Tänään parlamentissa keskustellaan kristittyjen ihmisoikeustilannetta käsittelevästä päätöslauselmasta. Elintasokristittynä Euroopassa elellessä ei tule äkkipäätä ajatelleeksi, että noin 100 miljoonaa kristittyä eri puolilla maailmaa kohtaa päivittäin vainoa ja väkivaltaa uskontonsa vuoksi. Niin yllättävältä kuin se täällä kuulostaakin, niin kristityt ovat edelleen maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Mitenkään väheksymättä muiden uskontojen kokemaa painetta, tilastot kuitenkin kertovat karua kieltä: 75 % uskontonsa vuoksi tapetuista on kristittyjä.

Viime aikoina tilanne on noussut erityisen huolestuttavaksi kristinuskon syntysijoilla Lähi-idässä. Esimerkiksi Irakin kristityt on yksi maailman vanhimmista kristittyjen yhteisöistä, mutta kristittyjen määrä vähenee maassa koko ajan. Kristittyjä syrjitään, kaapataan ja murhataan. Monet uhkien ja vainojen alla elävistä kristityistä pakenevat maasta tai joutuvat pakon alaisina kääntymään islamin uskoon. Myös kirkkojen omaisuus on joutunut väkivallan kohteeksi ja useita kirkkorakennuksia on pommitettu toimintakelvottomiksi. Joulun alla Euroopan parlamentissa vieraillut Kirkukin arkkipiispa arveli juuri kirkkoihin tehtyjen murhaiskujen jälkeen, että mahdollisesti kristinusko vähitellen katoaa Irakista kokonaan.

Samoin kristitty länsi on seurannut lähes ilman reaktioita viime kuukausien brutaaleja hyökkäyksiä uskonveljiä ja -sisaria kohtaan Egyptissä ja Syyriassa. Näissä jumalanpalveluksiin tehdyissä iskuissa kuoli kymmeniä henkilöitä, joukossa lukuisia lapsia.

Myös muualla haasteita riittää. Aasian maiden huima talouskasvu kätkee alleen vakavia perus- ja ihmisoikeusloukkauksia; mm. Kiinassa, Intiassa ja Vietnamissa uskonnonvapaus toteutuu vain paperilla. Sudanissa kärjistynyt tilanne ja jatkuvat hyökkäykset ovat johtamassa ehkä maan jakautumiseen muslimienemmistöiseen Pohjois-Sudaniin ja kristittyjen etelään.

Tuntuu, että apostolien ajoista ei ole juuri päästy eteenpäin; on nimittäin arvioitu, että 1900-luvulla uskonsa vuoksi kuoli enemmän kristittyjä kuin aikaisempina 1 900 vuotena yhteensä. Kuitenkin esimerkiksi EU voisi halutessaan tehdä niin paljon enemmän kristittyjen tilanteen ja uskonnonvapauden edistämiseksi mm. vaatimalla kaikkiin ulkopoliittisiin sopimuksiin kolmansien maiden kanssa uskonnonvapauslausekkeen ja jäädyttämällä yhteistyön rikkomusten tapahtuessa.

Euroopan laimeaa suhtautumista kristittyjen vainoihin saattaa selittää se, että maanosamme on itse hyvää vauhtia kadottamassa oman arvotaustansa. ”Ajan henki” tuntuu olevan niin Suomessa kuin Euroopassa marginalisoida uskonto ja uskonnollinen vakaumus yhteiskunnan ulkopuolelle ns. ”yksityiseen tilaan”; tätä viimesyksyinen uskonnonopetuksen ”neutralisointipyrkimyskin” heijasteli.

Tuoreimman EU-kohun kristinuskon marginalisoinnista aiheutti komission 4 miljoonan euron panostus koululaiselle jaettavaan kalenteriin, jossa oli kyllä muistettu merkitä muslimien, sikhien, juutalaisten ja hindujen juhlapyhät ja Eurooppa-päivä, mutta ei yhtään kristillistä juhlaa. Ellei sellaiseksi lasketa kalenterimerkintää 24.12 ”muista ostaa lahjat – talven lomakausi alkaa”. Toilauksesta vastuullisella virkamiehellä oli jo Euroopan nykyilmapiiriä heijasteleva ratkaisu valmiina; seuraavasta kalenterista tehdään sitten uskontoneutraali! Eipä siis ihme, ettei tällaisessa asennemaastossa vainottujen kannata liikoja Euroopalta odottaa.