Eduskunta sai ennen vaalilomille lähtöä äänestettyä tuiki tärkeän vaalilakiuudistuksen vihdoin eteenpäin seuraavien valtiopäivien sinetöitäväksi. Suomalaisen vaalijärjestelmä kaikkein suurin epäkohta on ollut piilevän äänikynnyksen aiheuttama äänestäjien ja puolueiden alueellinen epätasa-arvo. Kun Uudeltamaalta on ponnistettu alle kolmella prosentilla eduskuntaan ja Pohjois-Karjalassa ei kolmetoistakaan riitä, niin ”yleinen ja yhtäläinen äänioikeus” kuulostaa lähinnä juhlapuhefraasilta. Tilastokeskuksen väestöennusteiden mukaan tilanne vääristyisi tulevaisuudessa entisestään, joten alueellisen oikeudenmukaisuuden palauttaminen vaati lakimuutosta.
Toisin on Euroopan Parlamentissa, jossa käsittelyssä oleva mietintö Eurovaalien uudistamisesta vinouttaisi jäsenmaiden valtasuhteita entisestään. Lisäksi se toisi yleiseurooppalaiset vaalilistat muka äänestäjien kiinnostuksen lisäämiseksi. Tosiasiassa molemmat esitykset lisäisivät suurten maiden jo ennestään voimakasta vaikutusvaltaa unionissa.
Jäsenvaltiokohtainen paikkajako EU-parlamentissa määräytyy laskentakaavalla suoraan väestöpohjasta, Nyt matematiikkaa on tarkoitus sorvata suuntaan, jonka mukaan monien pienten ja keskisuurten jäsenvaltioiden paikkamäärä pienenisi nykyisestä; mm. Suomella 13:sta 12:een. Vastaavasti muutamat suuret jäsenvaltiot kuten Ranska, Espanja ja Italia saisivat kymmenkunta uutta edustajaa.
Lisäksi ehdotuksen mukaan äänestäjät voisivat jättää kaksi ääntä; yhden kansalliselle ehdokkaalle tai vaalilistalle ja toisen EU-jäsenmaiden yhteiselle ehdokaslistalle. Näiltä yleiseurooppalaisilta vaalilistoilta valittaisiin 25 parlamentin jäsentä Lissabonin sopimuksessa sovitun 751 lisäksi. Pieneten jäsenmaiden ehdokkaiden mahdollisuus päästä yhteisten listojen kärkipaikoille tai tulla valituksi olisi lähes olematon.
Pienten ja suurten jäsenmaiden välinen epätasapaino ei valitettavasti ole ainut Euroopan parlamentin rakenteissa piilevä vääristymä. Talouskriisin hoito on jakanut EU-maat selkeästi nettomaksajien ja – saajien leiriin. Velkaantuneimpien jäsenmaiden mepit tulevat myös väkirikkaimmista maista ja muodostavat näin enemmistön eri poliittisissa ryhmissä. He ajavat mm. taloushallintopakettiin innolla lisää yhteistä velkaa eurobondien ja uusien rahastojen muodossa. Samoin he haluavat aloittaa yhdessä federalistien kanssa EU-verojen keräämisen kansalaisilta, jotta aluepoliittisia ja rakennetukia voitaisiin jatkossakin avokätisesti heille jakaa.
Osalla mepeistä ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, että jonkun on kannettava jäsenvaltiotasolla myös esitysten talousvastuu, vaan edes jonkinlaista vastuuta veronmaksajistaan tunteva jäsenvaltioita edustava neuvosto on heille jatkuva piikittelyn aihe.
Talouskuria ajavat mepit tulevat taas Saksaa lukuun ottamatta vähäväkisimmistä jäsenmaista eli numeraalisesti me nettomaksajamaiden mepit olemme alakynnessä. Tulevaisuudessa suhdeluku heikkenee jokaisen uuden EU-jäsenmaan myötä. Tämä asetelma muodostaa jatkossa yhä suuremman haasteen, kun parlamentin kantoja talouspäätöksiin muodostetaan nettosaajien johdolla.
(Julkaistu Savon Sanomissa)