Blogi

RSS

Kenen energialaskuja hallitus tukee?

Suomalaisesta veronmaksajasta on tulossa muiden eurooppalaisten energialaskujen maksajia.

Keväällä pääsimme ensin ällistelemään, että koronan varjolla kyhätyn elpymispaketin rahoilla italialaiset kotitaloudet remontoivat talojaan ilmaiseksi. Voitte arvata, että suomalaisten maksama tukiraha on kelvannut, kun luigit ja piedrot ovat nostaneet rakennuskantansa arvoa energiatehokkuuden varjolla.

Jopa Italiassa on pohdittu, onko remonttiavustus ollut turhankin avokätinen ja lieneekö se onnistunut muuttamaan asumista sen kestävämmäksi. Kirsikkana tämän kakun päälle selvisi sekin, että Suomen nettomaksu elpymisrahastosta kasvaa jo toisen kerran – kas kun olemme kuulemma toipuneet koronasta muita maita nopeammin.

Kesäkuussa pääsimme sitten toteamaan, että EU:n ilmastotoimien sosiaalirahasto etenee ja vieläpä suoran sosiaalituen suuntaan, minkä piti olla Marinin hallitukselle täysin mahdotonta hyväksyä. Toki neuvottelujen edetessä kävi jo selväksi, että päästökaupan laajentaminen tieliikenteeseen ja rakennusten lämmittämiseen oli hallitukselle tärkeämpää kuin varjella sosiaalipolittikan avaamista EU-päätöksentekoon.

Nyt ”haavoittuvien kotitalouksien” suoraan tulotukeen jäsenmaa voi käyttää 35 % kokonaiskustannuksista. Näissä tulonsiirtotalkoissa Puola näyttäisi nappaavan mehevimmän siivun, noin 10 miljardia euroa, ja nettonakin 5 miljardia euroa, eli halutessaan maa voi tukea kotitalouksiaan 3,5 miljardilla eurolla.

Ympäristöministeri Ohisaloa voi kiittää rehellisyydestä, kun hän totesi, ettei tällaisen tulonsiirtojärjestelmän kautta jaetut tulotuet ihmisille auta meitä mitenkään ilmastotoimissa. Ministerin lausuma myös paljastaa hallituksen toimineen vastoin eduskunnan elpymisvälineen käsittelyssä ilmaisemaa tahtoa eli ”olla sitoutumatta toimiin, jotka muokkaavat Euroopan unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan”.

Suomen nettomaksu tähän uuteen 59 miljardin euron rahastoon on yli 200 miljoonaa. Tämä on kylmän ilmaston, pitkien välimatkojen ja kalliin energian maan näkökulmasta käsittämätön tulosiirto eteläisimmille Euroopan maille. Sosiaalirahasto on ongelmallinen myös siksi, että osalle EU-jäsenmaista on annettu poikkeus venäläisestä energiasta irrottautumiseen. Energian hintojen kompensoiminen sosiaalirahaston kautta tarkoittaa näin välillisesti tukea Venäjän sotatoimien edelleen rahoittamiselle. Mahtaa Putin naureskella EU-politiikan hölmöydelle!

Viimeisin ja potentiaalisesti kallein lasku suomalaiselle veronmaksalle on lankeamassa valtion enemmistöyhtiö Fortumin Uniper-omistusten kautta. Valtio on jo tukenut miljardeilla Uniperin pystyssä pysymistä ja lisälaskua on muodossa tai toisessa tulossa. Saksalaisten kuluttajien kaasulaskuja kompensoidaan nyt suoraan suomalaisen valtio-omistajan kassasta, kun poliittista painetta Saksaa kohtaan ei saada aikaiseksi. Marinin hallitus väisteli pitkään vastuuta ja totesi kyseessä olevan pörssiyhtiön asia. Ministeri saatiin liikkeelle vasta kun se kuuluisa sokea Reettakin jo näki, että Uniper uhkaa Venäjä-seikkailuissaan muutenkin kriisiytyneen Fortumin pääomia.

Syksyn budjettiriihen lähestyessä kaino toivomus täältä oppositiosta. Olisiko hallituksella mahdollisuus muiden eurooppalaisten energialaskujen maksamisen lisäksi hivenen kompensoida suomalaistakin energiankuluttajaa?

 

”Herää pahvi!”

Nyt on tosi kyseessä! Niinhän ysärinuorten hokema kuului. Täytyy tunnustaa, että on ollut pientä kiusausta hihkaista se eduskunnan suuressa salissa, kun hallituksen maantalouden tueksi aiottuja lakiesityksiä on käsitelty. Niin tarpeellisia kuin energiaverojen ja maatalousrakennusten kiinteistöverojen määräaikaiset palautukset ovatkin, niin näpertelyksi se jää tämän kriisin syvyydessä.

Energian hinta on moninkertaistunut. Lannoitteita saa huonosti ja hinnat huitelevat pilviä. Eläinten rehu on vähissä. Pankit eivät jousta tilojen rahoituksessa. Pellot uhkaavat jäädä viljelemättä. Joka päivä kahdesta kolmeen tilaa pistää ovet säppiin. Kauppa ja pankit tahkoavat ennätystuloksia.

Tämä kaikki tilanteessa, jossa sota Euroopassa on käynnistänyt globaalin ruokakriisin. Pohjois-Afrikassa säännöstellään leipää, Keski-Euroopassa kaupat rajoittavat ostomääriä. Ruuan ja energian hinta nousee kaikkialla.

Nyt on herättävä siihen, että ruuantuotannon turvaaminen on yksi valtion tärkeimmistä tehtävistä ja osa kansallista turvallisuutta. Logistisesti Suomi sijaitsee Euroopan kaukaisimmilla perukoilla. Tämä haaste korostuu aivan erityisesti geopoliittisen kriisin aikana. Omavaraisuudesta tinkiminen ei ole meille vaihtoehto. Tällä menolla monista kotimaisista peruselintarvikkeista tulee pulaa jo ensi talvena.

Heikot yrittäjätulot, kaupan vahva neuvotteluasema sekä kilpailu tuontiruoan kanssa ovat painaneet tilojen kannattavuuden alas ja johtaneet tilakokojen kasvuun. Se on tarkoittanut tiloille valtavaa velanottoa, joka korkojen nyt noustessa entisestään horjuttaa kannattavuutta.

Tuotantokustannukset ovat nousseet hyvin nopeasti jopa moninkertaisiksi, mutta tuottajahinnoissa se ei näy. Kaupan kanssa solmitut sopimukset ovat tyypillisesti hyvin pitkiä, eivätkä huomioi alkutuotannon riskejä.

Tärkeintä viljelijöille on saada työstään riittävä tulo, ei elää satunnaisten pelastuspakettien varassa. Siksi maatalouteen tarvitaan myös pitkäjänteisiä muutoksia. Osa näistä tapahtuu markkinaehtoisesti. Monet maataloustukiin ja verotukseen liittyvät asiat ovat kiinni Euroopan Unionista ja siksi vaikuttamista maatalouteen on entistä tarmokkaammin tehtävä myös siellä.

Sodalla on valtava vaikutus etenkin köyhimpien maiden elintarvikehuoltoon. Ruoan hinta nousee kaikkialla maailmassa. Viljelyalan vähentyessä monin paikoin ilmastonmuutoksen seurauksena on entistäkin tärkeämpää, että Suomi säilyttää ruuantuotantokykynsä. Nyt on tehtävä oikeita asioita, jotta Suomi voi olla tulevaisuudessa tukemassa myös globaalia ruokaturvaa.

Koronakriisin alussa Business Finlandin kautta jaettiin tukia suomalaisille yrityksille ripeästi ja varsin kevein perustein. Nykyinen kriisi uhkaa maatalousyritysten lisäksi ruokaturvaa. Akuutissa tilanteessa kaikki keinot on otettava käyttöön. Maataloutta on nyt tarkasteltava nimenomaan ruuantuotannon näkökulmasta – tukisäännöt eivät lohduta, jos leipä loppuu. Maatalous on innovatiivinen ala, joka on ennenkin selvinnyt kriiseistä. Siihen on vain annettava mahdollisuus.

Suomi tarvitsee kestävää kasvua

Eduskunnan kevätkauden keskiössä on ollut ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi julkisen talouden suunnitelma tuleville vuosille. Valitettavasti Suomen talouden näkymät ovat huolestuttavat.

Koronaan ja turvallisuustilanteen muuttumiseen on toki tarvittu panostuksia ja elvyttävää politiikkaa. Ongelma on, että pohjalla on suuri rakenteellinen alijäämä, jota hidas talouskasvu, kasvava velka-aste ja ikääntyvän väestön palvelutarpeen lisääntyminen pahentavat.

”Ongelma on, että pohjalla on suuri rakenteellinen alijäämä, jota hidas talouskasvu, kasvava velka-aste ja ikääntyvän väestön palvelutarpeen lisääntyminen pahentavat.”

Hallituksen olisi syytä aloittaa sopeutustoimien etsiminen esimerkiksi hallituskauden alussa varsin hövelisti tehdyistä julkisen talouden pysyvistä menonlisäyksistä. Ilman välittömiä rakenteellisia toimia hyvinvointipalveluilta katoaa rahoituspohja.

Pelkillä säästölistoilla emme kuitenkaan pärjää. Jos emme saa Suomessa aikaiseksi kasvupolitiikkaa, joudumme kurjistumisen kierteeseen ja säästämään itsemme hengiltä. Samoin kokonaisveroasteen kiristämisellä olisi taloudellista toimeliaisuutta heikentävä vaikutus.

Työllisyystoimien rinnalle tarvitaan siis vahvaa elinvoimapolitiikkaa – se tarkoittaa tutkimus- ja kehityspanostusten lisäämistä, yritysten nykyistä houkuttelevampaa investointiympäristöä sekä aktiivista elinkeinopolitiikkaa.

Maataloutta ja elintarviketuotantoa ei tässäkään sovi unohtaa. Uskon, että yhä enemmän kasvu perustuu uusiutuviin luonnonvaroihin, kiertotalouteen sekä uusiutumattomien luonnonvarojen säästeliääseen käyttöön.

”Uskon, että yhä enemmän kasvu perustuu uusiutuviin luonnonvaroihin, kiertotalouteen sekä uusiutumattomien luonnonvarojen säästeliääseen käyttöön.”

Vahva kestävä kasvu mahdollistaa hyvät julkiset palvelut sekä tulonsiirrot, jotka vähentävät eriarvoisuutta ja rakentavat luottamusta yhteiskunnassa. Tämä olisi nyt tarpeen, kun energian hinnan nousu aiheuttaa kotitalouksissa nopeaa ostovoiman alentumista.

Meille kristillisdemokraateille panostukset hyvinvointipolitiikkaan ovat myös investointeja, jotka tuottavat jatkossa säästöjä. Terapiatakuu, lasten ja nuorten sekä perheiden matalan kynnyksen palvelut sekä toimiva kotipalvelu ennaltaehkäisisivät ja säästäisivät raskaammilta toimenpiteiltä.

Kaiken kaikkiaan KD:n ajama aktiivinen väestö- ja perhepolitiikka rohkaisee perheellistymään, tukee tarvittaessa ja mahdollistaa menestymään; sitä Suomi tarvitsee nyt.

Onnea valmistuneille!

Onnittelut noin 25 000 uudelle ylioppilaalle ja 43 000 ammatillisen tutkinnon suorittaneelle. Tänä keväänä lisäksi peruskoulun päättötodistuksen saa lähes 61 000 nuorta.

Koulun merkitys lapsen ja nuoren elämässä on suuri, mutta merkittävä se on myös koko yhteiskunnan menestyksen kannalta. OECD:n vertailu osoittaa, että hyvät PISA-tulokset kasvattavat huomattavasti maan taloutta ja hyvinvointia pitkällä aikavälillä. Tämä ei liene kellekään yllätys. Koulusäästöjen sijaan kannattaa siis panostaa koulutuksen laatuun.

Myös kuntien säästöpaineissa koulujen luokka- ja ryhmäkoot ovat kasvaneet. Kristillisdemokraatit haluavat panostaa pienempiin luokkakokoihin ja kasvattaa tuntikehyksiä kunnissa niin, että opettajilla on mahdollisuuksia tuki- ja jakotunteihin sekä pienryhmäopetukseen silloin, kun se on tarpeen.

Yhtä vakava huoli on lasten riittämätön tuki. Riittämätöntä tukea saavat lapset ja nuoret ovat huomattavasti kalliimpien ja mittavampien tukitoimien kohteina aikuisiässä, mikäli asiaan ei puututa.

Lähikoulu- ja inkluusioperiaatteet ovat lähtökohtaisesti hyviä periaatteita. On hyvä, että lapset saavat käydä kouluaan lähellä ja eriyttämistä erityistarpeisten oppilaiden omiin ryhmiin tapahtuu mahdollisimman vähän. Inkluusiomalli vaatii kuitenkin onnistuakseen merkittävästi nykyistä enemmän lisäresursseja oppilaiden tarpeisiin vastaamiseen.

Liian monessa kunnassa inkluusiosta tuli säästökeino. Erityisen tuen tai tehostetun tuen tarpeessa olevat oppilaat eivät saa tarvitsemaansa tukea isossa lähikoululuokassaan, kaikkien oppilaiden opetus häiriintyy, vanhemmat ovat tyytymättömiä ja opettajat uupuvat riittämättömyyteen ja keinottomuuteen.

OAJ:n selvityksen mukaan 97 prosenttia opettajista oli sitä mieltä, ettei tuki toimi lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Muutosprosessissa keskitetyn järjestelmän vahva ja yksilöllistetty tuki ei siirtynyt lähikouluihin kuin pieneltä osaltaan. Riittämätöntä tukea saavat lapset ja nuoret ovat huomattavasti kalliimpien ja mittavampien tukitoimien kohteina aikuisiässä, mikäli asiaan ei puututa.

Valmistujaisjuhliin on yhä vähemmän mahdollisuuksia tulevaisuudessa, ellei koulu saa arkisen koulutyön edellyttämiä resursseja käyttöönsä. Opettajien hätähuuto on otettava tosissaan!

Historiallinen päätös vahtivuorollamme

Enemmistö suomalaisista on kääntynyt Nato-jäsenyyden kannalle. Eikä ihme, sillä Venäjä on toimillaan Ukrainassa osoittanut syvää piittaamattomuutta niin ihmisoikeuksista kuin kansainvälisestä oikeudesta ja sopimuksista. Maa on nostanut esille jopa uhkaamisen joukkotuhoaseilla ja vaatimukset suvereenien maiden etupiirijaosta.

Vaikka Suomeen ei kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa, niin Venäjä on horjuttanut turvallisuuspoliittista ympäristöämme tavalla, joka vaatii siihen vastaamista.

Sotilaallinen liittoutuminen puolustusliitto Naton kanssa on tullut siis ajankohtaiseksi. Naton läheisestä kumppanimaasta jäseneksi siirtyminen ei vaadi Suomen kaltaiselta maalta suuria muutoksia siihen, miten turvallisuudestamme jo nyt itse huolehdimme. Sen sijaan se toisi suuren muutoksen siihen, miten muut osallistuisivat turvallisuudestamme huolehtimiseen. Kollektiivisen suojan ennaltaehkäisevä vaikutus on tärkein eli paljon puhutun viidennen artiklan voima on suurimmillaan silloin, kun se tekee itsensä tarpeettomaksi.

Edes Nato-ratkaisu ei poista oman vahvan kansallisen puolustuksen tarvetta – alueellisen koskemattomuuden turvaaminen on jatkossakin Suomen omalla vastuulla. Yleinen asevelvollisuus ja Euroopan korkein maanpuolustustahto antavat siihen hyvän pohjan.

Samoin jatkossakin tarvitsemme kahdenvälistä ja monenkeskistä yhteistyötä, niistä tärkeimpänä Ruotsi, jonka soisi hakevan Nato-jäsenyyttä yhtä aikaa. Tämä vahvistaisi koko pohjolan ja Itämeren alueen turvallisuutta.

Sotilaallisesti liittoutuneenakin Suomi jatkossa pyrkisi edistämään alueellista vakautta ja diplomatiaa ja pyrkisi ylläpitämään niin toimivia suhteita Venäjään kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista. Venäjä kun ei naapuristamme mihinkään häviä.

Tulevina päivinä puolustuspoliittisten ratkaisujen ja huoltovarmuuden varmistamisen ohella meidän suomalaisten henkinen kestävyys ja toisistamme välittäminen ovat nyt tärkeitä. Meitä tullaan haastamaan, mutta selviämme kyllä, kun tuemme toisiamme.

Tasavallan presidentti Niinistö ja Pääministeri Marin antoivat odotetun yhteislausunnon. Nato jäsenyyshakemusprosessin kansallinen käsittely on siis loppusilausta vaille. Suomen Nato-jäsenyyden hakemisen sinetöivä presidentin ja hallituksen ns. tp-utva kokous on kaavailtu ensi sunnuntaille. Kaatuneitten muistopäivänä onkin syytä olla kiitollisia edellisille sukupolville vapaasta ja itsenäisestä Suomesta, ja toisaalta huolehtia siitä omalla vahtivuorollamme.

Työnilo ei synny tyhjästä

Toukokuun ensimmäinen on meille perinteisesti kevään, opiskelun ja työn juhlaa. Tänä vuonna vietämme vappua harmillisesti keskellä yhä syvenevää hoitoalan työmarkkinataistelua ja lakonuhkaa kunta-alalla.

Julkisen alan työtaistelutilanteet eivät ole vain työmarkkinaosapuolten päänsärky, vaan ne kytkeytyvät mitä vahvimmin harjoitettuun julkisen talouden talouspolitiikkaan ja näiden alojen sääntelyyn lainsäädännön kautta. Valitettavasti niin hoito- kuin opetusalan hätähuudot ovat kaikuneet Marinin hallituksen kuuroille korville.

Ainoa vastaus on ollut yleensä entistä tiukempi lainsäädäntö ja kriteeristö, mutta ei resursseja niiden toteuttamiseen. Hoitoalalla pykäliin on kirjattu mm. hoitotakuu ja vanhustenhoidon henkilöstömitoitus, mutta toteutukseen ei ole varattu sen paremmin rahoitusta kuin henkilöstöresursseja. Varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaa pahentaa eläköitymisen lisäksi henkilöstön pätevyysvaatimusten nousun osuminen samoille vuosille.

Hoitoalankaan kuormitus ei tule yllätyksenä, sillä resurssipula on muhinut jo vuosia ja koronapandemia pahensi sitä entisestään. Viime syksynä uutisoitiin Tehyn kyselystä, jonka vastaajista lähes 90 prosenttia oli harkinnut alanvaihtoa.

Vajaa rahoitus uhkaa myös koko sote-uudistusta. Sote-uudistuksen pitäisi lisätä palvelujen laatua ja saatavuutta, mutta tavoite on uhattuna ilman riittävää rahoitusta. Palkkaharmonisaatio, tietojärjestelmäkustannukset, lisääntyvät hallintokulut sekä monet muut tarvittavat investoinnit nostavat sote-menojen kustannuksia vuosiksi eteenpäin.

On hallituksen vastuulla osoittaa hyvinvointialueille riittävä rahoitus hoitajien palkkaamiseen ja koronan aiheuttamien hoitojonojen purkamiseen. Hoitojonojen purkamista voi entisestään hidastaa hallituksen päätös leikata KELA-korvauksia tässä tilanteessa. Hoitovelka ja työtaakan alle väsyneet hoitajat tulevat meille pitkän päälle kalliiksi.

Vappuna maaseudulla monet aloittavat pelto- tai pihatöitä kasvun ihmeen äärellä. Paitsi että tänä vuonna maatalouden kylvötyöt ovat uhattuna, koska alan entuudestaan heikko kannattavuus sai vakavan iskun Venäjän hyökkäyssodan alettua.

Häiriöt energia- ja lannoitemarkkinoilla uhkaavat jäädä pitkäkestoisiksi ja vaikeasti ennakoitaviksi. On absurdia, että ruuan hinta nousee, mutta tuottajilla ei meinaa rahat riittää sen tuottamiseen. Hallituksen kriisipaketitkaan ei taida ehtiä ajoissa maatalouden ahdinkoa helpottamaan, ja osa tuesta valuu ”hömppäheinälle”, vaikka kaikki panokset tarvittaisiin ruuan tuotannon tukemiseen.

Tärkeintä viljelijöillekin on saada työstään riittävä tulo, eikä elää satunnaisten pelastuspakettien varassa. Siksi maatalouteen tarvitaan myös pitkäjänteisiä muutoksia. KD on tänä keväänä julkaisut oman kymmenien kohtien ohjelman maatilojen elinvoiman ja energiahuollon tukemiseksi myös pitkällä tähtäimellä.

Ihmisten hengen ja terveyden sekä ruuantuotannon turvaaminen ovat valtion tärkeimpiä tehtäviä ja osa kansallista turvallisuutta. Näilläkään aloilla työnilo ei synny tyhjästä.

Hoitoalan kriisi on ratkaistava

Talouden kestävyysvajeen lisäksi meitä uhkaa vakava hoitoalan resurssivaje. Hoitoalan hätähuudot ovat kaikuneet Marinin hallituksen kuuroille korville. Ainoa vastaus on ollut yleensä entistä tiukempi lainsäädäntö ja kriteeristö, mutta ei resursseja niiden toteuttamiseen. Alan kuormitus ei tule yllätyksenä, sillä kriisi ja resurssipula on muhinut jo vuosia ja koronapandemia pahensi sitä entisestään. Jo viime syksynä uutisoitiin Tehyn kyselystä, jonka vastaajista lähes 90 prosenttia oli harkinnut alanvaihtoa.

 

Kristillisdemokraatit ainoana oppositiopuolueena on pitänyt esillä alan rahoituksen riittävyyttä koko vaalikauden ajan. Viimeksi viime syksynä esitimme vaihtoehtobudjetissamme puolen miljardin euron panostusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkamiseen, mutta hallitus ei tätä viestiä kuunnellut.

 

Nyt hallitus on pitänyt takataskussaan potilasturvallisuuslakia, joka iskisi kipeästi jo entuudestaan kovia kokeneelle hoitoalalle. Potilasturvallisuus on tietenkin varmistettava kaikissa olosuhteissa, ja sitä varten meillä on suojelutyön velvoite, jota on tiukasti noudatettava. Työmarkkinaosapuolten soisi löytävän sovitteluratkaisun. Tilanne on tulehtunut, eikä luottamuspääomaa osapuolten välillä ole yhtään liikaa. Sopua on siis rakennettava kaikin mahdollisin keinoin, ja niin toivoisi hallituksenkin toimivan.

 

Vajaa rahoitus uhkaa hoitoalan lisäksi myös koko sote-uudistusta. Sote-uudistuksen pitäisi lisätä palvelujen laatua ja saatavuutta, mutta tavoite on uhattuna ilman riittävää rahoitusta. Kiire ja kasvavat kustannukset sopivat huonosti yhteen tavoitteen kanssa. Palkkaharmonisaatio, tietojärjestelmäkustannukset, lisääntyvät hallintokulut sekä monet uudet tarvittavat investoinnit nostavat sote-menojen kustannuksia vuosiksi eteenpäin. Sote-uudistuksen rahoitusmalli on jättänyt useat keskeiset kustannustekijät huomioimatta, ja väestökertoimen suuri painoarvo jopa rankaisee väestöään menettäviä hyvinvointialueita.

 

On hallituksen vastuulla osoittaa hyvinvointialueille riittävä rahoitus sekä normaaliin toimintaan että koronan aiheuttamien hoitojonojen purkamiseen. Hoitojonojen purkamista voi entisestään hidastaa hallituksen päätös leikata KELA-korvauksia tässä tilanteessa. Hoitovelka ja työtaakan alle väsyneet hoitajat tulevat meille pitkän päälle kalliiksi.

 

Paljon on laskettu sen varaan, että hyvinvointialueen strategiassa linjataan tärkeimmistä asioista, mutta todellisuudessa monet isot päätökset tehdään jo tänä keväänä ennen kuin strategiat ovat valmiita. Kun uudistusta toteutetaan kiireellä, kunnollisia kustannuslaskelmia ei ehditä tehdä eikä vertailla eri toteutusvaihtoehtoja. Nyt esimerkiksi tukitoimintoja siirretään kiireen vilkkaa julkisomisteisiin in-house-yhtiöihin, samalla jätetään yksityinen ja kolmas sektori ulos. Tämä toimintatapa ei ole välttämättä tuomassa säästöjä, sen sijaan se syö alueiden elinvoimaa.

 

Aluevaltuustojen päätösmahdollisuudet ovat rajallisia myös sen vuoksi, että sairaanhoitopiirit ovat tehneet viime vuosina isoja investointeja, jotka nyt velkoineen siirtyvät hyvinvointialueille. Menee vielä pitkään, ennen kuin hyvinvointialueilla voidaan aidosti tehdä strategisia valintoja.

 

Hoitoalan kriisi on ratkaistava

Vajaa rahoitus uhkaa hoitoalan lisäksi myös koko sote-uudistusta. Sote-uudistuksen pitäisi lisätä palvelujen laatua ja saatavuutta, mutta tavoite on uhattuna ilman riittävää rahoitusta.

Talouden kestävyysvajeen lisäksi meitä uhkaa vakava hoitoalan resurssivaje. Hoitoalan hätähuudot ovat kaikuneet Marinin hallituksen kuuroille korville. Ainoa vastaus on ollut yleensä entistä tiukempi lainsäädäntö ja kriteeristö mutta ei resursseja niiden toteuttamiseen. Alan kuormitus ei tule yllätyksenä, sillä kriisi ja resurssipula ovat muhineet jo vuosia, ja koronapandemia pahensi sitä entisestään. Jo viime syksynä uutisoitiin Tehyn kyselystä, jonka vastaajista lähes 90 prosenttia oli harkinnut alan vaihtoa.

Kristillisdemokraatit ainoana oppositiopuolueena on pitänyt esillä alan rahoituksen riittävyyttä koko vaalikauden ajan. Viimeksi viime syksynä esitimme vaihtoehtobudjetissamme puolen miljardin euron panostusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkamiseen, mutta hallitus ei tätä viestiä kuunnellut.

Nyt hallitus on pitänyt takataskussaan potilasturvallisuuslakia, joka iskisi kipeästi jo entuudestaan kovia kokeneelle hoitoalalle. Potilasturvallisuus on tietenkin varmistettava kaikissa olosuhteissa, ja sitä varten meillä on suojelutyön velvoite, jota on tiukasti noudatettava. Työmarkkinaosapuolten soisi löytävän sovitteluratkaisun. Tilanne on tulehtunut, eikä luottamuspääomaa osapuolten välillä ole yhtään liikaa. Sopua on siis rakennettava kaikin mahdollisin keinoin, ja niin toivoisi hallituksenkin toimivan.

Vajaa rahoitus uhkaa hoitoalan lisäksi myös koko sote-uudistusta. Sote-uudistuksen pitäisi lisätä palvelujen laatua ja saatavuutta, mutta tavoite on uhattuna ilman riittävää rahoitusta. Kiire ja kasvavat kustannukset sopivat huonosti yhteen tavoitteen kanssa. Palkkaharmonisaatio, tietojärjestelmäkustannukset, lisääntyvät hallintokulut sekä monet uudet tarvittavat investoinnit nostavat sote-menojen kustannuksia vuosiksi eteenpäin. Sote-uudistuksen rahoitusmalli on jättänyt useat keskeiset kustannustekijät huomioimatta, ja väestökertoimen suuri painoarvo jopa rankaisee väestöään menettäviä hyvinvointialueita.

On hallituksen vastuulla osoittaa hyvinvointialueille riittävä rahoitus sekä normaaliin toimintaan että koronan aiheuttamien hoito­jonojen purkamiseen. Hoitojonojen purkamista voi entisestään hidastaa hallituksen päätös leikata Kela-korvauksia tässä tilanteessa. Hoitovelka ja työtaakan alle väsyneet hoitajat tulevat meille pitkän päälle kalliiksi.

Paljon on laskettu sen varaan, että hyvinvointi­alueen strategiassa linjataan tärkeimmistä asioista, mutta todellisuudessa monet isot päätökset tehdään jo tänä keväänä ennen kuin strategiat ovat valmiita. Kun uudistusta toteutetaan kiireellä, kunnollisia kustannuslaskelmia ei ehditä tehdä eikä vertailla eri toteutusvaihtoehtoja. Nyt esimerkiksi tukitoimintoja siirretään kiireesti julkisomisteisiin in house -yhtiöihin, samalla jätetään yksityinen ja kolmas sektori ulos. Tämä toimintatapa ei ole välttämättä tuomassa säästöjä, sen sijaan se syö alueiden elinvoimaa.

Aluevaltuustojen päätösmahdollisuudet ovat rajallisia myös sen vuoksi, että sairaanhoitopiirit ovat tehneet viime vuosina isoja investointeja, jotka nyt velkoineen siirtyvät hyvinvointialueille. Menee vielä pitkään, ennen kuin hyvinvointialueilla voidaan aidosti tehdä strategisia valintoja.

Kolumni on julkaistu alkuperäisesti Maaseudun Tulevaisuudessa.

Yhtenäisyydellä rakennetaan turvallisuutta

Eduskunta saa hallitukselta käsiteltäväkseen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon niin sanotun jatko-osan Suomen asemasta rajusti muuttuneessa toimintaympäristössä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan pistää pohtimaan niin huoltovarmuutta, energiapolitiikkaa, hybridi- ja kyberuhkiakin, mutta eduskuntakäsittelyn kova ydin on suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen. Vaikka selonteon täydennys ei ottaisi suoraan kantaa sotilaalliseen liittoutumiseen, se tarjoaa mahdollisuuden perata eri skenaarioiden riskit huolella.

Eduskuntaprosessi on herättänyt myös kritiikkiä, ja joidenkin mielestä ulkopolitiikkaa johtavat tasavallan presidentti ja hallitus voisivat hakea pikaisesti Nato-jäsenyyttä sen kummemmin kansanedustuslaitosta häiritsemättä. Mielipidemittaukset antavat kuulemma riittävän tuen asiassa etenemisessä, ja äänestää ehtii valmiista sopimuksestakin.

Eduskuntakäsittelyllä ja puolueiden kannanmuodostuksella on kuitenkin suuri itseisarvo, sillä suhtautuipa liittoutumiseen kumminpäin tahansa, historiallinen päätös tullaan tulevina vuosina läpivalaisten arvioimaan. Semminkin kun mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ei näyttäisi tulevan kansanäänestystä, korostuu parlamentaarisen käsittelyn ja puolueiden sekä niiden kautta käytävän kansalaiskeskustelun rooli. Kuten presidentti viisaasti totesi myös niiden, jotka jäävät näkemyksineen vähemmistöön, on voitava kokea, että heitä on oikeasti kuultu.

On tärkeää, että myös meillä KD:ssä turvallisuuspolitiikasta on voitu puhua webinaareissa, piirikokouksissa ja puolue-elimissä, sekä selvittää jäsenkyselyllä kentän nykynäkemyksiä. Näin olemme voineet mahdollisimman yhtenäisenä muodostaa kantaamme.

Kaikki me haluamme päätöksiä, joilla suomalaisten turvallisuus maksimoidaan. Ne on kuitenkin muodostettava tavalla, jotka eivät revi yhteiskuntaa ja horjuta päätösten hyväksyttävyyttä. Usein matka päätökseen on yhtä tärkeä kuin päätöskin. Railoihin olisi aivan liian helppo iskeä ulkoapäin.

Alkuperäisen kolumnin pääset lukemaan KD -lehdestä.

Turvallisuus keskiöön

Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt meitä kaikkia. Sota ei ole jossain kaukana, vaan jälleen täällä meidän Euroopassamme. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on nyt kansallisen keskustelun keskiössä; ja niin pitää ollakin. Moni asia on Suomen turvallisuuden kannalta muuttunut. Yksi asia ei ole kuitenkaan vanhentunut: oman uskottavan puolustuskyvyn ylläpito. Hävittäjähankintojen aikaiset soraäänet ovat nopeasti hiljenneet.

Suomi on myös entisestään syventänyt kansainvälistä yhteistyötä Naton, EU:n ja kahden- sekä monenvälisen toiminnan puitteissa. Riittääkö se muuttuneessa turvallisuusympäristössä? Tästä pitää nyt puhua, avoimesti ja faktapohjalta; ei riidellen, vaan kansallista yhtenäisyyttä rakentaen.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko saa seuraavien viikkojen aikana jatko-osan, joka antaa hyvän pohjan sekä eduskunnassa että puolueissa käytävälle keskustelulle. Kaikkien on syytä varmistaa, että linjaukset ovat Suomen kokonaisturvallisuuden kannalta ajantasaisia. Tätä on arvioitava meilläkin KD:ssä; webinaarit, puoluehallitus ja -valtuusto, tarvittaessa ylimääräinen puoluekokous, saavat puolueväen näkemykset selville.

Strateginen omavaraisuus on EU:ssa laiminlyöty. Pyristely irti venäläisestä energiasta, lannoitteista ja mineraaleista on alkanut vasta pakon edessä, jotta emme rahoittaisi välillisesti sotaa. Vaikka Suomen omavaraisuus on eurooppalaisittain korkeahko, maataloutemme on hyvin riippuvainen ulkopuolisista tuotantopanoksista, jotka kallistuvat nyt hurjaa vauhtia.

Hallituksen piittaamattomuus maatalouden pitkäaikaisesta kriisiytymisestä ja turpeen huoltovarmuudesta ovat olleet vakavia virheitä. Ensi kesänä on saatava kaikki mahdolliset pellot viljelyyn ja sato maksimoitua, jotta sodan kerrannaisvaikutuksina syntyvää globaalia ruokakriisiä ja nälänhätää voidaan torjua.

Sotilaallisen turvan ja huoltovarmuuden varmistamisen ohella henkinen kestävyys ja toisistamme välittäminen ovat nyt tärkeitä. Ukraina-keräyksiin osallistumalla, pakolaisia auttamalla ja rukouksin muistamalla voimme jokainen olla mukana tukemassa Ukrainan kansaa.

 

Kirjoitus on julkaistu KD-lehdessä kolumnina 18.3.2022.