Tällä viikolla Helsingissä on pidetty yleisurheilun EM-kilpailuja pilottihengessä. Suomen jo kolmannen kerran isännöimät Euroopan parhaiden mittelöt pidetään nyt ensimmäistä kertaa samana kesänä olympialaisten kanssa. Euroopan yleisurheiluliitto EAA päätyi kokeiluun vedoten lajien väliseen kiristyvään kilpailuun, jossa yleisurheilun ”kotipesän” on huolehdittava asemastaan. Sitä paitsi muidenkin maanosien mestaruuskisoja käydään joka toinen vuosi. Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallinnoimissa MM-kisoissa siirryttiin kaksivuotisrytmiin jo 90-luvun alussa eli periaatteessa urheilijan uralle on sattunut harvemmin mahdollisuuksia voittaa EM- kuin MM-titteli.
Melkoisen riskin Suomen Urheiluliitto silti otti ryhtyessään kisaisännäksi. Jalkapallon ja olympialaisten puristuksessa keskellä kesälomasesonkia katsojien houkuttelu mökkilaitureiltaan näyttäisi olevan työläämpää. Onneksi viisipäiväinen tiivis kisatapahtuma on hinnoiteltu järkevästi – jääkiekosta otettiin varmasti opiksi – ja koko perheen saa paikalle alle satasella. Kisojen 15 milj. budjetin taloudellinen tulos lepää silti paljon juuri lipunmyynnin varassa, koska monet järjestelyihin, rakenteisiin, turvallisuuteen ja televisiointiin liittyvät kiinteät kulut on maksettava joka tapauksessa oli katsojia tai ei.
Markkinointiin puolestaan vaikuttavat useat kisajärjestäjistä riippumattomat tekijät kuten sää. Tosin istuessani kaatosateessa edellisten arvokisojen MM-2005 katsomossa muistan kuulleeni erään järjestelytoimikunnan jäsenen pohtineen, olisiko sittenkin pitänyt pistäytyä vähän useammin kirkossa!
Huippuja on toki olympialaisiin keskittyessään jäänyt pois, mutta yhtälailla monelle urheilijalle Helsinki on menestymisen mahdollisuus ja Lontoo osallistumista. Näin on etenkin pikamatkoilla amerikkalaisten ja kestävyyslajeissa afrikkalaisten puuttuessa. Ylipäätään EM-kisat ovat säilyttäneet paikkansa urheilijoiden arvostamana tapahtumana ilman rahapalkintoja tai ylimääräistä business-kylläistä showta.
Tämän osoitti 5 000 metrin supertähti Mo Farah, joka ehdottomasti halusi tulla Helsinkiin puolustamaan titteliään. Lisäksi hän puki sanoiksi sen, miksi Helsinki on ainut kaupunki, joka on isännöinyt olympialaisten lisäksi kahdet MM- ja kolmet EM-kisat. Suomessa on yleisurheilukulttuuria; urheilumaailman Helsingin henkeä.
Suomalaiset katsojat ovat asiantuntevia, arvostavat hyviä suorituksia ja kannustavat muitakin kuin omiaan. Järjestelyt sujuvat, toimitsijat osaavat työnsä ja vapaaehtoiset tuntevat lajin. Meille itsestäänselvyyksiä, mutta ”tökkivät” monessa paikassa. Tokiossa mm. lähettäjän apulaisella meni sormi suuhun, kun varmensimme ennen kisareitille siirtymistä stadionilla käveltävän kierroksen matkan. Kaveri löysi onneksi sääntökirjasta kohdan, jossa ratakierroksen mitaksi varmistui 400 metriä!
Kaikkein tärkein ”markkinointikikka” on omien urheilijoiden menestyminen. Niin yksilölaji kuin yleisurheilu on, kisajoukkueessa vallitseva ilmapiiri vaikuttaa kaikkiin. Jospa Ari Mannion pronssi vapauttaisi muunkin joukkueen kipsistä tekemään iloisesti kauden parhaita ja venymään.