Viime aikojen kansannousut Tunisiassa ja Egyptissä ja sieltä edelleen levinneet mielenilmauksien aallot Pohjois-Afrikassa ja Arabian niemimaalla ovat alkaneet näennäisen yllättäen. Vuosia on kuitenkin tiedetty alueen nuoren sukupolven näköalattomuus köyhyyden ja työttömyyden sekä kansalaisoikeuksien puuttumisen keskellä. Länsimaat ovat vieläpä tietoisesti sulkeneet silmänsä ihmisoikeuksien, erityisesti uskonnonvapauden puuttumiselta ja mm. vainottujen kristittyjen tukalalta asemalta muslimimaissa, ja tukeneet kulissi-vakautta armeijan avulla ylläpitäneitä yksinvaltiaita. Siksi nyt kiireessä demokratiatervehdyksiä väsäävän lännen uskottavuus on erityisen heikoissa kantimissa kaduilla parveilevan kansan keskellä.
Arabimaailma on monessa suhteessa vedenjakajalla. Useissa maissa ainut oppositio on ääri-islamilaiset liikkeet, jotka helposti näyttäytyvät kansallismielisiltä ja vastakohdalta korruptoituneille, lännen kanssa kaveeraaville diktaattoreille. Demokraattiset vaalit voivat yhtä hyvin nostaa valtaan avoimen vihamielisiä ja toimintatavoiltaan epädemokraattisia voimia, kuten kävi terroristiliike Hamasin kohdalla. Toisaalta taas monet alueen ihmiset ovat täynnä uskonnon nimissä tapahtuvaan syrjintää ja väkivaltaa ja uskaltavat yhä avoimemmin haastaa islamin opetukset ja sharia-lain.
Israelille naapureiden vallanvaihdokset ovat aiheuttaneet tuoreeltaan epävarmuutta. EU-parlamentissa vieraillut israelilaisministeri sanoi, että olisi jatkossa hienoa todeta, ettei ole enää alueen ainoasta demokratiasta kotoisin. Mikäli kuitenkin ääri-islamilaisuus vahvistuu, pelätään nykyhallintojen kanssa solmittujen rauhansopimusten vaarantumista. Euroopallekaan ja sen jo yli 40 miljoonaiselle muslimiväestölle ei ole samantekevää, millaiset voimat astuvat islamilaisen maailman johtoon.
Lähetystyön kannalta maailman politiikan seuraaminen on tärkeämpää kuin koskaan. Vuosikaudet on anottu mm. rukousikkunan 10/40 kautta näiden leveyspiirien alueella sijaitsevan voimakkaimman islamilaisen alueen avautumista. Se on tuntunut yhtä mahdottomalta kuin rautaesiripun aukeaminen aikoinaan. Marokosta Irakiin sijaitsevalla kaistaleella asuu 300 miljoonaa ihmistä, joista arviolta jopa 80 % ei ole kuullut koskaan evankeliumia. Lähetystyötä ja evankeliumin julistusta on alueella tehty ”teltantekijöinä” hengen ja terveyden uhalla tai sitten etänä netin, satelliittien ja radioaaltojen kautta.
Tunisian ja Egyptin uutiskuvat näyttävät sekasortoisia tunnelmia kaduilta. Osa ihmisistä protestoi avoimesti iskulauseita huudellen, osa edelleen pelonsekaisesti ja kasvojaan peitellen, jotkut ovat mukana epäjärjestyksestä hyötyäkseen ja toiset taas polvistuvat rukousasentoon. Mieleen nousevat Matteuksen evankeliumin sanat: ”Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niin kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: ’Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa'” (Matt. 9:36-38 ).Tarjoaako tämä liikehdinnän aika kenties ainutkertaisen mahdollisuuden avata ovet evankeliumin julistukselle ennen niiden sulkeutumista?