Ennen kesätauon alkamista Euroopan Parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunta järjesti julkisen kuulemisen suunnitelmasta eurooppalaiseksi työttömyysturvajärjestelmäksi. EMU:n eli talous- ja rahaliiton sosiaalisesta ulottuvuudesta puhuminen on kiihtynyt sitä mukaa kun kriisi Etelä-Euroopan maissa syvenee ja ensi kevään Euroopan Parlamentin vaalit lähestyvät.

Paradoksaalista tilanteessa on, että verorahoitteinen sosiaalipolitiikka ja työttömyysturvajärjestelmät kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan, mutta silti EU:lta halutaan toimenpiteitä. Monien kriisimaiden järjestelmät ovat osoittautuneet toimimattomiksi ja mm. Euroopan sosiaalirahaston varoja vaaditaan yhä enemmän mm. nuorisotyöttömyyden hoitoon.

Komission suunnitelmiin tämä sopii enemmän kuin hyvin. Euroaluetta halutaan yhä syvempään taloudelliseen integraatioon, mutta ongelmana on talouden rakenteiden erilaisuus eri jäsenmaissa. Niinpä euroalueen finanssisektorille rakenteilla olevan pankkiunionin rinnalle halutaan suhdannevaihteluita tasoittavia ”automaattisia vakauttajia”. Suomeksi tämä tarkoittaa varainsiirtojärjestelmiä, joilla yli- ja alijäämämaiden suhdannevaihteluita halutaan tasata.

Työttömyysturvajärjestelmä sopii tarkoitukseen enemmän kuin hyvin kuten eräs kuultavana oleva asiantuntija totesi. Pankkiunioni jää monelle melko kaukaiseksi finanssimaailman järjestelyksi, mutta työttömyysturva koskettaa kadunmiestä. Saako sillä sitten hyväksynnän tulonsiirtounionille helpommin? 

Pisimmälle viety esitellyistä malleista lähti siitä, että työntekijä maksaa kansallisen työttömyysturvajärjestelmän kautta merkittävän osan maksustaan eurooppalaiseen rahastoon, josta sitten työttömyyden kohdatessa maksettaisiin korvausta 50 % työttömyyttä edeltävään palkkatasoon verrattuna vuoden ajan. Mikäli kansallinen järjestelmä takaa suuremman tai pidemmän ajan korvauksen, tämä tulisi kansallisesta työttömyysturvasta.

Malli herättää monenmoisia kysymyksiä. Palkkataso ja järjestelmien rakenne vaihtelevat maasta toiseen, samoin työttömyysturvan hallinnointi. Suomessa ammattiliitot ja työnantajat tuskin innostuvat mallista, jossa he hoitaisivat byrokratian ja valtaosa varoista välitettäisiin eurooppalaiseen rahastoon. Kuka tulevaa rahastoa hallinnoisi ja millaista sijoituspolitiikkaa siltä edellytettäisiin? Perussopimusten valossa EU:lla ei myöskään pitäisi olla kompetenssia palkanmuodostukseen tiiviisti kytkeytyvässä mallissa.

Moraalikadolta ei tässäkään yhteisessä rahanjaossa vältyttäisi. Asiantuntijat vakuuttelivat, että malli on tarkoitettu vain lyhyen ajan syklisten ongelmien hoitoon, ei poistamaan kilpailukykyyn ja työmarkkinoiden uudistamiseen liittyviä tarpeita. Veikkaanpa silti, että ongelmissa olevat jäsenvaltiot vain lykkäisivät vaikeita rakenteellisia uudistuksia, kun tiedossa on, että (pohjois) – eurooppalainen työntekijä maksaa.

Toivotaan, että kesätauko palauttaisi komission maanpinnalle, ja moiset viritelmät unholaan.