Euroopan parlamentissa ihmisoikeuksien julmat loukkaukset ja räjähtämisvaarassa olevat ruutitynnyrialueet eri puolilla maailmaa tuntuvat olevan lähempänä kuin koto-Suomessa.

Jokaisella istuntoviikolla käsitellään aina muutamia kiireellisiä ihmisoikeusvetoomuksia ja toivotaan niiden pohjalta syntyvien yhteisten julkilausumien luovan ainakin moraalista painetta kulloisenkin kriisin ratkaisemiseen. Monet toivovat, että EU:n ääni maailman melskeiden keskellä kaikuisi yhä vahvemmin ja selkeämpänä, vaikka 27 jäsenmaan näkemysten sovittelu ei aina helppoa olekaan.

Yksi kovimmista haasteista EU:lle on jo monien vuosikymmenten tapaan Lähi-itä. Elämme tärkeitä aikoja Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin osalta. Siihen myös EU:n parlamentti on vähän väliä paneutunut – viimeksi parlamentin käsiteltäväksi esittämäni ihmisoikeuskannanoton muodossa.

Kannanotto koski Hamasin lähes neljä vuotta sitten sieppaamaa nuorta juutalaissotilasta Gilat Shalitia, jota on siitä saakka pidetty tuntemattomassa paikassa Gazassa ilman minkäänlaisia yhteyksiä ulkomaailmaan.

Tavallisesti, kun EU-parlamentti tekee päätöslauselmaa aiheesta, jolla on pienikin yhteys Lähi-idän tilanteeseen, on yhteisen näkemyksen löytyminen äärimmäisen vaikeaa. Tässä tapauksessa kuitenkin eri poliittiset ryhmät näkivät selkeän humanitäärisen rikkomuksen ja saimme aikaan yhteisen julkilausuman, joka vaati Gilat Shalitin välitöntä vapauttamista

Varmasti tässäkin inhimillisen näkökulman löytyminen auttoi poliittisen solmun avaamisessa.

Toinen Lähi-idän jännitepesäke on omaa ydinasetta havitteleva Iran.

Maan nykyhallinto on voinut Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n kannoista piittaamatta kehittää sotilaallista ydinaseohjelmaansa ja toistuvasti uhkailla Israelin olemassaoloa. Iranin nykyhallinto rikkoo myös räikeästi ihmisoikeuksia ja polkee omien kansalaistensa perusvapauksia. Iranin uhka ei kuitenkaan ulotu vain lähialueille, vaan myös pitkälle Eurooppaan.

Myös meidän suomalaisten on syytä olla kiinnostunut siitä, mihin suuntaan Iranin kehitys jatkuu. Uskon, että yhtenäinen ja päättäväinen, vahvoihin kohdennettuihin talouspakotteisiin tukeutuva politiikka purisi parhaiten sisäpoliittisista ongelmista ja kansalaisten lisääntyvästä tyytymättömyydestä kärsivän Iranin johtoon.

Eurooppalaisille on lyhytnäköistä politiikkaa harjoittaa vilkasta kauppaa Iranin kanssa ja taloudellisiin seikkoihin viitaten sivuuttaa tarve kauppapakotteisiin. Toki aiheellinen huoli on, että esimerkiksi Kiina todennäköisesti mielellään ryhtyy yhä enemmän Iranin kauppakumppaniksi, jos länsimaiset kumppanit joukolla vetäytyvät sieltä.

Ihmisoikeuksiin ei saisi soveltaa rajahyötyajattelua, jossa niiden kunnioittamista vaaditaan vain, jos omat taloudelliset edut eivät kärsi. Valitettavan useinhan me juuri näin menettelemme.

Joskus tuntuu, että maailman tuskan ja räikeiden ihmisoikeusloukkausten vastaan kävellessä yhden ihmisen panos on pieni, mutta yritän aina muistuttaa itseäni vanhalla viisaudella: ”Ongelma ei ole niinkään pahan paljous vaan hyvän hiljaisuus”.

(Kolumni julkaistu 17.3. Savon Sanomissa)