Presidentinvaalikampanjan aikaan minulta on kysytty useampaan otteeseen, miten ja milloin olen lähtenyt mukaan politiikkaan. Miksi urheilijatyttö kiinnostui poliittisesta vaikuttamisesta?
Uskon, että vaikuttaminen kuntatasolla ihmisiä lähellä oleviin asioihin on ollut se, miksi myöhemmin vastasin myös kysymykseen eduskuntavaaliehdokkuudesta ”kyllä”. Nytkin kun kuntarakenne on voimakkaassa murroksessa ja huoli palvelujen säilymisestä painaa monien mieltä, on vaikuttaminen kuntakentässä ymmärrettävä hyvin tärkeäksi tehtäväksi.
Mutta minun stoorini? On vaikea nimetä yhtä sellaista hetkeä, joka olisi ratkaissut lähtemiseni mukaan politiikkaan. Jo kouluaikana olin mukana aktiivisesti yhteisessä vaikuttamisessa, mm. luokan puheenjohtajana, tukioppilaana, oppilaskunnan puheenjohtajana ja oppilaiden valitsemana kouluneuvoston jäsenenä. Silloinen yläasteen rehtori ja yhteiskuntaopin opettajani Pentti Seppänen piti tärkeänä, että koulussa opetellaan demokratiaa käytännössä.
Varsinainen tutustuminen puoluepolitiikkaa tuli, kun entinen opettajani pyysi minua 19-vuotiaana ehdolle kunnallisvaaleihin. Mukaan hän houkutteli, kun paikkakunnalle valmistumassa olleisiin nuorisotiloihin tarvittiin näkemyksiä nuorten edustajilta. Osallistuin sitoutumattomana Keskustan listalla vaaleihin ja kunnallisvaalien myötä paikka aukesi Lapinlahden nuoriso- ja raittiuslautakunnassa.
Lautakuntatyö tuntui mielekkäältä, sillä siellä hoidettiin monia nuorten elämään konkreettisesti vaikuttavia asioita, jaettiin toiminta-avustuksia, sisustettiin bänditiloja ja toteutettiin nuorten tilaisuuksia. Lautakuntauudistus vei kuitenkin paikan kauden lopussa, kun pienemmät lautakunnat sulautettiin sivistyslautakuntaan. Vaikuttamisesta jäi hyvä mieli, mutta samanaikaisesti tiivistynyt ura huippu-urheilijana teki ajankäytöllisesti mahdottomaksi osallistua kunnalliselämään. Politiikka sai jäädä sivuun muutamiksi vuosiksi, vaikka niidenkin aikana kyseltiin mukaan mm. eduskuntavaaleihin.
Urheilu-uran päätyttyä olin kuitenkin jälleen valmis mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Opiskeluvuosina tapahtuneen hengellisen heräämisen ja uskoontulon myötä Kristillisdemokraatit – tuolloin vielä Kristillinen Liitto – tuntui oikealta vaihtoehdolta. Tosin epäröin lähtöä ehdokkaaksi, sillä kaikki eivät pitäneet uskoville sopivana sekaantua politiikkaan. Rohkaisua lähteä mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan tuli kuitenkin kristityiltä useampia kertoja. Se kypsytti myönteiseen päätökseen. Kristillisdemokraateissa vetosi nimenomaan arvopohja, joka korostaa ihmisarvon kunnioittamista, perheen ja lähiyhteisöjen merkitystä, heikossa asemassa olevien puolustamista, yritteliäisyyttä sekä vastuunottoa paitsi itsestä myös lähimmäisistä ja luomakunnasta.
Niinpä paluu kunnallispolitiikkaan vuonna 1996 toi mukanaan valtuustopaikan ja sivistys- ja tarkastuslautakuntien paikat. Muutto Varsinais-Suomeen vuonna 2000 toi taas muutaman vuoden tauon vaikuttamiseen. Paikalliset kristillisdemokraatit pyysivät jälleen kunnallisvaaleihin. Olimme juuri keväällä muuttaneet, olin uudessa työssä ja odotin meidän toista lasta; tuntui, että haasteita oli kylliksi, joten ”skippasin” ne vaalit. Varsinaissuomalaiset eivät kuitenkaan hellittäneet, vaan vuonna 2003 minua pyydettiin ehdolle eduskuntavaaleihin, ”listan täytteeksi”, niin kuin se vielä alkusyksystä näytti. Tilanne kuitenkin muuttui vaaliasetelmien myötä, ja olinkin vaaliliittolistan ainut kd-ehdokas. Tulin valittua eduskuntaan vajaalla 10 000 äänellä. Ja siitä vaikuttaminen valtakunnan politiikassa sitten alkoi.
Näin jälkeenpäin katsottuna juuri vuodet kunnallispolitiikassa olivat ne, jotka innostivat jatkamaan eteenpäin. Nytkin europarlamentaarikkona istun kotikuntani Paimion valtuutettuna, sillä paikallistasolla tehdään ihmisten arjen peruspalveluihin vaikuttavat keskeiset päätökset. Mikäli ovet Mäntyniemeen avautuvat, haluan myös presidenttinä tehdä työtä sen puolesta, että jokainen suomalainen voisi löytää tärkeät peruspalvelut läheltään.