Maatalouden kustannuskehitys on ollut erityisen haastavaa viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana. Korkokehitys vaikeuttaa merkittävällä tavalla yritystoiminnan kehittämistä ja hillitsee investointeja.

Korkojen nousun taustalla toisaalta on EKP:n yritys hillitä hintakehityksen kautta laukkaavaa inflaatiota, mutta sen kääntöpuolena on rahoituskulujen nopea kasvu.

Maatalouden toimintaympäristöön on samaan aikaan osunut myös edellisellä hallituskaudella valmisteltu Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan uudistus, jonka seurauksena maksuvalmiuteen vaikuttavien tukimaksatusten aikataulu on nyt muuttunut.

Maatalouden tukijärjestelmässä korkokulujen nousua rajataan korkotukilainoilla, jotka ovat riskienhallinnan kannalta erityisen hyödyllisiä juuri tällaisessa tilanteessa. Lisäksi syksyllä 2023 osoitettiin valtiontakauksia maksuvalmiuslainoihin, joilla pyrittiin turvaamaan toiminnan jatkuvuutta.

Tärkeää on myös varmistaa tuotannon pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys ja turvata siten ruuantuotannon jatkuvuus. Meneillään olevalle rahoituskaudelle nuoren viljelijän aloitustuen uutena tukielementtinä mahdollistettiin valtiontakauksen myöntäminen sukupolvenvaihdoksia varten nostettaviin lainoihin.

Valtiontakauksen ja avustuksen lisäksi sukupolvenvaihdoskauppaan voidaan myöntää korkotukilainaa. Lisäksi viime syksynä EU:n mahdollistama yhteensä 11,2 miljoonan suuruinen kriisituki osoitettiin nuorille viljelijöille.

Hallitus on vahvasti sitoutunut maatalouden kehittämiseen. Suomalaisen ruuantuotannon pitkän aikavälin strategiaa valmistellaan parlamentaarisessa yhteistyössä.

Strategian toimenpiteiden päätarkoituksena on alkutuottajan aseman ja koko elintarvikeketjun tasapainon kehittyminen nykyistä oikeudenmukaisempaan suuntaan. Valvontaviranomaisen nykyistä paremmat tiedonsaantioikeudet edistävät osaltaan elintarvikemarkkinoiden toimivuutta.

Suomalaisen puhtaan ruoan potentiaali on myös hyödynnettävä paremmin uudella, muun muassa vientiä parantavalla, kasvuohjelmalla. Tälle suomalaisen maatalouden laadulle ja vastuullisuudelle on saatava myös arvonlisä, joka näkyy viimeinkin tuottajan kukkarossa.

Alkuperäinen kirjoitus on luettavissa Iisalmen Sanomista.

Osallisuuden kokemuksen tarve on kirjoitettuna ihmiselämän ytimeen – meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Kaipaamme rakkautta ja rakastetuksi tulemista. Yhteiskunta on kykenemätön rakastamaan ja tarjoamaan osallisuuden kokemuksia, jotka rakentuvat vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Osattomuuden kokemukset puolestaan rikottavat meitä monin tavoin.

Haasteet on ensin tunnistettava ja sitten tunnustettava – on nähtävä mitä me olemme kansakuntana yhteisöllisyydestä menettäneen, jotta voimme ymmärtää, minkä palauttamiseksi meidän on tehtävä työtä.

Historia osoittaa, ettei yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemus ole kiinni edes ulkoisista olosuhteista. Kansakuntamme haastavat ajat ovat jopa vahvistaneet osallisuuden kokemustamme ja vastaavasti yltäkylläisyyden keskellä yksilökeskeisyys on kasvanut ja osallisuuden kokemuksemme ovat päin vastoin heikentyneet.

Presidentillä on merkittävä rooli kansakunnan yhtenäisyyden vaalijana ja arvokeskustelijana. Tarvitsemme toisia kunnioittavaa keskusteluilmapiiriä. Yhteiskunnallinen luottamus on tärkeä ja varjeltava asia. Jos menetämme luottamuksen, se heijastuu ihmisten hyvinvoinnista kansantalouteen ja yhteiskuntarauhaan saakka.

Osallisuuden kokemus on myös merkittävä Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttava tekijä yhdessä ulkoisen turvallisuuden kanssa. Toisia kunnioittava keskusteluilmapiiri ja osallisuuden kokemukset luovat uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta kehittää ja luoda uutta, kokeilla asioita. Kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas, koemme kuuluvuutta ja koemme olevamme turvassa. Tämä luottamus on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien vahva liima.

”Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Heidän oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.”

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme ja ympäristöstä. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Yhteisvastuu nousee jokaisen meidän asenteistamme ja elämänratkaisuista, ja se ulottuu myös kotimaan rajojen yli. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme ja itsekkään elämäntavan seuraukset ovat nähtävissä.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat yhteen. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten rakastavaa huolenpitoa. Vastuunkantaminen omasta elämästä edellyttää huolenpitoa omasta terveydestä, perheestä, lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä ympäristöstä. Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa sekä osallisuuden kokemuksia.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään. Tämän olen saanut itsekin elämässä oppia nyt jo edesmenneen kehitysvammaisen kasvattisisareni Liisan kautta. Spontaani vastaus alakoululaisena kaverini kysymykseen: ”Haluaisit varmaan, että teidän Liisa olisi terve?” oli: ”En, eihän Liisa silloin olisi Liisa!”. Vammaisuus ei ole virhe, vaan yksi osa sitä ominaisuuksien joukkoa, joka muodostaa meistä itse kustakin persoonia.

Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Heidän oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.

Pidän tärkeänä, että monenlaisen kriisipuheen rinnalla pystymme luomaan toivon näköaloja ja luottamusta siihen, että tuleville sukupolville käy hyvin. Tässä työssä yhteiskunta ei yksin pärjää, vaan tarvitsee kumppanikseen vahvat ja välittävät perheet sekä kansalaisyhteiskunnan. Tarvitsemme vallankumouksen takaisin luottamusyhteiskunnan palauttamiseksi, jotta osallisuudenkin kokemuksemme suomalaiseen yhteiskuntaan voivat vahvistua.

Uskon, että yhteisöllisyyttä vahvistamalla tulevaisuuden Suomi on sosiaalisesti oikeudenmukainen, turvallinen, perheystävällinen, yritteliäs, innovatiivinen, kilpailukykyinen ja taloudellisesti menestyvä, yhteisöllinen, ja kestäville arvoille rakentuva lähimmäisyhteiskunta.

Uuno Kailaan runo Suomalainen rukous (1931) antoi kansakunnalle uskoa hädän hetkellä. Runo muistuttaa yhä arvojen merkityksestä hyvälle yhteiskunnalle, kirjoittaa presidenttiehdokas Sari Essayah.

Puolivälin kyläkoulun itsenäisyysjuhla vuonna 1977: neljän luokka-asteen kaikki 24 oppilasta ovat ahtautuneet yläluokkaan, väliovi yhdistettyyn puutyö- ja jumppasaliin on avattu, ja pulpetit ja höyläpenkit on työnnetty seinustoille. Askarrellut siniristilippunauhat koristavat puolapuita, ja sinivalkoinen kynttilä palaa opettajan pöydällä.

Suomen lippu on nostettu jo aamulla salkoon, vanhemmat ja kyläläiset ovat tulleet koululle, ja viikkoja harjoiteltu ohjelma on valmis esitettäväksi. Vatsanpohjasta pienesti kipristää – muistanko varmasti sen pitkän runon joka säkeen, opettaja on kyllä luvannut kuiskata avuksi. Vähän värisevällä äänellä aloitan: ”Siunaa ja varjele meitä, Korkein, kädelläs!” Ja ennen kuin huomaankaan, lausun jo viimeistä säettä: ”Alati synnyinmaalle siipies suoja suo!” Huh – runo kunnialla lausuttu, ja tunnelma harras ja arvokas.

Siinä ensimmäiset pienen koululaisen muistot itsenäisyyspäiväjuhlasta. Kuulun sukupolveen, jolle itsenäinen Suomi ja rauha ovat olleet itsestäänselvyyksiä; jostain muusta todellisuudesta muistuttivat vain Pro Patria -taulut eri kouluasteiden rakennusten käytävillä. Vasta myöhemmin ymmärsin, että alakouluni juhlayleisön joukossa oli sodan käyneitä, sen varjossa eläneitä ja kasvaneita – niitä, joiden silmät sumenivat sankarivainajien muistotaulua katsoessa. Heille Suomalainen rukous oli se runo ja laulu, joka valoi uskoa ja kannatteli niin juoksuhaudoissa kuin kotirintamallakin.

MONELLE Uuno Kailaan Suomalainen rukous yhdistyy etenkin talvisotaan, vaikka Kailas kirjoitti sen jo osana itsenäisyyspäiväksi vuonna 1930 valmistunutta runosarjaa Isänmaan päivä. Se ilmestyi ensimmäisen kerran hänen seuraavana vuonna 1931 julkaisemassaan runokokoelmassa Uni ja kuolema.

Runon muokkautuminen rakastetuksi virreksi lähti liikkeelle vuonna 1938 Yleisradion pyydettyä Taneli Kuusistoa säveltämään sen isänmaallisaiheista kuulokuvaa varten. Sävellystyö valmistui syksyllä 1939, ja se sai ensiesityksensä Helsingin yhtyneiden suomalaisten kirkkokuorojen Messuhallissa 25. marraskuuta pitämässä konsertissa.

Vain viisi päivää myöhemmin syttyi talvisota. Suomi taisteli olemassaolostaan, ja hädän hetkellä tämä kansa rukoili. Talvisodan ihme ei tapahtunut vain rintamalla vaan yhtä lailla kodeissa ja kirkoissa. Vahvaa symboliikkaa liittyy siihen, että talvisodan päättäneen Moskovan rauhan voimaan astumisesta ilmoittaminen radiolähetyksessä 13. maaliskuuta 1940 päättyi sekin Suomalaiseen rukoukseen.

Monet aikamme kriisit ovat pohjimmiltaan arvokriisejä.

Suomalaisessa rukouksessa koskettavinta on sen nöyrä henki. Rukoukseksi puettu runo kuvaa osuvasti inhimillisesti toivottoman tilanteen, johon Suomi ajautui talvisodan alla. Varautuminen oli nuorella kansakunnalla jäänyt huonolle tolalle, ei ollut sellaista armeijaa tai aseistusta, jolla voitaisiin pärjätä. Suomi sai osakseen kansainvälistä sympatiaa, mutta jätettiin taistelemaan yksin aggressiivista suurvaltaa vastaan. Epätoivoisessa tilanteessa ihmisillä oli ainoastaan suuri Jumala ja hänen armonsa

Siunaa ja varjele meitä, / Korkein, kädelläs! / Kaitse kansamme teitä / vyöttäen voimalla meitä, / heikkoja edessäs! / Sulta on kaikki suuruus, / henki sun hengestäs.

Herra, valista meihin / kasvosi laupiaat, / kunnes armosi alla / kukkivat roudan maat! / Vaivassa vaeltaneihin, / Herra, valista meihin / kasvosi laupiaat

Tutkien sydämemme / silmäsi meihin luo! / Ettemme harhaan kääntyis, / ettei kansamme nääntyis, / silmäsi meihin luo! / Alati synnyinmaalle, / siipies suoja suo!

SUURSOTA Euroopassa imaisi katkeran rauhan solmineen Suomen vielä jatkosodan ja sitä seuranneen Lapin sodan syövereihin. Kuitenkin selvisimme toisesta maailmansodasta, olemassaolomme ja itsenäisyytemme säilyivät, ja Suomi nousi lyhyessä ajassa hyvinvointivaltioiden eturiviin.

Suomalaisessa rukouksessa ei ole kansalliskiihkoa eikä nationalistista uhoa. Päinvastoin tunnustetaan, että ”vaivassa vaeltaneet” ovat armon alla samalla viivalla ja omin voimin haparoiden valinnatkin voivat olla vääriä. Suomalainen rukous rakentaa sanoillaan jokaisen ihmisen tärkeimmät sillat: yhteyden Luojaansa ja lähimmäiseen. Poissa on kaikki pateettisuus, ainut turva on Kaikkivaltiaan varjeluksessa. Ehkä sekin selittää runon suosiota; vahvojen ja voittajien sijaan uupunut ja harhailevakin voi siihen yhtyä.

Me emme ole onneksi sodassa, ja moni asia on tänään, Suomen 106. itsenäisyyspäivän kynnyksellä, toisin. On kuitenkin surullista, jos suomalaisessa yhteiskunnassa olemme unohtamassa kristillisen uskon ja kulttuurin merkityksen tälle kansakunnalle, ja laajemmin koko länsimaiselle sivistykselle. Kuten oman poliittisen ryhmäni Euroopan kansanpuolueen EPP:n johtaja Manfred Weber on muistuttanut : ”Ateenasta Helsinkiin keskellä jokaista kylää on kirkko, ja siitä tunnistaa Euroopan.”

Meidän on erityisesti tässä ajassa syytä ymmärtää, että jokainen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen yhteisesti jaettuja arvoja ja että niiden pohjalta koettu osallisuus ja luottamuksen ilmapiiri ovat merkityksellisiä. Tämä luottamus on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien vahva liima. Jos menetämme luottamuksen, se heijastuu moneen asiaan ihmisten hyvinvoinnista kansantalouteen ja yhteiskuntarauhaan saakka.

JOKAISEN sukupolven on vuorollaan vastattava niin turvallisuudesta kuin hyvän yhteiskunnan rakentamisestakin. Yhteiskunnan perusta ovat ne arvot, joiden varaan yhteiskunta rakentuu. Ja itse asiassa monet aikamme kuumimmat kriisit, jotka ovat globaaleja – taloushaasteista ympäristö- ja ilmastokysymyksiin – ovat pohjimmiltaan arvokriisejä. Usein juuri vaikeat ajat paljastavat, miten kestävälle pohjalle yhteisöämme on rakennettu.

Yhteiskunta, joka rakentuu lähimmäisenrakkaudelle, ihmisyyden kunnioitukselle ja jokaisen elämän arvolle, antaa kestävän kasvupohjan tulevillekin sukupolville. Arvot, joita haluamme yhteiskunnassamme vaalia, eivät kuitenkaan siirry seuraavalle sukupolvelle huoneentauluista tai moraalisaarnoista, vaan ainoastaan siten, että me itse elämme arvomme todeksi. Siinäpä sitä haastetta meille jokaiselle – olla ja elää ihmisiksi!

Essyah’n kirjoitus on julkaistu alkuperäisesti Helsingin Sanomissa 3.12.2023.

Sari Essayah’n puhe presidentinvaalikampanjan avaustilaisuudessa 28.10.2023:

Hyvät kuulijat, hyvät median edustajat ja läsnäolijat,

Koko Euroopan ja maailmankin eläessä koettelemuksissa ja isojen haasteiden keskellä vastuullinen poliittinen liike ei saa jäädä sivustakatsojaksi, kun keskustellaan maamme tulevaisuudesta. Siksi arvostan kristillisdemokraattien elokuisen puoluekokouksen antamaa mandaattia presidenttiehdokkaaksi asettamisesta, ja kiitän kaikesta jo tähän asti saamastani kannustuksesta ja luottamuksesta. Haluan tulevien viikkojen aikana osoittautua sen arvoiseksi.

Itselleni tämä on toinen kerta, kun olen ehdokkaana presidentinvaaleissa. Uskon, että meppivuosien jälkeen kertynyt kokemus niin puolueen puheenjohtajana kuin nyt ministerinäkin ovat olleet hyväksi. Euroopan parlamentissa kansainväliset ihmisoikeuskysymykset sekä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden kysymykset olivat erityisesti seurannassani ollessani niin Israel valtuuskunnan kuin Välimeren maiden Unionin valtuuskunnassa jäsenenä.

Suomen eduskunnassa oli luontevaa jatkaa EU-asioita käsittelevässä Suuressa valiokunnassa ja toisaalta talousasioiden parissa Valtiovarainvaliokunnassa. Viime eduskuntakauteen sisältyvät myös korona-ajan haasteet ja Nato-jäsenyysprosessin läpivieminen ulkopoliittisen johdon ja puolueiden puheenjohtajista ja puhemiehistöstä koostuneessa kokoonpanossa. Nyt ollessamme maan hallituksessa Maa- ja metsätalousministerinä EU:n yhteinen maatalouspolitiikka vie joka kuukausi ministerineuvoston kokouksiin. Tällä hetkellä tiedossa olevista ehdokkaista olen myös ainut, joka on jäsenenä maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa linjaavassa presidentin johdolla kokoontuvassa ministerivaliokunnassa eli ns. TP-Utvassa.

Hyvät kuulijat,

Koen, että on ainakin kaksi sellaista erityistä syytä, miksi juuri nyt tulee olla mukana, kun haluamme parasta Suomelle: isänmaamme eli Suomen suunta ja arvopohja.

Suomi tarvitsee kestävälle arvopohjalle rakentuvan selkeän suunnan, joka turvaa nykyisille ja tuleville sukupolville edellytykset hyvään ja tasapainoiseen elämään.

Mielestäni se, mikä on parasta Suomelle, rakentuu turvakolmiosta, jonka sivut muodostuvat turvallisesta ja kriisinkestävästä Suomesta, kansainvälisen yhteistyön Suomesta ja pohja lepää lähimmäisyhteiskunta Suomessa – Suomessa, jossa otetaan vastuuta koko yhteisöstä ja pidetään huolta heikoimmistakin.

Kära vänner,

Jag gick med i presidentvalet för att jag upplever att Finland behöver en tydlig inriktning byggd på en hållbar värdegrund vilken garanterar förutsättningarna för ett gott och balanserat liv för nuvarande och kommande generationer.

Haluan nyt avata meille kaikille, mitä tarkoittaa tämä ”parasta Suomelle” turvakolmio ja minkälaista visiota tuon kansalaisille isänmaan parhaaksi.

1.Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääränä on turvata maamme itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus sekä taata suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Tämän päämäärän varmistamiseksi tarvitaan yhteiskunnan laajasta turvallisuudesta huolehtimista. Siinä sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat yhä tiiviimmin osa kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden eli varautumisen kokonaisuutta.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen toimintaympäristömme on muutamassa vuodessa kokenut rajun muutoksen. Venäjän hyökkäyssodalla on vaikutusta koko Euroopan vakauteen – se pyrkii hajottamaan eurooppalaista yhteistyötä, mitätöimään Etyjin ja pilkkomaan Eurooppaa etupiirikseen. Sodan vaikutukset näkyvät ruuan, energian ja raaka-aineiden hinnoissa ja laukkaavassa inflaatiossa. Ukrainan viljakuljetusten estäminen ja viljan päätyminen polkemaan hintoja EU-markkinoille on luonut säröä jäsenmaiden solidaarisuuteen ja vaarantanut ruokaturvaa Afrikassa.  Ravintotilanteen heikkeneminen puolestaan luo painetta kiihtyvälle muuttoliikkeelle Afrikasta kohti Eurooppaa, jossa se aiheuttaa poliittista turbulenssia. Koko kuvio on kuin suoraan hybridivaikuttamisen pelikirjasta.

Vaikka Suomeen ei kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa, säilyy turvallisuusympäristömme jännitteisenä ja epävarmana. Puhumattakaan siitä, mikä mahtaa olla Venäjän sisäinen kehitys. Viime juhannuksen tapahtumat ja puhdistukset sotilas- ja talousjohdossa kertovat karua kieltä ennakoimattomista ja väkivaltaisista kehityskuluista, jotka voivat edetä nopeasti.

Tässä tilanteessa Suomen Nato-jäsenyys, kahden- ja monenvälinen puolustusyhteistyö ja Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustusyhteistyösopimus DCA luo ja vahvistaa maamme turvallisuuskehikkoa. Kuitenkin maamme puolustuksen ydin rakentuu edelleen kansalaisten korkeasta maanpuolustustahdosta, kansallisesta puolustuskyvystä ja yleisestä asevelvollisuudesta – näistä ei ole syytä luopua jatkossakaan.

Tulevan presidentin kaudella ratkaistaan se, millainen Nato-maa Suomesta tulee. Mielestäni Nato-maana olemme aktiivinen toimija yhteisen puolustussuunnittelun mukaisesti ja huolehdimme oman alueemme lisäksi erityisesti arktisen ja Itämeren alueen turvallisuudesta. Meidän on hyvä pyrkiä muiden pohjoismaiden kanssa yhteiseen esikuntaan, se voisi olla myös uusi, pohjoismaiden yhteinen komentokeskus. Suomeen mahtuisi hyvin tukikohtia vahvistamaan arktinen osaamiskeskus. Ydinasepelote on osa viidennen artiklan ennaltaehkäisevää vaikutusta, ja vaikka Suomeen ei ydinaseita tarvitse sijoittaa, on meidän syytä olla kuitenkin mukana harjoittelussa ja suunnittelussa, jossa pelotetta pidetään yllä.

Pidän luontevana, että presidentti ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana edustaa Suomea Naton huippukokouksissa, ja presidenttinä pitäisin myös huolen siitä, että eduskunnalla on aina tosiasialliset vaikutusmahdollisuudet Suomea koskeviin merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Nykyinen presidentti on pitänyt yhteyksiä eduskunnan valiokuntiin, ja huolehtinut tästä informoinnista – tällä linjalla jatkaisin. Toisaalta Nato-jäsenyytemme on vielä tuore, ja on varmastikin perusteltua arvioida pitääkö instituutioiden yhteistoimintaa selkeyttää säädöksillä, kun olemme seuranneet tilannetta ja keränneet kokemuksia.

Hyvät kuulijat,

Sisäiseen turvallisuuteen vaikuttaa myös yhteiskunnan yhtenäisyys, yhteenkuuluvuuden tunne ja perusturvallisuus. Olemme huolestuneena seuranneet naapurimaamme Ruotsin sisäisen turvallisuuden kehitystä. Muistan kun pari vuotta sitten vaalitentissä media haastoi minua puoluejohtajana linjastamme ”hallittu maahanmuuttopolitiikka” vihjaten siinä olevan jotain syrjivää.

Vastuullinen linja lähtee siitä, että jokaisen ihmisarvoa kunnioitetaan ja apu suunnataan sitä kipeimmin tarvitseville kuten sotaa ja vainoa pakeneville. Ei toki ole väärin lähteä hakemaan parempaa elintasoa, mutta kansainvälisen suojelun järjestelmää ei ole luotu väyläksi siihen. Huonosti hoidettu maahanmuutto ja laittomasti maassa oleskelevien määrän kasvu johtavat usein lieveilmiöihin.  Hyvä maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikka puolestaan tukee yhteiseloa ja antaa tänne muuttaville eväitä ymmärtää suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuriperintöämme. Vastakkainasettelua on pyrittävä välttämään ottamalla huomioon yhteiskunnan kantokyky sekä tukemalla eri taustoista tulevien ja eri tavalla ajattelevien välistä dialogia.

Uskonnonlukutaidon merkitys korostuu yhä monimutkaisemmassa ja konfliktialttiimmassa maailmassa. Saman aikaisesti uskonnonlukutaito meillä Suomessa on vähentynyt hälyttävästi. Sen sijaan, että yritämme häivyttää yhteiskunnastamme arvo- ja uskontodialogin, meidän tulee edistää sitä osana uskonnonvapautta sekä kulttuurihistoriallista perinnettä. Suomalainen uskonnonvapauslaki on tänä vuonna 100-vuotias. Uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapaus on merkittävä ihmisoikeus ja perusvapaus, joka on suuri kansallinen rikkaus. Omakin historiamme todistaa kuinka yhteiskunnan kehitys ja sanan- ja mielipiteen- sekä uskonnonvapaus kulkevat käsi kädessä.

Presidentillä on roolia juuri kansakunnan yhtenäisyyden vaalijana. Tarvitsemme toisia kunnioittavaa keskusteluilmapiiriä. Yhteiskunnallinen luottamus on tärkeä ja varjeltava asia. Jos menetämme luottamuksen, se heijastuu ihmisten hyvinvoinnista kansantalouteen ja yhteiskuntarauhaan saakka. Toisia kunnioittava keskusteluilmapiiri luo uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta kehittää ja luoda uutta, kokeilla asioita. Kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas, koemme olevamme turvassa. Tämä luottamus on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien vahva liima.

Hyvät kuulijat,

Globaalisti verkottuneessa maailmassa pitkät toimitusketjut ovat monin tavoin haavoittuvia. Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä ja muuttaa maailmalla laajoja alueita viljelykelvottomaksi. Tilanne huolestuttaa. Näiden tosiasioiden valossa on selvää, että alueilla, joilla viljelyolosuhteet ovat verrattain hyvät, kuten meillä Suomessa, on jo globaalin ruokaturvan nimissä panostettava ruokaa tuottavaan maatalouteen. Meillä on mahdollisuuksia tuottaa ruokaa itseämme isommallekin joukolle, ja osaamme tehdä sen ympäristön kannalta kestävällä tavalla.

Huoltovarmuus on yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden perusta, jolla varmistetaan väestön toimeentulon, talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämätön tuotanto, palvelut ja infrastruktuuri kaikissa oloissa. Elinvoimainen maa- ja biotalous ovat huoltovarmuuden ydintä, ja koko maan kattava asutus on osa turvallisuuspolitiikkaa; erityisesti Itä-Suomen elinvoimasta huolehtiminen on nyt tärkeää.

2. Kansainvälisen yhteistyön Suomi

Oikeudenmukaista ja välittävää maailmaa ei synny ilman arvopohjaista ulkopolitiikkaa. Kansainväliseen vastuuseen kuuluu toimia ulkopolitiikassa niin, että ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia edistetään kaikissa maissa ja sekä naisilla että miehillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet ja oikeus vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Suomen tulee tukea YK:n peruskirjaan perustuvaa monenkeskistä, sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää ja olla aloitteellinen kansainvälisten kriisien ja konfliktien ratkaisemisessa ja pyrkiä toimimaan niiden sovittelijana. On arvokasta, että Suomi toimii tulevina vuosina ihmisoikeusneuvostossa ja Etyj:n puheenjohtajana sekä hakee turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vahvistaakseen rauhaa ja turvallisuutta globaalisti ja paikallisesti.

Muuttunut maailmanpoliittinen tilanne ja erilaiset rajat ylittävät kriisit korostavat eurooppalaisen yhteistyön ja yhtenäisyyden merkitystä. USA:lle transatlanttinen suhde saattaa olla jatkossa vähemmällä painoarvolla, joten meidän on Euroopassa löydettävä tuki toisistamme. Joka tapauksessa tulevien vuosien suuret haasteet Unionissa liittyvät laajentumiseen mm. Ukrainan EU-jäsenyyteen. Tämä tulee perin juurin muuttamaan mm. maatalous- ja koheesiopolitiikan. Silloin on järkevää, että unionissa keskitytään niihin asioihin, joissa yhteistyöllä saadaan lisäarvoa kansalliseen politiikkaan nähden eikä puututa kysymyksiin, jotka hoituvat parhaiten kansallisessa päätäntävallassa.

Energia- ja kauppapolitiikka ovat myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. On huolehdittava eri sektoreilla Suomen strategisesta autonomiasta niin, ettei huoltovarmuutta tai käytettävissä olevia vaihtoehtoja vaarantavaa riippuvuussuhdetta synny. Tämä on hyvä muistaa Kiinan kohdalla, joka on merkittävä tekijä maailmankaupassa ja investointeja on tarjolla myös Suomeen.

Hyvät kuulijat,

Maailman huomio kääntyi jälleen Lähi-itään, kun terroristijärjestö Hamasin raaka hyökkäys Israeliin ja siviilien surmaaminen ja panttivankien ottaminen täytti mediat. Jotenkin oletti, että tämä olisi viimeistään avannut suomalaisen yhteiskunnan silmät näkemään alueen häikäilemättömän valtapolitiikan

Valtaosa Israelin naapurimaista ei tänäkään päivänä tunnusta valtion oikeutta olemassaoloon, ja lisäksi alueella toimii useita mm. Iranin tukemia terroristijärjestöjä Hizbollahista Hamasiin. Alueelle annetut miljardien tuet ovat palestiinalaissiviilien elinolojen parantamisen sijaan valuneet vihakasvatukseen ja äärijärjestöjen tueksi. Joissakin eurooppalaisissa ja jopa suomalaisissa piireissä on oltu jopa valmiita ns. neutralisoimaan terroristijärjestö Hamas, eikä ymmärretä, ettei se edusta kaikkia alueen asukkaita ja että samalla vedetään mattoa jalkojen alta maltillisilta toimijoilta.

Tämän kertaisessa hyökkäyksessä on nähty laajempaakin suurvaltapoliittista viritystä. Kuinka sopivasti Venäjälle, että maailman huomio kääntyy heidän raukkamaisesta hyökkäyksestänsä Ukrainassa jälleen kerran Lähi-itään ja Israeliin. Samalla saatiin Israelin ja Saudi-Arabian kauan valmistellut neuvottelut poikki, ja iso takapakki alueen lähentymisponnisteluihin.

Kaikesta tästä huolimatta Suomessakin on edelleen vaikea tuomita Israelin kohtaamaa terrorismia ilman selityksiä. Myös osalla presidenttiehdokkaista ei tuntunut olevan kantaa siihen, tuleeko Suomen tukea Israelia. Kun ottaa huomioon, että Hamasin hyökkäys aiheutti suurimman juutalaisten joukkotuhon sitten holokaustin, ovat nämä näkemykset vähintäänkin hämmentäviä.

Israelin valtion oikeus olemassaoloonsa juutalaisten kansalliskotina ja oikeus puolustaa kansalaistensa turvallisuutta on aina ollut itselleni selkeä periaatteellinen linjaus ja Lähi-idän politiikan kulmakivi. Se ei ole koskaan estänyt hyvien suhteiden luomista alueen muihin maihin ja toimijoihin, joiden toivoisi toimivan alueen rauhan ja tulevaisuuden rakentamiseksi. On selvää, että nyt tuolle alueelle kaivataan kipeästi apua siviileille molemmin puolin.

3. Lähimmäisyhteiskunta Suomi

Presidentti on myös keskeinen arvokeskustelija. Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme ja ympäristöstä. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Yhteisvastuu nousee jokaisen meidän asenteista ja elämänratkaisuista, ja se ulottuu myös kotimaan rajojen yli. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme.

Itsekkään elämäntavan seuraukset ovat nähtävissä niin talouden kuin ympäristönkin haasteissa. Taloutemme on raskaasti velkaantunut ja olemme ennennäkemättömien ekologisten haasteiden äärellä.  Vastuunkantaminen omasta elämästä edellyttää huolenpitoa omasta terveydestä, perheestä, lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä ympäristöstä.

Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään

Tämän olen saanut itsekin elämässä oppia nyt jo edesmenneen kehitysvammaisen kasvattisisareni Liisan kautta. Spontaani vastaus alakoululaisena kaverini kysymykseen: ”Haluaisit varmaan, että teidän Liisa olisi terve?” oli: ”En, eihän Liisa silloin olisi Liisa!”. Vammaisuus ei ole virhe, vaan yksi osa sitä ominaisuuksien joukkoa, joka muodostaa meistä itse kustakin persoonia.

Olin vuosia mukana Kehitysvammaisten Tuki Ry:n eettisen neuvoston jäsenenä puolustamassa vammaisten oikeuksia elämään, hoivaan ja huolenpitoon, koulutukseen ja työelämä osallisuuteen sekä turvalliseen vanhuuteen. Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Siksi koen, että heidän oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat erottamattomasti yhteen. Kalliilta ongelmien korjaamistoimilta vältytään, kun annetaan apua ja ohjausta ajoissa. Henkinen pahoinvointi johtaa helposti lasten ja nuorten syrjäytymiseen, päihteisiin tai hajoaviin perheisiin. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten rakastavaa huolenpitoa, jonka paras alusta on oma perhe.

Hyvät ystävät,

Euroopassa ja Suomessa on käyty vilkasta keskustelua monikulttuurisuudesta ja sen onnistumisesta tai epäonnistumisesta.   Jokainen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen yhteisesti hyväksytyt arvot. Lähimmäisyhteiskunta on arvopohja, jota voi kunnioittaa kulttuuritaustasta riippumatta. Sillä muuttuvassa maailmassa on kuitenkin vielä tinkimättömiä elämänarvoja – lähimmäisen ihmisarvo on niistä keskeisimpiä.

Framtidens Finland är ett samhälle som är socialt rättvist, tryggt, familjevänligt, företagsamt, innovativt, konkurrenskraftigt, ekonomiskt framgångsrikt och gemenskapsbaserat och bygger på hållbara värderingar.

Tulevaisuuden Suomi on siis sosiaalisesti oikeudenmukainen, turvallinen, perheystävällinen, yritteliäs, innovatiivinen, kilpailukykyinen ja taloudellisesti menestyvä ja yhteisöllinen, eli kestäville arvoille rakentuva lähimmäisyhteiskunta. Se on parasta Suomelle!