(Kirjoitus julkaistu Pohjanmaan Ajan Fakta -lehdessä syyskuussa 2009)

Puhe paljastaa meistä paljon. Murteesta voi päätellä kotipaikan, ammattislangi kertoo työstä ja äänensävystä kuulee mielentilan. Meidän suomalaisten suhde puheeseen ei kuitenkaan ole aivan ongelmaton. Eräässä runossa sanotaankin: ”Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kuin ei vastata, ei vastaa kun kysytään…”.

Emme oikein harkitse small talkia ja kielestämme puuttuvat kohteliaat ”please” ja ”bitte” -ilmaisut. ”Kyllä” tarkoittaa meillä kyllä ja ”ei” on ei – yksinkertaista, mutta joskus ulkopuolisten korvissa turhankin suoraa tekstiä. Ja toisaalta olemme kuulemma kansa, joka vaikenee kahdella kielellä.

Sanat eivät tule tyhjästä, vaan ne ilmentävät ajatuksia ja kertovat tunteista. Kielen pistot voivat olla yhtälailla sanottuja kuin sanomatta jätettyjä. Pinnan alla olevat peitetyt tunteet, viha ja aggressiot purkautuvat viiltävinä sanoin, kylmänä äänensävynä tai jäätävänä hiljaisuutena. Suvuissa ja perheissä voi olla asioita, joista ei puhuta, mutta ne roikkuvat raskaana ilmapiirissä. Riidan siemen kylvetään harkitsemattomilla, pikaistuksilla lausutuilla sanoilla tai ilkeillä, totuutta sivuavilla juoruilla. Jokaista on varmaan sanoilla loukattu ja olemme itse pahoittaneet toisen mielen puheillamme.

Jaakob totesikin kirjeessään rehellisesti, että ”kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään”. Täydellistä kommunikointia vailla väärinymmärryksiä ihmisellä lienee ollut vain paratiisissa. Adamin ei tarvinnut arvuutella naisen puheen piilomerkityksiä tai lukea rivivälejä, eikä Eevan tulkita epämääräisiä murahduksia sanomalehden takaa.

Ihmeellisintä kaikista oli kuitenkin suora yhteys Luojaan. Kaikki täydellinen päättyi sitten käärmeen repliikkiin: ”Onko Jumala todella sanonut…”. Ihminen hylkäsi Jumalan ja hänen sanansa elämän perustana. Lankeemus toi puheeseen heti valheita ja syyttelyä, jotka turmelivat kielen puhtauden.

Jumala ei silti lakannut puhumasta ihmisille. Profeetat, papit, tuomarit, kuninkaat ja kansanjohtajat Aabrahamista alkaen kutsuivat ihmisiä laskemaan elämän perustan Jumalan lupausten varaan. Lopulta ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme”, sovitus avasi jälleen suoran yhteyden Jumalaan. Jeesus kutsuu jokaista rakentamaan elämänsä Hänen ja Hänen sanansa varaan: ”Jokainen, joka tulee minun luokseni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan” on vertauksen

viisaan miehen kaltainen, joka rakensi lujalle pohjalle. Tyynellä säällä auringon paisteessa ei näyttäisi olevan väliä elämän perustamateriaalilla, mutta myrskyn keskellä pohja ratkaisee.

Jumalan lupaukset eivät ole sanahelinää, vaan niissä on voima vapauttaa ihmiset elämään täyttä elämää. Me rikkinäiset ja keskeneräiset kelpaamme, koska mitta on täytetty puolestamme.