Blogi

RSS

Neljä takuuta vanhustenhoitoon

Viime päivät olemme käyneet keskustelua vanhustenhoidon tilasta Suomessa. Vihdoinkin – sillä omaisten ja hoitajien kautta tulleet viestit vakavista ongelmista ja laiminlyönneistä hoivayksiköissä eivät ole uusia. Viime kesänä olin useaan otteeseen toreilla keräämässä allekirjoituksia vanhusasianvaltuutetun kansalaisaloitteeseen, ja moni tuli purkamaa huoliaan läheistensä hoivan laadusta niin palvelutaloissa kuin kotihoidossa.

Epäkohtien korjaamiseen tarvitaan varmasti lisää resursseja, hoitajamitoituksen nostoa, parempaa valvontaa ja sanktioita laiminlyönneistä. Nämä ovat sinällään tärkeitä vanhustenhoidon raameja, mutta itsessään eivät vielä takaa hoidon laatua. Viime syksynä nostimme KD:n omassa senioripoliittisessa ohjelmassa keskiöön neljän takuun mallin vanhustenhoidon laadun varmistamiseksi.

Jokaiselle ikäihmiselle asuipa sitten kotona tai hoivayksikössä kuuluu ulkoilutakuu, ruokailutakuu, hygieniatakuu ja yhteisötakuu. Ulkoilutakuu merkitsee, että vanhus pääsee ulkoilemaan vähintään kahtena kertana viikossa. Meillä direktiiveillä varmistetaan tuotantoeläinten riittävä ulkoilu, mutta moni vanhus on eristettynä neljän seinän sisällä vailla liikkumismahdollisuuksia.
Kaikille annetaan ruokailutakuu, eli mahdollisuus syödä rauhassa ja saada tarvittaessa apua syömiseen. Muistisairaiden kohdalla lautaselle jäänyt ruoka ei välttämättä kerro huonosta ruokahalusta; vaan siitä, ettei kenelläkään ole aikaa muistuttaa ruokailusta. Kuihtuvat vanhukset ovat kuormitettujen hoivakotien arkea. Jokaiselle taataan mahdollisuus myös pesuun ja puhtauteen, eikä hygieniatuotteista saa säästää.

Yhteisötakuu tarkoittaa vanhuksen sosiaalisten suhteiden tukemista. Suomalainen kummallisuus on, että ikänsä myötä-ja vastamäet yhdessä taivaltaneet pariskunnat erotetaan viimeisiksi elinvuosiksi. Pitäisikö vihkikaavakin muuttaa muotoon ”kunnes kuolema tai virkamies meidät erottaa”? Ei, vaan puolisoilla, jotka ovat yhtä aikaa palveluasumisen tai tehostetun palveluasumisen tarpeessa, tulee olla oikeus niin halutessaan asua yhdessä, vaikka heidän kuntonsa edellyttäisi eritasoista hoivan tarvetta.

Yhteisötakuu on myös läheisten osallisuutta. Monesti hoivayksikköön siirtyneiden vanhusten omaiset kokevat, että heidät sivuutetaan läheisten hoitoa koskevissa päätöksissä, ja salassapitosääntöihin vedoten kysymykset ja näkemykset sivuutetaan. Useat omaiset ovat hoitaneet vuosikausia läheisensä asioita ennen laitostasoista hoitoa, joten heillä saattaa läheisestään arvokasta tietoa. Heidät kannattaa siksi nähdä voimavarana ja heitä kannattaa kuunnella toteuttaessa hoitoa sekä tehdessä hoitopäätöksiä ja hoito- ja palvelusuunnitelmia silloin, kun se on ikääntyneen edun mukaista.

Hoidon laatu mitataan näissä arkisissa neljän takuun asioissa, joihin jokaisella tulee olla oikeus. Vanhusten elämän laadun toteutuminen parantaa myös hoitotyön mielekkyyttä. Moni hoitaja on hakeutunut pois alalta, kun on todennut, että kiireen vuoksi joutuu jatkuvasti tinkimään hyvästä hoidosta eikä aikaa vanhuksen kohtaamiseen ja keskusteluun jää. Ala menettää kiihtyvässä määrin työntekijöitään, ellei hoidossa pysty toteuttamaan hoitotyön hyvää laatua.

Vanhustenhoiva-keskustelussa ei pidä myöskään unohtaa kotona asuvia ja omaishoitajia. Koti on usein vanhukselle mieluisin ja paras paikka asua silloin, kun tarvittavat palvelut ja tuki tarjotaan kotiin. Jos tarvittavaa tukea ei kotiin ole saatavissa, tai se on hinnoiteltu ikäihmisen ulottumattomiin, omasta kodista voi tulla turvaton ja pelottava paikka. Ensi hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on huolehtia siitä, että pienituloisilla eläkeläisillä on mahdollisuus saada riittävästi apua kotona pärjäämiseen. Asiakasmaksuja tulee kohtuullistaa ja ne tulisi saada maksukaton alaisiksi kuten terveydenhuollon maksut. Kotihoidon palveluissa tarvitaan myös aikaa inhimilliseen kohtaamiseen ja mahdollisuuksien mukaan samojen tuttujen työntekijöiden pidempiaikaisiin asiakassuhteisiin. Omaishoitajien työtä tulee tukea paremmin ja jaksamisessa tukipalvelut ja vapaapäivien mahdollistaminen ovat avainasemassa.

Niin, miten kävi sille kansalaisaloitteelle vanhusasiainvaltuutetusta? Viime kesänä tuo kansalaisaloite ei saanut juurikaan muiden puolueiden puolelta tukea. Lokakuun alkuun mennessä keräyksessä mukana olleet kansalaisaktiivit ja vanhus- ja hoitajajärjestöt ehtivät kerätä kansalaisaloitteeseen 42000 allekirjoitusta, joten eduskuntaan asti aloite ei päätynyt. Tuntuu hieman surkuhupaiselta, että nyt useiden puolueiden edustajat ovat heränneet ehdottamaan vanhusasiainvaltuutetun viran perustamista Suomeen.

Luulen, että nämä viime aikojen tapahtumat ovat herättäneet ymmärryksen, miksi tarvitaan ikäihmisten oikeuksien itsenäinen ja riippumaton puolustaja. Henkilö, joka valvoo vanhusten oikeuksien toteutumista, seuraa vanhustenhoidon tilan kehittymistä sekä raportoi näistä suoraan eduskunnalle. Haluan uskoa, että tulevissa hallitusneuvotteluissa asiasta vallitsee yhteisymmärrys ja viran perustaminen saadaan seuraavaan hallitusohjelmaan.

Mutta vielä tärkeämpää kuin uuden edunvalvontaviran perustaminen, on kuitenkin se, mitä me kaikki voimme tehdä arjessamme vanhusten hyväksi. Emme voi jatkossa jättää isoa osaa väestöstämme turvapuhelimien tai ateria-automaattien varaan. Liian usein Juha Tapion laulun sanat ovat totta: ”Iltauutiset ja säätä, kello käy jo yhdeksää, viime vierailusta viikko, koskahan ne kerkiää”. Ihminen tarvitsee aina myös toista ihmistä, kuuntelijaa, myötäeläjää ja läheisyyden tuomaa turvaa. Suomi, johon ikäihminen voi luottaa, tarvitsee meidän jokaisen lähimmäisen silmiä.

Vaarallisinta on hyvän hiljaisuus

Tänään sunnuntaina 27.1 vietetään Suomessa vainojen uhrien muistopäivää, joka on ollut almanakoissamme vuodesta 2002 alkaen. Sen vietto alkoi Euroopan parlamentin 1995 antamasta suosituksesta, mutta jostain syystä Suomi ainoana länsimaana ei nimennyt päivää Holokaustin muistopäiväksi, vaan juutalaisvainojen lisäksi siihen on liitetty ”muiden kansanvainojen” muisto.

Juutalaiset eivät toki olleet Hitlerin hallinnon ainoita uhreja, mutta he olivat ainut ihmisryhmä, jonka natsit pyrkivät tuhoamaan täysin. Päivää kuitenkin vietetään Auschwitzin keskitysleirin vapautuksen vuosipäivänä; ja tänään siitä tulee kuluneeksi 74 vuotta.

Ensimmäisenä meppivuotenani Euroopan parlamentissa pääsin itse vierailemaan tammikuun lopulla Holokaustin muistotapahtumassa kylmässä ja viimaisessa Auschwitzissa. Kokemus riipaisi syvältä. Palellessani keskitysleirin aukealla omassa untuvatakissani ja suomalaisissa talvisaappaissa mietin niitä miljoonia, jotka yrittivät selvitä samassa säässä rääsyissä ja paljain jaloin epäinhimillisten kärsimysten keskellä.

Tuo kokemus sai minut silloin liittymään Euroopan parlamentissa toimineeseen antisemitismin vastaiseen ryhmään, jossa monitoroitiin EU-jäsenmaiden tilannetta antisemitismin suhteen. Juutalaisvastaisuus nosti tuolloin päätään etenkin Itä-Euroopan maissa, mitä holokaustista selvinneet joutuivat jälleen todistamaan. Minun oli ”helppo hengittää” aina vuoteen 2011, jolloin Magneetti-median antisemitistiset julkaisut nostivat myös Suomen noihin raportteihin.

Tämän päivän antisemitismi on tyypillisimmin sanallisia tai fyysisiä hyökkäyksiä, uhkailua, häirintää, omaisuuden tuhoamista ja töhrimistä. Erilaiset salaliittoteoriat ja holokaustin kieltäminen ovat osa sitä, samoin nyky-Israelin ja natsi-Saksan rinnastaminen.

Euroopassa antisemitismiä nousee nykyään pääosin kolmesta taustasta: joko äärioikeiston tai –vasemmiston piiristä ja etenkin maahanmuuton myötä islamilainen juutalaisvastaisuus saa Euroopassa lisää maaperää. Valitettavan monessa maassa juutalaisvastaiset asenteet ovat pelottavan vahvoja aivan tavallisenkin kansan keskuudessa.

Näitä asioita en päässyt pakoon, kun palasin takaisin Suomen politiikkaan. Natsi-propagandan jakaminen ei ole ollut ongelma pelkästään ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Helsingin paikallisbusseissa, rautatieasemalla ja eduskunnan edustan patsaissa on nähty juutalaisvastaisia ilmoituksia. Hakaristeillä on töhritty juutalaisen seurakunnan läheisyydessä seiniä. Tuorein tapaus itsenäisyyspäivältä; samaan aikaan kun juttelin presidentinlinnan sisällä Helsingin juutalaisen seurakunnan johtajan kanssa synagogan ja koulun turvallisuudesta natsiliput liehuivat mielenosoituskulkueessa. Kuinka on mahdollista, että Suomeen on syntynyt uusnatsiryhmittymiä vain sukupolvi toisen maailmansodan kauhujen jälkeen?

On erittäin tärkeää, että kasvava sukupolvi tulee syvällisesti tietoiseksi joukkotuhosta Euroopassa vain sukupolvi taakse päin. Sodan aikainen Iso-Britannian pääministeri Winston Churchill kielsi kuolemanleirit vapauttamaan tulleita liittoutuneiden joukkoja hävittämästä leirejä. Hän ennakoi, ettei tule menemään sukupolveakaan, kun osa ihmisistä väittää, ettei kuolemanleirien kauheuksia koskaan tapahtunut. Historian tuntemuksen vaaliminen onkin yksi tärkeimpiä välineitä antisemitismin vastaisessa työssä.

Nykyäänkin jokainen meistä voi omalla asenteellaan vaikuttaa. Sillä aivan kuten 80 vuotta sitten: ongelma ei tänäkään päivänä ole pahan paljous vaan välinpitämättömyys eli hyvän hiljaisuus.

Suomi, johon voit luottaa

Moni politiikan seuraaja on arvuutellut, onko kevään vaalit ilmasto-, sote- vai maahanmuuttovaalit vai nouseeko joku aivan muu asia keskustelun ytimeen. Luulen, että politiikan agenda on aivan yhtä monipuolinen kuin ennenkin, mutta kaikkien kysymysten ytimessä on kansalaisten luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan.

Monella mittarilla Suomi on hyvä maa asua ja elää. Silti moni asia vaatii korjaamista ja uudistamista. Liian moni on pettynyt ja tuntee epäluottamusta. Viime vuosien leikkaukset ovat osuneet etenkin lapsiperheisiin ja eläkeläisiin. Myös koulutuksesta on tingitty. Syntyvyys laskee, työttömien ja syrjäytyneiden määrä on korkea. Vanhustenhoito ei toimi ja lääkäriin joutuu jonottamaan. Ilmastonmuutos ja pakolaiskriisit aiheuttavat suurta epävarmuutta.

Tässä ajassa ei tarvita enempää provokaattoreita ja epäsovun lietsojia, vaan toimivia ratkaisuja ja sovinnon rakentajia. Kristillisdemokraattien visio epävarmuuden keskellä on Suomi, johon voit luottaa.

Suomi tarvitsee vakaan talouden pohjan eli korkeamman, vähintään 75 %:n työllisyysasteen, silloin tuetaan yrittäjyyttä, edistetään paikallista sopimista ja tuetaan työntekijöiden elinikäistä oppimista, edistetään energia-alan tutkimus- ja kehitystoimintaa, tuetaan kestävän kehityksen mukaista biotaloutta, huolehditaan metsistä ja tuetaan maatalouden kannattavuutta.

Panostamalla toisen asteen koulutukseen ja etsivään nuorisotyöhön pidetään kaikki nuoret osallisina. Suomi tarvitsee sosiaaliturvauudistuksen, joka sovittaa työn ja tuet paremmin yhteen. Silloin lyhytaikaisen ja osa-aikaisenkin työn vastaanottaminen kannattaa, ja auttaa ihmisiä takaisin työelämään.

Hyvällä perhepolitiikalla rakennetaan lapsiystävällistä yhteiskuntaa. Tälläkin vaalikaudella keskustelussa työnantajien maksurasituksen jakautuminen on ollut isompi huoli kuin lapsen kiintymyssuhteiden kehittyminen. Tuore perhebarometri kuitenkin kertoo, että suomalaiset kaipaavat lisää joustoja perhevapaisiin ilman kiintiöitä.

Tarvitsemme vanhustenhoitoon 1000 hoitajaa lisää. Sote-uudistuksessa pitää olla kyse ihmisten arjen sujuvuudesta ja turvallisuudesta; ei puoluepoliittisista intresseistä. Esimerkiksi hälyttäviin tietoihin poliisin liian pienistä resursseista on vastattava nopeasti. Myös haja-asutusalueiden resursseista ja turvallisuudesta on huolehdittava.

Työtä riittää siis tehtäväksi, eikä kaikki tule valmiiksi edes seuraavalla eduskuntakaudella. On kuitenkin tärkeää, että puolueet kertovat, miten rakentavat tulevaisuuden Suomea. Kristillisen ihmiskäsityksen säilyminen etiikan ja poliittisen ajattelun perustana on tärkeää. Edessämme on tekniikan ja tekoälyn kehityksen myötä enenevässä määrin visaisia kysymyksiä, joihin pitää ottaa kantaa poliittisella tasolla. Selvää on, että politiikassa tarvitaan vahvaa kristillisdemokraattista ääntä ja näkökulmaa enemmän kuin koskaan.

Valheen verkoissa

Ensi kevään eduskunta- ja EU-vaalit tulevat olemaan koetus, jossa fakta ja fiktio ottavat toisistaan mittaa. Enkä tarkoita nyt meidän politikkojen löysiä vaalilupauksia, joita on ollut iät ajat. Tiedustelun ammattilaiset varoittavat, että vaalejamme tullaan ensimmäisen kerran toden teolla häiritsemään ja vaikuttamisyritykset ulottuvat valeuutisista erilaisiin salaliittoteorioihin. Suomalaisten medialukutaitoa ja kykyä erottaa valeuutiset ja trollaukset koetellaan.

Mitä sitten on odotettavissa? Monien maiden vaaleissa on havaittu yrityksiä horjuttaa kansalaisten luottamusta instituutioihin ja epävarmuuden kylvämistä. Vastakkainasettelua haetaan erilaisten kansalaisryhmien välille ja kärjistetään ristiriitoja.

Samalla kyseenalaistetaan  perinteisen, journalistisia ohjeita noudattavien tiedotusvälineiden asema luotettavana tiedon välittäjänä. Sen sijaan ns. vaihtoehtoinen media luo itsestään kuvan kansalaisten puolella olevasta, vallanpitäjiä ja eliittiä kumartelemattomasta ”totuuden torvesta”. Tämän lisäksi facebookiin ja sosiaaliseen mediaan luodaan sivustoja esimerkiksi isänmaallisilla otsakkeilla, joilta jaetaan suoranaisia valeuutisia viranomaisten toiminnan luotettavuuden horjuttamiseksi.

Median murros omalta osaltaan edesauttaa tätä kehitystä. Yhä harvempi seuraa toimitettuja tiedotusvälineitä, vaan monien uutisvirta koostuu twitter-viesteistä ja muista sosiaalisen median syöttämistä herätteistä. Käyttäjädataa analysoivat algoritmit puolestaan vahvistavat entisestään valittujen klikkausten mukaista tarjontaa, jota näin ohjelmoidut botit syöttävät. Tällä tavoin kuplat vahvistuvat kuin itsestään.

Politikoille uuden media-ajan toimintaympäristö on myös haasteellinen. Ennen pidettiin huolellisesti valmisteltuja puheita ja kirjoitettiin perusteltuja mielipidekirjoituksia. Nykyään vain nopea reagointi puolinaisin tiedoin ja kärjekäs kieli tuntuvat takaavan näkyvyyden. Lisäksi moni harhautuu luulemaan, että sosiaalisen median keskustelupalstoilla meuhkaajat edustavat laajoja kansalaispiirejä. Useimmiten siellä ovat ammattitrollit ja monien nimimerkkien takaa löytyvät samat toimijat. Heidän päämääränsä on juurikin viedä politikkoja kuin pässiä narussa ja saada poliittiset agendat liikkumaan kohti omia päämääriä.

Kansalaisilla on täysi työ yrittäessään luovia uutisvirrassa. Valeuutisen matkivat ulkoisesti journalismia, mutta ne sekoittavat tosiasioita fiktioon viedäkseen eteenpäin poliittisia pyrkimyksiä. Lisäksi jokaisella meillä on se inhimillinen heikkous, että haluamme mielellään uskoa uutisiin, jotka vahvistavat omaa maailmankuvaamme. Ehkäpä kaiken avain onkin omien ennakkoluulojen tunnistaminen ja mediakriittisyys. Ne ovat vaikeinta säilyttää silloin, kun ”joku kerrankin sanoo asiat niin kuin ne ovat”.

Maltti omissa käsissä

Itsenäisyyspäivän ympärillä Suomessa on kuohunut. Iljettävät lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset Oulussa ja kaksi samanaikaista yritystä tahalliseen vakavaan bussiturmaan – kaikissa epäiltynä turvapaikanhakijat – ovat saaneet aiheesta ihmiset raivoihinsa. Onko sellainen ihminen turvan tarpeessa, joka on itse vakava turvallisuusuhka?

On perusteltua vaatia tiukennuksia rikoksiin syyllistyneiden turvapaikanhakijoiden palautuksiin. Olemme nimittäin vakavan paikan edessä, jos rikoksia tekemällä voi varmistaa oleskelunsa jatkumisen suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla nämä turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttäjät vievät resursseja niiltä, jotka ovat oikeasti hädänalaisia ja tarvitsevat apua.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautusten toimimattomuuden suurin este on se, että monet maat kieltäytyvät vastaanottamasta omia kansalaisiaan. Esimerkiksi Suomesta Irakiin ei-vapaaehtoisesti palautetut tulevat paluulennolla takaisin palautussopimuksen puutuessa. Tämä syö koko turvapaikkaprosessin uskottavuutta. YK:n pakolaissopimusta tulisi pikaisesti muuttaa niin, että allekirjoittaneet maat velvoitetaan ottamaan vastaan oman maan kansalaisia ilman erillisiä kahdenvälisiä sopimuksia.

Painetta tähän tärkeään muutokseen olisi voinut hakea tällä viikolla YK:n siirtolaisasiakirjan ympärillä pidetyn kokouksen yhteydessä. Sen sijaan juridisesti sitomattomasta siirtolaisasiakirjasta (GCM) synnytetty poliittinen pyöritys on estänyt tehokkaasti tarttumisen oikeuksia ja velvollisuuksia määrittelevään pakolaissopimukseen, joka todella tarvitsee muutosta. Palautusten toimimattomuus on vetovoimatekijä, joka takaa bisneksen jatkumisen häikäilemättömille ihmissalakuljettajille ja –kauppiaille.

Reaktiona turvattomuuden tunteeseen ääriliikkeet ja –ideologiat löytävät kasvualustaa. Yhteiskuntaa on helppo hämmentää rakentamalla viholliskuvia ja lyömällä löylyä päälle. Historia kertoo kylmää kieltään, mihin natsilippujen heiluttelu ja näiden porukoiden komppaaminen johtavat.

Haastavassa tilanteessa täytyy pitää pää kylmänä ja rauha sydämessä. Joidenkin tavoitteena on mellakat ja kyynelkaasu Suomen kaduilla. Maltti on kuitenkin omissa käsissämme. Suomi, johon voit luottaa, saattaa rikolliset vastuuseen, turvaa järjestyksen ja yhteiskuntarauhan; ja ennen kaikkea huolehtii osallisuudesta ja pitää yhtä.

Perhepolitiikalla luotava toivoa

Tilastokeskuksen tuore väestöennuste tuntuu vihdoin herättelevän suomalaisen yhteiskunnan pohtimaan merkittäviä muutoksia väestö- ja perhepolitiikassa. Ennen yhdenkään etuuden korotusesitystä tai säästöleikkauksen purkua tarvitaan asennemuutos. Onko perheiden hyvinvointi sellainen itseisarvo, johon halutaan panostaa ja joka on pohjana koko yhteiskunnan hyvinvoinnille?

Tälläkin vaalikaudella liian monessa poliittisessa keskustelussa perheen merkitys on ollut alisteinen muihin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin nähden. Nurjimmillaan suhtautuminen on ollut perhevapaakeskustelussa, jossa perheestä on tehty lähes riippa tasa-arvoisempaa työelämää tavoitellessa. Työnantajien maksurasituksen jakautuminen on isompi huoli kuin lapsen kiintymyssuhteiden kehittyminen.

Osa tuntuu näkevän lasten kanssa vietetyn ajan Suomen kilpailukyvyn suurena uhkana. Samanaikaisesti tietysti odotetaan, että perhe työpaineiden, ylitöiden ja jatkuvan kiireen keskellä kasvattaa hyvinvoivia kansalaisia kantamaan vuorollaan vastuuta veronmaksusta ja eläkejärjestelmistä.

Julkisuudessa oleva mielikuva lapsiperheen arjesta on negatiivinen. Sen ajatellaan sisältävän jatkuvaa väsymystä, riitelyä, kuskaamista ja ”oman elämän” päättymistä. Tarvitsemme siksi ennen muuta lapsimyönteistä ilmapiiriä ja pitkäjänteistä perhepolitiikkaa, jolla voidaan lisätä perheiden uskoa omaan selviytymiseen ja kannustaa nykyistä suurempaan lapsilukuun.

Syntyvyyden lisääminen edellyttää nykyistä lapsiystävällisempää yhteiskuntaa, mikä merkitsee mm. perhetukien korotuksia sekä perheen ja opiskelun tai työn parempaa yhteensovittamista ja rajojen madaltamista. Tarvitsemme parempaa työllisyyspolitiikkaa, pysyviä ja kokopäiväisiä työsuhteita ja parempaa työelämän joustoa. Tarvitsemme myös laadukkaampaa varhaiskasvatusta ja enemmän tukea perheille lasten kasvatuksen haasteisiin. Jokainen perhe tarvitsee ympärilleen tukiverkoston. Siihen voi kuulua niin sukulaisia ja ystäviä kuin naapureitakin. Myös ennaltaehkäisevään kotiapuun kannattaa panostaa.

Viikon vaalipaneelit paljastivat, että perhevapaakeskustelussa tuntui jopa valtiovarainministerin pää hivenen kääntyneen. Nyt uudistus saakin maksaa, ja hintalapuksi on pääministerin taholta arvuuteltu 200 miljoonaa. Perhevapaauudistuksessa on lisättävä joustoja ja vähennettävä sääntelyä, sillä perheiden tarpeet ovat erilaisia. En ole koskaan syttynyt vanhempainrahakausien kiintiöittämiseen vanhempien välille, silla kiintiöinti kaventaisi valinnanvapautta ja lisäisi tarpeetonta sääntelyä perheille. Työelämän yhä kiihtyvä muutos tarkoittaa erilaisia työpäiviä ja vaihtelevaa hoitotarvetta. Kiintiömallit sopivat tähän yhtälöön heikosti.

Perhevapaauudistuksessa on tärkeää myös ottaa huomioon perheiden monimuotoisuus ja siitä johtuvat erilaiset tarpeet. Esimerkiksi yksinhuoltaja- adoptio-, monikko- tai sijaisperheillä on erilaiset tarpeet. Samoin on otettava huomioon vanhempien avioerot ja monen pikkulapsen elämä kahdessa kodissa. Yrittäjä- tai opiskelijaperheillä on omat erityiset tarpeensa. Siksi joustava malli, jossa vanhemmat itse päättävät lastensa hoidosta ja vapaiden jakamisesta on kaikkein toimivin.

KD on eittänyt edellä mainitut kriteerit täyttävää Taapero-bonus mallia, jossa maksettaisiin ansiosidonnaisen jakson jälkeen verotonta hoitorahaa, jonka perhe voisi käyttää joustavasti hoivapalvelujen ostamiseen tai kotihoitoon. Lisäksi ensimmäisen lapsilisän yhteydessä maksettava 1 000 euron vauvaraha olisi tervetulolahja pienokaisen perheelle vaiheessa, jossa on yhtä ja toista hankittavaa uudelle tulokkaalle. Vauvaraha tasaisi nykyistä eriarvoisuutta kuntien välillä, joissa osassa sitä maksetaan ja osassa ei.

Malleja erilaisille uudistuksille löytyy joka puolueelta. Tärkeintä on, että päästään irti vaalikausittaisesta ajattelusta kohti pitkän tähtäimen hyvinvoinnin rakentamiseen. Lapsiperheiden hyvinvoinnista huolehtiminen ikääntyvässä Suomessa on välttämätön osa kaukokatseista tulevaisuuspolitiikkaa.

Kohti haasteellista puheenjohtajuutta

Suomen kausi EU:n neuvoston puheenjohtajavaltiona sijoittuu vuoden 2019 viimeisen 6 kk:n ajalle. Pestistä on tulossa monella tapaa mielenkiintoinen eikä haasteita puutu.

Suomen on ensinnäkin saatava oma hallitus kasaan pikapikaa huhtikuun vaalien jälkeen. Toisekseen vasta Euroopan parlamentin toukokuisten vaalien jälkeen päästään kesä-heinäkuussa kasaamaan komissiota, jonka lopullinen hyväksyminen on aiemminkin venynyt syksyyn saakka. Toimielimet päättävät vasta uusissa kokoonpanoissaan tavoitteistaan, jotka ohjaavat EU:n toimintaa seuraaviin vuoden 2024 vaaleihin asti.

Toki töitä ei tule puuttumaan siihenkään saakka, sillä paljon on ns. siirtyvää agendaa eli edelliseltä puheenjohtajamaalta keskeneräisiksi jääneitä asioita. Suomi muodostaa yhdessä meitä edeltävän puheenjohtajamaan Romanian ja meitä seuraavan Kroatian kanssa puheenjohtajatrion, jonka yhteisen trio-ohjelma hyväksytään joulukuussa 2018 Eurooppa-neuvoston strategisen ohjelman 2014 – 2019 pohjalta.

Tällä hetkellä näyttää, että esimerkiksi monivuotisia rahoituskehysneuvotteluita ei saada valmiiksi, vaan erittäin suuri ja vaativa asiakokonaisuus saattaa olla vielä Suomen kauden päänsärky. Myös Brexit-neuvotteluiden takarajoja ollaan poliittisesti venyttämässä, jotta edes jonkinmoinen erosopimus saadaan aikaan.

Jokaisen puheenjohtajuusmaan tarkasti suunnitellun ohjelman voi totaalisesti sotkea ennalta odottamaton kriisi. Sellaiseksi veikataan jo nyt Italian venkoilua yhteisesti sovitun kasvu- ja vakaussopimuksen budjettikurin kanssa. Entä jos ennestään jättiveloissa olevan Italian luotto menee, ja pankit ovat pelättyäkin huonommassa kunnossa. Italian kaatumiseen eivät nykyiset tukipakettirakenteet enää riitä. Silloin varmasti oikeasti pitäisi miettiä liiran palauttamista vaihtoehtona koko euron kaatumiselle.

Suomen omien kansallisten tavoitteiden määrittämiseen ei siis juuri aikaa jää, ja niinpä nykyisen eduskunnan toimesta asetettiin työryhmä kokoamaan eduskuntaryhmien näkemyksiä EU-puheenjohtajuuden ohjelmaksi.

Konsensus-hengessä yritimme löytää kansallisesti tärkeitä aiheita, joita voitaisiin myöhemmin sisällyttää koko unionin tavoitteisiin, kuten aikoinaan kävi Suomen ajaman Pohjoisen ulottuvuuden politiikan osalta. Parlamentaarisesti valmisteltua kahdeksan sivuista paperia koottiin ”buffet-pöytä” ajatuksella; jospa tuleva hallitus siitä jotakin itselleen noukkii. Melkoinen noutopöytä kolmen otsakkeen alle kasatusta esityksestä lopulta tuli.

Kansalaiset keskiöön –otsakkeen alle saatiin niin talouspolitiikkaa, osaamista ja koulutusta, sosiaalista yhteenkuuluvuutta, veronkierron estoa kuin vielä maahanmuuttoakin. Ilmastopolitiikan alle tulivat puolestaan meille tärkeät bio- ja kiertotalous. Vahvempi Eurooppa sai sisällökseen monenkeskisten järjestelmien puolustamisen, arktisen politiikan ja kaupan ja kehityksen kysymykset.

Onneksi ryhmässä oli myös aimoannos realismia. Tunnustimme sen, että suuri joukko puheenjohtajuuskauden ohjelmasta tulee myös muiden prioriteeteista, ja niiden yhteensovittamisesta. Onnistuneena puheenjohtajamaana pidetään sitä, joka onnistuu pragmaattisesti löytämään toimivia kompromisseja, joihin kaikki ovat kuitenkin lopulta vähän tyytymättömiä.

Mitä puheenjohtajuuskaudesta sitten jää mieleen? Hyvä testata, moniko muistaa Suomen edellisen puheenjohtajuuskauden tärkeimmät päätökset; juuri ja juuri vast’ikään puheenjohtajana olleen Viron digitaaliagenda saattaa jollakin olla mielessä.

Omalla 5-vuotiskaudellani meppinä Euroopan parlamentissa ehdin näkemään 10 puheenjohtajuuskautta. Lähes jokainen puheenjohtajamaa jakoi pestinsä muistoksi räikeän mainoskravatin ja –huivin. Vähän kyyniseksi lopuksi voi tältä pohjalta voi todeta, että vain Irlannin puheenjohtajuus jäi mieleen. He sentään jakoivat kunnollisen kudotun villakaulahuivin, josta me skandinaavit olimme tyytyväisiä ja italialaiset pyörittelivät päätään!

Sopimisen kulttuuri koetuksella

Kilpailukyky eli ns. kiky-sopimus hallituskauden alussa antoi olettaa, että suomalainen sopimisen kulttuuri on edelleen voimissaan, ja kansantalouden yhteisen hyvän eteen ollaan valmiit etsimään ratkaisuja. Nyt keskellä hyvää suhdannekehitystä tuo oppi unohtui. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat tukkanuottasilla tavalla, joka heijastuu tulehtuneina väleinä varmasti vielä pitkään.

Hallituksen tiedonanto eduskunnalle on menettelytapana erikoinen. Eduskunnan tahtoa ei ole ennenkään lakien valmisteluun etukäteen kysytty; hallitus ne säätää ja eduskunta sitten päättää, menevätkö läpi vai eivät. Kansa puolestaan valitsee edustajansa lainsäädäntötyöhön; tämä ”irtisanomissuoja” kestää yleensä seuraaviin vaaleihin.

Viimeiset parikymmentä vuotta työ ja työsuhteen muodot ovat olleet murroksessa. Sen paremmin lainsäädäntö, työsuhdeturva kuin työmarkkinajärjestötkään eivät ole pysyneet perässä; kaikki toimivat ikään kuin työskentelisimme edelleen kahdeksasta neljään maailmassa 40 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Kun yleissitovuus on ulotettu kaikkeen mahdolliseen, ja työehdot eivät jousta, työntekijä joutuu joustamaan. Vuokratyö, osa-aikatyö ja määräaikaisuudet lisääntyvät.

Hallitus lähti purkamaan tilannetta ongelmallisimmasta päästä. Mikään yritys ei palkkaa irtisanoakseen työntekijöitään. Henkilöperusteisissa irtisanomistilanteissa irtisanomissuojan tulkinta lienee nykyäänkin isompi ongelma kuin varsinaisesti irtisanomissuoja itsessään, jota on vaikea muuttaa, jos halutaan pitää kiinni perustuslain ja ILO:n määräyksistä.

”Asiallinen ja painava syy” on nyt ja jatkossakin irtisanomiseen oltava, samoin työntekijää on laiminlyönneistä ensin varoitettava. Miten kaavailtu ”aiempaa vähäisempi” työvelvoitteen laiminlyönti tai epäasiallinen käyttäytyminen käytännössä tilannetta muuttaa, selviää varmaan vasta ensimmäisissä oikeudenkäynneissä. Työllistämisen kynnys ei pienessä yrityksessä taatusti madallu, jos tiedossa on vain lisää juridisia riitoja.

Vasemmiston vaalivankkureita vetävän ay-liikkeen poliittista lakkoilua ei voi myöskään mitenkään puoltaa. Toisin kuin oikeutetuissa työtaisteluissa tässä kiistassa osapuolena eivät ole työnantajat, mutta heille kaatuvat taloudelliset vahingot. Suomessa pitäisi siirtyä pohjoismaiseen käytäntöön eli poliittiset mielipiteen ilmaisut vapaa-ajalle. Jo nyt valtion ja kuntien virkaehtosopimuslaeissa on poliittinen työtaistelu kielletty. Toinen mahdollisuus on siirtyä ajallisesti rajattuun oikeuteen ja maksettuihin korvauksiin työnantajille kärsityistä vahingoista.

Jos työllistämisen kynnystä halutaan oikeasti madaltaa, niin KD:n reseptin mukaan ennen kaikkea paikallista sopimista pitää lisätä ja helpottaa ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa pienissä yrityksissä. Koeajan pidentäminen ja vastaavasti työntekijän karenssin lyhentäminen ja esimerkiksi osalta irtisanomisajasta maksettava korvaus olisivat parempia lääkkeitä virherekrytointien varalle kuin valmisteilla oleva juridinen hienosääntö.

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja todetakseen, että lopputuloksesta riippumatta hallituksen ajama lakimuutos irtisanomissuojan madaltamiseen jää täysin sivurooliin. Sen sijaan pysyvämpi jälki jää karille ajetuista työmarkkinasuhteista.

Ratkaisuja ilmastonmuutokseen tutkimuksen ja teknologian kautta

Keskeisin asia ilmastonmuutoksen torjunnassa on fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen ja niistä luopuminen kokonaan. Tulevaisuuden energiantuotanto on toivottavasti yhä hajautetumpaa ja toimintavarmempaa. Kristillisdemokraatit on korostanut esim. vaihtoehtobudjeteissa tki-toimintaa ja vaatinut sille lisärahoitusta. Uuden tekniikan kehittäminen on ratkaisevassa asemassa. Tulemme esittämään mahdollisissa hallitusneuvotteluissa koulutus- ja tki-rahojen lisäämistä.

Suhtaudumme myös ennakkoluulottomasti kaikkiin kestävän kehityksen mukaisiin energiantuotantoratkaisuihin. Energiateknologian kehitys on nopeaa ja saamme jatkuvasti myönteisiä yllätyksiä uusista innovaatioista. Toinen kysymys on se, millä aikataululla uudet teknologiat ovat aidosti kannattavia ja CO2 –taseeltaan järkeviä.

CO2-päästöjen vähentämiseksi myöskään ydinvoiman lisärakentamista ei kannata kategorisesti poissulkea. Suuriin ydinvoimahankkeisiin liittyy selkeästi suuria käytännöllisiä ongelmia, mutta pienten modulaaristen ydinvoimaloiden käyttö esim. kaupunkien kaukolämmöntuotantoon voi olla harkinnan arvoinen vaihtoehto, mikäli teknologia osoittautuu taloudellisesti kannattavaksi, turvalliseksi ja toimintavarmaksi. Asiasta on jo tehty keskustelualoitteita suurimpien kaupunkien valtuustoissa. Tämä on kuitenkin vain yksi monista tulevaisuuden teknologioista ja voisi soveltua esim. tietyksi siirtymäajaksi. Ympäri maailmaa kehitellään erilaisia teknologioita jopa hiilidioksidin talteenottoon ilmakehästä.

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii globaalia yhteistyötä

Myös ilmastotutkimus on kansainvälistä yhteistyötä ja Suomi on ilmastotutkimuksessa – samoin kuin mm. energiateknologian osaamisessa maailman kärkimaita. Suomen tulee pyrkiä kunnianhimoisiin CO2 -päästövähennyksiin, toisaalta tiedostaen sen, että Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat hyvin pieni osa maailman kokonaispäästöistä. Henkeä kohden mitattuna energiankulutuksemme on kuitenkin suurta, EU:n suurinta. . Syitä tähän on mm. vientiteollisuutemme energiavaltaisuus ja se, että tuotamme paperia ja sellua sadoille miljoonille ihmisille ja koneita, jotka palvelevat teollisuuden käytössä miljoonien ihmisten tarpeita. Myös kylmä ilmasto ja pitkät etäisyydet tekevät elämänmuodostamme energiaa kuluttavaa.

Kotitalouksien merkittävimmät energiakuormat aiheutuvat lämmityksestä, liikenteestä sekä kotitaloussähköstä, joiden kaikkien kulutusta voidaan pienentää jo olemassa olevilla keinoilla. Uuden teknologian käyttöönottoon tulee kannustaa neuvonnalla sekä verotusrakenteilla. Tehokkaita tuotteita tulee palkita energiansäästöstä sekä kuluttajille pitää olla saatavilla ajantasaista tietoa mahdollisuuksista.

Raskaan teollisuuden siirtyminen pois Suomesta voisi kuitenkin olla ilmaston kannalta ”ojasta allikkoon” –ratkaisu, sillä useimmissa kilpailijamaissa esim. Aasiassa päästönormit ovat paljon löysempiä. Sieltä ostamiemme tuotteiden hiilijalanjälki voi olla paljon suurempaa kuin se olisi kotimaassa valmistettuna.

Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää mm. yhteisiä globaaleja normeja ja yhteistyötä, ympäristöteknologian siirtoa sekä rahoitusjärjestelyjä teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden välillä. Kaikkien maiden osallistuminen päästövähennyksiin on tärkeää.

Kristillisdemokraatit on vastustanut voimakkaasti kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksia. Tulevalla hallituskaudella KEHY-määrärahoja tulee nostaa ja kohdistaa entistä enemmän myös ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen tähtääviin toimiin, kuten energiateknologiaan ja kestävään ravinnontuotantoon liittyviin hankkeisiin. Tätä Kristillisdemokraatit ajaa seuraavissa mahdollisissa hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen on arvokysymys

Talouskasvun irti kytkeminen materiaalisesta kuluttamisesta on välttämätöntä – tämä kehitys etenee osittain omalla painollaan, mutta ihmisten arvoihin ja asenteisiin vaikuttamista tarvitaan myös, sillä tottumukset esim. kuluttamisesta muuttuvat hitaasti.

KD ei ole koskaan ajanut ”lisää kasvua kuluttamalla” –politiikkaa tai elämäntapaa, vaan liikkeen ajattelu- ja arvomaailmaan on aina liittynyt myös kohtuullisuuden ideaali. Ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen varautumisessa on kuitenkin paljon kyse myös arvoista ja elämän tavoitteista, joihin vaikutetaan ensisijaisesti muualla kuin hallinnon ja julkisen sektorin kautta. Näin pitääkin olla. Toisaalta myöskään vastuuta ei saa siirtää vain kansalaisille / kuluttajille. Ilmastonmuutoksen torjunta ja siihen varautuminen vaatii kaikkien hallinnonalojen sekä muiden yhteiskunnan toimijoiden yhteistyötä.

Vauvan päivän kunniaksi 1000 euron vauvaraha

Vauvan päivää vietetään joka vuosi syyskuun viimeisenä perjantaina. Tänäkin vuonna sitä juhlitaan aivan liian pienen vauvaikäluokan kanssa. Syntyvyys on jatkanut laskuaan seitsemäntenä vuonna peräkkäin. Vuonna 2017 syntyi maassamme vain 50 321 lasta, mikä on matalin luku koko 2000-luvulla. Tämä vuosi ei ole tuomassa käännettä parempaan, sillä alkuvuoden ennakkotietojen mukaan olemme lähes pari tuhatta vauvaa jäljessä viime vuotta. Ikärakenteemme jatkaa vinoutumistaan. Tämän päivän nuoret aikuiset ovat näillä näkymin tulevaisuuden suuria ikäluokkia, jotka kamppailevat huoltosuhteen heikkenemisen ja eläkejärjestelmien kestävyyden kanssa, ellei suuntamme muutu.

Syitä alhaiseen syntyvyyteen on monia. Perheiden perustamista lykätään vuosi vuodelta yhä pidemmälle. Merkittäviä syitä alhaiseen syntyvyyteen ovat taloudelliset huolet ja työelämän kuormittavuus. Asenneilmapiiri Suomessa ei myöskään kannusta perheen perustamiseen. Mielikuva lapsiperheen arjesta on negatiivinen. Sen ajatellaan sisältävän jatkuvaa väsymystä, riitelyä, kuskaamista ja ”oman elämän” päättymistä. Kun lasten hankintaa lykätään yhä myöhäisemmäksi, lapsettomuus nousee monilla ongelmaksi. Joku valitsee lapsettomuuden myös vapaaehtoisesti.

Olisi yksioikoista vaatia yksin tätä hallitusta tilille heikosta syntyvyydestä, mutta monet istuvan hallituksen toimet eivät ole ainakaan parantaneet tilannetta. Lapsiperheiden palveluiden heikentäminen, etuuksien leikkaaminen ja verotuksen lapsivähennyksen poisto eivät kannusta perheitä saamaan lisää lapsia.

Syntyvyyden lisääminen edellyttää useita toimenpiteitä ja nykyistä lapsimyönteisempää yhteiskuntaa, mikä merkitsee mm. perhetukien korotuksia sekä perheen ja opiskelun tai työn parempaa yhteensovittamista. Tarvitsemme myös parempaa työllisyyspolitiikkaa, pysyviä työsuhteita ja vanhemmuuden kustannusten tasaisempaa jakautumista työnantajien kesken. Perhevapaiden tulee joustaa perheen tarpeiden mukaan, ja päivähoidossa ja varhaiskasvatuksessa eri hoitomuotoja tulisi tukea tasaisemmin. Tilastojen mukaan yli puolet lapsista on tai tulee olemaan vähintään kolmilapsisesta perheestä. Syntyvyyden kasvattamisessa tarvitsemme siksi myös suuremmat perheet paremmin huomioivaa perhepolitiikkaa.

Perheiden kukkarossa tuntuvana konkreettisena tukena vauvaperheille Kristillisdemokraatit päättivät osana omaa vaihtoehtobudjettiaan esittää ensi vuoden talousarvioon 1000 eron vauvarahaa. Kertaluonteinen 1000 euron vauvaraha ensimmäisen lapsilisän yhteydessä helpottaisi lapsiperheiden vauva-arkea. Monesti juuri vauvavaiheessa tarvitaan uusia hankintoja ja tukipalveluja.

Ylimääräinen vauvaraha lähettäisi samalla vahvan yhteiskunnallisen signaalinen siitä, että lapset ovat tervetulleita ja toivottuja. Kaikille perheille maksettava vauvaraha lisää myös alueellista yhdenvertaisuutta. Tällä hetkellä vain jotkut heikon syntyvyyden kunnat maksavat ylimääräisen vauvarahan tai vastaavan tuen kunnan alueella asuville perheille.

Väestöliitto on kiinnittänyt huomiota myös nuorten miesten syrjäytymiseen ja syrjäytymiseen myös perheellisyydestä. Syrjäytymisellä on merkittävä vaikutus syntyneiden lasten määrään ja siihen, että yhä useampi mies jää kokonaan ilman lapsia. Jo 35 prosenttia vain perusasteen suorittaneista 40−45-vuotiaista miehistä on lapsettomia ja 20−29-vuotiaista miehistä melkein 87 prosenttia on vailla lasta. Miesten syrjäytymisen ehkäisyllä voidaan vaikuttaa myös syntyvyyteen.
Me suomalaiset haaveilemme suuremmasta lapsimäärästä kuin todellisuudessa saamme. Pyritään yhteiskunnassa tekemään perhepolitiikkaa, joka mahdollistaisi yhä useamman haaveiden toteutumisen.