Ajankohtaista

RSS

Suomi ajaa pikaisia ja laajoja toimia viljelijöiden tueksi: EU:n yhteinen maatalouspolitiikka uhkaa erkaantua byrokraattiseksi näpertelyksi

Viime viikko ministeripestissä piti sisällään niin juhlaa kuin arkea. Suomen tasavallan kolmastoista presidentti Alexander Stubb asetettiin perjantaina virkaansa asiaankuuluvin muotomenoin. Voimia ja siunausta uudelle presidentillemme vaativaan tehtävään.

Väitän, että maaseudun äänet olivat lopulta ne, jotka ratkaisivat vaalit. Joten en liene ainut, joka toivoo maaseudun elinvoiman merkityksen muistamista jatkossakin valtakunnan ykkösketjun arvokeskustelijalta.

Sen sijaan arkea oli tarjolla alkuviikosta, kun Brysselin kaduilla lainehti ihan sitä itseään. Eurooppalaisia maanviljelijöitä oli kokoontunut lantakärryin ja traktorein hätähuutoon maatalouden kriisitilanteesta. Turhautumisen syyt ovat samoja ympäri Eurooppaa. Kasvaneet kulut, alhaiset tuottajahinnat ja heikko kannattavuus.

Tähän päälle epäterveet kauppatavat, vinksahtanut tulonjako elintarvikeketjussa ja kolmansista maista vyöryvät epäeettiset, halvat tuontituotteet. Yhteinen maatalouspolitiikka, jolla ratkaisuja haasteisiin pitäisi löytää, uhkaa erkaantua byrokraattiseksi näpertelyksi ja yhä kauemmaksi ruuan tuotannon tukemisesta.

Väitän, että maaseudun äänet olivat lopulta ne, jotka ratkaisivat vaalit.

EU-vaalien läheisyys varmaan on vihdoin saanut vauhtia myös komissioon, joka on luvannut etsiä keinoja kriisitilanteeseen vastaamiseksi.

Puheenjohtajamaa Belgian johdolla kerättiin helmikuussa jäsenmailta yli 400 ehdotusta siitä, miten voitaisiin nopeasti toteuttaa tilatason hallinnollista taakkaa keventäviä toimenpiteitä.

Samassa yhteydessä nousi esille korjausehdotuksia, jotka vaatisivat cap:n perusasetusten uusimista ja myös ulkopuolisia, maatalousalan tilannetta helpottavia toimia.

Tällaisia ehdotuksia olivat muun muassa metsäkatoasetuksen toimeenpanon keventäminen tai lykkääminen ja elintarvikeketjun epäreilujen kauppatapojen direktiivin pikainen uudistaminen.

Suomen puheenvuorossa toin esille, että maanviljelijöiden tilanteeseen vastaamiseksi tarvitaan sekä nopeita toimia että pitkäjänteistä työtä.

Nopeasti toteutettavia ovat toimet, joilla vähennetään viljelijöiden rasitusta valvonnoissa ja seuraamuksissa; toimeenpanosäännökset ja ohjeistus on saatava joustavammaksi.

Myös tukien ennakkomaksujen nykyistä joustavampaa soveltamista tarvitaan, sillä syksyllä rahoja eniten kaivattaisiin.

Cap:n sisällä on pystyttävä tekemään nopeampia ja useampia muutoksia muun muassa erilaisiin kriiseihin ja sään ääriolosuhteisiin reagoimiseksi.

Näinä geopoliittisesti epävakaina aikoina keskiössä on oltava ruokaturva eli maataloustukien on kohdistuttava nykyistä paremmin varsinaiseen ruuantuotantoon.

Näihin esityksiin odotan nyt komissiolta pikaisia vastauksia muiden EU:n maatalousministereiden kanssa. Suomessa emme ole kuitenkaan jääneet tumput suorana odottamaan, vastaako komissio huutoomme.

Hallitusohjelman mukaisesti valmistelemme ja toteutamme kansallisesti kaikkia niitä maatalouden kannattavuuteen, viljelijän aseman kohentumiseen ja suomalaisen tuotannon aseman parantumiseen ruokaketjussa tähtääviä toimia, jotka vain ovat omissa käsissämme yhteisen maatalouspolitiikan aikana.

Kolumni luettaessa Maaseudun Tulevaisuudessa.

Korot kiusaavat maatalouttakin – suomalaisen puhtaan ruoan potentiaali on hyödynnettävä paremmin

Maatalouden kustannuskehitys on ollut erityisen haastavaa viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana. Korkokehitys vaikeuttaa merkittävällä tavalla yritystoiminnan kehittämistä ja hillitsee investointeja.

Korkojen nousun taustalla toisaalta on EKP:n yritys hillitä hintakehityksen kautta laukkaavaa inflaatiota, mutta sen kääntöpuolena on rahoituskulujen nopea kasvu.

Maatalouden toimintaympäristöön on samaan aikaan osunut myös edellisellä hallituskaudella valmisteltu Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan uudistus, jonka seurauksena maksuvalmiuteen vaikuttavien tukimaksatusten aikataulu on nyt muuttunut.

Maatalouden tukijärjestelmässä korkokulujen nousua rajataan korkotukilainoilla, jotka ovat riskienhallinnan kannalta erityisen hyödyllisiä juuri tällaisessa tilanteessa. Lisäksi syksyllä 2023 osoitettiin valtiontakauksia maksuvalmiuslainoihin, joilla pyrittiin turvaamaan toiminnan jatkuvuutta.

Tärkeää on myös varmistaa tuotannon pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys ja turvata siten ruuantuotannon jatkuvuus. Meneillään olevalle rahoituskaudelle nuoren viljelijän aloitustuen uutena tukielementtinä mahdollistettiin valtiontakauksen myöntäminen sukupolvenvaihdoksia varten nostettaviin lainoihin.

Valtiontakauksen ja avustuksen lisäksi sukupolvenvaihdoskauppaan voidaan myöntää korkotukilainaa. Lisäksi viime syksynä EU:n mahdollistama yhteensä 11,2 miljoonan suuruinen kriisituki osoitettiin nuorille viljelijöille.

Hallitus on vahvasti sitoutunut maatalouden kehittämiseen. Suomalaisen ruuantuotannon pitkän aikavälin strategiaa valmistellaan parlamentaarisessa yhteistyössä.

Strategian toimenpiteiden päätarkoituksena on alkutuottajan aseman ja koko elintarvikeketjun tasapainon kehittyminen nykyistä oikeudenmukaisempaan suuntaan. Valvontaviranomaisen nykyistä paremmat tiedonsaantioikeudet edistävät osaltaan elintarvikemarkkinoiden toimivuutta.

Suomalaisen puhtaan ruoan potentiaali on myös hyödynnettävä paremmin uudella, muun muassa vientiä parantavalla, kasvuohjelmalla. Tälle suomalaisen maatalouden laadulle ja vastuullisuudelle on saatava myös arvonlisä, joka näkyy viimeinkin tuottajan kukkarossa.

Alkuperäinen kirjoitus on luettavissa Iisalmen Sanomista.

Essayah: Varottava väärin ajoitettuja sopeutustoimia, tärkeintä tuottavuuden ja työllisyyden kasvun edellytysten parantaminen

Puolueen puheenjohtaja, ministeri Sari Essayah’n muistuttaa, että talouden tasapainottamisessa on varottava väärin ajoitettuja ja liian suuria sopeutustoimia heikossa suhdannetilanteessa. Tärkeintä tuottavuuden ja työllisyyden kasvun edellytysten parantamiseksi tehtävien uudistusten tehokas toimeenpano.

Essayah totesi katsauksessaan KD:n puoluehallitukselle, että poliittiset lakot, joilla protestoidaan hallituksen työelämälainsäädännön uudistuksia vastaan, kohdistuvat haitallisesti kansalaisiin ja työnantajiin sekä yrittäjiin, jotka ovat täysin väärä protestoinnin kohde.

– Lisäksi satojen miljoonien kulut aiheuttavat tehdasseisokit ovat mittaluokaltaan täysin kohtuuttomia ja suhteettomia. Kyse on ennen kaikkea työelämäuudistuksista, jotka muissa Pohjoismaissa on jo toteutettu, ja vieläpä sosiaalidemokraattisten hallitusten vetovastuulla.

Kevätkaudella hallitus joutuu tekemään uusia päätöksiä velkaantumisen kasvun pysäyttämiseksi.

– On kuitenkin muistettava, että liian suuret sopeutustoimet ajoitettuna väärään aikaan voivat heikentää yksityisten toimijoiden uskoa Suomen talouden palautumiseen, vähentää kysyntää ja jopa lykätä talouden elpymistä, Essayah sanoi.

– Niinpä suorien julkisen talouden sopeutustoimien lisäksi talouskasvuun vaikuttavilla päätöksillä on suuri merkitys. Hallitusohjelman mukaisessa julkisen talouden 6 miljardin euron vahvistamisessa 2 miljardia euroa odotetaan koituvan työllisyyttä lisäävistä rakennetoimista. Lisäksi hallitusohjelmassa on linjattu lukuisista toimenpidekokonaisuuksista, joilla tuottavuuskasvun ja työllisyyden edellytyksiä voidaan parantaa. Niiden tehokkaalla toimeenpanolla on mahdollista tukea tuntuvasti myös julkista taloutta.

Yhteys: Sari Essayah p. 0400 252 999, [email protected]

Et ole yksin, et jää yksin -presidentti vaikeidenkin asioiden sanoittajana

”Presidentti voi arvokeskustelijana olla vähentämässä stigmaa ja häpeää sanoittamalla vaikeitakin asioita”

Presidentti arvokeskustelijana nostaa esiin aiheita, jotka koskettavat kansalaisiamme ja sitä kautta yhteiskuntaamme monin eri tavoin. Parhaimmillaan syntyy kokemus, että minua koskettava asia on merkityksellinen ja tärkeä.

Arkielämä haastaa meitä kuitenkin monin tavoin. Saatamme monesti ajatella, että vaikeista ja meille hävettävistä asioista puhuminen vain entisestään lisää häpeää. Elämä on kuitenkin näyttänyt, että häpeä päinvastoin hälvenee vaikeista asioista puhumalla.

Yksi suurimmista mielenterveyteen ja päihderiippuvuussairauteen liittyvistä asioista lienee syvä yksinäisyyden, häpeän, ehkä avuttomuudenkin kokemus. Älä puhu, älä kysy, älä tunne, lienee monelle silloin tuttu. Presidentti voi arvokeskustelijana olla vähentämässä stigmaa ja häpeää sanoittamalla vaikeitakin asioita. Mielenterveys- tai päihderiippuvuussairaus tuntuu edelleen olevan aihe, jonka ympärillä puhumattomuuden kulttuuri on juurtunut syvään.

Joka neljäs suomalainen lapsi elää perheessä, jossa vanhempi sairastaa mielenterveys- tai päihderiippuvuussairautta. Kun perheessä tai lähiyhteisössä on haasteita mielenterveyden tai päihderiippuvuuden kanssa, koko lähiyhteisö on silloin kovilla.

Kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu.

Voisikin sanoa, että koko perhe sairastaa tavallaan ja läheiset ottavat omia roolejaan selviytyäkseen arjesta. Jotta voi auttaa muita, on pidettävä omasta jaksamisesta huolta. Kansalaisten tulee voida luottaa siihen, että yhteiskunnan tuki on vahvimmillaan silloin, kun yksilö on heikoimmillaan.

Olen iloinen, että julkisuudessa yhä useampi, nuorikin, on uskaltautunut jakamaan oman tarinansa. Esiin nostetut asiat voivat parhaimmillaan madaltaa kynnystä hakeutua mielenterveysavun piiriin.

Vaikeassa elämäntilanteessa tosielämän kertomukset voivat tuoda valon pimeään. En ole yksin, en jää yksin.

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme ja voimme yhteiskunnassa juuri niin hyvin kuin voimme perheissämme sekä lähiyhteisössämme.

Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa. Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään.

Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeri, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja presidenttiehdokas. Alkuperäinen kirjoitus julkaistu FinFamin sivuilla.

Sari Essayah’n presidenttitentin puhe 10.1.

Hyvät suomalaiset

Suomi tarvitsee kestävälle arvopohjalle rakentuvan selkeän suunnan. Kun levoton ja epävakaa maailma on murroksessa, on palattava perusasioiden ja -arvojen äärelle.

Tasavallan presidenttinä lupaan tehdä kaikkeni turvallisen, kriisinkestävän ja kansainvälistä yhteistyötä tekevän Suomen parhaaksi.

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi lähtee kokonaisturvallisuudesta, jossa kansallinen puolustus ja monenvälinen puolustusyhteistyö sekä Nato-jäsenyys luovat pohjan. Suomen puolustuksen ydin on kuitenkin edelleen meissä suomalaisissa, meidän tahdossamme puolustaa isänmaata. Sitä en ylipäällikkönä unohda.

Lisäksi tarvitaan omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Suomi on pidettävä omissa käsissä, Kotimainen maa- ja biotalous ovat huoltovarmuuden ydintä, ja koko Suomen elinvoima on osa turvallisuuspolitiikkaa; erityisesti Itä-Suomen elinvoimasta huolehtiminen on nyt tärkeää.

Tulevalla presidenttikaudella on myös monta kansainvälisen yhteistyön haastetta. Edessä on koko sääntöpohjaisen järjestelmän tulevaisuus ja rakenteiden uudistaminen – YK-järjestelmä, EU:n laajentuminen, Euroopan turvallisuusjärjestelmän tulevaisuus ja Venäjän tilanne.  Kansainvälisessä yhteistyössä puolustan ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia, tuen sanan- ja uskonnonvapautta ja rakennan rauhaa.

Presidentti on myös keskeinen arvokeskustelija. Presidenttinä lupaan johtajuutta, jossa on yhtä aikaa lujuutta ja lempeyttä sekä kykyä kohdata erilaisia ihmisiä samalta tasolta. Me olemme liian pieni kansa jakautumaan, siksi haluan presidenttinä yhdistää. Jokainen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen yhteisesti jaettuja arvoja ja niiden pohjalta koettu osallisuus, ja luottamuksen ilmapiiri ovat yhteiskunnan vahva liima.

Suomi, joka rakentuu lähimmäisenrakkaudelle, ihmisyyden kunnioitukselle ja jokaisen elämän arvolle antaa kestävän kasvupohjan tulevillekin sukupolville Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo ei perustu saavutuksiin. Ikä, sairaus tai vammaisuus eivät vähennä ihmisarvoa tai oikeutta elämään. Tämän olen saanut itsekin elämässä oppia nyt jo edesmenneen kehitysvammaisen kasvattisisareni kautta.

Turvallinen, yhteisöllinen, perheystävällinen, yritteliäs ja taloudellisesti vastuullinen– se on tulevaisuuden Suomi, jonka eteen lupaan tehdä kaikkeni tasavallan presidenttinä.

 

 

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä

Osallisuuden kokemuksen tarve on kirjoitettuna ihmiselämän ytimeen – meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Kaipaamme rakkautta ja rakastetuksi tulemista. Yhteiskunta on kykenemätön rakastamaan ja tarjoamaan osallisuuden kokemuksia, jotka rakentuvat vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Osattomuuden kokemukset puolestaan rikottavat meitä monin tavoin.

Haasteet on ensin tunnistettava ja sitten tunnustettava – on nähtävä mitä me olemme kansakuntana yhteisöllisyydestä menettäneen, jotta voimme ymmärtää, minkä palauttamiseksi meidän on tehtävä työtä.

Historia osoittaa, ettei yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemus ole kiinni edes ulkoisista olosuhteista. Kansakuntamme haastavat ajat ovat jopa vahvistaneet osallisuuden kokemustamme ja vastaavasti yltäkylläisyyden keskellä yksilökeskeisyys on kasvanut ja osallisuuden kokemuksemme ovat päin vastoin heikentyneet.

Presidentillä on merkittävä rooli kansakunnan yhtenäisyyden vaalijana ja arvokeskustelijana. Tarvitsemme toisia kunnioittavaa keskusteluilmapiiriä. Yhteiskunnallinen luottamus on tärkeä ja varjeltava asia. Jos menetämme luottamuksen, se heijastuu ihmisten hyvinvoinnista kansantalouteen ja yhteiskuntarauhaan saakka.

Osallisuuden kokemus on myös merkittävä Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttava tekijä yhdessä ulkoisen turvallisuuden kanssa. Toisia kunnioittava keskusteluilmapiiri ja osallisuuden kokemukset luovat uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta kehittää ja luoda uutta, kokeilla asioita. Kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas, koemme kuuluvuutta ja koemme olevamme turvassa. Tämä luottamus on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien vahva liima.

”Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Heidän oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.”

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme ja ympäristöstä. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Yhteisvastuu nousee jokaisen meidän asenteistamme ja elämänratkaisuista, ja se ulottuu myös kotimaan rajojen yli. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme ja itsekkään elämäntavan seuraukset ovat nähtävissä.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat yhteen. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten rakastavaa huolenpitoa. Vastuunkantaminen omasta elämästä edellyttää huolenpitoa omasta terveydestä, perheestä, lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä ympäristöstä. Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa sekä osallisuuden kokemuksia.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään. Tämän olen saanut itsekin elämässä oppia nyt jo edesmenneen kehitysvammaisen kasvattisisareni Liisan kautta. Spontaani vastaus alakoululaisena kaverini kysymykseen: ”Haluaisit varmaan, että teidän Liisa olisi terve?” oli: ”En, eihän Liisa silloin olisi Liisa!”. Vammaisuus ei ole virhe, vaan yksi osa sitä ominaisuuksien joukkoa, joka muodostaa meistä itse kustakin persoonia.

Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Heidän oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.

Pidän tärkeänä, että monenlaisen kriisipuheen rinnalla pystymme luomaan toivon näköaloja ja luottamusta siihen, että tuleville sukupolville käy hyvin. Tässä työssä yhteiskunta ei yksin pärjää, vaan tarvitsee kumppanikseen vahvat ja välittävät perheet sekä kansalaisyhteiskunnan. Tarvitsemme vallankumouksen takaisin luottamusyhteiskunnan palauttamiseksi, jotta osallisuudenkin kokemuksemme suomalaiseen yhteiskuntaan voivat vahvistua.

Uskon, että yhteisöllisyyttä vahvistamalla tulevaisuuden Suomi on sosiaalisesti oikeudenmukainen, turvallinen, perheystävällinen, yritteliäs, innovatiivinen, kilpailukykyinen ja taloudellisesti menestyvä, yhteisöllinen, ja kestäville arvoille rakentuva lähimmäisyhteiskunta.

Osallisuuden kokemus suomalaisessa yhteiskunnassa

Osallisuuden kokemuksen tarve on kirjoitettuna ihmiselämän ytimeen – meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Kaipaamme rakkautta ja rakastetuksi tulemista. Yhteiskunta on kykenemätön rakastamaan ja tarjoamaan osallisuuden kokemuksia, jotka rakentuvat vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Osattomuuden kokemukset puolestaan rikottavat meitä monin tavoin.

Haasteet on ensin tunnistettava ja sitten tunnustettava – on nähtävä mitä me olemme kansakuntana yhteisöllisyydestä menettäneen, jotta voimme ymmärtää, minkä palauttamiseksi meidän on tehtävä työtä.

Historia osoittaa, ettei yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemus ole kiinni edes ulkoisista olosuhteista. Kansakuntamme haastavat ajat ovat jopa vahvistaneet osallisuuden kokemustamme ja vastaavasti yltäkylläisyyden keskellä yksilökeskeisyys on kasvanut ja osallisuuden kokemuksemme ovat päin vastoin heikentyneet.

Presidentillä on merkittävä rooli kansakunnan yhtenäisyyden vaalijana ja arvokeskustelijana. Tarvitsemme toisia kunnioittavaa keskusteluilmapiiriä. Yhteiskunnallinen luottamus on tärkeä ja varjeltava asia. Jos menetämme luottamuksen, se heijastuu ihmisten hyvinvoinnista kansantalouteen ja yhteiskuntarauhaan saakka.

Osallisuuden kokemus on myös merkittävä Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttava tekijä yhdessä ulkoisen turvallisuuden kanssa. Toisia kunnioittava keskusteluilmapiiri ja osallisuuden kokemukset luovat uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta kehittää ja luoda uutta, kokeilla asioita. Kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas, koemme kuuluvuutta ja koemme olevamme turvassa. Tämä luottamus on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien vahva liima.

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme ja ympäristöstä. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Yhteisvastuu nousee jokaisen meidän asenteistamme ja elämänratkaisuista, ja se ulottuu myös kotimaan rajojen yli. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme ja itsekkään elämäntavan seuraukset ovat nähtävissä.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat yhteen. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten rakastavaa huolenpitoa. Vastuunkantaminen omasta elämästä edellyttää huolenpitoa omasta terveydestä, perheestä, lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä ympäristöstä. Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa sekä osallisuuden kokemuksia.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään. Tämän olen saanut itsekin elämässä oppia nyt jo edesmenneen kehitysvammaisen kasvattisisareni Liisan kautta. Spontaani vastaus alakoululaisena kaverini kysymykseen: ”Haluaisit varmaan, että teidän Liisa olisi terve?” oli: ”En, eihän Liisa silloin olisi Liisa!”. Vammaisuus ei ole virhe, vaan yksi osa sitä ominaisuuksien joukkoa, joka muodostaa meistä itse kustakin persoonia.

Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Heidän oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.

Pidän tärkeänä, että monenlaisen kriisipuheen rinnalla pystymme luomaan toivon näköaloja ja luottamusta siihen, että tuleville sukupolville käy hyvin. Tässä työssä yhteiskunta ei yksin pärjää, vaan tarvitsee kumppanikseen vahvat ja välittävät perheet sekä kansalaisyhteiskunnan. Tarvitsemme vallankumouksen takaisin luottamusyhteiskunnan palauttamiseksi, jotta osallisuudenkin kokemuksemme suomalaiseen yhteiskuntaan voivat vahvistua.

Uskon, että yhteisöllisyyttä vahvistamalla tulevaisuuden Suomi on sosiaalisesti oikeudenmukainen, turvallinen, perheystävällinen, yritteliäs, innovatiivinen, kilpailukykyinen ja taloudellisesti menestyvä, yhteisöllinen, ja kestäville arvoille rakentuva lähimmäisyhteiskunta.

 

Runoilijan rukous antaa voimaa uupuneille ja harhaileville, kirjoittaa Sari Essayah esseessään Uuno Kailaan runosta Suomalainen rukous

Uuno Kailaan runo Suomalainen rukous (1931) antoi kansakunnalle uskoa hädän hetkellä. Runo muistuttaa yhä arvojen merkityksestä hyvälle yhteiskunnalle, kirjoittaa presidenttiehdokas Sari Essayah.

Puolivälin kyläkoulun itsenäisyysjuhla vuonna 1977: neljän luokka-asteen kaikki 24 oppilasta ovat ahtautuneet yläluokkaan, väliovi yhdistettyyn puutyö- ja jumppasaliin on avattu, ja pulpetit ja höyläpenkit on työnnetty seinustoille. Askarrellut siniristilippunauhat koristavat puolapuita, ja sinivalkoinen kynttilä palaa opettajan pöydällä.

Suomen lippu on nostettu jo aamulla salkoon, vanhemmat ja kyläläiset ovat tulleet koululle, ja viikkoja harjoiteltu ohjelma on valmis esitettäväksi. Vatsanpohjasta pienesti kipristää – muistanko varmasti sen pitkän runon joka säkeen, opettaja on kyllä luvannut kuiskata avuksi. Vähän värisevällä äänellä aloitan: ”Siunaa ja varjele meitä, Korkein, kädelläs!” Ja ennen kuin huomaankaan, lausun jo viimeistä säettä: ”Alati synnyinmaalle siipies suoja suo!” Huh – runo kunnialla lausuttu, ja tunnelma harras ja arvokas.

Siinä ensimmäiset pienen koululaisen muistot itsenäisyyspäiväjuhlasta. Kuulun sukupolveen, jolle itsenäinen Suomi ja rauha ovat olleet itsestäänselvyyksiä; jostain muusta todellisuudesta muistuttivat vain Pro Patria -taulut eri kouluasteiden rakennusten käytävillä. Vasta myöhemmin ymmärsin, että alakouluni juhlayleisön joukossa oli sodan käyneitä, sen varjossa eläneitä ja kasvaneita – niitä, joiden silmät sumenivat sankarivainajien muistotaulua katsoessa. Heille Suomalainen rukous oli se runo ja laulu, joka valoi uskoa ja kannatteli niin juoksuhaudoissa kuin kotirintamallakin.

MONELLE Uuno Kailaan Suomalainen rukous yhdistyy etenkin talvisotaan, vaikka Kailas kirjoitti sen jo osana itsenäisyyspäiväksi vuonna 1930 valmistunutta runosarjaa Isänmaan päivä. Se ilmestyi ensimmäisen kerran hänen seuraavana vuonna 1931 julkaisemassaan runokokoelmassa Uni ja kuolema.

Runon muokkautuminen rakastetuksi virreksi lähti liikkeelle vuonna 1938 Yleisradion pyydettyä Taneli Kuusistoa säveltämään sen isänmaallisaiheista kuulokuvaa varten. Sävellystyö valmistui syksyllä 1939, ja se sai ensiesityksensä Helsingin yhtyneiden suomalaisten kirkkokuorojen Messuhallissa 25. marraskuuta pitämässä konsertissa.

Vain viisi päivää myöhemmin syttyi talvisota. Suomi taisteli olemassaolostaan, ja hädän hetkellä tämä kansa rukoili. Talvisodan ihme ei tapahtunut vain rintamalla vaan yhtä lailla kodeissa ja kirkoissa. Vahvaa symboliikkaa liittyy siihen, että talvisodan päättäneen Moskovan rauhan voimaan astumisesta ilmoittaminen radiolähetyksessä 13. maaliskuuta 1940 päättyi sekin Suomalaiseen rukoukseen.

Monet aikamme kriisit ovat pohjimmiltaan arvokriisejä.

Suomalaisessa rukouksessa koskettavinta on sen nöyrä henki. Rukoukseksi puettu runo kuvaa osuvasti inhimillisesti toivottoman tilanteen, johon Suomi ajautui talvisodan alla. Varautuminen oli nuorella kansakunnalla jäänyt huonolle tolalle, ei ollut sellaista armeijaa tai aseistusta, jolla voitaisiin pärjätä. Suomi sai osakseen kansainvälistä sympatiaa, mutta jätettiin taistelemaan yksin aggressiivista suurvaltaa vastaan. Epätoivoisessa tilanteessa ihmisillä oli ainoastaan suuri Jumala ja hänen armonsa

Siunaa ja varjele meitä, / Korkein, kädelläs! / Kaitse kansamme teitä / vyöttäen voimalla meitä, / heikkoja edessäs! / Sulta on kaikki suuruus, / henki sun hengestäs.

Herra, valista meihin / kasvosi laupiaat, / kunnes armosi alla / kukkivat roudan maat! / Vaivassa vaeltaneihin, / Herra, valista meihin / kasvosi laupiaat

Tutkien sydämemme / silmäsi meihin luo! / Ettemme harhaan kääntyis, / ettei kansamme nääntyis, / silmäsi meihin luo! / Alati synnyinmaalle, / siipies suoja suo!

SUURSOTA Euroopassa imaisi katkeran rauhan solmineen Suomen vielä jatkosodan ja sitä seuranneen Lapin sodan syövereihin. Kuitenkin selvisimme toisesta maailmansodasta, olemassaolomme ja itsenäisyytemme säilyivät, ja Suomi nousi lyhyessä ajassa hyvinvointivaltioiden eturiviin.

Suomalaisessa rukouksessa ei ole kansalliskiihkoa eikä nationalistista uhoa. Päinvastoin tunnustetaan, että ”vaivassa vaeltaneet” ovat armon alla samalla viivalla ja omin voimin haparoiden valinnatkin voivat olla vääriä. Suomalainen rukous rakentaa sanoillaan jokaisen ihmisen tärkeimmät sillat: yhteyden Luojaansa ja lähimmäiseen. Poissa on kaikki pateettisuus, ainut turva on Kaikkivaltiaan varjeluksessa. Ehkä sekin selittää runon suosiota; vahvojen ja voittajien sijaan uupunut ja harhailevakin voi siihen yhtyä.

Me emme ole onneksi sodassa, ja moni asia on tänään, Suomen 106. itsenäisyyspäivän kynnyksellä, toisin. On kuitenkin surullista, jos suomalaisessa yhteiskunnassa olemme unohtamassa kristillisen uskon ja kulttuurin merkityksen tälle kansakunnalle, ja laajemmin koko länsimaiselle sivistykselle. Kuten oman poliittisen ryhmäni Euroopan kansanpuolueen EPP:n johtaja Manfred Weber on muistuttanut : ”Ateenasta Helsinkiin keskellä jokaista kylää on kirkko, ja siitä tunnistaa Euroopan.”

Meidän on erityisesti tässä ajassa syytä ymmärtää, että jokainen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen yhteisesti jaettuja arvoja ja että niiden pohjalta koettu osallisuus ja luottamuksen ilmapiiri ovat merkityksellisiä. Tämä luottamus on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien vahva liima. Jos menetämme luottamuksen, se heijastuu moneen asiaan ihmisten hyvinvoinnista kansantalouteen ja yhteiskuntarauhaan saakka.

JOKAISEN sukupolven on vuorollaan vastattava niin turvallisuudesta kuin hyvän yhteiskunnan rakentamisestakin. Yhteiskunnan perusta ovat ne arvot, joiden varaan yhteiskunta rakentuu. Ja itse asiassa monet aikamme kuumimmat kriisit, jotka ovat globaaleja – taloushaasteista ympäristö- ja ilmastokysymyksiin – ovat pohjimmiltaan arvokriisejä. Usein juuri vaikeat ajat paljastavat, miten kestävälle pohjalle yhteisöämme on rakennettu.

Yhteiskunta, joka rakentuu lähimmäisenrakkaudelle, ihmisyyden kunnioitukselle ja jokaisen elämän arvolle, antaa kestävän kasvupohjan tulevillekin sukupolville. Arvot, joita haluamme yhteiskunnassamme vaalia, eivät kuitenkaan siirry seuraavalle sukupolvelle huoneentauluista tai moraalisaarnoista, vaan ainoastaan siten, että me itse elämme arvomme todeksi. Siinäpä sitä haastetta meille jokaiselle – olla ja elää ihmisiksi!

Essyah’n kirjoitus on julkaistu alkuperäisesti Helsingin Sanomissa 3.12.2023.

Ruoka-ala tarvitsee kasvua – viennin edistäminen on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta käytännön toteutukseen tarvitaan innovatiivisia yrityksiä

Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille.

Hallituksemme on vahvasti sitoutunut suomalaisen ruokajärjestelmän ja elintarvikesektorin aseman parantamiseen ja ruokaviennin lisäämiseen. Tavoitteeksi hallitusohjelmaan on kirjattu suomalaisen ruoan vientipotentiaali hyödyntäminen nykyistä paremmin ja viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2031.

Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille. Kotimainen kulutus ei ole kasvanut ja kotimaanmarkkina muutenkin on rajallinen. Siksi elintarvikeviennillä on suuri strateginen merkitys sekä suomalaisen maatalouden että elintarvikeyritysten kasvulle ja kannattavuudelle sekä huoltovarmuudellemme. Pahan päivän koittaessa vientivirrat voidaan kääntää kotimaiseen kulutukseen.

Viennin arvoa pitää kasvattaa myös kohdemarkkinoille räätälöityjen korkean jalostusasteen tuotteiden kautta. Viennin pitää olla mahdollista kaikenkokoisille yrityksille, jos kohdemarkkinat ja tuote kohtaavat.

Yrityksillä on vastuu oman vientinsä kasvattamisesta. On nähtävä viennin mahdollisuudet ja nostettava vienti myös yrityksen strategiseksi kärjeksi. Valtio mahdollistaa vientiä avaamalla erinomaiseen eläintauti- ja elintarvikehygieniatilanteeseemme perustuen elintarvikkeillemme ovia markkinoillepääsyhankkeiden kautta. Yritykset ovat niitä, jotka näistä ovista maailmalle käyvät.

Vieraillessani marraskuun alussa Kiinassa allekirjoitettiin siipikarjanlihan vientiehtoja koskeva sopimus. Sovimme myös elintarviketurvallisuusyhteistyön aloittamisesta. Lisääntyvä yhteistyö mahdollistaa elintarvikeviennin lupaprosessien etenemisen ja toivottavasti tiivistää yhteistyötä tulevaisuudessa muutenkin. Meille vakuutettiin suomalaisten laadukkaiden tuotteiden olevan tervetulleita markkinoille.

Hallitusohjelman mukaisella uudella kasvuohjelmalla voidaan lisätä mahdollisuuksia viennin kasvulle, mutta lopulta vain yritykset itse voivat näihin mahdollisuuksiin tarttua. Kasvuohjelma on osa Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuutta, jonka ohjausryhmä on asetettu ja ensimmäinen kokouskin on pidetty.

Suomen ruokajärjestelmällä ja elintarvikeviennillä on suuri kasvu-, työllistämis- ja vientipotentiaali. Potentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää nykyistä vahvempaa panostusta julkiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitukseen sekä investointeihin koko ruokajärjestelmässä.

Työtä omavaraisuuden säilyttämisen ja parantamisenkin eteen on tehtävä jatkuvasti. Keskeistä ovat tietysti toimet, joilla pyritään luomaan vakaampia kannattavuusnäkymiä alkutuotantoon, jotta nuoret uskaltavat lähteä alalle. Ilman sitä loistavilta elintarvikkeilta häviää kotimainen raaka-aine.

Kolumni on julkaistu alkuperäisenä Maaseudun tulevaisuudessa.