Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio toimi kiitettävästi puuttumalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) lainvastaiseen menettelyyn kehitysvammaisten tehohoidon rajoittamisessa. Kehitysvammaisille lapsille on annettu elvytyskieltoja, joista vanhemmat eivät ole edes tienneet. Vasta kriisitilanteen ohi mentyä on vanhempi voinut lapsensa potilaskertomuksesta hämmentyneenä lukea, ettei hänen lapsensa saakaan tosi paikan tullen samaa apua kuin toiset. Lähes ”mengelemäiseltä” tuntui hoitohenkilökunnalle kaksi vuotta sitten annettu ohje, jonka mukaan hoidon rajaamista pitää harkita aina, kun potilas on vaikeasti sairas.

Olen ollut jo muutamia vuosia mukana Kehitysvammaisten Tukiliiton eettisessä toimikunnassa ja asia nousi kantelun teon aikoihin esille myös siellä. Jo tuolloin annoimme kannanoton, jossa korostimme perus- ja ihmisoikeuksien kuuluvan kaikille, myös kehitysvammaisille. Tehohoitoa ei voida rajoittaa sen perusteella, että henkilö on vaikeasti kehitysvammainen. Tämän kieltävät niin lait kuin ihmisoikeudetkin. Lisäksi elvyttämättä jättämistä koskeva päätös tulee aina tehdä yhteisymmärryksessä potilaan tai hänen edustajansa kanssa, eikä potilaan kehitysvammaisuus tuo tähän mitään muutosta.

HUS:n menettely herättää pohtimaan, millaisella arvopohjalla terveydenhoitomme lepää. Tehokkuus, säästöt ja tuottavuuden lisääminen syrjäyttävät ihmiselämän kunnioituksen ja hyvän inhimillisen hoidon. Kuitenkin ihmisarvo kuuluu kaikille, yhtä hyvin vaikeavammaiselle vauvalle kuin työkykyiselle ja -ikäiselle menestyjälle. Siksi elämän kunnioittaminen on ainut oikea pohja terveydenhuollollemme, ja sen puolesta meidän poliittisten päättäjien tulee tehdä työtä.