Tärkeitä ratkaisuja nyt tehtynä

Helpottunut olo! Vaalien jälkeen alkanut ja viikkoja jatkunut vatkaaminen EU-parlamenttiryhmän suhteen saatiin päätökseen. Suomen Kristillisdemokraatit ovat vuosia olleet EPP-ryhmän tarkkailijajäsenenä, ja sitä ennen oman mepin aikana täysjäsenenä.

Hämmennys ryhmään kuulumisesta lähti liikkeelle jäsenyyden edellytysten erilaisesta tulkinnasta. EPP-puolueen säännöissä todetaan selkeästi, että tarkkailijajäsenpuolueella on oikeus saada vaaleissa valittu meppi ryhmän jäseneksi, kun taas parlamenttiryhmän säännöissä painotetaan ryhmässä jo olevan delegaation oikeutta tulla kuulluksi ennen samasta maasta tulevien uusien jäsenten hyväksymistä. Kokoomus käytti viime mainittua oikeuttaan ns. täysimääräisesti hyväksi 🙂 Samoin delegaatioiden määrästä per maa oli erilaista tietoa liikenteessä. Nyt kuitenkin nämä organisatoriset asiat ovat kunnossa ja päästään tekemään oikeasti töitä.

Toinen iso ratkaisu liittyi avustavalintoihini Brysselin päähän. Työhakemuksia tuli lähes 60 – kaukaisimmat Slovakiasta ja Virosta. Monta hyvää ja taitavaa henkilöä oli tarjolla ja oli hienoa huomata, miten monilla nuorilla on intoa kansainvälisiin tehtäviin, nuorin hakija oli vielä lukiossa. Hyvästä joukosta pääsin siis valitsemaan ja valituiksi tulivat pääsihteeri Merja Eräpolku ja päätoimittaja Esa Erävalo.

Molemmat ovat minulle tuttuja entuudestaan KD-työyhteisöstä ja Merjan bossina olen jo kerran aiemmin ollut toimiessani eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Silloin huomasin, miten ahkera ja monipuolisesti taitava työntekijä Merja on. Esa puolestaan on syvällinen asioihin perehtyjä ja puolueemme ideologian työstäjä. Meppi-tiimimme täydentyy vielä syksymmällä kotimaan avustajalla, mutta nyt oli aikataulullisesti tärkeintä saada Brysselin toimistomme työkuntoon – tästä se lähtee!