Vaalitulosten väärentämistä, opposition ehdokkaiden ja toimittajien vangitsemista, poliittisten vankien pahoinpitelyä, tiedotusvälineiden sensurointia – uutisia varmaan jostain Afrikan pimeimmästä kolkasta? Ei, nämä vuodenvaihteen lööpit tulevat Helsingistä katsottuna suurin piirtein saman matkan päästä kuin Iisalmi, nimittäin Valko-Venäjältä!
Euroopan viimeinen diktaattori Aljaksandr Lukasenka on hallinnut Valko-Venäjää kovaotteisesti jo 16 vuotta. Lukasenka on entinen neuvostokolhoosin johtaja, joka nousi presidentiksi itsenäisyyden ajan ensimmäisissä presidentinvaaleissa 1994. Kaksi vuotta myöhemmin hän kaappasi ”kansanäänestyksellä” parlamentin perustuslailliset valtaoikeudet itselleen. Samoin maan oikeuslaitos on suvereenisti hänen valvonnassaan, eikä hän kaihda käyttää sitä tarpeen vaatiessa poliittisten vastustajiensa nujertamiseen.
The Ekonomistin-lehden demokratiaindeksillä Valko-Venäjä on rankattu 167 maan joukossa 131. sijalle sekä 51 autoritaarisimman valtion joukkoon. Oppositio on ajettu täysin sivuun maan hallinnosta ja sen pääsy tiedotusvälineisiin on hyvin rajoitettua. Toisinajattelijoita ahdistellaan mielivaltaisilla kotitarkastuksilla ja erotetaan tekosyillä opiskelu- ja työpaikoistaan. Lukasenka on puolueineen voittanut vaalit kerta toisensa jälkeen murskaavalla enemmistöllä. Näin myös joulun alla pidetyissä presidentin vaaleissa, jotka kansainväliset vaalitarkkailijat ovat todenneet vilpillisiksi. Vaalien jälkeen kymmenet tuhannet kansalaiset kokoontuivat mielenosoituksiin Minskin kaduille. Erikoisjoukot ja poliisi hajottivat kokoontumiset väkivaltaisesti ja pidättivät satoja mielenilmaukseen osallistuneita, mukana seitsemän opposition presidenttiehdokasta.
EU:n vaatimukset vapauttaa poliittiset vangit ja lopettaa väkivalta kansalaisia kohtaan ovat kaikuneet kuuroille korville. Eikä ihme, sillä EU:n ja monien jäsenmaiden politiikka on ollut epäjohdonmukaista ja poukkoilevaa. Taitavana poliittisena pelurina Lukasenka aloitti lähentymisen EU:n suuntaan toimeenpannen kosmeettisia uudistuksia ja onnistui näin purkamaan mm. viisumipakotteet. Markkinatalouden vastustajasta hän siirtyi kätevästi talouselämän yksityistäjäksi. Niinpä EU:ssa kerkeästi siirryttiin pakotteista ja eristämispolitiikasta ns. ”vuoropuheluun” ja Valko-Venäjä hyväksyttiin nopeasti EU:n itäiseen kumppanuusohjelmaan. EU:n jäsenmaiden kahdenvälinen poliittisen tason yhteydenpito aktivoitiin ja Suomikin kiirehti avaamaan diplomaattisen yhteystoimiston Minskiin.
Itselleni Valko-Venäjän tilanne on tullut tutuksi vuosien varrelta yhteyksistä Valko-Venäjän kristillisdemokraattien kanssa. Olemme tavanneet eri yhteyksissä. Heitä osallistui puolueemme 50-vuotisjuhlaan parisen vuotta sitten, tosin osa puoluejohdosta oli estynyt tulemasta pidätysten vuoksi.
Keväällä haasteellinen tehtäväni oli alustaa heille paikallisvaalikampanjoinnissa. Jo silloin oli tiedossa maan presidentinvaaleja silmällä pitäen laadittu tiukennettu internet-sääntely. Kampanjointineuvojen ja -esimerkkien antaminen tuntui ristiriitaiselta, kun tiesin, kuinka rajoitettuja ovat kansalaisvapaudet ja tiedonvälitys Valko-Venäjällä. Viimeksi joulukuun alussa tapasin Brysselissä puolueen presidenttiehdokkaan Vital Rymasheuskin. Hän arveli, että Lukasenkan hallinto voi keskeyttää kampanjoinnin millä hyvänsä verukkeella. Seuraavan kerran näin Vitalin kuvassa, jossa hän oli mellakkapoliisin hakkaamana ja pidättämänä vaali-iltana.
EU-johtajien sinisilmäisyyden ansiosta Lukasenka pääsee hyödyntämään naapuruuspolitiikan edut ja tukieurot täysimääräisesti, ja samalla voi jatkaa häpeämättömästi ihmisoikeuksien räikeää polkemista. Olisiko EU:n aika muuttaa politiikan suuntaa?
Sari Essayah, europarlamentaarikko
(Kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa 11.1.2011)