Metsäluonnon monimuotoisuuden vaaliminen on ollut meille suomalaisille aina tärkeää. Siksi meillä metsien käyttöä ohjeistetaan niin lainsäädännöllä, viranomaisohjeilla kuin kouluttamalla operatiivista työtä tekeviä suunnittelijoita ja urakoitsijoita.

Ohjeiden noudattamista valvotaan ympäristöseurannoissa ja sisäisissä ja ulkoisissa auditoinneissa.

Työkalut raakun tai muun uhanalaisen lajin suojelemiseen ovat olemassa luonnonsuojelulaissa, mutta kuten Hukkajoen tapaus osoittaa, piittaamattomuutta ja huolimattomuutta ei aina pystytä estämään.

On hyvä, että tapaus käynnisti keskustelun siitä, miten paremmalla tiedonsaannilla ennaltaehkäisyä ja valvontaa voidaan parantaa.

Suojavyöhykkeistä ja niiden riittävyydestä käyty julkinen keskustelu sen sijaan lähti laukalle. Yksittäisissä tapauksissa tietyn lajin suojelu voi vaatia suosituksia leveämpien suojavyöhykkeiden jättämistä kyseisen lajin esiintymän ympärille.

Silloin kyseessä ei ole kuitenkaan enää vapaaehtoinen toimi, vaan suojelusta tulee tällöin maksaa käypä korvaus maanomistajalle ja asia käsitellä asianmukaisella tavalla, kuten mikä tahansa muukin suojeluasia.

Suojakaistoja ehdittiin jo vaatia jopa metsälakiin, mikä olisi tarkoittanut suojelua ilman korvausta.

Suomussalmen raakkutapahtuma on epäilemättä saanut puuta ostavat yritykset erityisen varovaisiksi luontoasioiden huomioimisessa.

Usein varovaisuus on perusteltua. Se ei kuitenkaan saisi ohjata toimintaa ilman selvyyttä siitä, onko oikeasti varottavaa.

Siksi pörssikursseistaan huolestuneiden metsäyhtiöiden nopeaa ulostuloa rajata puukaupoissa 50 metriä puronvartta hakkuiden ulkopuolelle voi pitää hätiköitynä.

Ministeriöt ovat järjestämässä metsänomistajien ja hallinnon edustajien välillä keskusteluja, joiden tavoitteena on etsiä käytännön keinoja metsien monimuotoisuuskysymysten asianmukaiseksi huomioimiseksi.

Samalla pidetään huolta, että varovaisuus ei johda ylilyönteihin ja kohtuuttomuuksiin. Raakku-case on nostanut esille monien kokemaa epätietoisuutta suhteessa lakien, suositusten ja korvausten rajanvetoihin.

Suomen Metsäkeskus ylläpitää ja päivittää metsävaratietoa ja toimii metsälain 10 §:n mukaisten luontokohteiden suojelusta vastaavana viranomaisena.

Jokaisella on oikeus pyytää metsäkeskukselta lisätietoa metsäkiinteistöään koskevista merkinnöistä, eli esimerkiksi suojeluun ja monimuotoisuuteen liittyviä tietoja.

Metsäkeskuksen järjestelmästä löytyy tieto kohteista ja niiden käsittelystä sekä niiden suojelusta maksettavasta korvauksesta eli ympäristötuesta.

Lähtökohtana on, että mikäli suojelu ei ole vapaaehtoista, suojelusta maksetaan asianmukainen korvaus.

Metsiä tulee voida hyödyntää vastuullisesti myös tulevaisuudessa koko Suomen parhaaksi. Metsänomistajia unohtamatta ja oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus mielessä pitäen.

Alkuperäinen kolumni julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa.