Euroopan historiassa – ja myös kristikunnan historiassa – vierauden ja muukalaisen kohtaaminen on aina ollut ajankohtainen haaste. Kristinusko ja kristillinen etiikka ovat vuosisatojen kuluessa vakiinnuttaneet asemansa Euroopassa. Globaalistuvassa maailmassa ja maallistuvassa Euroopassa yhteinen haasteemme lähimmäisen rakkauden toteutumiseksi ja vähäosaisimpien auttamiseksi saa kuitenkin uusia ulottuvuuksia.
”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Room. 13:9). Tämä kansainvälisen diakonian kannalta keskeinen periaate on uhattuna monella tavoin myös tämän päivän Euroopassa.
Viime aikojen uutiset kertovat Euroopan oireilevan huolestuttavasti: ääriliikkeet ja muukalaisvastaisuus ovat nousussa monissa maissa samaan aikaan, kun kohtaamme arjessamme yhä enemmän maahanmuuttajia monenlaisista eri taustoista ympäri maailmaa.
Vanhassa testamentissa Jumala opastaa Israelin kansaa: ”Muukalaista älä sorra, sillä te tiedätte muukalaisen mielialan, koska itsekin olette olleet muukalaisina Egyptin maassa” (2. Moos. 23:9). Tämä jae sisältää kullanarvoisen neuvon myös Euroopan maahanmuuttajia ajatellen. Meidän tulisi kantaa vastuuta niistä lähimmäisistämme, jotka ovat muukalaisia meille tutussa yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa ympäristössä ja tehtävä niin kuin toivoisimme ihmisten tekevän meille. Toisaalta, kansainvälisen liikkuvuuden ja monikulttuuristen perheiden lisääntyessä myös moni eurooppalainen on kokenut olevansa se ”toinen” uudessa asuin- tai elinympäristössään.
Tässä kansainvälisessä kontekstissa, ja kristittyjen määrän jo vähetessä Euroopassa, kristittyjen toiminta ei saisi vain mukautua maailman muutospaineiden alla, vaan toiminnassamme tulisi korostua kriittinen, kristillisiin arvoihin ja Raamatun hyvään sanomaan pohjautuva arviointi. Euroopassa ja Suomessa on käyty vilkasta keskustelua monikulttuurisuudesta ja sen onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Jokainen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen yhteisesti hyväksytyt arvot. Yhteiskunta, joka rakentuu lähimmäisen rakkauden, ihmisyyden kunnioituksen ja kymmenen käskyn periaatteille antaa kestävän suunnan jatkossakin.
Kristittyjen tulee taistella näiden arvojensa puolesta. Luvatun maan valloittajat Joosua ja Kaaleb näkivät edessä olevan vaikean tilanteen Jumalan antaman tehtävän ja kutsumuksen näkökulmasta. Kristityn kutsumus ei ole seurata sivusta ja kauhistella maailman menoa, vaan toimia turmeltuneekin maailman ja pahan keskellä oikeudenmukaisuuden ja Jumalan hyvyyden lähettiläinä. Esimerkiksi EU-politiikassa eteeni tulee tilanteita, joissa kristillisien arvojen toteutuminen on vaarassa tai uhattuna. Yhdessä toisten kristittyjen politikkojen kanssa pyrin tekemään parhaani, jotta esimerkiksi ihmisarvon kunnioittaminen voisi toteutua konkreettisesti poliittisissa valinnoissa.
Oikeudenmukaista ja välittävää maailmaa eikä lähimmäisyhteiskuntaa synny, elleivät yksittäiset kansalaiset itse valinnoissaan ota huomioon lähimmäisiään niin lähellä kuin kaukanakin. Esirukous on Jumalan antama erityinen voima tässä taistelussa. Rukoillessamme viisautta ja taidollisuutta esivallalle, pyydämme samalla itsellemmekin turvallisuutta, järjestystä ja oikeudenmukaisesti jakautuvaa hyvinvointia sekä mahdollisuutta palvella Jumalaa ja harjoittaa lähimmäistemme evankeliointia.
(Julkaistu Christina-lehdessä 30.11.2011)