Venäjän ja Suomen välinen elintarvikkeiden tuontiselkkaus iski keskelle helteisen heinäkuun syvintä poliittista uneliaisuutta. Kun ”ruokanootin” ajoituskin osui sopivasti presidentti Medvedevin vierailun alle, oli kiire kaivella päivystävät dosentit kesälaitumiltaan ja kremlologit riippumatoistaan kertomaan, mistä tässä yya-henkisessä näytöksessä mahtaa oikein olla kyse. Tuontikiellon perusteina esitettyjä puutteita venäläisten laatuvaatimusten täyttämisessä kun oli jokseenkin vaikea selityksenä niellä. Pikemminkin meidän suomalaisten takaraivoihin nousi elintarvikeaihepiiriin sopiva sanonta, jossa puhutaan rakkaista itänaapureistamme voissa paiston yhteydessä.

Tuontikiellon taustasyinä on arvuuteltu Venäjän halua edistää omaa elintarviketuotantoaan ja pyrkimyksiä painostaa suomalaisia elintarvikeyrityksiä tuonnin sijasta asettumaan maahan, samoin lennokkaimmat näkevät tässä Venäjän halua näpäyttää Suomea liian innokkaista Nato-keskusteluista tai painostaa Suomea venäläisvähemmistön ongelmissa. Villien arvailujen keskellä ytimekkäimmän analyysin lausui mielestäni pitkänlinjan venäjäasiantuntija Tauno Tiusanen: ”Lännessä talous on pääasia ja politiikka sovitetaan siihen. Moskovassa asia on juuri päinvastoin”. Olivatpa syyt niitä tai näitä, niin selväksi on taas käynyt, että naapurisuhteita ei hoideta Brysselin kautta. Tätäkin vyyhteä asettuvat purkamaan suomalaiset ja venäläiset viranomaiset keskenään.

Pelkän poliittisen teatterin näyttämöksi joutumista ei elintarvikealalle soisi – se on yksinkertaisesti liian kallista. Venäjä on sen tärkein vientimaa ja viennin osuus puolestaan useita kymmeniä prosentteja suurimpien elintarvikeyhtiöiden liikevaihdosta. Lapinlahtelaisittain ehti jo säikähtää sitäkin, miten käy Valion suunniteltujen miljoonasatsausten, jos vienti pidemmällä tähtäyksellä tyrehtyy. Vaikka ala on vakuutellut, että selkkauksesta ei vielä ole aiheutunut suoranaisia seuraamuksia, niin esimerkiksi kotimaiset maitotuotteet ovat olleet marketeissa ”kesäkampanjahinnoissa” – sattumaa tai sitten ei.

Elintarviketeollisuus hikoilee paitsi vientiongelmien niin myös kasvavien tuontipaineiden ja muuttuvien kulutustottumusten kanssa. Kotimainen elintarvike ja lähiruoka ovat aina olleet korkeassa kurssissa juhlapuheissa ja gallup-kyselyissä, mutta kuluttajan valinnat kaupassa kertovat muuta. Kotimaisen ruuan osuus kaupan hyllyissä on enää puolet, kun se vajaat parikymmentä vuotta sitten oli lähes 80%.

Mediallakin on oma roolinsa; koko Suomen EU-jäsenyyden ajan se on kertonut kuinka syömme Euroopan kalleinta ruokaa. Kuitenkin ostovoimaan ja tulotasoon suhteutettuna se on kilpailukykyistä. Merkillistä olisikin jos bulgaarin ruokakassille kertyisi sama hinta kun tulotkin jäävät neljännekseen suomalaisten keskiansioista.

Maailman kaupan ristipaineissa Suomi ei avoimena taloutena voi kuitenkaan turvautua edes väliaikaisiin tuontikieltoihin oman tuotannon suojaamiseksi. Kuluttaja ja kaupan porras on vakuutettava muilla keinoin tekemään kotimaisuutta tukevia ostopäätöksiä.

(Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 30.7.2010)