Edellinen lama oli kohtalokas lapsi- ja perhepolitiikalle. Sen hoitamiseen käytettiin nopeita leikkauksia ja voimakkaita säästötoimenpiteitä. Valtionosuuksia kunnille vähennettiin ja sen seurauksena henkilöstöä karsittiin neuvoloista, kouluterveydenhuollosta ja opetustoimesta. Lapsiperheiden kodinhoitoapu ajettiin alas, kerhotunnit lopetettiin ja ryhmäkokoja kasvatettiin päiväkodeista alkaen. Perhepoliittiset tuet romahtivat niin jyrkästi, että niiden reaalitaso on nyt vaivoin saavutettu yli viidessätoista vuodessa.

Sen sijaan, että olisi elvytetty, haettiin säästöjä ja pahennettiin lamaa entisestään. Seurauksena oli lasten ja nuorten lisääntynyt pahoinvointi ja kasvaneet mielenterveysongelmat. Viime laman laskua olemme kalliisti maksaneet jokaisen koulupudokkaan ja syrjäytyneen nuoren kohdalla.

Olemme ehkä osin läksymme oppineet. Nyt elvytetään volyymillä, joka heikompaa hirvittää. Valtion rahaa tuntuu löytyvän teihin, ratoihin ja rakennuksiin, mutta kunnissa revitään jo budjetteja auki ja virkojen ja toimien täyttämien on jäädytetty. Kauaskantoisinta olisi kuitenkin palveluelvytys ja satsaaminen koulutukseen. Työllisyyden lisäksi pidettäisiin huolta ongelmien ennaltaehkäisystä ja sosiaali- ja terveydenhuollon kulujen kasvun hillitsemisestä pitkällä tähtäimellä. Koulutuselvytys – jos mikä – olisi oikea investointi tulevaisuuteen. Elvytyksen onnistumisen ainut todellinen mittari kun on hyvinvoivissa lapsissa ja nuorissa.