Essayah´n presidenttiehdokkuus virallistui

Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto valitsi yksimielisesti Euroopan parlamentin jäsenen, kauppatieteiden maisteri Sari Essayah´n puolueen presidenttiehdokkaaksi tänään 26.11. Helsingissä pidetyssä puoluevaltuuston syyskokouksessa. Essayah´n kampanjaslogan on ”Askeleen edellä”. Kampanjailme julkistettiin avauksessa. 

Monialainen vaikuttaja

44-vuotias europarlamentaarikko Sari Essayah on naimisissa ja perheessä on kaksi kouluikäistä tytärtä. Essayah on aiemmin toiminut KD:n kansanedustajana ja eduskuntaryhmän puheenjohtajana sekä puoluesihteerinä. Hän on edelleen Paimion kunnanvaltuutettu. Kunnallisessa luottamustehtävässä Essayah toimi ensi kertaa jo 21-vuotiaana 1988 Lapinlahdella.

Euroopan parlamentissa Essayah on työskennellyt vuodesta 2009. Hän toimii työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa sekä talous- ja raha-asiainvaliokunnassa (vj.). Ulkopolitiikan saralta kansainväliset ihmisoikeuskysymykset sekä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden kysymykset ovat erityisesti lähellä hänen sydäntään.

1990-luvun alussa opiskeluvuosinaan Essayah edusti menestyksekkäästi Suomea yleisurheilumaajoukkueessa. Sari Essayah on työskennellyt mm. business controllerina ja tilintarkastajana liike-elämän palveluksessa.

Kampanjasivut www.essayah2012.fi avattu

Lisää Essayah´n henkilöhistoriasta on löydettävissä juuri avatuilta kampanjasivuilta www.essayah2012.fi. Sivuilla joukko Essayah´n tukijoita kertoo, miksi Essayah on heidän suosikkinsa. Sivuston tapahtumakalenteria päivitetään aktiivisesti.