannon laajentamista, koska se tekisi liikennebiokaasun käytön autojen käyttövoimana nykyistä edullisemmaksi. Autoverossa ja ajoneuvoverossa tulisi hiilidioksidipäästöihin perustuvassa verotuksessa huomioida koko elinkaaripäästöjen taso. Tuotantotavasta riippuen biokaasu on joko lähes ilmastoneutraalia tai jopa vähentää ilmastokaasujen määrää.

Jätin edellä mainituista asioista laki- ja toimenpidealoitteet eduskunnan käsiteltäväksi. Maatalous on nyt niin syvässä ahdingossa, että pienetkin kädenojennukset vaikkapa energiatalouden puolelta olisivat enemmän kuin tarpeen.

Kirjoitus Töllöttimessä 31.3.2016

Kuuma kesä tiedossa

Tuoreen hallituksen hallitusohjelmaa lukiessa on kaksijakoiset fiilikset. Esityksissä ja tavoitteissa on paljon kannatettavaa, kristillisdemokraattienkin vaaliohjelman sivuilta löytyneitä linjauksia. Pidän myönteisenä kasvupaketin 1,6 mrd. panostuksia, jotka on tarkoitus suunnata talouskasvua ja työllisyyttä tukeviin hankkeisiin mm. liikenneväylien korjaukseen. Rapistuvasta tiestöstä kärsivät yritysten lisäksi kaikki tiellä liikkujat. Samoin muut panostukset yrittäjyyteen ja byrokratian karsiminen ovat oikeita toimenpiteitä.

Myös talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta paikkaa leikkauslistan kärkipäässä en soisi hallitusohjelman tavoin lapsiperheille ja eläkeläisille. Päivähoidon ja vanhustenhuollon leikkaukset ja sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelumaksujen korotukset sekä eläkeläisten asumistuen yhtenäistämiset nipistävät ennenkin niukasta toimeentulosta.

Tänään kaikki koulunsa päättävät, ylioppilaat ja ammattiin valmistuvat ovat juhlapäivänsä ansainneet. Siksi en halua liikaa synkistellä hallitusohjelman koulutuspoliittisilla kirjauksilla. Kuitenkin ihmetyttää koulutukseen kohdistettujen leikkausten 600 milj. euron kokoluokka, etenkin kun kaikki puoluejohtajat lupasivat ennen vaaleja, ettei koulutuksesta enää leikata. Maistereiden määrän rajaaminen, yliopistojen indeksijäädytykset, Akatemian tutkimusrahoista eli korkeimmasta tieteestä leikkaaminen johtavat Suomen tärkeimmän resurssin eli osaamistason laskuun.

Sen sijaan haluan suhtautua avoimin mielin mm. oppisopimuskoulutuksen uudistamiseen ja jopa toisen asteen ammatillisen koulutuksen perusteelliseen remonttiin. Jos säästöt todella haetaan hallinnon ja rakenteiden uudistamisen kautta eikä opetuksen laatu kärsi ja jatko-opinto mahdollisuudet taataan, niin parhaimmillaan saadaan nykyistä tiiviimpiä urapolkuja. Tosin kaavailtu opintotuen leikkaaminen ja indeksisidonnaisuuden purkaminen lyövät korville tätä nopeamman valmistumisen tavoitetta.  Toimeentulon järjestäminen viikonloppu- ja iltatöin kun pakkaa venyttämään opintoja.

Kaikkein erikoisin piirre Sipilän hallituksen ohjelmassa on kuitenkin ns. ehdollinen leikkauslista. Jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse kesän aikana sopuun hintakilpailukykyä parantavista toimenpiteistä, niin seuraavat 1,5 mrd. lisäsopeutukset. Sitten viedään – ja paljon – lapsilisistä, maataloustuista, työttömyysturvasta, eläkkeistä ym. Tiedossa on, että kukaan ei halua näiden rajujen leikkausten syntipukiksi, joten edessä on sekä työmarkkinaosapuolille että hallitukselle kuuma kesä ihan ilmoista riippumatta.

(Kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa 30.5.2015)

Kansalaisaloitteesta tuli lainsäädännöllinen soppa

Kansalaisaloitteen käsittelytapa eduskunnassa on suuri muutos normaaliin hallituksen kautta tehtävään lainsäädäntötyöhön ja osoittaa, että prosessi oli heikosti mietitty etukäteen. Jo ensimmäisen, turkistarhausta käsitelleen kansalaisaloitteen saavuttua eduskuntaan puhemiesneuvostossa oli erimielisyyttä käsittelyjärjestyksestä.

Yksi eduskuntaan saapuneista kansalaisaloitteista on sisältänyt pykälämuotoista tekstiä kaikkine lakiteknisine heikkouksineen, kun taas toiset ovat olleet toivomusaloitteen tyylisiä. Lainsäädäntöprosessia onkin luotu lennossa, ja muun muassa valiokunnan pykälävastalauseiden varassa on rakennettu lakitekstiä, joka yleensä etenee lakikirjaan ministeriön huolellisen valmistelun, yleis- ja yksityiskohtaisten perusteluiden ja vaikutusarvioiden kautta.

Avioliittolain muutos sukupuolineutraaliksi kansalaisaloitteen kautta on lisäksi luonut kummallisen tilanteen lainsäädännön sisäiseen harmonisointiin. Laki astuu voimaan 2017, mutta siihen liittyy suuri joukko lainmuutoksia, joiden määrästä ja vaikutusalasta ei tunnu olevan tietoa.

Lainsäädäntöjohtaja Antti Leinonen oikeusministeriöstä sanoi presidentin vahvistettua lain: ”Vielä on mahdotonta sanoa, mitä kaikkea joudutaan muuttamaan. Selvitystyö vasta alkaa.”

Vaikka tuleva hallitus velvoitettiin avioliittokäsitteen muutoksesta aiheutuvat lainmuutokset antamaan, on mahdollista, että tuleva eduskunta ne kumoaa, jos siellä on enemmistö sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavia edustajia. Kenelläkään ei ole käsitystä, mitä sitten tapahtuu. Lisäksi aivan hiljattain on laitettu vireille kansalaisaloite avioliittolain säilymisestä miehen ja naisen välisenä eli palaaminen nykytilanteeseen, jossa on parisuhdelaki samaa sukupuolta oleville ja avioliittolaki erikseen.

Mielestäni edellisen eduskunnan päätöksillä ei voida sitoa seuraavaa, vaan edustajilla on jatkossakin oltava omantunnon vapaus kuten alkuperäisenkin lainmuutoksen käsittelyssä. Kristillisdemokraatit olivat ainut eduskuntaryhmä, joka kokonaisuudessaan puolusti avioliittolain määrittelyn säilymistä miehen ja naisen välisenä.

Tähän asteisten kansalaisaloitteiden käsittely on jo osoittanut, että käsittelytapaa tulisi varmaan harkita, jotta normaalit vaikutukset muuhun lainsäädäntöön ja tarvittavat vaikutusarviot voidaan tehdä.

Entäpä jos turkistarhauksen kielto olisi saanut eduskunnan enemmistön kannatuksen ilman taloudellisia vaikutusarvioita muun muassa tulevaa hallitusta sitovista luopumiskorvauksista tarhaajille tai muutostarpeista perustuslain takaamaan elinkeinovapauteen? Kaikki olisivat sitä mieltä, että on tehty surkeasti valmisteltua lainsäädäntöä.

Oikeusministeriössä kannattaisi ainakin yksi työryhmä pistää pystyyn asiaa pohtimaan.

(Kirjoitus on julkaistu Karjalaisessa 1.4. ja Iisalmen Sanomissa)

Elintarvikepetoksiin puuttuminen myös luomun etu

Hevosenlihakohu nostatti elintarvikehuijaukset ja laajemminkin elintarvikeketjujen valvonnan rakenteelliset ongelmat ja puutteet esille koko EU:n alueella. Euroopan Parlamentti hyväksyi alkuvuodesta mietinnön, jossa vaadittiin mm. elintarvikkeiden jäljitettävyyden parantamista, valvontaviranomaisten resurssien lisäämistä ja laajentamista, ruokaväärennöksille yhtenäistä määrittelyä ja tiukempia rangaistuksia sekä rajat ylittävien ruokarikosten tehokkaampaa selvittämistä.

Paradoksaalista tilanteessa on, että EU:n elintarvikelainsäädäntö on erittäin yksityiskohtainen elintarviketurvallisuuden kohdalla, mutta käytössä ei ole lainsäädäntökehystä erityisesti elintarvikepetoksiin, ellei oteta lukuun yleistä säännöstä, joka kieltää kuluttajien harhaanjohtamisen. Niinpä elintarviketurvallisuus on paremmalla tasolla kuin koskaan aiemmin – esimerkiksi ihmiset sairastuvat ruokamyrkytyksiin yhä harvemmin – mutta kuitenkin kuluttajien luottamus elintarvikeketjun merkintöihin on erittäin heikko.

Elintarvikkeita myydään nimenomaan mielikuvilla puhtaudesta, alkuperästä, tuotantotavasta, ja siksi niitä väärentämällä pyritään hankkimaan taloudellista hyötyä. Tunnettua on myös raaka-aineiden vaihtaminen, laimentaminen tai vieraalla ainesosalla ”jatkaminen”.

Eipä siis ihme, että luomutuotteet ovat myös väärennettyjen ruoka-aineiden listan kärkipäässä yhdessä oliiviöljyn ja kalan kanssa. Vaikka EU:n kattavaa tilastointia ruokahuijauksista ei ole, niin viimeaikaisista huijaustapauksista nostettiin mietinnössä esiin räikeimpiä. Tavanomaisia jauhoja on myyty luomujauhoina, häkkikanojen munia markkinoitu luomumunina, kasvattamokalaa villikalana ja maantiesuolaa kaupattu ruokasuolana, hevosenlihasotkuista puhumattakaan. Elintarvikkeissa on myös vääriä alkuperä- ja hyvinvointimerkintöjä.

Luomutuotteiden kohdalla kyse alkuperästä on erityisen tärkeä, sillä koko ostopäätös voi perustua siihen. Luonnonmukaisen tuotannon kriteerejä ollaan kiristämässä ja mm. kansallisista luomumerkeistä luopumassa.

Vaikka EU-asetuksella on säädetty pakkausmerkinnöistä ja siitä, että ne eivät saa johtaa kuluttajia harhaan, käytännössä tämän säännöksen soveltaminen vaihtelee kuitenkin huomattavasti maasta toiseen, samoin tarkastusten tiheys. Valvonnan tulisikin siis koskea terveyden ja turvallisuuden lisäksi myös elintarvikepetoksia. Jokainen meistä kuluttajana haluaa saada sitä, mitä tilaa!

(5.3. netissä julkaistu Sari Essayah´n kirjoitus on osa Pro Luomun Eurovaalit 2014 -sarjaa, jossa suurimpien suomalaispuolueiden euroehdokkaat kertovat näkemyksiään luomusta ja ruoasta.)

Boikottiko ratkaisu?

Kokoomuspoliitikko, urheiluasioista vastaavan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo kertoo olevansa valmis harkitsemaan olympialaisten boikotointia Venäjän ihmisoikeustilanteen takia (Ilkka 10.1.2014).

Itse näen boikotit huonona tapana puolustaa ihmisoikeuksia. Tällöin väärän politiikan uhreiksi tulisivat myös urheilijat, joilla ei ole osaa eikä arpaa maan linjauksiin. Jos maan ihmisoikeuskysymyksistä ollaan oikeasti huolissaan, niin kauppaboikotit ja taloudelliset sanktiot ovat paljon tehokkaampia kuin nyt valtiojohtajatasollakin virinneet ”jäädään pois avajaisista”-uhkailut. Kaksinaismoralistisesti kaasuputki tms. intressejä ei kuitenkaan olla valmiita vaarantamaan, vaikka talouden vääntöruuvi on varmasti urheiluaatetta tehokkaampi.

Kansainväliset arvokisat ovat aina olleet haluttaja tapahtumia järjestäjilleen, sillä niillä on valtava julkisuusarvo. Siksi kisoja ei pitäisi alun perinkään myöntää maille, joissa on vakavia ihmisoikeusongelmia. Euroopan parlamentissa vetosimme useaan otteeseen mm. Kansainväliseen jääkiekkoliittoon, jotta kevään MM-kisoja ei annettaisi Valko-Venäjän diktaattori Lukašenkan arvovallan pönkittämiseen. Kun kisat nyt kaikesta huolimatta siellä järjestetään, niin boikotin sijasta pidetään kaukalossa huolta siitä, että Lukašenka ei pääse tuulettelemaan.

(Sari Essayah´n mielipide julkaistu Ilkassa 15.1.2014)

Mennäänkö metsään?

EU-jäsenyyden alusta lähtien suomalaisille on ollut tärkeää säilyttää metsäpolitiikka kansallisessa päätösvallassa. ”Brysseliä” ei ole kaivattu sotkeentumaan kestävään metsäpolitiikkaamme, jossa on ollut tilaa suojelun ja jokamiehen oikeuksien lisäksi metsä- ja biotalouden tarpeille. Pitkin matkaa on ollut pakko huomata, että EU:n ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikat vaikuttavat yhä vahvemmin metsiemme monimuotoiseen käyttöön. Halusimme tai emme, EU on luikerrellut metsäpolitiikkaan takaoven kautta.

Viime istuntoviikolla Strasbourgissa käsittelimme Suomen kannalta merkittävän direktiivin epäsuoran maankäytön vaikutuksista biopolttoaineiden tuotantoon (ILUC). Parlamentin kannassa pystyttiin puolustamaan kestävän metsätalouden periaatteita ja puun jalostusarvon huomioimista. Bioenergiaa ei pidä jatkossa valmistaa niinkään ruuasta, vaan suunnata panostukset mm. jätteistä ja metsätähteistä ja sivuvirroista valmistettaviin toisen sukupolven biopolttoaineisiin, joissa Suomella on mahdollisuus nousta innovaatiojohtajaksi. Myös raskas ja byrokraattinen kestävyyskriteerien verifiointijärjestelmä torjuttiin.

Erävoitosta huolimatta työn alla on esitys biomassa kestävyyskriteereistä, joka voi huonosti muotoiltuna antaa komission käsiin paljon valtaa metsänkäytöstä. Suomi on suhtautunut kriittisesti sellaisen kestävän käytön sertifiointiin, jossa mennään raaka-aine erien metsätilakohtaiseen raportointiin. Vaikka uutisankkana esiintyneeseen sauna-klapien sääntelyyn asti ei olla menossa, niin tiedossa olisi massiivinen ja kallis byrokratia. Kestävyyttä on meillä perinteisesti tarkasteltu maa- ja aluekohtaisesti, jolloin on pidetty huolta riittävästä suojelupinta-alasta ja arvokkaiden metsätyyppien säilyttämisestä. Myös olemassa olevia todentamisjärjestelmiä olisi voitava hyödyntää. Komissio haluaisi jatkossa ohjailla keinoja, joilla jäsenmaat pyrkivät kansallisiin bioenergiatavoitteisiin. Tähän esitykseen vaikuttaminen ja tarvittavien muutosten aikaansaaminen on suomalaistoimijoille EU:ssa varmaankin loppukauden tärkeimpiä tehtäviä.

Kolmaskin metsätaloutta säätelevä paperi eli EU:n uusi metsästrategia on jo valmiina, mutta ilmeisesti komission politiikkaosastojen väliset näkemyserot ovat jarruttaneet sen julkaisua.

Olin heinäkuussa tilaisuudessa, jossa sitä komission virkamiehen toimesta raotettiin, mutta yksityiskohdat jäivät piiloon. Tuskin kenelläkään on mitään sitä yleistavoitetta vastaan, että kaikkia EU:n alueen metsiä hoidetaan kestävän metsänhoidon periaattein vuoteen 2020 mennessä. Miten sitten ”kestävä metsänhoito” määritellään ja mitä ”periaatteet” käytännössä ovat, aiheuttaakin jo erimielisyyttä paitsi jäsenmaiden myös yksityisten ja julkisten metsänomistajien, ympäristöjärjestöjen, teollisuuden ja tutkijoiden keskuudessa.

Metsäteollisuus on Suomessa kokenut valtavia mullistuksia ja globaali kilpailutilanne on ajanut saneerauksiin ja irtisanomisiin. Kaikesta huolimatta metsät ovat meille edelleenkin ”Pohjolan vihreä kulta” ja biotalouden kautta merkittävä resurssi ehkäpä valmisteina, joita ei ole vielä edes keksitty. Siksi metsäpolitiikan kaitseminen pitää olla EU-politiikkamme prioriteetteja – näissä asioissa ei ole vara ”mennä metsään”!

Kolumni Savon Sanomissa 21.9.2013

Veronkierto kuriin

Veronkierto, rahanpesu ja veroparatiisit ovat olleet viime aikoina eurooppalaisen poliittisen keskustelun ytimessä. Enkä siis nyt puhu vain Kyproksesta! Julkiset taloudet ovat tällä hetkellä kriisissä eri puolella Eurooppaa. Veronkierto ja veropetokset syövät veropohjaa ja jättävät rehellisten kansalaisten ja yritysten maksettavaksi petosten tekijöiden välttämät verot. On esitetty arvioita, että veropetoksilla ja veronkierrolla heikennetään julkisia talouksia entisestään jopa 1 000 miljardin euron verran vuodessa.

Niinpä on tullut poliittinen momentum lähteä taisteluun niistä rahoista, jotka oikeasti kuuluvat meille kaikille yhteisten hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi. Myös USA:ssa käyttöönotettu ns. FATCA-laki automaattisesta tietojensiirrosta on tuonut EU:lle painetta laittaa asia kuntoon myös Euroopassa.

Veroasiat kuuluvat jäsenmaiden toimivaltaan, mutta verorikosten ylittäessä maiden rajat tarvitaan lisääntyvää kansainvälistä yhteistyötä niin EU-tasolla kuin globaalistikin. Veronkierron vastaisessa työkalupakissa esillä ovat olleet veroviranomaisten välinen automaattinen tietojen vaihto, veroparatiisi-käsitteen kattava määrittely ja ns. ”mustien listojen” käyttöönotto yhtenäisten kansainvälisten painostustoimien aikaansaamiseksi.

Viime aikoina julkisuuteen ovat nousseet useat kansainväliset suuryritykset, jotka erilaisten – sinällään laillisten keinojen – kuten yritysjärjestelyiden, sisäisen siirtohinnoittelun ja korkojen verovähennysoikeuden avulla siirtelevät ja jakavat voittonsa korkeamman verotuksen maista olemattomasti verotettuihin maihin tai veroparatiisialueille. Meillä Suomessa esille ovat nousseet ulkomaalaisomisteiset terveydenhoitoyhtiöt, joista ostetaan osin julkisin verovaroin terveydenhoitopalveluita, mutta jotka eivät osallistu veronmaksuun. Iso-Britanniassa nousi suuri kohu useista amerikkalaisista suuryhtiöistä kuten Google, Facebook ja Starbucks, jotka maksavat Britanniasta tienatuista miljoonista minimaaliset verot ja siirtävät voitot muualle.

Myös Suomessa Google menettelee samoin. Vaikka Haminan palvelinkeskus tuo työpaikan n. 90:lle ja sitä kautta ansiotuloveroja paikkakunnalle  400 000 euroa, yritys maksoi v. 2011 Suomeen 110 000 euroa yhteisöveroa, samanaikaisesti Suomen valtio tuki yritystä Tekesin kautta n. 150 000 eurolla. On arvioitu, että Google Finlandin mainosmyynti olisi ilman tilinpäätössiirtoja n. 100 miljoonaan ja muiden yksiköiden perusteella laskettu arvio Suomelle kuuluvista veroista olisi n. 7 miljoonaa nykyisen hieman yli 100 000 sijasta!

Lakeja ei ole rikottu, mutta tiedot maksetuista veroista per maa varmasti lisäisivät julkista painetta aggressiivisen verosuunnittelun vähentämiseen. Näistä ja lukemattomista muista esimerkeistä johtuen parlamentti olisi valmis menemään osassa linjauksistaan komissiota ja neuvostoa pidemmälle. Verolakeja rikkovilta yrityksiltä tulisi evätä valtionavut ja kieltää osallistuminen julkisiin hankintoihin, samoin jäsenmaiden viranomaisten tulisi ottaa pois toimiluvat finanssilaitoksilta, jotka avustavat veropetoksissa.

Erityistä merkitystä tällä olisi kehitysmaiden taloudelle. On arvioitu, että raaka-ainevaroja hyödyntävät ylikansalliset yhtiöt siirtävät veroparatiiseihin siirtohinnoittelun takia noin 125 miljardia euroa oikeasti näille maille kuuluvia verovaroja. Summa on noin kaksinkertainen maiden saamaan kehitysapuun nähden.  Kyse on myös globaalista oikeudenmukaisuudesta.

Kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa 5.6.2013.