Sarista sanottua

RSS

Ringa Ropo: Sarilla vahvat arvot ja avoin luonne nähdä kauas

RingaRopoOlemme Sarin kanssa matkanneet monella polulla. Hänen kanssaan on ollut aina helppo keskustella, sillä positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen on aina katsonut eteenpäin. Se on miellyttänyt minua ja on varmaan yksi syy, miksi monien urheiluvuosien jälkeenkin olemme pysyneet ystävinä. Taaksepäin katsominen ja menneissä ”mälvääminen” ei yleensä rakenna vaan mieluumminkin hajottaa.

Kun Sari muutama vuosi sitten oli presidenttiehdokkaana, näimme kaikki kuinka vahva ja osaava Sari on. Kokeneemmat vastaehdokkaat ja eri keskusteluohjelmien juontajat saattoivat huomata päättäväisen ja sinnikkään Sarin, jota ei voinut jallittaa populistisilla kannanotoilla tai poliittisilla latinoilla.

Vahvat arvot elämässä ja avoin luonne nähdä kauas edesauttavat Saria kansainvälisillä areenoilla. Me äänestäjät voimme luottaa Sariin, sillä hän varmasti taistelee suomalaisen hyvinvoinnin puolesta. Saavutukset eivät aina tule nopeasti, mutta arvopohjaisen ajattelijan työn myötä voimme luottaa siihen, että hän on sillä polulla, joka rakentaa hyvinvointia perheille, lapsille, isovanhemmille ja vaikeimmissakin yhteiskunnallisissa tilanteissa eläville, kuten vammaisille ja syrjäytyneille ihmisille. Vahvalla argumentoinnilla ja hyvillä perusteluilla.

Tämän päivän kiireisessä ja repivässä maailmassa vaaditaan vahvaa arvomaailmaa ja usein myös jalat maassa pitävää ajattelua. Valoisalla ja tulevaisuuteen tähtäävällä mielellä höystettynä, pidän Saria ehdottomasti parhaana ehdokkaana.

Mutta Sari on valintani myös siksi, että tunnen hänet parhaiten ja tiedän hänen kuuntelevan jokaista häntä lähestyvää ihmistä.

Eikä urheilullinen historiallammekaan ole merkityksetöntä. Sari on urheilija sydämeltään vieläkin, vaikkei perheen kovin urheilija enää olekaan. Miehensä Roope hoitaa suurimmat hikoilut ja kilpailut tänä päivänä.

Sarin kyvystä nähdä asioita kertoo eräs lause hänen aktiiviaikoinaan. Tämä lause auttoi minua ymmärtämään omat tunteeni aktiiviurheilun lopettamisen äärellä. ”Urheilu on aikuiselle virallisesti hyväksytty tapa leikkiä!”. Kun tuon oivalsin, ymmärsin oman lopettamisen aikani tulleen – leikit oli leikitty.

Vaaleissa on monia hyviä ehdokkaita, mutta minun ehdokkaani on Sari Essayah.

Ringa Ropo
Toiminnanjohtaja
Riihimäki

Juhani Kuosmanen: Sari kulkee rinnalla

juhanikuosmanenSari  Essayah on laskentaekonomi. Hän pystyy saamaan selvän Euroopan ajoittain sekavastakin taloudesta ja tekemään Suomen kannalta edullisia ehdotuksia.

Sari on myös kävelijä, mutta hän ei kävele kenenkään yli, vaan kulkee rinnalla. Tarpeen vaatiessa hän  voi ohittaa, jos hän huomaa, ettei toinen tarvitse rinnalla kävelijää.

Kun ihminen tarvitsee apua, hän soittaa usein numeroon 112 ja saa avun tilanteeseensa. Olisiko EU-vaaleissakin äänestyskopissa hyvä kirjoittaa tuo numero?

Juhani Kuosmanen
Lahti

Kari Honkanen: Sari seisoo sanojensa takana

Karin kuva mustavalkeaKetä äänestäisin? Minulle valinta on hyvin helppo, annan ääneni ihmiselle, jonka tunnen ja johon luotan.

Olen vakuuttunut Sarin rehellisyydestä ja vilpittömyydestä sekä siitä henkisestä, eettisestä ja moraalisesta arvopohjasta, jota hän persoonana ja aitona kansanihmisenä edustaa.

Saria on helppo lähestyä ja hänen poliittinen viestinsä on ymmärrettävä ja selkeä. Hän on älykäs, edustava ja hyvä puhuja. Olen oppinut tuntemaan myös Sarin ihmisenä, jolla on taito kuulla pientä ja heikkoa kulkijaa. Hänellä on myös sydäntä pysähtyä auttamaan kärsivää ja apua tarvitsevaa lähimmäistä.

Vähemmistöjen ja kehitysvammaisten oikeuksien puolustaminen on hänelle tärkeää. Sarilla on konkreettista näyttöä siitä, että hän tekee politiikkaa suurella sydämellä. Presidenttiainesta.

Kari Honkanen
Kirjailija-pastori
Siilinjärvi

Antero Laukkanen: Sari on arvostettu yhteistyökumppani

anterolSarissa on vaikuttavuutta. Olen ollut jo jonkin aikaa mukana niin kansallisissa, kuin kansainvälisissä poliittisissa vaikuttajapiireissä. Tämän olen ymmärtänyt: Jotta voi Euroopan parlamentissa vaikuttaa, saada aikaan muutoksia ja ansaita sen, että minua kuunnellaan, on oltava sellaista osaamista, muiden kunnioittamista ja tekemisen meininkiä, joka herättää kunnioitusta ja arvostusta muissa pelikentällä olijoissa. Näitä kaikkia ominaisuuksia Sarilla on.

Hän on määrätietoisesti kasvattanut osaamistaan, oppinut virheistään ja nöyrästi kuunnellut viisaampiaan ja mennyt eteenpäin, aina parantaen työnsä laatua. Ja mikä parasta, hän on pidetty ja arvostettu yhteistyökumppani ja siksi saa myös oman äänensä kuuluviin ja tuloksia.

Tuke mukaan missioon ja lähetetään Sari jatkamaan hyvää ja menestyksestä työtä Euroopan parlamentissa.

Antero Laukkanen
pastori, sosiaalineuvos
kaupunginvaltuutettu
Espoo

Kaisa Saarentola: Sari hahmottaa kokonaisuuksia ja käy suoraan asian ytimeen

kaisasTunnen Sarin ja mielestäni hän on paras ehdokas EU:hun. Sari on älykäs, hyvämuistinen ja hahmottaa kokonaisuuksia sekä osaa käydä suoraan asian ytimeen. Sarilla on arvot kohdallaan ja urheilutausta antaa hänelle sinnikyttä viedä ne asiat läpi, johon hän uskoo. Sari on myös yhteistyökykyinen ja hänellä on hyvä huumorintaju.
Opiskelimme yhdessä ja sain sivusta seurata Sarin elämää ja harjoittelua. Kun meille muille otti koville pelkkä opiskelu, niin Sari suoritti samaan aikaan englanninkielellä toista tutkintoa. Sen lisäksi hän veti sisukaasti läpi rankkaa fyysistä harjoittelua. Edes kovat pakkaset eivät lannistaneet häntä. Sari laittoi hengityssuojukset ja lähti pilkkopimeään vetämään parin kymmen kilometrin lenkin päivän pääteeksi.

Olen tavannut politikkoja työskennellässäni eduskunnan ja ministeriöiden kanssa. Tätä taustaa vasten voin sanoa, että Sarista on ominaisuuksia vaikka maamme presidentiksi saakka. Jokainen joka äänestää Saria ei tule varmastikkaan katumaan päätöstään.

Kaisa Saarentola
Fysiikkavalmentaja, personal trainer
Fuengirola

Markku Tuppurainen: Sari on vaikuttaja, jota aikamme tarvitsee

Hyvä ystäväni ja työtoverini Skureari Essayah vastaa mielestäni vaikuttajana todella hyvin sitä tarvetta mitä aikamme tarvitsee. Hän on siinä mihin ryhtyy päämäärätietoinen ja erittäin taitava toimimaan yhdessä hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa.

Sarin elämänarvot ovat syntyneet ja saaneet muotonsa sellaisessa kasvualustassa, jolta hän näkee jokaisen ihmisen arvokkaana ja ainutlaatuisena. Hänen todella rehellinen ja avoin luonteensa  ja kristillisestä arvomaailmasta nouseva tapa toimia Jumalan kunniaksi ja ihmisten parhaaksi tekee hänestä minun silmissäni ykköspoliitikon Suomessa.

Hän on kouluttautunut talousasioita hyvin hallitsevaksi ja saanut viimevuosina sellaista kokemusta Euroopan tasolla, joka auttaa tämänpäivän haastavissa tilanteissa näkemään kokonaiskuvan ja silti tuomaan esille ja puolustamaan suomalaisen ihmisen näkökulmaa päätöksenteossa.

Olen saanut vuosia tehdä Sarin kanssa yhteistyötä hyvinkin erinlaisissa rakenteissa ja tilanteissa, voin sydämestäni sanoa, hän on yhteiskunnallisena vaikuttajana juuri sitä mitä aikamme tarvitsee.

Markku Tuppurainen
Johtava pastori
Helsingin Lähetysseurakunta

Jarkko Kinnunen: Huippu-urheilijan ajatusmalli jatkuvasta kehittymisestä näkyy Sarista

jarkkok2Sari osoitti jo huippu-urheilu-urallaan sitkeyttä, pitkäjänteisyyttä ja päämäärätietoisuutta, jotka ovat erittäin tärkeitä piirteitä mepille.

Huippu-urheilijalle on sisäänrakennettu ajatusmalli, jossa halutaan kehittyä ja tulla paremmaksi vuosi vuodelta. Tämä ajatusmalli näkyy erittäin hyvin Sarissa ja siksi hän on oikea henkilö jatkamaan meppinä.

Jarkko Kinnunen
Kilpakävelijä
Nokia

Laura Salminen: Uskon, että Sari pääsee jatkamaan upeaa työpanostaan

Tahdon, että Sari jatkalaurasa jatkossakin Meppinä!
Sarilla on parhaat mahdo
lliset eväät tähän arvokkaaseen työhön. Hän on sen osoittanut kylvämällä vahvoja näyttöjä sekä niittämällä arvostusta kyseisessä toimessa jo viime kaudella. Siksi hän on saanut myös paljon vaikutusalaa Europarlamentissa.

Sari on täynnä energiaa ja katse päämäärätietoisesti tulevaisuudessa luodakseen yhteiskuntaamme parempaa huomista.

Ennen kaikkea hän on huippu persoona ja hänellä on hyvät elämän arvot. Siksi hänen työllään on niin suuri merkitys! Uskon vahvasti, että Sari pääsee jatkamaan upeaa työpanostaan europarlamentaarikkona myös ensi kaudella! Muistetaan silti äänestää Saria!

Laura Salminen
Viisiottelija
Helsinki