Valtion, kuntien, kuntayhtymien ja julkisten liikelaitosten julkisia hankintoja sääntelevät EU-direktiivit ovat menossa remonttiin – ja syystä. Edellinen vuodesta 2004 voimassa ollut sääntely on hyvistä tarkoitusperistään huolimatta johtanut raskaaseen byrokratiaan, kilpailutuksen epäonnistumisiin ja riitojen johdosta esimerkiksi Suomessa markkinaoikeuden tukkeutumiseen.

Parhaimmillaan kilpailu julkisista hankinnoista tehostaa julkisten varojen käyttöä ja avaa palveluiden tarjoajille yhdenvertaisen ja avoimen kohtelun. Tällöin tarjouksista on ollut valittava joko kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Ikävä kyllä kilpailutus on monien kuntien osto-osaamisen puutteessa johtanut siihen, että vain hinta on jäänyt ainoaksi ratkaisevaksi kriteeriksi.

Lajissaan jo legendoja ovat mm. useamman kunnan talviaurausten päätyminen virolaiselle urakoitsijalle, jolta löytyikin tallista peräti yksi lumiaura; samoin pesulapalvelu, jonka sairaalahygienian vaarantanutta jälkipyykkiä pestään vielä pitkään. Pahimmillaan vanhusten ja kehitysvammaisten asumispalvelut on sopimuskausittain kilpailutettu juuri kun asukas on päässyt kotiutumaan ja kiintymään omaan asuntoonsa jne…surullisia esimerkkejä on riittämin. Ongelmia lienee muuallakin, sillä uusi sääntely esittää erivapauksia sosiaali- ja terveyspalveluille.

Kuntien hankintapolitiikan haparoinnista kertoo myös se, että monin paikoin tarjouspyyntöjen hinta- ja määräkriteerit ovat nousseet niin korkeiksi, että paikalliset tuottajat ja pk-yritykset eivät ole niihin enää pystyneet vastaamaan. Niinpä laitoskeittiö ostaa perunansa Puolasta ja tuottaa broilerit Thaimaasta eikä osta niitä naapurin maanviljelijältä. Näiltä osin uusi sääntely tarjoaa parannuksia edistämällä pk-yritysten pääsyä julkisiin hankintoihin ja joustavoittamalla sääntelyä. Samoin mahdollistetaan tarjousten vertailu mm. ympäristöön liittyvien tekijöiden pohjalta. Toiselta puolelta maapalloa rahdatun elintarvikkeen edullisuus näyttäytyykin eri valossa kun kaikki elinkaarikustannukset huomioidaan. Myös vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä työllistävien sosiaalisten yritysten ja innovatiivisten tekijöiden edistäminen voi olla jatkossa mahdollista julkisten hankintojen kautta.

Työllisyysvaliokunnan varjoraportoijana yritän esittää pienyrittäjien aseman kohentamista myös suomalaista palvelusetelijärjestelmää vastaavalla tavalla. Kilpailua ja asiakkaiden valinnanvapautta voitaisiin edistää helposti, kun asiakas voi valita palveluntarjoajan ja kunta huolehtii laadunseurannasta ja maksaa palvelusta yritykselle ennalta sovitun summan. Näin pienetkin vaikkapa vain yrittäjän itsensä työllistävät siivous- ja hoiva-alan yritykset pääsisivät mukaan julkisiin hankintoihin.

Direktiiviehdotusten aikataulu on kunnianhimoinen: parlamentin ja neuvoston odotetaan tekevän työnsä vuoden loppuun mennessä, jolloin kansallinen lainsäädäntöprosessi eli meillä mm. hankintalain uudistus pitäisi olla valmiina jo puolessa välissä vuotta 2014. Aikataulun pitävyyttä sopii epäillä, sillä nykyisiä direktiivejä väännettiin lähes kahdeksan vuotta. Joka tapauksessa edessä on eräs merkittävimmistä tavallisen kansalaisen arkeen vaikuttavista sääntelykokonaisuuksista niin EU:n kuin kansallisellakin tasolla, joten mieluummin lainsäädännössäkin hitaasti ja parempaa kuin hosuen huonoa.