Essayah: Mepin katsaus KD:n puoluekokoukselle

KD:n puoluekokous 19.8.2011 Kokkola
Katsaus mepin toimintaan

Arvoisa puoluekokousväki,
hyvät ystävät

Yleensä Euroopan parlamentissa on perinteisenä huolena ollut kansalaisten välinpitämättömyys EU-asioita kohtaan. Kevään eduskuntavaaleissa Kreikan, Irlannin ja Portugalin laina-asiat kuitenkin kiinnostivat toreilla ja turuilla enemmän kuin taitetut indeksit tai pohjaosanleikkaukset konsanaan. Suomalaiset äänestäjät näyttävät ymmärtäneen EU-päätösten merkittävyyden niin lainsäädännön kuin talouspolitiikankin osalta. EU-tasoinen sääntely vaikuttaa jo vähintäänkin puoleen, mutta jopa 80 prosenttiin kaikesta jäsenmaissa tehtävästä päätöksenteosta

Eduskuntavaalien tulos on osaltaan nostanut EU-päätöksenteon asemaa suomalaisella poliittisella agendalla sinne minne se kuuluukin eli poliittisen keskustelun ytimeen ja se keskustelu kuuluu yhtälailla huoltoaseman baarien parlamentteihin kuin vallan kabinetteihinkin.

Edellisessä puoluekokouksessa iloitsimme saavutetusta EU-parlamenttipaikasta ja sen mukanaan tuomista vaikutusmahdollisuuksista. Nyt hallitusvastuu on tuonut meille jälleen uuden kanavan vaikuttaa myös EU:ssa; onhan meillä oma ministeri oikeus- ja sisäasioiden ministerineuvoston pöydän ääressä.

Viime puoluekokouksen jälkeen EU:n muutosvauhti on ollut huima. Integraatio on talouskriisin oloissa paljon nopeampaa ja menee syvemmälle kuin pelkin poliittisin askelin olisi tapahtunut. Siksi on perusteellisesti arvioitava maamme suuntaa EU:n kehityksessä ja oman puolueemme poliittista asemointia siinä. Tuntuu, että tällä hetkellä EU-integraatiokehityksen suhteen mennään ajopuuna; talouspäätös toisensa perään tehdään kriisitunnelmissa ja välttämättömyyden nimissä – ilman että keskustellaan päätösten poliittisesta suunnasta.

Tuore esimerkki tältä viikolta; Ranskan ja Saksan johtajien tiistaisia esityksiä uudesta taloushallituksesta ja budjettilakien velkakriteeriharmonisoinnista ovat analysoineet pankkien pääekonomistit ja ETLA:n tutkijat selkeinä askeleina kohti EU:n liittovaltiota. Sen sijaan me poliitikot pelkäämme sanoa asian tilan niin kuin se on, koska suomalaisten iso enemmistö vastustaa talouspolitiikan lipumista Bryssel-johtoiseksi.

Hyvät ystävät, nyt vireillä olevia ja jo tehtyjä talouspoliittisia päätöksiä ei voi käsitellä vain välttämättömyyksinä, vaan niitä on tarkasteltava myös suhteessa jäsenvaltion suvereniteettiin.

Hallitusohjelmaan saatiin kirjoitettua mielestäni tärkeä EU-politiikan linjaus, jonka uskon monen suomalaisen jakavan. ”Eurooppalaista yhteistyötä on lisättävä niissä asioissa, joissa yhdessä toimiminen tuottaa lisäarvoa tai on EU:n ulkoisen vaikuttamisen kannalta tärkeää. Samalla on toissijaisuus periaatteen kunnioittamista vahvistettava ja pidättäydyttävä sellaisesta sääntelystä, jonka tavoitteet voidaan saavuttaa yhtä hyvin tai paremmin kansallisella tasolla.”

Kristillisdemokraatteina olemme aina korostaneet EU:ta itsenäisten jäsenvaltioiden yhteistyöelimenä, joka parhaimmillaan tuottaa lisäarvoa niin talouteen, työllisyyteen kuin esim. taistelussa rajat ylittäviä uhkia kohtaan; ovat ne sitten ilmansaasteita tai järjestäytynyttä rikollisuutta. Talouspolitiikan puolella olemme tukeneet kasvu- ja vakaussopimukseen nojaavaa euroa, mutta selkeästi torjuneet kansalliseen budjetti- tai veropolitiikkaan puuttumisen.

Talouskriisin myötä alkanut talouspolitiikan yhteinen ohjaus sisältää osin sinällään kannatettavia toimia esimerkiksi finanssimarkkinoiden ja rahoitusinstrumenttien tiukempaa sääntelyä ja parempaa valvontaa sekä esityksiä pankkisektorin suuremmasta vastuusta kriisien hoidossa. Samoin osalla taloushallintopaketin esityksistä halutaan – aivan oikein- tehostaa voimassa olevan vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista. Kuitenkin mukana on esityksiä, joilla otetaan askeleita yhä syvempään talousintegraatioon ja liittovaltiokehitykseen.

Miten tähän tilanteeseen on tultu? Euron ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun sen takeeksi solmittua kasvu- ja vakaussopimusta ei enää noudatettu, ja jäsenmaiden velkaantumiset karkasivat holtittomille urille. Kreikan tilastopimittelyyn mikään taho ei ollut varautunut.

Velkaantumisesta ei pidä syyttää yksin 2008 alkanutta finanssikriisiä. Vuosien ajan hallitukset jäsenmaissa ovat halunneet miellyttää äänestäjiä ja ikäviä talouspäätöksiä on lykätty eikä edes talouskasvun vuosina ole laitettu tarpeeksi syrjään pahan päivän varalta. Näin myös Suomessa, vaikka tilanteemme on toki parempi useimpiin euromaihin verrattuna.

Kreikan ajautuminen akuuttiin maksukriisiin ehkäistiin toukokuussa 2010 yön selässä sorvatulla vakautuspaketilla ja Euroopan Keskuspankin ensimmäisellä ns. ”poikkeuksellisella väliintulolla”. Keskuspankkirahoituksen löysääminen ja velkapapereiden tukiostot laskivat kyllä korkoja ja rauhoittivat hetkellisesti pörssimarkkinat, mutta massiivinen lisälikviditeetti kiihdytti väistämättä inflaatiota. Euroopan Keskuspankki siis omilla toimillaan edesauttoi inflaatiokehitystä, jota vastaan koko sen rahapolitiikka oli alunperin luotu!

EKP on näillä ”poikkeuksellisilla väliintuloilla” – viimeksi pari viikkoa sitten Italian ja Espanjan velkakirjoja haalimalla – luonut itse tilanteen, joka houkuttelee markkinoita spekuloimaan ongelmamaiden luotoilla. Lisäksi miljardien väliintulot lainamarkkinoilla ovat huojuttaneet EKP:n omaa uskottavuutta, ja käynnistäneet arvailut, koska moinen ”roskapankki” mahtaa tarvita lisää pääomittamista jäsenmaidensa keskuspankeilta; näinhän tapahtui jo vuoden 2010 lopussa. Euroopan Keskuspankki on kriisin myötä valitettavasti irtautunut periaatteistaan olla riippumaton toimija.

Maksukyvyttömyyden uhka on Kreikan jälkeen koetellut niin Irlantia kuin Portugaliakin ja aina ratkaisua on haettu rakentamalla pelastuspaketteja rahoitusvakausvälineen kautta, jota euromaat rahoittavat ja takaavat. Näitäkin ratkaisuja voi perustella välttämättömyydellä, mutta samalla on rikottu EU:n perussopimuksia, joiden mukaan unionilla sen paremmin kuin jäsenmaallakaan ei ole oikeutta ottaa vastatakseen toisen jäsenmaan sitoumuksia.  Tulevaisuudessa talouskriisiin ajautuvien maiden pelastamiseksi perustettavan pysyvän vakausmekanismin laillistamiseksi ollaankin tekemässä ns. ”kevennetty perussopimusmuutos”.

Kuitenkaan nämä erilaiset pelastuspaketit, väliaikaiset ja pysyvät mekanismit eivät ole palauttaneet rahoitusmarkkinoiden luottamusta. Velkainstrumentit kun eivät poista ongelmamaiden holtittomia alijäämiä, vaan sosialisoivat ne toisten vastuulle. Avustusjärjestelyn uskottavuus on koetuksella myös siksi, että takaajina on euromaita, joiden oma velkaisuus ylittää niiden BKT:n ja valtiontalous on pakkasella.

Rahoitusmarkkinat tuntevat taloushistorian karun läksyn, josta professori Vesa Puttonen muistutti Talouselämä-lehden haastattelussa jo viime syksynä. Hän siteerasi Rogoffin ja Reinhartin tutkimusta rahoituskriiseistä 800 vuoden ajalta:” Kriisit ovat keskenään erilaisia, mutta yhteistä niille oli, että koskaan valtio ei ole selvinnyt veloista, jotka ovat 80 tai jopa 100 % bkt:sta muuten kuin inflatoimalla valuuttansa tai jättämällä velkansa maksamatta”.

Tätäkin taustaa vasten Suomen vaatimat vakuudet Kreikalta ovat perusteltuja. On oikein vaatia ongelmamailta tiukkoja lainaehtoja ja tinkimätöntä talouden tasapainottamista. Myös muiden kuin akuutissa kriisissä olevien jäsenvaltioiden olisi mitä pikimmin tehtävä talouden tervehdyttämistoimet.  Jokainen euro, joka joudutaan käyttämään julkisen velan korkoihin tai lyhennykseen, on pois investoinneista koulutukseen, sosiaaliturvaan ja muusta, joka mahdollistaa ihmisten hyvinvoinnin.

Hyvät kristillisdemokraatit,

EU:n jäsenmaiden on oikaistava velkaantumiskehityksensä eikä ruokittava sitä. Tosiasiat tulee tunnustaa. Esimerkiksi osa Kreikan lainoista on paras kirjata luottotappioihin ja valmistautua hallittuun velkasaneeraukseen. Rahoitusvakausvälineellä ei enää pidä yrittää taata ongelmavaltioiden velkoja, vaan pääomittaa osakkeita vastaan suoraan niitä pankkeja, joilla on riski joutua velkasaneerauksen seurauksena ongelmiin. Toisaalta kukin jäsenmaa voisi vastata pankeistaan, joskin emomaa periaate ei aina ole oikeudenmukainen. Osittainen pankkien omistaminen kuitenkin turvaisi pankkituen takaisin saannin. EU:n pitäisi siis keskittyä puhtaasti pankkikriisin dominoefektin estämiseen kuin ruokkia takausmekanismeilla ongelmavaltioiden velkakierrettä.

Into rakentaa yhteisiä velkavastuita selittyy pitkälti liittovaltiokehitystä ajavien pyrkimyksillä. Eläkkeelle jäävä EKP:n pääjohtaja Trichet maalaili jo alkuvuodesta federalistin unelmaa: yksi valtiovarainministeriö koko EU:hun, ja yhteiset eurobondit liikkeelle. Näinhän ne velatkin muuttuu saataviksi!

Jäsenmaiden taloudet ovat rakenteeltaan hyvin erilaisia – niitä kuuluisia meloneita ja omenoita –  ja elävät monesti eri suhdannevaihetta, siksi samanlaiset talouden ohjauskriteerit tai –keinot eivät toimi. Taloustieteilijöiden mukaan erilaisten talouksien yhteismitallinen arviointi on lähes mahdotonta. Komission taloushallintopaketissa tämä unohdetaan ja osassa sen esityksistä on menty vakaus- ja kasvusopimuksen tehostamista pidemmälle.

Nyt taloushallintopaketti keskittää talouspolitiikan ohjauksen komission käsiin. Komissiolle on ehdotettu mm. vapaa toimivalta taloutta seuraavien indikaattoreiden valinnassa ja tunnuslukujen arvioinnissa sanktiointia myöden. On aivan selvä, että jos ns. kilpailukykyseurantaan valitaan palkka- ja hintakehityksen tunnuslukuja, nämä pitävät sisällään poliittisia valintoja. Kun pohjoismaisen mallin kilpailukyky ei ole koskaan perustunut alhaisiin työvoimakustannuksiin ja ohueen julkiseen sektoriin, niin tiedossa voi olla meille kylmää kyytiä. Voidaan myös kyseenalaistaa, miten hallituksia saadaan sanktioida esimerkiksi työmarkkinaosapuolten palkkasopimuksista tai vaihtotaseen alijäämistä? Tämä on suuri periaatteellinen päätös, sillä tähän mennessä budjettipolitiikka on ollut kansallisessa päätäntävallassa.

Talouspolitiikan syvenevää integraatiota on tarkasteltava paitsi suvereniteetin myös demokratian näkökulmasta. Jos jäsenvaltioista tulee vahvan ohjauksen ja sanktioinnin kautta komission käskyläisiä ja sen talouspolitiikan myötäjuoksijoita, onko jatkossa väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään? Kansalaisten kokemus siitä, ettei oikeasti voi vaikuttaa politiikan suuntaan vaan valta on keskittynyt harvoille ja avoimuus puuttuu, voi pahimmillaan johtaa vakaviin seurauksiin yhteiskunnassa.

Syksy tuo varmasti monenlaisia esityksiä tiukemmasta talousunionista ja liittovaltiomallista. Jo nyt on ollut valmistavia artikkeleita siitä, ettei suomalaisten pitäisi nähdä liittovaltiota keskitettynä, vaan hajautettuna mallina. Suomessa on käytävä keskustelu siitä, mihin suuntaan EU:ta pitäisi kehittää ja millaisessa menossa on kansallisen edun mukaista olla mukana. Tähän velvoittaa jo hallitusohjelman kirjaus: ”Hallitus tarkastelee eriytyvän integraation hankkeita tapauskohtaisesti”. Oma näkemykseni on, että Suomen tulee edelleen vastustaa esim. eurobondeja ja muuta liittovaltiokehitystä.

Jokaisella jäsenvaltioilla pitää vastakin olla vastuu oman taloutensa tervehdyttämisestä, jossa vaikeus on tietenkin löytää tasapaino vyönkiristämisen ja toisaalta talouskasvun vauhdittamisen välillä. Uskon, että hallituksen eilen esittämä budjettilinja ja etupainoiset kiristykset ovat tässä taloustilanteessa aivan välttämättömiä. Meidän on muistettava, että jokaisen tunnin aikana täällä maamme velkaantuu miljoona euroa, joten vaikeat päätökset ovat nyt vastuullisia päätöksiä. Vanhat kristilliset hyveet ahkeruus ja säästeliäisyys pätevät siis makrotaloudessakin.

Katsetta tulevaan

Talouskriisin hoidon lisäksi tuleva syksy sisältää monia painavia EU-asioita kuten monivuotiset rahoituskehykset ja yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan uudistukset. Rahoituskehykset koskettavat kaikkia EU:n politiikan aloja, merkittävimmin maatalous- ja aluepolitiikan lohkoja, joiden osuudet unionin budjetista ovat suurimmat. Rahanjaon lisäksi kehyksissä määritellään unionin politiikan painopisteet seuraavalle ohjelmakaudelle. Kehysesitystä seuraavat alakohtaiset lainsäädäntöesitykset, joita komissiosta tippuu varmaan pitkin syksyä. Suomi on nettomaksajana ajanut kurinalaista rahoituskehyksen kokonaistasoa ja aluepolitiikan puolella on saatu maininta harvaan asuttujen alueiden lisätuesta.

Maatalouspolitiikassa komission esitys pitää sisällään periaatteen maataloustuotannon jatkumisesta kaikilla Euroopan alueilla, vaikka rahoituksen puolella ei ole nähtävissä ainakaan tukitasojen kasvua. Tässä vaiheessa on vielä hiukan aikaista arvioida lopullisia vaikutuksia Suomeen mm. yksityiskohtaisten kriteerien ollessa vielä työn alla, mutta lähtökohdat ovat kelvolliset. Hyvällä kansallisella politiikalla on ratkaiseva merkitys siihen, miten esimerkiksi aluepolitiikan tuista saadaan paras hyöty irti.

Valiokuntatyö

Omassa valiokuntatyössäni syksyn haasteet ovat talous- ja raha-asioiden valiokunnassa yhtenäisen euromaksualueen eli SEPA-mietinnön loppuunsaattaminen neuvotteluissa neuvoston kanssa ja sen saattamisessa parlamentin äänestykseen. Maksumarkkinoiden yhdistämisen pitäisi tarjota huomattavia taloudellisia etuja, kun kilpailu ja innovointi lisääntyvät ja kuluttajien suorittamien maksujen kustannukset pienenevät. Lähes vuoden kestänyt projekti alkaa olla jo voiton puolella, mutta eri tahojen ja maiden intressien yhteensovittaminen on ollut yllättävän haasteellista.

Myös työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa työn alla olevat mietinnöt kausityöntekijöistä ja yritysten sisäisistä siirroista ovat tavoitteiltaan hyviä, mutta niiden soveltaminen 27 eri jäsenmaassa luo haasteensa, jotta kansallista sosiaaliturvajärjestelmää voidaan kunnioittaa. Yhdenvertaisen kohtelun ulottaminen myös muuhun kuin työskentelyyn perustavaan sosiaaliturvaan on ongelmallista. Se tarkoittaisi mm. terveyspalveluiden järjestämistä samoin asiakasmaksuin, ehdoin ja samassa laajuudessa kuin kunnan vakinaisille asukkaille, samoin asumisperusteiset sosiaaliturvaetuudet olisivat yhdenvertaisen kohtelun piirissä maassa oleskelun pituudesta riippumatta. Kansallisen toimivallan suojaaminen sosiaaliturvan ja terveydenhuollon palvelujärjestelmien osalta on tavoite, jonka hoitaminen edellyttää tiivistä ja saumatonta yhteistyötä hallituksen, eduskunnan ja europarlamentaarikkojemme kesken.

Näiden mainittujen lisäksi valiokunnassa tullaan syksyn aikana varmasti vielä palaamaan kahteen haasteelliseen aiheeseen eli työaikadirektiiviin ja lähettyjen direktiivin implementoinnin uudelleen tarkasteluun. Lähetetyn työvoiman kohdalla jäsenmaissa on ollut väärinkäytöksiä, joissa työskentelyvaltion työehtoja ja palkkatasoa on räikeästi kierretty.

Kaikkien työvoiman liikkuvuutta käsittelevien direktiivien kohdalla on käynyt ilmi, kuinka tärkeää harmaan talouden torjunta on työvoiman liikkuvuuden lisääntyessä. Hallitusohjelmakirjausten toteuttamista näiltä osin tarvitaan tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi työmarkkinoilla ja rehellisten yrittäjien suojaamiseksi epäreilulta kilpailulta; eikä varmaan vähiten myös valtion verotulojen varmistamiseksi.

Ulkosuhteet

Puolan puheenjohtajuuskaudella ulkosuhteiden painopiste tulee olemaan EU:n naapuristossa, etenkin itäisten naapuruusmaiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Koettu arabikevät ja yhä käynnissä olevat kriisit mm. Syyriassa ja Libyassa pitävät kuitenkin myös eteläisen naapuruston tiiviisti agendalla.

EU pyrkii eteläisen naapuruston epävakaisella alueella kumppanuuteen perustuvaan yhteistyöhön, joka vahvistaisi demokraattisia muutoksia ja tukisi valtiorakenteiden nykyaikaistamista. Menneistä virheistä mm. yksinvaltaisten hallitusten tukemisessa on pyritty nyt ottamaan opiksi ja auttamaan todellisen kansalaisyhteiskunnan rakentumista Poliittinen järjestelmä näissä maissa on kehittymätön, eikä todellisia demokraattisia johtajia ole ainakaan näkyvästi ollut nousemassa esille. Vaarana on, että valta liukuu ääriliikkeille.

Mielenilmauksilta ei ole vältytty myöskään Israelissa. Jopa 250 000 korkeisiin elinkustannuksiin kyllästynyttä israelilaista protestoi eri puolilla maata parisen viikkoa sitten. He vaativat asumiskustannusten kohtuullistamista sekä sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia. Netanyahun hallitus on nyt niin sisä- kuin ulkopoliittisesti erittäin hankalassa tilanteessa, paineet ovat kovat. Eilen uutiset kertoivat myös vakavasta tilanteen kiristymisestä eteläisen rajan tuntumassa, Gazan rajalla.

Suunnitelmat Palestiinan valtion yksipuolisesta itsenäiseksi julistautumisesta YK:n yleiskokouksessa syyskuussa ovat olleet myötätuulessa. Tänä vuonna jo useat Latinalaisen Amerikan maat ovat tunnustaneet Palestiinan valtion. Myös EU:ssa on lisääntyvää kannatusta hankkeelle. Mm. Ranska on ilmaissut kiinnostuksensa tunnustaa Palestiina.

EU-maiden näkökulmat Palestiinan itsenäistymiseen ovat toisistaan poikkeavia. On arvioitu, että Palestiinan itsenäistymistä yksipuolisella ratkaisulla eivät tulisi tukemaan Saksa, Hollanti, Italia, Tsekki, Slovakia, Unkari, Bulgaria ja Puola. EU-maiden suhtautuminen asiaan on epäilemättä esimerkkinä muille vaikutusvaltaisille maille.

Ennen kesätaukoa niin Israelin kuin palestiinalaistenkin edustajat esittivät toivomuksenaan mepeille, että EU-maat eivät pyrkisi etsimään yhteistä kantaa, vaan rohkeasti jäsenmaat ilmaisisivat oman kantansa Palestiinan itsenäistymiskysymykseen. Osapuolten tiedossa on hyvin se, kuinka erilaisia näkökantoja Euroopan sisällä on, eikä yhteisen näkemyksen löytyminen ole kovinkaan todennäköistä. Epäilemättä kummatkin tahot odottavat omien tukijoidensa selkeää ulostuloa ja rohkeaa esiintymistä asiassa.

Kesän aikana ei näytä asiassa tapahtuneen mitään ratkaisevaa. Ns. Lähi-idän kvartetti (USA, EU, Venäjä ja YK) ei heinäkuun tapaamisissa tuntunut pääsevän asiassa yhtään eteenpäin. Kuukausi sitten kokoontuneet EU:n ulkoministerit puolestaan vain vetosivat rauhanneuvottelujen jatkamisen puolesta. EU:n korkea edustaja Kathrine Ashton vain tyytyi toteamaan, että syyskuun ratkaisusta YK:ssa ei voi tietää – aika näyttää.

Mikäli EU-maat tunnustavat Palestiinalaisvaltion, jonka rakentaminen ei pohjaudu Israelin ja palestiinalaishallinnon yhteiselle sopimukselle, on se erittäin vastuuton ja puolueellinen teko eikä tule johtamaan positiiviseen kehitykseen alueella.

Edellytyksenä kestävälle rauhalle ja osapuolten välisen luottamuksen kasvamiselle on se, että rauhansopimuksen ehtoja ei sanella ulkoapäin, vaan osapuolet sopivat niistä keskenään. Israel ei voi hyväksyä Palestiinan valtiota, ellei ole selvää, että sitä kyetään hallinnoimaan luotettavasti ja turvallisuudesta huolehtien. Fatahin ja Hamasin vielä konkretisoitumaton sopimus yhteistyöstä ja yhtenäishallinnon perustamisesta ei todellakaan tue tätä tavoitetta.

Huolimatta siitä selkeästä toteamuksesta Israelin luonteesta juutalaisvaltiona, joka löytyy niin YK:n vuoden 1947 päätöslauselmasta kuin maan itsenäistymisjulistuksessakin, monet nykyisistä eurooppalaisista poliitikoista eivät enää käsitä sitä, miksi Israelin valtion luonnetta juutalaisten kansalliskotina pitäisi erityisesti nostaa esille ja puolustaa.

Kirjoitusten mukaan Jerusalemista tulee ”juovuttava malja ja väkikivi kaikille kansoille”. Kristillisdemokraatteina meidän on työskenneltävä niin hallituksen kuin EU:nkin sisällä, jotta emme kansakunta repisi itseämme tähän kiveen.

Hyvät ystävät,
Kaksi vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä on takana. Teille on jaettu mepin toimintakertomus näiltä kahdelta vuodelta. Sen avulla voitte löytää ne aiheet, joiden parissa olen erityisesti parlamentissa ahkeroinut. Työstäni kertoo myös noin kerran kuussa ilmestyvä MeppiViesti, sähköinen tiedotuskirje, jonka voitte tilata sähköpostiinne nettisivuiltaniwww.essayah.fi.

Sisäänajo koko tiimiltä on suoritettu ja olemme hyvässä vireessä palvelemassa suomalaisia sekä tietenkin omaa KD-puoluetta, jonka vaikutusmahdollisuudet Suomen EU-politiikkaan ovat nyt hallitustaipaleen myötä parantuneet.