Lähi-idän tilanne on jo pitkään ollut maailmanpolitiikan polttopisteessä. Haasteita on eittämättä riittänyt alueella läpi historian, mutta viime vuoden arabikeväästä alkaneet levottomuudet ravisuttivat Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maita ennennäkemättömällä tavalla.
Israelia ja laajemmin Lähi-itää koskevia aiheita käsitellään varsin usein Euroopan parlamentin täysistunnoissa. Europarlamentin jäsenten näkemykset vaihtelevat paljon ideologisista ja historiallisista lähtökohdista riippuen ja välillä keskustelu on hyvinkin kiivasta ja tunteiden sävyttämää.
Itse kuulun parlamentin Israel-delegaatioon ja toimin sen puitteissa aktiivisesti erilaisissa Israel-yhteyksissä. Erona Euroopan Parlamentin ja Suomen eduskunnan Israel-ryhmissä on se, että Euroopan Parlamentin valtuuskunta on täysin poliittinen koostuen eri puolueryhmien edustajista eikä suinkaan pelkästään Israel-ystävistä ja toisaalta sillä on virallinen asema ja yhteydet edustaessaan Euroopan Parlamenttia. Yhteytemme Israelin Knessetiin ovat kohtuullisen tiiviitä yhteisten parlamentaaristen kokousten merkeissä.
Kuulun myös parlamentin Välimeren Unionin-edustajakokouksen Euro-Medin valtuuskuntaan. EU:n ja Välimeren alueen maiden yhteistyön tiivistäminen olisi ehdottoman tärkeää. Kyseessä on ainut parlamentaarinen foorumi, jossa sekä Israel että sen arabinaapurit ovat mukana.
EU:n ja Israelin tämänhetkinen suhde on rakentunut pitkälti riippuvaisiksi edistyksestä Lähi-idän rauhanprosessissa. Tämä on ongelmallista, koska rauhan ja ns. kahden valtion mallin edistyminen edellyttää molempien osapuolten sitoutumista. Nimen omaa palestiinalaiset ovat pysytelleet poissa rauhanneuvotteluista ja keskittyneet edistämään valtiohankettaan mm. YK:n yleiskokouksen kautta.
Edellytyksenä Israelin ja palestiinalaisten kestävälle rauhalle ja osapuolten välisen luottamuksen kasvamiselle on se, että rauhansopimuksen ehtoja ei sanella ulkoapäin, vaan osapuolet sopivat niistä keskenään. Israel ei voi hyväksyä Palestiinan valtiota, ellei ole selvää, että sitä kyetään hallinnoimaan luotettavasti ja turvallisuudesta huolehtien. Muuten tilanne voisi muuttua aivan katastrofaaliseksi, jopa avoimeksi sodaksi. Pysyvä rauha ei tupsahda kuin itsestään neuvottelutuloksen myötä, vaan se edellyttää pysyäkseen myös kovaa työtä ja sitkeyttä.
Monesti keskusteluissa kahden valtion mallista unohtuu, että ajatus ei ole uusi. YK:n päätöslauselmallahan oli alun perin tarkoitus perustaa alueelle erilliset juutalais- ja arabivaltiot. Israel hyväksyi suunnitelman, mutta arabivaltioillehan tämä ei sopinut, vaan ne hyökkäsivät vasta perustetun juutalaisvaltion kimppuun. Siitä pitäen arabivaltioiden – myöhemmin rauhansopimuksen solmineita Egyptiä ja Jordaniaa lukuun ottamatta – tähtäin on ollut hävittää Israel maanpäältä. Kuvaavaa on, että Israelin itsenäisyyspäivää kutsutaan arabimaissa nimellä ”Day of Nakba”, katastrofin päivä.
Monille arabimaille palestiinalaisten ratkaisematon konflikti on palvellut poliittisia tarkoitusperiä propagandasodassa Israelia vastaan. Puhumattakaan Iranista, joka aktiivisesti tukee ja aseistaa alueen terroristijärjestöjä Hizbollahista Hamasiin. Samalla ”Israelin miehitykseen” keskittymällä on voitu väistää ikävät kysymykset omien maiden lasten, naisten ja vähemmistöjen ihmisoikeuksista.
Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat usean viime vuoden aikana on olleet Palestiinalaishallinnon suurin rahoittaja, ja alueen taloudesta yli 60 % rahoitetaan edelleen ulkomaisen avun kautta.
Valitettavasti raha ei ole mennyt yksinomaan palestiinalaisten sosiaalipalveluiden, talouden ja teollisuuden kehittämiseen. Isoja summia on kulkeutunut johtajien pankkitileille ja turvallisuushenkilöstön rahoittamiseen sekä aseistukseen. Koulutukseen suunnattuja varoja on puolestaan mennyt vihaa ja antisemitismiä lietsovaan opetukseen. Palestiinalaishallinnon budjetin rakenne on kuvaava: puolustusmenoihin käytetään 3,5 miljardin budjetista lähes kolmannes eli enemmän kuin koulutus- ja terveydenhuoltomenoihin yhteensä.
Vuosia on tiedetty, että tehokasta rahojenkäytön seurantaa ei ole. Rutiininomaisiin pyyntöihin korjata asiantila ei ole puolin eikä toisin haluttu tarttua.
Liian vähälle huomiolle jää myös arabikristittyjen asema. Noin 5% prosentti Länsirannan ja Gazan asukkaista on arabikristittyjä. Monet heistä ovat jo lähteneet kotiseudultaan, aivan kuten monista muistakin islamilaistuneissa Lähi-idän maista.
Paljon eurooppalaisten veronmaksajien rahaa on siis mennyt tehottoman ja korruptoituneen hallinnon tukemiseen ilman, että siltä olisi edellytetty sitoutumista kaikkien palestiinalaisten ihmisoikeuksien edistämiseen ja köyhyyden torjumiseen. Palestiinalaisilla on oikeus tulla suojelluiksi korruptiolta ja omien johtajiensa väärinkäytöksiltä ja EU:n veronmaksajien on saatava tieto siitä, miten heidän varjojaan käytetään.
Rauhanprosessin tulevaisuuteen on suhtauduttava toiveikkaasti, mutta realistisesti. Alueella on levottomuutta Syyrian tilanteen, Iranin lähestyvien vaalien ja Egyptin epävakauden takia. Israelin uuden hallituksen linjaukset eivät ole vielä selkiytyneet, palestiinalaisalueilla terrorismia ihannoiva retoriikka on kiihtynyt jne.
Vähäisistä edistysaskelista huolimatta EU:n ja kansainvälisen yhteisön on tärkeää antaa tukensa rauhantunnustelijoiden toiminnalle. Kaikki ponnistelut osapuolten välisen luottamuksen rakentamiseksi ovat tärkeitä. Rauhanprosessin ja neuvotteluyhteyksien ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta konkreettisia tuloksia voitaisiin saavuttaa mahdollisimman pian. Rauhan tie on usein pitkä ja vaivalloinen, mutta oikeudenmukaisia oikopolkuja ei ole.
Todella valaiseva kirjoitus Sarilta. Olen käynyt Jerusalemissa Eilatin matkallamme 1989. Siellä oli silloinkin jo levottomuuksia mm. norjalaista turistiautoa kivitettiin. Meitä ei kivitetty, mutta emme päässeet käymää kaikissa paikoissa mm. Jeesuksen puutarhahauta jäi näkemättä.
Järkyttävää tuo uskontojen välinen vihanpito, mitä vaataapitävät tahot pitävät yllä. Jerusalem on hävitetty jo kolme kertaa tunnetun historian aikana ja kahinointi senkun jatkuu. Hitlerin jäjet näkyy myös vainojen muistoksi tehdyssä museossa, minkä lasten osastolta kukaa ei tule itkemättä.
Sari oli kuvannut tilanetta molemmilta puolilta asiantuntemuksella. Kun Israelin muistamme nuo Israelin kokemukset Hitlerin kourissa niin ei ole mikään ihme, että Israel on varuillaan. Uhataanhan heitä eräitten arabimaitten taholta vieläkin hävityksellä. Toisaalta palestiinalaisten pyrkimys omaan valtioon on myös oikeutettua. Terrorismi ei kuitenkaan ole oikea tie. Miten saada ihmiset uskomaan, että rauhan tie on paras tie. Siinä pulman ydin. Nähtäväksi jää kuinka monta vuosisataa se vielä ottaa, ennenkuin asia tajutaan. Valitettavasti uskontojen väliset riidat ovat olleet verisiä kautta historian, myös kristinuskon. Joskus tulee kysyttyä itseltään,onko meitä luotu Jumalan kuvaksi, kun vaikutamme enemmän Perkeleiltä.
Koska teksti oli sangen yksipuolinen, on otettava esiin muutama huomio:
”Nimen omaa palestiinalaiset ovat pysytelleet poissa rauhanneuvotteluista ja keskittyneet edistämään valtiohankettaan mm. YK:n yleiskokouksen kautta.”
– Nimen omaan Israel on kritiikistä huolimatta jatkanut siirtokuntiensa rakentamista Länsirannalle. Siirtokunnat tarkoittavat väestön siirtämistä miehitetylle alueelle ja palestiinalaisten karkoittamista ko. alueelta, mikä on satarikos. Siirtokunnat on tuominnut YK, EU, Punainen risti ja USA. Muun muassa. Tämä on suurin konkreettinen este rauhan tiellä. Ennen kuin vähintäänkin siirtokuntien laajentaminen lopetetaan, puheet rauhasta voi unohtaa.
”YK:n päätöslauselmallahan oli alun perin tarkoitus perustaa alueelle erilliset juutalais- ja arabivaltiot. Israel hyväksyi suunnitelman, mutta arabivaltioillehan tämä ei sopinut, vaan ne hyökkäsivät vasta perustetun juutalaisvaltion kimppuun.”
– Kun todetaan näin, tulisi myös muistaa seuraava asia: YK tosiaan päätti omistajan elkein jakaa alueen kahden kansan kesken – kysymättä arabeilta mitä nämä ovat ideasta mieltä. Tilannetta voisi verrata tähän kuvitteelliseen skenaarioon: Suomeen alkaa muuttaa suuri määrä venäläisiä ja kansojen suhteet kiristyvät. Ratkaisuna YK jakaa Suomen kahtia: Oulusta Haminaan venäläisille oman valtion perustaksi, loput suomalaisille. Kyllä, Suomi on tunnustettu valtio, Palestiina ei ollut vuonna 1948. Mutta tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että palestiinalaiset ovat suomalaisten ja israelilaisten tapaan kansa ja kansa tarvitsee kodin.
”Kuvaavaa on, että Israelin itsenäisyyspäivää kutsutaan arabimaissa nimellä ”Day of Nakba”, katastrofin päivä.”
– Vääristelet tarkoituksella, tai et tiedä. ”Nakba” on nimenomaan palestiinalaisten käyttämä sana. Sillä viitataan 700 000 palestiinalaisen pakenemiseen kodeistaan Israelin ja arabivaltioiden sodan alta. Suuri osa kylistä tuhottiin ja tuhansia siviilejä tapettiin. Tätä se käytännössä tarkoittaa, kun uusi valtio päätetään perustaa alueelle, jota jo asutetaan. Israelille se merkitsi itsenäisyyden juhlaa, palestiinalaisille katastrofia.
”Israelin miehitykseen”
– Miksi heittomerkit? Jos kyseessä ei ole miehitys, mikä oikeastaan on kyseessä?
Kaiken kaikkiaan huolestuttaa, kun europarlamentaarikko on jossakin asiassa näin selkeästi puolueellinen. On mahdotonta luottaa, että harkintakyky pitää muisskaan kysymyksissä.
Hyvä Eero Mäntymaa
Kyllä Sari on hyvin perillä historiallisista faktoista. Israelin entinen pääministeri Golda Meir sanoi,että rauha Palestiinaan tulee sitten kun palestiinalaiset rakastavat enemmän omia lapsiaan kuin vihaavat juutalaisia. Tämän ajatuksen kohdalla kannattaa pysähtyä miettimään millä kokemuksella ja naisena Golda Meir tähän johtopäätökseen tuli.
Lähi-idän kiista ja sota on jatkunut n. 65 v. Muistammehan sen sanonnan, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Näiden 65 v. aikana on ehditty tekemään paljon totuuden muuntelua ja se edelleen jatkuu. Hyvin harva on edes siitä kiinnostunut.
Kaiken kaikkiaan huolestuttaa, kun Ylen toimittaja on jossakin asiassa näin selkeästi puolueellinen. On mahdotonta luottaa, että harkintakyky pitää muissakaan kysymyksissä.
Ystävät kalliit olemme loppu suoralla tällä elämän kilpa radalla ja maali jo häämöttää ja raamatun profetiat käy toteen lopollisesti ja rutosti .Maa on kypsynyt tuomiolle ja nyt on voimakkaitten muutosten aikaa ja EU tulee olemaan merkittävä tekijä Jumalan suunnitelmissa ja Ja Israel vielä enemmän tuo Jumalan silmä terä joka on käynyt vaikeita asioita lävitse ,kiitos ja siunausta,keijo södertälje