[Julkaistu alun perin Maaseudun Tulevaisuudessa 17.2.2025]

Viime aikojen keskustelu metsien muuttumisesta päästölähteeksi, miljardilaskuista kansantaloudelle ja lopulta vielä hakkuurajoituksista on varmasti saanut päät pyörälle ja pulssin kohoamaan muillakin kuin metsänomistajilla.

Nuori kasvava metsä sitoo edelleenkin hiiltä, ja metsien puusto on hiilinielu. Sen sijaan uusimmat tutkimukset osoittavat maaperäpäästöjen voimakkaan kasvun, kun maaperän hajoaminen kiihtyy lämpenemisen myötä.

Uusin tutkimustieto maaperäpäästöistä viimeistään osoittaa sen, että EU:n ja Suomen ilmastopolitiikassa on tehty iso virhe, kun ilmastotavoitteiden saavuttamisessa on nojauduttu liiaksi nielujen varaan. Tietoa on tullut lisää ja nieluihin liittyvät epävarmuudet ja riskit ovat nyt monessa maassa toteutuneet. Samalla on käymässä selväksi, ettei nieluvelvoitteen vajetta pystytä kattamaan esimerkiksi ostamalla nieluyksiköitä muilta mailta, koska maaperäpäästöjen kasvu koskettaa kaikkia eikä sellaisia markkinoita ole tiedossa.

Koko ajatus nieluyksiköiden ostamisesta on mielestäni muutenkin täysin kuolleena syntynyt, sillä regulaatiohaaste on viime kädessä koko EU:n yhteinen, ja ilmastohaaste globaali. Tutkimukset myös osoittavat, että vaatimus hakkuiden rajoittamiseen Suomessa tai EU:ssa johtaa hakkuiden lisääntymiseen toisaalla eli seurauksena olisi ns. hakkuuvuotoa alueille, joissa vastuullinen metsänhoito ei välttämättä toteudu laisinkaan.

LULUCF-laskennassa taas jokainen maa käyttää omia mallejaan ja mittaustapoja, niin minkäänlaista yhteismitallisuutta ei ole. Silti on tahoja, joiden mielestä Suomen pitäisi mennä satojen miljoonien nieluostoksille mm. Romaniaan, jonka mallinukset ovat kauniisti sanottuna kehittymättömiä.

Väärille oletuksille perustunutta ilmastopolitiikkaa on siis pystyttävä arvioimaan uudelleen myös EU-tasolla. Mielestäni tässä ei ole kenelläkään mitään hävittävää: vuonna 2019 päätöksiä tehtiin sen aikaisten tietojen varassa, ja nyt tutkimustiedot ovat muuttuneet. Vääriin oletuksiin ei pidä ideologisesti hirttäytyä.

Tässä tilanteessa hyvä suomalainen metsänhoidon malli korostuu entisestään. Paras keino ylläpitää hiilinieluja on edelleenkin lisätä puuston kasvua ja vähentää metsämaan hiilipäästöjä hyvän metsänhoidon avulla. Ratkaisukeinot tähän ovat jo tuttuja: jalostetun metsänviljelymateriaalin käyttö, tehokas metsän uudistaminen, varhaishoito, voimakkaiden harvennusten välttäminen sekä oikea-aikaiset hakkuut. Myös kasvatuslannoitus voi merkittävästi lisätä kasvua siellä, minne se soveltuu.

Tilanteessa, jossa globaali kauppapolitiikka ja turvallisuustilanne on kiristymässä, Suomen on pidettävä kiinni vahvuuksistaan. Väärille oletuksille perustuvien rajoitusten vaatiminen toisi väistämättä isoja seurauksia metsäelinkeinoihin ja koko kansantalouteen, mukaan lukien työpaikkoihin ja harvemmin asuttuihin alueisiin.  Suomen elinvoimalle metsä- ja biotaloudella on ratkaiseva suuri merkitys, ja uusien biopohjaisten innovaatioiden löytyminen kasvattaa arvonlisää koko EU:ssa. Panostetaan siis biotalouteen eikä reguloida sitä hengiltä!