Vihtahousu mediakeskiössä

Brysselistä käsin Suomen uutisvirtaa seuratessa tulee joskus hämmentäviä hetkiä – kuka, mitä, häh? Joku asia nousee nopeasti keskusteluun, ja jos et ole juuri kyseistä ohjelmaa katsonut tai juttua lukenut, olet pihalla kuin lumiukko. Edellisen kerran hämmennyin, kun ”Pensselisetä” – tuo rakkauslaulua lurittanut Saddam Husseinin kaksoisolento – nousi Suomen mediakeskiöön eikä EU:n ytimessä tiedetty hänestä mitään!

Niinpä kun perkeleet ja demonit valtasivat yht´äkkiä iltapäivälehtien lööpit ja verkkomedian, ajattelin saatananpalvojien onnistuneen mediastrategiassaan, vaan vielä mitä. Moniääninen kristikuntahan se siellä keskustelee. Ja toki aivan aiheesta: terve kristillisyys ei demonisoi sairauksia eikä kiellä lääketieteen apua. Toivottavasti tämä viesti meni perille.

Seuranneessa mediamylläkässä on kuitenkin Perkelekin haluttu ennenaikaisesti päästää päiviltä. Vaivaantuneen oloiset teologit selittävät, ettei kristinuskon perusopetuksiin kuuluvasta Saatanan olemassaolosta nykyään juuri puhuta, ja Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan ”puhe Saatanasta särähtää nykyihmisen korvaan”. Niinpä ei liene ihme, että suomalaisten usko persoonallisen pahan olemassaoloon on puolittunut 2000-luvulla.  Vanha vihtahousu varmaan taputtaa niitä kuuluisia karvaisia käsiään.

Raamatun lukijaa saattaa kohdata kiusaus yrittää selittää yliluonnolliset asiat ja ihmeet tyhjäksi. Jumalan luomaa todellisuutta on yhtälailla se, minkä aisteillamme havaitsemme kuin myös uskon avaama ”tuonpuoleinen”. Uskoaan voi tunnustella kuten presidentti Halonen taannoin teki: ”Minusta vain tuntuu, että se mitä meillä on tässä ja nyt, ei ole kaikki mitä on.”

Elämän todellisuus meissä ja muissa todistaa kiusausten, synnin ja pahuuden olemassaolon. Evankeliumin sinetti – Jeesuksen sovitustyö – sen sijaan vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta. Raamatun ydin on kuitenkin Jumala, ei Paha. Ja jälkimmäinen on sitä paitsi jo tuomittu häviämään.

Kirjailija C.S. Lewis – entinen ateisti muuten – muistuttaa terveestä opista: ”On kaksi samanlaista ja vastakkaista erehdystä, joiden valtaan sukukuntamme voi joutua paholaisiin nähden. Toinen on se, ettei usko niiden olemassaoloon. Toinen on se, että usko tuntee ylenmääräistä ja epätervettä mielenkiintoa niitä kohtaan. Ne itse ovat yhtä mielissään kummastakin erehdyksestä ja tervehtivät yhtä ihastuneina materialistia kuin poppamiestäkin”.

Kommentteja kirjoituksesta (6)

  1. Kristiina Drotár sanoo:

    Kirjoitat jälleen hyvin viisaasti, Sari!

  2. Paavo sanoo:

    Mikäli katukieli lasketaan mediaan kuuluvaksi, niin saatana on suomalaiselle hyvinkin tuttu mediasta. Mainitaanpa tämä nimi nykyisin radiossa ja televisiossakin jo melko usein.

    Suosittelen muuten tuon Lewisin kirjan (Paholaisen kirjeopisto) lukemista aina silloin tällöin.

  3. Esa sanoo:

    Asiaa puhut Sari !
    Joskus ja oikeastaan aika useinkin tuntuu että, television on vallanut
    lööppimedian tekniikka

  4. Veera sanoo:

    Kiitos, Sari, erittäin osuvia ajatuksia.

  5. Siru sanoo:

    Raamatussa puhutaan kylläkin myös ”taudista” joka oli riivaajan aiheuttama. On olemassa muitakin, kuten esim. sokeutta ja monia muitakin vastaavia.

    Matt.
    17:14 Ja kun he saapuivat kansan luo, tuli hänen tykönsä muuan mies, polvistui hänen eteensä > Jakeen lisätiedot
    17:15 ja sanoi: ”Herra, armahda minun poikaani, sillä hän on kuunvaihetautinen ja kärsii kovin; usein hän kaatuu, milloin tuleen, milloin veteen.

    17:16 Ja minä toin hänet sinun opetuslastesi tykö, mutta he eivät voineet häntä parantaa.”

    17:17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: ”Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet tänne minun tyköni.”

    17:18 Ja Jeesus nuhteli riivaajaa, ja se lähti pojasta, ja poika oli siitä hetkestä terve.

    17:19 Sitten opetuslapset menivät Jeesuksen tykö eriksensä ja sanoivat: ”Miksi emme me voineet ajaa sitä ulos?”

    17:20 Niin hän sanoi heille: ”Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta.”

    17:21 Mutta tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla.

  6. Aarne Laasonen sanoo:

    Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa sanoo Jeesus.
    MAT. 24:35. Hyvä Sari. Onpa turvallista ja vapauttavaa seisoa Sanan kalliolla.

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.