Viime viikon EU-huippukokous päättyi tavallistakin sekavimmissa tunnelmissa. Tovin näytti siltä, etteivät EU-johtajat itsekään tienneet, mistä oli loppujen lopuksi yön pitkinä tunteina päästy sovintoon.
Espanjan tukeminen ei varmasti tullut kenellekään odottamatta; sen sijaan Saksan taipuminen pankkien suoraan tukeen pysyvän vakausmekanismin EVM:n kautta on yllätys. Kokouksen loppupäätelmissä haluttiin alleviivata sitä, että pankit pääsevät ”hunajapurkille” vasta kun euroalueen pankkeja varten on perustettu uusi yhteinen valvontamekanismi, jossa EKP on osallisena.
Valvonnan lisäämisen finanssisektorille pitäisi kai lähtökohtaisesti tuottaa turvallisuuden tunnetta. Mutta hetkinen, eikös tämän koko kriisin alkumetreillä perustettu jo uusi finanssivalvontajärjestelmä, johon sisältyi mm. Euroopan pankkiviranomaisen ja järjestelmäriskikomitean perustaminen. Mikä siis mahtaa olla uuden valvontamekanismin lisäarvo, kun entisetkään eivät tunnu tehtävästä suoriutuvan? Vai oliko tarkoitus vain jälleen kerran rauhoitella markkinoita?
Jossakin vaiheessa esillä oli ajatus, jossa pankeille perustettaisiin niiden itsensä rahoittama vakausjärjestelmä, ja siten pystyttäisiin purkamaan pankkien ja valtioiden välinen kierre. Nykytilanne ainakin aiheuttaa vääristymiä pankkimarkkinoilla, kun elinkelvottomia rahalaitoksia tuetaan vastikkeetta. Ymmärrettävää on, että taseensa ja riskinsä hoitaneita finanssilaitoksia ei yhteisvastuu houkuta semminkin kun veronmaksajat ovat tähänkin asti pelastaneet pulasta.
Viime viikon päätösten jälkeen Suomessa alkoi tutuksi käynyt vakuuskeskustelu Espanjan lainojen osuudelle väliaikaisesta rahoitusvakausvälineestä ERVV:stä. Vakuuksia tulee jo johdonmukaisuudenkin takia vaatia, vaikka Suomen esitys vakuudellisista velkakirjoista olisikin ollut kannatettavin toimintatapa. Se ei kuitenkaan saanut tarvittavan laajaa tukea muilta.
Vakuuksien varjoon on taas jäänyt paljon suurempia asioita, kuten neuvoston päätelmissä hyväksytyt maakohtaiset suositukset, joilla ohjataan jäsenvaltioiden politiikkoja ja talousarvioita. Suomen kohdalla kyseessä on mm. eläkeiän nosto, joten meillä käynnistyy pikapuolin komission – ei työmarkkinaosapuolten – ohjeistamana eläkekeskustelu.
Samoin Eurooppa-neuvosto sopi, että laaditaan aikataulutettu etenemissuunnitelma jo vuoden loppuun mennessä vahvemman talous- ja rahaliiton aikaansaamiseksi. Paperi kulkee nimellä ”Kohti todellista talous- ja rahaliittoa”. Turhaanpa eivät valtiovarainministeriön virkamiehet Hetemäki ja Sailas haastatteluissa ennen huippukokousta todenneet, että pöydällä on nyt esityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä akuutin kriisin kanssa, vaan niitä ajavat eteenpäin muut poliittiset agendat.
Ennen vuoden loppua joudutaan väkisinkin pohtimaan, mitkä toimenpiteet ”todellisen” liiton rakentamisessa vaativat perussopimuksen muuttamista. Olisiko meilläkin aika vihdoin käydä laaja kansalaiskeskustelu EU:n suunnasta ja Suomen kannasta ”liittovaltiojunassa”?