Edellisen viikon otsikot ovat kirkuneet Kreikan eroa eurosta ja erilaisia lopun ajan skenaarioita paitsi helleeneille itselleen niin koko euroalueelle. Totta on, että olemme jälleen rahaliitossa perimmäisten kysymysten äärellä. Yksinkertaistusta on kuitenkin väittää, että Kreikan ero eurosta olisi maan tuho sen paremmin kuin sen pelastuskaan. Edes euron haasteet eivät tällä operaatiolla tyystin oikene.

Kreikan kriisin taustalla olevat rakenteelliset ongelmat vaativat rakenteellisia ratkaisuja riippumatta siitä, mitä valuuttaa Akropoliin liepeillä käytetään. Kreikalle paluu omaan valuuttaan ei automaattisesti tee heidän ongelmistaan paljonkaan pienempiä paitsi mahdollistamalla devalvoinnin ja senkin lähinnä sisäiseen käyttöön maan vientisektorin ollessa vaatimaton.

Kreikan pitää joka tapauksessa laittaa harmaa talous kuriin ja verojärjestelmänsä kuntoon, tasapainottaa budjetti, tehdä työelämän- ja eläkejärjestelmien rakenteelliset uudistukset ym. ikävää, mutta välttämätöntä. Sen lisäksi euromääräiset velat on hoidettava ja neuvoteltava huomattavia maksuhelpotuksia tai ainakin lykkäyksiä. Samalla maahan pitäisi houkutella uudelleen investointeja kasvua tukemaan.

Kreikka on jatkossakin EU-maa ja vaikka sillä olisi oma valuutta, sen talouden pito heijastelee EU:n talousalueen uskottavuuteen. Onhan väliä, millaista taloudenpitoa tälläkin hetkellä harjoitetaan ei-euromaissa kuten Ruotsissa, Unkarissa tai Puolassa, vaikka suora kytkös euron puuttuu. Kreikalla on siis kaikissa vaihtoehdoissa edessään vaikeiden päätösten ja erityisesti niiden toteuttamisen tie. Demokratiaan kuitenkin kuuluu, että kansa saa päättää omasta tiestään ja uusien vaalien myötä se ehkä selviää heille itselleenkin.

Kreikan lähtö eurosta aiheuttaa varmasti epävarmuutta markkinoilla; erityisesti se heittää kysymysmerkin muiden vaikeuksissa olevien euromaiden kohtalolle, akuutisti Espanjaan. Pahimmassa vaihtoehdossa Kreikan lähtö eurosta ja Espanjan kiinteistökuplan käynnistämä pankkijärjestelmän romahdus sattuvat samaan saumaan. Silloin ei riitä edes aikaistetun vakausmekanismin käyttöönotto palomuuriksi. Komission tarjoamat lääkkeet ovat niitä vanhoja tuttuja: ostetaan lisää aikaa lisäämällä yhteisvastuuta niin eurobondeilla kuin kasvattamalla kriisimaiden keskuspankkirahoitusta. Nettomaksajamaille kuten Suomelle tämä tarkoittaisi jälleen taloudellisen vastuun ja riskin kasvattamista ja keskuspankin riippumattomuuden edelleen rapauttamista.

Federalistien takaraivossa muhii jo ”plään bii”. Annetaan kriisin eskaloitua, nykymuotoisen euroalueen hajota ja kootaan jäljelle jääneistä vahvojen talouksien maista uuden uljaan rahaliiton jäsenet. Siellä vallitsee yhteinen finanssi-, vero-, budjetti- ja eläkepolitiikka eikä lipsumisesta ole huolta kun yhteinen valtiovarainministeriö päättää mikä kullekin on hyväksi. Jonkun unelma on toisen painajainen, liittovaltioksi sitä kumminkin kutsuttaisiin.