Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin esitys lisätä valtaa parhaan eli kolmen A:n luottoluokituksen omaaville maille ei ole saanut järin innostunutta vastaanottoa. Vaikka nettomaksajamaiden äänen parempi kuuluminen talouspoliittisessa päätöksenteossa on aivan oikeutettu vaatimus, Stubb käärii tämänkin esityksen federalistiseen pakettiin.
Euroalueen kuuden maan, joilla on kolmen A:n luottoluokitus, tulisi hänen mukaansa tiivistää talouspolitiikkansa yhtenäiseksi. Ajatus on outo. Tähän mennessä talouden ohjaukseen liittyvää lainsäädäntöä on kehitetty siltä pohjalta, että nimenomaan talouden vastuullinen hoito takaa päätösvallan pysymisen omissa käsissä ilman joutumista komission ohjaukseen. Nämä kuusi maata muodostaisivatkin tulevan liittovaltion ytimen. Lisäksi Stubb haluaa EU:lle varsinaisen ”super”-presidentin, kun neuvoston, euromaiden ja komission puheenjohtajuudet lykättäisiin yhden ihmisen hoitoon. Siinä sitä olisi varsinainen ”piällysmiesten piällysmies”.
Stubbin esitys kiinnittää kyllä huomiota aivan oikeaan ongelmaan eli nettomaksajien – ja saajien valtasuhteiden vääristymiseen. Tämä vääristymä alkaa näkyä mm. Euroopan parlamentin päätöslauselmissa. Velkaantuneimpien jäsenmaiden mepit tulevat myös väkirikkaimmista maista ja muodostavat näin enemmistön eri poliittisissa ryhmissä. He ajavat innolla lisää yhteistä velkaa mm. eurobondien ja uusien rahastojen muodossa sekä kasvattamalla EU:n budjettia.
Talouskuria ajavat mepit tulevat taas Saksaa lukuun ottamatta vähäväkisimmistä jäsenmaista eli numeraalisesti me nettomaksajamaiden mepit olemme alakynnessä. Tulevaisuudessa tämä suhdeluku heikkenee jokaisen uuden EU-jäsenmaan myötä. Tämä asetelma muodostaa jatkossa yhä suuremman haasteen, kun parlamentin kantoja talouspäätöksiin muodostetaan nettosaajien johdolla.
Eurovaalien uudistamiseksi EU-parlamentissa on väläytelty varsin lennokkaita ajatuksia mm. yleiseurooppalaisia vaalilistoja, joilta valittaisiin jatkossa 25 parlamentin jäsentä. Esitys vääristäisi suurten ja pienten jäsenmaiden suhteita, sillä yhden ”yleiseurooppalaisen” mepin valintaan tarvittaisiin n. 20 miljoonaa ääntä. Mieluummin heittäisin ajatuksena kehään, että seuraavissa EU-vaaleissa parhaimman luottoluokituksen saaneet maat saisivat lisäpaikkoja parlamenttiin – olkoot sitten vaikka kolmen A:n meppejä!