Viime viikkojen uutiskuvat ovat vyöryttäneet eteemme paitsi arabimaailman kiihkeitä mielenosoituksia ja sekasortoisia tunnelmia kaduilta, niin myös tilanteesta hämmentyneitä ja kommenteissaan haparoivia länsijohtajia. Kansannousut Tunisiassa ja Egyptissä ja sieltä edelleen levinneet mielenilmauksien aallot Pohjois-Afrikassa ja Arabian niemimaalla ovat alkaneet näennäisen yllättäen. Vuosia on kuitenkin tiedetty alueen nuoren sukupolven näköalattomuus köyhyyden ja työttömyyden sekä kansalaisoikeuksien puuttumisen keskellä. Länsimaat ovat vieläpä tietoisesti sulkeneet silmänsä ihmisoikeuksien, erityisesti uskonnonvapauden puuttumiselta ja mm. vainottujen kristittyjen tukalalta asemalta muslimimaissa, ja tukeneet kulissi-vakautta armeijan avulla ylläpitäneitä yksinvaltiaita.

Nyt kiireessä demokratiatervehdyksiä väsäävän lännen uskottavuus on siksi erityisen heikoissa kantimissa kaduilla parveilevan kansan keskellä. Brysselin käytävillä on EU:n kaksinaamaisesta käytöksestä itseironisesti todettu, että vielä kolme viikkoa sitten meillä oli Euroopan ”vahva liittolainen” Hosni Mubarak, kaksi viikkoa sitten pelkkä presidentti Mubarak ja viime viikolla sitten vihdoin pääsimme eroon diktaattori Mubarakista!

Arabimaailma on monessa suhteessa vedenjakajalla. Useissa maissa ainut oppositio on ääri-islamilaiset liikkeet, jotka helposti näyttäytyvät kansallismielisiltä ja vastakohdalta korruptoituneille, lännen kanssa kaveeraaville diktaattoreille. Demokraattiset vaalit voivat yhtä hyvin nostaa valtaan avoimen vihamielisiä ja toimintatavoiltaan epädemokraattisia voimia, kuten kävi terroristiliike Hamasin kohdalla.

Ei liene yllätys, että mm. monia ääriliikkeitä rahoittavassa Iranissa Pohjois-Afrikan levottomuuksista ja liikehdinnästä iloitaan, ja se nähdään mahdollisuutena levittää islamilaista vallankumousta maltillisimpiin maihin. Tosin Iranin hallitus tekee kaikkensa kyynelkaasun, pamppujen ja nettisensuurin voimalla estääkseen vastaavat mielenilmaukset kotona.

Naiiviudessaan länsimaailma ei ole vielä täysin käsittänyt, mitä vallan luisuminen alueella islamilaisten fundamentalistien käsiin tarkoittaa. Toisaalta taas monet alueen ihmiset ovat täynnä uskonnon nimissä tapahtuvaan syrjintää ja väkivaltaa ja uskaltavat yhä avoimemmin haastaa fundamentalistien opetukset ja sharia-lain.

Israelille naapureiden vallanvaihdokset ovat aiheuttaneet tuoreeltaan epävarmuutta. EU-parlamentissa vieraillut israelilaisministeri sanoi, että olisi jatkossa hienoa todeta, ettei ole enää alueen ainoasta demokratiasta kotoisin. Mikäli kuitenkin ääri-islamilaisuus vahvistuu, pelätään nykyhallintojen kanssa solmittujen rauhansopimusten vaarantumista.

Euroopallekaan ja sen jo yli 40 miljoonaiselle muslimiväestölle ei ole samantekevää, millaiset voimat astuvat islamilaisen maailman johtoon.  Surullista on, että EU:lta tuntuu puuttuvan nyt selkeä ja johdonmukainen linja Lähi-idän vaappuessa levottomuuksien ja kaaoksen partaalla.

(Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa)