Ajankohtaista

RSS

Durbanin juhlatilaisuudesta: Miksi Suomi ei yhtynyt EU-maiden boikottiin?

Sari Essayah jättää tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miksi Suomi päätti osallistua Durbanin julistuksen ja toimintaohjelman 20-vuotisjuhlatilaisuuteen. Kysymyksen on allekirjoittanut myös eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Peter Östman.

Yhteensä 37 maata boikotoi tällä viikolla järjestettyä tilaisuutta, sillä vuoden 2001 konferenssia leimasivat antisemitistiset ja Israel-vastaiset kannanotot. Vastaavia kannanottoja on esiintynyt myös sen jälkeen.

– EU-maista yli puolet jättäytyivät kokouksesta pois. Myös Ruotsi, Tanska ja Latvia yhtyivät boikottiin. On merkille pantavaa, että Suomi päätti osallistua tilaisuuteen ja jättää osoittamatta tukensa antisemitismin vastaiselle toiminnalle.

Kaivosverosta tai rojaltista tuottoa kunnalle

Sari Essayah tukee kaivosveron tai rojaltin käyttöönottoa ja siitä kunnalle tulevaa verotuottoa.

– KD nosti kaivannaisteollisuudelle tulevan rojalti-maksun esille jo viime eduskuntavaaleissa. Marinin hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu kaivosveron selvittäminen, ja nyt olisi aika aloittaa työ, totesi Sotkamossa aluevaalistartissa vieraillut Essayah.

Suomeen on rakenteilla merkittävä akkuklusteri: maaperässämme on tärkeitä kaivannaismineraaleja, joita halutaan hyödyntää.

– On oikeus ja kohtuus, että kaivospaikkakunta saisi kaivosveron tai rojaltin muodossa mahdollisen tuoton itselleen. Veron tulisi perustua louhitun malmin arvoon, sillä rikastetusta lopputuotteesta peritty vero saattaa viedä rikastuksen pois Suomesta ja liiketuloksesta perittyä veroa on konserneissa taas helppo kiertää. Ulkomailla rojalti-maksut, jotka perustuvat hyödynnetyn mineraalin arvoon tai nettotuottoon, ovat laajasti käytössä, Essayah muistutti.

– Myös vakuuskäytäntöjä on päivitettävä siten, että jatkossa kaivosyritysten on maksettava riittävät vakuudet ympäristövahinkojen, konkurssien ja jälkitöiden varalle.

Essayah’n mukaan Kristillisdemokraatit kannattavat sinällään kaivosteollisuutta, kunhan se on vastuullista ja siinä huomioidaan se, että kaivosyhtiöt hyödyntävät uusiutumattomia luonnonvaroja.

– Kaivannaisteollisuudella on alihankintaketjuineen myös merkittävä työllistävä vaikutus; usein vielä alueilla, joilla muutoin on vaikeampi työllisyystilanne kuten Itä- ja Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi Sotkamon alueella työllisyysvaikutus alihankintaketjuineen on noin 2000 henkilö.

– Olisi myös hienoa, että suomalaisen omistajuuden asema kaivannaisteollisuudessa vahvistuisi nykyisestä, Essayah summasi.

Budjettiriihessä punnitaan suunta

Korona on muokannut arkeamme jo puolentoista vuoden ajan ja se on vaatinut sopeutumista ja monelta suomalaiselta venymistä. ”Kisaväsymystä” ja tilanteeseen turtumista on ymmärrettävästi ilmassa. Yhteiskuntaa on kuitenkin päästävä avaamaan sitä mukaa kuin rokotekattavuus paranee ja siihen tarvitaan nykyistä selkeämpää koronaviestintää ja toimien ennakoitavuutta.

Koronan hoidon lisäksi katse kääntyy hallituksen budjettiriiheen. Aikooko hallitus tehdä kauan kaivattuja, julkista taloutta vahvistavia työllisyyspäätöksiä vai jatkaako niin menokurin kuin tulopohjaa vahvistavien toimenpiteiden lykkäämistä seuraavalle hallitukselle.

Suomalaisen yhteiskunnan pitkäaikaiset rakenteelliset ongelmat ja kestävyysvajehaaste odottavat edelleen ratkaisijaansa. Tästä huolimatta Marinin hallitus on lisännyt pysyviä menoja ja paisuttanut julkista sektoria – unohtamatta historiallisen suurta velanottoa, joka synnyttää riskejä julkiseen talouteen.

Rikotun menokehyksen ja miljardien velkaantumistahdin keskellä ollaan kuitenkin leikkaamassa tieteestä ja tutkimuksesta, joka on keskeinen kasvun mahdollistaja. Samoin säästökohteiksi on valikoitunut sisäisen turvallisuuden tärkein tekijä eli poliisi. Maailman kipuillessa ruokaturvan kanssa osa hallituspuolueista istuttaa jälleen suomalaisen maanviljelijän ilmastosyyllisten penkille ja haluaisi antaa omat hiilinielumme eli metsät EU-kontrolliin. Ei hyvältä näytä.

Huoli taloudesta on ennen kaikkea huolen kantamista yhteiskunnan heikommista. Ilman kestävää taloutta meillä ei ole yhteiskuntaa, joka pystyy huolehtimaan vanhuksista, sairaista ja lapsista. Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee kestävälle pohjalle rakennettua taloutta ja korkeita työllisyys- ja investointiasteita. Valitettavasti juuri näissä keskeisissä mittareissa Suomi on jäänyt jälkeen verrokkimaistamme.

Nyt tarvitaan tuottavuuden ja työllisyyden edellytysten kohentamista. Yritysten kasvun yhtenä esteenä on pula osaavasta työvoimasta. Muuntokoulutukseen ja täällä jo olevien kansainvälisten opiskelijoiden väylään työllistyä on saatava parannuksia. Yrityksiä on kuultava nykyistä enemmän toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja korkeakouluopintojen alueellista tarjontaa suunniteltaessa. Työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoa ja paikallista sopimista. Sosiaali- ja työttömyysturvaa pitää kehittää niin, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa.

Veroja ei voi enää kiristää, vaan tarvitaan kohdennettuja veronkevennyksiä tukemaan työllisyyttä ja kotitalouksien ostovoimaa. Työllisyysaste on saatava 80 prosentin uralle vuosikymmenen loppuun mennessä. Työn tuottavuuden kasvusta merkittävä osa syntyy uusista ideoista. Yritysten TKI-investointien vauhdittamiseksi hallituksen on linjattava jo tässä budjettiriihessä esimerkiksi investointivarauksesta tai muusta verotuksellisesta instrumentista, jolla saadaan yksityisen sektorin kaavailtu 2/3-osuus TKI-investoinneista liikenteeseen.

Työllisyyden ja talouden kasvuedellytysten luomisen lisäksi terveydenhoidon kertyneeseen hoivavelkaan, hyvinvointieroihin ja hoitojonoihin erityisesti mielenterveyspuolella on puututtava. Etenkin kun eduskunnasta varsin keskeneräisenä lähtenyt sote-esitys pitäisi saada samanaikaisesti toimintavalmiuteen. Huoli on myös sote-alan työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista muutosprosessin keskellä; mikäli he päätyvät vaihtamaan alaa, vesitetään loputkin uudistuksen tavoitteet.

Ympäristö- ja ilmastotoimissa Suomen on tehtävä osansa, mutta EU-pöydissä myös jämäkästi puolustettava kansallista metsäpolitiikkaamme ja oman teollisuutemme toimintaedellytyksiä – teollisuuden, joka on yksi maailman puhtaimmista. Hallituksella on nyt näytön paikka; on aika käyttää sitä paljon säästeltyä poliittista pääomaa kansallisten etujen ajamisessa. Siihen löytyy selkänojaa myös täältä oppositiosta.

Katsaus puoluekokouksessa

Poliittinen tilannekatsaus
Helsinki 27.8.2021

Hyvät puoluekokousedustajat, hyvät kuulijat,

Edessämme on tärkeä puoluekokous. Nyt valittavalla puheenjohtajistolla ja puoluekokouslinjauksilla pedataan puolueen kannalta kahdet keskeiset vaalit. Tammikuun aluevaaleissa valitaan sote-uudistuksen toimeenpanijat hyvinvointialueilleen, ja jo häämöttävissä eduskuntavaaleissa on kyse koko Suomen suunnasta.

Punavihreä tahti ei voi jatkua, jos emme halua menettää yhteiskuntamme arvopohjaa, lasten ja nuorten kasvurauhaa, vastuullista ja kannustavaa talouspolitiikkaa ja itsemääräämisoikeutta suhteessa Brysseliin.

Kuten avaussanoissa totesin, niin korona -pandemia on meillä ja muualla ravistellut yhteiskuntia juuri niissä asioissa, joita politiikalla pyritään turvaamaa: terveydenhoitoa, taloutta, turvallisuutta ja tulevaisuudenuskoa.

Muutosten ja epävarmuuden keskellä suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaankin nyt ennen kaikkea rohkeutta nähdä nykyhetkeä kauemmaksi, investoida lapsiin ja nuoriin, koulutukseen ja tutkimukseen, uudistaa rakenteita niin palveluissa kuin työelämässä ja uskoa omiin vahvuuksiin – puhtaaseen luontoon, ruokaan ja kasvaviin metsiin.

Valitettavasti vasemmistohallituksen politiikka on tälle visiolle lähes käänteistä, jota hyvin kuvaa syksyn budjettiriihen alkutahdit. Orastavasta nousukaudesta huolimatta velkaa otetaan edelleen ja julkista taloutta vahvistavat työllisyystoimenpiteet antavat vieläkin odotuttaa. Rikotun menokehyksen ja miljardien velkaantumistahdin keskellä ollaan kuitenkin leikkaamassa tieteestä ja tutkimuksesta, joka on keskeinen kasvun mahdollistaja. Samoin säästökohteiksi on valikoitunut sisäisen turvallisuuden tärkein tekijä eli poliisi. Maailman kipuillessa ruokaturvan kanssa osa hallituspuolueista istuttaa jälleen suomalaisen maanviljelijän ilmastosyyllisten penkille ja haluaisi antaa omat hiilinielumme eli metsät EU-kontrolliin. Ei hyvältä näytä.

Suomalaisen yhteiskunnan pitkäaikaiset rakenteelliset ongelmat ja kestävyysvajehaaste odottavat edelleen ratkaisijaansa. Kiireellisyydestä puhutaan kyllä ilmaston kohdalla, mutta entä hyvinvointipalvelujen tulevaisuus?  Huoli taloudesta on ennen kaikkea huolen kantamista yhteiskunnan heikommista. Ilman kestävää taloutta meillä ei ole yhteiskuntaa, joka pystyy huolehtimaan vanhuksista, sairaista ja lapsista. Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee kestävälle pohjalle rakennettua taloutta ja korkeita työllisyys- ja investointiasteita. Valitettavasti juuri näissä keskeisissä mittareissa Suomi on jäänyt jälkeen verrokkimaistamme.

Nyt tarvitaan tuottavuuden ja työllisyyden edellytysten kohentamista. Yritysten kasvun yhtenä esteenä on pula osaavasta työvoimasta. Muuntokoulutukseen ja täällä jo olevien kansainvälisten opiskelijoiden väylään työllistyä on saatava parannuksia. Yrityksiä on kuultava nykyistä enemmän toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja korkeakouluopintojen alueellista tarjontaa suunniteltaessa. Työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoa ja paikallista sopimista. Sosiaali- ja työttömyysturvaa pitää kehittää niin, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa.

Kristillisdemokraatit on esittänyt tällä kaudella kielilisää työmarkkinatukeen. Työtöntä maahanmuuttajaa kannustetaan pohjoismaiseen tapaan hankkimaan parempi kielitaito, jotta pääsee työelämään ja eroon tukiriippuvuudesta. KD:n ehdottama ratkaisu kannustaa kaikkia työmarkkinatuen piirissä olevia osoittamaan suomen tai ruotsin taitonsa ja saamaan kielilisän, mutta ennen muuta töitä.

Veroja ei voi enää kiristää, vaan tarvitaan kohdennettuja veronkevennyksiä tukemaan työllisyyttä ja kotitalouksien ostovoimaa. Työllisyysaste on saatava 80 prosentin uralle vuosikymmenen loppuun mennessä. KD:n viime syksynä julkaisema kymmenen kohdan työllisyyspaketti on siihen oiva apu.

Työn tuottavuuden kasvusta merkittävä osa syntyy uusista ideoista. Parlamentaarisen TKI-työryhmän toimeksiannon ja hallitusohjelman mukaan hallituksen on linjattava jo tässä budjettiriihessä verotuksellisesta instrumentista, jolla saadaan yksityisen sektorin kaavailtu 2/3-osuus TKI-investoinneista liikenteeseen. Toistan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa jo esille nostamani TKI-investointivarauksen. Sillä yritys voisi valmistautua tuleviin satsauksiin ja valtio saisi lykätyt verot onnistuneista investoinneista kasvavina verotuottoina.

 

Hyvät kuulijat,

Työllisyyden ja talouden kasvuedellytysten luomisen lisäksi terveydenhoidon kertyneeseen hoivavelkaan, hyvinvointieroihin ja hoitojonoihin, erityisesti mielenterveyspuolella on puututtava. Etenkin kun eduskunnasta varsin keskeneräisenä lähtenyt sote-esitys pitäisi saada samanaikaisesti toimintavalmiuteen. Koti- ja omaishoito kaipaavat resursseja, jotta jokaisen kotona asuvan ikäihmisen ja vammaisen arki on sujuvaa ja turvallista.

KD:n huolena on ollut lasten ja nuorten arki; oppimiseroja koulussa olisi paikattava ja harrastuksiin päästävä mukaan. Opiskelevat nuoret ovat jääneet varsin yksin korona-ajan haasteiden kanssa; monen henkinen jaksaminen on lopussa. Tarvitaan matalan kynnyksen palveluja ja terapiatakuu, jottei kukaan jäisi ilman apua.

Sote-uudistus on kaukana täydellisestä, ja sitä on lähdettävä aluevaaleissa parantamaan sisältä päin oman alueen ratkaisuilla. Terveydenedistäminen ja ennaltaehkäisy uhkaa unohtua ja pirstaloitua, ja ilman sitä, mitkään sote-rahat eivät tule riittämään. Huoli on myös sote-alan työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista muutosprosessin keskellä; mikäli he päätyvät vaihtamaan alaa, vesitetään loputkin uudistuksen tavoitteet. KD:n mielestä uudistus on vietävä läpi kansalaisten lähipalvelut ja henkilöstön hyvinvointi edellä.

Joillakin puolueilla tuntuu olevan aluevaalien ja soten suhteen kovin toisenlaisia tavoitteita. Useampi KD-piiritoimija on viestinyt, miten Keskusta kampanjoi maakunnissa tulevien aluevaltuustojen mittavan valtuustoryhmärahoituksen puolesta. Nämä rahat otettaisiin maakuntaorganisaatioille osoitettavasta rahasta ja niillä valtuustoryhmät ostelisivat mm. toimitiloja, laitteita ja asiantuntijapalveluita. Tätä piilopuoluetukivedätystä on kehdattu eräälläkin alueella nimittää ”demokratiarahaksi”. Kaavailuissa on ollut tuhansien eurojen tuet per valtuutettu, ja sanomattakin on selvää, että suurimmissa puolueissa puhutaan sadoista tuhansista. Uudellamaalla neljään osaan jako tuo monelle hallituspuolueelle sopivasti oman läänityksen: SDP:lle Vantaa/Kerava, RKP:lle Itä-Uusimaa ja Keskustalle Keski-Uusimaa, länsipuoli taitaa sitten kallistua oppositioon ja kokoomukselle. Eikö koko sote-valmistelu ole jo tarpeeksi ahtaalla taloudellisesti? Eikö uudistuksen keskiössä pitäisi olla palveluiden parantaminen ja hoitoon pääsy eikä sulle-mulle-vallan ja rahanjako? KD halua sotealueille hyvän hallinnon ja läpinäkyvyyttä ja vastustaa rahan tuhlaamista uuden poliittisen tason rakentamiseen.

Haluankin kannustaa mahdollisimman monia kd-kuntapäättäjiä ehdolle: kun oman kunnan keskeinen toiminto, sosiaali- ja terveystoimi, siirtyy aluetasolle päätettäväksi, on kunnallisille päättäjille luontevaa pyrkiä siihen vaikuttamaan.

 

Hyvä puoluekokousväki,

Ilmasto- ja ympäristö ovat esimerkkejä ongelmista, jotka vaativat ylisukupolvista ajattelua ja rajat ylittävää yhteistyötä. Meidät on kutsuttu kantamaan vastuuta viljelyn ja varjelun periaatteiden mukaisesti ja ajattelemaan tulevaisuuteen – lastenlastemme sukupolviin. Kristillisdemokraattisessa ajattelussa keskeisiä hyveitä ovat myös tyytyväisyys ja kohtuullisuus; ja pelkkä materiaalisen kulutuksen varaan rakentuva ajatus hyvästä elämästä on sille vieras.

Elinkeinoelämä ympäri maailmaa on jo huomannut, että fossiilivapaa energiantuotanto ja muut ilmaston kannalta paremmat ratkaisut ovat myös tuottoisaa liiketoimintaa. Suomi ei ole tässä tuotannon muutoksessa pelkästään häviäjä vaan myös hyötyjä, sillä monet suomalaiset teollisuusyritykset ovat ilmastoystävällisemmän teknologian edelläkävijöitä. Puhumattakaan metsäosaamisesta, jossa meillä on paljon annettavaa myös kehitysyhteistyön kautta kolmansiin maihin.

Suomen tärkein rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, samoin kuin muiden ympäristöongelmien ratkaisussa, on ennen kaikkea kehittää ja tarjota teknologisia innovaatioita ja yhteiskunnallisia toimintamalleja maailmalle.

EU-pöydissä Suomen on tehtävä osansa ympäristö- ja ilmastotoimissa, mutta myös jämäkästi puolustettava kansallista metsäpolitiikkaamme ja oman teollisuutemme toimintaedellytyksiä – teollisuuden, joka on yksi maailman puhtaimmista. On uskallettava käyttää sitä paljon säästeltyä poliittista pääomaa kansallisten etujen ajamisessa ja viedä muillekin Suomen hyvää mallia, jossa korostetaan metsien monikäytön, biotalouden ja kestävän metsänhoidon merkitystä. Suomalaisten on aina EU-politiikassa toimiessaan ymmärrettävä, että unioni-idealismin sijaan se on kansallisten etujen temmellyskenttä, jossa useimmat kompromissit löytyvät pienimmän yhteisen nimittäjän kautta.

Sen sijaan vaikeat päätökset, oli ne sitten talouden tai päästöjen saralla, houkuttaa laistaa toisten piikkiin. Näin kävi myös keväällä hyväksytyn EU-elpymispaketin kanssa, joka asetti suomalaisten oikeudentajun kovalle koitokselle. Taloutensa hyvin hoitavien maiden veronmaksajat maksavat asiansa heikommin hoitaneiden maiden laskun. Kylkiäisinä ujutettiin EU:n omia sääntöjä kiertäen yhteisvelka ja EU-verotusoikeus. Kun markkinakuri ei enää luo painetta rakenteellisiin uudistuksiin, riski jäsenmaiden leväperäiseen taloudenpitoon kasvaa entisestää.

Suurin häviäjä tässä järjestelyssä on EU itse. Kun itsenäisten jäsenvaltioiden eurooppalaista yhteistyötä yhteisten pelisääntöjen kunnioittamisen pohjalta vaaliva, vastuullisen taloudenpidon ja no-bail out-periaatteen pohjalta toimiva linja hylätään, katoaa järjestelmän legitimiteetti kansalaisille.

 

EU joutuu etsimään itseään myös Afganistanin tilanteen keskellä; toki koko kansainvälinen yhteisö olisi voinut varautua paremmin eri skenaarioihin, kun kuitenkin joukkojen vetäytyminen oli tiedossa pidempään. Taustalla on käyty keskusteluja koko kansainvälisen järjestelmän ja kriisinhallinnan tulevaisuudesta. Terrorismin vastaisesta sodasta siirtyminen kansakunnan rakentamiseen ei sujunut. Demokratia on vaikea vientituote, jos maasta puuttuu kansalaisyhteiskunta ja sen rakenteet.

Nyt akuutissa tilanteessa on kyettävä tarjoamaan humanitaarista apua ja suojelemaan siviilejä, jotka ovat auttaneet länsiliittoutumaa. Suomalaisina voimme kyllä olla ylpeitä ja kiitollisia virkamiesten ja puolustusvoimiemme erikoistehtävää suorittaneiden sotilaiden suoriutumisesta. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva järjestelmämme tuottaa kylmäpäisiä ja lämminsydämisiä ammattisotilaita.

Jatkossa on kuitenkin väistämättä pohdittava, onko EU:n nopean toiminnan joukot nykymuotoisena laisinkaan käyttökelpoinen, ja miten EU jakaa vastuuta vastaavissa vaativissa kriisitilanteissa. Päämiestason Eurooppa-neuvosto olisi saatava koolle, jotta vuoden 2015 pakolaiskriisin tapahtumat eivät toistuisi uudelleen. Monet ovat myös olleet huolissaan siitä, että mahdollisia turvapaikan hakijoita tullaan käyttämään hybridivaikuttamisessa pelinappuloina. Voisiko Suomi olla aloitteellinen pakolaissopimuksen päivittämisessä tältä osin?

KD:n linja maailman kriiseissä on ollut korostaa apua kehitysyhteistyön kautta lähtömaihin ja pakolaisleireille sekä kiintiöpakolaisjärjestelmää, jonka kautta kohdennamme avun jo pakolaisstatuksen omaaville, kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.

Näihin heikommassa asemassa oleviin kuuluvat myös muslimimaiden vähemmistökristityt, jotka ovat lähes kaikissa näissä maissa vainon kohteena. Myös kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden tilanne huolestuttaa eikä tule lähettää kuolemanvaaraan lähtömaassaan tai Suomessa turvapaikkaprosessin aikana uskontoaan vaihtaneita ihmisiä.

 

Hyvä puoluekokousväki,

Eduskuntaryhmämme vieraili tiistaina Suomen kristillisdemokraattisimmassa kunnassa Larsmossa eli Luodossa. No millaiselta siellä näytti? Jos viime aikojen lehtikirjoituksia KD:stä olisi uskominen, niin kylän raitilla olisi pitänyt astella vastaan kovasydämisiä homofoobikkoja ja keskenään riiteleviä kuppikuntia synkkyyden ja ahdasmielisyyden ilmapiirin vallitessa ympärillä. Sellaista en nähnyt. Sen sijaan kohtasin sydämellisiä ihmisiä ja tulevaisuudenuskoa täynnä olevan kunnan, jossa yrittäjyys tuo työpaikkoja ja vaurautta (yli 80 %:n työllisyys ja vain 3 %:n työttömyys), ja syntyvyys luo elinvoimaa. Totta, alueella vaikuttaa useita vahvoja herätysliikkeitä ja seurakuntia, ja vieläpä kahdella kielellä.  Arvopohja varmasti yhdistää, mutta on aivan yhtä selvää, ettei tuota tulosta saavuteta kuntavaaleissa puhumalla torilla sukupuolineutraalista avioliittolaista, vaan tuomalla ihmisten arkeen liittyviä käytännön poliittisia esityksiä. Luoto on monessa meidän referenssimme ja toivon mukaan saa äänestäjän kysymään, olisiko KD syytä päästää valtaan muuallakin?

Luodon menestys kuvaa hyvin sitä tapaa, jolla KD:n tulee toimia. Arvopohjamme yhdistää meitä, eikä siitä tarvitse tinkiä piiruakaan. Puolustamme myös jokaisen sanan- ja uskonnonvapautta, ja oikeutta käydä teologista ja opillista keskustelua. Vaikka sekä Päivi Räsänen että minä olemme alleviivanneet, etteivät Päivin käräjille johtaneet lausunnot ole puoluepoliittisia kannanottoja, ne julkisuuden kautta niin mielletään. Lukemattomia kertoja olen vaalitenteissä todennut, että Päivi Räsänen on evankelisluterilaisen kirkon jäsen ja kirkkokuntansa päättäjiä ja hän on käynyt siitä roolista käsin tätä keskustelua, mihin hänellä on täysi oikeus. Meillä on myös oikeuskanslerin linjaus siitä, että myös ministerillä ja kansanedustajalla on uskonnonvapaus. Myös suuri hiljainen enemmistö suomalaisia pitää Päivin joutumista kannanotoistaan käräjille käsittämättömänä. Politiikassa asiat ovat kuitenkin niin, miltä ne näyttävät ja kiistämällä tämä tai laittamalla pään pensaaseen, mitään ei ole voitettavissa.

Puolueessa ei ole erimielisyyttä esimerkiksi periaateohjelmassa olevasta kohdasta, jossa puhutaan perheestä: ” ”Perheen perustaminen on pariskunnan henkilökohtainen päätös, jota yhteiskunnan tulee tukea. Pidämme naisen ja miehen tasavertaiselle kumppanuudelle perustuvaa avioliittoa parhaana kasvuperustana lapsille. Isovanhempien merkitys lapsiperheiden tukena on tärkeä.”

Itse en koe tässä kannanotossa mitään kovasydämistä tai syrjivää, vaikka en ole itsekään kasvanut ihanteena kuvatussa ydinperheessä. Lukuisat ohjelmamme ottavat kantaa sen puolesta, miten kaikkia erilaisia perheitä tulee tukea heidän kasvatusvastuussaan, ja sitä tukevat palvelut kuuluvat yhdenvertaisesti kaikille ja miten jokainen lapsi ja nuori on yhtä arvokas ja tärkeä riippumatta millaisesta perheestä tulee.

Puolueessa ei myöskään pitäisi olla erimielisyyttä seuraavasta KD:n periaateohjelman linjauksesta: ”Poliittisena puolueena emme ota kantaa kristillisten seurakuntien emmekä muidenkaan uskontokuntien opillisiin katsomuksiin. Arvostamme kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen osallistumista yhteiskuntaeettiseen keskusteluun sekä niiden ja poliittisten toimijoiden keskinäistä vuoropuhelua.”

Siis ”emme ota kantaa poliittisena puolueena” – itselleni on ollut aina selvää, että synti -kysymykset eivät kuulu puheenjohtajan toimenkuvaan. Lisäksi minulla olisi vain vähäistä teologista kapasiteettia niistä keskustella, enempi armon varassa mennään😊.

Puolueessakin tulemme erittäin monista erilaisista hengellisistä taustoista, kirkkokunnista, herätysliikkeistä ja seurakunnista – meillä on hyvinkin erilaisia näkemyksiä kirkkokuntien opillisista asioista, mutta nämä eivät ole koskaan nousseet meitä puolueen sisällä jakamaan, koska ne eivät kuulu puoluetoimintaan ja jaamme tarpeeksi yhteisen käsityksen poliittisesta aatteesta, kristillisdemokratiasta.

Kannustamme jäsenistöämme keskustelemaan poliitikkoina kristillisdemokraattisista arvoista, jotka yhdistävät koko kansainvälistä kristillisdemokraattista liikettä: ihmisarvo, vapaus ja vastuu, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lähimmäisyys ja lähipäätösperiaate. Näiden arvojen lähtökohtana on kristillinen ihmiskuva, aivan kuten eurooppalainen sateenvarjopuolueemme EPP linjaa.

Luoto, joka on kyselyn mukaan myös Suomen onnellisin, kelpaa esimerkiksi myös puolueen sisällä. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten asetettu tavoite yli 50 prosentin kannatuksesta ja yksinkertaisesta enemmistöstä saavutettiin kevään kuntavaaleissa. Se antaa toivoa meille kaikille, koska kuntavaaleissa kannatus muutoin suli puoli prosenttiyksikköä viime kerran voitokkaista kuntavaaleista ja palasimme vuoden 2012 tasolle. Kuitenkin kattavan ehdokasasettelun ja onnistuneiden vaaliliittojen ansiosta pidimme lähes entisen määrän valtuustopaikkoja. Haluankin tässä yhteydessä kiittää kaikkia teitä puolueväessä hyvästä vaalityöstä ja ahkeroinnista ehdokashankinnassa.

Ilahduttavaa on myös moniin meille uusiin kuntiin saadut valtuutetut. Lisäksi valituista KD-valtuutetuista peräti 44 prosenttia on uusia, mikä kertoo useiden valtuustoryhmiemme odotetustakin uusiutumisesta. Tämä on myös puolueelle monella tapaa mahdollisuus; uudet ihmiset tuovat aina uusia ajatuksia ja toimintatapoja.

Me kristillisdemokraatit korostamme mielellämme sitä tosiasiaa, että toimiva demokratia edellyttää perusvapauksien, kuten sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapauden, olemassaoloa. Sen pitää toteutua myös omassa keskuudessamme; ihmisillä saa olla erilaisia näkemyksiä ja niistä on hyvä keskustella rakentavasti ja toisiamme kunnioittaen. Yhteiskunnassamme on yleistynyt ns. cancel -kulttuurin tapa tulkita suvaitsevaisuutta siten, että olet suvaitsevainen niin kauan kuin ajattelet kuten me ajattelemme.

Me pystymme parempaan, aitoon suvaitsevaisuuteen, jossa omasta mielipiteestä ei tarvitse luopua, mutta on myös ymmärrettävä, etteivät kaikki jaa minun totuuksiani ja maailmankuvaani. Jokainen kristillisdemokraatti luo kuvaa puolueestamme; se on samalla iso mahdollisuus ja myös vastuu. On aina syytä asettaa itselleen kysymys, kun kristillisdemokratiaa edustavana poliitikkona avaan suuni, kirjoitan tai sometan: toimiiko se puolueen parhaaksi?

Hyvä puoluekokousväki: jatketaan työtä puolueen parhaaksi: yhdessä!

Essayah kesäkokouspuheessaan: Kiireellisyydestä puhutaan kyllä ilmaston kohdalla, mutta entä hyvinvointipalvelujen tulevaisuus?

Sari Essayah’n puheesta nostoja – KD eduskuntaryhmän kesäkokous 24.8.2021

 

Hyvät kuulijat,

 

  • Korona on muokannut arkeamme jo puolentoista vuoden ajan ja se on vaatinut sopeutumista ja monelta suomalaiselta venymistä. Kisaväsymystä ja tilanteeseen turtumista on ymmärrettävästi ilmassa. Yhteiskuntaa on kuitenkin päästävä avaamaan sitä mukaa kuin rokotekattavuus paranee ja sitä voidaan vauhdittaa esimerkiksi muistuttamalla mahdollisuudesta aikaistaa tehosterokote. Pulaa rokotteista ei ole – toisin kuin viime keväänä.
  • Syksyä kohti mentäessä tarvitaan myös selvempää koronaviestintää ja parempaa toimien ennakoitavuutta. Suomessa koronapassia on kaavailtu aivan turhan kankeaksi järjestelmäksi siihen nähden, että kyse on vapaaehtoisesta, vapaa-ajanviettoa mahdollistavasta asiasta. Kulttuurialan ja elinkeinoelämän auki saamiseksi onkin nyt jo viritteillä kevyempiä sovelluksia, joissa ei vaadita rajapintoja terveystietoja sisältävien järjestelmien kanssa.

 

  • Koronan hoidon lisäksi katse kääntyy hallituksen budjettiriiheen. Aikooko hallitus tehdä kauan kaivattuja, julkista taloutta vahvistavia työllisyyspäätöksiä vai jatkaako niin menokurin kuin tulopohjaa vahvistavien toimenpiteiden lykkäämistä seuraavalle hallitukselle?
  • Suomalaisen yhteiskunnan pitkäaikaiset rakenteelliset ongelmat ja kestävyysvajehaaste odottavat edelleen ratkaisijaansa. Tästä huolimatta Marinin hallitus on lisännyt pysyviä menoja ja paisuttanut julkista sektoria – unohtamatta historiallisen suurta velanottoa, joka synnyttää riskejä julkiseen talouteen. Kiireellisyydestä puhutaan kyllä ilmaston kohdalla, mutta entä hyvinvointipalvelujen tulevaisuus?
  • Valtiovarainministeri Saarikko kuvaili nykyistä taloustilannetta kielikuvalla ”poutasää” ikään kuin kiirettä toimien suhteen ei olisi. Poutasään sijaan pitäisi puhua yhä synkkenevästä taivaanrannasta, mikäli kehityssuuntaa ei pysäytetä. Saarikon budjettiesitys on raskaasti alijäämäinen eikä hallitus ole palaamassa menokehykseen, vaan rikkoo sitä ensi vuonnakin lähes miljardin verran.
  • Miljoonien velkaantumistahdin keskellä säästökohteeksi on sitten valikoitunut sisäisen turvallisuuden keskeisin tekijä eli poliisi ja maailman kipuillessa ruokaturvan kanssa ilmastosyyllisten penkille on jälleen istutettu suomalainen maanviljelijä. Ei hyvältä näytä!

 

  • VM:n alkuvuodesta julkaiseman raportin mukaan Suomi on jäänyt jälkeen keskeisistä vertailumaista työn tuottavuudessa, myös työllisyydessä ja innovaatioissa. Nyt tarvitaan toimenpiteitä tuottavuuden ja työllisyyden kasvun edellytysten kohentamiseksi.
  • Yritysten kasvun yhtenä esteenä on pula osaavasta työvoimasta. Muuntokoulutukseen ja täällä jo olevien kansainvälisten opiskelijoiden väylään työllistyä tulee kiinnittää huomiota. Työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoa. Sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa pitää kehittää niin, että työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa.
  • Kristillisdemokraatit on esittänyt kielilisää työmarkkinatukeen. Työttömillä maahanmuuttajilla tulisi pohjoismaiseen tapaan olla rahallinen kannustin hankkia parempi kielitaito, jotta he pääsevät helpommin mukaan työelämään ja eroon tukiriippuvuudesta. KD:n ehdottama ratkaisu kannustaa kaikkia työmarkkinatuen piirissä olevia osoittamaan suomen tai ruotsin taitonsa ja pääsemään siten paremmalle tukitasolle.

 

  • EU-pöydissä Suomen on tehtävä osansa ympäristö- ja ilmastotoimissa, mutta myös jämäkästi puolustettava kansallista metsäpolitiikkaamme ja oman teollisuutemme toimintaedellytyksiä – teollisuuden, joka on yksi maailman puhtaimmista.
  • EU:n ilmasto- ja energiasäädöspaketti Fit for 55 mukaan päästökauppaa on tarkoitus laajentaa asumiseen ja tie- ja meriliikenteeseen. Eniten taidettiinkin uutisoida polttomoottoriautojen hautajaisia 2035, jolloin niiden myynnin olisi määrä loppua. Meillä on Euroopan vanhimpia autokantoja ja tällä hetkellä Suomessa myydään yhtä uutta autoa kohden kuusi käytettyä. Joten aivan heti ei ole polttomoottorit teiltämme häviämässä, ja onhan niitä myös monissa hybrideissä. Järkevämpää tässäkin olisi biopolttoaineiden lisäämisen kautta vähentää liikenteen päästöjä ja mahdollistaa nykyiseen autokantaan sitoutuneen rahan järkevä käyttö.
  • Hallituksella on nyt näytön paikka; on aika käyttää sitä paljon säästeltyä poliittista pääomaa kansallisten etujen ajamisessa ja viedään muillekin Suomen hyvää mallia, jossa korostetaan metsien monikäytön, biotalouden ja kestävän metsänhoidon ja biodiversiteetin merkitystä. Siihen löytyy selkänojaa myös täältä oppositiosta.

 

  • Afganistanin tilanteesta: Herää kysymys, miksi EU:n nopean toiminnan joukkoja ei tässä tilanteessa ole otettu käyttöön. EU-maiden ulkoministerit ovat käsitelleet tilannetta. Eikö kuitenkin päämiestason Eurooppa-neuvosto pitäisi kutsua koolle nyt, jotta vuoden 2015 pakolaiskriisin tapahtumat eivät toistuisi uudestaan? Monet ovat myös olleet huolissaan siitä, että mahdollisia turvapaikanhakijoita tullaan käyttämään pelinappuloina. Tällaisessa tilanteessa EU:n hiljaisuus tuntuukin erikoiselta.

Mihin tarvitaan olympialiikettä?

Tokion kisojen aikana kansainvälistä olympialiikettä on Suomen medioissa mätkitty kuin kuuluisaa vierasta sikaa. Kritiikillä on paikkansa, mutta silläköhän maailma paranisi, että olympialaiset lopetettaisiin? Monella kriitikolla tuntuu olevan varsin kapea käsitys olympialiikkeestä vain isojen kisojen järjestäjänä.

Kansainvälinen olympialiike on yli satavuotias rauhanliike. Sen päämääränä on aina ollut lähentää ihmisiä ja kansoja, ja parantaa maailmaa urheilun avulla. Joku voi kyynisesti hymähdellä idealismille. KOK:ssa on 206 kansallisen olympiakomitean kautta edustettuna kuitenkin enemmän maita, kuin missään kansainvälisessä järjestössä, YK mukaan lukien. KOK:n istunnot taitavat olla ainoita, jonne eri konfliktien osapuolet saadaan vielä samaan saliin. Urheilu yhdistää. Tätä maailma tarvitsee enemmän, ei vähemmän.

Valitettavasti 206 maan joukko ei jaa samoja käsityksiä ihmisoikeuksista tai demokratiasta. KOK ei ota jäsenmaiden poliittisiin tilanteisiin kantaa tai lähettele julkilausumia. Liennytystä ja ihmisoikeuksia edistetään hiljaisella diplomatialla. KOK tekee tänä päivänä paljon yhteistyötä muun muassa YK:n eri jäsenjärjestöjen kanssa. Esimerkiksi Rion kisoista lähtien pakolaistaustaisilla urheilijoilla on ollut oma joukkueensa ja heidän valmentautumistaan on tuettu nimikkorahaston kautta.

Miesten ja naisten välinen tasa-arvo on monissa maissa edennyt urheilun antamien roolimallien kautta. Kansainvälisille lajiliitoille ja kansallisille olympiakomiteoille annetut 25 suositusta ovat vauhdittaneet tasa-arvon edistymistä. Suositusten toteutuminen huomioidaan KOK:n myöntämässä rahoituksessa. Naisten osuus on noussut nopeasti muun muassa hallinnossa, kilpailuissa, palkitsemisessa ja urheilun uutisoinnissa. Suomen olympiakomitea on yksi keskeinen toimija naisia ja nuoria urheilujohtajuuteen kannustavassa New leaders -hankkeessa.

Olympialiike koostuu KOK:n lisäksi kansallisista olympiakomiteoista, kansainvälisistä lajiliitoista, yhteistyökumppaneista ja tietysti urheilijoista. He ovat urheilijakomission kautta edustettuna KOK:n hallituksessa ja valiokunnissa. Suomen Emma Terhon kautta urheilijoiden ääni kuuluu esimerkiksi markkinoinnissa, oikeusasioissa, kisojen ohjelmassa ja antidoping työtä tekevässä WADA:ssa.

Suurimman muutoksen kohteena ovat itse olympiakisat. Enää hakijakaupungit eivät tuhlaa miljoonia hakuprosessiin. Alustavat neuvottelut käydään halukkuutensa ilmaisseiden välillä. Pisimmälle pääsee kandidaatti, jolla on eniten valmista infrastruktuuria. Kestävä kehitys ja kisojen jättämä perintö ovat keskiössä. Samoin ihmisoikeudet ja sosiaalinen jalanjälki huomioidaan. Kisat eivät enää kasva, mutta lajivalikoima elää enemmän. Tällä tavalla kisat myönnetään Pariisista 2024 lähtien.

Olympiarenkaat on yksi maailman tunnetuimmista brändeistä. KOK kerää kaikki tulonsa markkinointi- ja TV-sopimuksista. Miljardien tuotot palautetaan 90 prosenttisesti kansallisten olympiakomiteoiden ja kansainvälisten lajiliittojen toimintaan ja muun muassa suorina tukina kolmansien maiden urheilijoiden ja valmentajien tukiohjelmiin.

KOK on järjestöpohjaisen ja vapaaehtoistyöhön nojaavan urheilun suurin rahoittaja maailmassa. Päivittäinen tuki on 3,4 miljoonaa dollaria. Kansalaisjärjestöpohjaiseen toimintaan ohjautuvalle rahalle olisi muitakin ottajia: eri ammattilaissarjojen yksityiset osakkeenomistajat ja superseuroja omistavat oligarkit. Ovatkohan kaikki olympialaisten joutsenlaulua toivovat ymmärtäneet tätä?

Olympialiike on isossa muutoksessa ja suomalainen urheilu on keskiössä sitä toteuttamassa.

”Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin ja yhdessä” voi näin olla tulevienkin urheilijasukupolvien unelma.

Vihreästä kehityksessä luvassa vääntöä

EU-komissio julkaisi keskellä helteistä heinäkuuta suuren Fit for 55 ilmasto- ja energiasäädöspaketin, joka koostuu 12 lainsäädäntöehdotuksesta lukuisine yksityiskohtineen. Tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin muuttaa koko EU:n ilmasto-, energia-, maankäyttö-, liikenne- ja veropolitiikka jotta päästöjä vähennettäisiin ainakin 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta.

 

Äkkinäinen saattaisi huokaista helpotuksesta, ja todeta, että Marinin hallituksen kansallinen tavoitehan on tuota kireämpi, joten mitään ei tarvitse tehdä. Väärin luultu. Tässä kuten monessa muussakin EU:n ilmasto- ja ympäristöasioihin liittyvissä sääntelyissä ei tyydytä vain asettamaan tavoitteita, vaan määritellään myös keinot, miten jäsenmaissa niihin on päästävä.

 

Kun lisäksi maantiede pakkaa unohtumaan, niin ajatellaan, että sama keinovalikoima tuottaisi kaikkialla parhaan lopputuleman. Paketin mukana tulevat kiristyvät energiatehokkuustavoitteet ovat siitä oiva esimerkki. Kylmän ilmaston Pohjolassa ei tähänkään asti ole haluttu ”lämmittää harakoille”, ja esimerkiksi rakennusten energiatehokkuutemme on aivan toista luokkaa kuin Etelä-Euroopan hatarissa ja vetoisissa pytingeissä. Ei ole rakettitiedettä arvioida kummassa ilmansuunnassa nykytasosta tiukentaminen maksaa enemmän.

 

Esityksen mukaan päästökauppaa on tarkoitus laajentaa asumiseen ja tie- ja meriliikenteeseen. Eniten taidettiinkin uutisoida polttomoottoriautojen hautajaisia 2035, jolloin niiden myynnin olisi määrä loppua. Meillä on Euroopan vanhimpia autokantoja ja tällä hetkellä Suomessa myydään yhtä uutta autoa kohden kuusi käytettyä. Joten aivan heti ei ole polttomoottorit teiltämme häviämässä, ja onhan niitä myös monissa hybrideissä. Järkevämpää tässäkin olisi biopolttoaineiden lisäämisen kautta vähentää liikenteen päästöjä ja mahdollistaa nykyiseen autokantaan sitoutuneen rahan järkevä käyttö.

 

Tässä komission sähköauto – hypessä itseäni on jäänyt vaivaamaan se, miten huomioidaan auton koko elinkaarikustannus lähtien akkujen vaatimien mineraalien louhinnasta ja uusien autojen vaatimasta teräksestä ja metallista. Puhumattakaan esityksen vaatimuksesta rakentaa latauspisteitä kuudenkymmenen kilometrin välein.

 

Samanaikaisesti komissio päästönormi kohtelee kaltoin lähes päästöttömiä biokaasuautoja, koska se ei huomioi laskentamallissaan polttoaineen koko elinkaaren aikana syntyneitä päästöjä. Suomi on panostanut biokaasun tuotantoon ja tankkausasemaverkostokin on kohentunut. Nyt nuo investoinnit, jotka toisivat maatalouden ja elintarviketeollisuuden jätteet kiertotalouden piiriin, uhkaavat valua hukkaan.

 

Esitys sisältää paljon muitakin haasteellisia kohtia erityisesti kustannustason kohoamisen kautta vaikkapa talvimerenkulun huomiotta jättäminen tai hiilitullit tuontisähkölle. Uusi päästökauppatuloilla perustettava sosiaalirahasto on hyvästä aikeestaan huolimatta ongelmallinen. Päästökauppatulot oli kertaalleen korvamerkitty osaksi elpymisrahaston velkojen maksua, ja toisekseen sosiaalipolitiikka ei tähänkään saakka ole EU:lle kuulunut.

 

Hyvää esityksessä on komission kunnianhimoinen kolmen miljardin puun istutushanke eri puolille EU:tta. Siinä väkisinkin alkaa metsätalous tulla tutummaksi muuallakin, ja ehkä vastaisuudessa vähemmän yksioikoisia esityksiä sillä saralla luvassa.

EU:n metsästrategia menee pahasti metsään

EU:n into tunkea näppinsä kansalliseen metsäpolitiikkaan saa huipennuksensa komission vuodetusta luonnoksesta uudeksi metsästrategiaksi. Paperissa kaavaillut yhteiset metsien hoito- ja käyttösuunnitelmat ja ”luonnonmukaisen metsätalouden” määrittely tarkoittaisivat käytännössä EU:lle yhteistä metsäpolitiikkaa ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kautta.

Suunnitelmissa on avohakkuukieltoja ja rajoituksia runkopuun energiakäyttöön. Puun käyttökohteet ohjattaisiin sellun ja kartongin sijaan rakennuksiin ja huonekaluihin. Ei ihme, että metsäteollisuus ja metsänomistajat ovat kuvanneet luonnosta katastrofaaliseksi suomalaiselle metsätaloudelle ja kansalliselle metsäpolitiikalle.

Aiemmissa strategioissa metsien monimuotoinen käyttö, taloudellinen ja sosiaalinen puoli sekä ympäristöasiat ovat olleet tasapainossa. Puhumattakaan siitä, että subsidiariteettiperiaatteen mukaan on kunnioitettu kansallista päätösvaltaa.

”Metsävallankaappauksessa” venytetään EU:n omia sääntöjä samaan malliin kuin elpymispaketin kylkiäisenä jäsenmaille ujutetut yhteisvelka ja EU-verotusoikeus. Samalla komissio jättää huomiotta EU parlamentin ja neuvoston aiemmat päätelmät. Ne korostavat metsien monikäytön, biotalouden ja kestävän metsänhoidon merkitystä.

 

Metsien hiilinieluja koskevan LULUCF-valmistelun toinen kierros on aluillaan. Jos nielumatematiikan laskentasäännöt hoidetaan huonosti, Suomi joutuu maksamaan metsien käytöstä EU:lle, vaikka hiilivarastot metsissä kasvavatkin.

Lisäksi esitetty kestävän rahoituksen taksonomia uhkaa muun muassa lisätä byrokratiaa metsänomistajille, kun yli 13 hehtaarin metsätiloilta aletaan vaatia vuosikymmenten raportointia ilmastotoimenpiteistä.

Uusiutuvan energian direktiiviä ollaan avaamassa. Osana tätä pakettia komissio haluaa tiukentaa kriteerejä metsäbiomassan kestävälle tuotannolle. Melkoista tempoilua, kun muutama vuosi sitten sovittuja paketteja aletaan avata uudelleen. Metsätaloudessa ja energiantuotannossa suuntaa ei voi kääntää muutaman vuoden välein.

Kasvava into suomalaisia metsiä kohtaan nousee EU:n ilmastopolitiikasta. Päästöjen vähentäminen on kallista ja työlästä, Suomen kaltaisten metsävaltaisten maiden metsien sosialisoiminen koko EU:n hiilinieluiksi houkuttelevaa. Näin muut EU-maat voivat jatkaa hiilen tupruttelua eikä niiden teollisuuden tarvitse päättää vaikeista päästövähennyksistä. Kehityssuunnan torjumiseksi tarvittaisiin kipeästi kansallista yksimielisyyttä, mutta tästä hallituksesta ei siihen taida olla.

Vihreät ja vasemmisto ovat vuosia kailottaneet EU-käytävillä, miten huonosti Suomi hoitaa metsiään. Valitettavasti tämä sanoma alkaa upota. Kotimaassa on puolestaan moitittu pääministeriä ja viimeisimmäksi vastuuministeriä siitä, että komission tuhoisiin linjauksiin yritetään vaikuttaa.

Metsät ovat edelleen suomalaisen hyvinvoinnin perusta. Metsiemme moninkertaistunut kasvu ja puumäärä ovat osoitus sodanjälkeisen ajan metsäpolitiikan tavoitteiden onnistumisesta. Suomi nousi köyhyydestä isolta osin metsäsektorin ansiosta.

Maailmanlaajuisestikin harvinaisen laaja yksityinen metsänomistus on tuonut kansalaisille valtavasti hyvinvointia. Metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä on edelleen noin 20 prosenttia ja se työllistää 100 000 suomalaista.

Nautimme myös luonnon monimuotoisuudesta ja virkistyskäytöstä. Suojelemme metsiä eniten EU:ssa. Jos tämän kaiken puolustamisessa epäonnistutaan, EU-jäsenyyden mielekkyys menee monella harkintaan.

Tallettajat roskalainapommin maksajiksi?

Kesän kuumat aiheet kuntavaalit, EU-elpymispaketti ja sote-ratkaisu ovat täyttäneet poliittisen keskustelun siinä määrin, että Suomen sukeltaminen syvemmälle EU:n pankkiunionin yhteisvastuissa on jäänyt lähes huomiotta. Tätä menoa suomalaiset pääsevät maksumiehiksi paitsi EU:n yhteisestä velkaelvytyksestä niin myös euroalueen huonokuntoisesta pankkisektorista.

Juhannuksen EU-huippukokouksessa kehityssuunnalle ei löytynyt jarrua, sillä Marinin hallitus oli jo tammikuussa hyväksynyt pankkiunionin yhteisen kriisirahaston varautumisjärjestelmän käyttöönoton aikaistamisen. Aiemmin vaadittu näyttö pankkisektorin riskien oleellisesta vähentymisestä ehtona yhteiselle talletussuojalle ja varautumisjärjestelylle sivuutettiin tyystin.

Tämä siis keskellä epävarmuutta, jossa pankkien kotivaltioriskit ovat pikemmin kasvaneet, järjestämättömissä luotoissa on edelleen suuria jäsenvaltiokohtaisia eroja ja tappionsietokykyä kasvattava sääntely on osin panematta toimeen ja sen tulkinnassakin on erimielisyyksiä.

Eurooppalaisilla pankeilla on yli 1 000 miljardin euron arvosta järjestelemättömiä luottoja, summa vastaa lähemmä kymmentä prosenttia koko euroalueen bruttokansantuotteesta. Ei liene yllätys, että roskalainoja on erityisen paljon Etelä-Euroopassa mm. Italiassa.

Saksassakin on laaja ja tehoton paikallispankkisektori, joten jopa sieltä on löytynyt tukea ajatukselle yhteisten talletussuojavarojen käyttämisestä pankkien uudelleenjärjestelyihin varsinaisten talletussuojakorvausten maksamisen sijaan.

Osa jäsenmaista ajaa valtionvelkakirjojen käsittelemistä riskittöminä, mikä on kaukana todellisuudesta. Pankkiunionin kantava ajatus valtioiden ja pankkien kohtalonyhteyden katkaisemisesta on hämärtymässä, kun pankkien kriisirahaston varautumisjärjestelmä perustetaan Euroopan vakausmekanismin EVM:n yhteyteen. Joten paine pääomarakenteen kasvattamiselle ja Suomen vastuiden lisääntymiselle kasvaa.

Yhteisvastuun aikaistamisen seurauksena suomalaispankit voivat joutua maksamaan lähivuosina ylimääräisiä vakausmaksuja muiden maiden pankkien auttamiseksi jopa parin miljardin euron edestä. Nämä maksut heikentävät puolestaan pankkien kannattavuutta, mutta kansantalouden kannalta vakavampaa on heikentää pankkien kykyä rahoittaa kotitalous- ja yritysasiakkaitaan. Ja viime kädessähän nämäkin maksut kiertyvät pankkien asiakkaille erilaisina kasvaneina palvelumaksuina, järjestelykuluina ja lainapreemioina. Pankkien sijoittajien sijaan siis suomalainen tallettaja maksaa!

Tuliko näistä verovaalit?

Puolueet ovat jo vähintään vuoden ajan valmistautuneet huolella edessä oleviin kuntavaaleihin. Ohjelmat ja agendat on hiottu kuntoon ja katse suunnattu linjauksiin, jotka liittyvät kuntien vastuulla olevien peruspalveluiden järjestämiseen ja rahoittamiseen sekä kuntatalouden haasteisiin.

Vaalien siirtyminen näyttää kuitenkin nostavan kuntavaalien keskiöön talous-, työllisyys- ja veropolitiikan. Ja tämä kyllä johtuu ihan Marinin hallituksen omista ulostuloista tai niiden puutteesta.

Puoliväliriihestä odotettiin mediamylläkän lisäksi kestäviä talous- ja työllisyyspäätöksiä. Hallitus ei kuitenkaan ole palaamassa menokuriin toisin kuin pääministeri Marin antoi ymmärtää vielä helmikuussa. Sen sijaan hallitus esitti Suomelle lisää velkaa, ennenkuulumatonta menokehyksien rikkomista tulevinakin vuosina ja siitä huolimatta vielä kansalaisia kurittavia veronkorotuksia.

Tuloksiltaan lässähtäneen kehysriihen jälkeen hallituksen talouslinjasta on ollut entistä vaikeampi pysyä kärryillä. Erilaisia veroulostuloja on ollut ilma sakeana, mutta hankala on ollut saada selvää, onko kyseessä ollut ministereiden yksityisajattelua vai hallituksen linja.

Viimeistään eduskunnan kyselytunnilla paljastui, ettei se ole selvää edes hallituksen sisällä. Pääministeri kertoo valmistelussa olevasta maakuntaverosta ja hellii ajatusta pääomaveroista kuntatalouden paikkaajana, kun taas tuore valtiovarainministeri kiirehtii kertomaan, ettei hänen pöydältään sellaisia esityksiä löydy. Vai onko niin, että nämä kansalaisen kukkarolle jälleen käyvät esitykset löytyvät työpöydän uumenista vasta kuntavaalien jälkeen?

Pääministeri Marin avasi pelin, ja esitti kuntaveroa progressiiviseksi, mikä entisestään kiristäisi ennen kaikkea keskituloisten suomalaisten verotusta. Kuntaverosta tehtävät vähennyksethän jo nyt keventävät suhteellisesti eniten pienituloisimpien verotusta, eli progressiota kuntaverossa jo on pienituloisimpien kohdalla. Lisäksi sote-uudistuksen myötä yli 60 % kuntaverosta muuttuu progressiiviseksi rahojen siirtyessä valtion kautta hyvinvointialueille.

Seuraavaksi jo useampi hallituspuolue ehti esittämään kunnallisverotuksen ulottamista pääomaverotuksen puolelle, ja vasemmisto tietenkin samassa yhteydessä työ- ja pääomaverotuksen veropohjien yhdistämistä. Päästäisiin taas takaisin 70-luvun tunnelmiin ja reilusti yli 50 prosentin marginaaliveroasteisiin. Pääomavero on varsin suhdanneherkkä tulolähde peruspalveluiden rahoitukseen ja tämäkin rahoituslähde tarvitsisi kuntien välille tasausjärjestelmän.

Näiden veroulostulojen lisäksi hallitus ajaa sote-uudistuksen kyljessä maakuntaveroa kuin käärmettä pyssyyn. Tämä siitä huolimatta, että asiaa pohtinut parlamentaarinen komitea tyrmäsi sen. Maakuntaverokomitean mietinnön mukaan se ei sovellu tämän uudistuksen rahoituspohjaksi. Edessä olisi alueiden eriytyminen entisestään tai entistä monimutkaisempi tasausjärjestelmä sekä verotuksen kiristyminen. Kun hallituksen suunnasta sekä Vasemmistoliitto että Vihreät ovat todenneet, ettei sotea tule ilman maakuntaveroa, niin Keskustan herääminen katumapäälle tämän suhteen taitaa olla myöhäistä.

Tämä hallitus voi todellakin jäädä kyseenalaisesti historiaan sälyttämällä suomalaisille kaksi uutta verotuksen tasoa. Se toinenhan on EU-verotus, jonka hallitus kevyellä ranneliikkeellä ja eduskunnan 2/3-osan äänten enemmistöllä avasi siirtämällä merkittävän verotukseen liittyvän toimivaltuuden EU:lle.

Näissä vaaleissa kannattaa äänestää puolueita, jotka ymmärtävät, että työnteon on oltava kannattavaa ja verotuksen kohtuullista, eikä hyvinvointia voi rakentaa pidemmän päälle velalle.