Vanhempi partaradikaali saattoi tuntea jopa nostalgian ailahduksen seuratessaan päivän uutiskuvia Helsingin yliopistolta. Yliopistouudistusta vastustavien opiskelijoiden joukko valtasi hallintorakennuksen ja halusi keskustella lakiuudistuksen epäkohdista yliopiston johdon kanssa. Oikeampi osoite mielenilmaukselle olisi kyllä ollut opetusministeriö, sillä yliopiston henkilökunta taitaa olla uuden lain edessä ihan yhtä ymmällään kuin opiskelijatkin.

Viime syksynä keskeen kuntavaalikiireiden rustasin puolueemme lausuntoa yliopistolaista, ja nivaskaa kahlatessa monikin kohta kirvoitti kriittisiä huomioita. Vaikka yliopistojen varsinaisiin tehtäviin lakiesitys ei ole tuomassa suoranaisia muutoksia, niin se vaikuttaa taloudellisen aseman muuttumisen kautta monin tavoin opetuksen ja tutkimuksen resursseihin sekä yliopistojen hallintoon ja henkilöstön asemaan.

Yliopistojen taloudellisella autonomialla ja ulkopuolisella yritysrahoituksella tavoitellaan uudistuksessa edellytyksiä menestyä kansainvälisessä toiminnassa. Kuitenkin talouselämän rahoitus tulee kanavoitumaan eri yliopistoihin ja eri tiedekuntiin hyvin epätasaisesti. Vaarana on, että perustutkimus ja epätrendikkäät tieteenalat kuihtuvat julkisen vallan pienentyvän perusrahoituspotin varassa. Kiusallisinta on, jos yritysrahoituksen ylle lankeaa epäilys tutkimuksen riippumattomuuden ja autonomian vaarantumisesta.

Itäsuomalaisen yksinhuoltajaäidin tyttönä olen aina antanut erityistä arvostusta suomalaisen yliopistojärjestelmän opetuksen maksuttomuudelle ja tasalaatuisuudelle. Tähän mennessä esimerkiksi opinahjon maantieteellisellä sijainnilla ei ole ollut vaikutusta opetuksen laatuun tai tutkintojen keskinäiseen arvostukseen. Maksullisuus toki uudistuksessakin koskee vain EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille järjestettäviä koulutusohjelmia. Toivoa vain sopii, ettei tämä ole samalla ideologinen päänavaus lukukausimaksujen ujuttamiselle suomalaiseen koulutusjärjestelmään.