Hyvää (k)uutta vuotta!

Presidentinvaalikampanja on jo reilusti yli puolen välin, mutta kaikkein ratkaisevimmat 2,5 viikkoa edessä. Joulun alla monella äänestäjällä pyöri vielä mielessä päällimmäisenä kinkut ja rosollit, mutta nyt on aika ottaa kantaa siihen, kuka on tasavallan presidenttinä seuraavat kuusi vuotta.

Kuuntelin Tarja Halosen viimeisen uudenvuodenpuheen huolella ja iloisesti yllättyneenä. Siinähän tulivat kiteytettynä ”askelmerkkeinä” seuraajalle vaaliohjelmamme kaikki keskeiset teemat. Tarvitsemme lähimmäisyhteiskuntaa kantamaan vastuuta heikoimmistakin ja toteuttamaan oikeudenmukaista hyvinvointia, kestävämpi elämäntapa on puolestaan ratkaisu niin julkisen talouden velkaantumiseen kuin ympäristöongelmiin, toimivampi EU on jäsenvaltioiden yhteistyöelin ja arvopohjainen ulkopolitiikka korostaa Suomen roolia rauhanvälittäjänä, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajana. Jokaisessa on siis ripaus krideä!

Nyt pääsemme jälleen näyttämään vahvuutemme vaalityössä; suurella sydämellä ja talkoohengellä pistämme kampoihin miljoonabudjettien ja mainostoimistojen imagokampanjoille. Sanomamme on elämänmyönteinen arvopohja, jolla isänmaa on selvinnyt ja selviää myös tulevista haasteista!