[Kirjoitus julkaistu myös Savon Sanomissa 3.12.2025]
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut Orpon hallituksen hallituspolitiikan keskiössä koko ajan; sen verran levotonta on maailmanmeno ollut.
Suomi on nopeasti kasvanut Naton porstuasta keskeiseksi liittokunnan turvallisuuden tuottajaksi, jota kuunnellaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan suurissa pöydissä.
Suomen taloudellinen ja poliittinen tuki on ollut tuiki tärkeää Ukrainalle, mutta samalla se on myös sijoitus omaan ja koko Euroopan turvallisuuteen.
Olemme nähneet Ukrainan rauhanprosessissa viime päivinä outojakin askelkuvioita. Selvää pitäisi kuitenkin olla, ettei Ukrainan, Euroopan tai Naton roolista ja tulevaisuudesta voi päättää muut toimijat. Vaikka rauhanehdot ovat menneet Ukrainan kannalta parempaan suuntaan, paperi on edelleen liikaa kallellaan Venäjälle. Venäjä hyökkääjänä on voittamassa alueita ja pääsemässä kuin koira veräjästä ilman vastuuta sotasyyllisyydestä tai jälleenrakentamisesta.
USA puolestaan on rakentanut rauhaa kaupallisten intressiensä kautta. Sen tähtäimessä ovat mineraalisopimukset, puolustustarvikekauppa eurooppalaisten laskuun ja tulevaisuuden investointi- ja kauppanäkymät Ukrainan lisäksi myös Venäjän kanssa.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala on kuvannut silmiemme edessä tapahtuvaa monenkeskisen sääntöpohjaisuuden murenemista saalistavien suurvaltojen aikakauteen siirtymiseksi. EU-maille jäisi tässä huonoimmillaan lähinnä maksajan rooli heikkenevässä turvallisuusympäristössä – olisimme taas ”payer, not player”. Tämä skenaario ei saa tapahtua, ja siksi USA pitää sitoa vahvasti Euroopan rinnalle myös tulevaisuuden eurooppalaisessa turvallisuusarkkitehtuurissa.
Ukraina tarvitsee oikeudenmukaisen rauhan ja realistisen tien EU:n jäseneksi. Suomi haluaa tukea myös rauhan rakentamisessa ja sen turvaamisessa.
Samalla on ymmärrettävä, että pitkä rajamme Venäjän kanssa tarkoittaa sitä, että omasta turvallisuudesta ja varautumisesta ei voi tinkiä. Myös turvallisuusjärjestelyihin osallistumista on linjattava näistä lähtökohdista.
Suomella ei ole Venäjän naapurissa vara herpaantua mahdollisen rauhankaan koittaessa, pikemminkin päinvastoin. Puolustus nielee tulevina vuosina huomattavia summia, mutta samalla suomalainen puolustusteollisuus voi saada kasvua koko Euroopan vahvistaessa omaa puolustustaan. Suomen intressi on, että koko Eurooppa panostaa omaan turvallisuuteensa. Se ei voi jäädä vain meidän tehtäväksi rajavaltiona.
Kiitollisena aiemmille sukupolville valmistaudumme juhlimaan maamme 108. itsenäisyyspäivää muistaen, ettei rauha ole itsestäänselvyys.