Blogi

RSS

Vauvan päivän kunniaksi 1000 euron vauvaraha

Vauvan päivää vietetään joka vuosi syyskuun viimeisenä perjantaina. Tänäkin vuonna sitä juhlitaan aivan liian pienen vauvaikäluokan kanssa. Syntyvyys on jatkanut laskuaan seitsemäntenä vuonna peräkkäin. Vuonna 2017 syntyi maassamme vain 50 321 lasta, mikä on matalin luku koko 2000-luvulla. Tämä vuosi ei ole tuomassa käännettä parempaan, sillä alkuvuoden ennakkotietojen mukaan olemme lähes pari tuhatta vauvaa jäljessä viime vuotta. Ikärakenteemme jatkaa vinoutumistaan. Tämän päivän nuoret aikuiset ovat näillä näkymin tulevaisuuden suuria ikäluokkia, jotka kamppailevat huoltosuhteen heikkenemisen ja eläkejärjestelmien kestävyyden kanssa, ellei suuntamme muutu.

Syitä alhaiseen syntyvyyteen on monia. Perheiden perustamista lykätään vuosi vuodelta yhä pidemmälle. Merkittäviä syitä alhaiseen syntyvyyteen ovat taloudelliset huolet ja työelämän kuormittavuus. Asenneilmapiiri Suomessa ei myöskään kannusta perheen perustamiseen. Mielikuva lapsiperheen arjesta on negatiivinen. Sen ajatellaan sisältävän jatkuvaa väsymystä, riitelyä, kuskaamista ja ”oman elämän” päättymistä. Kun lasten hankintaa lykätään yhä myöhäisemmäksi, lapsettomuus nousee monilla ongelmaksi. Joku valitsee lapsettomuuden myös vapaaehtoisesti.

Olisi yksioikoista vaatia yksin tätä hallitusta tilille heikosta syntyvyydestä, mutta monet istuvan hallituksen toimet eivät ole ainakaan parantaneet tilannetta. Lapsiperheiden palveluiden heikentäminen, etuuksien leikkaaminen ja verotuksen lapsivähennyksen poisto eivät kannusta perheitä saamaan lisää lapsia.

Syntyvyyden lisääminen edellyttää useita toimenpiteitä ja nykyistä lapsimyönteisempää yhteiskuntaa, mikä merkitsee mm. perhetukien korotuksia sekä perheen ja opiskelun tai työn parempaa yhteensovittamista. Tarvitsemme myös parempaa työllisyyspolitiikkaa, pysyviä työsuhteita ja vanhemmuuden kustannusten tasaisempaa jakautumista työnantajien kesken. Perhevapaiden tulee joustaa perheen tarpeiden mukaan, ja päivähoidossa ja varhaiskasvatuksessa eri hoitomuotoja tulisi tukea tasaisemmin. Tilastojen mukaan yli puolet lapsista on tai tulee olemaan vähintään kolmilapsisesta perheestä. Syntyvyyden kasvattamisessa tarvitsemme siksi myös suuremmat perheet paremmin huomioivaa perhepolitiikkaa.

Perheiden kukkarossa tuntuvana konkreettisena tukena vauvaperheille Kristillisdemokraatit päättivät osana omaa vaihtoehtobudjettiaan esittää ensi vuoden talousarvioon 1000 eron vauvarahaa. Kertaluonteinen 1000 euron vauvaraha ensimmäisen lapsilisän yhteydessä helpottaisi lapsiperheiden vauva-arkea. Monesti juuri vauvavaiheessa tarvitaan uusia hankintoja ja tukipalveluja.

Ylimääräinen vauvaraha lähettäisi samalla vahvan yhteiskunnallisen signaalinen siitä, että lapset ovat tervetulleita ja toivottuja. Kaikille perheille maksettava vauvaraha lisää myös alueellista yhdenvertaisuutta. Tällä hetkellä vain jotkut heikon syntyvyyden kunnat maksavat ylimääräisen vauvarahan tai vastaavan tuen kunnan alueella asuville perheille.

Väestöliitto on kiinnittänyt huomiota myös nuorten miesten syrjäytymiseen ja syrjäytymiseen myös perheellisyydestä. Syrjäytymisellä on merkittävä vaikutus syntyneiden lasten määrään ja siihen, että yhä useampi mies jää kokonaan ilman lapsia. Jo 35 prosenttia vain perusasteen suorittaneista 40−45-vuotiaista miehistä on lapsettomia ja 20−29-vuotiaista miehistä melkein 87 prosenttia on vailla lasta. Miesten syrjäytymisen ehkäisyllä voidaan vaikuttaa myös syntyvyyteen.
Me suomalaiset haaveilemme suuremmasta lapsimäärästä kuin todellisuudessa saamme. Pyritään yhteiskunnassa tekemään perhepolitiikkaa, joka mahdollistaisi yhä useamman haaveiden toteutumisen.

Tasapainoilua luonnonvarojen kanssa

Söin perjantaina herkullista porkkanakeittoa, hyvin maustettua kasvispihviä ja monipuolista salaattia sekä banaanikakkua jälkiruuaksi. Lounaassani ei ollut mitään muuta erityistä, mutta sen kaikki ruokalajit oli valmistettu hävikkiruuasta siihen erikoistuneessa ravintolassa.

Hävikkiviikko pyrki muistuttamaan meitä suomalaisia kuluttajia siitä, että haaskaamme syömäkelpoista ruokaa keskimäärin 24 kiloa vuodessa. Ostamme liikaa, jätämme lautaselle, unohdamme jääkaappiin. Kotitalouksien osuus hävikkiruuasta on merkittävä, sillä julkiset keittiöt ja kauppa kierrättävät jo nyt tehokkaammin. Monissa kunnissa ylijäämäruokaa myydään tai lahjoitetaan eteenpäin. Kaupat ovat puolestaan löytäneet seurakunnat ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka tekevät ruokatyötä tai jakavat hävikkiruokaa leipäjonoissa.

Silti ruokahävikin mittasuhteet ovat käsittämättömän suuret. Rahassa mitattuna heitämme Suomessa pois 500 miljoonaa euroa vuodessa; ilmastovaikutuksiltaan tämä vastaa 100 000 auton vuosipäästöjä. Maailman laajuisesti tilanne on vielä pysäyttävämpi: neljäsosalla globaalista ruokahävikistä kaikki aliravitut ihmiset saisivat mahansa täyteen. Joten maailman pelastamiseksi jokaisesta ei tarvitse tulla vegaania; hyväksi aluksi riittää, kun syö kohtuudella ja lautasensa tyhjäksi.

Kuiva ja kuuma kesä on muutoinkin pistänyt pohtimaan elintarvikeketjua. Jotain on pielessä, kun ruokahävikki kasvaa ja kuitenkin samanaikaisesti alkutuotanto horjuu. Muuttuneet ilmasto-olot ovat jo vaikuttaneet dramaattisesti satonäkymiin ympäri maailman; ja joissakin maissa hätäteurastetaan karjaa rehupulan takia.
Suomessa on varauduttava siihen, että roolimme ruuantuottajana kasvaa. Puhdas ruoka ja toimiva elintarvikeketju kun eivät ole maailmalla itsestään selvyyksiä. Kohta ne eivät ole sitä meilläkään, kun maatalouden kannattavuus yhä heikkenee ja tiloja lopetetaan ennätysvauhtia. Tilanne maatiloilla on äärimmäisen stressaava, sillä myös viime vuoden sato oli heikko runsaiden sateiden vuoksi. Kyseessä on monien ainoa tulonlähde, ja tilannetta pahentavat mittavat velkataakat etenkin nuoremman polven maatalousyrittäjillä.

Suomessa on säilytettävä pellot viljeltyinä, satsattava maatalouden kannattavuuteen ja ekoloogisuuteen ja panostettava alan tutkimukseen sekä tuotekehitykseen. Tilojen jatkuvuus on varmistettava ja tuottajan on saatava työstään ansaitsemansa palkka. Myös elintarviketeollisuus ja vähittäiskauppa pitää velvoittaa osallistumaan esimerkiksi rahaston kautta satovahinkovakuutusten maksamiseen ja kantamaan siten osansa sääriskistä.
Ylipäätään luonnonvarojen resurssiviisaassa käytössä tarvitaan pitkäjänteistä suunnittelua sekä tutkimusta ja koulutusta. Näissä me suomalaiset olemme yleensä olleet varsin hyviä. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa biopohjaisten muovien kehityshankkeet.

Muovia korvaavien materiaalien tutkimussektorilla VTT on alan kansainvälisiä pioneereja, ja se palkittiin maailman talousfoorumissa Davosissa tammikuussa biomuovien kehitysprojektistaan. Useat suomalaisyritykset ovat mukana mm. biohajoavien ekologisten päivittäistuotteiden ja pakkausten valmistuksessa

Kertakäyttömuovien kulutusta halutaan maailmalla rajoittaa ja laajentaa muovituotteiden valmistajien ja maahantuojien vastuuta muovijätteestä. Samalla vauhditetaan siirtymistä kiertotalouteen. Sitran asiantuntijat uskovat, että muovia korvaavien biopohjaisten tuotteiden kysyntä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, kun muovista halutaan eroon. Suomella voi olla tämänkin ympäristöhaasteen ratkaisussa merkittävä rooli.

Politiikka kaipaa sopurakenteita

Useamman hallituksen kompurointi sote-uudistuksen läpiviennin kanssa on nostanut esiin kysymyksen siitä, onko koko parlamentaarinen hallintojärjestelmämme pirstoutuvine puolueineen ja eritahtisine vaalikausineen enää riittävän toimintakykyinen. Asiaa kannattaa pohtia, kun eduskunta pian starttaa tämän kauden viimeiseen syysistuntokauteen.

Liisa Hyssälä ja Jouni Backman toteavat SITRA:n julkaisemassa raportissa, että Suomen poliittiseen päätöksentekojärjestelmään ei ole kansalaisvaikuttamisen ja puolueiden toiminnan osalta tehty merkittäviä uudistuksia sitten v. 1906. ”Poliittinen johtajuus ja rohkeus nähdä yli poliittisten valtakausien sekä tehdä tulevaisuutta rakentavia päätöksiä ovat heikentyneet.”

Turhautumistakin on ilmassa. Ideoita politiikan rakenteiden uudistamiseksi on julkaistu pamfleteissa ja kirjoissa, sekä yksittäisten poliitikkojen irtiotoissa. Ei kannata tehdä sitä virhettä, että ylimielisesti sivuuttaa kritiikin ja ajan signaalit. Monien tutkijoiden, poliitikkojen ja kommentaattorien esittämässä kritiikissä päätöksentekojärjestelmäämme kohtaan on paljon oikeansuuntaista.
Viime kuntavaalien tv-puheenjohtajatentissä politiikkaan ja puolueisiin pettynyt kansalainen puolestaan puki sanoiksi sen, mikä monien äänestäjien mielestä on pielessä nykypolitiikassa. Ennen vaaleja luvataan kaikkea mahdollista, ja vaalien jälkeen tehdään jopa lupauksiin nähden päinvastaista politiikkaa. Ja kuten olemme huomanneet, osa puolueista on jo vaalilaukalle lähtenyt! Populistisia ja katteettomia lupauksia vastuullinen media ei sellaisenaan edes lähtisi toistamaan, vaan peräänkuuluttaa laskelmia ja kokonaiskuvaa.

Halutaanko ylipäätään ehdokkailta ja puolueilta markkinatorien helppoheikkimäisiä lupauslistoja vai mieluummin laadukkaampaa päätöksentekoa ja tuloksia?

Politiikan tekemisen rakenteet kaipaavat uusia ratkaisumalleja. Jokainen hallituskoalitio pyrkii ulosmittaamaan maksimaalisesti omat tavoitteensa kaudellaan. Suurten rakenteellisten uudistusten läpivientiin tarvittaisiin kuitenkin laaja konsensus; niiden ratkaisujen pohjalta pitäisi pystyä seuraavankin hallituksen toimimaan eikä ensimmäisenä aloittaa purkaminen.

Olisiko aivan mahdoton ajatus sopia hallitusohjelmassa opposition kanssa yksi iso uudistus, joka tehtäisiin yhdessä? Malli olisi riippumaton siitä, onko vallassa enemmistö- tai vähemmistöhallitus, vaikka toimintatapana se vähemmistöhallituksen mallia kyseisen uudistuksen kohdalla muistuttaisikin. Kun etukäteen sovittu uudistus saataisiin maaliin, kunnian siitä saisivat yhtä lailla hallitus kuin oppositiokin. Tällaisiksi suuriksi yhteishankkeiksi sopisivat juuri soten, perhevapaiden ja sosiaaliturvan eli sotun kaltaiset uudistukset. Helppoa ei varmaan tämäkään tie olisi, mutta ehkä kokeilemisen arvoinen.

Kansalaistottelemattomuutta vai demokratiaa?

Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen protesti lentokoneessa pakkopalautettavan kanssamatkustajan takia on nostanut kansalaistottelemattomuuden vaikuttamiskeinojen arvioinnin ytimeen. Aino Pennanen pyrki ilmeisen spontaanilla ja hätiköidyllä toimintatavallaan jäljittelemään aiempaa ruotsalaista tapausta, joka johti todetun turvapaikanhakijan palautuksen keskeytykseen ja protestista kuvatun videon miljoonalevitykseen. Pennasen tapauksessa kävikin päinvastoin eli hänet itsensä poistettiin koneesta.

Vihreiden puheenjohtaja Aalto ja vasemmistopoliitikot ovat osoittaneet teolle tukensa, vaikka kenelläkään ei ole varmaa tietoa pakkopalautuksen syystä. Aallon kommentti: ”Rohkeutta on samaistua toisen ihmisen asemaan”, on todellakin rohkea, jos kyseessä on raiskauksen tai muun vakavan rikoksen tehneen henkilön pakkopalautus vaikkapa Saksaan. Vain noin viidennes Suomesta palautettavista ihmisistä on poliisin saattamia turvapaikanhakijoita eikä lähtökohtaisesti ketään saa palauttaa hengenvaaraan.

Viranomaisten toiminta perustuu lainsäädäntöön ja ministeriön poliittiseen ohjaukseen. Turvapaikkajärjestelmämme ei toki ole aukoton, ja sitä saa kritisoida, mutta lainrikkomuksiin rohkaiseminen ei ole hyväksyttävää eikä edistä parhaalla tavalla turvapaikanhakijoiden perus-ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Olen itsekin pyrkinyt vaikuttamaan viranomaisten suuntaan mm. kristityiksi kääntyneiden muuttuneen elämäntilanteen huomioimiseksi, sillä monen islamilaisen maan turvallisuustilanne on aivan toinen kristitylle kuin muslimille. Asiassa on edistytty ainakin sen verran, että Maahanmuuttovirastoon on palkattu uskontoasiantuntija näitä vaikeita tilanteita arvioimaan. Senkin jälkeen osa päätöksistä on varmaan ollut edelleen haasteellisia, ja lain suomaa valitusmahdollisuutta oikeusasteissa on ollut syytä käyttää.

Innokkaimmat olivat vertaamassa Aino Pennasen tekoa jopa rotuerottelun kaataneiden kansalaisoikeusaktivistien tai natsi-hallintoa vastustaneiden kansalaistottelemattomuuteen. Kansalaistottelemattomuudella on historian valossa ollut paikkansa, mutta kaiken laittoman toiminnan perustelu kansalaistottelemattomuudella kuitenkin ontuu.

Tässä yhteydessä on kaivettu esille myös KD:n Päivi Räsäsen aikoinaan hengellisillä kesäjuhlilla pitämä puhe moraalisesta pohdinnasta vakaumuksen ja vallitsevan lainsäädännön ristiriitatilanteista. Puheesta nousi valtava kohu, vaikka silloinen ministeri ei koskaan rikkonut lakia tai asettunut sen yläpuolelle. Kansanedustajan avustajana tuolloin toiminut Aalto kirjoitti silloin: ” On pelottava ajatus, että ihmiset irtoavat kaikkia sitovasta ja velvoittavasta lainsäädännöstä uskonnon, kulttuuritaustan tai vaikkapa poliittisen mielipiteen vuoksi.” Nämä silloiset linjaukset eivät ilmeisesti koske oman puolueen väkeä nyt.

On eri asia diktatuurin keskellä hakea laittomalle toiminnalle moraalista oikeutusta, kun tehdä kansalaistottelemattomuudesta some-ajan huomiotalouden välikappale. Olen huolestunut siitä, että tänä päivänä poliittinen päätöksenteko ja siihen osallistuminen koetaan liian kankeana ja hitaana keinona osallistua. Vaalien lähestyessä kaikenlaisille performansseille voidaan hakea oikeutusta, ja ikään kuin oikotietä asioiden ratkaisemiseen julkisuuden kautta. Toivottavasti vastuullinen media säilyttää riippumattomuutensa eikä lähde milloin kenenkin kelkan vetäjäksi.

Oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia noudattavassa maassa itse kukin meistä voi pyrkiä muuttamaan lainsäädäntöä osallistumalla demokraattiseen päätöksentekoon, ja äänestämällä mieluisiaan näkemyksiä valtaan. Tämä voi kuulostaa tylsältä tieltä, mutta on ollut suomalaisen yhteiskunnan vakauden ja menestyksen perusta.

Terveisiä maaseudulta

Keskikesän helteellä Helsingin Sanomien tulevaisuustoimittaja oli laitettu matkaan äimistelemään Ylä-Savon ihmettä. Kun ei ne mokomat siellä maaseudulla asumista suostu lopettamaan, ja viimeinen sammuttamaan valoja, vaikka jo 20 vuotta sitten pääkaupungin aviisi niin ennusti.Ylä-Savo valikoitui tutkimuskohteeksi kuulemma juuri siksi, että siellä on tyypillisimmillään koko suomalaisen maaseudun kuva kaikkine haasteineen.

Ihmeteltävää toimittajalla riittää, kun uutta matkailuyritystä pukkaa, ja kesäkahvilaakin pyöritetään Brysselistä käsin. Menestyvien vientiyritysten lisäksi monenlaista pienempää työpaikkaa ja elannon antajaa löytyy; mutta leipä on ehkä useammasta lähteestä kerättävä.

Asuntovelkaista toimittajaa huimaa, kun omakotitalo järvenrannassa kaupungin liepeillä lähtee summalla, jolla hikiseen saa kaksion pääkaupunkiseudulta. Hesarin aikoinaan ennustama ”Kuolevan kunnan hilpeä korahdus” eli Eukonkannon MM-kisat Sonkajärvellä kerää sekin yhä Suomen kesätapahtumista eniten kansainvälisiä mediataloja paikalle.

Väestökehitys- ja rakennetilastot ovat seudun jo moneen kertaan tappaneet, mutta siellä ne vain elelevät, vieläpä tyytyväisyyttään kehräten. Kehtaapa joku vielä tokaista, ettei etelän ”kusiaispessään” edes lähtisi. Kesäviikko saa toimittajan vakuuttumaan, että maaseudun ennustetulle kuolinkouristukselle taitaa sittenkin olla vastavoima.

”Kaikki ei näy tilastoissa. Ihmisten päättäväisyys ja yhdessä tekemisen asenne eivät näy. Molempia pääsen todistamaan Ylä-Savossa vietettyjen päivien aikana”. Tähän toimittajan lopputulemaan on helppo yhtyä.

Täälläkin, kuten niin monella seutukunnalla Suomessa, kesän jokainen viikonloppu on ollut talkootyön ja yhdessä tekemisen oodia: kesäteatteria, maalaismarkkinoita, perinnepihoja, iskelmää ja praasniekkaa – ja tietysti sitä eukonkantoa.
Kotikuntani Lapinlahti on lähes ainut alle 10 000 asukkaan kunta, jossa pidetään vuodesta toiseen kansainvälinen yleisurheilun GP-kisa. Sekin on kyllä yritetty kuopata ”navetantauskisana” jo vuosia sitten. Iso käsi ja kiitos kaikille niille tuhansille talkoolaisille, jotka ovat tämänkin kesän monet tapahtumat olleet maaseudulla mahdollistamassa. Paras tapa osoittaa arvostusta järjestäjille on mennä aina paikan päälle nauttimaan ohjelmista.

Pelkän talkootyön varaan ei kuitenkaan tulevaisuutta voi maallakaan rakentaa. Samaisessa Hesarin lehtijutussa Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja Turun yliopistolta maalailee maaseudun näkymiä rohkaisevin vedoin. Väestökehitys ja huoltosuhde tasapainottuvat, biotalous ja elintarvikkeet tarvitsevat raaka-aineensa jatkossakin ja maaseudusta tulee yhä kasvava hyvinvointilähde.

Tulevaisuuden suomalainen on nopeiden liikenneyhteyksien ansiosta monipaikkainen, jonka yhdistelee kaupunki- ja maaseutuasumista tarpeidensa mukaan. Kaupungeista käydäänkin töissä maalla, eikä vain päinvastoin.
Uskon, että tämä tulevaisuuden visio ei ole ”teoriaherrojen huaveilua”. Koko Suomen tasapainoinen aluekehitys ja asuttuna pitäminen on kansalaisten vahva tahtotila, minkä tuore gallup joidenkin harmiksi vastaansanomattomasti todisti.

Lisäksi tämän kesän kuumuus on viimeistään avannut silmät ymmärtämään maaseudun merkityksen ruuantuotannon huoltovarmuuskysymyksenä. Ilmasto-olot ovat vaikuttaneet jo dramaattisesti satonäkymiin ympäri maailman.
Nyt on ymmärrettävä olla kaukaa viisas. Suomessa on säilytettävä pellot viljeltyinä, satsattava maatalouden kannattavuuteen ja alan tutkimukseen sekä tuotekehitykseen. Tilojen jatkuvuus on varmistettava ja tuottajan on saatava työstään ansaitsemansa palkka.

Suomen on varauduttava siihen, että vielä voi olla monta suuta ruokittavana. Puhdas ruoka ja toimiva elintarvikeketju kun eivät ole maailmalla itsestään selvyyksiä. Joten puolustetaan rohkeasti maaseutua. Se kun ei ole kaupungeiltakaan pois, sillä molempia tarvitaan.

Kela-kyytien saatavuus turvattava

Heinäkuussa voimaan astunut taksipalvelujen uudistus hämmentää. Erityisesti maaseudun taksipalvelujen pelätään heikkenevän päivystys- ja asemapaikkavelvoitteiden poistuessa. Markkinavetoisen yöpäivystyksen on laskettu kannattavan vasta 60 000 – 80 000 asukkaan kaupungeissa. Samoin hinnoittelun vapautuminen huolettaa etenkin ikäihmisiä. Taksin varmaan jatkossakin vielä saa, mutta millä hinnalla.

Lakiuudistus muutti myös Kelan korvaamien kuljetusten järjestelyt. Oman kylän tuttua taksia ei voi enää tilata, sillä kyyti tulee Kelan maakunnan kilpailutuksen voittaneen välityskeskuksen kautta. Osa matkakustannuksista julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon korvataan Kelan toimesta silloin, kun matka on tehty sairauden, raskauden tai synnytyksen vuoksi. Ehtona on, että terveydentila tai puutteelliset liikenneolosuhteet edellyttävät taksin käyttöä. Taksimatkan omavastuuosuus on 25 euroa ja 300 euron vuosittaisen omavastuuosuuden jälkeen Kela korvaa kyydit täysimääräisesti.

Kilpailutuksesta johtuva Kela-kyytien uudelleen järjestely näyttää kompuroivan pahasti eri puolilla Suomea. Kilpailutuksen myötä Kela-kyytien välitys on siirtynyt noin 10 eri yrityksen hoidettavaksi. Kilpailutukset voittaneet yhtiöt ovat tarjonneet sopimusmahdollisuuksia alueillaan toimiville taksiyrittäjille, mutta sopimusten tiukat ehdot ovat johtaneet monilla alueilla sopimusten hylkäämiseen. On myös esitetty epäilys, että Kelan kilpailutuksessa mukaan on hyväksytty välitysyhtiöitä, jotka eivät täyttäneet alkuperäisiä tarjouskilpailun kriteereitä. Lisäksi välitysyhtiöiden sopimusehdoissa edellytetään uuden taksilain sivuuttamista ja jo kumottuun lakiin sitoutumista.

Monet taksiyrittäjät ovat olleet asiasta yhteydessä. Kilpailutuksen voittaneet yhtiöt ovat edellyttäneet taksikuljettajilta provisioita, uusien laitteiden ostamista tai leasingeja ja alennusprosentteja, jotka syövät kohtuuttomasti taksiyrittäjien katetta. Tästä syystä monet taksiyrittäjät ovat torjuneet tarjotut sopimukset, eikä Kela-kyyteihin näyttäisi olevan kaikilla alueilla riittävästi takseja tarjolla. Maassamme on jopa kuntia, joissa ei ole yhtään sopimuksen tehnyttä taksiyrittäjää, joka voisi ajaa Kela-kuljetuksia.

Hallituksen vastuulla on taksilain muutos, ja siitä johtuva uusi tilanne. Itse ihmettelin aikoinaan, miksi uudistus oli ylipäätään tehtävä, kun mielestäni toimivaa systeemiä ei tarvitse korjata. Uudistus saattaa toimia suurissa kasvukeskuksissa, mutta maaseudulla huoli taksikyytien tulevaisuudesta on aito. Ruotsissa ala vapautui parikymmentä vuotta sitten, ja siellä maaseudulla taksien määrä on vähentynyt. Lisäksi hinnoista pääsee tappelemaan kuin etelän turistikohteissa ainakin.

Jätin Kela-kyytien tilanteesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen, sillä viime kädessä sen tehtävänä on huolehtia, että joka puolella Suomea Kela-kyydit hoidetaan asianmukaisesti. Lääkäriin, synnytykseen tai kuntoutukseen tulee päästä turvallisesti ja sujuvasti, vaikka terveydentila estäisi julkisten liikennevälineiden käytön. Pahimmillaan Kela-kyytien puuttuminen johtaa ambulanssikyytien lisääntymiseen. Sääntelyn vähentäminen ei saa käytännössä johtaa siihen, että joillakin alueilla Kelan korvaamaa kuljetuspalvelua ei saa ollenkaan tai sen saaminen kestää kohtuuttoman pitkään.

Maahanmuutto jakaa EU:ta

Suomen juhliessa juhannusta EU:n valtion- ja hallitusten päämiehet kokoontuivat epäviralliseen työtapaamiseen maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa. Valmista ei tullut, ja harva sitä odottikaan, sillä kokousta pidettiin enemmänkin tukikokouksena Saksan Angela Merkelille, jonka oma hallitus on ajautunut hajoamisen partaalle maahanmuuttokysymyksissä. Vuoden 2015 turvapaikkakriisi on kiristänyt vaaliasetelmia muuallakin Euroopassa.

Päämiesten kokouksessa nousikin esille alueelliset maihinnousukeskukset, jotka perustettaisiin EU:n rajojen ulkopuolelle yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) ja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) kanssa. Keskuksiin palautettaisiin myös pelastusoperaatioissa mereltä löydetyt, ja pyrittäisiin seulomaan kansainvälistä suojelua tarvitsevat sekä siten vähentämään yllykettä lähteä ihmissalakuljettajien vaarallisille matkoille.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamiseen on jo aiemmin esitetty ns. palautusleirejä. Mielestäni ratkaisu aiheuttaisi lisää ongelmia. Sen sijaan YK:n pakolaissopimusta tulisi pikaisesti muuttaa niin, että allekirjoittaneet maat velvoitetaan ottamaan vastaan oman maan kansalaisia ilman erillisiä kahdenvälisiä sopimuksia. Esimerkiksi Suomesta Irakiin ei-vapaaehtoisesti palautetut tulevat paluulennolla takaisin palautussopimuksen puutuessa. Käytännössä oikeus turvapaikkaan siis syntyy, kunhan kieltäytyy palautuksesta. Tämä syö koko turvapaikkaprosessin uskottavuutta.

Maahanmuutto- ja pakolaiskysymyksiä ei vain muutamilla maihinnousukeskuksilla ratkaista, vaan tarvitaan laaja paletti toimenpiteitä ja ns. juurisyihin puuttumista. Kehitysyhteistyössä on varmasti tehokkuuden ja laadullisen parantamisen varaa, mutta on varsin lyhytnäköistä populismia leikata siitä. Panostaminen lähtömaiden koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmiin on auttanut monia maita nousemaan jaloilleen. Sotaa paossa oleville pakolaisleirien humanitäärinen apu ja ihmisten auttaminen kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta olisivat tehokkaimpia vastauksia akuuttiin hätään.

Sen sijaan automaattinen mekanismi turvapaikanhakijoiden jakamiseksi jäsenmaiden kesken voi jopa pahentaa tilannetta. Se itsessään houkuttaa ihmissalakuljetusta ja heikentää jäsenmaiden omaa vastuuta ulkorajavalvonnasta. Hallitus on perustellut sitä skenaariolla, jossa tarvitsisimme itse apua itärajan ylittävien tuhansien turvapaikanhakijoiden osalta. Veikkaan, että siinä tilanteessa meillä on Venäjän kanssa turvapaikanhakijoita suurempi haaste käsissämme.

Vaihtoehtoisia totuuksia

Vaihtoehtoisia totuuksia

Lehtopöllön poikasella ja Pori Jazzien entisellä toimitusjohtajalla ei äkkipäätä tuntuisi olevan yhteistä, vaan on. Vaihtoehtoisten totuuksien vallitessa kumpikin päätyi some -hyväksikäytetyiksi. Sähköisen median aikakaudella tärkeintä on nostattaa tunteet pintaan, vaikka osatotuuksilla. Sosiaalinen media hoitaa loput.

Pori Jazzien toimitusjohtajaan Aki Ruotsalaan kohdistunut some-lynkkaus lähti liikkeelle yhden toimittajan ivallisesta kolumnista ja toisen tekemästä tarkoitushakuisesta haastattelusta ja tahallisesta väärinymmärtämisestä.

Ruotsalasta leivottiin kuvaa homofobisena pikku-kunnan virkamiehenä, jota porilaisten parhaaksi ei tulisi merkittävän kulttuurifestivaalin johtoon valita. Ruotsalan taustasta löytyi niinkin epäilyttävä juttu, että hän oli vuonna 2011 KD-Nuorten puheenjohtajana puolustanut erään kristillisen median Älä alistu –kampanjan olemassaolon oikeutusta sanan- ja ilmaisunvapauden nimissä. Tuossa kampanjassa puolestaan nuori nainen kertoi uskoontulostaan ja seksuaalisen suuntautumisensa muutoksesta homoseksuaalista heteroseksuaaliksi.

Nuori nainen ei puhunut ”eheytymisestä” eikä Ruotsala ottanut siihen kantaa, vaan totesi ihmisen kokemasta elämänmuutoksesta: ”En minä voi sitä kyseenalaistaa, jos ihminen näin kokee”. Ruotsala vielä teroitti haastattelussa, ettei rinnasta kaverinsa huumeista vapautumista, omaa 9-vuotiaana kokemaansa hengellistä heräämistä ja Älä alistu -kampanjan muutoskertomusta; ovatpahan kaikki vain erilaisia elämänmuutoksia.

Pari tuntia haastattelun julkaisusta ja klikkiotsikot huusivat: ”Puolustaa homojen eheyttämistä; rinnastaa homouden ja huumeidenkäytön”. Sen jälkeen valveutuneet poliitikot ja kulttuuriväki twiittasivat: ”boikotoin Porin Jazzeja” ja lopulta ensimmäiset sponsorit kertoivat yhteistyön päättymisestä. Ennen iltauutisia Pori Jazzien hallitus päätti yksipuolisesti purkaa elokuussa alkavaksi sovitun työsopimuksen.

Alle kuudessa tunnissa some-ajan toverituomioistuin oli puhunut. Kahden akateemisen loppututkinnon kaveri, sisäministeriössä palvellut ja rauhanturvatehtävissä johtajaominaisuudet käytännössä testannut nuori perheenisä huomasi olevansa työtön.

Hyväntahtoisena ja fiksuna ihmisenä tunnetun Ruotsalan tueksi rientäneet saivat seuranneessa mylläkässä myös osansa. Professoritasolta entinen ministeri toivotettiin ”hevon helvettiin” ja kansanedustaja -kollega kertoi tekevänsä allekirjoittaneesta tutkintapyynnön poliisille ja vaativan edustamani puolueen lakkauttamista rasistisena järjestönä. Kollegan ryhmäpuheenjohtaja onneksi tarkensi muutaman päivän päästä, ettei ulostulo edustanut alkiolaisen kansanliikkeen näkemystä laajemmin.

Syntyi myös vastareaktio. Tukea ja rohkaisua sateli eri suunnista. Aika moni vastaamistani puheluista alkoi sanoilla: ”En ole minkään sortin uskovainen, mutta…” Ruotsalan kohtelun koettiin heijastavan julkisen keskustelun ilmapiirin muutosta laajemminkin. Suomessa suvaitaan entistä huonommin erilaisia näkemyksiä: ”on hyväksyttyä tulla ”kaapista ulos”, mutta ei toisin päin.” Viittaukset Ruotsalan taustaan irtisanomisen yhteydessä koettiin jopa kristillisen vakaumuksen vainona. Voivatko ”vääränlaiset” mielipiteet johtaa syrjintään työmarkkinoilla? Samoin mielipiteiden polarisaatiostakin USA:n malliin ja toisten ohi puhumisesta oltiin huolissaan.

Alle viikko Pori Jazz kohusta media sai jälleen tunnekuohunsa. Twitterissä levisi kuva lehtopöllönpoikasesta väitetyn tuhotun pesäpuun kannonnokassa. Siitä tuli hetkessä symboli ahneen metsätalouden piittaamattomuuden seurauksille. Sanomalehdet julkaisivat kuvan, Yle uutisoi ja valveutuneimmat poliitikot pohtivat pöllö-pololle nimeä. Sivu-uutisena muistettiin mainita yksisilmäisesti avohakkuut valtionmailla kieltävä kansalaisaloite, ja kas, allekirjoituspiikkihän siitä seurasi.

Tunteikkaan uutisen ainut huono puoli on se, ettei se ole totta. Silminnäkijöiden ansiosta paljastui, että pöllönpoikanen tuotiin oikeasta pesäpuusta lavastusta varten, ja alueella oli nimenomaan säästetty pesäpuu suojavyöhykkeineen.
Johtopäätös runsaan viikon uutisvirtaa seurattua: ei suomalaisia tarvitse varoitella ulkovaltojen hybridivaikuttamisesta ja trollaus-kampanjoista. Kyllä me tätä menoa saamme maan sekaisin ihan itse.

Jääkö järjestöille tilaa sotessa?

Maakunta- ja sote-uudistusta on moitittu pitkin matkaa heikosta valmistelusta ja asiantuntijoiden näkemysten sivuuttamisesta; eikä syyttä. Jopa aivan perustavaa laatua olevien asioiden selvittäminen on jäänyt kalkkiviivoille.

Sote-uudistuksen valinnanvapautta kehuttiin mahdollisuutena asiakkaalle valita maakunnan omistaman yhtiön, yksityisen yrityksen tai järjestön palveluista. Tätä ”kolmikanta-mantraa” hoettiin viime kevään kuntavaaleihin saakka. Viimeisessä puheenjohtajien TV-tentissä totesin, että taitaa EU:n kilpailuneutraliteettisäännökset estää julkista tukea saavien järjestöjen osallistumisen markkinamalliin. Sipilän, Orpon ja Soinin silloiset kommentit ”Mitä? Estää? EU?” paljastivat, ettei oltu tätäkään asiaa loppuun asti ajateltu.

Asia alkoi nimittäin entisenä meppinä vaivaamaan, sillä tiesin EU:n kilpailuneutraliteetti sääntöjen olleen aiemminkin ongelmallisia järjestöille kilpailutustilanteessa ja ns. de minimis eli vähäisen tuen-säännön soveltamisessa. Kilpailuneutraliteettiongelmaan itse asiassa kiertyy tämä vielä kokoluokkaa suurempikin haaste koko valinnanvapausmallin notifikaatio-tarpeesta EU:ssa. Maakuntien liikelaitokset julkisina toimijoina eivät voi mennä konkurssiin ja niillä on erilainen mahdollisuus rahoitukseen, joten koko mallin oikeellisuus on haastettu. Eilen eduskunnan kyselyntunnilla hallitus sitten kertoi, ettei asiaa aio EU-komissiosta selvittää, ja perustelut sille kuulemme ensi viikolla!

Järjestöistä puhuminen tasavertaisena toimijana maku-sote-mallissa siis lakkasi, mutta 1,3 miljoonan sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimijan panosta ei olisi vara hukatakaan. Järjestöt ovat Suomessa merkittävä sote- ja hyvinvointipalvelujen tuottajataho, joka työllistää noin 50 000 ihmistä ja toiminnassa pyörii puoli miljoonaa vapaaehtoista sekä 260 000 vertaistukijaa.
Itse asiassa hyvin merkittävä osa kaikista sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialoista on alun perin järjestöjen ja vapaaehtoisliikkeiden perustamaa, alkaen esim. seurakuntien diakoniatyöstä ja kehitysvammaisten asumispalveluista. Järjestöjen merkitys varsinaisten sote-palveluiden tuottajana on pienentynyt sitä mukaa kun hyvinvointivaltio on vahvistunut. Nykyisin järjestöt toimivat ennen kaikkea terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä ja yleishyödyllisinä toimijoina, mutta osa järjestöistä tuottaa edelleen myös sosiaali- ja terveyspalveluita. Järjestöt paikkaavat monia aukkopaikkoja ja ottavat usein koppia ihmisistä, jotka voisivat muuten päätyä esim. kalliiden sote-palveluiden piiriin. Monien harvinaisempien sairauksien potilasjärjestöt ovat saattaneet tarjota merkittävän osan ko. ihmisryhmän hoivapalveluista.

Hallituskin ymmärsi, että tätä toimijajoukkoa ei ole vara hukata maku-sote-seikkailuissa. Sydänliiton pääsihteeri, entinen kansanedustaja ja oikeusministeri Tuija Brax värvättiin nopeasti yhdennaisen selvitysryhmäksi ja huhtikuun lopulla hän julkaisikin väliraporttinsa yleishyödyllisiä yhteisöjä sote-järjestelmässä koskevasta laajasta selvityksestä. On huhuttu, että raportin sisällön takia sitä ei olisi haluttu edes julki ennen lakipaketin valmistuttua äänestettäväksi. Kompromissi lienee ollut jakaa se kahteen osaan.

Braxin väliraportistakin ymmärtää, että maakunta- ja sote-uudistus tarkoittaa isoa muutosta järjestöjen toimintaedellytyksiin. Tähän mennessä kunnat ovat olleet luontaisin yhteistyötaho paikallisesti. Nyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy maakunnille, julkisen puolen tuotanto maakuntien liikelaitoksille ja rahoituksen kanavoiminen kunnilta valtion kautta maakunnille. Oikeastaan enää hyvinvointia ja terveyttä edistävät ns. hyte-tehtävät jäävät kuntien kontolle. Muutos on herättänyt valtavasti kysymyksiä järjestöjen roolista, rahoituksesta ja muista toimintaedellytyksistä jatkossa.

Yhtiöittämispakko, joka vältettiin julkisen toimijan osalta, iskee nyt järjestöihin. Sote-uudistus vaatii järjestöjä tunnistamaan, onko järjestön työ jatkossa markkinaehtoista palvelutuotantoa vai järjestölähtöistä kansalaistoimintaa. Suuremmille järjestöille esim. sote-palveluntuotannon yhtiöittäminen varmasti onnistuu, mutta pienemmille järjestöille toimintojen eriyttäminen ja osakeyhtiön tai muun yritysmuodon pyörittäminen voi olla mahdotonta. Raportti esittää yhdistysten hallitusten vastuupaineita helpottamaan mm. yhdistyslakiin muutosta toimitusjohtajan palkkaamisen mahdollistamiseksi. Yhdellä tittelillä ei kuitenkaan kansalaisjärjestö ja yrityselämän kuilua kurota umpeen.

Rahoitus on toinen koetinkivi. Sote-järjestöjen rahoituksesta tärkeä osa on tähän asti tullut kunnilta. Järjestöjen saamat avustukset ovat rahamääräisesti olleet varsin pieniä, mutta niiden toiminnan kannalta merkittäviä. Lisäksi kunnat ovat saattaneet antaa toimitiloja järjestöjen käyttöön ilmaiseksi tai edullisesti. Järjestöjen saaman tuen pienenemisen riski on uudessa mallissa olemassa, koska sote-palvelut eivät enää kuulu kunnan toimialaan. Kunnan yhteistyö yleishyödyllisten järjestöjen kanssa painottunee jatkossa järjestöihin, jotka toimivat kunnan vastuulle jäävillä toimialoilla kuten varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa, liikunnassa ja kulttuurissa.

Raportissa todetaan, että maakunnan rooli järjestöjen paikallisen toiminnan avustamisen kannalta on ”parhaimmillaankin epäselvä”. Järjestöt ovat myös hämmästelleet, onko niiden luotava toimintaansa maakuntataso vain ollakseen mukana maakuntatason toimijoina. Lisää toiminnan tasoja ei yleensä tuo muuta kuin lisää byrokratiaa. Tärkeä kysymys on, pystyvätkö tulevat maakuntapäättäjät talouspaineiden kasvaessa ja rahoitusleikkurin iskiessä edes huolehtimaan järjestöjen toimintaedellytyksistä.

Soste ry:n uusimmassa järjestöbarometrissä yli 70% kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista arvioi, että ennaltaehkäisevä ja hyvinvointia edistävä työ ja palvelut kärsivät myös kunnissa sinne jäävien resurssien puutteen takia. Uhka on, että järjestötyön toimintaedellytykset kapenevat siis sekä kuntien että tulevien maakuntien taholta.

On suuri sääli, jos kaiken muun sekavuuden lisäksi suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kivijalka, vapaaehtoinen järjestötyö, saadaan ajettua maku-soten myötä ahtaalle. Väestön ikääntymisestä johtuen on odotettavaa, että järjestöjä ja vapaaehtoistyötä tarvittaisiin ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja työkykyä edistävässä toiminnassa tulevaisuudessa nykyistäkin enemmän. Puhumattakaan siitä alustasta, jonka järjestöt ovat tarjonneet mm. yhteisöllisyyden kokemiseen.
Raportin pohjalta lienee tunnustettava tosiasiat; vain suurimmat järjestöt pystyvät yhtiöittämisen kautta olemaan valinnanvapausmallissa palveluntuottajina mukana. Suotavaa olisi, että pienemmät toimijat säilyisivät yhdistyspohjalta edes hengissä eikä niiden toimintamahdollisuuksia täysin romutettaisi.

EU-budjetista ”cappi” nurin!

EU:n komission esitys vuoden 2020 jälkeen noudatettavasta rahoituskehyksestä on täydentynyt nyt yksityiskohdittain sekä koheesiorahojen että maatalouden osalta. Vääntö jäsenmaiden kesken ja Euroopan parlamentin kanssa tulee olemaan vaikea. Brexitin myötä Iso-Britannian, toiseksi suurimman nettomaksajamaan, osuus EU-budjettiin poistuu. Saman aikaisesti uusia rahareikiä ilmaantuu, kun yhteiseen turvallisuuteen ja erilaisiin rakenneuudistuksia vauhdittaviin tukiin haluttaisiin lisää rahaa. Komission ratkaisu on kasvattaa budjettia, ja myös leikata reilusti sekä aluetuesta että maataloudesta.

Suomelle esitys on monella tapaa ongelmallinen. Komission esittämä budjetin kokonaistaso merkitsisi jopa miljardin lisälaskua tulevalla kehyskaudella. Koheesiorahoista ennakoitu 100 miljoonan euron lisäys on laiha lohtu maataloustukia uhkaava lähes 500 miljoonan tukitason leikkauksen rinnalla. Tähän asti hallituksen pehmeämpää linjaa kokonaistasoon on perusteltu sillä, että keskeistä on säilyttää saanto meille tärkeissä rakennerahoissa ja maaseudun kehittämisessä. Nyt uhkaa toteutua juuri päinvastainen: EU-maksut sen kun kasvavat ja tukien saanto heikkenee!

Lisäksi tarkempi tutustuminen maatalouspolitiikan uudistukseen paljastaa, että uhkaava tukitason leikkaus ei ole ainut huoli. Uudet ympäristövaatimukset vaikuttaisivat olevan byrokraattiasia ja suoraan tulonmuodostukseen vaikuttavia. Sinällään hyvää tarkoittavat linjaukset tukien ohjaamisesta vain aidoille viljelijöille ja tilakohtaisten suorien tukien katot aiheuttanevat vain erilaisten ”luovien” omaisuusjärjestelyjen aallon.

Komission lempilapsi ”turvemaiden suojelu” näyttää sekin jälleen putkahtaneen cap-esitykseen. Moni EU-maa ei tämän kohdan tärkeyttä Suomelle ymmärrä, sillä määrittelystä riippuen jopa kaksi kolmasosaa pelloistamme lepää turvemaan päällä. Tässä vaiheessa jo muistutan Suomen edunvalvojia, että viime cap-kauden neuvotteluissa uusien turvemaiden kyntökielto ministeritasolla neuvostossa hävittiin. Pelastus tuli suomalaismeppien hyvän yhteistyön ansiosta, kun kielto saatiin kumottua Euroopan parlamentin kannassa ja väännettyä sillä vipuvarrella lopulliseen esitykseen.

Maatalouden kustannuksella budjetissa on tehty avauksia politiikka-alueilla, jotka aiemmin on selkeästi haluttu pitää jäsenmaiden kompetenssissa. Nyt komission uudet avaukset lähtevät ”erityistarpeiden kuten kilpailukyvyn, nuorisotyöttömyyden ja pankkiunionin varautumisjärjestelyiden” tukemisesta yhteisestä budjetista. Kalliit ja poliittisesti vaikeat rakenneuudistukset haluttaisin ainakin osin maksattaa muilla yhteisistä rahoista.

Budjetissa on toki kannatettaviakin kohtia kuten tutkimukseen, innovaatioihin, yhteiseen turvallisuuteen ja rajavalvonnan toimintakyvyn parantamiseen tähtääviä esityksiä, jotka auttavat jäsenmaita saaman yhdessä enemmän aikaan kuin yksin. Budjettia yritetään myös pitkästä aikaa yksinkertaistaa mm. poistamalla erilaisia poikkeuksia ja jäsenmaiden sinne aikoinaan neuvottelemia ”maksualennuksia”. Samoin budjetin tulopuolelle yritetään löytää uudella tavalla tuottoja mm. kierrätykseen perustuen.

Joka tapauksessa edessä on sekä suomalaiselle maataloudelle, että sitä kautta koko Suomelle tärkein neuvotteluvuosi sitten EU-liittymissopimuksen, ja monet näistä haasteellisista kysymyksistä venyvät Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle 2019.