Abortti on tragedia, joka lähes poikkeuksetta haavoittaa syvästi naista ja jättää painolastia vielä vuosikymmentenkin jälkeen kannettavaksi. Helmikuun täysistuntoviikolla Euroopan parlamentissa keskusteltiin naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumisesta parlamentin jäsenen laatiman tasa-arvoraportin ja komission tasa-arvokatsauksen pohjalta. Näissä asiakirjoissa tarkkailtiin tasa-arvon toteutumista ja sen puutteita muun muassa työmarkkinoilla. Olen vankasti sitä mieltä, että naisten ja miesten yhdenvertainen kohtelu elämän eri osa-alueilla on ensiarvoisen tärkeätä. Eräät kohdat näissä asiakirjoissa aiheuttivat kuitenkin hämmennystä.

Kristittynä koen kiusallisena, kuinka Euroopan parlamentissa sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen liittyviin mietintöihin lähes poikkeuksetta liitetään sellaisia sanamuotoja lisääntymisoikeuksien edistämisestä, jotka tosiasiallisesti tarkoittavat sitä, että syntymättömän lapsen oikeus elämään kielletään. Tämä oli valitettavasti myös viimeisimmän tasa-arvoraportin laita.

Nämä sanamuodot ovat ongelmallisia myös toimivaltakysymysten valossa, sillä aborttilainsäädäntö – kuten valtaosa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan lainsäädännöstä – ei edes kuulu Unionin toimivaltaan, vaan jäsenvaltioille. Tästä itsemääräämisoikeuden menettämisen pelosta tietyissä eettisissä kysymyksissä Irlantikin juuri Lissabon-kansanäänestyksessään taisteli. Niinpä noin kolmannes meistä mepeistä päätyi koko raportin hylkäämiseen äänestyksessä, vaikka tiesimme, että tämä tarkoitushakuisesti saatetaan tulkita tasa-arvon vastustamiseksi. Kaikkein harmillisintahan tässä oli se, että itse asia – tasa-arvon edistäminen – kärsi eniten.

Äänestystulosta kun voi halutessaan väännellä juuri niin, että yli kolmannes parlamentista ei tue tasa-arvoponnisteluja. Niinpä itselläkin oli mennä aamukahvi väärään kurkkuun sunnuntain Hesaria lukiessa, kun lehden kokenut, EU-asioita tunteva toimittaja oli antautunut juuri tällaisen tarkoitushakuisen leimapolitiikan käsikassaraksi.

Kolumnissaan ”EU ja naisen ruumis” jokainen suomalaismeppi, joka ei tukenut tasa-arvomietinnön sanamuotoja abortista osana ”lisääntymisterveyspalveluja” sai otsaansa tasa-arvon vastustajan leiman. Tuli mieleeni, että osuvampi otsikko kolumnille olisi ollut ”EU ja lapsen ruumis”, koska heikoimmassa asemassa olevan syntymättömän lapsen oikeudet sivuutetaan aina näissä painotuksissa tyystin.

Abortti on tragedia, joka lähes poikkeuksetta haavoittaa syvästi naista ja jättää painolastia vielä vuosikymmentenkin jälkeen kannettavaksi. Kohtaamisissa rukouspenkeissä en ole koskaan tavannut sitä riehakointia ”oikeudesta omaan ruumiiseen ja seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen”, jota nämä uuden ajan tasa-arvotekstit julistavat. Kuitenkin Jeesuksen sovintoveren alle nämäkin taakat saavat jäädä.

Onneksi näissä ”opintuulissa” on luja kallio, johon kiinnittyä. Kristillisen maailmankuvan lähtökohta tasa-arvon edistämisessä on jokaisen ihmisen korvaamaton ihmisarvo Jumalan luomana ja ainutlaatuisena yksilönä ja lähimmäisen kunnioittaminen siitä arvopohjasta käsin.

(Kirjoitus on julkaistu Ristin Voitto -lehdessä)