Venäjän duumanvaalien tulos ja erityisesti Yhtenäinen Venäjä-puolueen saama enemmistö eivät olleet mitenkään erityisen yllättäviä. Yllätys ei ollut sekään, että Dmitri Medvedev ja Vladimir Putin vähättelivät vaalitappiotaan ja korostivat sitä, että puolue edustaa yhä noin puolta venäläisistä. Puolue kuitenkin menetti aiemman kahden kolmasosan enemmistönsä, mitä voidaan pitää merkittävänä Venäjän sisäpoliittinen tilanne huomioon ottaen. Valtapuolueella ei esimerkiksi enää ole mahdollisuutta muuttaa yksin perustuslakia. Jonkinasteisena epäluottamuksen osoituksena tulosta voidaan joka tapauksessa pitää. Venäjän demokratia ei silti edelleenkään vastaa länsimaista käsitystämme demokratiasta.
Huomionarvoista vaalituloksessa on se, että kansalaisten tyytymättömyys nykyisiä vallanpitäjiä kohtaan on kasvussa Venäjällä. Vaalituloksesta voidaan päätellä myös, että kriittisten kansalaisten äänet ovat kanavoituneet vasemmistopuolueille, mikä ei välttämättä kerro haikailusta kommunismin perään. Varsinaiset opposition edustajat, kuten yksi merkittävimmistä oppositiopuolueista, Kansan vapauden puolue Parnas, eivät kuitenkaan ole onnistuneet rekisteröitymään.
Oppositio ja Venäjän itsenäinen vaalitarkkailujärjestö Golos ovat arvostelleet vaalien läpinäkyvyyttä. Presidentti Medvedev on kiistänyt syytökset vaalivilpistä. Pidän kuitenkin tärkeänä, että Venäjällä tutkittaisiin asianmukaisesti vaalivilpistä tehdyt ilmoitukset. Myös Venäjän kritiikki kansainvälisiä vaalitarkkailuperiaatteita ja Etyjiä kohtaan on huolestuttava piirre.
Yhtenäisen Venäjän vaalitappiosta huolimatta maaliskuun presidentinvaalien tulos on jo ilmeisen selvä. Mitään ”venäläiskevättä” arabikevään malliin tuskin on näköpiirissä. Vladimir Putinilla on laaja kannatus, eikä Venäjän sisäpoliittisessa linjassa ole odotettavissa suuria muutoksia lähitulevaisuudessa.