Uusi valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio nimettiin vast`ikään Turun strategiapäivillä Valo ry:ksi. Koiranleuat ehtivätkin jo aprikoida, että SLU:n, Nuoren Suomen, Kuntoliikuntaliiton ja Olympiakomitean lyödessä hynttyyt yhteen edes nimen on luotava uskoa suomalaisen urheiluelämän – ja nimenomaan urheilun – selviämiseen taasen uuden kattojärjestön kourissa.

Aika monilla on nimittäin muistissa perustamisvisiot Suomen Liikunnasta ja Urheilusta, josta piti tulla urheiluelämän vahva edunvartija ja lajiliittojen selkänoja sekä haudata SVUL:n ja TUL:n luomat poliittiset jakolinjat yhdessä yya-ajan loppumisen myötä. Vaan kuinkas kävikään: SLU:n ja lajiliittojen vastuun- ja vallanjako on ollut epäselvää, katto-organisaatiossa ja piiritasolla pyörii monenlaista projektia ja politiikkaohjelmaa – sinällään ihan kivoja, jos niillä vielä olisi tekemistä urheilun kanssa – ja TUL valmistautuu seuraaviin suuriin liittojuhliin.

Säästö- ja tehostamistarvetta tässä katto-, laji-, palvelu- ja alueorganisaatioitten sekamelskassa kukaan ei kiellä. Lontoon olympialaisten jälkeen urheilun rahoitus nousi kuumaksi puheenaiheeksi. Väitän, ettei se ole ongelman ydin monessakaan lajissa. Urheilun saama valtion tuki ja veikkausvoittovarat ovat lähes tuplaantuneet kymmenessä vuodessa. Tehoton järjestelmä vie rahat ja ruohonjuuritason seuratoimintaan sekä urheilijoille jää vain murusia. Mitalisteiksi nousi meillä yksilöitä, jotka eivät juuri apurahoilla herkutelleet.

Suomalainen urheiluliike on nyt joka tapauksessa itsenäisyyden ajan suurimman rakenteellisen ja sisällöllisen muutospaineen edessä, johon eurooppalaiset ja globaalit haasteet tuovat vielä lisänsä. Urheiluliikkeestä odotetaan kansakunnan liikkumattomuuden pelastajaa ja kansanterveyden turvaajaa, uutta yhteisöllisyyden rakentajaa ja kansalaistoiminnan airutta. Siinä sivussa pitäisi rakentaa urheilujärjestelmä, joka tekee Suomesta liikkuvimman kansakunnan ja menestyneimmän Pohjoismaan vuoden 2020 olympialaisissa.

Valo ry:n strategia näyttää aivan oikealta. Järjestörakennetta halutaan keventää ja resursseja suunnata paremmin toimintaan. Pohjaa rakennetaan kahdella rintamalla. Huippu- ja kilpaurheilu halutaan nostaa lähemmäksi kansainvälistä kärkeä, ja toisaalta kunto- ja terveysliikunnan haasteeseen halutaan vastata.

Ratkaisevaa kuitenkin on, miten nämä kaikki visiot, muutostyöryhmän suuntaviivat ja päämäärät vaikuttavat paikallistason seuratoimintaa, jossa koko ajan kilpaillaan ihmisten ja paikallisen elinkeinoelämän kiinnostuksesta, toimijoiden hupenevasta vapaa-ajasta ja kuntien pienenevistä resursseista.

Viimeisin ”Liikunta ja tiede” -lehti raportoi Liikuntapalvelut ja kansalaisten tasa-arvo” -tutkimusta: Suomessa on menossa paisti liikuntapaikkojen tarjonnassa alueellinen jakautuminen Itä- ja Pohjois-Suomen tappioksi muuhun Suomeen verrattuna, myös sukupolvittain, ammattiasema. koulutuksen ja tulojen perusteella tapahtuva kahtia jakaantuminen. Kuntakentässä on menossa suurin koskaan nähty kunnallisten liikuntapalveluiden alasajo kuntien liikuntabudjettien perusteella.

Visio-sanastahan meillä savolaisilla on osuva käännös: ”herrojen huaveelu”. Jääkö urheilun muutostyö sitten ”huaveeluksi” vai konkretisoituu teoiksi, riippuu mielestäni täysin siitä, miten ruohonjuuritaso ja seuratoiminta onnistutaan sitouttamaan ja ymmärretäänkö sen haasteet.