Euroopan Unionin puheenjohtajamaan presidentti Vaclav Klaus laukoi suorat sanat EU:n nykykehityksestä torstaina Euroopan parlamentissa. Hän totesi, että ”Unioni on muuttunut epädemokraattiseksi ja elitistiseksi projektiksi, jota voidaan verrata toisin ajattelun kieltäneisiin Itä-Euroopan kommunistidiktatuureihin”. Integraatiointoisimmille mepeille tuli kiire salista viimeistään siinä vaiheessa, kun Klaus kysyi suoraan: “Oletko niin varma, että joka kerta äänestäessäsi päätät asiasta, mikä pitäisi päättää täällä tässä salissa eikä lähempänä kansalaisia, yksittäisten valtioiden sisällä?”

Niin totta, niin totta…EU:lla olisi varmasti paikkansa itsenäisten kansallisvaltioiden yhteistyöelimenä, jonka tulisi pitäytyä ratkomaan suuria ylikansallisia ongelmia. Monet tämän ajan haasteet kun eivät pysähdy valtioiden rajoille. Ympäristö- ja energiakysymykset, ilmastonmuutos, järjestäytynyt rikollisuus, ihmiskauppa, köyhyys ja pakolaisuus sekä monet muut ongelmat vaativat ratketakseen toimivaa yhteistyötä niin ihmisten kuin valtioidenkin välillä. Ikävä kyllä EU:n nykykehitys on jotain aivan muuta. Kasvava, raskas hallintokoneisto, liika byrokratia ja suuria jäsenvaltioita suosiva toimielinjärjestelmä tarvitsee muutosta, puhumattakaan kaikista pienimmistä järjettömyyksistä kuten rallista Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Klausin tavoin kritisoin sitä, että EU:lle on tulkittu kuuluviksi sellaisia asioita, joiden tulisi kuulua itsenäisten jäsenvaltioiden toimivaltaan. Vanha kristillisdemokraattinen subsidiariteetti- eli läheisyysperiaate tarkoittaa juuri sitä, että EU:n tulee hoitaa vain niitä asioita, jotka sille on annettu ja ensisijaisuusperiaatteen mukaan jäsenvaltioilla on ensisija niille kuuluvissa asioissa.

Merkillepantavaa on, että useat kommunismin ajan eläneet entisen Itä-Euroopan johtajat ovat varsin kriittisiä EU:n tiukentuvalle integraatiolle ja liittovaltiokehitykselle. Väitän, että he tunnistavat ”totalitarismin hengen” meitä demokratioissa eläneitä paremmin ja ovat siksi kriittisiä nykymenolle.