Tällä hetkellä EU-johtajat toimivat markkinoiden suhteen reaktiivisesti eivätkä strategisesti. Kreikan osalta tilannetta ei ollut aikaa miettiä lainkaan eikä Irlanninkaan kohdalla eri vaihtoehtojen tarkempaan punnitsemiseen ollut tilaisuutta. Niinpä markkinavoimat heiluttelevat nyt Euroopan ongelmapesäkkeitä mielin määrin. Euroopan keskuspankista (EKP) on tällä haavaa muodostunut Euroopan ongelmaluottoja ostava roskapankki. EKP on siten itse luonut tilanteen, joka houkuttelee spekuloimaan jäsenvaltioiden velkakirjoilla. EKP syytää siis itse bensaa liekkeihin.
Euroopan velkasuo koettelee todenteolla myös Euroopan rahoitusvakausvälinettä. Kreikka-paniikissa kokoon kyhätyn vakausväline 750 miljardia ovat kuitenkin nopeasti käytetty, kun jäsenmaa toisensa perään vajoaa autettavien joukkoon. Onneksi viime viikon ECOFIN kokous nettomaksajamaiden johdolla torjui Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n esityksen avustusjärjestelyn kasvattamisesta entisestään. Toinen keskinäinen velkavastuu instrumentti eurobondi sai sekin nihkeän vastaanoton; mitäpä järkeä Saksan tai Suomen kaltaisten talouksien olisi ottaa kannettavakseen muiden maiden velkariskit ja heikentää omaa lainaluokitustaan.
Irlannin kriisin yhteydessä on muistutettu sen olevan pankkisektorin kriisi eikä julkisen talouden pöhötauti kuten Kreikassa. Vaikka markkinavoimille onkin yhdentekevää, mikä kriisin on aiheuttanut, EU:n olisi järkevämpää yrittää keskittyä puhtaasti pankkikriisin dominoefektin estämiseen kuin yrittää taata ongelmavaltioiden velat. Jälkimmäiseen sen paremmin rahat kuin uskottavuuskaan ei riitä. Sen sijaan vakuuksien kannalta pankkien pääomittaminen tarjoaisi mahdollisuuksia. Vakuutena voisi olla esimerkiksi se, että rahoitusvakausvälineen kautta velkojat pääomittavat pankkeja osakkeita vastaan. Osittainen pankkien omistaminen turvaisi pankkituen takaisin saannin ja pidemmällä tähtäimellä toivon mukaan myös veronmaksajien edun.
Toisaalta into rakentaa yhteisiä velkavastuita selittyy pitkälti liittovaltiokehitystä ajavien poliittisilla pyrkimyksillä. Samalla kun Suomessa puhutaan varovaisesti Euroopan kriisimaiden talouksien koordinoinnista, ollaan Brysselissä monta askelta pitemmällä. Täällä puhutaan avoimesti ainakin yritysverotuksen harmonisoinnista ja budjettien federalisoinnista. Kriisi on ajanut ajattelemaan, että paras ratkaisu saattaisi olla EU-maiden talouksien harmonisointi. Siitä onkin sitten lyhyt matka liittovaltioon, jos EU säätelee kansallisten budjettien raamit.