Syksyn ensimmäisellä istuntoviikolla Strasbourgissa käytiin vilkas keskustelu postipalveluiden tulevaisuudesta Euroopassa. EU:n uusittu postipalveludirektiivi vuodelta 2008 määrää avaamaan postipalvelut kilpailulle ja markkinaehtoisiksi tämän vuoden loppuun mennessä.
Monissa jäsenmaissa, Suomi mukaan lukien, osa palveluista on jo vapautettu, mutta määräaika velvoittaa postilakien pikaiseen uusimiseen muiltakin osin. Viestintäministeriössä kuulemma hikoillaan, miten saada lokakuuksi aiottuun lakipakettiin kirjattua ihmiset ja yritykset tasa-arvoiseen asemaan sekä palvelun saatavuuden että laadun suhteen.
Tämäkin direktiivi kuuluu siihen joukkoon, jonka komission virkamiehet ovat sorvanneet takaraivossaan Keski-Euroopan täysin toisenlaiset olosuhteet. Esimerkiksi Suomen kaltaisessa pinta-alaltaan suuressa, mutta harvaan asutussa maassa on vaarana, että kilpailu kiinnostaa ainoastaan tiheämmin asutuilla kaupunkialueilla, joista poimitaan taloudellinen hyöty. Sen sijaan kannattamattomien harvaan asuttujen alueiden postinjakelun kustannukset jätetään yhteiskunnalle. Meillä haja-asutusalueen jakelu on keskimäärin neljä kertaa kalliimpaa kuin taajamien ja ääripäissä ero on jopa kymmenkertainen.
Palvelutaso haja-asutusalueilla pyritään direktiivissä turvaamaan ns. yleispalveluvelvoitteen haltijalle – Suomessa Itellalle – asetetuilla velvoitteilla. Parlamentin keskustelussa ihmettelin komissaari Barnierille, kuinka kilpailu voi olla aitoa ja tasavertaista, jos yleispalveluvelvoitteen haltijan laatu- ja palvelutasovaatimukset ovat merkittävästi ”kermankuorija”-yrityksiä tiukemmat? Ja ennen kaikkea, millä tavoin on tarkoitus kattaa yleispalvelun tarjoamisesta aiheutuvat korkeammat kustannukset? Direktiivissä esitetään kyllä vaihtoehtoja, joista yksinkertaisin on tappiollisen toiminnan rahoittaminen verovaroista. Nykyisessä julkisten talouksien tilassa tuskin mikään jäsenvaltio pitää tätä järkevänä.
Tällä mallilla tilanteesta Suomessa uhkaa tulla suorastaan absurdi. Kannattavan valtionyhtiön Itellan noin sadan miljoonan euron vuosittainen voitto on vaarassa muuttua lähes samaa suuruusluokkaa edustaviin valtion budjettimenoihin. Kaikki tämä, jotta muutama – todennäköisesti ulkomaalainen – yritys pääsee tekemään voittoa kaupunkien kannattavista markkinoista. Tätä voi olla vaikea selittää veronmaksajille ja postipalveluista vähennettäville työntekijöille.
Barnierkin tyytyi vain poliitikkomaisesti toteamaan, että tarkoitus on perustaa palveluiden käyttäjien kanssa työryhmä vaikutusarviointeja seuraamaan. Järkevää olisi velvoittaa kaikki alalla toimivat yritykset kattamaan osaltaan kustannuksia palveluiden tasapuolisesta turvaamisesta koko maassa. Parlamentin keskustelun kirvoittamana jätinkin komissiolle kysymyksen siitä, mahdollistaako direktiivi kansallisesti määräämään esimerkiksi postitoimintamaksun, jolla kaikilta alan toimijoilta voitaisiin kerätä varat tasapuolisesti palvelujen turvaamiseksi myös kannattamattomilla alueilla. Toivottavasti vastaus on selkeä ilman jorinoita vaikutusarvioinneista.